Mitä merkitsee "Sangha" itsenäiselle harjoittajalle?

Kulanandan kirjasta "Buddhalaisuuden periaatteet" (Like 2005): 

 Sanskritinkielisellä sanalla sangha on lukuisia merkityksiä. Tavallisena substantiivina se tarkoittaa ihmisryhmää, ihmisjoukkoa. Tässä merkityksessä sitä käytetään intialaisissa nykykielissä. Sanaa käytetään myös buddhalaisessa merkityksessä. Se on yksi kolmesta jalokivestä - buddha, dharma ja sangha - jolloin se tarkoittaa aryasanghaa, eli jaloa sanghaa, heitä, joiden henkiset saavutukset ovat sellaisia, etteivät he enää taannu samsaran otteeseen. Yleisemmin sanghalla tarkoitetaan buddhalaisuuden piirissä koko laajempaa buddhalaista yhteisöä, kaikkia Buddhan seuraajia, jotka elävät hänen opettamansa dharman mukaan. 

 Nichiren-buddhalainen sanakirja sanoo: Sangha, buddhalainen munkkikunta, tai buddhalaisten uskovien yhteisö. Sangha on ryhmä henkilöitä jotka harjoittavat Buddhan opetuksia, säilyttävät Lakia (Jpn ho, totuus elämästä ja maailmankaikkeudesta, ja Buddhan opetukset siitä), levittävät sitä ja siirtävät sitä tuleville sukupolville. 

Otsikon kysymykseen olen etsinyt vastausta jo käännyttyäni buddhalaisuuteen 2018, ja päätettyäni varsin pian pysyä itsenäisenä harjoittajana. Joitain pohdintoja asiasta olen koonnut sivulle "Opillisia peruskäsitteitä", otsikon "Kolme jalokiveä" alle. Tämä kirjoitus käsittelee aihetta aivan erityisesti Nichiren-buddhalaisuuden näkökulmasta. 

 Sylvain Chamberlain Shonin (Threefold Lotus Kwoon) kirjoittaa Sanghasta:

Sangha, kuten koko buddhalaisuus, koetaan mielessä. Sangha on Bodhisattva-kokemuksemme. Sangha on pyrkimys, se on tahdonalainen vaikutuksemme, se on harjoituksemme. Kun istumme ja keskitymme Gohonzoniin, liitämme kätemme yhteen ja lausumme Daimokua, resitoimme Sutraa, tämä on myös Sangha. Tämä on Sanghan aarre. Tämä on Nichirenin suuri keksintö. Nichirenissä me löydämme hämmästyttävän tietämyksen ja vakaumuksen Bodhisattva-harjoituksesta ja selvän ilmaisun Sanghasta Gohonzonin kohteessa, asianmukaisesti kunnioitettuna Butsudanissa, henkilökohtaisella määrätietoisuudella ja Daimokun yhteydellä yhdistämään Sanghaan, buddhalaiseen oppineisuuteen ja yksimielisesti Buddhan oivaltamisen puolesta lausumisen henkiseen "yhteisöön". Pyrkimys kommunikoida tämä muiden kanssa on Sanghan Bodhisattva-laajennus. Ei ole tarvetta tai vaatimusta "jäsenyydelle" koska me olemme kaikki jäseniä, kaikki älylliset, tuntevat olennot, kaikki Buddhan ilmentymät. Me olemme Sangha. Kaikki mitä jää jäljelle on herääminen. 

Nichiren Shu'n mukaan Nichiren Shonin on Sangha. Tässä tiivistyy hyvin minun ymmärrykseni Sanghasta: Nichirenin persoonasta alkanut traditio, ennen kaikkea Daimokun lausuminen, on yhdysside eri suuntausten välillä, se on Sangha. Siihen minäkin olen liittynyt, jopa ilman mitään muodollista jäsenyyttä ja fyysistä yhteyttä - yhtenä miljoonista Nichirenin seuraajien ketjussa halki vuosisatojen. 

Nichiren Shonin julistaa: "Kaikkien Nichirenin oppilaiden ja maallikkotukijoiden pitäisi lausua Nam Myoho Renge Kyo'ta siinä hengessä että monena ruumiissa, yhtenä mielessä, ylittäen kaikki erot keskuudessaan tullakseen yhtä erottamattomiksi kuin kala ja vesi jossa se ui..."

