Katsaus kuluneeseen vuoteen

Muokattu 27.2.2023: Lisäämäni YouTube-video oli poistettu palvelusta.

Ukrainan sota

Vuoden alussa alkoi Ukrainan sota. Se ahdisti minua pari ensimmäistä viikkoa. Nyt kun sota vain jatkuu ja jatkuu, olemme nähneet Venäjän surkeuden ja Ukrainan menestyksen, on valitettavasti käynyt juuri niin kuin pelkäsin: olen tottunut siihen. En enää edes viitsi seurata uutisia, sodasta on tullut vain yksi konflikti muiden joukossa. Se on kai inhimillistä, jos et ole keskellä itse tapahtumia, mieli etsii jo seuraavaa kohdetta. Toisaalta, kun rukoilen Gongyossani (katso sivu Harjoitus), "rukoilen vilpittömästi Buddhan suuren pyrkimyksen puolesta: mielen puhdistamisen avulla synnytettyä rauhaa maahan", en ole oikeastaan aiemmin tajunnut tuota aktiivista puolta asiassa: kyse on ennen kaikkea oman mielen puhdistamisesta, joka edistää rauhan syntymistä laajemminkin. Tästähän puhutaan myös YouTube-videolla, jonka linkitin julkaisuuni, jossa aiheena oli Ukrainan sota. Jo Pekka Ervast kirjoitti samasta asiasta Jeesuksen vuorisaarnaan liittyen, kun puhutaan että ei pitäisi vastustaa pahaa (pahalla): hyvä ei taistele, se voittaa, kun vahvistan hyvää itsessäni ja näytän esimerkkiä. Usein ihmetellään mitä yksi ihminen muka mahtaa suurten, pelottavien asioiden edessä, ja kuitenkin siitä se aina alkaa, yksilöistä, meistä itse kustakin omalla kohdallamme. Ei valtioista, ei yrityksistä. 

Virtuaalinen osallisuus

Alkuvuodesta osallistuin muutaman kerran San Franciscon alueen Nichiren Shu-temppelin Gongyoon  Zoomissa, josta mainitsen vuoden takaisessa kirjoituksessani. Pidin siitä kyllä, mutta se päättyi minun osaltani (ainakin toistaiseksi) siihen kun minulta ryhdyttiin tinkaamaan että pistäisin kameran ja mikrofonin päälle ja esittelisin itseni! Siihen en ollut valmis. Kun aikoinaan (1998) tutustuin Kristiyhteisöön, johon yhä kuulun väestörekisterissä, kävin jumalanpalveluksissa säännöllisesti, mutta tulin ja menin puhumatta kenenkään kanssa; siinä vaiheessa se oli minulle tarpeen ja minulle myös sallittiin tuo vapaus - olisi ollut häiritsevää, jos joku olisi tullut puhumaan minulle. Sitä kesti ehkä vuoden, mutta sitten kun olin valmis ottamaan askeleen läheisempään suhteeseen, aloin käydä myös muissa tilaisuuksissa ja minusta tuli hyvin aktiivinen seurakuntalainen, joka oli usein näkyvässä roolissa. 

Olen kokenut sikäli helpommaksi ottaa osaa YouTubessa striimattuun unitaariuniversalistiseen palvelukseen Amerikasta - kukaan ei edes voi odottaa että sinun pitäisi olla jotenkin esillä, saat vain rauhassa seurata. Sekin tosin jäi lähes vuodeksi, ja vasta loppuvuonna olen yrittänyt taas enemmän osallistua. Pyrkimykseni on pyhittää sunnuntaini kotoilupäiväksi, johon se voisi kuulua osana, mutta olen myös alkanut katsoa aina muutaman eri koulukunnan videon Nichiren-buddhalaisuudesta, mm. Lootus-sutran tulkinnasta: nimenomaan usko, harjoitus ja opiskelu ovat peruspilarit, joita jo Nichiren itse korosti. Ainakin nämä ovat hyödyllisiä YouTube-kanavia tässä tarkoituksessa (Soka Gakkai Internationalin materiaalia löytyy netin täydeltä, joten se ei ole mukana; itse olen vähän kyllästynyt siihen, saanut yliannostuksen):

The Lotus Sutra Lab (Rissho Kosei-kai)

Nichiren Bay Area (Nichiren Shu)

Threefold Lotus Kwoon 

Heartstopper

Jos olet seurannut blogiani, vuoden suurin ilmiö minulle oli tietenkin Heartstopper. Nähtyäni sen ensimmäisen kerran toukokuun alussa - ja katsoin sarjan kaikkiaan 18 kertaa peräkkäin - mieleni oli jossain aivan toisessa tilassa varmaan kolme kuukautta; sitä olen yrittänyt kuvata monissa kirjoituksissani (4) aiheesta. Se oli ehdottomasti pääasiassa positiivista, vaikka siinä sivussa myös ei-niin-miellyttäviä oivalluksia omasta elämästä nousi esiin, mutta joskus sekin on välttämätöntä. Toinen kausi on kuvattu syksyllä ja julkaistaan joskus vuonna 2023. 

Heartstopper-"alttarini"

Edesmennyt puolisoni

Yksi niistä oivalluksista koski edesmennyttä puolisoani, jonka kanssa elin melkein 19 vuotta. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi tänä vuonna seitsemän vuotta, ja puhutaan "seitsemän vuoden sykleistä" ihmiselämässä: todellakin, jokin on tullut nyt päätökseen. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun en ole käynyt vanhalla kihlapaikallamme metsässä, järven rannalla, "pyhiinvaelluksella". Se on vähän hankalan matkan päässä, enkä tuntenut siihen suurempaa tarvetta. Tosin se on myös neljän rakkaan kissan tuhkien viimeinen leposija, joten eiköhän siellä vielä tule käytyä...

Sanon vain sen verran, että masentuneen ihmisen kanssa on raskasta elää, ja vielä kun siihen liittyy alkoholismi, ollaan tosi syvässä suossa. Kenenkään ei pitäisi soimata itseään jos ei jaksa; ei ole oikein uhrata omaa elämäänsä jonkun toisen vuoksi, jota ei kuitenkaan voi pelastaa. On lupa ajatella itseään ensin. Eikä siinäkään ole kaikki; kenties pääsen blogikirjoituksissani joskus vielä siihen aikaan kun tutustuimme. Olimme ehkä alun alkaenkin pari jonka ei olisi pitänyt olla, mutta asia mutkistuu jos alkaa miettimään miten elämäni olisi mennyt ilman häntä, ihan käytännön olosuhteiden kannalta... olisinko jäänyt asumaan äitini nurkkiin maalle ja pysynyt ahdasmielisen lahkon jäsenenä? Olin siis ahtaalla sekä fyysisesti että mentaalisesti, joten ilman muuta puolisoni myötä tapahtui myös suurta vapautumista, vaikka siihen sisältyi paljon tuskaa ja ristiriitaa. Mutta oliko mitään oikeaa syytä miksi pysyimme yhdessä niin monta vuotta, paitsi tottumus, miellyttämisen halu, muutoksen pelko, huoli hänestä... 

Ystäväni

Paljon olen kirjoituksissani vuosien varrella niin ikään viitannut erääseen ystävääni, ja pohdiskellut suhdettamme. Vuonna 2022 kaikki tuntui kärjistyneen (vai pitäisikö sanoa, "taas kerran"?), ja se alkoi alkuvuodesta hänen lähettämästään sähköpostista, jota olen käsitellyt omana julkaisunaan. Voinko edes kutsua häntä "ystäväksi"? Tarkoitan, eikö hän ole vaivihkaa jo aikaa sitten "pudonnut" kavereiden kategoriaan? Kuten joskus olen kertonut, olen jo nuorena jakanut tuntemani ihmiset kolmeen ryhmään - ystävät, kaverit, tuttavat - jotka muodostavat ikään kuin kolme laajenevaa piiriä ympärillesi, eikä niitä voi sekoittaa keskenään. Enhän pysty uskoutumaan hänelle, mikä on kenties tärkein ystävyyden tunnusmerkki, mutta kenelle sitten pystyn? Oikeastaan se vaatii minusta täysin ulkopuolisen ammattilaisen - esim. terapeutti tai pappi. Jälkimmäistä olen käyttänyt aina vuoden alussa, eikä se nykyään ole edes kovin uskonnollinen tapa; pappi vain on helpommin tavoitettavissa.  Toisaalta, olenko minä koskaan ollut YSTÄVÄ hänelle? Minulle ei ehkä kannata uskoutua, en ole sen arvoinen. Asia kärjistyi nimenomaan minun mielessäni; hän ei siitä taida mitään tietää - enhän ole kertonut, tapani mukaan. (Osa minusta melkein toivoisi, että hän vahingossa löytäisi blogikirjoitukseni aiheesta.)

