Elävää buddhalaisuutta sateenkaaren alla

Tämä on tämän blogin 60. julkaisu! 🙌

Aiemmassa kirjoituksessa siteeraan Jungia:

Yksinäisyys ei tule siitä että ei ole ihmisiä ympärillä, vaan siitä ettei kykene kommunikoimaan asioita jotka tuntuvat tärkeiltä itselle, tai tiettyjen näkemysten kannattamisesta joita muut eivät pidä hyväksyttävinä.

 Kuitenkin olen kauan tuntenut että tämä on hinta joka on maksettava siitä, että on sananmukaisesti YKSILÖ. Ja pian sen jälkeen löysin Jiddu Krishnamurtilta sitaatin, joka tuntui olevan kuin vastaus: 

Jos et seuraa jotakuta, tunnet itsesi hyvin yksinäiseksi. Ole sitten yksinäinen. Miksi pelkäät yksin olemista?

Kuitenkin minulle kirkastui kesälomalla, että haluan syksyllä sisällyttää elämääni jotain yhteisöllistä ja sosiaalista; se tekisi minulle varmasti hyvää. Minun turvallinen tilani on pitkään ollut puolisoni seurassa: muut ihmiset ovat jopa alkaneet tuntua uhkaavilta. Tunsin jo suorastaan odotuksen intoa päättäessäni tämän. Pääasia, että se on buddhalaista, tuumin; koulukuntaeroilla ei ole väliä. 

Rukoushelmeni, "Juzu"

Tampereellakin on toki paljon vaihtoehtoja, mutta sitten löysin Helsingin Triratnan buddhalaisen keskuksen järjestämän sateenkaarisanghan kokoontumisen, 6.9. lauantaina klo 11 - 17. Tässä yhdistyy HLBTQ-asia buddhalaisuuteen... aivan kuten muutoin mustissa rukoushelmissäni symbolisesti on 2 x kuusi helmeä sateenkaarilipun väreissä (ja nyttemmin olen lisännyt alttarilleni sateenkaaren värejä muutenkin), koska luonnollisesti olen homo myös buddhalaisena, ja buddhalaisuuteni sisältää myös homoseksuaalisuuteni; ne eivät sulje toisiaan pois. Tästä olen kirjoittanut paljonkin. 

Gohonzonini, puolisoni virkkaaman
koristeen kera

Minua on aina viehättänyt Gay Buddhist Fellowship San Franciscossa; olen harmitellut ettei Suomessa ole vastaavaa: vaikka osallistua voi toki virtuaalisesti, se ei ole ihan sama asia. Minua ei viehätä pelkästään tuo "gay"-osa, vaan myös se, että GBF kokoaa yhteen buddhalaisia harjoittajia eri koulukunnista eikä muodosta omaa koulukuntaansa. Tämä on nyt ehkä lähinnä sitä mitä olen löytänyt Suomessa. Triratna on oman määritelmänsä mukaan nimenomaan nykyaikaisille länsimaalaisille tarkoitettu,  buddhalaisiin koulukuntiin sitoutumaton liike. Suomen keskus on jo lähes yhtä vanha kuin minä. 

Myös Triratnan perustaja, Sangharakshita, itse oli homo - ja kiistelty hahmo, tiedän sen, mutta ihminen on seksuaalinen olento, ja erehtyväinen; en lue sitä hänelle kokonaan viaksi, koska en näe häntä "guruna", ja olen aina pitänyt hänen kirjoistaan (tässäkin blogissa on sitaatteja siellä täällä); se painaa vaakakupissa enemmän. Eikä hän laittomuuksiin syyllistynyt, vaikka auktoriteetti-aseman väärinkäyttö viettelemällä nuorempia miehiä on totta kai epäeettistä. 

Olen aiemmin kommentoinut Marilyn Mansoniin kohdistuneita syytöksiä, jotka lienevät astetta vakavampia: henkilö ja hänen taiteensa/työnsä täytyy erottaa toisistaan. En hyväksy cancel-kulttuuria. Viimeksi Neil Gaimanin sarjakuvaan perustuva Netflix-sarja, Sandman, päätettiin lopettaa toiseen kauteen häneen kohdistuvien syytösten takia. Olen lukenut kaikki sarjakuvat ja pitänyt sarjasta... enkä lakkaa pitämästä. 

Tästä tulee mieleen myös se mistä ennenkin olen maininnut, kun kuuntelin suomalaista buddhalaista podcastia jonka yhdessä jaksossa vetäjät keskustelivat siitä, kuinka heidän traditionsa opettaja oli jäänyt kiinni vaimonsa pettämisestä prostituoitujen kanssa: minua hämmästytti ainoastaan miten vaikea heidän oli käsittää se. 

Sangharakshitan tapauksesta myös keskusteltiin avoimesti Helsingin kokoontumisessa, mutta en voi avata sitä julkisesti - ei itse asian arkaluontoisuuden takia, vaan yksinkertaisesti johtuen kaiken siellä sanotun luottamuksellisuudesta. Minun on mahdoton nähdä miten jonkun edesmenneen ihmisen kyseenalaiset tekemiset liittyisivät tänä päivänä kokoontuvaan ryhmään, tai mitätöisivät sitä hyvää mitä hän on saanut aikaan. 

Sangharakshitan tapauksesta tasapainoisesti ja järkevästi lue esim. Robert M. Ellis, Sangharakshita: Time to Depolarize the Discussion. Robert M. Ellis on kirjoittanut hänestä kirjan, The Thought of Sangharakshita: A Critical Assessment (Equinox 2020), johon haluan jossain vaiheessa tutustua, ja joka on hänen mukaansa ensimmäinen yritys laittaa Sangharakshitan ajattelu tasapuoliseen kriittiseen kontekstiin. Ellis sanoo kyenneensä yrittämään tätä tehtävää näkökulmasta, joka oli sympaattinen joillekin Sangharakshitan jaloimmille päämäärille tuoda buddhalaisuus ja länsi yhteen, mutta myös hyvin kriittinen joillekin erehdyksille joita hän teki yrittäessään toteuttaa noita päämääriä. Ellis puhuu kirjastaan myös video-podcastissa YouTubessa. 

Helsingin buddhalaisen keskuksen alttari

Meitä oli paikalla yhdeksän henkeä, vetäjät mukaan lukien, ja heitä lukuun ottamatta osallistujat eivät olleet kuulemma samoja kuin ensimmäisellä kerralla. Aloitimme ohjatulla metta-meditaatiolla, joka sai minut olemaan läsnä hetkessä, ja haihdutti kaikki harhailevat, hermostuneet ajatukset. Välillä keskustelimme; käsittelimme yhteisöllisen tilan ohjeita, jotka on laatinut Singhashri ja Viveka, joilta löytyy mm. videoita YouTubesta (englanniksi). Ne lienevät jotain sukua turvallisen tilan periaatteille. Puhuimme myös Buddhan eettisistä ohjeista, jotka Sangharakshita on muotoillut positiiviseen muotoon näin:

Ystävällisyys

Anteliaisuus

Selkeys, tyyneys, tyytyväisyys

Totuudellisuus

Kirkas ja säteilevä tarkkaavaisuus

Katso sivu Opillisiä peruskäsitteitä/Etiikka; viisi ohjetta, josta löytyy myös Thich Nhat Hanhin vastaava positiivisten ominaisuuksien luettelo. Ymmärrän, että näin esitettynä ne on ehkä helpompi omaksua - "tätä pyrin kehittämään itsessäni" - kuin että sanotaan "älä tee näin". 

Söimme lounaan (omat eväät), joimme teetä. Päätimme meditaatioon. 

Lahjoitus on toki toivottava, mutta ei pakollinen. 

Olin todella iloinen että päätin mennä, vaikka kaiken varalta ostin junaliput peruutusturvalla, ja päällimmäiseksi jäi olo että voisin mennä uudestaankin. 

Kysyin puolisoltani haluaako hän lähteä mukaan, mutta aikainen aamuherääminen olisi ollut hänelle liikaa. Totesin että se sopii itse asiassa oikein hyvin: viimeksi olen tehnyt mitään tällaista itsekseni todennäköisesti kun kävin kerran yksin Tampereen Malkus-ryhmässä 2022! Tämä vahvistaa vain käsitystäni siitä että buddhalaisuus on minun ikioma juttuni, ja niin on hyvä! Niin kuin olen kertonut, kristillinen vaiheeni samaistuu mielessäni vahvasti suhteeseen edesmenneen avopuolisoni kanssa; korostin aina että se oli "meidän juttumme", mikä huipentui siihen kun hänet siunattiin hautaan Kristiyhteisön menoin.  

Päivä Helsingissä oli hyvin tiivis, joten sen vuoksi viitsi nousta aikaisin ja matkustaa sinne asti - eikä se silti ole turhan usein; edellinen näytti olleen huhtikuussa (ja seuraava ensi keväänä). En rupeaisi ravaamaan pääkaupungissa esim. kuukausittain. Tämä vuosi on suorastaan poikkeuksellinen, koska kesällä kävimme kerran, ja syksyllä on vielä kolmaskin kerta suunnitteilla. Aina ei ole käyty edes kerran vuodessa. Helsingissä on kiva käydä, mutta vielä kivempi on kun sieltä pääsee pois! Junamatka mennen tullen meni hujauksessa katsellessani puhelimella Netflixiä. Buddhalaiseen keskukseen oli lyhyt kävelymatka rautatieasemalta: osasin helposti takaisin ilman navigaattoria. 

Sangharakshitalta on suomeksi myös kirja Valkoinen Lootussutra (koska Lootussutran alkuperäinen sanskritinkielinen nimi viittaa nimenomaan valkoiseen lootukseen), jonka kesällä ostin divarista omakseni; olen lukenut sen jo aiemmin ja siitä on tämän blogin sivulla Harjoitus alusta asti ollut seuraava sitaatti: 

"On aivan riittävää valita sellainen henkisen harjoituksen menetelmä, joka sopii omiin tarpeisiimme, esimerkiksi sopiva meditaatiomenetelmä. Meidän ei tarvitse kuulua lahkolaiseen järjestöön, joka sulkee pois kaikki muut. Meidän ei tarvitse olla theravãdalaisia tai zeniläisiä tai mahãyãnalaisia - voimmehan olla vain buddhalaisia. Itse buddhalaisuus voidaan tulkita hyvin laajasti. Buddhan oman kriteerin mukaan buddhalaisuutta on kaikki se, mikä edesauttaa yksilön valaistumista. Uskonnollisten opettajien joukossa Buddha yksin näyttää ymmärtäneen että uskonto on todellisuudessa yksilön kehitysprosessi. Lahkolaiset järjestöt kadottavat tämän näköpiiristään ja tosiasiassa monet niistä ilmentävät etupäässä negatiivisia tunteita. Selviämme paljon paremmin ilman niiden syrjintää ja suvaitsemattomuutta." 

Kuten lienee tullut selväksi, harjoitukseni on minulle koko henkisen elämäni keskiössä, ja alusta asti olen päättänyt pysyä itsenäisenä. Toki harjoitukseni myös tekee minusta nimenomaan Nichiren-buddhalaisen, mutta ei mitenkään poissulkevasti, sillä sehän on kokonaan kiinni minusta itsestäni.   

En koe, että Malkus-ryhmällä, jossa olen joskus käynyt, olisi paljonkaan annettavaa hengellisesti muuta kuin kristinuskoa tunnustaville sateenkaari-ihmisille - mikä on ihan ymmärrettävää kun kristillisenemmistöisessä maassa ollaan (tosin viimeksi kun siellä kävin, puhuimme homoteemaisista elokuvista ja tv-sarjoista!) - ja kyllä minusta on hyvä myös harjoittaa yhdessä, hiljaisuudessa. Hiljainen meditaatio voi vain yhdistää eri suuntien buddhalaisia - kuten hiljaisuus yhdistää ihmisiä ylipäänsä, uskonnosta riippumatta.

 Kun aikoinaan vedin Tampereen ryhmän edeltäjää jonkin aikaa, yritin lanseerata alkuun vaivaisen viiden minuutin hiljaisen hetken (ja olin tuolloin itse vielä kristitty), mutta se ei saanut paljoa ymmärrystä osakseen; tietenkin oli väärin alun alkaenkin pakottaa ihmisiä johonkin muotoon, mikä oli tärkeää vain minulle. Tätäkin olen muistellut aikaisemmin tässä blogissa. Toisaalta minulla ei edelleenkään riitä ymmärrystä ihmisille, jotka eivät kykene olemaan hiljaa hetkeäkään. 

Olen koonnut ja kääntänyt kirjoituksen, Buddhalaisuus ja HLBTQ-ihmiset, ja aikomukseni on tulevaisuudessa enemmänkin paneutua aiheeseen esim. seuraavan löytämäni kirjan avulla:

Richard Harrold - My Buddha is Pink: Buddhism from a LGBTQI Perspective. Se perustuu kirjoittajan yhä olemassaolevaan blogiin. Hän harjoittaa Theravada-buddhalaisuutta, mikä on toki merkittävä ero, koska se on käsittääkseni etiikkaa erityisesti painottava suunta, joka suhtautuu hyvin kirjaimellisesti ohjeisiin, eikä sellaisena puhuttele minua. Jos katsoo tämän blogin aiemmin mainitulla sivulla Opillisia peruskäsitteitä kohtaa Etiikka: viisi ohjetta, siellä kerrotaan Mahayanan joustavammasta suhtautumisesta, Nichiren-buddhalaisuuden erityispiirteistä, kuin myös Japanin buddhalaisuuden mielenkiintoisesta historiasta liittyen munkkeuteen ja miesten välisiin suhteisiin. Japanin buddhalaisuus on oma maailmansa. 

Silmiini osui Seuran artikkeli Jussi Ahlrothin uutuuskirjasta, Kirje Buddhalta - Länsimaisen filosofian buddhalainen historia (SKS Kirjat 2025), jonka heti lisäsin lukulistalleni. Ahlroth on harjoittanut Vajrayana-buddhalaisuutta yli 20 vuotta, ja hänelle buddhalaisuus on yksiselitteisesti uskonto; sen sisällä voi kyllä nähdä filosofiaa, ja siihen kuuluu tietynlainen elämäntapa: yksintehtäviä harjoituksia, sosiaalista toimintaa, kalenteriin liittyviä tapahtumia, tekstejä, näkemyksiä... uskonto on kulttuurillisia toimintoja, joita ihmiset tekevät. Uskonto se minullekin ensisijaisesti on, koska asenteeni siihen on enempi uskonnollinen. 

Ahlrothin mukaan buddhalaisuus-sanaa alettiin käyttää länsimaissa 1800-luvun alkupuolella; se oli länsimainen tapa niputtaa yhteen eri perinteitä, jotka ovat yhteydessä Buddhaan ja Buddhan opetuksiin. Kristinuskon ollessa totuususkonto, buddhalaisuus on menetelmäuskonto, ja sanotaan jopa, että "eri buddhalaisten suuntausten menetelmät ovat niin vakavasti ristiriidassa keskenään, että eri suuntaukset loukkaavat toisiaan, koska niissä voidaan antaa täysin päinvastaisia ohjeita ja menetelmiä siihen, miten nähdä asiat ja miten harjoittaa buddhalaisuutta." Buddhalaisuudessa lopulta on totta tyhjyys ja jakamattomuus. Tyhjyydestä, Sunyata, sivulla Opillisia peruskäsitteitä. Tähän liittyvä jakamattomuus tarkoittaa että kaikki on yhteydessä toisiinsa, mikään ei ole erillistä. 