Itse en niin välitä koulukunta-eroista, vaan pitäisin jopa mielekkäämpänä kokoontua yhteen eri koulukuntia edustavien harjoittajien kanssa. Suomen oloissa se myös vaikuttaisi helpommalta kuin löytää muita Nichiren-buddhalaisia, jotka eivät ole tiukasti sitoutuneet tiettyyn yhteisöön (lue: Soka Gakkai Internationaliin - joskaan en toki halveksu heitä missään tapauksessa, en vain usko että he haluaisivat keskuuteensa jonkun, jolla on jo omat vahvat mielipiteensä ja vakiintunut harjoituksensa, joka poikkeaa jonkin verran heidän käytännöistään). Kansainvälisesti voisin kuvitella yhteyttä muihin Nichiren-buddhalaisiin, sekä eri suuntauksista että itsenäisesti harjoittaviin. 

Vielä edellä mainitusta Kulanandan kirjasta, koskien henkistä ystävyyttä: 

Avoimuus ja vuorovaikutus ovat myös tärkeitä ystävyydelle. Monilla ihmisillä on elämässään yksityinen alue, jota he eivät halua paljastaa muille. Jokin omassa käyttäytymisessä saattaa hävettää - syystä tai syyttä - tai jotain omaa ominaisuutta, joka on itsellekin käsittämätön, on mahdoton kertoa toiselle. Ystävien välisessä vuorovaikutuksessa nämä psyyken epämääräiset puolet selkiytyvät, ja ymmärrämme itseämme paremmin. Se on tärkeä osa prosessia, jossa luovutaan paikoilleen lukkiutuneesta minäkuvasta. Ventovieraiden seurassa voi olla vaikea vapautua, kuten myös sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei ole samoja ihanteita kuin meillä itsellämme. On myös varsin helppo puijata itseään henkisen harjoituksen yhteydessä, antaa asioiden luisua alamäkeen ja teeskennellä, että omat pienet (tai jopa suuret) rikkomukset eivät todellisuudessa merkitse mitään. Mutta silloin kun ihanteet ovat yhteisiä, ne pysyvät helpommin elävinä. Kun toinen taantuu, ystävä voi ojentaa auttavan kätensä kannustaakseen tai nuhdellakseen. Lämmön ja luottamuksen ilmapiiri on välttämätön minkä tahansa henkisen yhteisön toiminnalle ja voi kehittyä vain syvien, aidosti toimivien ystävyyssuhteiden vaikutuspiirissä. Niiden kehittäminen on erityisen tarpeellista nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa, jota vaivaavat vieraantuminen, yksinäisyys ja eristäytyminen. Todellisten henkisten ystävyyssuhteiden kehittäminen on tärkeä osa buddhalaista harjoitusta. Ilman niitä sanghan ihanne jää iäksi tavoittamatta. 

Tässä on hyvin tiivistetty se miksi minäkin kaipaan yhteyttä muihin harjoittajiin, vaikka en koe tarvitsevani muodollista, institutionaalista sanghaa. Jos vain katsoo kuuluvansa henkiseen Sanghaan, jää puuttumaan olennainen, elävän inhimillisen vuorovaikutuksen ulottuvuus. Sen verran voisin kommentoida tekstiä, että positiivinen kannustus on aina hyvä, mutta mitään "nuhteita" en ottaisi hyvällä: räikeä vääryys on eri asia, mutta jos ajatellaan enemmän tulkinnanvaraisia kysymyksiä, buddhalaisen etiikan pitäisi olla henkilökohtainen asia! 

Pastori Ryuei McCormick ja Shami Ryugan Herrick (Nichiren Shu, San Franciscon alue) kirjoittavat Sanghasta: 

Ei ole olemassa yhtä ainutta tarkkaa määritelmää "Sanghalle". Kanonisista teksteistä selviää että Sangha merkitsi eri asioita eri aikoina. Sangha on yksi kolmesta aarteesta, joihin kaikki buddhalaiset turvautuvat: Buddha, Dharma, Sangha. Ei ole sutraa, vinaya-sääntöä, tai abhidharmaa, joka oikeuttaa institutionaalisen etuoikeuden tai auktoriteetin kaikkien harjoittajien yli. Kenenkään ei pitäisi väittää että hänen yhteisönsä on "Se Yhteisö". Buddha ei koskaan sanonut että tämä on yksi oikea tie. Buddha ei myöskään koskaan sanonut että kenenkään täytyy olla osa yhteisöä harjoittaakseen. Hänen itsensä tiedettiin häipyvän omille teilleen ajoittain. Ja heräämisensä hän toteutti itsekseen, yksin. 

