Koska harjoitan japanilaisperäistä buddhalaisuuden muotoa, on hyvä käsitellä myös toista, Japanin kotoperäistä uskontoa. Minusta on erittäin kiehtovaa, että niin moderni yhteiskunta kuin Japani, on onnistunut säilyttämään animistisen luonnonuskonnon, joka vaikuttaa hyvin omaperäiseltä. Koska olen ollut kiinnostunut esim. Wiccasta, saatan ainakin omasta mielestäni ymmärtää myös shintolaisuutta jollain tapaa. Mutta siinä missä uuspakanalliset uskonnot ovat parhaimmillaankin vain rekonstruktioita muinaisuudesta, shinto on mitä suurimmassa määrin elävä traditio! Jos minulla ikinä olisi tilaisuus vierailla shinto-pyhäkössä, minulle olisi itsestään selvää noudattaa kaikkia rituaalisia sääntöjä (ks. video lopussa), enkä tekisi sitä pelkästään muodon vuoksi, ikään kuin teatterina, vaan vilpittömästä kunnioituksesta. Toisaalta aivan samanlaista kunnioitusta on mahdollista osoittaa myös Suomessa esim. jollekin vaikuttavalle tai poikkeukselliselle luontokohteelle, ja sen voi sanoa olevan sama asia (Esim. Suomenuskossa voi nähdä joitain samoja piirteitä kuin shintossa): se on osa yhä harjoitettua kansan shintolaisuutta erotuksena pyhäkkö-shintolaisuudesta. Minulla ei ole teologiaa asiasta, eikä ole shintolaisuudellakaan, mutta voin aivan hyvin hyväksyä ajatuksen kameista; ei toki persoonallisina olentoina, yhtä vähän kuin uskon "Jumalaan" isolla J:llä - uskon Universaaliin Elämään ja Mystiseen Lakiin. Alan Macfarlane tuonnempana kuvaa osuvasti kameja. Joskus on parempi vain tuntea ja kokea syvästi kuin miettiä päänsä puhki monimutkaisia teorioita. Shinto on hyvin luonnollinen elämänymmärrys, ja se viehättää minua suuresti. Japani on esimerkki siitä että se ei ole ristiriidassa buddhalaisuuden kanssa; se saattaa kyllä olla ristiriidassa yleisen länsimaisen rationaalis-filosofis-ateistisen buddhalaisuuden tulkinnan kanssa, mutta minun maailmaani mahtuu myös hieman magiaa.
Wikipedia: Shintolaisuus
Wikipedia: Shinbutsu Shugo
 |
| Torii |
C. Scott Littletonin toimittamasta kirjasta Idän uskonnot (Gummerus Kustannus Oy 1997):
Buddhalaisuus on elänyt Japanissa rinnakkain shintolaisuuden kanssa vuodesta 593 jKr. alkaen, jolloin prinssi Shotoku Taishi otti sen keisarinhovin viralliseksi uskonnoksi. Kahden tavattoman erilaisen uskomusjärjestelmän pitkäaikainen rinnakkaiselo ilmentää ehkä tärkeintä yksittäistä eroa, joka on havaittavissa japanilaisten ja länsimaalaisten uskonnollisissa asenteissa. On otettava huomioon, että toinen Japanin valtauskonnoista on kotimaista perua, kun taas toinen on tuotu ulkomailta. Lännessä kristinusko germaanien ja kelttien asuttamille alueille tunkeutuessaan hävitti täydellisesti näiden kansojen omat uskonnot (jotka muuten muistuttivat monessa suhteessa huomattavasti shintolaisuutta). "Pakanalliset" temppelit sekä Odinin, Torin ja Lughin (Lugh on muinaisten iiriläisten mytologiassa esiintyvä jumalolento, suom.huom.) kaltaisten jumalten pyhäköt revittiin, niiden tilalle rakennettiin kirkkoja ja katedraaleja. Itse asiassa sama toimintamalli on säilynyt sitkeästi melkein nykyaikaan asti samalla kun lähetystyöntekijät ovat vieneet kristinuskon miltei kaikkiin maailman kolkkiin.
Japanissa toimivien buddhalaisten lähetystyöntekijöiden asenne oli toisenlainen. He eivät suinkaan purkaneet shintolaisten jinjoja vaan rakensivat omat temppelinsä niiden läheisyyteen ja julistivat, että kamit olivat samoja olentoja kuin mahayana-buddhalaisuuden bodhisattvat (Japanissa bodhisattvoista käytetään nimitystä bosatsu). Tällaisen ideologian kiteytyessä muodostui shintolaisuuden haara, josta käytettiin nimitystä ryobo shinto (kaksinainen shinto). Sen piirissä kamit ja bosatsut sulautuivat yhteen siten, että he olivat yksien ja samojen jumalolentojen vaihtoehtoisia ilmentymiä. Tendai-buddhalaisuuteen kuuluvat koulukunnat suosivat tällaista teologiaa, ja se johti eräissä tapauksissa siihen, että shintolaisten pyhäkköjen johto joutui buddhalaisten käsiin ja että samat henkilöt saattoivat olla kummankin uskontokunnan pappeja. Sama kehitys sai myös huomattavia ilmentymiä kuvataiteen piirissä, kun luotiin mandaloita, joissa kamit kuvattiin tavallisten ihmisten kaltaisina hahmoina ja bodhisattvat eteerisempinä olentoina, jotka kulkivat savupilvissä shintolaisten jumalien päiden yläpuolella (hyvä esimerkki uudesta tyylistä on kuuluisa Kasugan mandala).