Olisiko niin, että minä projisoin häneen piirteitä, joista en ole pitänyt itsessäni ja niin ollen torjunut? Esim. hänen "hyveellinen" moraalinsa on minulle huonoa moralismia - olenhan myös itse aikoinaan elänyt tiukkapipoisen vaiheen. Hänelle se vain ei ole vaihe. Paras vastaus hänen uskonto-kysymyksiinsä olisi yksinkertainen, "ei kuulu sulle!" Uskonto on henkilökohtainen asia, joka  koskettaa sisintäsi, sinulle pyhiä arvoja. Onko siis ihme jos itsekin olen vähän herkkänahkainen sen suhteen? Hän ei voi ymmärtää ajatuksiani, koska ei ole itse samassa kohtaa (tähän tosin kätkeytyy se ongelmallinen ajatus, että minä olen pidemmällä kuin hän... vaikka se olisi tottakin, eihän niin sovi ajatella eikä varsinkaan sanoa). Suoraan sanoen välttelin häntä kuukausia. Vasta joulun alla halusin tavata, koska se on tapana; ostin jo perinteeksi muodostuneen teepaketin lahjaksi ja tarjosin teen kahvilassa. Mietin joskus onko sekin itseasiassa minulle vallan osoittamista sen sijaan, että tekisin sen vain hyvää hyvyyttäni; tiedän, että hänelle se ei tulisi mieleenkään. Oli miten oli, se oli oikein hyvä kohtaaminen, josta jäi hyvä mieli. Me vain jutustelimme niitä näitä - sen kaltainen tapaaminen on aina antanut minulle eniten, ei mikään muka-syvällisyys - ja taisin jopa tuntea häivähdyksen sympatiaa häntä kohtaan: hänellä on omat pitkäaikaiset vaikeutensa, joista voisin sanoa yhtä sun toista, mutta se ei ole minun asiani eikä kuulu tähän. Olin valmistautunut pitkään rukoilemalla hänen puolestaan Gongyossani; se on aina hyvä ajatus, positiivisen energian lähettäminen. Tärkeintähän olisi vain kohdata ihmisenä toinen ihminen, eikä esim. kohdata buddhalaisena kristitty. 

Korona

Alkuvuodesta minäkin lakkasin käyttämästä maskia joukkoliikenteessä ja kaupoissa. Sain riskiryhmään kuuluvana kolmannen rokotuksen. Elokuun alussa sitten sairastin Covidin. Se todettiin testissä virallisesti. Ensin tein kaksi kotitestiä, joista eka näytti positiivista ja toinen negatiivista. Eivät ne oireet olleet rankkoja, kuin tavallista flunssaa (nenä vuoti), mutta tavallista sitkeämpi se oli ja kärsivällisyys olikin jo koetteilla: kesti toista viikkoa, ennen kuin päivittäinen kuume lakkasi. Vain yhtenä päivänä se oli lähes 39, muuten sellaista 37,5 astetta. Kahden kuumeettoman päivän jälkeen uskalsin lähteä kotoa, kuten ohjeissa sanotaan. Maku- ja hajuaistini palautuivat onneksi päivissä; olen kuullut tapauksista, jolloin ne ovat olleet poissa jopa kuukausia. Mutta vielä pari viikkoa eteenpäin minulla oli epämääräisiä oireita: on/off aristusta kurkussa, joka tuli ja meni noin joka toinen päivä, älytöntä hikoilua levossa ja voimattomuuden tunnetta. Minun ei ehkä olisi pitänyt niin pian aloittaa kuntoilua uudelleen. Mutta kaiken kaikkiaan korona tuntuu menneen talven lumilta: siitä on tullut yksi virus muiden joukossa, enkä ole huolissani. Kuitenkin jos se noin lievänä vaivasi noinkin pitkään, en totisesti haluaisi sairastaa sitä yhtään ärhäkkäämpänä. Aion kyllä ottaa neljännenkin rokotuksen. 

Kesäloma

Kesäloma oli erinomaisen onnistunut: en laatinut ainuttakaan listaa mitä pitäisi tehdä ja missä käydä. Otin rennosti. Se oli lepoa, kuten pitäisikin; ei suorittamista. Ainoa paikka missä kävimme kotikaupungin ulkopuolella, oli Ähtäri ja Tuuri, josta on muodostunut jokavuotinen perinne. 

Työni

Työssäni olen vihdoin täysin tyytyväinen, päästyäni lokakuussa eroon vanhasta kohteesta, jossa minua vastentahtoisesti käytettiin sijaisena (sopimus päättyi). Nyt saan olla yhdessä kohteessa, jossa viihdyn mainiosti, ja kaiken lisäksi aloin tehdä omasta tahdostani pelkkää iltavuoroa vuorotyön sijasta. Rakastan omaa rauhaani. Minulla on myös ollut tilaisuus vertailla muiden työn jälkeä omaani, ja vaikka se kuulostanee omahyväiseltä, olen vakuuttunut siitä että teen erittäin hyvää työtä! Minulla on silmää yksityiskohdille ja erinomainen työetiikka; hyvin tehty työ tuottaa minulle tyydytystä. Lisäksi pidän huolta kunnostani, joten jaksan hyvin; työnihän on fyysistä. En ymmärrä kollegoita, jotka valittavat työn raskautta tai kiirettä; se kuuluu työn luonteeseen, toisinaan. On jokaisen velvollisuus huolehtia omasta jaksamisestaan, ei vain työtä varten, vaan yleensäkin elämää. 

Hatari

"Welcome to the society of the Spectacle; welcome to Hatari." 

Hatari 8.10.2022 Korjaamo, Helsinki

Lokakuussa kävimme puolisoni kanssa Helsingissä islantilaisen Hatarin keikalla. Olen fanittanut bändiä vuoden 2019 euroviisuista asti, ja samana vuonna myös näimme heidät edellisen kerran, ennen kuin korona iski. Heillä ei ole ainuttakaan kappaletta, josta en pitäisi. Katso esim. YouTube-kanavani Hatari-soittolista; sis. sekä virallisia videoita, audioita, että live-esityksiä, myös Helsingistä 2019 ja 2022. Katso myös: Hatari Translations. Minusta on hienoa että he laulavat omalla äidinkielellään; islanti kuulostaa kiehtovalta. Hatarin lyriikat eivät ole mitään lemmenlurituksia, joita maailma on väärällään. Biisien nimetkin sen kertovat, esim. "viha vallitsee", "ei armoa", "kuvotus", "korruptiotanssi"... Otetaanpa esimerkiksi kappale Ódýr ("halvalla") jonka olen joskus suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: 

Vuodet livahtavat sinulta kuin roskiin viskatut leivänmurut

Ne kasaantuvat särkyneiden unelmien kekoihin

Katsot taaksepäin ja ajattelet:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

niin halvalla?

Yöt jotka sinulla on jäljellä on luettu

Elämäsi on loppuun palanut natsa tupruavassa tuhkakupissa

Katsot taaksepäin ja ajattelet:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

Kun tuhkasi osuvat arkkuusi, kukaan ei muista kuka olit

Mikään ei ole niin kulunutta kuin loppumaisillaan oleva elämä

Et pysynyt tarpeeksi päättäväisenä jotta kukaan välittäisi muistaa sinua

Mikä tulee seuraavaksi, on musta yön kuilu ja ikuinen murhe pohjattomassa unohduksessa

Kätkeydyn lakanan alle

jonka kylmä on peittänyt

yö tuijottaa hiljaa

se kertoo tarinoita

Tyhjyys lähestyy

paljasjaloin, taistelen vastaan

Sijaan kuolinvuoteeni

Sijaan kuolinvuoteeni

Vuodet livahtivat sinulta kuin roskiin viskatut leivänmurut

Ne kasaantuivat särkyneiden unelmien kekoihin

Kuinka usein katsoit taaksepäin ja ajattelit:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

Niin halvalla?