Sivulla Lootussutra käännös on sitaatti Minerva T.Y. Leen kirjasta, jossa hän kirjoittaa miten antaumuksen harjoitus, joka noudattaa tyhjyyden lakia, on Lootussutrassa syrjäyttänyt moraalin harjoittamisen ja syyn ja seurauksen lain. Nämä ovat vaikeita asioita, joita en väitä itsekään täysin ymmärtäväni, mutta korostaa juuri menetelmäeroja eri suuntausten välillä ja Lootussutran "erityisen metodin" uskonnollista lähestymistapaa. 

Muuan asia mitä olen miettinyt: jos se mitä minä olen oppinut buddhalaisuudesta ja mistä erityisesti pidän siinä, on länsimaalaisten länsimaalaisille tulkitsemaa buddhalaisuutta, eihän siinä mitään vikaa ole: buddhalaisuudesta sekin kuitenkin nousee, buddhalaisuus inspiroi ja antaa eväitä näihinkin tulkintoihin. Silloin se on siis elävää - ei mikään jähmettynyt oppirakennelma, jota voi soveltaa jäykästi vain yhdellä tavalla. No, myönnettäköön, että sama periaate pätee yhtälailla kristinuskoonkin, ja oma kirkkoni, johon yhä virallisesti kuulun, eli Kristiyhteisö, on hyvä esimerkki tästä; sitä vastaan minulla ei ole mitään sanottavaa. Ja tämä on nyt jo toinen esimerkki siitä, että aiempi kristillinen taustani antaa minulle lisää ymmärrystä myös buddhalaisuuteeni. 

Mutta tämähän näkyy jo siinä, miten buddhalaisuus muotoutui kun se saapui ensin Kiinaan, ja myöhemmin Japaniin. Tästä luin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n julkaisusta, Hashi No 32/2011, Japanin uskontojen äärellä (siteeraan sivun Opillisia peruskäsitteitä alussa pari pätkää, joissa määritellään buddhalaisuutta mielestäni hyvin). Siitä tuli jotain muuta kuin Intiassa syntynyt buddhalaisuus, jotain aivan uutta ja omanlaistaan, kummassakin maassa. Minä olen länsimaalainen, joka harjoittaa Japanin buddhalaisuutta, joten se antaa oman leimansa asiaan. 

Kyseisessä julkaisussa kerrotaan, että "tantrisia vaikutuksia näkyy myös monissa Japanin buddhalaisuuden Mahayana-koulukunnissa", ja yhtenä esimerkkinä mainitaan Nichiren-buddhalaisuus, josta löytyy tantrisia elementtejä, vaikka täysin tantrisia koulukuntia Japanissa on vain yksi, Shingon. Tantran piiristä on peräisin mm. ajatus siitä, että valaistuminen on mahdollista yhden ihmiselämän aikana, ja buddhalainen tantra eli Vajrayana lähtee suorasta samaistumisesta ihmisessä jo olevaan buddhaluontoon, mm. hitaan ja vähittäisen eettisyyden ja moraalin kehitystien sijasta. Kuulostaa tutulta. 

Minulla on usein jokin kirjoitusprojekti menossa, joko blogissa tai muuten; se tuottaa minulle henkistä tyydytystä. Kesälomallani heinäkuussa se oli kooste ja tiivistelmä omista blogeistani, vain olennaisimmat ajatukseni muutamasta ehkä tärkeimmästä henkisestä kysymyksestä, enimmäkseen omin sanoin: Jumala, kristinusko, buddhalaisuus, moraali/etiikka, kuolema. Joka on lukenut kirjoituksiani, tietää, että en edes halua käyttää nimitystä "jumala"; kristinuskoon suhtaudun nykyään suurella varauksella, mikä selittyy hyvin pitkälti omalla kokemuksellani siitä - en ole pelkkien ennakkoluulojen varassa; buddhalaisuus on minulle ennen kaikkea säännöllistä harjoitusta; kaikenlaiset ulkoapäin sanellut moraalisäännöt ovat minulle punainen vaate, eikä se silti tee minusta "moraalitonta". Kuolema on vähän niin kuin jumalakin: ei hyödytä mitään spekuloida asioilla, joista ei voi oikeasti mitään tietää - mutta oikea asennoituminen auttaa paljon. Elämä tässä ja nyt on tärkeämpää. 

On kuitenkin hyvä ymmärtää myös ajatus, jonka lisäsin toisen blogini sivulle, Minun tieni; se on peräisin Michael Barnesilta, joka on teologi, professori ja jesuiitta: "Buddhalaisuutta pidetään usein 'ateistisena', mutta sellaisessa termissä on järkeä ainoastaan avoimesti teistisessä kontekstissa, kun tiedämme mitä se on mitä meidän oletetaan kieltävän. Myöskään mitkään muut loputtomat länsimaiset 'ismit', jotka ympäröivät tulkintojamme buddhalaisuudesta, eivät ole yhtään sen onnistuneempia." Kristityn oppineen kynästä lähtöisin olevana tällä ajatuksella on merkittävä painoarvo.

Kristitty kaverini kysyi taannoin, uskonko että Buddha on yhä läsnä henkiolentona. Tämä oli minulle yhtä merkityksetön kysymys kuin uskonko jumalaan, ja kertoo paljon hänestä ja siitä kuinka kaukana ajatusmaailmamme ovat toisistaan. Minä en etsi Buddhaa ulkopuoleltani. Opetustensa kautta myös historiallinen Buddha on toki läsnä. 

Näitä laatimaani seitsemää sivua (pidin tarkoituksella kiinni tästä määrästä, ei yhtään enempää) ei ole tarkoitus ainakaan tässä vaiheessa jakaa julkisesti missään, vain tarpeen ja harkinnan mukaan, sähköisesti tai tulosteena (voin tietysti muuttaa mieltäni). Voi olla hyödyllistä hioa omia ajatuksiaan yhä kirkkaammiksi. Käyn kirjoittamalla myös dialogia itseni kanssa... muiden kanssahan se onkin ollut tähän mennessä enimmäkseen turhauttavaa ja hedelmätöntä - tosin käytännössä vain yhden ihmisen, ja se on hyvin paljon kiinni hänestä. Sen perusteella olen ehkä liikaakin alkanut ajatella, että ei kukaan voi ymmärtää. En vain ole tavannut vielä sitä ihmistä.  

Ja mitä tulee nettiin, voin olla kiitollinen siitä että kirjoittaessani niin marginaalisista jutuista jotka kiinnostavat aniharvoja, en myöskään vedä puoleeni kaiken maailman törkimyksiä ja öyhöttäjiä, joita nykyään sikiää kuin kärpäsiä. Ihmisyys on tänä päivänä kokenut arvonalenemisen, johtuen hyvin pitkälti internetistä, johon kuka tahansa pääsee oksentamaan mielensä sisällön kaikkien silmille.  Buddhalaiset mielen myrkyt rehottavat. Ihminen ei ole muuttunut; tekninen kehitys vain antaa hänelle laajemmat mahdollisuudet perseilyyn. 

Buddhalaisen Namchak-yhteisön sivulla mielenmyrkyt selitetään hyvin (niitä nimetään toisinaan hiukan eri tavoin; usein ahneus, viha, tietämättömyys):

• Riippuvuus viittaa ahneuden, himon ja intohimon tunteisiin. Sitä kuvataan kukolla. Ego on tämän myrkyn keskipisteessä - haluamme aina enemmän sitä mikä tuntuu egostamme hyvältä. Äärimmäinen esimerkki olisi jättää huomiotta toisten tarpeet tai jopa vaarantaa muut saadakseen halujensa kohteen, tai sellainen asenne, että haluaa tai välittää vain asioista joista pitää. Kuitenkin riippuvuus tarjoaa myös polun valaistumiseen, koska se kantaa mahdollisuutta rakkauteen ja yhteyteen.
• Vastenmielisyys viittaa aggression, suuttumuksen ja vihan tunteisiin. Sitä kuvataan käärmeellä. Sen vastakohta on rakastava ystävällisyys. Samainkaltaisesti kuin riippuvuudessa, missä ainoastaan yritämme saada asioita joita haluamme, kun koemme vastenmielisyyttä, me työnnämme pois (yleensä aggressiivisesti) asioita joista emme pidä. Jos sallimme tietämättömyytemme ottaa vallan, voimme manata esiin vihaa asioita kohtaan joista emme pidä, ja ihmisiä kohtaan, joiden näemme estävän halujamme. 
• Tietämättömyys viittaa harhakuvitelman, hämmennyksen ja tylsyyden tunteisiin. Sitä kuvataan sialla. Myrkky on juurtunut sen uskomuksen harhakuvitelmaan, että olemme erillisiä, johtaen meidät priorisoimaan oman nautintomme yli muiden kärsimyksen, piittaamatta kenenkään muun todellisuudesta, paitsi omastamme. Toisin kuin riippuvuus ja vastenmielisyys, tietämättömyys ei kanna vaihtoehtoista polkua valaistumiseen, koska me jatkamme kärsimistä ja aiheutamme kärsimystä kun emme näe yhteenliittynyttä todellisuuttamme. Tämä voidaan kokea kykenemättömyytenä nähdä totuus tai todellisuus itsestämme tai maailmasta ympärillämme. Milloin tahansa havaintomme eroavat todellisuudesta, koemme ja aiheutamme kärsimystä. Kun takerrumme tietämättömyyteen, unohdamme yhteytemme ja näemme itsemme erillisinä muista. Meidän ei tarvitse katsoa kauas yhteiskunnassa nähdäksemme tuskan, jota tietämättömyys aiheuttaa. 

Olen joskus muistellut lukemaani, että kristillisten erämaaisien mukaan ihmiskunnan puolesta on helpompi rukoilla kun ottaa siihen etäisyyttä, ja siksi he vetäytyivät maailmasta. Nykyaikana on vastaavasti tullut välttämättömäksi välttää kaikkia netin keskustelupalstoja ja kommenttikenttiä, jos ei halua täydellisesti menettää toivoaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. 

Käsiini osui Noah Levinen muistelmateos, Dharma Punx (Like Kustannus Oy 2006), ja heti alkusanoissa hän sanoo: "Minä ja monet muut olemme tajunneet huumeiden ja väkivallan turhuuden ja löytäneet positiivisia kanavia kapinallemme yhteiskunnan valheita vastaan. Saamme yhä energiaa epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen aiheuttamasta suuttumuksesta, mutta suuntaamme sen nykyään luontaisen viisautemme ja myötätuntomme herättelemiseen itsetuhon sijasta". 

Myöhemmin kirjassa hän kertoo: "Yhdessä Buddhan valaistumisesta kertovassa tarinassa törmäsin kohtaan, jossa sanottiin että hän oli valaistuessaan kulkenut 'vastavirtaan', että vapautumiseen johtava hengellinen tie on kulkea ihmisen itsekkäitä, harhautuneita tapoja vastaan. Siinä oli etsimäni: sisäinen vallankumous, joka johtaisi minut vapauteen. Jotain sellaista oli välittynyt harjoituksestani, mutta siinä se oli mustana valkoisella: Buddhan tie Buddhan sanoin. Tiesin olevani oikeilla jäljillä. Nuoruuteni ulkoinen kapina oli johtanut pelkästään entistä suurempaan kärsimykseen, mutta buddhalaisuus tarjosi täydellisen keinon tehdä vallankumouksesta täyttä totta." 

Mikä voisi olla suurempi kapina ja vallankumous, kuin että yksilö ei enää suostu seuraamaan ihmiskunnan enemmistön mukana alamäkeä helvettiin, vaan irtautuu siitä omilleen. Yksi kaikkien puolesta. Lisäsin sivun Minun tieni loppuun myös seuraavan ajatuksen: "Lähimmäisenrakkaus alkaa itsestä, hoin itsekseni kristittynä. Totta. Paradoksi on siinä, että kun henkinen polku vie yhä syvemmälle itseen, se voi aluksi vaikuttaa itsekeskeiseltä, mutta kun ihminen tiedostaa oman vastuunsa koko ihmiskunnan tilasta, näköala laajenee väistämättä." Kuten kerroin kirjoituksessani Valoa, minulle Jiddu Krishnamurtin ajatukset tekivät tämän totuuden kirkkaammaksi kuin pelkästään buddhalaisuus.  

Olin todella tyytyväinen itseeni tajuttuani miten onnistuin ilmaisemaan seuraavat ajatukseni entistä paremmin yhdistettyinä, niin että ne tukivat toisiaan, rinnastaen onnen ja valaistumisen:

Mitä on onni? Onni ei ole päämäärä vaan matka. Se ei ole suuria tunteita ja huippukokemuksia. Ei ylipäänsä mitään mitä pitäisi tavoitella. Se yksinkertaisesti ON... kun sen oikein oivaltaa. Pienissä asioissa, tavallisessa arjessa, tässä ja nyt. Ei ulkopuolella, ei edes toisessa ihmisessä, vaan omassa sisimmässä. Miksi odottaa ihmettä, kun itse elämä on ihme.

En kaipaa absoluuttisia totuuksia, vaan tarvitsen vain yksinkertaisen käytännön harjoituksen. En harjoita jonkin tulevan palkkion toivossa, vaan harjoituksen välittömän positiivisen vaikutuksen vuoksi. Uskon, että edes valaistuminen ei ole kertakaikkinen mystinen kokemus. Se on matka pikemmin kuin päämäärä.

SHINTOLAISUUS

 Koska harjoitan japanilaisperäistä buddhalaisuuden muotoa, on hyvä käsitellä myös toista, Japanin kotoperäistä uskontoa. Minusta on erittäin kiehtovaa, että niin moderni yhteiskunta kuin Japani, on onnistunut säilyttämään animistisen luonnonuskonnon, joka vaikuttaa hyvin omaperäiseltä. Koska olen ollut kiinnostunut esim. Wiccasta, saatan ainakin omasta mielestäni ymmärtää myös shintolaisuutta jollain tapaa. Mutta siinä missä uuspakanalliset uskonnot ovat parhaimmillaankin vain rekonstruktioita muinaisuudesta, shinto on mitä suurimmassa määrin elävä traditio! Jos minulla ikinä olisi tilaisuus vierailla shinto-pyhäkössä, minulle olisi itsestään selvää noudattaa kaikkia rituaalisia sääntöjä (ks. video lopussa), enkä tekisi sitä pelkästään muodon vuoksi, ikään kuin teatterina, vaan vilpittömästä kunnioituksesta. Toisaalta aivan samanlaista kunnioitusta on mahdollista osoittaa myös Suomessa esim. jollekin vaikuttavalle tai poikkeukselliselle luontokohteelle, ja sen voi sanoa olevan sama asia (Esim. Suomenuskossa voi nähdä joitain samoja piirteitä kuin shintossa): se on osa yhä harjoitettua kansan shintolaisuutta erotuksena pyhäkkö-shintolaisuudesta. Minulla ei ole teologiaa asiasta, eikä ole shintolaisuudellakaan, mutta voin aivan hyvin hyväksyä ajatuksen kameista; ei toki persoonallisina olentoina, yhtä vähän kuin uskon "Jumalaan" isolla J:llä - uskon Universaaliin Elämään ja Mystiseen Lakiin. Alan Macfarlane tuonnempana kuvaa osuvasti kameja. Joskus on parempi vain tuntea ja kokea syvästi kuin miettiä päänsä puhki monimutkaisia teorioita. Shinto on hyvin luonnollinen elämänymmärrys, ja se viehättää minua suuresti. Japani on esimerkki siitä että se ei ole ristiriidassa buddhalaisuuden kanssa; se saattaa kyllä olla ristiriidassa yleisen länsimaisen rationaalis-filosofis-ateistisen buddhalaisuuden tulkinnan kanssa, mutta minun maailmaani mahtuu myös hieman magiaa. 