Sielläkin, missä shintolaisuus onnistui torjumaan spesifisesti buddhalaiset uskomukset - paras esimerkki tästä on Ise-jingu, jonne ei ole päästetty buddhalaispappeja ennen kuin uusimpina aikoina - se omaksui monia buddhalaisia jumalolentoja kameiksi. Kaksi seitsemästä onnea tuovasta jumalasta, Benten ja Bishamonten, on selkeitä esimerkkejä tästä käytännöstä. Kolmatta, Daikokutenia, on shintolainen tiedemies Genichi Kato (1873-1965) luonnehtinut "kaksoisjumalaksi". Daikokuten oli näet alunperin buddhalainen jumala, mutta koska hänen nimensä muistuttaa suuresti Daikoku-saman nimeä (tämä tunnetaan myös nimellä Okuninushi), hänet on samastettu tähän kotimaiseen shintolaiseen kamiin. Molempia palvotaankin rinnakkain Izumo-taishassa. Lisäksi useimpien suurten buddhalaisten temppelikompleksien yhteydessä toimii myös vähintään yksi shintolainen pyhäkkö.
Kahden uskonnon toisiaan täydentävät aspektit näkyvät ehkä selvimmin japanilaisten omissa uskonnollisissa asenteissa. Lukuun ottamatta eräiden "uusien uskontojen" kuten Tenrikyon kannattajia useimmat japanilaiset tunnustautuvat ilman muuta sekä shintolaisiksi että buddhalaisiksi näkemättä tässä minkäänlaista ristiriitaa. Suuri enemmistö japanilaisista esimerkiksi vihitään avioliittoon shintolaisten ja haudataan buddhalaisten riittien mukaisesti; tämä vahvistaa yleisen käsityksen, jonka mukaan shintolaisuus on "elämän uskonto" ja buddhalaisuus "kuoleman uskonto". Ihmiset käyvät eläessään buddhalaisissa temppeleissä paljolti samoista syistä kuin shintolaisissa pyhäköissäkin, mutta siitä huolimatta useimmat Japanin hautausmaat sijaitsevat buddhalaisten temppelien eivätkä shintolaisten jinjojen tuntumassa.
Alan Macfarlanen kirjasta, Japanin sydämessä (Atena Kustannus Oy 2008):
Olen kokenut Japanissa voimakkaampaa elävän uskon tuntua kuin missään muualla, missä olen käynyt, mukaan lukien katoliset ja hindulaiset maat. Hearn tuntuu olevan oikeassa sanoessaan: "Kaikkein järjettömin lausunto japanilaisista on se, että he suhtautuvat uskontoon välinpitämättömästi. Uskonto on edelleen ja on aina ollut kansan todellinen elämä - jokaisen teon motiivi ja ohjaileva voima."
Mutta kun tutkimme asiaa tarkemmin, maaperä alkaa tuntua vieraammalta. Japanin ilmeiseen uskonnollisuuteen ei liity minkäänlaista kehittynyttä teologiaa tai pyhää kirjallisuutta. Meidän - aivan kuten Japanissa käyneiden varhaisten lähetyssaarnaajien - on mahdotonta selittää länsimaista Jumala-käsitettä Japanin kielellä. Japanilaiset joutuivat keksimään Jumalalle oman käsitteensä Tenshu ("Taivaan herra"). Tämä johtuu siitä, että sana kami, jonka mielletään toisinaan tarkoittavan "jumalia", on merkitykseltään perin toisenlainen kuin lännen monoteistinen "Jumala"-käsitys.
W.G. Aston selittää, että kamit ovat "ylivertaisia, vikkeliä, urheita, kirkkaita, rikkaita yms., mutta ne eivät ole kuolemattomia, kaikkitietäviä tai kyvyiltään rajattomia." Kami voi olla hyvä tai paha, eikä siihen liity moraalia. Niiden omituinen rinnakkaismaailma ei ole "taivaassa" vaan tässä ja kaikkialla. Ne ovat ihmisen vierellä, kun jokin järkyttää, yllättää tai liikuttaa syvästi, kun koetaan ylevyydentunnetta. Kuten eräs ystävä asian ilmaisi: hän aisti kamin läsnäolon nähdessään ensimmäistä kertaa Leonardo da Vincin maalauksen. Hän tunsi sellaisen läsnäolon toisen kerran, kun hän joutui kolariin polkupyörällään ja lensi sen selästä. Suuri kabuki-näyttelijä voi myös olla kami.