 Joidenkin määritelmien mukaan he sekoittavat teknoa, punkia ja industrialia. Minun musiikkimakuni on hyvin monipuolinen, kuten voi havaita kanavaltani. 

Hatari 8.10.22 Helsinki: Sooda-rituaali

(Video alkaa nurinkurisesti, mutta kääntyy pian oikein päin: oma moka, enkä osaa editoida sitä enempää.) Kuorokappale on nimeltään "Nunquam Iterum" ("Ei koskaan enää"), ja on peräisin Hatarin levyltä Neyslytrans. Sen jälkeen kuullaan ensitahdit saman levyn kappaleesta Niðurlút ("Alakuloinen"), joka toistaa edellisen lyriikoita.

Tämä oli lähes illan kohokohta, jota kaikki osasivat odottaa: näkisin sen niin, että se korostaa fanikulttuurin tietynlaista samankaltaisuutta uskonnon harjoitukseen nähden. Mehän palvomme idoleitamme, eikö niin? Rituaalissa käytetään aina jotain paikallista limonadia (se oli punaista; tarkemmin en nähnyt). Minut Hatari on saanut jopa kiinnostumaan uudella tavalla heidän kotimaastaan, tuosta luontonsa puolesta hyvin omaleimaisesta saaresta. Missä muualla vanhat jumalat olisivat vielä yhtä voimissaan?

"Me olemme kaikki Hatari!" 

Kuntoilu ja ruokavalio

Säännöllinen kuntoilurytmini on pitänyt koko vuoden, ja samoin uudistettu ruokavalioni, joka on vain tarkentunut: kehoni tietää mitä se tarvitsee, ja olen lisännyt arkisin välipaloja jotta jaksan töissä ilman nälkää ja heikotusta. Laihduin vuoden 2021 syksystä vähitellen 10 kg, ja olen taas samoissa mitoissa kuin olin vuosikausia nuorempana. Ei ole mitään vippaskonstia, vain se vanha sääntö että kuluta enemmän kuin syöt. Tahdonvoimaa se vain vaatii, ja sitä minulla on kun päätän jotain. Pidän itse itsestäni enemmän tällaisena, ja vain sillä on väliä. Ja pääasia on toki, että tuntuu hyvältä ja jaksaa paremmin! Nautin rutiineistani; ne ovat ikään kuin arkipäivän rituaaleja, jotka rytmittävät elämää. 

1990-luvun ajan henki

Aloitin tässä blogissa edelleen jatkuvan projektini eli vanhojen (pääasiassa) 1990-luvun päiväkirjojeni läpikäymisen. Jo vuoden 1990 kohdalla kiinnitin huomiota seikkaan, joka tuntui olevan ajan henki: lähin esimieheni siviilipalvelusaikana toistuvasti muka huumorin varjolla piikitteli minua erittäin ilkeästi, ja se meni aivan henkilökohtaisuuksiin, esim. finnini, joka muutenkin oli arka asia siinä iässä. Lisäksi hän, noin kolmikymppinen mies, harrasti härskejä vitsejä naisvaltaisessa toimistossa. Ymmärrän, että se oli ajan henki, koska olen tänä vuonna kuunnellut myös YLEn podcastin Radio Mafian historiasta, joka alkoi 1990. Minäkin kuuntelin kanavaa tuolloin. Eduskuntaa myöten keskusteltiin sen kielenkäytöstä. Kun aikuinen mies suorassa radiolähetyksessä kysyy alaikäiseltä tytöltä, "no, jokos oot hässiny?", sillä olisi vakavia seurauksia tänä päivänä. Aikaisemmin olen itsekseni pohtinut asiaa aikakauden huumorin valossa, esim. 1985-87 tehty kotimainen sketsisarja Soitinmenot, josta pidin, ja yhä muistan monet jutut. Liitin tähän alunperin YouTubesta esimerkkinä yhden  sketsin, jossa käytetään n-sanaa ja valkoihoinen näyttelijä on maskeerattu tummaksi, mutta myöhemmin se poistettiin palvelun ehtojen rikkomisen vuoksi: erinomainen esimerkki sinänsä! (Ties vaikka joku tämän blogin lukija olisi sen ilmiantanut...)

Päiväkirjoistani löysin myös maininnan, kun Virtain abit penkkareissaan 1990-luvun alussa olivat naamioituneet mustiksi. Kaikki tämä on sitä samaa ajan henkeä. Mutta vasta nyt kun luin miten minua tuolloinen esimieheni kohteli, tajusin toden teolla. Ilmeisesti ymmärrys usein vaatii sen että asia koskettaa jotenkin omakohtaisesti. Kun valitetaan että "enää ei voi sanoa yhtään mitään", niin kaikkea ei pitäisikään saada sanoa, ei silloin kun se loukkaa jotakuta. Amerikkalainen "sananvapaus" näyttäytyy minulle juuri vapautena loukata ihmisiä. Sitä on turha ihannoida. Kyllä tämä on eteenpäin menevää kehitystä. Joskus kehitys myös väkisin käännetään taaksepäin, kuten HLBTQ-ihmisten oikeudet Venäjällä, joita ei ole, ja se on silmiinpistävän räikeä loukkaus ihmisyyttä vastaan. Niin voi tapahtua - mikään ei takaa ettei myös Suomessa - ja sitä on syytä varoa! 

Demiseksuaalisuus?

Joulukuussa koin uuden oivalluksen itsestäni: voisiko olla, että minä olen demiseksuaali? Se selittäisi tietyt asiat: olen periaatteessa hyvin avoin ja liberaali seksuaalisuuden suhteen, inhoan kaikkea moralismia ja fantasiat voivat olla mitä vain, mutta käytännössä asia on hiukan toisin. Olen usein korostanut eri yhteyksissä, miten tärkeänä pidän tunteita. Hiukan epäröin siinä kohtaa kun demiseksuaalisuus luetaan aseksuaalisuuden piiriin kuuluvaksi, ja pidän itseäni kuitenkin melko seksuaalisena. Toisaalta minulla on kokemusta myös täydellisestä selibaatista, ja tiedän miten helppoa se minulle loppujen lopuksi on.  

Myös vaadittujen tunteiden voimakkuutta tai syvyyttä korostetaan mielestäni tarpeettomasti monilla nettisivuilla, joissa demiseksuaalisuudesta puhutaan; kokemuksen perusteella minun ei tarvitse välttämättä edes ihastua henkilöön, saati rakastua: minulle riittää että tunnen toisen vaikka lyhyen aikaa (ei siis vain yhden tapaamisen perusteella) ja pidän hänestä jollain tapaa ihmisenä. Se karsii satunnaiset jutut ventovieraiden kanssa, ja ylipäänsä seksin ensitapaamisella. "Friends with benefits", kenties. En ole siis varma sovinko yleiseen määritelmään, mutta toisaalta eikö seksuaalisuudessa aina ole yksilöllistä vaihtelua hyvin paljon, ei se voi kenenkään kohdalla olla kaavamaista. Kukaan ei voi tulla sanomaan että kokemukseni on vääränlainen, koska se ei ole täsmälleen samanlainen kuin hänellä. 

"Tunteellisuuteni" vaikuttaa siihenkin, että pelkkä mekaaninen jyystö ei viehätä, vaan pitää olla hellyyttä mukana. Intiimin kanssakäymisen kahden ihmisen välillä ei koskaan pitäisi olla merkityksetöntä - miksi sitä sitten edes harrastaisi. Olen toki kokeillut yhden yön suhteita, joskin hyvin kauan sitten ja vain muutaman kerran, koska tulin varsin pian tietoiseksi siitä miten tyhjäksi se minut jätti. Eikä sillä ole tosiaan mitään tekemistä moraalin kanssa. Minähän melkein kadehdin heitä jotka pystyvät vaihtelemaan partnereita tuosta vaan ja panevat menemään. Ei sillä ettenkö siihen kykenisi, en vain tunne oloani tarpeeksi mukavaksi ja turvalliseksi siinä tilanteessa jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Avioliitossani minulla olisi lupa ja vapaus, mutta olen käyttänyt sitä vain kaksi kertaa, kahden eri ihmisen kanssa, jotka sopivat tässä asettamiini raameihin, vaikka se jäikin sitten siihen; toisin sanoen, kertakin on ok, kunhan muut ehdot täyttyvät, eikä ehdoton monogamia ole välttämätöntä. (Katso myös: "Seksi ja kuolema".) Olemme ehkä aika samanlaisia tässä(kin) suhteessa puolisoni kanssa; tästä lisää seuraavassa kappaleessa, postauksen lopussa. 