Wikipedia: Shintolaisuus

Wikipedia: Shinbutsu Shugo

Torii

C. Scott Littletonin toimittamasta kirjasta Idän uskonnot (Gummerus Kustannus Oy 1997):

Buddhalaisuus on elänyt Japanissa rinnakkain shintolaisuuden kanssa vuodesta 593 jKr. alkaen, jolloin prinssi Shotoku Taishi otti sen keisarinhovin viralliseksi uskonnoksi. Kahden tavattoman erilaisen uskomusjärjestelmän pitkäaikainen rinnakkaiselo ilmentää ehkä tärkeintä yksittäistä eroa, joka on havaittavissa japanilaisten ja länsimaalaisten uskonnollisissa asenteissa. On otettava huomioon, että toinen Japanin valtauskonnoista on kotimaista perua, kun taas toinen on tuotu ulkomailta. Lännessä kristinusko germaanien ja kelttien asuttamille alueille tunkeutuessaan hävitti täydellisesti näiden kansojen omat uskonnot (jotka muuten muistuttivat monessa suhteessa huomattavasti shintolaisuutta). "Pakanalliset" temppelit sekä Odinin, Torin ja Lughin (Lugh on muinaisten iiriläisten mytologiassa esiintyvä jumalolento, suom.huom.) kaltaisten jumalten pyhäköt revittiin, niiden tilalle rakennettiin kirkkoja ja katedraaleja. Itse asiassa sama toimintamalli on säilynyt sitkeästi melkein nykyaikaan asti samalla kun lähetystyöntekijät ovat vieneet kristinuskon miltei kaikkiin maailman kolkkiin. 

Japanissa toimivien buddhalaisten lähetystyöntekijöiden asenne oli toisenlainen. He eivät suinkaan purkaneet shintolaisten jinjoja vaan rakensivat omat temppelinsä niiden läheisyyteen ja julistivat, että kamit olivat samoja olentoja kuin mahayana-buddhalaisuuden bodhisattvat (Japanissa bodhisattvoista käytetään nimitystä bosatsu). Tällaisen ideologian kiteytyessä muodostui shintolaisuuden haara, josta käytettiin nimitystä ryobo shinto (kaksinainen shinto). Sen piirissä kamit ja bosatsut sulautuivat yhteen siten, että he olivat yksien ja samojen jumalolentojen vaihtoehtoisia ilmentymiä. Tendai-buddhalaisuuteen kuuluvat koulukunnat suosivat tällaista teologiaa, ja se johti eräissä tapauksissa siihen, että shintolaisten pyhäkköjen johto joutui buddhalaisten käsiin ja että samat henkilöt saattoivat olla kummankin uskontokunnan pappeja. Sama kehitys sai myös huomattavia ilmentymiä kuvataiteen piirissä, kun luotiin mandaloita, joissa kamit kuvattiin tavallisten ihmisten kaltaisina hahmoina ja bodhisattvat eteerisempinä olentoina, jotka kulkivat savupilvissä shintolaisten jumalien päiden yläpuolella (hyvä esimerkki uudesta tyylistä on kuuluisa Kasugan mandala). 

Sielläkin, missä shintolaisuus onnistui torjumaan spesifisesti buddhalaiset uskomukset - paras esimerkki tästä on Ise-jingu, jonne ei ole päästetty buddhalaispappeja ennen kuin uusimpina aikoina - se omaksui monia buddhalaisia jumalolentoja kameiksi. Kaksi seitsemästä onnea tuovasta jumalasta, Benten ja Bishamonten, on selkeitä esimerkkejä tästä käytännöstä. Kolmatta, Daikokutenia, on shintolainen tiedemies Genichi Kato (1873-1965) luonnehtinut "kaksoisjumalaksi". Daikokuten oli näet alunperin buddhalainen jumala, mutta koska hänen nimensä muistuttaa suuresti Daikoku-saman nimeä (tämä tunnetaan myös nimellä Okuninushi), hänet on samastettu tähän kotimaiseen shintolaiseen kamiin. Molempia palvotaankin rinnakkain Izumo-taishassa. Lisäksi useimpien suurten buddhalaisten temppelikompleksien yhteydessä toimii myös vähintään yksi shintolainen pyhäkkö. 

Kahden uskonnon toisiaan täydentävät aspektit näkyvät ehkä selvimmin japanilaisten omissa uskonnollisissa asenteissa. Lukuun ottamatta eräiden "uusien uskontojen" kuten Tenrikyon kannattajia useimmat japanilaiset tunnustautuvat ilman muuta sekä shintolaisiksi että buddhalaisiksi näkemättä tässä minkäänlaista ristiriitaa. Suuri enemmistö japanilaisista esimerkiksi vihitään avioliittoon shintolaisten ja haudataan buddhalaisten riittien mukaisesti; tämä vahvistaa yleisen käsityksen, jonka mukaan shintolaisuus on "elämän uskonto" ja buddhalaisuus "kuoleman uskonto". Ihmiset käyvät eläessään buddhalaisissa temppeleissä paljolti samoista syistä kuin shintolaisissa pyhäköissäkin, mutta siitä huolimatta useimmat Japanin hautausmaat sijaitsevat buddhalaisten temppelien eivätkä shintolaisten jinjojen tuntumassa. 

Alan Macfarlanen kirjasta, Japanin sydämessä (Atena Kustannus Oy 2008): 

Olen kokenut Japanissa voimakkaampaa elävän uskon tuntua kuin missään muualla, missä olen käynyt, mukaan lukien katoliset ja hindulaiset maat. Hearn tuntuu olevan oikeassa sanoessaan: "Kaikkein järjettömin lausunto japanilaisista on se, että he suhtautuvat uskontoon välinpitämättömästi. Uskonto on edelleen ja on aina ollut kansan todellinen elämä - jokaisen teon motiivi ja ohjaileva voima."

Mutta kun tutkimme asiaa tarkemmin, maaperä alkaa tuntua vieraammalta. Japanin ilmeiseen uskonnollisuuteen ei liity minkäänlaista kehittynyttä teologiaa tai pyhää kirjallisuutta. Meidän - aivan kuten Japanissa käyneiden varhaisten lähetyssaarnaajien - on mahdotonta selittää länsimaista Jumala-käsitettä Japanin kielellä. Japanilaiset joutuivat keksimään Jumalalle oman käsitteensä Tenshu ("Taivaan herra"). Tämä johtuu siitä, että sana kami, jonka mielletään toisinaan tarkoittavan "jumalia", on merkitykseltään perin toisenlainen kuin lännen monoteistinen "Jumala"-käsitys. 

W.G. Aston selittää, että kamit ovat "ylivertaisia, vikkeliä, urheita, kirkkaita, rikkaita yms., mutta ne eivät ole kuolemattomia, kaikkitietäviä tai kyvyiltään rajattomia." Kami voi olla hyvä tai paha, eikä siihen liity moraalia. Niiden omituinen rinnakkaismaailma ei ole "taivaassa" vaan tässä ja kaikkialla. Ne ovat ihmisen vierellä, kun jokin järkyttää, yllättää tai liikuttaa syvästi, kun koetaan ylevyydentunnetta. Kuten eräs ystävä asian ilmaisi: hän aisti kamin läsnäolon nähdessään ensimmäistä kertaa Leonardo da Vincin maalauksen. Hän tunsi sellaisen läsnäolon toisen kerran, kun hän joutui kolariin polkupyörällään ja lensi sen selästä. Suuri kabuki-näyttelijä voi myös olla kami.

"Kaikki mikä meni tavallisen tuolle puolen, oli toista, mahtavaa, kammottavaa, oli myös kami", kirjoitti Motoori Norinaga. "Niinpä keisari, lohikäärmeet, kaiku, ketut, päärynät, vuoret ja meri olivat kameja, koska ne olivat salaperäisiä, täynnä omituisuutta ja voimaa... Kaikista niistä hohkaa läpi (kuin ohuen kalvon läpi) jokin käsittämätön toiseus, joka kertoo voimasta." [...]

Shintolaispyhätössä ei sinänsä ole Jumalaa. "Kun siis seisot pyhätön edessä valmiina palvomaan", Nitobe kirjoittaa, "näet sen kiiltävästä pinnasta oman heijastuksesi, ja palvonnan ele on itse asiassa sama kuin Delfoin vanha käsky: 'Tunne itsesi.'" "Kaikista kuolleista tulee jumalia", kirjoitti shintolaiskommentaattori Hirata. Buddhalaisuudessa ei ole jumalaa. Kuten Kato kommentoi 1600-luvulla: "Hän joka on rehellinen on itse jumala (kami), ja jos hän on rehellinen, hän on itse Buddha (hotoke). Tiedä että ihminen on pohjimmaiselta luonnoltaan yhtä ja samaa jumalan ja Buddhan kanssa." Mitään eroa ei ole; ihmiset ovat jumalia ja jumalat ihmisiä. [...]

Kuinka on mahdollista sovittaa yhteen proosallinen, maallinen, tämänpuoleinen materialistinen näkemys ja lumottu, "uskonnollinen", henkien täyttämä näkemys maailmasta? Se onnistuu vain siten, että hyväksytään ristiriidat. "Mielikuva toisesta maailmasta on Japanissa täynnä ambivalenssia, kuin palanen läikehtivää silkkiä", Carmen Blacker kirjoittaa. "Kun sitä siirtää hiukkasen, niin se mikä vaikutti äsken punaiselta onkin sinistä, ja kun sitä siirtää vielä hieman, molemmat värit paljastuvat yhtä aikaa. Sama pätee toiseen maailmaan... kun olemme nähneet kamit toisaalla, omassa maailmassaan, ne ilmaantuvatkin tänne, meidän maailmaamme, ovat kätkettyinä ja näkymättöminä tietyissä niiden läsnäolosta vihjaavissa muodoissa."

 Yksi virheistäni taisi olla siinä, että kuvittelin kamit länsimaisiksi hengiksi, toisin sanoen keijukaisten kaltaisiksi, sellaisiksi joilla on ihmisten piirteitä. Asia ei ole näin. Kamit ovat mahteja, voimia. Ne majailevat salamassa tai maanjäristyksessä, ihmisten yli hyökyvässä luonnossa, mutta eivät samaan tapaan kuin pienet jumalat, haltiat tai muut ihmisenkaltaiset olennot. Tämä ratkaisee sen paradoksin, että ne elävät jossain tyypillisen aistitun todellisuuden ulkopuolella mutta eivät kuitenkaan missään yliluonnollisessa maailmassa. Elokuvantekijä Miyazakin kuvaus kameista abstrakteina tanssivina valoina elokuvassa Prinsessa Mononoke tavoittaa niiden luonteen hyvin.

Kameilla ei siis ole pyrkimyksiä tai moraalia, niillä ei ole yhteyttä etiikkaan tai ihmisten käytökseen. Ne ovat yksinkertaisesti osa ennustamatonta ja omituista maailmaa, jossa ihmiset elävät mutta jota he eivät ymmärrä. Niiden muoto ja luonne auttaa todennäköisesti selittämään, miten ja miksi ne ovat onnistuneet säilymään maailman maallistumisesta huolimatta. On väärin luokitella ne länsimaisessa mielessä uskonnollisiksi tai edes hengellisiksi. [...]

Tätä nykyä kaikkialla Japanissa on shintolaispyhättöjä, ja vaikka niiden voisi luulla kamppailevan buddhalaistemppeleiden kanssa, usein ne ovat niiden sisällä tai pitävät niitä itse lempeästi sisällään. Shintolaisuus ei ole uskonto sanan nykyaikaisessa merkityksessä, mutta selvästi se liittyy jotenkin siihen, miten ihmisiä opastetaan henkien täyttämässä maailmassa. Kun buddhalaisuus saapui Japaniin, se muuttui pian joksikin, joka sekään ei tuonut muassaan radikaalia akselimuutosta. 1300-luvun lahkot, kuten esimerkiksi Nichiren ja Zen, veivät äärimmäisyyksiin ajatuksen siitä, että buddhalaisuus ei ole uskonto. Buddha oli opettanut Jumalan ja jumalien turhamaisuudesta, joten japanilaiset buddhalaiset tulkitsivat häntä kirjaimellisesti ja alkoivat julistaa anti-uskontoa. "Jos näet Buddhan, tapa hänet." Häntä ei ole olemassa, ja itse asiassa mitään ei ole olemassa. Japanilaiseen buddhalaisuuteen ei juuri liity jännitteitä tämän maailman kanssa, ja itse asiassa se onkin vain joukko keinoja, joiden avulla yksilö voi etsiä pelastusta tässä elämässä. 

Hämmästyttävintä on juuri se, että japanilaiset muuttivat buddhalaisuuden, suuren akselifilosofian joka on lähinnä uskontoa. Kazuo Osumi on kirjoittanut artikkelin olennaisimmasta ajanjaksosta 1200-1300-luvuilla, jolloin buddhalaisuus tuli maahan [tässä on virhe, tai sitten viitataan  vain tuonaikaisiin uudempiin buddhalaisuuden muotoihin, mutta lause on epäselvä!] ja siinä hän selittää: "Japanilaisten mukauttama buddhalaisuus poikkeaa monin tavoin alkuperäisestä. Japanilaiset yhdistivät buddhalaisuuden alusta asti shintolaisuuteen ja omaan vanhaan kosmologiaansa." Buddhalaiset lahkot hajaantuivat ja erosivat mantereen buddhalaisuudesta, kiitos alkuperäisen tilanteen ja ajankohdan poliittisen ja filosofisen ilmapiirin, joten "Kamakura-buddhalaisuuden perusajatukset luotiin usein vastakohdiksi vakiintuneille buddhalaisille opeille. Nämä opilliset eroavaisuudet vain korostivat uusien buddhalaisten koulujen mainetta paikkoina, jotka vastustivat kirkollista auktoriteettia."

Ilmari Vesterisen kirjasta, Shintolaisuus, Japanin kansallisuskonto (Gaudeamus Oy 2012): 

Shintolaisuutta ei voi ymmärtää ymmärtämättä jonkin verran myös Japanin muita uskontoja, ennen muuta buddhalaisuutta. Toisen ymmärtäminen vaatii myös toisen ymmärtämistä, sillä buddhalaisuus ja shintolaisuus toimivat Japanissa yhdessä, toisiinsa kietoutuneina. Jo tässä on sanottava, että Japanin saarilla buddhalaisuus on muuttunut japanilaiseksi buddhalaisuudeksi. Shintolaisuudesta on taas sanottava, että se on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia. Nyky-Japanin shintolaisuus on paljolti 1800-luvun Meiji-kauden uudistajien aikaansaannosta. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain miehitysjoukot puolestaan vaikuttivat shintolaisuuden kehitykseen. Kyse ei siis ole ollut yksinomaan uskonnon spontaanista, omaehtoisesta ja rauhanomaisesta kehityksestä. [...]