"Kaikki mikä meni tavallisen tuolle puolen, oli toista, mahtavaa, kammottavaa, oli myös kami", kirjoitti Motoori Norinaga. "Niinpä keisari, lohikäärmeet, kaiku, ketut, päärynät, vuoret ja meri olivat kameja, koska ne olivat salaperäisiä, täynnä omituisuutta ja voimaa... Kaikista niistä hohkaa läpi (kuin ohuen kalvon läpi) jokin käsittämätön toiseus, joka kertoo voimasta." [...]
Shintolaispyhätössä ei sinänsä ole Jumalaa. "Kun siis seisot pyhätön edessä valmiina palvomaan", Nitobe kirjoittaa, "näet sen kiiltävästä pinnasta oman heijastuksesi, ja palvonnan ele on itse asiassa sama kuin Delfoin vanha käsky: 'Tunne itsesi.'" "Kaikista kuolleista tulee jumalia", kirjoitti shintolaiskommentaattori Hirata. Buddhalaisuudessa ei ole jumalaa. Kuten Kato kommentoi 1600-luvulla: "Hän joka on rehellinen on itse jumala (kami), ja jos hän on rehellinen, hän on itse Buddha (hotoke). Tiedä että ihminen on pohjimmaiselta luonnoltaan yhtä ja samaa jumalan ja Buddhan kanssa." Mitään eroa ei ole; ihmiset ovat jumalia ja jumalat ihmisiä. [...]
Kuinka on mahdollista sovittaa yhteen proosallinen, maallinen, tämänpuoleinen materialistinen näkemys ja lumottu, "uskonnollinen", henkien täyttämä näkemys maailmasta? Se onnistuu vain siten, että hyväksytään ristiriidat. "Mielikuva toisesta maailmasta on Japanissa täynnä ambivalenssia, kuin palanen läikehtivää silkkiä", Carmen Blacker kirjoittaa. "Kun sitä siirtää hiukkasen, niin se mikä vaikutti äsken punaiselta onkin sinistä, ja kun sitä siirtää vielä hieman, molemmat värit paljastuvat yhtä aikaa. Sama pätee toiseen maailmaan... kun olemme nähneet kamit toisaalla, omassa maailmassaan, ne ilmaantuvatkin tänne, meidän maailmaamme, ovat kätkettyinä ja näkymättöminä tietyissä niiden läsnäolosta vihjaavissa muodoissa."
Yksi virheistäni taisi olla siinä, että kuvittelin kamit länsimaisiksi hengiksi, toisin sanoen keijukaisten kaltaisiksi, sellaisiksi joilla on ihmisten piirteitä. Asia ei ole näin. Kamit ovat mahteja, voimia. Ne majailevat salamassa tai maanjäristyksessä, ihmisten yli hyökyvässä luonnossa, mutta eivät samaan tapaan kuin pienet jumalat, haltiat tai muut ihmisenkaltaiset olennot. Tämä ratkaisee sen paradoksin, että ne elävät jossain tyypillisen aistitun todellisuuden ulkopuolella mutta eivät kuitenkaan missään yliluonnollisessa maailmassa. Elokuvantekijä Miyazakin kuvaus kameista abstrakteina tanssivina valoina elokuvassa Prinsessa Mononoke tavoittaa niiden luonteen hyvin.
Kameilla ei siis ole pyrkimyksiä tai moraalia, niillä ei ole yhteyttä etiikkaan tai ihmisten käytökseen. Ne ovat yksinkertaisesti osa ennustamatonta ja omituista maailmaa, jossa ihmiset elävät mutta jota he eivät ymmärrä. Niiden muoto ja luonne auttaa todennäköisesti selittämään, miten ja miksi ne ovat onnistuneet säilymään maailman maallistumisesta huolimatta. On väärin luokitella ne länsimaisessa mielessä uskonnollisiksi tai edes hengellisiksi. [...]
Tätä nykyä kaikkialla Japanissa on shintolaispyhättöjä, ja vaikka niiden voisi luulla kamppailevan buddhalaistemppeleiden kanssa, usein ne ovat niiden sisällä tai pitävät niitä itse lempeästi sisällään. Shintolaisuus ei ole uskonto sanan nykyaikaisessa merkityksessä, mutta selvästi se liittyy jotenkin siihen, miten ihmisiä opastetaan henkien täyttämässä maailmassa. Kun buddhalaisuus saapui Japaniin, se muuttui pian joksikin, joka sekään ei tuonut muassaan radikaalia akselimuutosta. 1300-luvun lahkot, kuten esimerkiksi Nichiren ja Zen, veivät äärimmäisyyksiin ajatuksen siitä, että buddhalaisuus ei ole uskonto. Buddha oli opettanut Jumalan ja jumalien turhamaisuudesta, joten japanilaiset buddhalaiset tulkitsivat häntä kirjaimellisesti ja alkoivat julistaa anti-uskontoa. "Jos näet Buddhan, tapa hänet." Häntä ei ole olemassa, ja itse asiassa mitään ei ole olemassa. Japanilaiseen buddhalaisuuteen ei juuri liity jännitteitä tämän maailman kanssa, ja itse asiassa se onkin vain joukko keinoja, joiden avulla yksilö voi etsiä pelastusta tässä elämässä.
