Katsaus kuluneeseen vuoteen

Muokattu 27.2.2023: Lisäämäni YouTube-video oli poistettu palvelusta.

Ukrainan sota

Vuoden alussa alkoi Ukrainan sota. Se ahdisti minua pari ensimmäistä viikkoa. Nyt kun sota vain jatkuu ja jatkuu, olemme nähneet Venäjän surkeuden ja Ukrainan menestyksen, on valitettavasti käynyt juuri niin kuin pelkäsin: olen tottunut siihen. En enää edes viitsi seurata uutisia, sodasta on tullut vain yksi konflikti muiden joukossa. Se on kai inhimillistä, jos et ole keskellä itse tapahtumia, mieli etsii jo seuraavaa kohdetta. Toisaalta, kun rukoilen Gongyossani (katso sivu Harjoitus), "rukoilen vilpittömästi Buddhan suuren pyrkimyksen puolesta: mielen puhdistamisen avulla synnytettyä rauhaa maahan", en ole oikeastaan aiemmin tajunnut tuota aktiivista puolta asiassa: kyse on ennen kaikkea oman mielen puhdistamisesta, joka edistää rauhan syntymistä laajemminkin. Tästähän puhutaan myös YouTube-videolla, jonka linkitin julkaisuuni, jossa aiheena oli Ukrainan sota. Jo Pekka Ervast kirjoitti samasta asiasta Jeesuksen vuorisaarnaan liittyen, kun puhutaan että ei pitäisi vastustaa pahaa (pahalla): hyvä ei taistele, se voittaa, kun vahvistan hyvää itsessäni ja näytän esimerkkiä. Usein ihmetellään mitä yksi ihminen muka mahtaa suurten, pelottavien asioiden edessä, ja kuitenkin siitä se aina alkaa, yksilöistä, meistä itse kustakin omalla kohdallamme. Ei valtioista, ei yrityksistä. 

Virtuaalinen osallisuus

Alkuvuodesta osallistuin muutaman kerran San Franciscon alueen Nichiren Shu-temppelin Gongyoon  Zoomissa, josta mainitsen vuoden takaisessa kirjoituksessani. Pidin siitä kyllä, mutta se päättyi minun osaltani (ainakin toistaiseksi) siihen kun minulta ryhdyttiin tinkaamaan että pistäisin kameran ja mikrofonin päälle ja esittelisin itseni! Siihen en ollut valmis. Kun aikoinaan (1998) tutustuin Kristiyhteisöön, johon yhä kuulun väestörekisterissä, kävin jumalanpalveluksissa säännöllisesti, mutta tulin ja menin puhumatta kenenkään kanssa; siinä vaiheessa se oli minulle tarpeen ja minulle myös sallittiin tuo vapaus - olisi ollut häiritsevää, jos joku olisi tullut puhumaan minulle. Sitä kesti ehkä vuoden, mutta sitten kun olin valmis ottamaan askeleen läheisempään suhteeseen, aloin käydä myös muissa tilaisuuksissa ja minusta tuli hyvin aktiivinen seurakuntalainen, joka oli usein näkyvässä roolissa. 

Olen kokenut sikäli helpommaksi ottaa osaa YouTubessa striimattuun unitaariuniversalistiseen palvelukseen Amerikasta - kukaan ei edes voi odottaa että sinun pitäisi olla jotenkin esillä, saat vain rauhassa seurata. Sekin tosin jäi lähes vuodeksi, ja vasta loppuvuonna olen yrittänyt taas enemmän osallistua. Pyrkimykseni on pyhittää sunnuntaini kotoilupäiväksi, johon se voisi kuulua osana, mutta olen myös alkanut katsoa aina muutaman eri koulukunnan videon Nichiren-buddhalaisuudesta, mm. Lootus-sutran tulkinnasta: nimenomaan usko, harjoitus ja opiskelu ovat peruspilarit, joita jo Nichiren itse korosti. Ainakin nämä ovat hyödyllisiä YouTube-kanavia tässä tarkoituksessa (Soka Gakkai Internationalin materiaalia löytyy netin täydeltä, joten se ei ole mukana; itse olen vähän kyllästynyt siihen, saanut yliannostuksen):

The Lotus Sutra Lab (Rissho Kosei-kai)

Nichiren Bay Area (Nichiren Shu)