Shintolaisuus on herättänyt länsimaalaisissa aina hämmästystä ja sen luonteesta on esitetty erilaisia mielipiteitä. Englantilainen Basil Hall Chamberlain kirjoitti vuonna 1905: "Shintolaisuutta voivat tuskin pitää uskontona edes sen puolustajat, jotka toivovat sen säilyvän isänmaallisena instituutiona. Shintolaisuudessa ei ole dogmeja, ei pyhää kirjaa eikä moraalioppia." Ranskalainen Edmond Papinot puolestaan esitti vuonna 1910: "Tarkkaan ottaen shintoismi ei ole uskonto: siinä ei ole dogmeja, ei moraalioppia eikä pyhää kirjaa, ja se muodostuu todellisuudessa esivanhempien ja lunnonpalvonnan sekoituksesta." Brittiläinen William George Aston luonnehti shintolaisuutta vuonna 1905 seuraavasti: "Shintolaisuus on pääasiassa kiitollisuuden ja rakkauden uskonto." Kaikki nämä miehet olivat mitä parhaita Japanin-tuntijoita, joiden teoksiin viitataan yhä. Shintolaisuuden syvähenkisyyttä pohtivat aikanaan myös buddhalaismunkit. Kukai (Kobo Daishi, shingon-buddhalaisuuden mestari, 774-835) sanoi Japanin keisarille: "Ken ei tutkistele shintolaisuutta, ei voi ymmärtää koulukuntani syvyyksiä." [...]

Vaikka monet japanilaiset ovat sekä shintolaisia että buddhalaisia, kaikki japanilaiset eivät silti ole moniuskoisia. Japanin kristityt seuraavat kristittyjen perinnettä ja myös muutamat buddhalaiset, ennen muuta nichireniläiset*, noudattavat vain suuntansa tapoja. Yhteistä nichireniläisille koulukunnille on kansallismielisyys ja puhdasoppisuuden korostaminen. Esimerkkinä voidaan mainita nichireniläinen Honmon butsuryu shu, jonka kannattajilta on kielletty muiden uskontojen toimitukset: Kamidanaa ei saa pitää kotona, shintolaisen toriin läpi ei saa kulkea, butsudanissa ei saa olla ihai-laattoja. Butsudanissa tulee olla hartauden harjoittamisen kohde, gohonzon, johon on kirjoitettu Nichirenin sanat: "Namu myoho renge kyo!" (Ylistetty olkoon Lootus, ihanan dharman sutra!). Zenbuddhalaisia daruma-nukkeja ei saa hankkia, eivätkä lapset saa sellaisilla leikkiä. [*Korostus minun; eri lahkojen välillä on suuriakin eroja, se pitää muistaa - jotkut todella korostavat omaa erityislaatuaan, väittäen jopa edustavansa "todellista buddhalaisuutta", toiset ovat ekumeenisempia lähestymistavassaan.]

Kristinusko on kolkuttanut Japanin ovia siitä lähtien, kun jesuiittaisä Francis Xavier saapui Japaniin vuonna 1549. Japanissa oli pari vuosikymmentä sitten lähes 800 000 kristittyä ja 6500 kirkkoa. Tämä on vähän, kun muistaa, että 1600-luvulla kristittyjä oli kolmisen prosenttia asukasmäärästä. Kiintoisa vertailukohta löytyy Koreasta, jossa käännytystyö kantaa runsasta hedelmää. Miksei kristillinen lähetystyö sitten tuota tuloksia Japanissa? Tunne, että kristinusko on "ulkomainen uskonto", elää yhä melko voimakkaana Japanissa. Buddhalaisuus on myös vierasta alkuperää, mutta kun kristinusko saapui, buddhalaisuus oli ollut Japanissa jo tuhat vuotta. Aikatekijä ei kuitenkaan ole ainoa syy vierauden tunteeseen. Japanilaisilla on sekä kristinuskosta itsestään että toisaalta Japanin sosiaalisesta miljööstä johtuvia syitä asennoitumiseensa. Kristinoppia ja vanhaa japanilaista kulttuuria on miltei mahdotonta sovittaa yhteen. Kun ovet 1800-luvun puolivälissä avautuivat vieraille uskonnoille, vanhat lait olivat vielä muistissa; shintolaisuutta tuettiin kaikin tavoin, julkaistiin jopa luettelo pakollisiksi katsotuista riiteistä. Kristinusko ei ole muotoutunut japanilaiseen malliin: se ei ole hyväksynyt kameja ja buddhia jumalluetteloonsa. Japanilaisen on vaikea luopua esivanhempien palvonnasta, joka on ien, dozokun (eräänlainen sukua korvaava kylän sisäinen uskonnollis-taloudellis-sosiaalinen järjestelmä) ja laajemmaltikin ottaen koko yhteiskunnan kulmakiviä. Kristityt, varsinkin protestantit, saarnasivat, että Kristuksen veri pelastaa ja puhdistaa. Tämä oli kauhistus monille japanilaisille, sillä shintolaisuudessa verta pidetään saastuttavana. [...]

Aivan viime vuosina Yhdysvaltoihin on pystytetty ainakin yksi shintolaispyhäkkö, jonka käyttäjät ovat enimmäkseen vaihtoehtoista uskontoa tai elämäntapaa etsiviä amerikkalaisia. Ymmärrettävää on, että kun shintolaisuus irrotetaan kasvu- ja elinympäristöstään, sen olemus saa toisen merkityksen: se muuttuu kansantaiteeksi. Uudessa ympäristössä uskonnon sanoma on toinen, toimitukset ovat konemaisia ja niistä puuttuu henki. Vierailijoita viehättää menojen eksoottisuus ja itämaisuus.[...]

Kristillisiä kirkkoja uhkaa hengellinen kriisi, Raamatun ja sen edustaman tradition tieteellinen kritiikki, tieteiden aiheuttama maailmankuvan muutos. Tämä ei ole shintolaisuuden kompastuskivenä, koska shintolaisuudella ei ole pyhiä kirjoituksia eikä perustajaa, joiden sanoja voitaisiin tulkita ja asettaa kyseenalaiseksi.

Shinto-pyhäkkö

Shintolaisuus ja Nichiren-buddhalaisuus

Kolmenkymmenen Kamin joukko mainitaan ensimmäisenä liittyen erityiseen rituaaliin joka kehitettiin Tendai-koulukunnassa: käytäntöön "kopioida Lootus-sutraa määrätyn metodin mukaan" (nyohokyo). Tämä kopiointi sisälsi sarjan toimenpiteitä, jotka keskittyivät ruumiin ja kirjoituksen kopiointiin käytetyn materiaalin puhtauteen; antaumusta sutralle ilmaistiin kumartamalla kolme kertaa jokaiselle kopioidulle merkille. Valmistautuminen täytti suurimman osan aikaa joka käytettiin rituaaliin, toissijaisia kirjoituksia niin ikään resitoitiin ja kopioitiin, ja pääasiallinen sutra - Lootus-sutra - kopioitiin lopussa, otollisena päivänä. 

Käytännön aloitti Ennin (792-862) ja se liitettiin myöhemmin erityisesti Hieivuoren Yokawan alueeseen. Sanotaan että sanjubanjin ilmaisi itsensä Enninille kun hän suoritti tätä rituaalia, ja siten heistä tuli tämän harjoituksen suojelusjumaluuksia. Sanjubanjinin palvonta jatkui Tendai-koulukunnassa läpi Heian-kauden ja keskiajan, ja myös levisi Hieivuorelta muihin paikkoihin missä Lootus-sutran rituaalista kopiointia tapahtui. Vaikka harjoitus johon sanjubanjin liitettiin, oli Lootus-sutran antaumuksellinen liturgia, sitä suojelemaan valitut jumaluudet eivät olleet taivaallisia jumalia, joilla itse tekstissä on tehtävänä suojella sutraa ja sen harjoittajia, vaan kolmekymmentä Japanin vaikutusvaltaisimpien pyhäköiden joukossa. 

Amaterasu Omikami

Sanjubanjinin kultti alkoi Hokke-yhteisöissä (Nichirenin traditio tunnettiin Hokke-koulukuntana Meiji-kauteen saakka) 1300-luvun alussa, eikä tästä jumaluuksien joukosta ole jälkeäkään koulukunnan perustajan, Nichirenin (1222-82), kirjoituksissa. Kuitenkin Nichiren oli kunnioittanut Japanin kameja, ja piirtänyt kaksi heistä - Amaterasun ja Hachimanin (jotka myöhemmin sisällytettiin kolmenkymmenen kamin joukkoon) - kalligrafisiin mandaloihin jotka hän piirsi buddhalaisuutensa honzonina ("kunnioituksen kohteena"; ks. sivu Harjoitus). Nichiren kutsui näitä kahta kamia "maamme alkuperäisiksi herroiksi (honshu)" ja piti heitä maan suojelijoina. Nichirenin kirjoitukset myös mainitsevat "yli kolmetuhatta Japanin pyhäkköä, Amaterasu ensimmäisenä, Hachiman toisena, ja Sanno-kami ("Vuoren kuningas", Hieivuoren kami, joka samaistettiin Sakyamuni Buddhaan) kolmantena, jotka yötä päivää suojelevat maatamme ja sen hallitsijoita (kokka)." On syytä huomata että opillisesta näkökulmasta Nichirenin tulkinta Amaterasusta ja Hachimanista erosi suosituista assosiatiivisista teorioista, jotka pitivät Kannonia tai Dainichia Amaterasun honjina, ja Amidaa Hachimanin honjina. Nichirenille Lootus-sutran Buddha, Sakyamuni, oli sekä Amaterasun että Hachimanin alkuperäinen lähde, siinä määrin kuin hän oli iäti-olemassaoleva Buddha, kaikkien muiden Buddhien ja jumaluuksien perusta. Vaikka Nichiren ei koskaan maininnut kolmeakymmentä kamia, myöhemmin luotiin legendoja esittämään että nämä jumaluudet olivat olleet osa Hokke-koulukunnan panteonia perustajansa ajoista saakka. Kolmenkymmenen jumaluuden kultin kehitys voidaan aiheellisemmin yhdistää Nichirenin nuorimpaan oppilaaseen, Nichizoon (1269-1342). 

Eri Hokke-linjojen sisällä oli liike joka vastusti kamien palvontaa. Hokke shinto hiketsun kirjoittaja näyttää aluksi omaksuvan ajatuksen että kameja ei pitäisi palvoa. Esittäen uuden version suositusta kamien luokittelusta, hän käsitteli kolmen tyyppisten jumalten olemassaoloa: "Dharmaluonnon kamit" (hosshoshin), jotka ovat samalla kertaa kameja ja buddhia; "valaistuneet kamit" (ugakushin), eli kamit jotka ilmentävät Dharmaluontoaan "sekoittumalla tomuun" tuodakseen hyötyä ihmisille; ja "pahat kamit" (jaakushin). Hän päätteli että vaikka "jumalallisessa maassa" syntynyt henkilö ei voinut kääntää selkäänsä kameille, oli välttämätöntä lakata vierailemasta pyhäköissä jotka "herjaavat buddhalaista Dharmaa", koska niitä asuttivat pahat kamit. Toisaalta jos uskoi Lootus-sutraan, sai suojelua hyviltä kameilta, jotka olivat luvanneet suojella Lootuksen kannattajia. Muromachi-kauden loppuun mennessä sanjubanjinin palvonta oli kaikkien Hokke-temppelien tunnusomainen piirre riippumatta linjasta johon ne olivat liittyneet tai Japanin alueesta minne ne olivat sijoittuneet. 

Varhaiset Hokke Shinto-kirjoitukset esittävät ajatuksen että numero kolmekymmentä on ainoastaan metonyyminen: "Näissä kolmessakymmenessä kamissa kamien kokonaisuus, yksi ja kaikki, on sisällytetty." 

Numeeristen assosiaatioiden logiikkaa sovelletaan myös muihin kameihin liittyviin käsitteisiin, kuten kolmeen regaaliin (miekka, jalokivet ja peili, jotka Amaterasu antoi Japanin ensimmäiselle keisarille). Ne on samaistettu buddhalaisten käsitteiden peräkkäisiin kategorioihin: pyhän peilin sanotaan edustavan daimokua [ks. sivu Harjoitus], tavanomaista totuutta, Buddhan ilmentymisruumista (ojin; Nirmanakaya), ja Sanghaa; miekan sanotaan symboloivan kaidania [ks. sivu Opillisia peruskäsitteitä: Kolme suurta salaista lakia], tyhjyyttä, Buddhan palkintoruumista (hoin; Sambhogakaya), ja Buddhaa (yhtenä kolmesta aarteesta); viimein jalokivet ruumiillistavat honzonia [myös "Gohonzon", ks. sivu Harjoitus], keskitietä, Buddhan Dharmaruumista (hosshin; Dharmakaya), ja Dharmaa. Nämä vastaavuudet harkitsivat uudelleen kolmea regaalia, virallisen kamien ilmauksen suurta elementtiä, yleisten buddhalaisten käsitteiden ja erityisten Nichirenin tradition oppien kehyksissä. 

Kuten muihinkin buddhalaisiin kami-traditioihin, sanjubanjinin palvontaan vaikutti vahvasti yhdistelevien kulttien kielto, joka ilmaantui Meiji-restauraation jälkeen. Hokke-koulukunta oli Meiji-hallinnon erityisten määräysten kohde, johtuen erityisesti kahden keisarillisen kamin, Amaterasun ja Hachimanin, sisällyttämisestä sen honzoniin. Se määrättiin pyyhkimään pois näiden kahden kamin nimet kaikista olemassaolevista mandaloista. Meiji-hallinto myös laski liikkeelle erilaisia kieltoja koskien sanjubanjinin palvontaa. Kielto muutti täysin itse riitin. 

Lähde: Hokke Shinto: Kami in the Nichiren Tradition

Kuinka harjoittaa shintoa?

Yksi ensimmäisiä asioita, joita sinun tarvitsee tehdä jos olet kiinnostunut shintosta, on tutkimus. Meidän ulkomaalaisina täytyy varmistaa että meillä on kunnollinen tietoperusta siitä mitä shinto on ja kuinka harjoittaa sitä kunnioittavasti. 

Yksi keskeisiä osia jinja shintoa on keskittyminen jinjaan - itse pyhäkköön. Jinja shinto on avoin harjoitus, jota voivat harjoittaa ei-japanilaiset ihmiset. Yleensä Japanissa ihmiset menevät paikalliseen pyhäkköön suuria elämän tapahtumia, festivaaleja ja muita uskonnollisia seremonioita varten. Useimmilla meistä ei ole tätä vaihtoehtoa, koska tarpeeksi lähellä ei ole pyhäkköjä säännöllisiä vierailuja varten. Monet pakanalliset ja polyteistiset traditiot yhteiskunnassamme painottavat itse valittua kannattaja-jumaluus suhdetta. Shinto on hiukan erilainen lähestymistavassaan. Perinteisesti kamisi olisi sidoksissa sukuusi, paikalliseen pyhäkköön, ja/tai ammattiisi. Joten kun päätät että haluat edetä shinton kanssa, voi olla vaikea selvittää kuinka "valita" kami jonka kanssa työskennellä. 