Hämmästyttävintä on juuri se, että japanilaiset muuttivat buddhalaisuuden, suuren akselifilosofian joka on lähinnä uskontoa. Kazuo Osumi on kirjoittanut artikkelin olennaisimmasta ajanjaksosta 1200-1300-luvuilla, jolloin buddhalaisuus tuli maahan [tässä on virhe, tai sitten viitataan vain tuonaikaisiin uudempiin buddhalaisuuden muotoihin, mutta lause on epäselvä!] ja siinä hän selittää: "Japanilaisten mukauttama buddhalaisuus poikkeaa monin tavoin alkuperäisestä. Japanilaiset yhdistivät buddhalaisuuden alusta asti shintolaisuuteen ja omaan vanhaan kosmologiaansa." Buddhalaiset lahkot hajaantuivat ja erosivat mantereen buddhalaisuudesta, kiitos alkuperäisen tilanteen ja ajankohdan poliittisen ja filosofisen ilmapiirin, joten "Kamakura-buddhalaisuuden perusajatukset luotiin usein vastakohdiksi vakiintuneille buddhalaisille opeille. Nämä opilliset eroavaisuudet vain korostivat uusien buddhalaisten koulujen mainetta paikkoina, jotka vastustivat kirkollista auktoriteettia."
Ilmari Vesterisen kirjasta, Shintolaisuus, Japanin kansallisuskonto (Gaudeamus Oy 2012):
Shintolaisuutta ei voi ymmärtää ymmärtämättä jonkin verran myös Japanin muita uskontoja, ennen muuta buddhalaisuutta. Toisen ymmärtäminen vaatii myös toisen ymmärtämistä, sillä buddhalaisuus ja shintolaisuus toimivat Japanissa yhdessä, toisiinsa kietoutuneina. Jo tässä on sanottava, että Japanin saarilla buddhalaisuus on muuttunut japanilaiseksi buddhalaisuudeksi. Shintolaisuudesta on taas sanottava, että se on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia. Nyky-Japanin shintolaisuus on paljolti 1800-luvun Meiji-kauden uudistajien aikaansaannosta. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain miehitysjoukot puolestaan vaikuttivat shintolaisuuden kehitykseen. Kyse ei siis ole ollut yksinomaan uskonnon spontaanista, omaehtoisesta ja rauhanomaisesta kehityksestä. [...]
Shintolaisuus on herättänyt länsimaalaisissa aina hämmästystä ja sen luonteesta on esitetty erilaisia mielipiteitä. Englantilainen Basil Hall Chamberlain kirjoitti vuonna 1905: "Shintolaisuutta voivat tuskin pitää uskontona edes sen puolustajat, jotka toivovat sen säilyvän isänmaallisena instituutiona. Shintolaisuudessa ei ole dogmeja, ei pyhää kirjaa eikä moraalioppia." Ranskalainen Edmond Papinot puolestaan esitti vuonna 1910: "Tarkkaan ottaen shintoismi ei ole uskonto: siinä ei ole dogmeja, ei moraalioppia eikä pyhää kirjaa, ja se muodostuu todellisuudessa esivanhempien ja lunnonpalvonnan sekoituksesta." Brittiläinen William George Aston luonnehti shintolaisuutta vuonna 1905 seuraavasti: "Shintolaisuus on pääasiassa kiitollisuuden ja rakkauden uskonto." Kaikki nämä miehet olivat mitä parhaita Japanin-tuntijoita, joiden teoksiin viitataan yhä. Shintolaisuuden syvähenkisyyttä pohtivat aikanaan myös buddhalaismunkit. Kukai (Kobo Daishi, shingon-buddhalaisuuden mestari, 774-835) sanoi Japanin keisarille: "Ken ei tutkistele shintolaisuutta, ei voi ymmärtää koulukuntani syvyyksiä." [...]