Threefold Lotus Kwoon 

Heartstopper

Jos olet seurannut blogiani, vuoden suurin ilmiö minulle oli tietenkin Heartstopper. Nähtyäni sen ensimmäisen kerran toukokuun alussa - ja katsoin sarjan kaikkiaan 18 kertaa peräkkäin - mieleni oli jossain aivan toisessa tilassa varmaan kolme kuukautta; sitä olen yrittänyt kuvata monissa kirjoituksissani (4) aiheesta. Se oli ehdottomasti pääasiassa positiivista, vaikka siinä sivussa myös ei-niin-miellyttäviä oivalluksia omasta elämästä nousi esiin, mutta joskus sekin on välttämätöntä. Toinen kausi on kuvattu syksyllä ja julkaistaan joskus vuonna 2023. 

Heartstopper-"alttarini"

Edesmennyt puolisoni

Yksi niistä oivalluksista koski edesmennyttä puolisoani, jonka kanssa elin melkein 19 vuotta. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi tänä vuonna seitsemän vuotta, ja puhutaan "seitsemän vuoden sykleistä" ihmiselämässä: todellakin, jokin on tullut nyt päätökseen. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun en ole käynyt vanhalla kihlapaikallamme metsässä, järven rannalla, "pyhiinvaelluksella". Se on vähän hankalan matkan päässä, enkä tuntenut siihen suurempaa tarvetta. Tosin se on myös neljän rakkaan kissan tuhkien viimeinen leposija, joten eiköhän siellä vielä tule käytyä...

Sanon vain sen verran, että masentuneen ihmisen kanssa on raskasta elää, ja vielä kun siihen liittyy alkoholismi, ollaan tosi syvässä suossa. Kenenkään ei pitäisi soimata itseään jos ei jaksa; ei ole oikein uhrata omaa elämäänsä jonkun toisen vuoksi, jota ei kuitenkaan voi pelastaa. On lupa ajatella itseään ensin. Eikä siinäkään ole kaikki; kenties pääsen blogikirjoituksissani joskus vielä siihen aikaan kun tutustuimme. Olimme ehkä alun alkaenkin pari jonka ei olisi pitänyt olla, mutta asia mutkistuu jos alkaa miettimään miten elämäni olisi mennyt ilman häntä, ihan käytännön olosuhteiden kannalta... olisinko jäänyt asumaan äitini nurkkiin maalle ja pysynyt ahdasmielisen lahkon jäsenenä? Olin siis ahtaalla sekä fyysisesti että mentaalisesti, joten ilman muuta puolisoni myötä tapahtui myös suurta vapautumista, vaikka siihen sisältyi paljon tuskaa ja ristiriitaa. Mutta oliko mitään oikeaa syytä miksi pysyimme yhdessä niin monta vuotta, paitsi tottumus, miellyttämisen halu, muutoksen pelko, huoli hänestä... 

Ystäväni

Paljon olen kirjoituksissani vuosien varrella niin ikään viitannut erääseen ystävääni, ja pohdiskellut suhdettamme. Vuonna 2022 kaikki tuntui kärjistyneen (vai pitäisikö sanoa, "taas kerran"?), ja se alkoi alkuvuodesta hänen lähettämästään sähköpostista, jota olen käsitellyt omana julkaisunaan. Voinko edes kutsua häntä "ystäväksi"? Tarkoitan, eikö hän ole vaivihkaa jo aikaa sitten "pudonnut" kavereiden kategoriaan? Kuten joskus olen kertonut, olen jo nuorena jakanut tuntemani ihmiset kolmeen ryhmään - ystävät, kaverit, tuttavat - jotka muodostavat ikään kuin kolme laajenevaa piiriä ympärillesi, eikä niitä voi sekoittaa keskenään. Enhän pysty uskoutumaan hänelle, mikä on kenties tärkein ystävyyden tunnusmerkki, mutta kenelle sitten pystyn? Oikeastaan se vaatii minusta täysin ulkopuolisen ammattilaisen - esim. terapeutti tai pappi. Jälkimmäistä olen käyttänyt aina vuoden alussa, eikä se nykyään ole edes kovin uskonnollinen tapa; pappi vain on helpommin tavoitettavissa.  Toisaalta, olenko minä koskaan ollut YSTÄVÄ hänelle? Minulle ei ehkä kannata uskoutua, en ole sen arvoinen. Asia kärjistyi nimenomaan minun mielessäni; hän ei siitä taida mitään tietää - enhän ole kertonut, tapani mukaan. (Osa minusta melkein toivoisi, että hän vahingossa löytäisi blogikirjoitukseni aiheesta.)