Meidän täytyy oppia tuomaan pyhäkkö luoksemme. Perustavin muoto on hankkia kamidana, ofuda, shinki-setti (uhriastiat) ja ozen (tarjotin) ja suorittaa päivittäiset riitit kamille kotonasi. Kaikki esineet harjoitustasi varten voi hankkia netistä. Ofuda täytyy hankkia suoraan pyhäköstä. (Se on vuosittain uusittava kamin symboli, joka kantaa tietyn kamin olemusta, ja nähdään sekä paikkana johon kami laskeutuu rukouksen aikana, että välittäjänä jonka kautta suuntaat rukouksesi kamille.)

Vaikka asianmukainen shinto-asettelu on hyvä, kaikki eivät sitä voi toteuttaa eri syistä. Joskus raha on tiukalla, joskus elämme perheessä joka ei halua meidän avoimesti harjoittavan mitään muuta kuin heidän pääuskontoaan. On enemmän kuin yksi tapa harjoittaa shintoa, ja vaikka sinulla olisi kamidana ja elävä ofuda siinä (tai suunnitelma hankkia nämä), sinun pitäisi silti lukea tämä osa ja aloittaa ensin perusteista. 

On kaksi näkökulmaa lähestyä shintoa ilman tarvikkeita: ensimmäinen on keskittyminen kameihin jotka ovat aina ympärillämme, riippumatta siitä onko meillä ofuda vai ei; toinen on elää shinto-ihanteet mielessä ja laittaa nuo ihanteet käytäntöön päivittäin.

Eräs suurimmista kameista jonka puoleen voit kääntyä päivittäin on Amaterasu, jonka voit nähdä auringossa. Jos haluat suhteellisen yksinkertaisen riitin, jonka voit suorittaa päivittäin Amaterasulle, mene ulos joka aamu ja rukoile aurinkoa. Matkustaville shintolaisille suositellaan auringon rukoilemista kun heillä ei ole kamidanaa mukanaan. Muina vaihtoehtoina olisi käyttää jotain paikallista, joka on muodoltaan pitkä ja ohut (kuten kivi, oksa tai banneri), jota kami voi laskeutua. Ennen kuin oli ofuda, oli Yorishiro, joka on väliaikainen astia kamille asuttavaksi. Vaikka se ei ehkä ole enää standardi-käytäntö, se voisi olla vaihtoehto harkittavaksi jos ofudan hankkiminen ei ole tällä hetkellä mahdollista. 

Vaihtoehtoisesti voit tutkia työskentelyä paikallisten maan henkien kanssa - jotka ovat myös kamin muoto, vaikka ne eivät ole virallisissa rekistereissä. Jos olet epävarma haluatko satsata täysillä ofudan säilyttämiseen talossasi, suosittelen aloittamaan näillä kahdella asialla ensin. Sillä tavoin voit varmistaa ovatko päivittäiset riitit ja entiteettien pitäminen talossasi jotain josta olet todella valmistautunut huolehtimaan. 

Toiseksi, on shinto-uskonnon elämisen aspekti. Elää harmoniassa suuren luonnon kanssa, osoittaen kiitollisuutta siitä mitä sinulla on, ja olla vilpitön teoissasi. Yksikään näistä asioista ei vaadi ofudaa tai kamidanaa, mutta ne vaativat tietynlaista mielenlaatua ja elämäntyyliä. Voit suorittaa rituaaleja päivittäin, mutta ellet yritä ruumillistaa näitä shinton aspekteja, silloin todennäköisesti et tajua pointtia. Suosittelen suuresti näiden piirteiden jalostamista ensin elämässäsi ja itsessäsi, jotta näet kuinka shinto-usko toimii sinulle. 

Jos päätät että olet valmis muodollisempaan shinto-harjoitukseen, tavalliseen jinja-tyyliseen päivittäiseen harjoitukseen tarvitset kamidanan tai ofuda-telineen, ja aktiivisen ofudan. Tarvitset myös shinki-setin ja mahdollisesti ozenin jolla kantaa shinki-settiä. (Lopussa linkki: Tsubaki Grand Shrine of America, josta voi tilata kaikkea)

Kamidana on periaatteessa ofudan talo. Ne tehdään hinoki-puusta tietyn rituaalisen puhtaus-standardin mukaisesti. Kamidana on ihanteellisesti puhtaalla alueella joka on korkealla. Kamit ovat taipuvaisia suosimaan korkeita paikkoja ja niillä on mieltymys puhtauteen, joten pidä nämä mielessä kun sijoitat kamidanan kotiisi. Haluat kamidanan olevan hiljaisella alueella.

Päivittäistä harjoitusta varten jätät uhrit aamulla ja poistat ne illalla. On olemassa oikea tapa sijoittaa ne ozenille kun toimitat ne kamidanaan. Päivittäisen rituaalin jokaisella aspektilla on asianmukainen muoto ja metodi. 

Ensimmäinen askel on puhdistaa kätesi ja suusi vedellä (tai voit käydä suihkussa) ja varmistaa että olet puhtaissa vaatteissa. Valmistat uhrisi, sakea (x2), vettä, suolaa, riisiä. Jokaisella uhrilla on oma määrätty astiansa shinki-setissä. On kaksi tapaa asettaa uhrit ozenille, riippuen siitä onko tarjotin pyöreä vai pitkulainen (katso kuvat alkuperäisessä kirjoituksessa!). 

Kannat ozenin kamidanan luo molemmin käsin, ja lähestyt kamidanaa syrjässä keskiviivalta. Keskiviiva on erittäin tärkeä paikka kamidanasi edessä, ja sinun pitäisi koettaa aina lähestyä kamidanaa hiukan syrjäisestä suunnasta kun et ole suoranaisesti vuorovaikutuksessa kamin kanssa. Aseta ozen alas kamidanan hyllylle ja liu'uta se kohti kamidanaa. Shinki-setissäsi on kannet tietyissä astioissa, ja poistat ne myös tietyssä järjestyksessä (vasen sake, oikea sake, vesi; kansi asetetaan reunalle). 

Kun olet asettanut uhrit asianmukaisille paikoille, astu hiukan taaksepäin ja taputa kahdesti. Sitten lähestyt kamidanaa keskiviivalta ja lausut rukouksesi ja minkä tahansa noriton (liturginen teksti, yleensä määrätylle kamille osoitettu) joka sinulla on. Yleensä ollaan sitä mieltä, että sinun ei pitäisi rukoilla ainoastaan itsesi puolesta, vaan myös maailman rauhan ja turvallisuuden puolesta. Shinton sisällä on suuri painopiste yhteisöön - ja se pitäisi muistaa.

Kun olet valmis, taputat kahdesti, kumarrat kahdesti, sitten taputat kerran. Normaalisti otat askeleen taaksepäin, kumarrat hiukan, ja sitten lähdet.

Illalla lähestyt jälleen kamidanaa keskiviivalta. Kumarrat ja kiität kamia vartioimisestasi. Jos tunnet erityistä kiitollisuutta jostain, tai haluat jakaa jotain kokemastasi päivästä, tämä on ihanteellinen aika siihen. Kun olet lopettanut puhumisen, taputat kahdesti, kumarrat kahdesti, taputat kerran. Astut sivuun keskiviivalta ja asetat kannet astioihin käänteisessä järjestyksessä. Poistat uhrit kamidanan hyllyltä ja olet valmis.

Pidetään asianmukaisena käyttää uhrit aterioillasi. 

Lähde: Shinto Starter Guide

Katso myös:

Shintolaisuus - uudenvuodenkortti japanilaisilta jumalilta (Shintoa harjoittavasta suomalaisperheestä!)

Tsubaki Grand Shrine of America

Kami no michi: The Way of the Kami - The Life and Thought of a Shinto Priest

Sacred Texts: Shinto Scripture

Encyclopedia of Shinto

Shinto Norito prayer booklet (pdf-download)

Living with Kami: Shinto and LGBT+ Culture : Connected from the ancient to modern era

Lisää viereisessä linkkilistassa Japani-kategoriassa!

Visiting a Shinto Shrine

Nichiren reformaattorina

Mitä Ilmari Vesterinen sanoo Nichirenistä kirjassaan Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto (Gaudeamus Oy 2012):

Nichiren on Japanin uskonnonhistorian karismaattisimpia persoonallisuuksia. Hän syntyi vaatimattomaan kalastajaperheeseen alueella, joka on nykyisessä Chibassa, Tokion lähellä. Nichiren, niin kuin monet muut tämän ajan uskonnolliset johtajat, vietti Hiei-vuoren luostarissa vuosia opiskellen ja koettaen saada elämänsä tasapainoon. Toisin kuin useimmat sieltä lähteneet, Nichiren ei kääntynyt Kukain ja Saichon oppeja vastaan vaan syventyi niihin, etenkin Lootus-sutraan. Nichirenille Lootus-sutra oli avain kaikkeen. Se oli ainoa tie pelastukseen, ja siihen piti etsijän nojautua. Ihmisten huulilla ei saanut olla Amida vaan Lootus, joka symboloi puhtautta ja totuutta ja kohoaa kaiken pahan yläpuolelle kuten lootuksenkukka sameiden vesien päälle. Nichiren vaati, että kaikkien pitäisi mieluummin rummun tavoin toistaa lausetta "Namu myoho renge kyo!" (Ylistetty olkoon Lootus, ihanan dharman sutra!) kuin huutaa avuksi Amidaa. Hänen mielestään Lootus-sutrassa yhdistyvät kaikki buddhalaisuuden tärkeät puolet: universaalisuuden buddha (Dainichi), ikuisuuden buddha (Amida) ja historiallinen buddha (Shaka). Muut suunnat perustivat oppinsa joihinkin näistä pylväistä ja jakoivat siten Buddhan ruumiin osiin. Nichiren tukeutui kaikkiin kolmeen ja piti Buddhan kokonaisena. Lootus-sutraan tukeutuva oppi selkänojanaan ja vakuuttuneena siitä, että jokaisen oma ponnistelu on tärkeä pelastuksen tiellä, Nichiren tuli yhä varmemmaksi siitä, että hänen oli lähetystyöllään pelastettava koko maailma. 1200-luvun puolivälissä Nichirenin kutsumus oli kypsynyt, ja hän aloitti lähetystyön, jonka tarkoituksena oli saattaa koko Japani Lootuksen opetusten helmoihin. 

Nichiren oli häikäisevä keskustelija ja temperamentikas saarnaaja, joka ei säästänyt sanoja solvatessaan muita buddhalaisuuden suuntia. Hän oli varma, että luonnonmullistukset ja ihmisten keskuudessa vallitseva pahuus johtuvat muiden suuntien puolinaisista opeista. Kuvaavaa Nichirenin tyylille oli, että saarnojensa tueksi hän ennusti Japanin joutuvan vieraan ikeen alle, elleivät ihmiset nöyrtyisi ottamaan vastaan hänen oppejaan. Muutamia vuosia myöhemmin mongolit hyökkäsivät Japaniin ja näytti siltä, että ennustukset kävisivät toteen. Vihollisen laivasto tuhoutui aaltoihin ja Japani pelastui kuin ihmeen kaupalla. (Tapahtumista kertoo mm. Marco Polo matkakirjassaan.) Nichiren jatkoi saarnojaan ja herjaavia puheitaan, minkä vuoksi hänet karkotettiin aika ajoin kauas Japaninmeren yksinäiselle saarelle. Nichirenin oppi levisi nopeasti, ja suosion salaisuus perustui osaksi siihen, että oppi on vahvasti kansallisväritteistä. Nichiren nimittäin uskoi, että Japani oli oleva buddhalaisuuden keskus ja että hänen opissaan oli turva koko kansalle, ei vain hoville ja aatelisille. Mongolien hyökkäykset varmaankin vahvistivat hänen kansallisia pyrkimyksiään, vaikka hän luultavasti ajatteli maataan jo nuoruudessaan ottaessaan itselleen Nichiren-nimen, joka tarkoittaa auringon lootusta ja vie ajatukset toisaalta totuuden valoon, toisaalta nousevan auringon maahan.

Nichiren sai toiminnallaan aikaan tendailaisuuden eräänlaisen reformiliikkeen. Vaikka hän taisteli myös jodon oppeja vastaan, nämä kaksi koulukuntaa loivat Japanin buddhalaisuuden uuden suunnan, jossa oli seurakuntaan pohjautuva organisaatio, avioliitossa vaatimatonta elämää viettävä munkkikunta ja opit, jotka perustuvat kansankielelle käännettyihin sutriin. Kamakura-kauden buddhalaiset suuntaukset ovat monessa mielessä verrattavissa Euroopan reformatiivisiin liikkeisiin. Vastaavuutta on myös siinä, että tänä aikana suvaitsemattomuus nosti päätään ensimmäisen kerran buddhalaisuuden historiassa ja usko Buddhaan ja armoon pelastuksen ainoana tienä [tämä pätee lähinnä puhtaan maan buddhalaisuuteen, eli Jodo Shinsuun! - huom.] vei opit kauaksi siitä buddhalaisuudesta, joka 500-luvulla tuli Japaniin. Nichireniläisiä on ainakin 35 lahkoa, joita kannattaa runsaasti yli kolmekymmentä miljoonaa henkeä. Temppeleitä on liki kuusituhatta. 

Seuraavassa kappaleessa kirjoittaja tekee väärän rinnastuksen: "Jodossa ja nichireniläisyydessä nojaudutaan ihmisen ulkopuolelta saatavaan apuun, Amidaan ja Lootus-sutraan. Näiden täydellinen vastakohta on zeniläisyys, jossa käännytään tutkiskelemaan ihmisen sisintä. Jokaisen tulee etsiä omasta itsestään sinne kätkeytyvä buddhuus, hyvyys, pelastus ja autuus." 

Yllä zeniläisyyttä kuvataan juuri niin kuin minä olen alusta asti oppinut tuntemaan Nichiren-buddhalaisuuden! Kuten tämän blogin sivulla Lootus-sutra käännös selitetään: "Puhtaan maan buddhalaisuus perustuu uskomukseen ulkopuoliseen voimaan, joka on välttämätön pelastukseen. Nichiren julisti että on viisaampaa olla nojaamatta liikaa sen paremmin 'itsen-voiman' (jota edustaa zen-harjoitus, joka ei vetoa minkäänlaiseen absoluuttiseen totuuteen tai olentoon itsen tuolla puolen) kuin 'toisen-voiman' lähestymistapaan. Nichirenin harjoitus johtaa meidät löytämään voiman ja viisauden, jotka ovat olemassa meissä ja samalla kertaa ylittävät meidät. Se omaksuu aspekteja sekä itsen että toisen voiman harjoituksista." 

Tarkastellaanpa seuraavaksi mitä pastori Ryuei McCormick (Nichiren Shu, San Francisco) kirjoittaa siitä miten Nichiren "solvasi muita buddhalaisuuden suuntia"...

Kenties Nichirenin väärinymmärretyin propagointi-metodi on hänen voimakas aikansa buddhalaisten traditioiden kritiikki. 

