Jokin aika sitten nähtyäni elokuvan Mamma Mia: Here we go again! - joka on jatko-osaksi todella onnistunut, varsinainen hyvän mielen elokuva - mietin miksi olen aina ihaillut ihmisiä, jotka tekevät elämässään radikaaleja ratkaisuja kuten asettuvat asumaan maalaistaloon Kreikan saaristossa; elävästä elämästä löytyy vastaavia esimerkkejä. Itse kun asuin kymmenen kuukautta Forssassa, enempää en jaksanut sitä pikku kaupunkia (enkä nyt halua halventaa Forssaa millään tavalla: siihen liittyy itsellänikin silti paljon nostalgiaa, ja aion kyllä siellä vielä vierailla). Ja vuosituhannen vaihteessa olosuhteiden pakosta edesmenneen puolisoni kanssa päädyimme yhdeksi talveksi Ähtäriin keskelle ei-mitään, mummon mökkiin vailla muita mukavuuksia paitsi sähkö; sitä aikaa kyllä jälkeenpäin paljon kaiholla muisteltiin, ja Ähtäri näytti meille parhaat puolensa; silti heti kun mahdollista, meillä oli kiire takaisin Tampereelle.
Miksi usein on niin että jos ihminen haluaa "etsiä itseään", sitä varten on lähdettävä jonnekin. Eiköhän se kuitenkin lopulta ole matka ihan eri suuntaan - omaan sisimpään.
Kun puolisoni kuoli 2015-vuoden lopussa, siihen luonnollisesti liittyi suuria tunteita, ja elämäni muuttui valtavasti, lopulta hyvällä tavalla, kuten olen kertonut toisessa blogissani. Heti sen jälkeen vielä menin ja rakastuin palavasti: lisää suuria tunteita. Myös ulkoisesti tapahtui paljon: valmistuin ammattiin, kävin autokoulun ja ostin auton, muutin toiseen kaupunkiin. Sen jälkeen elämä on tasoittunut, kuherruskuukausi on ohi ja yhteinen arki alkanut. Minulla on myös vakituinen työsuhde, ensimmäistä kertaa elämässäni: säännölliset tulot, ei enää Kelan byrokratiaa ja TE-toimiston painostusta - juuri viime tipassa ennen aktiivimallin voimaan tuloa!
Kun puolisoni kuoli 2015-vuoden lopussa, siihen luonnollisesti liittyi suuria tunteita, ja elämäni muuttui valtavasti, lopulta hyvällä tavalla, kuten olen kertonut toisessa blogissani. Heti sen jälkeen vielä menin ja rakastuin palavasti: lisää suuria tunteita. Myös ulkoisesti tapahtui paljon: valmistuin ammattiin, kävin autokoulun ja ostin auton, muutin toiseen kaupunkiin. Sen jälkeen elämä on tasoittunut, kuherruskuukausi on ohi ja yhteinen arki alkanut. Minulla on myös vakituinen työsuhde, ensimmäistä kertaa elämässäni: säännölliset tulot, ei enää Kelan byrokratiaa ja TE-toimiston painostusta - juuri viime tipassa ennen aktiivimallin voimaan tuloa!
Tästä minä olen aiemmin vain haaveillut, tämä on normaalia ihmisen elämää. En missään tapauksessa kaipaa työttömän "vapautta". Silti ulkoinen elämä on aika tarkkaan ohjelmoitu puolestasi: arkisin teet työtä 7,5 tuntia päivässä ja aikasi ei ole omaasi; työpäivän jälkeen ei paljon mitään jaksa, ehdi, huvita. Elät viikonloppuja varten, ja koska palkka maksetaan 10. ja 25. päivä, sekin määrittää elämääsi paljon, elät aina seuraavan palkan odotuksessa: suuri osa menee vuokraan ja laskuihin joka tapauksessa.
Tavallaan ne suuret tunteet joissa elin koko 2016-vuoden antoivat elämälle enemmän merkitystä - näit elämän eri tavalla ja se riitti sellaisenaan. Nyt kun ne on "kulutettu loppuun", sitä jollain tapaa kaipaa että kokisi taas jotain enemmän, jotain suurempaa... Olen huomannut ennenkin elämässäni, että silloin kun ulkoiset puitteet on turvattu eikä tarvitse huolehtia silkasta elossa pysymisestä, erilaiset, syvemmät asiat nousevat pintaan.