Olisiko niin, että minä projisoin häneen piirteitä, joista en ole pitänyt itsessäni ja niin ollen torjunut? Esim. hänen "hyveellinen" moraalinsa on minulle huonoa moralismia - olenhan myös itse aikoinaan elänyt tiukkapipoisen vaiheen. Hänelle se vain ei ole vaihe. Paras vastaus hänen uskonto-kysymyksiinsä olisi yksinkertainen, "ei kuulu sulle!" Uskonto on henkilökohtainen asia, joka  koskettaa sisintäsi, sinulle pyhiä arvoja. Onko siis ihme jos itsekin olen vähän herkkänahkainen sen suhteen? Hän ei voi ymmärtää ajatuksiani, koska ei ole itse samassa kohtaa (tähän tosin kätkeytyy se ongelmallinen ajatus, että minä olen pidemmällä kuin hän... vaikka se olisi tottakin, eihän niin sovi ajatella eikä varsinkaan sanoa). Suoraan sanoen välttelin häntä kuukausia. Vasta joulun alla halusin tavata, koska se on tapana; ostin jo perinteeksi muodostuneen teepaketin lahjaksi ja tarjosin teen kahvilassa. Mietin joskus onko sekin itseasiassa minulle vallan osoittamista sen sijaan, että tekisin sen vain hyvää hyvyyttäni; tiedän, että hänelle se ei tulisi mieleenkään. Oli miten oli, se oli oikein hyvä kohtaaminen, josta jäi hyvä mieli. Me vain jutustelimme niitä näitä - sen kaltainen tapaaminen on aina antanut minulle eniten, ei mikään muka-syvällisyys - ja taisin jopa tuntea häivähdyksen sympatiaa häntä kohtaan: hänellä on omat pitkäaikaiset vaikeutensa, joista voisin sanoa yhtä sun toista, mutta se ei ole minun asiani eikä kuulu tähän. Olin valmistautunut pitkään rukoilemalla hänen puolestaan Gongyossani; se on aina hyvä ajatus, positiivisen energian lähettäminen. Tärkeintähän olisi vain kohdata ihmisenä toinen ihminen, eikä esim. kohdata buddhalaisena kristitty. 

Korona

Alkuvuodesta minäkin lakkasin käyttämästä maskia joukkoliikenteessä ja kaupoissa. Sain riskiryhmään kuuluvana kolmannen rokotuksen. Elokuun alussa sitten sairastin Covidin. Se todettiin testissä virallisesti. Ensin tein kaksi kotitestiä, joista eka näytti positiivista ja toinen negatiivista. Eivät ne oireet olleet rankkoja, kuin tavallista flunssaa (nenä vuoti), mutta tavallista sitkeämpi se oli ja kärsivällisyys olikin jo koetteilla: kesti toista viikkoa, ennen kuin päivittäinen kuume lakkasi. Vain yhtenä päivänä se oli lähes 39, muuten sellaista 37,5 astetta. Kahden kuumeettoman päivän jälkeen uskalsin lähteä kotoa, kuten ohjeissa sanotaan. Maku- ja hajuaistini palautuivat onneksi päivissä; olen kuullut tapauksista, jolloin ne ovat olleet poissa jopa kuukausia. Mutta vielä pari viikkoa eteenpäin minulla oli epämääräisiä oireita: on/off aristusta kurkussa, joka tuli ja meni noin joka toinen päivä, älytöntä hikoilua levossa ja voimattomuuden tunnetta. Minun ei ehkä olisi pitänyt niin pian aloittaa kuntoilua uudelleen. Mutta kaiken kaikkiaan korona tuntuu menneen talven lumilta: siitä on tullut yksi virus muiden joukossa, enkä ole huolissani. Kuitenkin jos se noin lievänä vaivasi noinkin pitkään, en totisesti haluaisi sairastaa sitä yhtään ärhäkkäämpänä. Aion kyllä ottaa neljännenkin rokotuksen. 

Kesäloma

Kesäloma oli erinomaisen onnistunut: en laatinut ainuttakaan listaa mitä pitäisi tehdä ja missä käydä. Otin rennosti. Se oli lepoa, kuten pitäisikin; ei suorittamista. Ainoa paikka missä kävimme kotikaupungin ulkopuolella, oli Ähtäri ja Tuuri, josta on muodostunut jokavuotinen perinne. 