Laajimmin määriteltynä Sangha tarkoittaa munkkien, nunnien, maallikkomiesten ja maallikkonaisten neljää kokoonpanoa. Buddha kuvataan usein opettamassa "nelinkertaista kokousta". Sanghassa oleminen on enemmän kuin itsensä identifioimista ja pelkkiä sanoja, se merkitsee tekemistä ja toimintaa, tai voitaisiin sanoa, "Namu". Buddha oli hyvin selkeä tarpeesta viettää aikaa hyvien ystävien seurassa ja ympäröidä itsensä hyvillä ystävillä. [Ks. tässä blogissa kirjoitus: Ystävyydestä!]

Munkit, nunnat ja maallikot ovat kaikki Buddhan seuraajia, ja samalla kun kaikki saattavat olla hengellisen kypsyyden eri tasoilla riippumatta munkkeuden tai maallikkouden asemasta, kummallakaan ei ole mitään suoraa auktoriteettiä toisen yli. On huomion arvoista että Buddha ei koskaan perustanut institutionaalista hierarkiaa tai auktoriteettia. Hänen kieltäytymisensä oli eräs pääsyistä konfliktiin Devadattan kanssa. Devadatta halusi olla "Johtaja". Kaikki Sanghan hallinnolliset päätökset Buddhan poismenon jälkeen tehtiin ryhmän konsensuksella, äänestämällä. 

Buddha ei kuitenkaan antanut buddhalaisille munkeille mitään auktoriteettia maallikoiden yli. Jos munkit eivät hyväksyneet asioita joita heidän maallikko-tukijansa tekivät, heidän ainoa oikeutensa oli kieltäytyä hyväksymästä maallikoiden uhreja. Samoin maallikko-tukijat saattoivat evätä uhrinsa jos munkit eivät käyttäytyneet hyvin. Joten Buddhan alkuperäisen Sanghan perustamisen ei ollut tarkoitus olla mitään muuta kuin kokoaikaisesti selibaatissa elävien harjoittajien vapaaehtoinen yhteisö, joiden tuli elää kiertävinä kerjäläismunkkeina, joita tukivat almuin ne jotka tahtoivat tukea heidän harjoitustaan. Hän ei pannut alulle kirkko- tai temppelijärjestelmää, jollaisen näemme tänä päivänä. 

Mikä on institutionaalisen Sanghan rooli? Institutionaalisella Sanghalla tarkoitamme sekä luostariohjeita seuraavien munkkien perintölinjoja, jotka voivat väittää että heillä on katkeamaton linja Buddhan perustamaan luostarisanghaan saakka, että moderneja buddhalaisia uskonnollisia instituutioita, joilla ei ehkä enää ole edes luostarisanghaa joka seuraa Buddhan asettamia sitovia sääntöjä. Näyttää siltä että institutionaalinen Sangha on olemassa helpottaakseen Sanghan autenttisempaa ilmennystä. Institutionaalisen Sanghan pointti on tukea niiden opetusta ja harjoitusta, jotka ylläpitävät ja jakavat ihmeellistä Dharmaa, yhteistyössä toistensa kanssa, ja ollen "hyviä ystäviä" toisilleen. Institutionaalinen Sangha voi tehdä tätä tarjoamalla harjoitusohjelmia, pätevöittämällä maallikkojohtajia ja vihkimällä papistoa, tarjoamalla aineistoa opetukseen, koulutukseen ja harjoitukseen, ja tarjoamalla valvontaa niin että jäsenten ja johtajien välillä voi olla vastuuvelvollisuus helpottamaan luottamusta ja harmoniaa. 