Ei todellakaan ole kyse siitä että haluaisin vähemmän tunnetun, hienolta kuulostavan leiman. Kaukana siitä. On iso kynnys että hyväksyisin olevani mitään muuta kuin "ihan vain tavallinen homo", samoin kuin että suostuisin mieltämään demiseksuaalisuuden omalla kohdallani itsenäiseksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi. Minulle se on vain selittävä lisämääre. Olen joka tapauksessa sellainen kuin olen, liimasin itseeni jonkin etiketin tai en, mutta voihan se tiivistää yksilön kokemuksen omasta seksuaalisuudestaan ytimekkäästi. Se vain sanoo sen minkä olen aina tiennyt itsestäni. Silti minun täytyy selittää mitä se minulle tarkoittaa. Minäkin kuulun siihen "vanhaan koulukuntaan", joka on ihmetellyt näitä lisääntyneitä itsemäärittelyjä; halutaanko ihmiset luokitella yhä pienempiin kuppikuntiin? Ehkä sen ymmärtää sitten kun itsensä löytää jostain kategoriasta, ja oivaltaa että jotkut ihmiset kokevat tällä tavalla - en ole ainoa - koska tämä kategoria on luotu. Eivät ne tyhjästä ole syntyneet. 

Introversio

Mielenkiintoista oli kuulla YLEn Valheenpaljastaja-podcastin jakso 2: "Me olemme sekä ekstrovertteja että introvertteja." Tässä sarjassa "liikutaan yleisten käsitysten, mielipiteen muodostamisen ja harhaluulojen maailmassa. Opiskellaan myös väärinkäsityksen anatomian alkeita ja tullaan tietoisemmaksi uskomusten ja väittämien suhteen." Johanna Vehkoon vieraana jaksossa on persoonallisuustutkija Sointu Leikas, ja seuraavat rivit on poimittu suoraan ohjelmasta. 

Introverttiydestä on kuulemma tullut ainakin some-meemien maailmassa coolia. Se on hyväksyttyä ja jopa tavoiteltava olotila. Ehkä kulttuurillisena "backlashina" ekstroverttien hypettämiselle introvertit elävät nyt jonkinlaista nousukautta. Monet ihmiset uskovat vakaasti siihen, että ihmiset ovat joko introvertteja tai ekstrovertteja. Mutta todellisuudessa nykytutkimus ei tue tätä käsitystä. Valtaosa meistä on jotain siltä väliltä. Tieteellisen persoonallisuuspsykologian valossa ekstroversio/introversio on piirredimensio ("jana"), jossa ihmiset sijoittuvat johonkin kohtaan, ja suurin osa sijoittuu johonkin keskivaiheille. Sen perusteella varsinaisia ekstrovertteja ja introvertteja olisi aika vähän, ja ihmisten luokittelu kahteen ryhmään ei vastaa persoonallisuuspsykologian tieteellisesti perusteltua käsitystä. Ihmisiä ei voi käsitellä luokkina, vaan dimensioina ja niiden yhdistelminä. 

Myöskään käsitteiden alkuperäinen keksijä, Carl Jung, ei itse ajatellut että ihmiset jakautuisivat kahteen ääripäähän, vaan hän kirjoitti että suurin osa ihmisistä on ambivertteja eli jotain siltä väliltä. 

Jo 1960-luvulla tutkimusten perusteella huomattiin, että persoonallisuuden piirteet eivät ylipäänsä kovin voimakkaasti ole yhteydessä käyttäytymiseen yksittäisessä tilanteessa.  

Vuosituhannen vaihteessa kokemusotanta-tutkimukset osoittivat että valtavan paljon suurempi osa (karkeasti arvioiden 70%) vaihtelusta seurallisuudessa, sosiaalisuudessa, ekstroversiossa tapahtuu ihmisten sisällä kuin ihmisten välillä. Joka ikinen meistä, riippumatta siitä miten sijoitumme ekstroversio/introversio dimensiolla, käyttäytyy jatkuvasti jokapäiväisessä elämässään todella ekstrovertisti, todella introvertisti, ja kaikkea siltä väliltä. 

Ekstroversio-piirteeseen kuuluu jo käsitteellisesti energisyys, se on yksi alapiirre. Väsyvätkö introvertit seurallisuudesta enemmän kuin ekstrovertit? Sitä on jonkin verran tutkittu, ja mitään evidenssiä sellaisesta ei ole. Saattaa olla että kaikki ihmiset väsyvät seurallisesta käyttäytymisestä jonkin verran, mitään ekstroverttien ja introverttien välisiä eroja tässä yhteydessä ei ole tämän hetkisen tiedon valossa. 

Jos ihminen selittää sosiaalista vetäytymistään sillä että on introvertti, niin kuitenkin ekstrovertin käyttäytymisen seuraukset ovat aivan samanlaisia introverteille ja ekstroverteille. On paljon hyvää tutkimusta siitä, että ekstrovertti-käyttäytyminen tekee meidät iloisiksi, ja se koskee kaikkia. Joissain tutkimuksissa hyödyt introverteille saattavat olla jopa suuremmat kuin ekstroverteille. 

Nämä eivät ole enää pelkästään tieteellisiä käsitteitä, niiden merkitys on laajentunut. Jos ihmiset käyttävät niitä selittämään ja ymmärtämään itseään, sehän on vain hyvä asia. Niistä on tullut sosiaalisia identiteettejä, joita ihmiset omaksuvat ja selittävät omaa käytöstään itselleen ja muille niiden avulla. Jos lukitsee oman identiteettinsä näiden kategorioiden sisään, voi jäädä paitsi monesta, voi arvioida väärin erilaisen toiminnan seurauksia itselleen. Mutta meidän persoonallisuuden piirteemme eivät määrää meidän käyttäytymistämme! Käyttäytymisemme vaihtelee hyvin paljon tilanteen mukaan. 

Esimerkiksi tunnetulla Myers-Briggsin testillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se ei ole empiirisesti perusteltu tai tieteellinen testi ylipäänsä. Jos ihmiset kokevat että heidän saamansa kirjainyhdistelmä kuvaa heitä, ei siinä ole mitään vikaa, mutta sitä ei pitäisi käyttää esim. työhönotossa ja asioissa missä siitä on ihmisille oikeasti seurauksia.  

Niin. Minäkin olen purematta niellyt populaarin käsityksen introversiosta ja käyttänyt sitä keppihevosena. Lukiessani Facebookin "tietoisesti introvertti"-ryhmän postauksia olen kyllä usein ajatellut, että "en minä sentään noin introvertti ole"; en oikeastaan ole kyennyt samaistumaan siihenkään porukkaan, joka pitää itseään introverttina. Usein heidän näkemyksensä ovat tuntuneet ärsyttävän yksinkertaistetuilta: "Koska olen introvertti, olen tällainen enkä voi tehdä sitä ja tätä..." 

Mutta se voi siis olla samanarvoinen asia kuin se että olen Vesimies: ja minä tunnistan itsessäni "Vesimiehen piirteitä" hyvinkin paljon. Olen itse arvioinut että puolisoni olisi ambivertti, koska hän eri tilanteissa käyttäytyy silmiinpistävästi hyvin ekstrovertisti ja hyvin introvertisti, mutta näyttää siltä että jos hän on sitä, niin sitten olen minäkin. 

Puolisoni kertoi että muuan Facebook-kaveri (ohimennen livenä nähty) kumppaneineen kutsui meidät kylään uutena vuotena, mutta häntä arvelutti ettemme tunne tarpeeksi hyvin. Ymmärrän hänen ajatuksensa. Pulmallista on vain se, että miten voisi oppia tuntemaan ketään tarpeeksi hyvin, kun sille ei anna mahdollisuutta. Eikä meitä juuri minnekään kutsuta, koska emme tunne montaakaan ihmistä. Viihdyn niin itsekseni kuin puolisonikin kanssa, mutta onhan se aika rajattu elinpiiri. Periaatteessa olen avoin mahdollisuudelle, usein vain alan epäröidä ja ihmiset todennäköisesti myös näkevät minut etäisenä ja vaikeasti lähestyttävänä. 