Työni

Työssäni olen vihdoin täysin tyytyväinen, päästyäni lokakuussa eroon vanhasta kohteesta, jossa minua vastentahtoisesti käytettiin sijaisena (sopimus päättyi). Nyt saan olla yhdessä kohteessa, jossa viihdyn mainiosti, ja kaiken lisäksi aloin tehdä omasta tahdostani pelkkää iltavuoroa vuorotyön sijasta. Rakastan omaa rauhaani. Minulla on myös ollut tilaisuus vertailla muiden työn jälkeä omaani, ja vaikka se kuulostanee omahyväiseltä, olen vakuuttunut siitä että teen erittäin hyvää työtä! Minulla on silmää yksityiskohdille ja erinomainen työetiikka; hyvin tehty työ tuottaa minulle tyydytystä. Lisäksi pidän huolta kunnostani, joten jaksan hyvin; työnihän on fyysistä. En ymmärrä kollegoita, jotka valittavat työn raskautta tai kiirettä; se kuuluu työn luonteeseen, toisinaan. On jokaisen velvollisuus huolehtia omasta jaksamisestaan, ei vain työtä varten, vaan yleensäkin elämää. 

Hatari

"Welcome to the society of the Spectacle; welcome to Hatari." 

Hatari 8.10.2022 Korjaamo, Helsinki

Lokakuussa kävimme puolisoni kanssa Helsingissä islantilaisen Hatarin keikalla. Olen fanittanut bändiä vuoden 2019 euroviisuista asti, ja samana vuonna myös näimme heidät edellisen kerran, ennen kuin korona iski. Heillä ei ole ainuttakaan kappaletta, josta en pitäisi. Katso esim. YouTube-kanavani Hatari-soittolista; sis. sekä virallisia videoita, audioita, että live-esityksiä, myös Helsingistä 2019 ja 2022. Katso myös: Hatari Translations. Minusta on hienoa että he laulavat omalla äidinkielellään; islanti kuulostaa kiehtovalta. Hatarin lyriikat eivät ole mitään lemmenlurituksia, joita maailma on väärällään. Biisien nimetkin sen kertovat, esim. "viha vallitsee", "ei armoa", "kuvotus", "korruptiotanssi"... Otetaanpa esimerkiksi kappale Ódýr ("halvalla") jonka olen joskus suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: 

Vuodet livahtavat sinulta kuin roskiin viskatut leivänmurut

Ne kasaantuvat särkyneiden unelmien kekoihin

Katsot taaksepäin ja ajattelet:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

niin halvalla?

Yöt jotka sinulla on jäljellä on luettu

Elämäsi on loppuun palanut natsa tupruavassa tuhkakupissa

Katsot taaksepäin ja ajattelet:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

Kun tuhkasi osuvat arkkuusi, kukaan ei muista kuka olit

Mikään ei ole niin kulunutta kuin loppumaisillaan oleva elämä

Et pysynyt tarpeeksi päättäväisenä jotta kukaan välittäisi muistaa sinua

Mikä tulee seuraavaksi, on musta yön kuilu ja ikuinen murhe pohjattomassa unohduksessa

Kätkeydyn lakanan alle

jonka kylmä on peittänyt

yö tuijottaa hiljaa

se kertoo tarinoita

Tyhjyys lähestyy

paljasjaloin, taistelen vastaan

Sijaan kuolinvuoteeni

Sijaan kuolinvuoteeni

Vuodet livahtivat sinulta kuin roskiin viskatut leivänmurut

Ne kasaantuivat särkyneiden unelmien kekoihin

Kuinka usein katsoit taaksepäin ja ajattelit:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

Niin halvalla?

 Joidenkin määritelmien mukaan he sekoittavat teknoa, punkia ja industrialia. Minun musiikkimakuni on hyvin monipuolinen, kuten voi havaita kanavaltani. 

Hatari 8.10.22 Helsinki: Sooda-rituaali

(Video alkaa nurinkurisesti, mutta kääntyy pian oikein päin: oma moka, enkä osaa editoida sitä enempää.) Kuorokappale on nimeltään "Nunquam Iterum" ("Ei koskaan enää"), ja on peräisin Hatarin levyltä Neyslytrans. Sen jälkeen kuullaan ensitahdit saman levyn kappaleesta Niðurlút ("Alakuloinen"), joka toistaa edellisen lyriikoita.