Lootus-sutra opettaa että Myöhemmän Ajan Sangha koostuu Bodhisattvoista, jotka ilmestyvät maan alta, ja jotka vastaanottivat erityisen lähettämisen opettaa Ihmeellistä Dharmaa luvussa 21. Maan Bodhisattvojen  Sangha haastaa kaikki institutionaaliset rajat. 

Lootus-sutrassa Buddha opettaa meille että me kaikki saavutamme suurta hyötyä kun olemme kykeneviä jakamaan edes säkeen tai lauseen Ihmeellisestä Dharmasta muiden kanssa. Tämä tarkoittaa että meidän pitäisi yrittää olla "hyviä ystäviä" kenen tahansa kanssa, jonka kanssa voimme harjoittaa yhdessä, kenen tahansa, joka voi auttaa kohottamaan meitä hengellisesti, ja kenen tahansa, jolle voimme tarjota apua hänen harjoituksessaan. 

Lootus-sutran luvussa 15 nämä Bodhisattvat tulevat eri kokoisissa ryhmissä. Joillain on suuria seuraajien seurueita, kun taas toiset maan bodhisattvat ovat yksin harjoittajia. Tämä osoittaa meille että jopa Maan Bodhisattvojen joukossa on tilaa yksin harjoittamiselle ajoittain. Muissa keskusteluissa sekä Mahayanaa edeltävissä että Mahayana-sutrissa Buddha puhui ylistäen yksin harjoittajista, jotka elivät erakkoina metsässä. Tämä sallittiin, kunhan nämä erakot silti keräsivät almuja maallikko-tukijoilta ja kokoontuivat muiden munkkien kanssa resitoimaan ohjeita yhdessä aina parin viikon välein täyden ja uuden kuun aikoina. On totisesti aikoja jolloin meidän täytyy mennä pois yksin kehittämään sitä mitä olemme oppineet, mutta Buddha selvästi tarkoitti että harjoittajat auttavat ja tukevat toinen toisiaan. 

Hiljattain sana "Sangha" on laajennettu sisällyttämään kenet tahansa, jolla on kiinnostus buddhalaisuuteen. Tämä laajempi Sanghan merkitys sisällyttäisi meditaatio-yhteisöt tai hengenheimolaisten ryhmät, jotka samaistavat itsensä Sanghaksi - tai buddhalaiseksi harjoitus-yhteisöksi. Se kattaa useita Sanghan määritelmiä tilapäisestä tai historiallisesta näkökulmasta. Siirrytäänpä nyt eteenpäin tarkastelemaan Sanghaa perimmäisestä, ikuisesta tai metafyysisestä näkökulmasta. Kun tarkastelemme Sanghaa metafyysisesti, on tärkeää olla unohtamatta miksi Buddha teki yhteisöstä yhden Kolmesta Aarteesta. Jälleen, perimmäinen sisältää tilapäisen, ja tilapäinen sisältää perimmäisen. 

Sanghan käsite voidaan jopa ulottaa käsittämään kaikki älylliset, tuntevat olennot - ja jopa kaikki yhtenäisen ekosysteemin asukit - yhden ainoan Sanghan jäseninä. Tämä inspiroiva visio tuo mukanaan korostetun yhteyden tunteen, suuremman arvostuksen keskinäisestä riippuvuudesta, ja jaetun vastuun kaikille olennoille kunnioittaa toisiaan ja välittää toisistaan. Mitä Lootus-sutra ja Nirvana-sutra tarkoittavat tällä Sanghan universaalilla merkityksellä on se, että kaikilla olennoilla on buddhaluonto, ja kaikilla olennoilla on syvä karminen yhteys Buddhadharmaan ja tulevat ajan täyttyessä heräämään ja saamaan toiset heräämään. 