Vaikka monet japanilaiset ovat sekä shintolaisia että buddhalaisia, kaikki japanilaiset eivät silti ole moniuskoisia. Japanin kristityt seuraavat kristittyjen perinnettä ja myös muutamat buddhalaiset, ennen muuta nichireniläiset*, noudattavat vain suuntansa tapoja. Yhteistä nichireniläisille koulukunnille on kansallismielisyys ja puhdasoppisuuden korostaminen. Esimerkkinä voidaan mainita nichireniläinen Honmon butsuryu shu, jonka kannattajilta on kielletty muiden uskontojen toimitukset: Kamidanaa ei saa pitää kotona, shintolaisen toriin läpi ei saa kulkea, butsudanissa ei saa olla ihai-laattoja. Butsudanissa tulee olla hartauden harjoittamisen kohde, gohonzon, johon on kirjoitettu Nichirenin sanat: "Namu myoho renge kyo!" (Ylistetty olkoon Lootus, ihanan dharman sutra!). Zenbuddhalaisia daruma-nukkeja ei saa hankkia, eivätkä lapset saa sellaisilla leikkiä. [*Korostus minun; eri lahkojen välillä on suuriakin eroja, se pitää muistaa - jotkut todella korostavat omaa erityislaatuaan, väittäen jopa edustavansa "todellista buddhalaisuutta", toiset ovat ekumeenisempia lähestymistavassaan.]
Kristinusko on kolkuttanut Japanin ovia siitä lähtien, kun jesuiittaisä Francis Xavier saapui Japaniin vuonna 1549. Japanissa oli pari vuosikymmentä sitten lähes 800 000 kristittyä ja 6500 kirkkoa. Tämä on vähän, kun muistaa, että 1600-luvulla kristittyjä oli kolmisen prosenttia asukasmäärästä. Kiintoisa vertailukohta löytyy Koreasta, jossa käännytystyö kantaa runsasta hedelmää. Miksei kristillinen lähetystyö sitten tuota tuloksia Japanissa? Tunne, että kristinusko on "ulkomainen uskonto", elää yhä melko voimakkaana Japanissa. Buddhalaisuus on myös vierasta alkuperää, mutta kun kristinusko saapui, buddhalaisuus oli ollut Japanissa jo tuhat vuotta. Aikatekijä ei kuitenkaan ole ainoa syy vierauden tunteeseen. Japanilaisilla on sekä kristinuskosta itsestään että toisaalta Japanin sosiaalisesta miljööstä johtuvia syitä asennoitumiseensa. Kristinoppia ja vanhaa japanilaista kulttuuria on miltei mahdotonta sovittaa yhteen. Kun ovet 1800-luvun puolivälissä avautuivat vieraille uskonnoille, vanhat lait olivat vielä muistissa; shintolaisuutta tuettiin kaikin tavoin, julkaistiin jopa luettelo pakollisiksi katsotuista riiteistä. Kristinusko ei ole muotoutunut japanilaiseen malliin: se ei ole hyväksynyt kameja ja buddhia jumalluetteloonsa. Japanilaisen on vaikea luopua esivanhempien palvonnasta, joka on ien, dozokun (eräänlainen sukua korvaava kylän sisäinen uskonnollis-taloudellis-sosiaalinen järjestelmä) ja laajemmaltikin ottaen koko yhteiskunnan kulmakiviä. Kristityt, varsinkin protestantit, saarnasivat, että Kristuksen veri pelastaa ja puhdistaa. Tämä oli kauhistus monille japanilaisille, sillä shintolaisuudessa verta pidetään saastuttavana. [...]
Aivan viime vuosina Yhdysvaltoihin on pystytetty ainakin yksi shintolaispyhäkkö, jonka käyttäjät ovat enimmäkseen vaihtoehtoista uskontoa tai elämäntapaa etsiviä amerikkalaisia. Ymmärrettävää on, että kun shintolaisuus irrotetaan kasvu- ja elinympäristöstään, sen olemus saa toisen merkityksen: se muuttuu kansantaiteeksi. Uudessa ympäristössä uskonnon sanoma on toinen, toimitukset ovat konemaisia ja niistä puuttuu henki. Vierailijoita viehättää menojen eksoottisuus ja itämaisuus.[...]
Kristillisiä kirkkoja uhkaa hengellinen kriisi, Raamatun ja sen edustaman tradition tieteellinen kritiikki, tieteiden aiheuttama maailmankuvan muutos. Tämä ei ole shintolaisuuden kompastuskivenä, koska shintolaisuudella ei ole pyhiä kirjoituksia eikä perustajaa, joiden sanoja voitaisiin tulkita ja asettaa kyseenalaiseksi.
 |
| Shinto-pyhäkkö |
Shintolaisuus ja Nichiren-buddhalaisuus
Kolmenkymmenen Kamin joukko mainitaan ensimmäisenä liittyen erityiseen rituaaliin joka kehitettiin Tendai-koulukunnassa: käytäntöön "kopioida Lootus-sutraa määrätyn metodin mukaan" (nyohokyo). Tämä kopiointi sisälsi sarjan toimenpiteitä, jotka keskittyivät ruumiin ja kirjoituksen kopiointiin käytetyn materiaalin puhtauteen; antaumusta sutralle ilmaistiin kumartamalla kolme kertaa jokaiselle kopioidulle merkille. Valmistautuminen täytti suurimman osan aikaa joka käytettiin rituaaliin, toissijaisia kirjoituksia niin ikään resitoitiin ja kopioitiin, ja pääasiallinen sutra - Lootus-sutra - kopioitiin lopussa, otollisena päivänä.