Tämä oli lähes illan kohokohta, jota kaikki osasivat odottaa: näkisin sen niin, että se korostaa fanikulttuurin tietynlaista samankaltaisuutta uskonnon harjoitukseen nähden. Mehän palvomme idoleitamme, eikö niin? Rituaalissa käytetään aina jotain paikallista limonadia (se oli punaista; tarkemmin en nähnyt). Minut Hatari on saanut jopa kiinnostumaan uudella tavalla heidän kotimaastaan, tuosta luontonsa puolesta hyvin omaleimaisesta saaresta. Missä muualla vanhat jumalat olisivat vielä yhtä voimissaan?

"Me olemme kaikki Hatari!" 

Kuntoilu ja ruokavalio

Säännöllinen kuntoilurytmini on pitänyt koko vuoden, ja samoin uudistettu ruokavalioni, joka on vain tarkentunut: kehoni tietää mitä se tarvitsee, ja olen lisännyt arkisin välipaloja jotta jaksan töissä ilman nälkää ja heikotusta. Laihduin vuoden 2021 syksystä vähitellen 10 kg, ja olen taas samoissa mitoissa kuin olin vuosikausia nuorempana. Ei ole mitään vippaskonstia, vain se vanha sääntö että kuluta enemmän kuin syöt. Tahdonvoimaa se vain vaatii, ja sitä minulla on kun päätän jotain. Pidän itse itsestäni enemmän tällaisena, ja vain sillä on väliä. Ja pääasia on toki, että tuntuu hyvältä ja jaksaa paremmin! Nautin rutiineistani; ne ovat ikään kuin arkipäivän rituaaleja, jotka rytmittävät elämää. 

1990-luvun ajan henki

Aloitin tässä blogissa edelleen jatkuvan projektini eli vanhojen (pääasiassa) 1990-luvun päiväkirjojeni läpikäymisen. Jo vuoden 1990 kohdalla kiinnitin huomiota seikkaan, joka tuntui olevan ajan henki: lähin esimieheni siviilipalvelusaikana toistuvasti muka huumorin varjolla piikitteli minua erittäin ilkeästi, ja se meni aivan henkilökohtaisuuksiin, esim. finnini, joka muutenkin oli arka asia siinä iässä. Lisäksi hän, noin kolmikymppinen mies, harrasti härskejä vitsejä naisvaltaisessa toimistossa. Ymmärrän, että se oli ajan henki, koska olen tänä vuonna kuunnellut myös YLEn podcastin Radio Mafian historiasta, joka alkoi 1990. Minäkin kuuntelin kanavaa tuolloin. Eduskuntaa myöten keskusteltiin sen kielenkäytöstä. Kun aikuinen mies suorassa radiolähetyksessä kysyy alaikäiseltä tytöltä, "no, jokos oot hässiny?", sillä olisi vakavia seurauksia tänä päivänä. Aikaisemmin olen itsekseni pohtinut asiaa aikakauden huumorin valossa, esim. 1985-87 tehty kotimainen sketsisarja Soitinmenot, josta pidin, ja yhä muistan monet jutut. Liitin tähän alunperin YouTubesta esimerkkinä yhden  sketsin, jossa käytetään n-sanaa ja valkoihoinen näyttelijä on maskeerattu tummaksi, mutta myöhemmin se poistettiin palvelun ehtojen rikkomisen vuoksi: erinomainen esimerkki sinänsä! (Ties vaikka joku tämän blogin lukija olisi sen ilmiantanut...)

Päiväkirjoistani löysin myös maininnan, kun Virtain abit penkkareissaan 1990-luvun alussa olivat naamioituneet mustiksi. Kaikki tämä on sitä samaa ajan henkeä. Mutta vasta nyt kun luin miten minua tuolloinen esimieheni kohteli, tajusin toden teolla. Ilmeisesti ymmärrys usein vaatii sen että asia koskettaa jotenkin omakohtaisesti. Kun valitetaan että "enää ei voi sanoa yhtään mitään", niin kaikkea ei pitäisikään saada sanoa, ei silloin kun se loukkaa jotakuta. Amerikkalainen "sananvapaus" näyttäytyy minulle juuri vapautena loukata ihmisiä. Sitä on turha ihannoida. Kyllä tämä on eteenpäin menevää kehitystä. Joskus kehitys myös väkisin käännetään taaksepäin, kuten HLBTQ-ihmisten oikeudet Venäjällä, joita ei ole, ja se on silmiinpistävän räikeä loukkaus ihmisyyttä vastaan. Niin voi tapahtua - mikään ei takaa ettei myös Suomessa - ja sitä on syytä varoa! 