Siltä kannalta on myös ymmärrettävää että uskonto, joka oli menettänyt merkityksensä elämässäni, on jälleen noussut esiin uutena ja tuoreena. Varsinkin kun puolison kuolema oli tuore, mutta myös kun rakastumisen tunne oli voimakas, se vastasi täysin hengellistä ulottuvuutta elämässä; ei sitä syyttä sanota että "Jumala on Rakkaus". Mutta et voi elää kokonaan toisen tähden, toinen ihminen ei ole vastaus sisimpäsi kaipuuseen. Jotkut - aika monet - ihmiset tässä vaiheessa hakeutuvat uuteen suhteeseen saadakseen taas nauttia tuoreesta onnen huumasta.
Vaikka buddhalainen harjoitukseni varsinkin alussa sai kritiikkiä nykyiseltä puolisoltani koska se aika oli ikään kuin poissa häneltä, pidin siitä kiinni: minä tarvitsen sitä itseni vuoksi. Ja lopulta se kuitenkin koituu kokonaisuuden hyödyksi ja heijastuu suhteeseeni muihin ihmisiin, ympäröivään maailmaan. Olen välillä jopa kyseenalaistanut haluanko todella elää suhteessa ja tehdä jatkuvasti kompromisseja, vai haluaisinko elää yksin ja olla vapaa tekemään aina niin kuin itse haluan. Introverttina tarvitsen myös omaa aikaa. Buddhalainen harjoitus on ikään kuin ominta ja vapainta aluettani, joka sydämen sykkeen tavoin rytmittää elämääni ja josta virtaa uudistavia voimia kaikkeen muuhun.
On totta että kerran koin samoin Kristiyhteisön jumalanpalveluksesta, mutta kristillisyyden polku tuli kerta kaikkiaan loppuun kuljetuksi minun kohdallani. Jo pitkään elin jonkinlaisessa välitilassa, tyhjiössä, tunnustamatta mitään uskontoa. Tavallaan olin jopa ylpeä siitä, pidin sitä jotenkin edistyksellisenä ja vapauttavana. Silti en koskaan voisi olla uskomatta että on olemassa jotain muutakin kuin tämä arkinen todellisuus.
Nyt kun olen harjoittanut Nichiren buddhalaisuutta viisi kuukautta, näen elämässä syvää merkitystä ja kohtaan vastoinkäymisetkin positiivisella asenteella. Ei kukaan pidä valittajista eikä se hyödytä mitään. Kävin itse hyvin syvällä pimeässä ennen edellisen puolisoni kuolemaa - olin erittäin pettynyt ja katkera ihminen. En jaksaisi tavata silloista itseäni - hän varmaan suhtautuisi kyynisesti buddhalaisuuteeni, kuten uskontoon ylipäänsä; hänen luciferisminsa oli toki eri asia, ylivoimaisen järkevää ja realistista (enkä halua sanoa etteikö sekin olisi ollut tärkeä ja välttämätön vaihe matkallani - sekin opetti paljon).
Niin kliseistä kuin saattaa ollakin, maailma muuttuu vain yksi ihminen kerrallaan. Yleensä ihmiset valitsevat olla osa ongelmaa pikemmin kuin osa ratkaisua. Mutta kun alat nähdä maailman eri tavalla, kaikki on erilaista: sinä olet muuttunut, joten myös maailmasi on muuttunut.
Maailmankaikkeus toimii parhaalla mahdollisella tavalla - tätä olen kutsunut "Elämän virrassa" olemiseksi. Ei ole huolta - vain LUOTTAMUS. Kaikki on hyvin, elämä suhteellisen turvattua, ja asiat sujuvat kitkattomasti. Elämässä tulee vastaan pieniä "sattumia" juuri sopivassa kohtaa; joku ei ehkä pitäisi sitä minään, joku toinen näkisi "jumalallisen johdatuksen" - minä näen Mystisen Lain toiminnan.
Nam Myoho Renge Kyo
P.S. Pakko lisätä vielä kirjoituksen otsikkoon viitaten... Buddhalaisuus opettaa että pysyvää itseä ei ole olemassa - tosiasia, jonka olen itse oivaltanut kokemuksen kautta; niinpä etsinnän kohde pakenee ulottuviltasi jatkuvasti...