Thich Nhat Hanh runollisesti kirjoitti tästä Sanghan universaalista metafyysisestä näkemyksestä:

"Buddhalaisissa kirjoituksissa sanotaan että on neljä yhteisöä: munkit, nunnat, maallikkomiehet ja maallikkonaiset. Mutta minä sisällytän Sanghaan elementtejä, jotka eivät ole inhimillisiä. Puut, vesi, ilma, linnut, ja niin edelleen, voivat kaikki olla Sanghamme jäseniä. Kaunis kävelypolku voi olla osa Sanghaamme. Hyvä tyyny voi myös olla. Voimme tehdä monista asioista Sanghamme tukevia elementtejä. Tämä idea ei ole kokonaan uusi; se voidaan löytää läpi sutrien ja myös abhidharmasta. Kivi, lehti tai Daalia mainitaan Lootus-sutrassa tässä suhteessa. Puhtaan Maan sutrassa sanotaan että jos olet tietoinen, silloin kun tuuli puhaltaa läpi puiden, kuulet opetusta tietoisuuden neljästä perustasta, kahdensankertaisesta polusta, ja niin edelleen. Koko kosmos saarnaa Buddhadharmaa ja harjoittaa Buddhadharmaa. Jos olet tarkkaavainen, pääset yhteyteen tuon Sanghan kanssa."

Sangha on yksi kolmesta aarteesta. Joten mitä tämä merkitsee niille jotka haluavat harjoittaa yksin, eli olla "itsenäisiä"? Buddha opetti että jos ei löydä hyviä ystäviä, sitten on parempi harjoittaa yksin kuin viettää aikaa toisten kanssa, jotka rohkaisevat epäterveeseen käyttäytymiseen, ja kenties manipuloivat näkemystä itsestäsi ja todellisuudestasi. 

Dharmassa kaikki ovat tervetulleita. Isot ryhmät, pienet ryhmät ja yksin harjoittajat. Jos et halua liittyä muodolliseen koulukuntaan, ryhmään, perintölinjaan tai organisaatioon, se sopii, mutta pitäisi muistaa että buddhalaisena oleminen on enemmän kuin vain itsen hyväksi harjoittamista. Tärkeä osa buddhalaisena olemista on oppia ja harjoitella olemaan hyvä henkinen ystävä muille. Kenties jopa aloittaen oman pienen ryhmän.

Harjoituksemme päämäärä on sekä herätä itse että jakaa tämä polku muiden kanssa monin tavoin, eikä aina perinteisin tavoin. Ystävällinen sana, auttava käsi, työskentely ilmastonmuutoksen estämiseksi, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, kirjoittaminen, taide, musiikki, liike, muodolliset ja epämuodolliset buddhalaiset ryhmät voivat kaikki olla tapoja jakaa Dharmaa. Kaikki väliaikaisessa maailmassa on taitavia keinoja. On olemassa monia lukemattomia Dharman merkityksiä riippuen siitä kuinka sitä sovelletaan kuhunkin tilanteeseen. 

Me olemme kaikki tässä yhdessä, ja kärsivällisyydellä ja ymmärryksellä ja kaikkien olentojen, traditioiden ja uskontojen hyväksymisellä voimme parantaa maailman ja herättää itsemme. 

Jos Buddhan opetukset todella toimivat, silloin jokainen tulee vapautetuksi ja heränneeksi oman henkilökohtaisen ponnistuksensa kautta - ei välittäjä-opettajan/mestarin/johtajan/mentorin avulla. Jokaisen henkilön täytyy kehittää kykyä tehdä omat terveet valintansa kuinka taitavasti ja tietoisesti elää rakkaudella, myötätunnolla, ilolla ja rauhalla. 

Buddhalaisuus on kokemusperäistä. Buddha osoitti tien, jakaen kuinka vapauttaa itsemme kärsimyksestä, kuinka löytää onnellisuus; kuinka näytellä osamme kauniin rauhan ja rakkauden maailman luomisessa. Mutta on meistä kiinni todella tehdä se. Se on aikuista opetusta; Buddha kohtelee meitä kuin aikuisia, ei lapsia. Milloin tahansa Buddha lopetti opettamisen, hänen jäähyväissanansa olivat: "Nyt on aika tehdä kuten näette sopivaksi."

Yli 2500 vuotta buddhalainen traditio on tarjonnut tietä jokaiselle tulla heränneeksi, siten oivaltaen ja toteuttaen oman buddhaluontonsa. Buddha ei koskaan sanonut olevansa jumala, eikä hän sanonut että meidän pitäisi seurata häntä tuonpuoleiseen taivaaseen. Sen sijaan hän sanoi: "Tulkaa, kokeilkaa tätä ja nähkää itse." 