Minä olen aina valmis vastaanottamaan uutta tietoa ja korjaamaan käsityksiäni, sen sijaan että takertuisin jääräpäisesti vanhaan. Koko elämäni on todistus siitä. (Ja kun vähänkin katsoo ympärilleen ja pitää korvansa avoinna, huomaa nopeasti että läheskään kaikki ihmiset eivät siihen pysty! Tunnen heitä myös henkilökohtaisesti, esim. ystäväni, josta kerroin.) Käytäntöön soveltamisessa olisi vielä parantamisen varaa... 

Joten tervetuloa uusi vuosi ja hyvästi vanha! Tuokoon se myös jotain uutta elämääni, ehkä jopa uusia ihmisiä?  

Kaiken kaikkiaan voi todeta, kuten ennenkin olen tehnyt, että ongelmat ovat todella pieniä kun ne ovat vain omassa mielessä: koska olet luonut ne itse, tai tehnyt niistä ongelmia liiallisella ajattelulla, voit ne myös itse ratkaista. Tiedän olevani etuoikeutettu kun voin näin sanoa, ja yritän muistaa olla kiitollinen elämästäni ja kaikesta mitä minulla on. 

Buddhalaisuus ja sota

 Tämän kirjoituksen olen koonnut välttämättömyydestä nykyisenä aikana, itse buddhalaisena, vanhana sivarina ja ylipäänsä lempeänä ja rauhaarakastavana ihmisenä, joka kuitenkin tajuaa maailman realiteetit ja on valmis tekemään mitä pystyy pakon edessä, ja jota Ukrainan sota on syvästi koskettanut, kuten olen kertonut tämän blogin edellisessä julkaisussa, "Ukrainan puolesta!" Tätä kirjoittaessa tilanteeni on sellainen, että pahin ahdistus tuntuu olevan takanapäin. Kuitenkin täytyy välttää myös toista äärimmäisyyttä, eli että turtuu sotauutisiin niin ettei enää välitä. Toki tunnistan myös itsessäni sen, että esim. sota Syyriassa ei koskettanut näin paljoa: ehkä se oli "kaukana"- paitsi maantieteellisesti, myös kulttuurillisesti: "me ja ne muut"; tiedämmehän kuinka paljon kritiikkiä Lähi-idän pakolaiset ovat herättäneet, ja nyt ei puhettakaan sellaisesta! Ja ehkä se on myös se historiallinen ja maantieteellinen tosiasia, että sama voisi tapahtua myös meille. Toisaalta myös viha jota tunsin, tuntuu hellittäneen. Olen päivittäin koettanut harjoittaa tonglenia ja mettaa pääasiallisen harjoitukseni eli Nichiren-buddhalaisen gongyon ohella (ks. sivu Harjoitus). Tonglenissa hengitän siis sisään ikään kuin mustana savuna vihaa, kärsimystä ja pelkoa, joita sota aiheuttaa, ja ulos valkoisena valona myötätuntoa, toivoa, rauhaa. Mettassa otan yhdeksi kohteekseni Putinin ja toivotan hänellekin onnellisuutta! 

Lisäys 19.3.22: Tässä kirjoituksessa on kaksi toisiaan täydentävää näkökulmaa, eli ensinnäkin, mitä jos buddhalainen joutuu sotaan, ja toiseksi, mitä voi tehdä juuri nyt, missä tahansa oletkin. Yleensä kun kokoan kirjoituksen jostain aiheesta, minulla saattaa olla käytössä sen kymmenen lähdettä; nyt olen tyytynyt kolmeen, koska ne mielestäni kertovat jo kaiken oleellisen mitä halusin tuoda esiin. En missään tapauksessa väitä että koko buddhalaisuuden laajan kentän kanta olisi ilmaistu tyhjentävästi tässä kirjoituksessa. Myönnän suoraan, että olen valinnut varsinkin kaksi ensimmäistä käännöstekstiä sillä perusteella, että ne sopivat minun näkemykseeni! Eivätköhän kaikkien uskontojen kannattajat toimi juuri tällä tavoin - poimi uskonnostaan sen mikä tukee heidän mielipiteitään, olivatpa sitten liberaaleja tai konservatiiveja; näin tein myös ollessani kristitty, ja niin tekevät kaikki kristityt. Mutta buddhalaisuus vielä nimenomaan korostaa henkilökohtaista harkintaa eettisissä kysymyksissä. Minulle buddhalaisuus on ennen kaikkea maanläheistä, jokapäiväisessä elämässä toimivaa, ilman turhia haihatteluja, vaikka toki filosofisia ulottuvuuksiakin löytyy. Valitsemani video tuokin mukaan omanlaisensa lisämausteen tai vaihtoehtoisen näkökulman, ja ripauksen Nichireniä (ja "käytännöllistä mystiikkaa", kenties) yleiseen buddhalaiseen  keitokseen, mahdollistaen sen soveltamisen omassa elämässä juuri nyt. Jos jotain positiivista pitäisi löytää tästä sodasta, niin ainakin omat itsekeskeiset pienet ongelmat ovat muuttuneet täysin merkityksettömiksi! Jos joskus olen epäillyt omaa kykyäni tuntea myötätuntoa, niin en epäile enää! 

Buddhalaisille sota on akusala - taitamatonta. Kuitenkin buddhalaiset joskus taistelevat sodissa. Buddhalaisuus haastaa meidät katsomaan yli yksinkertaisen oikein/väärin kahtiajaon. Buddhalaisuudessa teko, joka kylvää vahingollisen karman siemeniä, on valitettava vaikka se olisi väistämätön. Joskus buddhalaiset taistelevat puolustaakseen kansaansa, kotiaan ja perhettään. Tätä ei voi pitää "vääränä", vaikka jopa näissä olosuhteissa vihan hautominen mielessään vihollisia kohtaan on yhä myrkky. Ja mikä tahansa sotateko, joka kylvää tulevan vahingollisen karman siemeniä, on yhä akusala. 

Buddhalainen etiikka perustuu periaatteisiin, ei sääntöihin. Periaatteet ilmaistaan ohjeissa ja neljässä mittaamattomassa hyveessä - rakastava ystävällisyys, myötätunto, sympaattinen ilo ja mielentyyneys. Periaatteet sisältävät myös ystävällisyyden, lempeyden, armon ja suvaitsevaisuuden. Edes äärimmäisimmät olosuhteet eivät pyyhi pois noita periaatteita, tai tee niiden rikkomista "oikeamieliseksi" tai "hyväksi". 

Kuitenkaan ei ole myöskään "hyvää" tai "oikeamielistä" seistä sivussa kun viattomia ihmisiä teurastetaan. Edesmennyt kunnianarvoisa tri K. Sri Dhammananda, Theravada-munkki ja oppinut, sanoi: "Buddha ei opettanut seuraajiaan antautumaan minkään muotoiselle pahalle voimalle, olkoon se inhimillinen tai yliluonnollinen olento."

Kunnianarvoisa Dhammananda kirjoitti: "Buddhalaisten ei pitäisi olla hyökkääjiä edes suojellessaan uskontoaan tai mitään muuta. Heidän täytyy koettaa parhaansa välttääkseen kaikenlaista väkivaltaista tekoa. Joskus toiset, jotka eivät kunnioita Buddhan opettamaa ihmisten veljeyden käsitystä, saattavat pakottaa heidät sotaan. Heidät saatetaan kutsua puolustamaan maataan ulkoiselta hyökkäykseltä, ja niin kauan kuin he eivät ole hylänneet maailmallista elämää, he ovat velvollisuuden sitomia littymään kamppailuun rauhan ja vapauden puolesta. Näissä olosuhteissa heitä ei voi moittia sotilaaksi tulemisesta tai liittymisestä puolustukseen. Kuitenkin jos jokainen seuraisi Buddhan neuvoja, tässä maailmassa ei olisi syytä sotaan. On jokaisen sivistyneen henkilön velvollisuus löytää kaikki mahdolliset tavat ja keinot sovitella erimielisyydet rauhanomaisella tavalla, julistamatta sotaa kanssaihmistensä  tappamiseksi."

Kuten aina eettisissä kysymyksissä, valitessaan taistellako vai ei, buddhalaisen täytyy tutkia omia motivaatioitaan rehellisesti. On liian helppo perustella että on puhtaat motiivit, kun tosiasiassa on pelokas ja vihainen. Useimmille meistä rehellisyys itseä kohtaan tällä tasolla vaatii epätavallista ponnistusta ja kypsyyttä, ja historia kertoo että jopa vanhemmat papit vuosien harjoituksen jälkeen voivat valehdella itselleen.