Käytännön aloitti Ennin (792-862) ja se liitettiin myöhemmin erityisesti Hieivuoren Yokawan alueeseen. Sanotaan että sanjubanjin ilmaisi itsensä Enninille kun hän suoritti tätä rituaalia, ja siten heistä tuli tämän harjoituksen suojelusjumaluuksia. Sanjubanjinin palvonta jatkui Tendai-koulukunnassa läpi Heian-kauden ja keskiajan, ja myös levisi Hieivuorelta muihin paikkoihin missä Lootus-sutran rituaalista kopiointia tapahtui. Vaikka harjoitus johon sanjubanjin liitettiin, oli Lootus-sutran antaumuksellinen liturgia, sitä suojelemaan valitut jumaluudet eivät olleet taivaallisia jumalia, joilla itse tekstissä on tehtävänä suojella sutraa ja sen harjoittajia, vaan kolmekymmentä Japanin vaikutusvaltaisimpien pyhäköiden joukossa.
 |
| Amaterasu Omikami |
Eri Hokke-linjojen sisällä oli liike joka vastusti kamien palvontaa. Hokke shinto hiketsun kirjoittaja näyttää aluksi omaksuvan ajatuksen että kameja ei pitäisi palvoa. Esittäen uuden version suositusta kamien luokittelusta, hän käsitteli kolmen tyyppisten jumalten olemassaoloa: "Dharmaluonnon kamit" (hosshoshin), jotka ovat samalla kertaa kameja ja buddhia; "valaistuneet kamit" (ugakushin), eli kamit jotka ilmentävät Dharmaluontoaan "sekoittumalla tomuun" tuodakseen hyötyä ihmisille; ja "pahat kamit" (jaakushin). Hän päätteli että vaikka "jumalallisessa maassa" syntynyt henkilö ei voinut kääntää selkäänsä kameille, oli välttämätöntä lakata vierailemasta pyhäköissä jotka "herjaavat buddhalaista Dharmaa", koska niitä asuttivat pahat kamit. Toisaalta jos uskoi Lootus-sutraan, sai suojelua hyviltä kameilta, jotka olivat luvanneet suojella Lootuksen kannattajia. Muromachi-kauden loppuun mennessä sanjubanjinin palvonta oli kaikkien Hokke-temppelien tunnusomainen piirre riippumatta linjasta johon ne olivat liittyneet tai Japanin alueesta minne ne olivat sijoittuneet.
Varhaiset Hokke Shinto-kirjoitukset esittävät ajatuksen että numero kolmekymmentä on ainoastaan metonyyminen: "Näissä kolmessakymmenessä kamissa kamien kokonaisuus, yksi ja kaikki, on sisällytetty."
Numeeristen assosiaatioiden logiikkaa sovelletaan myös muihin kameihin liittyviin käsitteisiin, kuten kolmeen regaaliin (miekka, jalokivet ja peili, jotka Amaterasu antoi Japanin ensimmäiselle keisarille). Ne on samaistettu buddhalaisten käsitteiden peräkkäisiin kategorioihin: pyhän peilin sanotaan edustavan daimokua [ks. sivu Harjoitus], tavanomaista totuutta, Buddhan ilmentymisruumista (ojin; Nirmanakaya), ja Sanghaa; miekan sanotaan symboloivan kaidania [ks. sivu Opillisia peruskäsitteitä: Kolme suurta salaista lakia], tyhjyyttä, Buddhan palkintoruumista (hoin; Sambhogakaya), ja Buddhaa (yhtenä kolmesta aarteesta); viimein jalokivet ruumiillistavat honzonia [myös "Gohonzon", ks. sivu Harjoitus], keskitietä, Buddhan Dharmaruumista (hosshin; Dharmakaya), ja Dharmaa. Nämä vastaavuudet harkitsivat uudelleen kolmea regaalia, virallisen kamien ilmauksen suurta elementtiä, yleisten buddhalaisten käsitteiden ja erityisten Nichirenin tradition oppien kehyksissä.
Kuten muihinkin buddhalaisiin kami-traditioihin, sanjubanjinin palvontaan vaikutti vahvasti yhdistelevien kulttien kielto, joka ilmaantui Meiji-restauraation jälkeen. Hokke-koulukunta oli Meiji-hallinnon erityisten määräysten kohde, johtuen erityisesti kahden keisarillisen kamin, Amaterasun ja Hachimanin, sisällyttämisestä sen honzoniin. Se määrättiin pyyhkimään pois näiden kahden kamin nimet kaikista olemassaolevista mandaloista. Meiji-hallinto myös laski liikkeelle erilaisia kieltoja koskien sanjubanjinin palvontaa. Kielto muutti täysin itse riitin.
Lähde: Hokke Shinto: Kami in the Nichiren Tradition
Kuinka harjoittaa shintoa?