Buddha korosti henkilökohtaista vastuuta. Pohjimmiltaan buddhalaisuus opettaa että jos vapautamme itsemme, voimme vapauttaa maailman. Tietoisuus ja myötätunto ovat jaloja inhimillisiä ominaisuuksia, joita kaikki voivat kehittää. Harjoituksen avulla voimme elää luottamuksella ja itsevarmuudella, niin että ajatuksemme, sanamme ja tekomme voivat muuntaa meidät ja positiivisesti vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen ympärillämme. 

Kääntymys?

Buddhalaisuus on kiinnostanut minua hyvin pitkään. Hiljaisen meditaation sisällytin henkisiin harjoituksiini käytyäni johdantokurssin paikallisessa Zendossa muutamia vuosia sitten. Jatkoin Zendossa käymistä jonkin aikaa; yhteisessä meditaatiossa on puolensa, vaikka monet muodollisuudet (useat kumarrukset) tuntuivat vähän teennäisiltä. Toisekseen meditaation jälkeisissä teehetkissä kävi ilmi että porukka oli enimmäkseen aika akateemista ja keskustelu pyöri sisäpiirin jutuissa. Kävisin kyllä tänäkin päiväni ihan mielelläni joskus, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi.

Pitkään hiljainen meditaatio olikin ainoa henkinen harjoitukseni luovuttuani monimutkaisista rituaaleista. Olen meditoinut ennenkin: jo 1990-luvulla muodostin itse harjoituksen, jossa tavoittelin suorastaan ennätyksiä – tunti oli ihan tavanomaista. Silloin siihen sisältyi mm. paljon visualisointia, koska sain runsaasti New Age-vaikutteita.

Kaikkein omimmalta zenmetodilta tuntui heti alkuun ”tekniikaton tekniikka”: Silmät puoliavoinna tuijotat tyhjää seinää – näin vältät sekä aistiärsykkeitä että unelmointiin vaipumista. Ei ole mitään päämäärää, ei edes ”valaistuminen”: istumisen tarkoitus on istuminen. Siinä missä meditaatiotekniikat joissa keskitytään johonkin kohteeseen ovat alttiita ulkoisille häiriöille, tässä tekniikassa kaikesta mitä ympärillä mahdollisesti tapahtuu, tulee osa harjoitusta.

Nimenomaan zenbuddhalaisuus tuntui kiinnostavimmalta suuntaukselta. Olen toki lukenut kirjoja siitä, mutta myönnän että käsitykseni on varmasti aina ollut vahvasti oman tulkintani mukainen. Toisaalta, sama pätee kristinuskoon. On yhtä monta tapaa olla kristitty kuin on kristittyjä. Jokainen tulkitsee sitä ”oman evankeliuminsa” mukaan.

Joka tapauksessa kiinnostukseni ei siis ole syntynyt yhtä-äkkiä tyhjästä. Se on kehittynyt vähitellen. Olen lakannut uskomasta persoonalliseen Jumalaan, ja että Jeesus oli muuta kuin ihminen: hän oli kyllä hyvin buddhankaltainen ihminen, jonka opetukset – joista kristikunta oikeasti vähät välittää – ovat arvokkaita. Pinnallisesti olen ollut myös tietoinen buddhalaisuuden eri koulukunnista, joita riittää ihan yhtä lailla kuin kristinuskossakin: onhan jopa Puhtaan Maan Buddhalaisuus, jossa huudetaan avuksi Amida/Amitabha-Buddhaa, joka pelastaa sinut kuoleman jälkeen ”Puhtaaseen Maahan”. Kuulostaa tutulta.

Tuntuu vähän hassulta kertoa että näin Youtube-videon, jossa Tina Turner lausuu mantraa ”Nam Myoho Renge Kyo”, ja se teki minuun välittömästi syvän vaikutuksen. Mantra jäi pyörimään mieleeni, ja kesti pari päivää ennen kuin kehtasin avata suuni kotona. Puolisoni oli tottunut meditaatiooni, ja nyt minun piti informoida häntä siitä että tuottaisin jatkossa myös ääntä. Vaikutelmani harjoituksesta näin alussa on se, että toisin kuin hiljainen meditaatio se on hyvin ”fyysinen” vaikka tapahtuukin paikallaan istuen – se tuntuu kehossa miellyttävästi. On jopa vaikea lopettaa. Hyvin pian jo muutin ”kotialttarini” enemmän oikeaoppiseksi buddhalaiseksi alttariksi, jossa on esillä Buddhan patsas, suitsuketta, kynttilä, viherkasvi, vettä, ja ruokaa (esim. omena). Jatkan kuitenkin myös hiljaista meditaatiota mantran toistamisen jälkeen. Se tuntuu silloin entistäkin vaikuttavammalta.