Meidät on kutsuttu niin ikään laajentamaan rakastava ystävällisyys ja myötätunto vihollisiimme, jopa kohdatessamme heidät taistelukentällä. Se ei ole mahdollista, saatat sanoa, kuitenkin tämä on buddhalainen polku.

Ihmiset näyttävät joskus ajattelevan että olemme velvoitettuja vihaamaan vihollisiamme. He saattavat sanoa, "kuinka voit puhua hyvää jostakusta, joka vihaa sinua?" Buddhalainen lähestymistapa tähän on se, että voimme kuitenkin valita olla vihaamatta takaisin. Jos sinun täytyy taistella jotakuta vastaan, taistele sitten. Mutta viha on valinnaista, ja voit valita toisin.

Niin usein historiassa sota on kylvänyt siemeniä, jotka kypsyivät seuraavaksi sodaksi. Ja usein taistelut itsessään olivat vähemmän vastuussa pahasta karmasta kuin tapa jolla miehittävät armeijat kohtelivat siviilejä, tai tapa jolla voittaja nöyryytti ja alisti valloitettua. Vähintäänkin, kun on aika lopettaa taistelu, lopeta taistelu. Historia osoittaa meille että voittaja joka kohtelee valloitettua jalomielisyydellä, armolla ja armeliaisuudella, tulee todennäköisemmin saavuttamaan pysyvän voiton ja lopullisen rauhan. 

Hollow Bones Rinzai Zen-koulukunnan pastori, Dai En Wiley Burch Yhdysvaltojen ilmavoimien akatemiasta, sanoi: "Ilman myötätuntoa sota on rikollista toimintaa. Joskus on välttämätöntä viedä elämä, mutta emme koskaan pidä elämää itsestään selvyytenä." 

Liikuttavassa keskustelussa joka tapahtui kun sekä Buddha että kuningas Pasenadi olivat 80-vuotiaita, kuningas ylistää Buddhaa, hänen oppiaan ja seuraajiensa käyttäytymistä, samalla kuvaten itseään... "voidelluksi soturi-kuninkaaksi, kykeneväksi teloittamaan ne jotka pitää teloittaa..." Kuninkaan lähdettyä Buddha kommentoi meditoijille ympärillään, että kuninkaan oivallukset olivat "monumentteja Dhammalle", jotka pitäisi oppia ja muistaa "pyhän elämän perusasioina." (Majjhima Nikaya) Tämä kohta selventää että Buddha ei sen paremmin tuominnut kuin edes moittinut kuningasta hänen kuninkuutensa täyttämisestä, kamaline velvollisuuksineen. 

Samankaltainen ikkuna varhaiseen ja muinaiseen tulkintaan Buddhan opista tulee kuningas Asokalta, joka eli useita satoja vuosia Buddhan jälkeen, mutta joka tunnustetaan suurimmaksi buddhalaiseksi kuninkaaksi sekä vaikutuksensa laajuudessa että Dhamman ymmärryksensä syvyydessä, ja joka on vastuussa kuuluisista kiveen kaiverretuista säädöksistä, jotka muodostavat vanhimmat jäljellä olevat intialaiset kirjoitetut dokumentit. Nämä viisaat ja inhimilliset jakeet, jotka sisältävät sen tasoisen sivistyneen käytöksen johon ihmiskunta yhä pyrkii, ylistävät sellaisia hyveitä kuin itse-tutkiskelua ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Ne perustuvat Dhammaan - universaaliin vapautuksen polkuun - eivätkä koskaan mainitse Buddhaa tai "buddhalaisuutta". Selvästi kieltäen eläinuhrit (jotka olivat olleet etummainen uskonnollinen rituaali ennen Buddhan aikaa), säädökset ylistävät vahingoittamattomuutta, mutta eivät mene jäykkään ehdottomuuteen: "Olla vahingoittamatta eläviä olentoja on hyvä". Vaikka Asokan kääntyminen Dhammaan johti hänet hylkäämään sotilaallisen valloituksen (jota hän oli jo tehnyt yhden eliniän osalta), ja väittämään että valloitus Dhammalla on ainoa todellinen valloitus, hän ei arvovaltaisen historioitsijan mukaan luopunut sodankäynnistä, ei koskaan hylännyt armeijoita... ja hän vältti katastrofaalista pasifismia... säilyttäen mahdollisuuden kuolemanrangaistukseen. Ei ole syytä kuvitella, että Buddha koskaan rohkaisi niitä oppilaitaan, joilla oli hallinnollisia velvollisuuksia, levittämään anarkistista kieltäytymistä valtiollisesta toiminnasta.

Lyhyessä keskustelussa Buddhan haastaa kenraali, joka väittää että Dhamma on pelkkää passiivisuutta. Buddha vastaa että hän opettaa toimimattomuutta epäterveiden asioiden suhteen, ja "toimimista hyvän käytöksen keinoin teoin, sanoin ja ajatuksin." Ei ole pidemmälle menevää kantaa hallintoa, sotaa tai kenraalien karmaa kohtaan. Se mistä rakentuu hyvä käytös, jätetään kenraalin arvostelukyvyn varaan. Buddha antoi periaatteen, ei yksityiskohtia äärettömistä tulkinnan ja sovelluksen muodoista. 

Mikään tästä ei kuitenkaan oikeuta vihaa tai väkivaltaa henkilökohtaisten päämäärien tai saavutusten palveluksessa. Hallinnon palvelijalta, jonka esimerkiksi sotilaana täytyy tappaa, Buddha epäsuorasti kysyy: "Voitko suorittaa tämän tehtävän turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden edustajana, keskittyen niiden rakkauteen joita suojelet, pikemmin kuin vihaan niitä kohtaan jotka sinun täytyy tappaa? Jos toimit kostolla tai saat mielihyvää tuhosta, silloin et ole lainkaan Dhamman oppilas. Mutta jos kova työsi voidaan tehdä puhtaan mielen perustalla, vaikka et selvästikään elä valaistuneen henkilön elämää, kykenet silti alkamaan kulkea polkua kohti harmoniaa ja myötätuntoa." Buddhan etiikka selvästi sallii eron tilanteiden välillä, kuten amerikkalaisten sotilaiden taistellessa keskitysleirien vapauttamiseksi toisen maailmansodan lopussa, verrattuna kuolemanleirien vartijoihin ja massamurhaajiin. Jos sotilas toimii suojelevalla, puhdassydämisellä elämäntavalla, hän saattaa olla oikeudenmukaisuuden välittäjä, joka yksinkertaisesti on väline jolla murhaajien karma loppuu heidän omaan kuolemaansa. 

Vaikka Buddha ei koskaan läksyttänyt pitkäaikaista oppilastaan, kuningas Pasenadia, hylkäämään valtaistuintaan, kun ikääntyvä kuningas tunsi kuoleman lähestyvän, hän teki johtopäätöksen Buddhan kyselyn avulla: "taisteluille ei ole sijaa tai käyttöä kun ikääntyminen tai kuolema lähestyvät... mitä muuta voin tehdä kuin kulkea Dhammassa?" Joten eri valinnat ovat sopivia eri ihmisille ja saman henkilön eri elämäntilanteissa. Buddha kunnioitti kuningas Pasenadia ja ystävystyi hänen kanssaan hänen pysyessään kuninkaana, ja kuningas peilasi keskinäistä kunnioitusta ja jatkoi sinnikkäästi Buddhan oppilaana samalla jatkaen kuninkaallisen etuoikeuden ja ongelmien kanssa; kunnes kuningas perustuen omaan oivallukseensa ja vapaaseen tahtoonsa kypsyi uuteen sitoutumisen tasoon Dhammaan ja väkivallattomuuteen. 

Vakaville, sitoutuneille meditoijille, jotka ovat eettisten ohjeiden, päivittäisen meditaation ja puhdistetun mielen elinikäisiä harjoittajia, Buddha antoi usein siteeratun, tyrmäävän neuvonsa väkivallattomuudesta: "Vaikka rosvot brutaalisti leikkaisivat irti hänen raajansa sahalla, hän joka elättelee siksi vihaa sydämessään, ei ole minun oppini seuraaja." Huomaa, että tämä kuuluisa kohta ei estä taitavaa ja tarmokasta itsepuolustusta, joka on vapaa vihasta. 