Nichirenin neljä lausumaa: 

1. Nembutsu johtaa lakkaamattoman kärsimyksen helvettiin.
2. Zen on paholaisten oppi.
3. Shingon turmelee kansakunnan.
4. Ritsu on petollista.

Nichiren ei ollut ainoa japanilaisen buddhalaisuuden uudistaja, ja monet tuomitsivat aikansa buddhalaisuuden poikkeamat Japanissa. Nämä lausumat ovat Nichirenin eri kirjoituksista, ja niissä on paljon asiayhteyttä jonka avulla niissä on järkeä. Syvempi ymmärrys kadotetaan jos ei harkita aikojen ja niiden ihmisten henkilökohtaisten tilanteiden kontekstia, joille Nichiren kirjoitti. 

 

Perustavanlaatuinen ongelma näiden kunkin tradition kanssa olivat niiden opetukset jotka heikentävät suoraa Lootus-sutran harjoittamista, johtaen ihmiset tulemaan riippuvaisiksi jostain ulkoisesta auktoriteetista. Se, joka sabotoi luottamustasi omaan buddhaluontoosi ja tekee yksipuolisesti riippuvaiseksi jostain ulkoisesta henkilöstä, olennosta, riitistä, rituaalista, objektista tai instituutiosta, ei ole yhtäpitävä Buddhan opin kanssa. On elintärkeää ymmärtää, että tämä oli kantava voima Nichirenin kritiikin takana analysoitaessa mitä tahansa psykologian, filosofian tai uskonnon järjestelmää. 

Puhtaan maan liike edusti Nichirenille opetusta, joka sanoo että tämä maailma on toivoton ja että ihmiset ovat liian syntisiä tai turmeltuneita kyetäkseen edes auttamaan itseään tai muita tai muuttamaan maailmaa. Sen sijaan se tarjoaa tuonpuoleisen pakotien joka on riippuvainen transsendenttisesta olennosta, joka myös mitätöi ehdollistetun seuraamuksen (syyn ja seurauksen) perustavanlaatuisen opin [katso sivu Opillisia peruskäsitteitä: Ehdollistettu seuraamus!], että jokin toinen voima itsen ulkopuolella voi tulla väliin vapauttamaan henkilön henkilökohtaisesta vastuusta teoistaan (karma). Päivänselvästi useimmilla teismin muodoilla (etenkin länsimaisella monoteismilla) on samankaltaisia näkemyksiä. Kuitenkin jopa Nichiren-buddhalaisuudessa on niitä jotka uskovat, että tällä Myöhemmällä Ajalla (kauas erotettuna historiallisen Sakyamuni Buddhan ajasta ja paikasta) emme voi saavuttaa buddhatilaa, ja että meidän täytyy luottaa Ikuiseen Sakyamuni Buddhaan syntyäksemme Kotkan Huipun Puhtaassa Maassa. Sitä voi pitää Nichiren-buddhalaisuuden Puhtaan-Maanlaistamisena. Ne jotka olivat/ovat "Alkuperäisen Valaistumisen" ajatusta vastaan, olivat/ovat erityisen alttiita Nichiren-buddhalaisuuden Puhtaan maan tulkinnalle. 

Kuitenkin Puhtaassa maassa on ideoita, ja jopa joillain monoteisteilla, joista voisimme oppia. Heidän oppinsa paljastavat heikkouksiemme, omahyväisyytemme ja ylimielisyytemme syvyydet, jotka hivuttautuvat ja turmelevat harjoituksemme olla epäitsekkäitä, ja he esittävät trannssendentin vision nostaa niiden toiveita ja mielikuvia, jotka ovat nähneet liian paljon kärsimystä tässä maailmassa. Siitä syystä jopa Nichiren käytti "puhtaan maan" retoriikkaa ajoittain. Niin ikään jotkin mystisemmät juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin opit saattaisivat yhtä hyvin olla buddhalaisuutta. 

Shingon eli esoteerinen buddhalaisuus edusti Nichirenille liiallista riippuvaisuutta vihkimyksistä, valtuutuksista, ja myös salaisesta sisäisestä tiedosta, taikauskosta ja maagisesta ajattelusta, epäkriittistä luottamusta ja riippuvaisuutta guruista. Nichiren-buddhalaisuuden päämäärä on opastaa ihmiset pois taikauskosta, elitismistä ja gurun palvonnasta. 

Kuitenkin sillä on suuri arvo kuinka esoteeriset opit voivat haastaa ihmiset käyttämään symboleja sisäisemmällä, mielikuvituksellisemmalla ja jopa henkilökohtaisemmalla tavalla. Maagisesta ajattelusta riippumatta on olemassa näkymättömiä mystisiä tapoja joilla maailma toimii (unien, näkyjen, synkronisiteettien, onnekkaan sattuman jne. kautta). Joillain ihmisillä on vain taipumus tämänkaltaiseen lähestymistapaan. Ongelma on, että tarvitaan luotettavia jalat maassa olevia ja päteviä oppaita, jotka voivat pitää ihmiset raiteillaan, näihin monimutkaisiin symbolisiin buddhalaisen harjoituksen aspekteihin paneutumiseen, koska jotkut ihmiset voivat kadottaa perspektiivinsä ja eksyä omiin pelkoihinsa ja mielikuvitukseensa. 

Buddhalaisuuden itsekuri- eli ohjekoulukunta (Ritsu) edustaa niitä jotka painottavat eettistä harjoitusta yli kaiken. Nichirenillä oli kuitenkin ongelma sen väitteen kanssa, että et voisi saavuttaa buddhatilaa luottamatta vanhanaikaisiin ohjeisiin. Epäkriittinen sääntöjen ja ohjeiden hyväksyminen ei ole  asiaankuuluvaa. Itse asiassa, kypsinä aikuisina meidän pitäisi luottaa omatuntoomme ja myötätuntoomme, ei joihinkin kulttuurillisesti velvoitettuihin sääntökokoelmiin. 

Kuitenkin on myös totta, että meidän pitäisi ottaa vakavasti buddhalaisuuden eettinen opastus, kuten viisi suurta ohjetta [katso sivu Opillisia peruskäsitteitä: Etiikka; viisi ohjetta]. Vastustamme näitä omalla riskillämme. Vaikka ne eivät itsessään voi tuoda heräämistä, ihmisten tarvitsee kuulla ja pohtia näitä yleisiä suuntaviivoja, koska arvioimalla sen perusteella kuinka monet ihmiset toimivat, näyttäisi että he eivät ole kehittäneet omatuntoaan tai myötätuntoaan. 

Zen edusti Nichirenille ongelmaa epäkriittisestä ylenmääräisestä luottamuksesta mestareihin. Zen-retoriikka on myös taipuvainen ohittamaan sen tosiasiallisen käytännön, että retoriikka vaatii että Zen viittaa aina suoraan oivallukseen, mutta usein aloittelijoita ohjeistetaan laskemaan hengitystä tai yksinkertaisesti seuraamaan hengitystä, mikä ei eroa siitä miten muut koulukunnat opettavat aloittelijoita meditaatiossa. Lisäksi meditaatiossa istuva henkilö ei välttämättä istu bodhicittan kanssa (pyrkimys saavuttaa buddhatila), tai edes minkäänlaisen buddhalaisen mielenlaadun kanssa. Päivänselvästi on helppo sanoa, että kaikki mitä tarvitsee tehdä, on vain istua ja suoraan oivaltaa totuus, mutta tehdä niin käytännössä on jotain aivan muuta. 

Joka tapauksessa jopa Tiantai-oppi "täydellisestä ja yhtäkkisestä tyyneydestä ja kontemplaatiosta" väittää että henkilö voi vain istua (tai seisoa tai kävellä...) ja suoraan oivaltaa kaiken olemassaolon käsittämättömän todellisen totuuden, samalla tarjoten sellaisia metodeja kuten hengityksen laskeminen aloittelijoille. Valitettavasti joidenkin Zen-oppien reduktionistinen retoriikka on sitä, että kaikki mitä harjoittajan tarvitsee tehdä, on "vain istua", ja palvelee epä-älyllisyyttä joka kieltäytyy oppimasta buddhalaisia opetuksia ja kontekstia tällaiselle itsensä kehittämiselle. Tietenkin Nichiren-buddhalaisuudessa on niitä jotka sanovat, "lausu vain", joilla niin ikään on vastenmielisyys kaikelle vakavalle buddhalaisuuden opiskelulle yleisesti, siinä määrin että he lukevat väärin Lootus-sutraa omien ennakkoasenteidensa kautta, eikä heillä ole hajuakaan sutran todellisesta asiayhteydestä tai sen Odaimokun harjoittamisesta. Buddhalaisen harjoituksen pitäisi olla buddhalaisten opetusten evästämää, ja opetukset tarvitsee elää käytännössä, jotta voimme itse nähdä ovatko ne vaikuttavia vai eivät. Meillä pitäisi olla harjaantuneita, oppineita ja kokeneita opettajia opastamaan meitä harjoituksessamme, mutta buddhalaisina me ensisijaisesti katsomme Buddhan oppeihin ja meidän pitää luottaa omaan terveeseen järkeemme ja aitoon kokemukseen. 

Zenillä on monia hyviä ominaisuuksia - se haastaa ihmiset menemään tuolle puolen sutrien ja opetusten sanojen pinnan opetettavan todelliseen eksistentiaaliseen assimilaatioon. Koanit tai Zen-tradition "tapaus-tutkimus" anekdootit voidaan kaikki ottaa haasteena ymmärtää Dharmaa tavalla joka menee pelkästään käsitteellisen tuolle puolen. Niin ikään tietenkin Zen on plagiarisoinut Tiantain meditaatio-metodit. He ovat myös osoittaneet kuinka Dharmaa voidaan ilmaista tavalla joka on nokkela, runollinen ja maan läheisempi.

Kutakin näistä neljästä buddhalaisuuden lajista, Nichirenin neljän lausuman suhteen, pitäisi ajatella jotain taipumusta edustavana ja painottavana, jolla on auttavia ja ei-auttavia ominaisuuksia, jotka voidaan löytää Nichiren-buddhalaisuudesta itsestään tavalla tai toisella. Joten meidän täytyy erottaa mitä kehittää ja mitä karsia. Niin ikään koulukunnat joita Nichiren kritisoi, ovat itse voineet muuttua vuosisatojen kuluessa siitä kun nuo arviot tehtiin. Mikään ei koskaan pysy paikoillaan. Voimme nähdä tämän tänä päivänä useimmissa buddhalaisissa koulukunnissa, jotka pitävät itsestään selvyytenä että jokaisella ja kaikella on buddhaluonto, ja että jokainen voi tulla Buddhaksi tässä elämässä. Tämä on religionistista revisionistista ajattelua, sillä Nichirenin aikaan tämä löytyi ainoastaan Lootus-sutrasta. 

Kehityksen puute koulukunnassa tai traditiossa merkitsee pysähtyneisyyttä ja vähitellen tuon koulukunnan tai tradition katoamista. Koulukunta joka ei uudista, puhdista tai paranna itseään, tulee kuolevaksi ja rappeutuvaksi. Tämä soveltuu noihin koulukuntiin ja itse Nichiren-buddhalaisuuteen.

Eli toisin sanoen:

1. Älä harjoita buddhalaisuutta eskapistisella tuonpuoleisella asenteella - se johtaa helvetilliseen torjumiseen.
2. Älä väitä olevasi buddhalainen ja sitten sivuuta tai väheksy Sakyamuni Buddhan opetuksia, ja erityisesti persoonallisuus-kultin seuraamisen puolesta gurun, laman, mestarin tai minkä hyvänsä ympärillä. Silloin seuraat taivaalliselta vaikuttavaa paholaista pikemmin kuin Buddhadharmaa. 
3. Älä usko maagiseen ajatteluun sen sijaan että tarkastelet todellisia maatasi kohtaavia systeemisiä ongelmia, ja sen sijaan että yrität saada aikaan todellisen henkilökohtaisen ja sosiaalisen muutoksen joka voi olla tarpeen. Jos uskot maagiseen ajatteluun tai ihmeiden etsimiseen sen sijaan että työskentelet todellisen muutoksen puolesta, edesautat kansakunnan (ja maailman) tuhoa. 
4. Älä käännä selkääsi omalle todelliselle tinkimättömyydellesi ja yhteiskuntasi todellisille tarpeille seurataksesi jotain idealisoitua elämäntapaa toisesta maasta toisena aikana (jonka mukaan he eivät ehkä ole edes todella eläneet), etenkin jotain esi-modernia patriarkaalista koodia. Jos sen teet, olet petturi itsellesi ja yhteiskunnallesi.

 [Lainauksen loppu.]

Vertailun vuoksi, mitä tulee suvaitsemattomuuteen, eli hiukan suhteellisuudentajua: Yle; Martti Luther - kiistelty uudistaja ja väärinymmärretty nautiskelija. Juuri Lutheriin Nichireniä joskus verrataan, ja vertaus on mielestäni melko osuva. Myös Lutherista minulla on ollut tietty ennakkoluuloinen mielikuva, kunnes itse luin mitä Luther oikeasti on sanonut ja yllätyin positiivisesti (ollessani vielä kristitty)! Jotkut vähemmän hyvät piirteet hänessä eivät tee tyhjäksi hänen ilmeisiä ansioitaan. 

Samoin alussa löytäessäni Nichiren-buddhalaisuuden, olin hyvin epäileväinen Nichirenin suhteen luettuani hänen kritisoineen muita suuntauksia. Nykyään kunnioitan häntä syvästi ja saatan ymmärtää hänen kritiikkiään, ilman että se on tehnyt minusta suvaitsematonta. Sanon aina ensin olevani buddhalainen, vasta sen jälkeen jos on aihetta tarkentaa, lisään että Nichiren-buddhalainen. Haluaisin jopa tilata Nichirenin patsaan alttarilleni ja korvata sillä nykyisen Buddhan patsaan, eikä se silti tarkoita että "palvoisin" Nichireniä gurunani! Hän on kuitenkin tavallaan lähempänä minua niin ajallisesti kuin inhimillisestikin. Olen kauan vieroksunut guruja, jotka esitetään ylimaallisessa valossa, virheettöminä ja täydellisinä, enkä tarkoita pelkästään itämaalaisia tai kauas historian hämärään jääneitä henkilöitä; olin pitkään tekemisissä Rudolf Steinerin kannattajien kanssa, ja hän on juuri tuollainen hahmo. Jos ajattelen Sakyamuni Buddhaa, ajattelen kultaista patsasta meditaatio-asennossa, autuas ilme kasvoillaan. Hän on korkea ihanne, legendojen ja myyttien ympäröimä, ja siksi melko etäällä, vaikka häntä ei sentään väitetä jumalaksi. Hänen opetuksensa on koottu myöhemmin kirjoituksiksi; Nichiren kirjoitti itse.