Yksi ensimmäisiä asioita, joita sinun tarvitsee tehdä jos olet kiinnostunut shintosta, on tutkimus. Meidän ulkomaalaisina täytyy varmistaa että meillä on kunnollinen tietoperusta siitä mitä shinto on ja kuinka harjoittaa sitä kunnioittavasti.
Yksi keskeisiä osia jinja shintoa on keskittyminen jinjaan - itse pyhäkköön. Jinja shinto on avoin harjoitus, jota voivat harjoittaa ei-japanilaiset ihmiset. Yleensä Japanissa ihmiset menevät paikalliseen pyhäkköön suuria elämän tapahtumia, festivaaleja ja muita uskonnollisia seremonioita varten. Useimmilla meistä ei ole tätä vaihtoehtoa, koska tarpeeksi lähellä ei ole pyhäkköjä säännöllisiä vierailuja varten. Monet pakanalliset ja polyteistiset traditiot yhteiskunnassamme painottavat itse valittua kannattaja-jumaluus suhdetta. Shinto on hiukan erilainen lähestymistavassaan. Perinteisesti kamisi olisi sidoksissa sukuusi, paikalliseen pyhäkköön, ja/tai ammattiisi. Joten kun päätät että haluat edetä shinton kanssa, voi olla vaikea selvittää kuinka "valita" kami jonka kanssa työskennellä.
Meidän täytyy oppia tuomaan pyhäkkö luoksemme. Perustavin muoto on hankkia kamidana, ofuda, shinki-setti (uhriastiat) ja ozen (tarjotin) ja suorittaa päivittäiset riitit kamille kotonasi. Kaikki esineet harjoitustasi varten voi hankkia netistä. Ofuda täytyy hankkia suoraan pyhäköstä. (Se on vuosittain uusittava kamin symboli, joka kantaa tietyn kamin olemusta, ja nähdään sekä paikkana johon kami laskeutuu rukouksen aikana, että välittäjänä jonka kautta suuntaat rukouksesi kamille.)
Vaikka asianmukainen shinto-asettelu on hyvä, kaikki eivät sitä voi toteuttaa eri syistä. Joskus raha on tiukalla, joskus elämme perheessä joka ei halua meidän avoimesti harjoittavan mitään muuta kuin heidän pääuskontoaan. On enemmän kuin yksi tapa harjoittaa shintoa, ja vaikka sinulla olisi kamidana ja elävä ofuda siinä (tai suunnitelma hankkia nämä), sinun pitäisi silti lukea tämä osa ja aloittaa ensin perusteista.
On kaksi näkökulmaa lähestyä shintoa ilman tarvikkeita: ensimmäinen on keskittyminen kameihin jotka ovat aina ympärillämme, riippumatta siitä onko meillä ofuda vai ei; toinen on elää shinto-ihanteet mielessä ja laittaa nuo ihanteet käytäntöön päivittäin.
Eräs suurimmista kameista jonka puoleen voit kääntyä päivittäin on Amaterasu, jonka voit nähdä auringossa. Jos haluat suhteellisen yksinkertaisen riitin, jonka voit suorittaa päivittäin Amaterasulle, mene ulos joka aamu ja rukoile aurinkoa. Matkustaville shintolaisille suositellaan auringon rukoilemista kun heillä ei ole kamidanaa mukanaan. Muina vaihtoehtoina olisi käyttää jotain paikallista, joka on muodoltaan pitkä ja ohut (kuten kivi, oksa tai banneri), jota kami voi laskeutua. Ennen kuin oli ofuda, oli Yorishiro, joka on väliaikainen astia kamille asuttavaksi. Vaikka se ei ehkä ole enää standardi-käytäntö, se voisi olla vaihtoehto harkittavaksi jos ofudan hankkiminen ei ole tällä hetkellä mahdollista.
Vaihtoehtoisesti voit tutkia työskentelyä paikallisten maan henkien kanssa - jotka ovat myös kamin muoto, vaikka ne eivät ole virallisissa rekistereissä. Jos olet epävarma haluatko satsata täysillä ofudan säilyttämiseen talossasi, suosittelen aloittamaan näillä kahdella asialla ensin. Sillä tavoin voit varmistaa ovatko päivittäiset riitit ja entiteettien pitäminen talossasi jotain josta olet todella valmistautunut huolehtimaan.
Toiseksi, on shinto-uskonnon elämisen aspekti. Elää harmoniassa suuren luonnon kanssa, osoittaen kiitollisuutta siitä mitä sinulla on, ja olla vilpitön teoissasi. Yksikään näistä asioista ei vaadi ofudaa tai kamidanaa, mutta ne vaativat tietynlaista mielenlaatua ja elämäntyyliä. Voit suorittaa rituaaleja päivittäin, mutta ellet yritä ruumillistaa näitä shinton aspekteja, silloin todennäköisesti et tajua pointtia. Suosittelen suuresti näiden piirteiden jalostamista ensin elämässäsi ja itsessäsi, jotta näet kuinka shinto-usko toimii sinulle.