Demiseksuaalisuus?

Joulukuussa koin uuden oivalluksen itsestäni: voisiko olla, että minä olen demiseksuaali? Se selittäisi tietyt asiat: olen periaatteessa hyvin avoin ja liberaali seksuaalisuuden suhteen, inhoan kaikkea moralismia ja fantasiat voivat olla mitä vain, mutta käytännössä asia on hiukan toisin. Olen usein korostanut eri yhteyksissä, miten tärkeänä pidän tunteita. Hiukan epäröin siinä kohtaa kun demiseksuaalisuus luetaan aseksuaalisuuden piiriin kuuluvaksi, ja pidän itseäni kuitenkin melko seksuaalisena. Toisaalta minulla on kokemusta myös täydellisestä selibaatista, ja tiedän miten helppoa se minulle loppujen lopuksi on.  

Myös vaadittujen tunteiden voimakkuutta tai syvyyttä korostetaan mielestäni tarpeettomasti monilla nettisivuilla, joissa demiseksuaalisuudesta puhutaan; kokemuksen perusteella minun ei tarvitse välttämättä edes ihastua henkilöön, saati rakastua: minulle riittää että tunnen toisen vaikka lyhyen aikaa (ei siis vain yhden tapaamisen perusteella) ja pidän hänestä jollain tapaa ihmisenä. Se karsii satunnaiset jutut ventovieraiden kanssa, ja ylipäänsä seksin ensitapaamisella. "Friends with benefits", kenties. En ole siis varma sovinko yleiseen määritelmään, mutta toisaalta eikö seksuaalisuudessa aina ole yksilöllistä vaihtelua hyvin paljon, ei se voi kenenkään kohdalla olla kaavamaista. Kukaan ei voi tulla sanomaan että kokemukseni on vääränlainen, koska se ei ole täsmälleen samanlainen kuin hänellä. 

"Tunteellisuuteni" vaikuttaa siihenkin, että pelkkä mekaaninen jyystö ei viehätä, vaan pitää olla hellyyttä mukana. Intiimin kanssakäymisen kahden ihmisen välillä ei koskaan pitäisi olla merkityksetöntä - miksi sitä sitten edes harrastaisi. Olen toki kokeillut yhden yön suhteita, joskin hyvin kauan sitten ja vain muutaman kerran, koska tulin varsin pian tietoiseksi siitä miten tyhjäksi se minut jätti. Eikä sillä ole tosiaan mitään tekemistä moraalin kanssa. Minähän melkein kadehdin heitä jotka pystyvät vaihtelemaan partnereita tuosta vaan ja panevat menemään. Ei sillä ettenkö siihen kykenisi, en vain tunne oloani tarpeeksi mukavaksi ja turvalliseksi siinä tilanteessa jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Avioliitossani minulla olisi lupa ja vapaus, mutta olen käyttänyt sitä vain kaksi kertaa, kahden eri ihmisen kanssa, jotka sopivat tässä asettamiini raameihin, vaikka se jäikin sitten siihen; toisin sanoen, kertakin on ok, kunhan muut ehdot täyttyvät, eikä ehdoton monogamia ole välttämätöntä. (Katso myös: "Seksi ja kuolema".) Olemme ehkä aika samanlaisia tässä(kin) suhteessa puolisoni kanssa; tästä lisää seuraavassa kappaleessa, postauksen lopussa. 

Ei todellakaan ole kyse siitä että haluaisin vähemmän tunnetun, hienolta kuulostavan leiman. Kaukana siitä. On iso kynnys että hyväksyisin olevani mitään muuta kuin "ihan vain tavallinen homo", samoin kuin että suostuisin mieltämään demiseksuaalisuuden omalla kohdallani itsenäiseksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi. Minulle se on vain selittävä lisämääre. Olen joka tapauksessa sellainen kuin olen, liimasin itseeni jonkin etiketin tai en, mutta voihan se tiivistää yksilön kokemuksen omasta seksuaalisuudestaan ytimekkäästi. Se vain sanoo sen minkä olen aina tiennyt itsestäni. Silti minun täytyy selittää mitä se minulle tarkoittaa. Minäkin kuulun siihen "vanhaan koulukuntaan", joka on ihmetellyt näitä lisääntyneitä itsemäärittelyjä; halutaanko ihmiset luokitella yhä pienempiin kuppikuntiin? Ehkä sen ymmärtää sitten kun itsensä löytää jostain kategoriasta, ja oivaltaa että jotkut ihmiset kokevat tällä tavalla - en ole ainoa - koska tämä kategoria on luotu. Eivät ne tyhjästä ole syntyneet. 