Vaikka itse käytän myös patsasta, jotkut Nichiren-buddhalaisuuden suunnat eivät niin tee; ne käyttävät ainoastaan Gohonzonia, Nichirenin kalligrafista mandalaa (katso sivu Harjoitus), joka korostaa tosiasiaa, että kuvatkin viittaavat loppujen lopuksi sisäänpäin, ihmiseen itseensä: "Gohonzon ilmaisee henkilön ja Lain ykseyttä selvästi, kun taas Buddhan patsaat ilmaisevat henkilön ja Lain ykseyttä ainoastaan epäsuorasti". "Gohonzonin keskelle on kirjoitettu 'Nam Myoho Renge Kyo Nichiren'; tämä kuvaa henkilön ja Lain ykseyttä, eli että Nichirenin elämä itse ruumiillistaa mystistä Lakia. Se viittaa myös siihen että elämämme ovat perustavasti yhtä ja samaa Nam Myoho Renge Kyon lain kanssa, kuten Nichiren osoitti läpi elämänsä... Allekirjoitus antaa ymmärtää että tavallinen kuolevainen ja hänen kuolematon identiteettinsä ovat erottamattomia tosiasioita." 

Kuten Gerald Aitken kirjoittaa: "Vaikka Nichiren on suuri bodhisattva ja jopa Buddha, hän ei ole erehtymätön; tämä johtuu siitä että Buddhan elämä ja tavallisen kuolevaisen elämä ovat yhtäaikaa olemassa jokaisessa, mukaan lukien Nichiren." Myöhemmän Ajan Todellisena Buddhana Nichireniä pitää Nichiren Shoshu-koulukunta, ja tämä on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen ajatus myös Nichiren-buddhalaisuuden sisällä. Nichiren ei väittänyt itsestään mitään sellaista, hän kunnioitti Sakyamuni Buddhaa yli kaiken. Sen sijaan hän kyllä samaisti itsensä Bodhisattva Jogyoon (Jpn. Jogyo-bosatsu) Lootus-sutrassa, ensimmäiseen neljästä Maan Bodhisattvojen - jotka ilmestyvät maan alta Lootus-sutran 15. luvussa - johtajista. Nichiren sanoi täyttäneensä Sakyamunin bodhisattvalle uskoman tehtävän, ja viittaa propagointi-ponnisteluihinsa bodhisattvan työnä. 

Shakubuku on buddhalaisuuden selittämisen metodi, jonka päämäärä on tukahduttaa toisten illuusiot ja nujertaa heidän riippuvuutensa erehdykseen eli pahaan. Tämä viittaa buddhalaiseen metodiin johtaa ihmiset, erityisesti vastustajat, oikeaan buddhalaiseen oppiin kumoamalla heidän erheelliset näkemyksensä ja eliminoimalla heidän riippuvuutensa mielipiteisiin, joita he ovat muodostaneet. Shakubukun harjoittaminen merkitsee siten toisen väärien näkemysten korjaamista ja tuon henkilön herättämistä buddhalaisuuden totuuteen. Termiä shakubuku käytetään kontrastina shojun kanssa, joka merkitsee toisten johtamista oikeaan oppiin vähitellen, heidän kykynsä mukaan, ja suoraan kumoamatta heidän uskonnollisia väärinkäsityksiään. Nämä kaksi propagointi-metodia kuvataan Shrimala-sutrassa, Tientain Suuressa konsentraatiossa ja oivalluksessa, ja muissa teoksissa. Nichiren, joka käytti shakubukua propagoinnissaan, kirjoitti 1272: "Kun maa on täynnä pahoja ihmisiä vailla viisautta, silloin shoju on pääasiallisesti sovellettava metodi, kuten kuvataan [Lootus-sutran] 'Rauhallisia harjoituksia'-luvussa. Mutta aikana jolloin on monia jääräpäisten näkemysten ihmisiä jotka panettelevat Lakia, silloin shakubukun pitäisi tulla ensimmäisenä, kuten kuvataan [sutran] 'Ei-Koskaan-Halventava'-luvussa." 

Tässä "pahat ihmiset vailla viisautta" tarkoittavat niitä jotka ovat tietämättömiä buddhalaisista opetuksista. "Paha" tarkoittaa ilottomuutta hyvyyden juurten hankkimisesta. Sen vastakohtana on "jääräpäisten näkemysten ihmiset jotka panettelevat Lakia", eli ts. ne joilla on ennakkoluuloinen näkemys buddhalaisuudesta ja panettelevat sen oikeaa oppia. Nichiren kuvaa bodhisattva Ei-Koskaan-Halventavaa, joka kumarsi kunnioituksesta jokaiselle jonka kohtasi ja ylisti heitä potentiaalisina Buddhina, shakubukun harjoittajana. Viitatessaan bodhisattvaan esimerkkinä, Nichiren teki selväksi että shakubuku ei ole verbaalisen eli retorisen aggression muoto, vaan ilmaus kunnioituksesta totuutta kohtaan, että jokainen omaa buddhaluonnon, ja myötätunnosta ihmisiä kohtaan. Samalla kertaa kumartaessaan ja ylistäessään ihmisiä potentiaalisina Buddhina, Ei-Koskaan-Halventava oikeastaan haastoi ja osoitti vääräksi heidän väärinkäsityksensä buddhatilasta, ja tästä syystä häntä vastaan hyökättiin. 

Soka Gakkain toinen presidentti, Josei Toda, kirjoitti: "Ne jotka harjoittavat itsekkäästi eivätkä vaivaudu opettamaan muita, ovat kuin ihmisiä jotka syövät herkullista ruokaa eivätkä koskaan vaivaudu jakamaan muiden kanssa. Heitä ei koskaan vapauteta ahneen itaruuden rikkomuksesta. Ei voida koskaan sanoa että sellainen yksilö on myötätuntoinen henkilö... [Lootus-sutran Elämän hetki-luku] ilmaisee halua jotenkin tehdä kaikki elävät olennot kykeneviksi saavuttamaan tuhoutumattoman onnen ja buddhuuden tilan niin pian kuin mahdollista. Lisäksi se yhtälailla toteaa halun saavuttaa itse buddhatila. Resitoimalla tätä sutraa, me tosi asiassa rukoilemme shakubukua joka päivä."

Kuten olen kertonut, voisin tavallaan sanoa että minut käännytti Tina Turner, mutta oikeastaan se oli nimenomaan Nam Myoho Renge Kyo, itse mantra, joka suoraan puhutteli minua ja kosketti syvältä, herättäen jotain minussa. Vasta sitten aloin tutkia ja ottaa selvää asioista, ja silloinkin sain huomata että monessa asiassa minä jo ajattelin samalla tavalla! Omaksuin ainoastaan uusia käsitteitä vanhojen tilalle. Olen omalla polullani käynyt läpi monenlaisia näkemyksiä ja ollut myös fanaatikko "ainoan oikean totuuden" puolesta. Kokemuksesta olen oppinut miten suhteellisia ihmisten totuudet ovat. [Katso: Minun tieni] Kaikkiin henkisiin/hengellisiin asioihin pätee mielestäni se, että kenellekään on turha kertoa mitään, ellei hänessä jo ole jotain joka resonoi kerrotun kanssa. Jos maaperä ei ole hedelmällinen, siemenet menevät hukkaan. Saarnailevat ihmiset ovat sietämättömiä, mutta tämä blogi on olemassa paitsi omaksi ilokseni, myös muiden hyödyksi, ja on kiinni kokonaan jokaisesta lukijasta itsestään miten paljon hän haluaa näihin asioihin tutustua ja mitä hän siitä irti saa. 

Minulla on alusta asti ollut kolme teesiä, joista olen pitänyt kiinni; ne olivat aiemmin sivulla "Harjoitus":

1. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa buddhalaisuuden muotoa, kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa kristinuskon muotoa. Tutkin kaikkia buddhalaisia opetuksia ja myös kaikkia Nichiren-suuntauksia.
2. Kunnioitan Sakyamuni Buddhaa. Nichirenistä en käytä epiteettiä "Daishonin", joka korostaa hänen oletettua ylivertaisuuttaan, vaan ainoastaan "Shonin". Siitä huolimatta olen alkanut oppia arvostamaan häntä yhä enemmän... Nykyään näen että Nichirenin panos tämän hänen mukaansa nimetyn koulukunnan perustajana on niin merkittävä, että en oikeastaan ihmettele miksi jotkut pitävät häntä Myöhemmän Ajan Todellisena Buddhana. Siinä on itse asiassa omalla tavallaan hyvinkin paljon järkeä. 
3. Lootus-sutra on toki yksi sutra muiden joukossa, mutta koska se on tämän harjoituksen perusta, voin hyväksyä sen uskon ensisijaisena lähteenä. Näin siitä huolimatta, että faktuaalisesti ajatellen lienee aika epätodennäköistä että historiallinen Buddha Siddhartha Gautama olisi sitä opettanut. Mutta tässä yhteydessä voi hyvin ajatella raamattua: se on lukemattomien ihmisten vuosituhansien aikana laatimista kirjoituksista koottu, ristiriitainenkin teos, ja silti "jumalan sanaa" monille. 

Teemeditaatio

 Tämä kirjoitus - nyt uudelleen muokattuna ja täydennettynä - on aikaisemmin ollut vanhalla nettisivullani, jota ei enää ole ollut olemassa sen jälkeen kun kotisivutyökalu ja verkkoyhteisö Suntuubi lopetti toimintansa 2020. Tähän blogiin teksti sopii mainiosti. Käyttämiäni lähteitä en tällä kertaa liitä mukaan - osa on vanhentunut - mutta nämä ovat koottuja vinkkejä, joita ei ole tarkoituskaan noudattaa kirjaimellisesti, vaan soveltaa siltä osin kuin kukin hyväksi näkee.  

Artikkelissa "Miten päästä yhteyteen introvertin kanssa", sanotaan mm. näin: "Hiljaisuuden jakaminen toisen henkilön kanssa voi johtaa maagisiin hetkiin. Näissä hetkissä ihmiset tuntevat olonsa luonnolliseksi. Hiljaisuus ei saa olla pakotettua, ja asenteet ja keskustelut voivat olla luonnollisia. Ympäristömme pitäisi olla rauhallinen ja sillä pitäisi olla rauhoittavia vaikutuksia. Hiljaisuuden pitäisi luoda yhteys kahden henkilön välillä. Tämä kumppanuus voi kestää koko loppuelämän." 

Olen itse käytännössä kokenut tämän todeksi, kuten olen joissain kirjoituksissani kertonut, ja siksi olikin ilo lukea tuollainen vahvistus, mutta on myös totta, että se ei saa olla pakotettua. Varsinainen meditaatio voi olla liian muodollista, mutta teen juonti yhdessä voi olla luonnollinen tapa hiljentyä hetkeksi. Tätäkin olen testannut henkisen keskusteluryhmän vetäjänä aikoinaan, ja se toimii! Odotan, että pääsisin kokeilemaan taas teemeditaatiota vanhan ystäväni kanssa, joka kuului keskusteluryhmääni, mutta välimme ovat etääntyneet luovuttuani kristinuskosta, ja kaipaisivat jotain syventävää metodia. Ryhmän puitteissa oli helppo kokeilla erilaisia meditaatioita yms., mutta kun kohtaamme epämuodollisesti, on vaikeampi ehdottaa mitään. Harvoin nykyään edes juomme teetä yhdessä.

Mielessäni on kai jo vuosia ollut kuva-aihe, jonka haluaisin piirtää/maalata, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi tehdä edes luonnoksia: Buddha ja Jeesus juomassa teetä! Aihe on saanut innoituksensa juuri minun ja ystäväni tilanteesta.

Viime joulun alla tarjosin hänelle teen kahvilassa ja annoin lahjaksi teelajitelman, sekä ison tuoksukynttilän (vihreä tee-sitruuna), johon oli kuvattu teekannu, kuppi ja teepusseja. 

Tämä kupillinen teetä 

käsissäni - mielellisyys

on käsin kosketeltavaa!

Mieleni ja ruumiini ovat

läsnä juuri tässä ja nyt.

- Thich Nhat Hanh

Jos olet kylmissäsi, tee lämmittää sinua;

jos sinulla on liian kuuma, se viilentää sinut;

jos olet masentunut, se piristää sinua;

jos olet uupunut, se tyynnyttää sinut. 

- William Gladstone 

Meditaatio on hiljaa olemisen taito,

joka yhdistää sinut henkiseen itseesi

ja antaa täyden huomion sisäiselle elämällesi.

- Jayme Barrett 

 Ajoittain kun juomme teetä ystävän kanssa, emme ole tietoisia teestä tai edes siinä istuvasta ystävästämme. Teemeditaation harjoittaminen on todella läsnä olemista teemme ja ystäviemme kanssa. Tunnistamme että voimme oleilla onnellisesti nykyhetkessä huolimatta kaikista suruistamme ja huolistamme. Istumme siinä rentoutuneina tarvitsematta sanoa mitään. 

Teemeditaatio on meditaation muoto samalla kun juodaan teetä. Jokainen voi harjoittaa teemeditaatiota, kaiken ikäiset tai mistä tahansa kulttuurillisesta tai poliittisesta taustasta. Se on metodi, jolla sitoudumme hiljaiseen kontemplaatioon. Pohjimmiltaan teemeditaation aikana katsotaan sisäänpäin nähdäksemme mielemme sellaisena kuin se on, vailla pyrkimystä tulkita tai tuomita. Olipa mielemme puhdas tai saastunut, kirkas tai hämmentynyt, meidän tarvitsee vain todistaa sitä. Ollessamme vapaat tuomitsemisesta tai moittimisesta, olemme henkisesti avoimia, ymmärrämme itseämme syvemmin, ja tulemme vastaanottavaisemmiksi syleilemään muita ja heidän näkemyksiään. 

Niin monet ihmiset uskovat että he eivät osaa meditoida tai eivät meditoi. Kuitenkin tämä teemeditaatio on vain eräs esimerkki siitä kuinka voimme tuoda tietoisuuden ja hiljaisuuden mihin tahansa arkiseen hetkeen. Pyyhkäise pois ajatus, että ainoa tapa meditoida on istua jalat ristissä matolla, messuten "Om", mieli täydellisesti hallittuna ja kokonaan ilman harhailevia ajatuksia. 

Luultavasti jo meditoit etkä edes tiedä sitä. Onko sinulla kiinnostus tai luova harrastus, joka täysin imee sinut itseensä? Kun olet uppoutunut siihen, viekö hetki sinut täysin mukanaan, jokaisen vivahteen ja yksityiskohdan läpäistessä sinut niin että tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt? Silloin tämä voi olla alkusoittoa tyyneydelle ja hiljaisuudelle.

Se johtuu siitä, että olet tietoisesti sitoutunut toimintaan, olkoon se niin yksinkertaista kuin teetauko, tuijottaen ulos ikkunasta; puutarhanhoito, tanssiminen tai luominen; on mahdollista löytää rikas tyyneys tuossa nykyhetkessä sallimalla uppoutumisesi toimintaan viedä sinut ulos päästäsi ja sisään sydämeesi, kuvaannollisesti puhuen... ja mitä se on, ellei meditaatiota? Kun lopetat toiminnan ja pysähdyt hetkeksi, voit tuntea tyyneyden ja "kuulla" hiljaisuuden, ilman että sinun tarvitsi pistää takamustasi matolle. 