Tässähän on kysymyksessä siis Nichiren buddhalaisuus; se on japanilainen suuntaus, josta voi lukea lisätietoa muualta. Henkisesti minusta on tullut erittäin kriittinen, jopa skeptinen, joten on tavallaan hienoa havaita että osaan yhä innostua jostain. Se ei kuitenkaan tarkoita että syöksyisin suinpäin mihinkään. Harjoitus on yksi asia, ja sitoutuminen johonkin liikkeeseen kokonaan toinen juttu. Luonnollisesti olen tutkinut asiaa netissä. Jokaisen tulisi aina tehdä niin koska se on nykyään niin helppoa.

Jos aloitetaan itse Nichirenista, joka perusti suuntauksen, hän arvosteli muita buddhalaisia koulukuntia. Siitä iso miinus hänelle. Jotkut pitävät häntä Buddhana, mutta ei tuo kovin valaistuneelta vaikuta. Myös Nichiren buddhalaisuuden sisällä on useita suurempia ja pienempiä ryhmiä. Jos jokin katsoo edustavansa ainoaa oikeaa buddhalaisuutta, se on minusta ihan yhtä vastenmielistä kuin vastaavat kristillisten suuntausten väitteet. Sitä paitsi päinvastainen väite, johon myös olen törmännyt, että Nichiren buddhalaisuus ei ole oikeaa buddhalaisuutta, vaikuttaisi äkkiseltään katsoen jopa validimmalta, pakko myöntää. Mantrojakin on monia, myös kristillisiä, joten en väitä että on yksi yli muiden; tämä on vain se joka minua itseäni puhuttelee.

Temppelibuddhalaisuus papistoineen ei minua kiehdo edes ajatuksen tasolla – Suomessa näyttää toimivan, todennäköisesti hyvin pienessä mittakaavassa, Nichiren Shoshu, josta 1991 irtautui maallikkoliike Soka Gakkai, joka on nykyään levinnein ja suurin. Siitä olen lukenut ristiriitaista tietoa, erilaisia näkökulmia. Totta kai eri ihmisillä on erilaiset kokemukset, ja kun toimitaan eri maissa ja kulttuureissa, sekin vaikuttaa osaltaan. En voi itse arvostella sellaista mistä minulla ei ole kokemusta. Olen varma että kohtaisin Soka Gakkai Internationalissa hyvin fiksuja ja mukavia ihmisiä, mutta aivan yhtä varmasti myös kapeakatseisia ja ahdasmielisiä ihmisiä – koska se on, no inhimillistä... vaikka kuinka pyrittäisiin tuomaan esiin omaa buddhaluontoa. Haluan suojella itseäni uusilta pettymyksiltä – niitä on jo ihan riittämiin tullut tässä elämässä. Pelkään ennen kaikkea dogmaattisuutta, taikauskoa ja henkilöpalvontaa. Muiden kokemusten perusteella kaikkea tätä saattaisi löytyä. Ja toisaalta en yksinkertaisesti kaipaa ympärilleni mitään yhteisöä. Soka Gakkai International on Suomessa uskonnollisen yhdyskunnan asemassa, ja minä en halua liittyä uuteen uskonnolliseen yhteisöön tai erota vanhasta; Suomen laki kyllä sallii nykyään kaksoisjäsenyyden, mutta yhteisöillä on oikeus valikoida jäsenensä ja asettaa ehtoja: en usko että kumpikaan – nykyinen yhteisöni tai Soka Gakkai International – katsoisi sitä hyvällä että kuuluu yhtäaikaa johonkin toiseen yhteisöön. Ensimmäinen asia jonka tarkistin oli se, että homoseksuaalisuus ei ole ongelma Soka Gakkai Internationalissa, se on syytä mainita. Yksittäisille ihmisille eri kulttuureissa se voi silti olla ongelma.