Passiivinen, myötämielinen väkivallan salliminen ei ole Dhammaa. Olemme nähneet kuinka Buddha vakuutti kenraalille että Dhamma ei ole toimimattomuutta. Jos todella uskoo että sydämen ja mielen ominaisuudet muodostavat valaistumisen, ja että korkein hyvä kaikille olennoille on harmonian ja rauhan elämä, silloin jonkun muun salliminen tuottaa vahinkoa ilman seurauksia, ei ole väkivallattomuutta. 

Buddha ei koskaan väittänyt että hän voisi tuoda rauhan koko maailmaan. Lännen esi-tieteellisten kirjoitusten narsistiset aika-skaalat eivät koskaan pälkähtäneet hänen päähänsä. Hän näki että kärsivät olennot ovat rajattomat ajassa ja avaruudessa. Buddha puhuu meille asemastaan loputtoman maailmankaikkeuden sisällä, jossa nykyiset kamppailumme rauhan puolesta eivät ole voittoisia vaan ikuisia. Mutta hän torjuu myös tappiomielialan ja kyynisyyden ja lupaa tämän: käytännöllisen polun vähentää kärsimystä, joka sisältää anteliaan itsensä jakamisen toisille. 

Lähteet: 

Learn Religions: Buddhist Views on War

Barre Center for Buddhist Studies: The Buddha Taught Nonviolence, Not Pacifism

(Jälkimmäistä kirjoitusta olen käyttänyt ankaralla kädellä lyhenneltynä, koska se on pitkä.)

A Buddhist Response to Russia-Ukraine War: Power of Inner Peace

Tämän 10 minuuttisen videon tekijä edustaa japanilaista buddhalaista maallikkoliikettä, Rissho Kosei-kai, joka on lähtöisin Nichiren-buddhalaisuudesta, mutta on kehittänyt siinä määrin erottavia piirteitä että jotkut pitävät sitä Nichiren-buddhalaisuudesta erillisenä suuntauksena, mutta sillä on monia yhteisiä piirteitä muiden Nichiren-suuntausten kanssa, kuten Lootus-sutra ylimpänä buddhalaisena oppina, Namu Myoho Renge Kyo'n resitoiminen, Nichirenin kunnioitus. 

Lyhyt tiivistelmä: Videon tarkoitus on keskustella kuinka kukin meistä, mahdollisesta maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta, voi myötävaikuttaa sodan loppumiseen väkivallattomuuden harjoittamisella jokapäiväisessä elämässämme. Tässä sodassa käytetty väkivalta ei ole erillinen jokapäiväisestä elämästämme. 

Ensimmäisenä esiin tulee Tiantai-buddhalaisuuden teoria "3000 maailmasta yhdessä kokemuksen hetkessä" (ks. Opillisia peruskäsitteitä/Ichinen Sanzen), jonka omaksui myös japanilainen Tendai-buddhalainen koulukunta, johon Nichiren alun alkaen kuului. Teoriasta tuli hänellekin keskeinen oppi. 

Tiantain mukaan mielen pääasiallinen toimi on rajoittaa tietoa, joka siihen virtaa, rajoittaakseen kohtaamaamme todellisuutta saadakseen siitä selvää. Toisin sanoen, mielellämme on taipumus tehdä todellisuudesta "helpommin pureskeltavaa", jotta siinä mitä näemme ja kuulemme, on meidän mielestämme järkeä. Tällä taipumuksella on huomattava positiivinen aspekti: kaikessa mitä mielessämme syntyy, on aina "jotain enemmän"; kaikki laajenee kohti rajoittamatonta avoimuutta äärettömyydelle. Siinä mitä normaalisti havaitsemme Ukrainana, on jotain enemmän: Ukraina, joka saattaa näyttää olevan etäällä, onkin välittömässä ympäristössämme. Rauhan palauttaminen Ukrainaan voi alkaa rauhan palauttamisella sydämeemme ja mieleemme ja jokapäiväiseen elämäämme. 

Esimerkki Ukrainan "enemmyydestä" on mielenliikutuksemme, empatiamme ja tunteemme ukrainalaisten ja venäläisten kärsimystä kohtaan. Ukrainalaisille osoitetaan tukea ja heidät toivotetaan tervetulleiksi naapurimaihin odottamatta mitään vastalahjaksi. Joten on olemassa joukko bodhisattvoja, ja monet venäläiset vastustavat niin ikään tätä sotaa. Meidän täytyy kokoontua luodaksemme ykseyden sydämessämme, ykseyden mielenliikutuksessa ja empatiassa. Buddhalaisuudessa tiedetään että kaikki on pysymätöntä, ja siltä pohjalta maan, kuten Ukrainan, merkitys myös muuttuu ja kasvaa edelleen. Tunteemme ja empatiamme syntyvät yhteisesti riippuen nykyisestä kriisistä, ja tämä tunnepitoinen laatu on uusi nouseva ja kasvava Ukrainan aspekti. Tämä on Ukrainan "enemmyys" jonka luomme yhdessä, ja joka ylittää maantieteellisen etäisyyden. 

Kuinka voimme harjoittaa tätä teoriaa muuntaaksemme sodan rauhaksi? Tietenkin jatkuva poliittinen dialogi ja taloudelliset pakotteet Venäjää vastaan muuttavat tilannetta, ja lahjoitukset hyväntekeväisyyteen ovat myös hyvä. Mutta jos haluamme perustavanlaatuisesti lopettaa sodan, meidän täytyy rakentaa rauhaa mielessämme ja jokapäiväisissä elämäntilanteissamme. Ei tule olemaan todellista rauhaa ellemme vakiinnuta rauhaa sydämessämme. Ensimmäinen askel on tunnistaa, että väkivalta jota harjoitetaan Ukrainassa, on niin ikään läsnä ja sitä harjoitetaan jokapäiväisessä elämässämme. Esimerkki: jos lapsi oikuttelee aamulla, ja vanhemmalla on taipumus kohottaa ääntään ja ottaa lapsi kiinni ja pakottaa valmistautumaan kouluun lähtöön, se on jotain samankaltaista kuin mitä Putin tekee, joskin aseettomasti, hallitaksemme ulkoista ympäristöämme. Ellen lopeta omaa väkivaltaista toimintaani, ei tule olemaan rauhaa sydämessäni, perheessäni, jokapäiväisessä elämässäni, missään maailmassa. Putinin väkivaltaisuus on heijastusta omasta väkivaltaisesta luonnostani. Tämä on epämiellyttävä totuus. Kuitenkin ellen hyväksy tätä väkivaltaista luontoa, joka on synnynnäisenä mielessäni, kaikkien mielissä, ei ole vaikuttavaa buddhalaista väkivallatonta toimintaa tarjolla. Jos haluamme pysäyttää Putinin, minun täytyy pysäyttää oma väkivaltainen käyttäytymiseni. Joka kerta kun onnistun välttämään voiman käyttöä esim. lapsiani kohtaan, se on pieni askel rauhaa kohti Ukrainassa. 

UKRAINAN PUOLESTA

 

(Kirjoitusta on täydennetty 27.2.2022)

24.2.2022 alkoi pitkään valmisteilla ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vaikka se oli nähtävissä ennakkoon, silti se järkytti toteutuessaan. Viha ja ahdistus ovat olleet päällimmäisiä tuntemuksiani näinä päivinä; viha henkilöityy ennen kaikkea Putiniin, jopa niin, että suorastaan toivon hänen kuolemaansa, ja myönnän heti itsekin että se ei ole positiivista. Se on vain luonnollista. 

Yhtä ahdistavaa mahtoi viimeksi olla syyskuun 11. terrori-iskujen tapahduttua 2001. On kuin raskas tumma pilvi leijuisi kaiken yllä. Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi 2016 järkytti kyllä, mutta ei vaatinut kuolonuhreja - ellei totuutta lasketa sellaiseksi. Ja nyt Putin on todistanut olevansa paljon pahempi kuin Trump ikinä: Hullut ovat aina arvaamattomia, mutta älykkäät, viekkaat hullut ovat vaarallisimpia. 

Kukaan ei halua kolmatta maailmansotaa, mutta keskustelu pakotteista saa välillä turhautumaan; aina pantataan kaikkein kovimpia pakotteita... ja loppujen lopuksi, välittääkö Venäjä vähääkään. Nyt ei tarvita puheita, vaan toimia. Ehkä jopa voimatoimia? Vähintäänkin Ukraina tarvitsee konkreettista tukea ja apua. Oli sodasta mitä mieltä hyvänsä, heillä on oikeus puolustaa maataan ja Venäjä käyttäytyy roistomaisesti. 