Jos päätät että olet valmis muodollisempaan shinto-harjoitukseen, tavalliseen jinja-tyyliseen päivittäiseen harjoitukseen tarvitset kamidanan tai ofuda-telineen, ja aktiivisen ofudan. Tarvitset myös shinki-setin ja mahdollisesti ozenin jolla kantaa shinki-settiä. (Lopussa linkki: Tsubaki Grand Shrine of America, josta voi tilata kaikkea)
Kamidana on periaatteessa ofudan talo. Ne tehdään hinoki-puusta tietyn rituaalisen puhtaus-standardin mukaisesti. Kamidana on ihanteellisesti puhtaalla alueella joka on korkealla. Kamit ovat taipuvaisia suosimaan korkeita paikkoja ja niillä on mieltymys puhtauteen, joten pidä nämä mielessä kun sijoitat kamidanan kotiisi. Haluat kamidanan olevan hiljaisella alueella.
Päivittäistä harjoitusta varten jätät uhrit aamulla ja poistat ne illalla. On olemassa oikea tapa sijoittaa ne ozenille kun toimitat ne kamidanaan. Päivittäisen rituaalin jokaisella aspektilla on asianmukainen muoto ja metodi.
Ensimmäinen askel on puhdistaa kätesi ja suusi vedellä (tai voit käydä suihkussa) ja varmistaa että olet puhtaissa vaatteissa. Valmistat uhrisi, sakea (x2), vettä, suolaa, riisiä. Jokaisella uhrilla on oma määrätty astiansa shinki-setissä. On kaksi tapaa asettaa uhrit ozenille, riippuen siitä onko tarjotin pyöreä vai pitkulainen (katso kuvat alkuperäisessä kirjoituksessa!).
Kannat ozenin kamidanan luo molemmin käsin, ja lähestyt kamidanaa syrjässä keskiviivalta. Keskiviiva on erittäin tärkeä paikka kamidanasi edessä, ja sinun pitäisi koettaa aina lähestyä kamidanaa hiukan syrjäisestä suunnasta kun et ole suoranaisesti vuorovaikutuksessa kamin kanssa. Aseta ozen alas kamidanan hyllylle ja liu'uta se kohti kamidanaa. Shinki-setissäsi on kannet tietyissä astioissa, ja poistat ne myös tietyssä järjestyksessä (vasen sake, oikea sake, vesi; kansi asetetaan reunalle).
Kun olet asettanut uhrit asianmukaisille paikoille, astu hiukan taaksepäin ja taputa kahdesti. Sitten lähestyt kamidanaa keskiviivalta ja lausut rukouksesi ja minkä tahansa noriton (liturginen teksti, yleensä määrätylle kamille osoitettu) joka sinulla on. Yleensä ollaan sitä mieltä, että sinun ei pitäisi rukoilla ainoastaan itsesi puolesta, vaan myös maailman rauhan ja turvallisuuden puolesta. Shinton sisällä on suuri painopiste yhteisöön - ja se pitäisi muistaa.
Kun olet valmis, taputat kahdesti, kumarrat kahdesti, sitten taputat kerran. Normaalisti otat askeleen taaksepäin, kumarrat hiukan, ja sitten lähdet.
Illalla lähestyt jälleen kamidanaa keskiviivalta. Kumarrat ja kiität kamia vartioimisestasi. Jos tunnet erityistä kiitollisuutta jostain, tai haluat jakaa jotain kokemastasi päivästä, tämä on ihanteellinen aika siihen. Kun olet lopettanut puhumisen, taputat kahdesti, kumarrat kahdesti, taputat kerran. Astut sivuun keskiviivalta ja asetat kannet astioihin käänteisessä järjestyksessä. Poistat uhrit kamidanan hyllyltä ja olet valmis.
Pidetään asianmukaisena käyttää uhrit aterioillasi.
Lähde: Shinto Starter Guide
Katso myös:
Shintolaisuus - uudenvuodenkortti japanilaisilta jumalilta (Shintoa harjoittavasta suomalaisperheestä!)
Tsubaki Grand Shrine of America
Kami no michi: The Way of the Kami - The Life and Thought of a Shinto Priest
Sacred Texts: Shinto Scripture
Shinto Norito prayer booklet (pdf-download)
Living with Kami: Shinto and LGBT+ Culture : Connected from the ancient to modern era
Lisää viereisessä linkkilistassa Japani-kategoriassa!
Visiting a Shinto Shrine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Vain asialliset kommentit ovat tervetulleita; kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Henkilökohtaisia viestejä ei julkaista (kunhan sanot että se on henkilökohtaista, ja muista e-mail osoitteesi, jos haluat vastauksen!)/Only suitable comments are welcome; all comments are checked before publishing; Personal messages are not published (if you SAY it's personal; add your e-mail address if you want a reply!).