Introversio

Mielenkiintoista oli kuulla YLEn Valheenpaljastaja-podcastin jakso 2: "Me olemme sekä ekstrovertteja että introvertteja." Tässä sarjassa "liikutaan yleisten käsitysten, mielipiteen muodostamisen ja harhaluulojen maailmassa. Opiskellaan myös väärinkäsityksen anatomian alkeita ja tullaan tietoisemmaksi uskomusten ja väittämien suhteen." Johanna Vehkoon vieraana jaksossa on persoonallisuustutkija Sointu Leikas, ja seuraavat rivit on poimittu suoraan ohjelmasta. 

Introverttiydestä on kuulemma tullut ainakin some-meemien maailmassa coolia. Se on hyväksyttyä ja jopa tavoiteltava olotila. Ehkä kulttuurillisena "backlashina" ekstroverttien hypettämiselle introvertit elävät nyt jonkinlaista nousukautta. Monet ihmiset uskovat vakaasti siihen, että ihmiset ovat joko introvertteja tai ekstrovertteja. Mutta todellisuudessa nykytutkimus ei tue tätä käsitystä. Valtaosa meistä on jotain siltä väliltä. Tieteellisen persoonallisuuspsykologian valossa ekstroversio/introversio on piirredimensio ("jana"), jossa ihmiset sijoittuvat johonkin kohtaan, ja suurin osa sijoittuu johonkin keskivaiheille. Sen perusteella varsinaisia ekstrovertteja ja introvertteja olisi aika vähän, ja ihmisten luokittelu kahteen ryhmään ei vastaa persoonallisuuspsykologian tieteellisesti perusteltua käsitystä. Ihmisiä ei voi käsitellä luokkina, vaan dimensioina ja niiden yhdistelminä. 

Myöskään käsitteiden alkuperäinen keksijä, Carl Jung, ei itse ajatellut että ihmiset jakautuisivat kahteen ääripäähän, vaan hän kirjoitti että suurin osa ihmisistä on ambivertteja eli jotain siltä väliltä. 

Jo 1960-luvulla tutkimusten perusteella huomattiin, että persoonallisuuden piirteet eivät ylipäänsä kovin voimakkaasti ole yhteydessä käyttäytymiseen yksittäisessä tilanteessa.  

Vuosituhannen vaihteessa kokemusotanta-tutkimukset osoittivat että valtavan paljon suurempi osa (karkeasti arvioiden 70%) vaihtelusta seurallisuudessa, sosiaalisuudessa, ekstroversiossa tapahtuu ihmisten sisällä kuin ihmisten välillä. Joka ikinen meistä, riippumatta siitä miten sijoitumme ekstroversio/introversio dimensiolla, käyttäytyy jatkuvasti jokapäiväisessä elämässään todella ekstrovertisti, todella introvertisti, ja kaikkea siltä väliltä. 

Ekstroversio-piirteeseen kuuluu jo käsitteellisesti energisyys, se on yksi alapiirre. Väsyvätkö introvertit seurallisuudesta enemmän kuin ekstrovertit? Sitä on jonkin verran tutkittu, ja mitään evidenssiä sellaisesta ei ole. Saattaa olla että kaikki ihmiset väsyvät seurallisesta käyttäytymisestä jonkin verran, mitään ekstroverttien ja introverttien välisiä eroja tässä yhteydessä ei ole tämän hetkisen tiedon valossa. 

Jos ihminen selittää sosiaalista vetäytymistään sillä että on introvertti, niin kuitenkin ekstrovertin käyttäytymisen seuraukset ovat aivan samanlaisia introverteille ja ekstroverteille. On paljon hyvää tutkimusta siitä, että ekstrovertti-käyttäytyminen tekee meidät iloisiksi, ja se koskee kaikkia. Joissain tutkimuksissa hyödyt introverteille saattavat olla jopa suuremmat kuin ekstroverteille. 