Kolmesta suurimmasta Nichiren buddhalaisuuden koulukunnasta Nichiren Shu vaikuttaa lukemani perusteella olevan lähimpänä perinteistä buddhalaisuutta siinä mielessä että he ovat tekemisissä myös muiden buddhalaisuuden suuntausten kanssa ja sisällyttävät harjoituksiinsa hiljaisen meditaation. Sekin on temppelibuddhalaisuutta, joka ei toimi Suomessa.

Jäljelle jää siis itsenäisen harjoittajan tie. Heitäkin löytyy runsaasti maailmalta. Tällä hetkellä aion kokeilla muutaman kuukauden mantraa, katsoa mikä minussa ehkä muuttuu. Jo nyt voin sanoa, että se on todella voimaannuttava. Minuun vetoaa juuri se että Nichiren buddhalaisuudessa ei palvota jotain ulkopuolista jumalolentoa, vaan – aivan buddhalaisuuden ydinsanoman mukaisesti – nähdään jokaisessa ihmisessä myötäsyntyinen potentiaali tulla Buddhaksi: Buddhaluonto. Tätä harjoitus pyrkii kutsumaan esiin. (Toki esoteerinen kristinusko niin ikään tähdentää käsitystä "Kristus meissä") Tähän suuntaan elämäni on kulkenut viime vuodet. Välillä olen eksynyt suunnasta henkilökohtaisten huolten takia, huolehtimalla antanut niille huomiota ja sen myötä voimaa hallita minua, sen sijaan että ottaisin elämän niin kuin se on ja antanut sen virrata vapaasti. Minussa on kipinä, jonka harjoitus sytyttää ja saa hehkumaan. Virittäydyn mantran myötä maailmankaikkeuden värähtelyyn. "Alussa oli Sana..." (Joh.1:1)

Minuun vetoaa toisaalta myös se – uskonnollisen historiani huomioiden – että toisin kuin pelkkä hiljainen meditaatio, Daimoku – mantran lausuminen - on kuitenkin huomattavasti uskonnollisempi harjoitusmuoto. Varsinkin sitten kun siihen liitetään vielä muita elementtejä, jotka kuuluvat asiaan: Juzu-helmet kosketusaistin lisäämiseksi harjoitukseen (kristillinen rukousnauha on minulle entuudestaan tuttu, joten tässä ei sinänsä ole mitään uutta); Gongyo eli liturgia jossa resitoidaan osia Lootus-Sutrasta japaniksi (netistä löytyy tähänkin ohjeet). Gongyo suositellaan suoritettavaksi aamuin illoin. Omassa elämässäni se ei ole mahdollista. Menen töihin kuudeksi aamulla ja asun kerrostalossa.

Kolmantena kunnioituksen kohteena alttarilla eli Butsudanissa oleva Gohonzon eli mandala, jossa on sanskritinkielisin ja kiinalaisin merkein mm. mantra. Viimeksi mainittuun suhtaudutaan nähdäkseni turhankin taikauskoisesti joissain suuntauksissa: se on kuitenkin vain paperia ja mustetta, jonka merkitys on mielessä, ei mikään maaginen objekti sinänsä. Kunnioituksella ja taikauskolla on joskus hienon hieno ero. Joten voin aivan hyvin printata sen netistä sen sijaan että vastaanottaisin sen esim. Soka Gakkailta juhlallisesti.

Monen mielestä en varmasti voi kutsua itseäni buddhalaiseksi jo senkin perusteella, että en ole halukas tiettyihin elämäntapamuutoksiin. Nuoruudessani olin 26 vuotta absolutisti ja 10 vuotta vegetaristi. Se riitti minulle, en aio palata takaisin ehdottomuuksiin ja rajoituksiin.

Mutta yhtä hyvin voisi kysyä kuka voi kutsua itseään kristityksi ja millä perusteella. Kaikki on aina tulkintaa. ”Kun on koolla kaksi kristittyä, on kolme mielipidettä”, on joku sanonut. Kristitty on se joka tunnustautuu kristityksi, kukaan ei voi sitä toisen puolesta päättää; sen opin kauan sitten.