Teellä on tapana hidastaa meitä tarpeeksi kauan jotta hengitämme hiukan syvemmin ja päästämme hiukan irti jännityksestä, jota usein kannamme ympäriinsä tunnistamatta, ja se sallii tarpeeksi tilaa oivalluksille ja luoville ratkaisuille leijailla mieleemme. Sellaisten, jotka saattavat tehdä loppupäivästämme hiukan helpomman. Keskity hengitykseesi ja anna mielesi tyynnyttää itsensä. Juodessasi teetä, keskity siemauksiisi kuin keskittyisit hengitykseesi meditoidessa. Älä unohda hengittää, mutta salli mielesi keskittyä tietoiseen siemailuun. Yritä imeä kaikki maku ja aromi juodessasi, jättämättä pisaraakaan nautiskelematta. Teessä on se hyvä puoli että se on kuumaa. Et voi vain horia sitä alas kuin vettä vaan. Pidä kuppisi jäähtymistä ajastusmekanismina. Teen juominen auttaa sinua säätelemään itseäsi, ei liian hitaasti eikä liian lujaa. Nautiskele jokaisesta siemauksesta. Se harjoittaa mieltäsi olemaan juuri tässä, juuri nyt, aivan kuten meditaatio. 

Kuin kuppi joka on täytetty vedellä, mielemme voi olla täytetty joko hämmentyneen mielen satunnaisilla ajatuksilla, tai valaistuvan mielen kirkkaalla horjumattomalla keskittymisellä. Haasteena on tunnistaa ja hyväksyä molemmat kuten ne ovat, ja tulla tietoiseksi sisäisistä tiloistaan. Valaistuva mieli vai hämmentynyt mieli... mitä sinä näet kupillisessa teetä?

Hämmentynyt mieli määritellään mielentilana, joka on täyttynyt kaikilla satunnaisilla ajatuksilla, mielikuvilla, äänillä ja tunteilla, jotka täysin imevät huomion ja saavat menettämään itsetietoisuuden. 

Valaistuva mieli on avomielisyyttä, mieli joka jatkuvasti pysyy avoinna, järjestyksessä, rajoittamattomana, vapaana ja kirkkaana. Kun valaistuva mieli ilmenee, huomaa olevansa rauhassa; tuntemusten, halujen, ajatusten ja huolien nousu- ja laskuvesien liikuttamatta jokapäiväisessä elämässä. Harjoittamalla tätä valaistuvaa mieltä, me vähitellen kehitämme valaistuneen mielen, ei-dualistisen mielen. Ei-dualistinen mieli ylittää kaikki muodot, kaiken käsitteellistämisen. Tätä ei-dualistisuuden tilaa symboloi tyhjyys kupissa. Teemeditaatiossa, riippumatta siitä mikä on mielentilamme, valaistuva tai hämmentynyt, kun juomme teen, näemme tyhjyyden kupissa, eli metaforisesti näemme mielen todellisen tyhjyyden. Haasteena on nähdä ja kokea tämä tyhjyys, sen sijaan että näemme vain tyhjän kupin.

Hiljainen ja irrottautunut mutta kuitenkin hyvin tarkkaavainen mieli teenjuomisseremoniassa on erityisen hyvin soveltuva meditatiivisen tietoisuuden harjaannuttamiseen. Käydessämme läpi teen juomisen liikkeen teesalin tyynessä ja rentouttavassa tilassa, me yksinkertaisesti katselemme mielentiloja, jotka nousevat tietoisuutemme sisällä. Tietoisuuden kohde, joko hämmentynyt mieli tai valaistuva mieli, ei ole keskipiste; tietoisuus itse on.

Teemeditaatio voi auttaa meitä näkemään itsemme selvemmin ja yhdistymään syvään henkisyyteemme. Hiljaisuudessa voimme mietiskellä sisäisesti, nähdäksemme emotionaaliset sokeat pisteemme ja varjomme. Sitten jakamalla tuon henkisen kokemuksen muiden teevieraiden kanssa, joilla on erilainen kulttuurillinen tausta kuin meillä, voimme yhdistyä heidän kanssaan kaikkein inhimillisimmällä tavalla, ylittäen itseään luovat ja ihmistekoiset rajat. Siten teemeditaatio on keino monikulttuuriseen kommunikaatioon ja konfliktin ratkaisuun. 

Yksi tapa meditoida teen kanssa on yksinkertaisesti alkaa tekemällä teetä. Käytä aikaa ja valitse lempiteetäsi (irtolehti-tee on suosituinta, koska se sallii enemmän aromeja ja makuja vapautua). 

Vihreää teetä ei ole tarkoitus valmistaa samalla lämpötilalla kuin mustaa teetä, valkoista teetä samalla kuin vihreää jne. Veden lämpötila ja haudutusaika ovat avaintekijöitä. 

Kuppi symboloi ruumistamme.

Astia (kuppi tai teekannu) myös muistuttaa meille siitä henkisestä periaatteesta, että osan meistä täytyy tyhjentyä jotta voimme täyttyä jollain paremmalla.

Tee symboloi mieltämme.

Teelehdet edustavat elämää ja elämänyhteisöä (ihmisiä, luontoa) ympärillämme.

Veden juoksevuus muistuttaa meille jatkuvista muutoksista joita kohtaamme.

Kun tee on valmista, istu alas mihin tahansa mukavaan asentoon, ja pitele kuppia käsiesi välissä tai rintaasi vasten. Pitele sitä missä tahansa asennossa, joka sallii sinun tuntea teen lämmön sen siirtyessä itse teestä kehoosi. Anna sen imeytyä ytimeesi asti; itse asiassa sellainen visualisointi on tavanomaista meditaatiossa. Sitten kun olet valmis, ota ensimmäinen siemaus teetä, ja nauti värikkäistä mauista. Viivy ja toista.

• Sano itseksesi tai ääneen: "Kuppi on hyödyllinen siinä määrin kuin se on tyhjä." Kaataessasi vettä kuppiin: "yksi mahdollisuus, yksi hetki."*
• Tunne kupin paino, rakenne ja lämpötila pidellessäsi sitä käsissäsi.
• Vietä muutama hetki istuaksesi teekuppisi kanssa ennen kuin alat juoda siitä. Haluat tämän ajan olevan meditaatiotauko yhtälailla kuin teetauko. 
• Näe maaperä, sade ja aurinko, jotka vaadittiin tämän juoman luomiseen, ja naiset ja miehet joiden kädet korjasivat sadon, valmistivat, pakkasivat, rahtasivat ja myivät sen. "Koko maailmankaikkeus voidaan nähdä kukassa", Thich Nhat Hanh kirjoittaa. Tämä näky on palkitseva itsessään, ja on hyvää harjoitusta kaiken näkemiseksi samoin silmin, mukaan lukien henkilö joka istuu edessäsi.
• Nuuhki teen tuoretta aromia, nuuhkaise kolme kertaa hitaasti ja syvään, hengitä ulos suun kautta. Tule tietoiseksi ajatuksista, jotka tulevat mieleesi pidellessäsi kuppia.
• Stressisi, onnesi ja onnettomuutesi on tehty sinun mielipiteistäsi ja asenteistasi. Sinun mielentilasi vuorostaan vaikuttaa siihen kuinka toiset voivat ympärilläsi. Päästä irti mielipiteistäsi ja asenteistasi. Tunne stressisi liukenevan. Tunne sen lipuvan pois. Tunne sen putoavan maahan.
• Havainnoi aikomusta liikuttaa kättä lähemmäs suuta, avata suu, koskettaa kuppia huulilla.
• Tunne kupin kallistuminen ja lämpimän teen siirtyminen suuhusi, koskettaen huulia ja kieltä.
• Hörpi ja pyörittele teetä suussasi, käyttäen aikaa maistaaksesi teen täysin. 
• Katso, voitko huomata paikan missä maku tulee selväksi, ja kuuntele nielemisen ääntä, ja tule tietoiseksi juoman koko liikkeestä kehosi sisällä.
• Kysy itseltäsi joka siemauksella, kuka nauttii tästä teestä? Kun kohtaat tuon henkilön, anna sen mennä. Tarvitset tauon hänen tarinastaan silloin tällöin. Muutoin teetaukosi ei ole tauko lainkaan.
• "Vain tämä", muistuta itseäsi joka siemauksella. "Vain tämä." Istu ja hengitä kuin kukka niityllä, nauttien auringosta.
• "Olla tässä ja nyt ja nauttia nykyhetkestä on tärkein tehtävämme", sanoo Thich Nhat Hanh. Anna teen aromin täyttää mielesi avaruus kunnes siellä ei ole sijaa ajatuksille. Anna ajattelevasta mielestä tulla teestä nauttiva mieli.
• Ehkä voit toistaa prosessin useita kertoja jos aika sallii.
• Viimein, kysy itseltäsi tai muilta: "Mitä muutoksia minä (tai sinä) kohtaan tällä hetkellä? Kuinka minä (tai sinä) reagoin näihin muutoksiin?"

* Yksi mahdollisuus, yksi hetki - Ichigo, Ichie: tämä tietty yhdistelmä teetä, ympäristöä ja ihmisiä (eli heidän havaintojaan) eivät koskaan enää kohtaa täsmälleen samalla tavoin. Nauti hetkestä tarkoituksella. 

Kuten viini kristillisellä ehtoollisella, se ei ole tee itse joka on pääasiallinen hengen vahvistaja. Se on teen käyttäminen henkisessä kurinalaisuudessa, joka saa teen muovaamaan sielujamme.

Tee on yksi parhaista esimerkeistä neljästä elementistä yhdistettynä yhteen nautittavaan asiaan. Aluksi tee voi vaikuttaa olevan kokonaan vesi-elementtiä. Vesi on ensimmäinen askel teen valmistamisessa. Tietenkin tämä muodostaa suurimman osan teestä fyysisesti, mutta esoteerisesti se ei ole lainkaan sen kokonaisuus. Kun vesi on valutettu, seuraava askel on sen keittäminen. Tässä kohtaa sisällytetään tulen elementti. Ei ainoastaan vettä pistetä tulelle, vaan tulen kuumuus säilyy teevedessä pitkän aikaa. Kolmas askel teen valmistamisessa on lisätä kuumaa vettä teelehdille, jotka ovat maan elementtiä. Tämä tekee siitä teetä eikä kuumaa vettä. Ilman osa on höyry ja tuoksu, jotka tulevat teestä. Hyvän teen pitäisi olla aromaattista ja hyvältä tuoksuvaa.

Teen myytti liittyy läheisesti jokapäiväiseen elämään Japanissa. Legendan mukaan teepensas kasvoi paikalle, missä Bodhidharma, väsyneenä yhdeksänvuotiseen meditaatioonsa, laski silmäluomensa maahan (eli legendan mukaan repi ne irti). Hänen oppilaillaan oli tapana hauduttaa tämän pensaan lehtiä kiehuvassa vedessä auttamaan heitä meditaatiossaan. Teeseremonia tapahtuu teehuoneessa eli "mielikuvituksen kodissa", jossa ei ole koristekuvioita ja se on koristettu ainoastaan ikebana kukka-asetelmalla tai maalauksella, ja hiljaisuudessa "joka sisältää ajallisen olemassaolon salaisuuden" ja sallii kunkin henkilön syventää kokemusta kontemplaatiossa. Rituaali, joka ympäröi tätä seremoniaa, suosii rauhaa, rentoutumista ja aitoutta: hiljainen valmistus, minuutin tarkat eleet... kaikki palvelee hengen vapauttamista, sen irrottamista arkisista tapahtumista ja vastaanottavaiseksi tekemistä.

Siitä asti kun varhaiset munkit huomasivat että hauduke fermentoiduista Kamelia-lehdistä tuotti hitaasti toimivan mutta pitkään vaikuttavan stimulantin, buddhalaiset ovat pitäneet teetä arvossa. Sen kofeiini auttaa tavoittamaan täysin tietoisena olemisen päämäärän. Sen takia sitä tarjotaan usein luostareissa noin kello 16 - siihen aikaan kun aineenvaihdunta alkaa hiipua ja meditoijat alkavat tuntea olonsa uniseksi. Teen juominen levisi kautta Aasian buddhalaisuuden osana, ja luultavasti auttoi buddhalaisuutta leviämään: aina käytännölliset kiinalaiset nopeasti hyväksyivät sen, ei niinkään sen lupaaman henkisen kyvykkyyden takia kuin lääkinnällisestä avusta jota tee tarjosi. Sitä oli paljon turvallisempi juoda kuin vettä, ja se sekoittui helposti vahvoihin lääkeyrtteihin. Havaittuna hyvän terveyden ja hyveen lähteeksi (se ei ollut alkoholipitoinen, joten se ei dementoinut mieltä), teestä tuli suosittu uhri jumalille. Yksityiskohtaisia rituaaliseremonioita suunniteltiin sen juomista varten. Nyt maailmankuulu zen-buddhalainen Chado eli Teen tie suunniteltiin Japanissa täydellisesti ilmentämään yhden kupillisen hauduttamisessa ja tarjoilemisessa ensisijaisten pyhien periaatteiden yhteyttä: taivas ja maa, monta ja yksi, pysymättömyys ja transsendenssi, toiminta ja tyyneys. 

Ilmari Vesterinen kertoo kirjassaan Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto (Gaudeamus Oy 2012): Eisai oli Kiinassa tutustunut myös teehen, ja koska se osoittautui oivalliseksi juomaksi, hän toi senkin mukanaan [Japaniin]. Pian tee sai keskeisen sijan zeniläisyydessä, ei vain juomana vaan myös osana zeniläistä filosofiaa ja taidetta. Eisai asettui Heianiin ja alkoi opettaa uutta uskontoa ja teen käyttöä...

Myös teenjuonti kohosi arkipäiväisestä tapahtumasta taiteeksi, uskonnolliseksi symboliksi ja filosofiaksi. 

Kun Eisai palasi toiselta matkaltaan, hän toi tullessaan teensiemeniä ja istutti ne Heiankyon lähelle. Hän teki ankarasti propagandaa teen puolesta säästääkseen kansan alkoholin pahoilta vaikutuksilta ja kirjoitti teenjuontia puolustavan kirjankin. Uusi juoma vaati uudet astiat, ja kun Dogen lähti Kiinaan, hänen mukaansa pantiin käsityöläinen, jonka oli määrä opetella teekuppien valmistusta. Tämäkään ei vielä riittänyt perusteellisille japanilaisille. Japanin varhaisen zenin ensimmäisiin mestareihin lukeutuva Muso Soseki (1275-1351) näki paljon vaivaa tehdäkseen zeniä tunnetuksi. Hän rakensi esimerkiksi eristettyyn puutarhaan mietiskelymajan. Se todettiin sopivaksi teennauttimispaikaksi. Näin oli syntynyt teeseremonian (chanoyu, "kuuma teevesi") kolme elementtiä: sopiva alkoholiton juoma, tarkoituksenmukainen kalusto ja rauhallinen ympäristö. Teenjuonnista kehittyi nopeasti rauhallinen, syvähenkinen toimitus, jonka kehittämiseen zenin parhaat mestarit osallistuivat. Teehuoneetkin rakennettiin niin, että ne koostuivat kolmesta elementistä: ulko-osasta, puutarhasta ja sisätilasta. Nämä vastaavat buddhismin kolmea perusoppia: kaiken katoavaisuutta, epäitsekkyyttä ja nirvanaa. 

Lue myös:

Mistä teeseremoniassa on kyse?

Japanilainen teeseremonia 

Wikipedia: Japanilainen teetaide

Teeseremonia ja tietoinen meditaatio

Teen tie - Chado

Teen Ystävät ry