Siltä kannalta on myös ymmärrettävää että uskonto, joka oli menettänyt merkityksensä elämässäni, on jälleen noussut esiin uutena ja tuoreena. Varsinkin kun puolison kuolema oli tuore, mutta myös kun rakastumisen tunne oli voimakas, se vastasi täysin hengellistä ulottuvuutta elämässä; ei sitä syyttä sanota että "Jumala on Rakkaus". Mutta et voi elää kokonaan toisen tähden, toinen ihminen ei ole vastaus sisimpäsi kaipuuseen. Jotkut - aika monet - ihmiset tässä vaiheessa hakeutuvat uuteen suhteeseen saadakseen taas nauttia tuoreesta onnen huumasta.
Vaikka buddhalainen harjoitukseni varsinkin alussa sai kritiikkiä nykyiseltä puolisoltani koska se aika oli ikään kuin poissa häneltä, pidin siitä kiinni: minä tarvitsen sitä itseni vuoksi. Ja lopulta se kuitenkin koituu kokonaisuuden hyödyksi ja heijastuu suhteeseeni muihin ihmisiin, ympäröivään maailmaan. Olen välillä jopa kyseenalaistanut haluanko todella elää suhteessa ja tehdä jatkuvasti kompromisseja, vai haluaisinko elää yksin ja olla vapaa tekemään aina niin kuin itse haluan. Introverttina tarvitsen myös omaa aikaa. Buddhalainen harjoitus on ikään kuin ominta ja vapainta aluettani, joka sydämen sykkeen tavoin rytmittää elämääni ja josta virtaa uudistavia voimia kaikkeen muuhun.
On totta että kerran koin samoin Kristiyhteisön jumalanpalveluksesta, mutta kristillisyyden polku tuli kerta kaikkiaan loppuun kuljetuksi minun kohdallani. Jo pitkään elin jonkinlaisessa välitilassa, tyhjiössä, tunnustamatta mitään uskontoa. Tavallaan olin jopa ylpeä siitä, pidin sitä jotenkin edistyksellisenä ja vapauttavana. Silti en koskaan voisi olla uskomatta että on olemassa jotain muutakin kuin tämä arkinen todellisuus.
Nyt kun olen harjoittanut Nichiren buddhalaisuutta viisi kuukautta, näen elämässä syvää merkitystä ja kohtaan vastoinkäymisetkin positiivisella asenteella. Ei kukaan pidä valittajista eikä se hyödytä mitään. Kävin itse hyvin syvällä pimeässä ennen edellisen puolisoni kuolemaa - olin erittäin pettynyt ja katkera ihminen. En jaksaisi tavata silloista itseäni - hän varmaan suhtautuisi kyynisesti buddhalaisuuteeni, kuten uskontoon ylipäänsä; hänen luciferisminsa oli toki eri asia, ylivoimaisen järkevää ja realistista (enkä halua sanoa etteikö sekin olisi ollut tärkeä ja välttämätön vaihe matkallani - sekin opetti paljon).
Niin kliseistä kuin saattaa ollakin, maailma muuttuu vain yksi ihminen kerrallaan. Yleensä ihmiset valitsevat olla osa ongelmaa pikemmin kuin osa ratkaisua. Mutta kun alat nähdä maailman eri tavalla, kaikki on erilaista: sinä olet muuttunut, joten myös maailmasi on muuttunut.
Maailmankaikkeus toimii parhaalla mahdollisella tavalla - tätä olen kutsunut "Elämän virrassa" olemiseksi. Ei ole huolta - vain LUOTTAMUS. Kaikki on hyvin, elämä suhteellisen turvattua, ja asiat sujuvat kitkattomasti. Elämässä tulee vastaan pieniä "sattumia" juuri sopivassa kohtaa; joku ei ehkä pitäisi sitä minään, joku toinen näkisi "jumalallisen johdatuksen" - minä näen Mystisen Lain toiminnan.
Nam Myoho Renge Kyo
P.S. Pakko lisätä vielä kirjoituksen otsikkoon viitaten... Buddhalaisuus opettaa että pysyvää itseä ei ole olemassa - tosiasia, jonka olen itse oivaltanut kokemuksen kautta; niinpä etsinnän kohde pakenee ulottuviltasi jatkuvasti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vain asialliset kommentit ovat tervetulleita; kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Henkilökohtaisia viestejä ei julkaista (kunhan sanot että se on henkilökohtaista, ja muista e-mail osoitteesi, jos haluat vastauksen!)/Only suitable comments are welcome; all comments are checked before publishing; Personal messages are not published (if you SAY it's personal; add your e-mail address if you want a reply!).