Nämä eivät ole enää pelkästään tieteellisiä käsitteitä, niiden merkitys on laajentunut. Jos ihmiset käyttävät niitä selittämään ja ymmärtämään itseään, sehän on vain hyvä asia. Niistä on tullut sosiaalisia identiteettejä, joita ihmiset omaksuvat ja selittävät omaa käytöstään itselleen ja muille niiden avulla. Jos lukitsee oman identiteettinsä näiden kategorioiden sisään, voi jäädä paitsi monesta, voi arvioida väärin erilaisen toiminnan seurauksia itselleen. Mutta meidän persoonallisuuden piirteemme eivät määrää meidän käyttäytymistämme! Käyttäytymisemme vaihtelee hyvin paljon tilanteen mukaan. 

Esimerkiksi tunnetulla Myers-Briggsin testillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se ei ole empiirisesti perusteltu tai tieteellinen testi ylipäänsä. Jos ihmiset kokevat että heidän saamansa kirjainyhdistelmä kuvaa heitä, ei siinä ole mitään vikaa, mutta sitä ei pitäisi käyttää esim. työhönotossa ja asioissa missä siitä on ihmisille oikeasti seurauksia.  

Niin. Minäkin olen purematta niellyt populaarin käsityksen introversiosta ja käyttänyt sitä keppihevosena. Lukiessani Facebookin "tietoisesti introvertti"-ryhmän postauksia olen kyllä usein ajatellut, että "en minä sentään noin introvertti ole"; en oikeastaan ole kyennyt samaistumaan siihenkään porukkaan, joka pitää itseään introverttina. Usein heidän näkemyksensä ovat tuntuneet ärsyttävän yksinkertaistetuilta: "Koska olen introvertti, olen tällainen enkä voi tehdä sitä ja tätä..." 

Mutta se voi siis olla samanarvoinen asia kuin se että olen Vesimies: ja minä tunnistan itsessäni "Vesimiehen piirteitä" hyvinkin paljon. Olen itse arvioinut että puolisoni olisi ambivertti, koska hän eri tilanteissa käyttäytyy silmiinpistävästi hyvin ekstrovertisti ja hyvin introvertisti, mutta näyttää siltä että jos hän on sitä, niin sitten olen minäkin. 

Puolisoni kertoi että muuan Facebook-kaveri (ohimennen livenä nähty) kumppaneineen kutsui meidät kylään uutena vuotena, mutta häntä arvelutti ettemme tunne tarpeeksi hyvin. Ymmärrän hänen ajatuksensa. Pulmallista on vain se, että miten voisi oppia tuntemaan ketään tarpeeksi hyvin, kun sille ei anna mahdollisuutta. Eikä meitä juuri minnekään kutsuta, koska emme tunne montaakaan ihmistä. Viihdyn niin itsekseni kuin puolisonikin kanssa, mutta onhan se aika rajattu elinpiiri. Periaatteessa olen avoin mahdollisuudelle, usein vain alan epäröidä ja ihmiset todennäköisesti myös näkevät minut etäisenä ja vaikeasti lähestyttävänä. 

Minä olen aina valmis vastaanottamaan uutta tietoa ja korjaamaan käsityksiäni, sen sijaan että takertuisin jääräpäisesti vanhaan. Koko elämäni on todistus siitä. (Ja kun vähänkin katsoo ympärilleen ja pitää korvansa avoinna, huomaa nopeasti että läheskään kaikki ihmiset eivät siihen pysty! Tunnen heitä myös henkilökohtaisesti, esim. ystäväni, josta kerroin.) Käytäntöön soveltamisessa olisi vielä parantamisen varaa... 

Joten tervetuloa uusi vuosi ja hyvästi vanha! Tuokoon se myös jotain uutta elämääni, ehkä jopa uusia ihmisiä?  

Kaiken kaikkiaan voi todeta, kuten ennenkin olen tehnyt, että ongelmat ovat todella pieniä kun ne ovat vain omassa mielessä: koska olet luonut ne itse, tai tehnyt niistä ongelmia liiallisella ajattelulla, voit ne myös itse ratkaista. Tiedän olevani etuoikeutettu kun voin näin sanoa, ja yritän muistaa olla kiitollinen elämästäni ja kaikesta mitä minulla on.