Maailmassa tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista pahaa, mutta kaikki ei yhtä voimakkaasti kosketa, pakko myöntää; tätä ei voi sivuuttaa sillä että se tapahtuu "jossain tuolla kaukana": maantieteellisesti ja historiallisesti se koskettaa meitä hyvin läheltä. Poliitikot voivat vakuuttaa että Suomeen ei kohdistu uhkaa. Ei ehkä tänään. Venäjään ei voi luottaa. Uskon täysin että mikä tahansa on mahdollista Venäjän puolelta. Ei ihme jos alamme kallistua Naton puoleen, ja ehkä pitäisikin. 

Seuraavaksi lainaan Buddhist Door Global Tea House-blogista:

Vähän ennen Venäjän hyökkäystä pieni ryhmä buddhalaisia, jotka kuuluvat Nipponzan-Myohoji-Daisangaan, kokoontui Mihailovskayan aukiolla rukoilemaan rauhan puolesta, lausumaan "Namu Myoho Renge Kyo" Nichirenin tradition mukaan. Nipponzan-Myohoji-Daisanga on Nichirenin kannalla oleva 1917 perustettu liike, joka koostuu vähemmästä kuin 2000 jäsenestä, mutta sen rooli pasifistisissa rauhan liikkeissä ympäri maailman ylittää sen koon. 

Pientä ryhmää Kiovassa johti Junsei Terasawa (s. 1950), ensimmäinen munkki järjestössään, joka on aktiivinen yli Euraasian, Keski-Aasian maista Venäjälle ja Itä-Eurooppaan. 20. vuosisadan mullistukset ja politiikka eivät ole uutta hänelle, ja hän on ollut aktiivinen rauhanliikkeissä Lontoosta Kiovaan, rakentaen samalla monikulttuurillista sanghaa seuraajista, jotka tulevat monista etnisistä taustoista, Intialaisista, Keski-Aasialaisista, Itä-Eurooppalaisista. 

Hän johti pienen yhteisönsä prinsessa Olgan muistomerkin eteen 20-päiväisellä rauhan vigilialla läpi Kiovan. Vigilia oli sujunut kitkattomasti läpi Venäjän joukkojen vahvistamisen helmikuussa Ukrainan rajalla. Mutta 24. helmikuuta Sangha ei enää kyennyt pääsemään kaupungin keskustaan läpi valtavien liikenneruuhkien, ja Junsei Terasawa teki rohkean päätöksen siirtää toiminta ja uskonnollinen harjoitus välittömästi Karpaateille Länsi-Ukrainaan. 

Junsei Terasawa yhteisöineen on lähtenyt Kiovasta pienellä bussilla, 11 ihmisen seurueessa, johon kuuluu neljä lasta. He matkustavat 700 kilometriä Karpaateille, minne Junsei rakennutti temppelin nimeltä Bodhimandala, useita vuosia sitten valmistuksena sodanaikaiselle tilanteelle kuten nyt. 

Haastattelussa vähän ennen Kiovasta lähtöä, hän kertoi:

"Tiesimme 20 vuotta sitten että tämä tulisi tapahtumaan, eikä maailma kyennyt vastustamaan sellaista tapahtumien kehitystä. Tietenkin suoranainen syy tapahtumille on Putin, mutta niin ikään läpi maailman Neuvostoliiton romahduksen jälkeisten muutosten aikana kansat ja heidän johtajansa eivät osoittaneet todellista viisautta muuttaakseen koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Sellainen on tänään tapahtuneen epäonnistumisen todellisuus."

"Nyt olemme konfliktin sydämessä, ja toivon että se ei leviä täysimittaiseksi maailmansodaksi, vaikka jotain käsittämätöntä on jo alkanut tapahtua, ja kaikkien pitäisi rukoilla ja toimia aivan uudella näkemyksellä. Koko ihmiskunta täytyy pelastaa. Nyt ei ole aikaa tyhjille mielen peleille. Meidän kaikkien täytyy myöntää [eksistentiaalinen] häviömme yhdessä ja saavuttaa kokonaan uusi näkemys, ellei ole liian myöhäistä ja jos maailma voi selvitä tästä katastrofista. Me rukoilemme edelleen Ukrainan luonnon ja maan puolesta, kuten myös ihmisten, jotta he heräisivät kaikkialla: Ukrainassa, Venäjällä, ja ympäri maailman - ja että salainen jumalallinen viisaus johtaa meitä kaikkia yhdessä tänä vaikeana aikana." 

Nichiren Shu, Japanin buddhalainen järjestö ja yksi suurimmista Nichiren-buddhalaisista koulukunnista, jakoi virallisen lausuntonsa:

"Buddhalaisena uskonnollisena organisaationa Nichiren Shu voimakkaasti tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Media on jo raportoinut useita kuolemia, emmekä voi muuta kuin olla huolissamme että tilanne saattaa aiheuttaa kierteen syväksi kriisiksi. Sodankäynnin käyttämistä poliittisen ongelman ratkaisuun ei koskaan pidä suvaita. Me seuraamme Buddhan ja Lootus-sutran opetuksia, ja pidämme yllä perustajamme Nichiren Shoninin henkisiä opetuksia kumartaa kunnioittavasti kaikelle elämälle ja pyrkiä levittämään rauhaa läpi maailman. Me vastustamme vahvasti kaikkia sotatoimia ja vahvasti pyydämme että tämä hyökkäys lopetetaan välittömästi rauhalliseen dialogiin, ja rukoilemme ikuista rauhaa maailmassa. Namu Myoho Renge Kyo."

Riippumatta geopoliittisista yhteyksistä, liittolaisuuksista ja kuuliaisuuksista, kaikkien buddhalaisten prioriteetti pitäisi olla rukoilla etenkin siviiliuhrien minimoinnin puolesta. Junsei Terasawan yhteisön, Nipponzan-Myohoji-Daisangan, ja todellakin koko Nichirenin tradition ja laajemman buddhalaisen yhteisön rauhaarakentava filosofia ja tekniikat tulevat olemaan äärimmäisen tärkeitä tarjoamalla jossain määrin lohtua ja toivoa siviileille, ukrainalaisille ja venäläisille yhtälailla, tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina. 

Tähän väliin sopii lisätä omana kommenttinani, että edesmenneen puolisoni isoisä oli buddhalainen: kokemukset sodassa johtivat siihen, ja se auttoi häntä; näin kertoivat sukulaiset. 

Hiljattain edesmennyt Zen-mestari Thich Nhat Hanh kirjoitti 1997:

Me ajattelemme usein rauhaa sodan poissaolona, että jos voimakkaat maat vähentäisivät asearsenaalejaan, meillä voisi olla rauha. Mutta jos tarkastelemme syvästi aseitamme, näemme omat mielemme - omat ennakkoluulomme, pelkomme ja tietämättömyytemme. Vaikka siirtäisimme kaikki pommit kuuhun, sodan juuret ja pommien juuret ovat yhä täällä, sydämissämme ja mielissämme, ja ennemmin tai myöhemmin tulemme tekemään uusia pommeja. Rauhan puolesta työskentely on sodan juurimista itsestämme ja ihmisten sydämistä. Valmistautuminen sotaan, antaa miljoonille ihmisille mahdollisuus harjoittaa tappamista päivin ja öin sydämissään, on istuttaa miljoonia väkivallan, suuttumuksen, turhautumisen ja pelon siemeniä, jotka siirretään eteenpäin tuleville sukupolville. 

On vähän mitä tavallinen kansalainen, jota asia syvästi koskettaa, voi tehdä, kun tuntuu että pelkät rukoukset eivät nyt riitä... mutta jotain pientä sentään. Olen itse lahjoittanut rahaa National Bank of Ukrainelle, joka on avannut erityistilin kerätäkseen varoja Ukrainan asevoimille. Vastapainoksi voi tietysti lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille ukrainalaisten auttamiseksi, esim.:

Unicef: Auta Ukrainan lapsia 

Kirkon Ulkomaanapu: Auta toimittamaan perheille hätäapua Ukrainaan

Lyhyt uutisvideo yhteisöstä Karpaateilla, vuodelta 2018: