VALOA

 Tämä on jälkimmäinen osa kirjoitukseen "Pimeydessä", ja muodostaa tietynlaisen jatkumon ajatuksellisesti, vaikka saattaa vaikuttaa täysin irralliselta. Ensimmäinen osa käsitteli ajatuksiani modernista satanismista, mutta tämä kertoo lukemistani kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista, jotka ovat tuoneet valoa - etenkin viimeksi mainittu - siihen pimeyteen jossa välillä olen tuntenut olevani, ja joka heijastui ajatuksiini satanismista.  

Luin Tom-Kristian Heinäahon kirjan, Saatanasta seuraava - kaksoiselämäni Jehovan todistajana (Lind & Co 2024). Kirjoittaja on täsmälleen minun ikäiseni, joten kun hän muisteli lapsuuttaan ja viittasi maailman tapahtumiin, hymyilin välillä itsekseni että minäkin muistan tuon. Häntä on haastateltu ainakin Lepakkosafari-podcastissa, jota kuuntelin. Minulle oli tosin outoa se että joku on intoillut Euroviisuista 1970-luvulta asti, kun kisa oli jäykkää pönötystä ja tylsää iskelmää, toisin kuin tänä päivänä! Herreysin veljeksistä me molemmat kyllä pidimme, vieläpä samasta syystä (mainitsen tästä omien muistelmieni ykkösosassa, Ecce Ego I); itse kappalehan on mitäänsanomaton rallatus. 

Pystyn toki samaistumaan hyvin pitkälti siihen millaista on elää kontrolloivassa eksklusiivisessa yhteisössä, joka asettaa paljon sääntöjä ja kieltoja jäsenilleen (ks. esim. Minun tieni). Mutta siinä kohtaa kun hän kertoo menettäneensä jo uskonsa Jehovan todistajien oppiin ja siitä huolimatta jatkoi liikkeen puhujana vuosikausia, koska tykkäsi puhua ja oli hyvä siinä, en kyennyt näkemään häntä uhrina. Kokonaan toinen juttu oli sitten hänen kuvauksensa stereotyyppisestä homomiehen elämästä lukuisine irtosuhteineen; siihenkään en kyennyt samaistumaan, koska sellainen ei koskaan ole ollut minun elämääni. En tunne moraalista närkästystä, vaan koen sen vain minun luontoni vastaisena: yhtälailla inhoan moralismia, ja puolustan aikuisten suostuvaisten ihmisten oikeutta tehdä keskenään mitä haluavat, kunhan ketään ei loukata. 

Toinen mielenkiintoinen teos oli Irene Wai Lwin Moen Kobo-daishin jalanjäljissä - vaeltajan päiväkirja Shikokulta (Basam Books 2021). Kobo-daishi eli Kukai (Kobo-daishi on hänen kuolemanjälkeinen nimensä buddhalaiseen tapaan), oli japanilainen munkki joka perusti Shingon-koulukunnan, joka edustaa Vajrayana-buddhalaisuutta (kuten Tiibetin buddhalaisuus). Hänelle on legendan mukaan annettu myös ansio homoseksuaalisuuden tuomisesta Japaniin (ks. sivu opillisia peruskäsitteitä/etiikka; viisi ohjetta). Kirja on suomalaisten pyhiinvaeltajien opas 1200 kilometrin ja 88 temppelin reitille, jotka liittyvät Kobo-daishin elämään. Itse tietysti voisin kuvitella käyväni lähinnä  Nichirenin elämään liittyvillä paikoilla Japanissa, mutta siihenkään minulla ei ole tarvetta.  

Joskus haaveilin Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta. Tiedän pari ihmistä, jotka ovat sitä kulkeneet. Jo 2020 blogikirjoituksessani mainitsen että haluaisin pyhiinvaellukselle ja hiljaisuuden retriitille, eikä tuo halu ole hävinnyt, mutta ei myöskään edelleenkään toteutunut. On paljon käytännön esteitä, tai ehkä tekosyitä? Mutta nyt myönnän ihan rehellisesti, että en ole lainkaan halukas sellaiseen vaivaan ja epävarmuuteen mitä pyhiinvaellus vaatisi. En myöskään satsaisi rahallisesti varusteisiin, joita tuskin toistamiseen tarvitsisin. 

Näin ollen minulle kirkastui ajatus: tämä elämähän on pyhiinvaellus minulle, ja nimenomaan EI niin kuin Santiago de Compostela, jossa on yksi päämäärä lopussa (allegorisesti ajatellen kuolema tai kuolemanjälkeinen olotila), vaan pikemminkin juuri niin kuin tuo Shikokun reitti, jonka varrella on monia pyhiä paikkoja: sellainen on minun henkinen tieni ollut tässä elämässä; pyhiä paikkoja vastaavat kaikki erilaiset henkiset aatteet joiden vaikutuspiirissä olen viivähtänyt, samaten suuret ja käänteentekevät elämänkokemukset. Niin ikään se kuvaa laajemmin elämänkäsitystäni: ei lineaarisesti pisteestä A pisteeseen B, vaan syklisesti, lukuisine pisteineen. Toisin sanoen, se on matka joka merkitsee, pikemminkin kuin päämäärä. 

Ja pyhiinvaelluksen jälkeen odottaa sitten vähän pidempi hiljaisuuden retriitti. Jos ajatus vaikuttaa teennäiseltä, minä kuitenkin löydän siitä valtavasti inspiraatiota. Toisaalta ehkä olen vain liikaa obsessoitunut ajatukseen, että pyhiinvaelluksen pitäisi olla satoja kilometrejä ja päiväkausia kestävä... eihän edes tarvitse lähteä ulkomaille: kannattaa katsoa sivu Pyhiinvaellus Suomi. Jopa Tampereen kaupungissa on lukuisia minireittejä. Mikä lopulta tekee vaelluksesta "pyhää", on ehkä kuitenkin oma asennoituminen. Minähän olen muutenkin kuin erakkomunkki - maailmassa ja keskellä elämää, mutta silti sivussa.  

Samalta kirjoittajalta, Irene Wai Lwin Moelta, luin myös kirjan Pyhä luonto (Basam Books 2024), joka lienee kolmas suomenkielellä lukemani, pelkästään Japanin shintolaisuutta käsittelevä kirja. Suosittelen lämpimästi, jos aihe yhtään kiinnostaa. Minulle shintolaisuus näyttäytyy hyvin kiehtovana uskontona, ja olen myös koonnut siitä kirjoituksen tähän blogiin. Shintolaisuus on läsnä myös Nichiren-buddhalaisuudessa vähintäänkin visuaalisesti: Nichiren sisällytti Shinto-kameja kalligrafiseen mandalaansa, Gohonzoniin [ks. sivu Harjoitus].  

Viime vuoden vaihteessa kerroin olevani kiinnostunut Minerva T.Y. Leen kirjasta Mindfulness of Buddhahood in Life: Revolutionary Insights of the Lotus Sutra (Lotus Happiness 2018), maallikkoharjoittajan näkökulmia. Vuoden alussa tilasin kirjan, samalla kun tilasin viidennen osan Nichirenin kirjeistä - enää yksi osa jäljellä. Yhden sitaatin Leen kirjasta olen lisännyt sivulle Lootussutra käännös. Se tiivisti mielestäni niin hyvin eron Nichiren-buddhalaisuuden ja moraalia/etiikkaa korostavien koulukuntien välillä (etenkin Theravada). Se ilmentää myös sitä mitä olen joskus kirjoittanut, että oma asenteeni buddhalaisuuteen on enemmän uskonnollinen kuin filosofinen, ja että minusta Nichiren-buddhalaisuus on selvästi lähempänä uskontoa kuin moni muu buddhalainen koulukunta. Tai, kuten myös olen kirjoittanut, olen aina pohjimmiltani ollut mystikko, ja Nichiren-buddhalaisuudessa on vahva mystinen pohjavire. Nämä ovat siis minun ajatuksiani asiasta - tai oikeastaan kokemuksia: en ole niitä mistään muualta lukenut, joten eri mieltä voi vapaasti olla. 

Sutran puutteessa ja kun ihmiset ovat enimmäkseen lukutaidottomia, harjoittajat tosiasiassa vastaanottavat Buddhan linjan [eli opetuslinjan opettajalta oppilaalle] kunnioituksen ja antaumuksen avulla buddhalaisia munkkeja, mestareita tai opettajia kohtaan. Kuitenkin jos sutrat ovat laajasti saatavissa ja useimmat ihmiset ovat hyvin koulutettuja lukemaan ja kirjoittamaan, Dharmaopettajat fyysisessä ihmishahmossa eivät ole enää välttämättömiä, koska sutra joka sisältää Buddhan elämän on Opettaja. 

Niinpä seuraamus Buddhan ansioiden myötätuntoisesta siirtämisestä Lootussutran kautta on se, että Dharmaopettaja fyysisessä ihmishahmossa ei ole enää välttämätön, koska voit suoraan yhdistyä Buddhan ikuiseen elämään, hyveisiin ja ansioihin harjoittamalla itse kirjoitusta. Suorittamalla toimia kuten Lootussutran hyväksyminen, lukeminen, resitoiminen, Lootussutran otsikon lausuminen, ja Lootussutran opetusten selittäminen ja jakaminen toisten kanssa, mielesi tulee olemaan yhtä Buddhan mielen kanssa. Siitä syystä Buddha toistuvasti kehottaa oppilaitaan yksimielisesti harjoittamaan Buddhuuden tietä Lootussutran keinoin. 

Tämä on Lootussutran "erityisen metodin" testamentti, koska harjoitus kohti Buddhuutta on siirtynyt moraalin harjoittamisesta (joka noudattaa kausaliteetin lakia), kuten opetetaan Pali-kaanonissa, antaumuksen harjoittamiseen (joka noudattaa tyhjyyden lakia), kuten opetetaan Lootussutrassa. Tämä merkitsee myös että tyhjyyden laki Buddhan armon kautta syrjäyttää heltymättömän syyn ja seurauksen lain. 

Minä harjoitan buddhalaisuutta säntillisesti kahdesti päivässä, ja olen tehnyt niin vuosia. Se on siis jotain mitä minä teen. Kirjoitin joskus, että minun pitäisi lukea enemmän myös buddhalaisuudesta. Silti pidän oikeutenani kutsua itseäni buddhalaiseksi; se on se yksi asia, joka selkeästi määrittää hengen elämääni, harjoituksen myötä. Ajatukset ovat ajatuksia, elleivät ne ruumiillistu teoiksi, ja Nichiren-buddhalainen harjoitus ottaa mukaan ihmisen koko fyysisen olemuksen [ks. sivu Harjoitus]. Se ankkuroituu vahvasti elämääni... tai piirtää Lootussutran elämääni, kuten sitä joskus on kuvattu. Juuri se, että buddhalaisuus on niin kiinteä osa jokapäiväistä elämääni, tekee siitä minulle enemmän kuin vain yhden katsomuksen muiden joukossa. 

Jiddu Krishnamurti nuorena ja vanhempana

Tärkein viimeisen puolen vuoden aikana lukemani teos on ehdottomasti Mary Lutyensin Krishnamurti elämäkerta (Basam Books 2024), jonka sanotaan olevan ainoa "virallinen" elämäkerta. Kirjoittaja tunsi Krishnamurtin henkilökohtaisesti yli 70 vuoden ajan. Tunnen suurta mielenkiintoa Krishnamurtia kohtaan, vaikka vielä hyvin vähän olen perehtynyt hänen omiin ajatuksiinsa - siinäpä työ, johon paneutua! On ihailtavaa miten hän sanoutui irti hänelle kaavaillusta roolista ja alkoi opettaa omaa totuuttaan. Sitaatti häneltä tässä kirjassa: 

Opetuksen ydin sisältyy vuonna 1929 sanottuun lauseeseen: "Totuus on poluton maa". Totuutta ei voi löytää minkään organisaation, uskonlahkon, opinkappaleen, papin eikä seremonian avulla, ei filosofisen tiedon eikä psykologisen tekniikan keinoin. Se kohdataan käyttämällä vuorovaikutusta peilinä, ymmärtämällä oman mielemme sisältö, havainnoimalla, ei älyllisen, sisään kääntyneen erittelyn avulla. 

Ihminen on rakentanut sisäisen turvamuurin uskonnollisista, poliittisista ja itseään koskevista mielikuvista. Mielikuvat ilmenevät symboleina, mielipiteinä ja uskomuksina. Näiden mielikuvien taakka hallitsee ihmisen ajattelua, arkea ja suhteita toisiin ihmisiin. Mielikuvat ovat syy kaikkiin ongelmiimme, koska ne erottavat ihmiset toisistaan. Ihmisen käsitys elämästä muotoutuu hänen mieleensä juurtuneista käsitteistä. 

Ihmisen tajunta koostuu sisällöstään ja on koko hänen olemisensa ydin. Tajunnan sisältö on kaikille ihmisille yhteistä. Yksilöllistä on nimi, olemus ja perinteestä ja ympäristöstä omaksuttu pintasivistys. Pinnalliset tekijät eivät tee ihmistä ainutlaatuiseksi, ainutlaatuista on täydellinen vapaus kaikille ihmisille yhteisen tajunnan sisällöstä. Ihminen ei siis ole yksilö. 

Vapaus ei ilmene reaktiona eikä vapautena valita. Ihminen kuvittelee olevansa vapaa, koska hänellä on vaihtoehtoja. Vapaus on aidosti ja suuntaamattomasti tarkkailemista, eikä siihen liity rangaistuksen pelkoa tai palkkion odotusta. Vapaudella ei ole vaikutinta. Vapaus ei ole ihmisen kehityksen päätepiste, se on hänen olemassaolonsa ensimmäinen askel. Tarkkaillessaan ihminen alkaa havaita, että ei ole vapaa. Vapaus on olla valikoimattomasti tietoinen arjen olemisestaan ja toimistaan. 

Ajatus on aikaa. Ajatus syntyy kokemuksesta ja tiedosta, eikä niitä voi erottaa ajasta ja menneisyydestä. Aika on ihmisen psykologinen vihollinen. Toimintamme perustuu tietoon ja siksi aikaan. Ihminen on täten aina menneisyyden vanki. Koska ajatus on aina rajoittunutta, elämämme on alituista ristiriitaa ja sisäistä kamppailua. Psykologista kehittymistä ei ole. Kun ihminen tulee tietoiseksi omien ajatustensa liikkeestä, hän havaitsee jakautuman ajattelijan ja ajatusten, tarkkailijan ja tarkkailtavan, kokijan ja kokemuksen välillä. Hän oivaltaa, että tämä jakauma on harhaa, kuvitelma. Vain tällöin havaitseminen on välitöntä sisäistä näkemistä, jota menneisyys tai aika eivät mitenkään varjosta. 

Tämä ajaton oivaltaminen saa mielessä aikaan syvällisen, mullistavan muutoksen. Täydellinen kieltäminen on myönteisen ydin. Kun kielletään kaikki se minkä ajatus on psykologisesti synnyttänyt, silloin on rakkautta, joka on syvää myötätuntoa ja oivalluskykyä. 

Krishnamurti ja Dalai Lama tapasivat ja kävivät filosofisia keskusteluja keskinäisen kunnioituksen hengessä. Dalai Lama on sanonut että Krishnamurti on yksi aikakauden suurimmista ajattelijoista. Niin ikään fyysikko David Bohm, jota olen siteerannut viime vuoden vaihteessa kertoessani kiinnostuksestani kvanttifysiikkaa kohtaan, kävi Krishnamurtin kanssa keskusteluja, joista on koottu kirja, Ajan päättyminen (Basam Books 2015). Kvanttifysiikasta Krishnamurtiin on looginen jatkuvuus: todellisuuden luonteesta on kysymys, ja meidän asemastamme siinä. Tämä on taas yksi osoitus siitä että kaikki ideat tulevat minulle juuri oikeaan aikaan, oikeassa järjestyksessä, tukemaan henkistä kasvuani. Krishnamurti on sanonut:

Sinut voidaan käännyttää yhdestä uskomuksesta toiseen, yhdestä dogmista toiseen, mutta sinua ei voi käännyttää todellisuuden ymmärrykseen. Uskomus ei ole todellisuutta.

Kun Krishnamurtilta kysyttiin mitä hän ajattelee Buddhasta, hän vastasi että ei ajattele Buddhaa; ajatus ei yllä ymmärryksen alueelle. Tiettävästi hän sanoi myös, että kukaan ei kuunnellut Buddhaa, ja sen takia on olemassa buddhalaisuus (luonnollisesti saman voi nähdä pätevän Jeesukseen ja kristinuskoon mitä suurimmassa määrin!). Kun buddhalainen oppinut kerran luetteli joukon asioita, joista Krishnamurti näytti sanovan samaa kuin Buddha, Krishnamurti kysyi ensimmäiseksi miksi oli tarpeen vertailla. 

Krishnamurtista muissa blogeissani: 

J. Krishnamurti kuolemasta...

Carlos Cardoso Aveline: Avataaran luominen

Miten vaatimattomista oloista hän ehkä lähtikin, tästä kirjasta saa kuvan siitä miten etuoikeutettu hän kuitenkin oli, hänen elämänsä oli taloudellisesti turvattua. No, siten hänellä olikin vapaus kehittää ajatteluaan, vailla aineellisia huolia. Paljon kerrotaan "prosessista", joka oli fyysisesti tuskallinen ja jota hän kävi läpi koko elämänsä, ja josta olen lukenut ennenkin. Kohtausten aikana hän ei ollut tietoinen, vaan ikään kuin jätti ruumiinsa. Hän puhui usein "toisesta", jonka läsnäolon tunsi. Tavallaan jätetään avoimeksi kysymys, entä jos Maailmanopettaja, Maitreya, tuli sittenkin, mutta eri tavalla kuin odotettiin? Krishnamurti itse sanoi tästä mm.: "En tiedä. En todellakaan tiedä. Mikä on totuus tästä kaikesta? Se ei ole itsepetosta, hämäystä, tekemällä tehtyä tai toiveajattelua - enhän edes tiedä mitä toivoisin. Lisäksi tässä kaikessa on kummallista, että Buddha on aina viehättänyt K:ta [hän puhuu tässä itsestään]. Oliko tämä vaikutusta? En usko. Onko varanto Buddha? Vai Maitreya? Mikä on totuus? Onko se jotakin, mitä emme saa koskaan selville?" 

Ja hiukan myöhemmin: "Maitreya on jotakin liian konkreettista ja liian monimutkaista"... "Olen sanonut, ettei se ole Maitreya tai bodhisattva. Tuo suojelus on liian kouriintuntuvaa, liian harkittua. Mutta olen aina tuntenut sen varjeluksen." 

Vähäisetkin viittaukset kirjassa vahvistavat käsitystäni, että teosofinen selvänäkijä ja sittemmin vapaakatolinen piispa C.W. Leadbeater, joka "löysi" Krishnamurtin, ei todellakaan ollut mikään korkealle kehittynyt ihminen - itseään täynnä hän oli ja halusi tehdä itsestään tärkeän, ja "vihkimyksen polku", sellaisena kuin hän sen näki, oli silkkaa fantasiaa. Hän oli pettynyt kun Krishnamurti sanoutui irti roolistaan, ja oli sitä mieltä että hän "epäonnistui".

Sen sijaan Annie Besant, hänen kasvattiäitinsä, kuulemma sanoi myöhemmin yksityisesti: "Ehkä hän on suurempi kuin me kuvittelimme, ei odottamamme maailmanopettaja, vaan itse totuus kulkemassa hiljaa keskuudessamme." Osho, joka arvosti Krishnamurtia ja jolla itsellään oli joitain kiinnostavia ajatuksia, joskaan en parhaalla tahdollakaan voi pitää häntä "valaistuneena" (jos olet katsonut Netflixin dokumentti-sarjan, Wild Wild Country, tiedät mitä tarkoitan), sanoi että Krihnamurti puhui vuoren huipulla ja hänen kuulijansa olivat alhaalla laaksossa. Sellaisen vaikutelman voi tosiaan saada kun katsoo videoita hänen puheistaan. Joskus Krishnamurti vaikuttaa suorastaan epätoivoiselta: "olette kuunnelleet minua vuosikymmeniä, ettekä ole muuttuneet! Muuttukaa nyt, ei huomenna." Osho sanoi myös, että Krishnamurti ei antanut vastauksia, hän oli vastaus. Jossain Krishnamurti myös toteaa olleensa itse sellainen kuin oli lapsesta saakka, "luonnon oikku". Ehkä hän ei itse aina kyennyt näkemään miten vaikeaa se, mikä hänelle oli luontaista, oli muille ihmisille. Hän sanoi:

Varmastikaan sen ymmärtäminen, mitä minä sanon, ei ole kovin vaikeaa. Vaikeus on siinä että ryhtyy sanoista toimeen. Sen toimeen paneminen ei vaadi rohkeutta, vaan pikemminkin oivallusta. Useimmat meistä odottavat maailman muuttuvan, mieluummin kuin alkavat muuttaa itseään.  

Mary Lutyens kirjoittaa:

Krishnamurtin puhetilaisuuksien yleisömäärät eivät olleet kovin suuria; hänen viimeisten parinkymmenen elinvuotensa aikana yleisöä oli yleensä noin 1000 - 5000 henkeä, riippuen hallin tai teltan koosta. Mikä hänen kuulijoitaan hänessä kiehtoi? Oli merkillistä, miten vähän joukossa oli hippejä, vaikka suurin osa oli nuorisoa. Enimmäkseen yleisö koostui asiallisista siististi pukeutuneista ihmisistä, sekä miehistä että naisista, jotka kuuntelivat Krishnamurtia vakavana ja tarkkaavaisesti, vaikkei hänellä ollut suuriakaan puhujanlahjoja. Hänen opetustensa tarkoitus ei ollut lohduttaminen, vaan hän pyrki herättämään ihmiset tiedostamaan maailman vaarallisen tilan, josta hänen mukaansa jokainen yksilö oli vastuussa, koska jokainen yksilö on tuo maailma mikrokosmoksena. 

Se mitä olen kertonut tämän kirjoituksen edellisessä osassa omasta alttiudestani vaikutteille, näyttäytyykin tässä kohtaa positiivisessa valossa - avoimuutena ja vastaanottavaisuutena: kun katselen ja kuuntelen Krishnamurtia, tunnen saavani jotain, vaikka ymmärrys ei heti kaikkea tavoittaisikaan. 

Juuri tätä ennen olin jo huolissani mielenterveydestäni, kun tunsin käyväni niin syvällä ahdistuksen partaalla pohtiessani tätä ihmiskunnan tilaa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin, se on pitkäaikainen asia. Eniten minua on kiusannut tosiasia, että olen itse samanlainen kuin kaikki muut. Pohdin mm. että pitäisi nousta konfliktitilanteen yläpuolelle nähdäkseen paremmin, eikä ottaa kantaa suuntaan taikka toiseen, ja kysyin retorisesti haluanko edes kuulua ihmiskuntaan. 

Ei ihmisillä edes ole omia mielipiteitä: omaksumme kaiken jostain ulkoapäin. On kuitenkin selvästi oikea ja väärä. Oikeaa on se mikä vähentää kärsimystä, väärää se mikä lisää sitä. Esim. nyt niin ajankohtainen kysymys transihmisten oikeuksista: Jos heidän olemassaolonsa syystä tai toisesta kiusaa sinua, sinä et silti kärsi; jos ajat lakimuutoksia joilla heidät pannaan ahtaalle, se aiheuttaa kärsimystä heille. Teet siis väärin. Piste. He haluavat vain olla olemassa, omana itsenään. Se ei kavenna sinun olemassaoloasi millään tavalla. Niin ikään jos sinun jumalasi hyväksyy kärsimyksen aiheuttamisen jollekin ihmisryhmälle, kyseessä on yksiselitteisesti väärä jumala. 

Kun Ukrainan sota alkoi, katsoin buddhalaisen videon jonka sanoma oli se että vaikuttaakseen rauhaan maailmassa, pitäisi pyrkiä rauhaan omassa elämässään. Mietin silloin onko se vähän liian mystinen näkökulma. Mutta myös Krishnamurti on puhunut samasta asiasta. Ja paljon olen vuosien varrella toistellut että minähän olen "vain ihminen" - ikään kuin tekosyynä sille että ei edes viitsi yrittää. Nyt minulle on kirkastunut oivallus: KYLLÄ - kaikki alkaa minusta itsestäni; minun pitää muuttua! 

Se on sanoma jota kukaan ei halua kuulla, koska se vaatii sinulta paljon - kaiken: ei riitä että osallistut mielenosoituksiin, äänestät, kierrätät, ryhdyt vegaaniksi... se on vain ulkoista. Todellinen muutos on sisäinen. 

Mielenkiintoista, että myös Krishnamurtista tulin tietoiseksi jo 1990-luvulla henkisen heräämiseni alussa, teosofian myötä, vaikka tähän asti en ole juurikaan hänen omiin puheisiinsa ja kirjoituksiinsa tutustunut. Näyttää siltä että kaikki arvokas on jo minulla; pitää vain tulla tietoiseksi siitä. Ahdistuksen ja epätoivon hetket näyttävät edeltävän aina suurimpia henkisen oivalluksen läpimurtoja. Eihän tässä sinänsä mitään uutta minulle ole, mutta välillä olen kadottanut näköpiiristäni ratkaisun, joka on minussa, ja vajonnut murehtimaan sitä mikä on pielessä ihmiskunnassa ympärillä; ihmiskunnassa, josta minä olen osa.   

Ristiriitani vanhan ystäväni kanssa, josta olen paljon kirjoittanut, on vain ikään kuin oire suuremmasta, ihmiskunnallisesta ristiriidasta. Kun kerroin hänelle viime vuonna kiinnostuksestani kvanttifysiikkaan, olin pettynyt hänen laimeaan reaktioonsa. Nyt kerroin hänelle Krishnamurtista, vähintään yhtä innoissani, mutta tällä kertaa totesin vain ymmärryksellä että hänessä ei ole mitään mikä resonoi kerrotun kanssa. Carl Jung on sanonut: 

Yksinäisyys ei tule siitä että ei ole ihmisiä ympärillä, vaan siitä ettei kykene kommunikoimaan asioita jotka tuntuvat tärkeiltä itselle, tai tiettyjen näkemysten kannattamisesta joita muut eivät pidä hyväksyttävinä. 

Paradoksaalisesti hän on yksin ajatuksineen, ja minä olen yksin ajatuksineni, mutta juuri ajatuksen tasolla emme voi kohdata lievittääksemme yksinäisyyttämme; se päinvastoin vain kasvattaa välimatkaa. En yhtään epäile että kummallakin meistä on älykkyyttä - vähemmän älykkäät ihmiset tyytyvät vähempään elämässä, eivätkä kyseenalaista niin paljon - minulla se ei vain ilmene esim. matemaattisesti, kuten hänellä, ja häneltä taas tuntuu puuttuvan filosofista syvällisyyttä. 

Monet omat pienet oivallukseni matkan varrella ovat viitanneet samaan suuntaan kuin Krishnamurti, rakentaneet minua vähitellen, ja minusta tuntuu, että se mistä Krishnamurti puhuu, on henkisen evoluution johdonmukainen seuraava askel, mutta se vaatii kaiken lopunkin omaksutun tiedon kyseenalaistamista ja haastamista, ja olen vielä liian kiintynyt esim. buddhalaisuuteeni. Seuraava askel ei ole enää ajattelua eikä tekemistä, se on olemista. Olen kuin astia, jota täytetään hienoimmilla viineillä, mutta mieluummin menisin raikasta vettä pulppuavalle lähteelle sisimmässäni. 

Mitä sinä olet, on Totuus. Tuo Totuus kielletään kun seuraat jotakuta - seuraat gurua, seuraat pappia. Sen tähden täytyy olla vapaa tästä hengellisestä auktoriteetista. Auktoriteetti tuhoaa, tuhoaa ei vain Totuuden vaan sinun ymmärryksesi Totuudesta. Joten älä seuraa ketään koskien ymmärrystäsi siitä mikä Totuus on. Älä seuraa sitäkään mitä puhuja sanoo, vaan mitä puhuja sanoo, on pelkästään kehotus itsesi havainnoimiseksi, ymmärtääksesi itseäsi sellaisena kuin olet. 

Krishnamurti, Brockwood Park 1974

Jiddu Krishnamurti: The Reluctant Messiah, 26:48 min. Lucasfilmin dokumentti "Nuori Indiana Jones" tv-sarjan dvd:tä varten 2007. Muistan kyseisen sarjan jakson, jossa Indy tapasi Krishnamurtin nuorena, ja myös Annie Besant ja C.W. Leadbeater olivat mukana kuvassa. Siihen aikaan olin teosofian lumoissa, joten olin aivan ihastuksissani. Mitään muuta en koko sarjasta muistakaan, vaikka tyypillisesti Indy pistettiin joka jaksossa tapaamaan historiallisia merkkihenkilöitä. 

Vielä ote kirjasta... Krishnamurtilta kysyttiin puhetilaisuudessa: "Olen kuunnellut puheitanne jo jonkin aikaa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Mikä on pielessä?" Hän vastasi:

Johtuuko se siitä, ettette ole vakavissanne? Tai ettette välitä? Tai ehkä teillä on niin monia ongelmia, että olette niiden vanki, eikä teillä ole aikaa tai mahdollisuutta pysähtyä koskaan katselemaan sitä kukkaa?... Hyvä herra, ette ole antanut elämäänne sille. Me puhumme nyt elämästä, emme ajatuksista, teorioista, käytännöistä tai tekniikoista - vaan tarkastelemme sitä elämän kokonaisuutta, joka teidän elämänne on.

Loistavia sitaatteja löytyisi loputtomasti, mutta johonkin täytyy vetää raja, ja ne ovat kuitenkin vain murusia, maistiaisia. 

Krishnamurti.info tarjoaa mm. suomeksi tekstitettyjä YouTube-videoita Krishnamurtin puheista.  

Jiddu Krishnamurti Wikipediassa. 

Krishnamurti Foundation Trust suomeksi. 

Ja koska tämä julkaisu koski kirjallisuutta, pienenä sivuhuomautuksena asian vierestä: oletko huomannut saman kuin minä, että suurin osa mielenkiintoisinta suomenkielistä kirjallisuutta tänä päivänä on Basam Booksin kustantamaa?! 

Syvällistä pinnallisesti

Päivitetty 26.8.2022

Tämä kirjoitus on luonteeltaan lähinnä kooste ja kertausta asioista, jotka olen aiemmin julkaissut siellä, täällä. Se perustuu kristityn ystäväni esittämiin kysymyksiin (sanottakoon, että opillisesti hän on esoteristi, joka uskoo mm. jälleensyntymiseen, mutta moraalisesti hän on hyvin konservatiivinen kristitty). Ehkä ideat ovat vähissä tällä hetkellä, mutta toisaalta tämä näkökulma voi olla mielenkiintoinenkin. 

 Sain taannoin sähköpostia ystävältäni. 

Hei Marko!

Minulle on tullut tapaamistemme jälkeen usein mieleen mistä ja mitä haluaisin kanssasi totuudesta jutella. Tässä on vain joitakin asioita, mitä nyt tuli mieleen.

Muistelen, että hän on esittänyt monet näistä kysymyksistä ennenkin vuosien varrella, joten tämä "keskustelu" ei taida edetä?

- Oletko vaihtanut yhden uskonnon toiseen?

Tulin Kristiyhteisöön ja sen myötä kristinuskoon niin että nimenomaan vaihdoin tietoisesti toiseen (minun tiestäni voi lukea kirjoituksestani "Minun tieni"). Minulla ei ollut mitään uskontoa edellisen puolisoni kuoleman jälkeen, enkä sitä ennenkään ollut enää pariin vuoteen kristitty, joten en vaihtanut mitään mihinkään: minä "heräsin" buddhalaisuuteen sisäisen, mystisen kokemuksen kautta, ja sen jälkeen tutkiessani asioita tajusin, että minähän ajattelen jo tällä tavalla. Ajatteluni oli vuosia kehittynyt tiettyyn suuntaan. 

Voitto Viro kirjoitti: "Kuitenkin on oikein hyväksyä tämä ennakkoasenne: jos näytät minulle totuuden, joka vakuuttaa minun sisimpäni suuremmalla ehdottomuudella kuin Jeesuksen kirkastama totuus, hyvä on: sisimpäni velvoittaa minut uskollisuuteen sitä totuutta kohtaan, jonka lahjoittama vapaus on syvin."

Toki minäkin olen välillä miettinyt miksi emme enää puhu syvällisiä, mutta kun vasta mietin mitä vastaisin hänen kysymyksiinsä, aloin jo tuntea kyllästymistä. Ehkä on syynsä siihen ettemme puhu näistä asioista, ja ehkä niin on hyvä. En ole pitänyt hänen toistuvista viittauksistaan siihen että olen "joskus-jotakin" - esim. "aikoinaan lukenut ja tutkinut paljon" - mutta ilmeisesti en hänen mielestään enää, kun luen ja tutkin eri asioita. En koskaan tutkinut yksinomaan kristinuskoa, ja vaikka nykyään olen kalunnut sen aiheen loppuun, eikö ole aika pinnallista että sillä olisi merkitystä, uskooko joihinkin väittämiin. Se on vain kirjaviisautta. 

Syvällisten puhuminen vain puhumisen vuoksi on pinnallista. Hän sanoi ettei enää tiedä mihin minä uskon. Miksi pitäisi? Minulle uskonto on mitä suurimmassa määrin yksityisasia. Minun on hyvin vaikea jakaa sisintäni kenenkään kanssa, koska koen ettei kukaan voi todella ymmärtää... eihän kukaan muu ole kulkenut samaa tietä kuin minä. Ja miksi ylipäänsä puhua opillisista kysymyksistä teoreettisella tasolla: elämästä on kysymys! Olennaisinta ei voi koskaan ilmaista sanoin eikä välittää toiselle: se täytyy kokea itse ja jokaisen kokemus on yksilöllinen. Pääasia kai olisi vain hyväksyä toinen kaikesta huolimatta. Ei kai tämä mikään kilpailu ole, jossa on tarkoitus nujertaa toinen älykkäillä argumenteilla? 

Tunnen ymmärrettävää turhautumista kun minulta kysytään asioita, joista olen hyvin perusteellisesti kirjoittanut blogeissani, esim. mainittu "Minun tieni", varsinkin viimeinen kappale tässä yhteydessä. Ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla, en ole hyvä puhuja, joten en mielelläni puhu kenenkään kanssa näistä "syvällisemmistä" asioista. Kirjoitan myös siitä ongelmasta, mikä meidän välillämme mielestäni aina on ollut: "Kun itse yritän muotoilla käsitykseni uskonnosta - tai laveammin 'henkisyydestä' - sanoiksi, se on kuin kirjoittaisin runoa, mutta usein huomaa, että jonkun toisen kohdalla se on kuin hän ratkaisisi matemaattista yhtälöä - täysin erilainen lähestymistapa, kuin puhuisimme eri kieltä..." Hän on itse sanonut kuinka tärkeää tiede ja etenkin matematiikka ovat hänelle olleet jopa totuuden etsijänä henkisellä tiellä. Minulle taas taide taitaa olla läheisempi väylä henkeen. Suurin eromme ei mielestäni ole niinkään ajatussisällöissä, vaan siinä että koko se prosessi, jolla tulemme omiin johtopäätöksiimme, on ilmeisesti niin erilainen. Minä olen aina luottanut ennemmin sydämeen, vaikka arvostan myös korkealle sitä että ihminen on lukenut paljon, ja ennen kaikkea monipuolisesti! (Pakko sanoa, että hänen kohdallaan niin ei ole: hänen lukemistonsa on ollut hyvin yksipuolista - sellaisen kuvan olen saanut vuosien aikana.) Mutta se ei riitä. Tieto jonka opit kirjasta, ei ole omaasi vaan lainattua, ennen kuin sinulla on omakohtainen kokemus siitä ("Gnosis"). Jos sanoo "tietävänsä" jotain henkisistä asioista kokemuksensa perusteella, toisella ihmisellä voi olla yhtä vahva kokemus, joka on johtanut aivan erilaisiin johtopäätöksiin; silloin kuulostaa ylimieliseltä korostaa omaa tietoaan. Kristityt uskovaiset käyttäytyvät sillä tavalla, ja se tekee todella vastenmielisen vaikutuksen - teki jo silloin kun itse tunnustauduin kristityksi. "Totuus" on hyvin kapea ja pieni jos se on jokin oppi tai käsitys, joka sisältyy tiettyyn uskontoon. 

Minä olen kulkenut jälkeenpäin katsottuna erittäin johdonmukaista tietä askel askeleelta - tietenkään en ole juuri sillä hetkellä tiennyt mihin se johtaa, mutta jokainen vaihe on ollut välttämätön juuri minulle ja vain minulle. Kaikessa on ollut johdatus mukana, kaikki on ollut tarkoituksenmukaista. Minun näkökulmastani ja kokemuksestani outoa on nimenomaan se, jos ihminen ei muutu, eikä hänen maailmankatsomuksensa nähtävästi kehity. Sehän on paikalleen pysähtymistä. Ja vaikka en sitä koskaan suoraan hänelle sanoisi päin naamaa, minun nähdäkseni hänen kohdallaan on juuri noin! Kuulen häneltä aina ne samat asiat vuodesta toiseen, ja kun ajattelee kuinka kauan olemme tunteneet, siitä tulee aika monta vuotta...

Emme me koskaan ole olleet samaa mieltä monestakaan asiasta, muu on näköharhaa. Minä olen kauan sitten oppinut mitä hänelle ei voi sanoa, ja välttänyt niitä aiheita. On totta, että aikanaan meillä oli tietty yhteys, mutta se ei ollut mitään mitä sanottiin, vaan se oli yhteinen henkinen harjoitus, joka yhdisti. Ei ole sattumaa, että buddhalais-kristillisen uskontodialogin perustana on nk. "hiljainen dialogi", jossa osallistujat hiljentyvät yhdessä kukin oman traditionsa mukaisesti. Siihen minä olen aina uskonut. Hiljaisuus on vahvempi kuin tuhat sanaa; sanat voivat erottaa, hiljaisuus yhdistää. Se oli luontevaa kun meillä oli muodollinen "ryhmä" - usein käytännössä vain me kaksi - joka kokoontui säännöllisesti ja jossa nimenomaan tehtiin henkisiä harjoituksia (meditaatiota). Se on vaikeampaa kun tavataan epämuodollisesti: hän ei ole ymmärtänyt vihjauksiani siitä, että jos halutaan puhua "henkeviä", pitäisi myös harjoittaa/hiljentyä/meditoida vastapainoksi. 

Siinä ei ole mielestäni mitään väärää että puhuisin henkisistä asioista mieluiten jonkun toisen samalla tavalla ajattelevan - eli samaa uskoa tunnustavan - kanssa, jolloin voisimme vertailla kokemuksiamme ja tukea toisiamme. Kuitenkaan kukaan ei ajattele tarkalleen samalla tavalla kuin minä, ja itsenäisenä harjoittajana minulla on vapaus valita. Buddhalaisuus - aivan kuten kristinusko - ei myöskään ole mikään yksi yhtenäinen harmaa möhkäle: Nichiren-buddhalaisuus on omanlaisensa, ja siinäkin on lukuisia koulukuntia, jotka eroavat toisistaan. Harjoitus on yksi yhteinen tekijä. En olisi voinut kääntyä buddhalaisuuteen esim. Theravada-muodossaan. 

- Onko sinulle usein käynyt niin, että on tullut jokin kriisi, minkä takia katsomuksesi on vaihtunut/muuttunut?

On ja ei. Jokin kriisi on voinut pakottaa muutokseen, jolloin se on ollut pitkä prosessi, ja tuskallinenkin, mutta myös äkillinen sisäinen kokemus on saattanut muuttaa kaiken hetkessä: näin minusta mm. tuli buddhalainen. Minä "tulin uskoon", jos näin voisi sanoa. Olennainen ei ole koskaan muuttunut, se on vain vahvistunut ja selkiytynyt: ihmisessä itsessään on jotain arvokasta - "Kristus meissä", Buddhaluonto. 

- Oletko buddhalainen?

Miksi tämä kysymys? Miten se ei ole tullut selväksi? Yritän ajatella että hän ei varmasti tarkoita sitä sillä tavalla, mutta jostain syystä minulle tulee toistuvasti tunne ikään kuin hän kyseenalaistaisi minua. Siksikään en mielelläni puhu näistä asioista juuri hänen kanssaan. Ehkä se on vain sitä että hän yrittää analysoida. Minä perustan kaiken omaan kokemukseen, järkeily on toissijaista.

- Mitä mieltä olet ihmisten NDE-kokemuksista? 

NDE-kokemuksista olen ilmaissut mielipiteeni joissain blogikirjoituksissani, ja olen sen myös hänelle joskus suullisesti sanonut. Sinänsä ne varmasti ovat todellisia, ja niissä on paljon universaaleja piirteitä, mutta myös piirteitä, jotka nousevat kokijan omasta mielestä. Tiibetiläinen Kuolleiden kirja puhuu tästä. Kuolemalla on paljonkin yhteistä unennäön kanssa, ei niitä suotta ole vanhastaan rinnastettu. Mutta ei ole tarkoituksenmukaista keskittyä kuoleman jälkeisiin asioihin tässä elämässä. Hän lähetti minulle myöhemmin kokonaisen artikkelin jonkun NDE-kokemuksesta. En jaksanut lukea sitä ja sanoin sen suoraan. Toisten kokemuksista lukeminen ei ole sama asia kuin sen kokeminen itse. Hänelle tämä aihe on jostain syystä erityisen tärkeä ja läheinen. Ehkä kannattaisi elää ensin. 

- Onko mielestäsi Jeesus historiallinen henkilö?

Jeesuksen historiallisuutta ei kukaan vakavasti otettava tutkija epäile, enkä minäkään. Sehän ei tarkoita mitään muuta.

- Onko sinulle totuus subjektiivinen asia?

Kannattaa lukea mitä esim. Wikipedia kertoo käsitteestä "totuus", niin ehkä ymmärtää miksi se ei ole ollenkaan niin itsestään selvää kuin ystäväni tuntuu ajattelevan. Se on hyvin epämääräinen käsite. En ole koskaan ymmärtänyt kuinka huolettomasti hän sitä viljelee, olettaen ilmeisesti että kaikki ihmiset ymmärtävät sillä samaa kuin hän. Mitä tulee oppeihin ja katsomuksiin, minulle on kehittynyt oma filosofiani, jota olen yrittänyt hahmotella tuossa kirjoituksessani, "Minun tieni", etenkin juuri viimeisessä kappaleessa. Taidan olla vähän tylsä, mutta kuten kirjoitin alussa, tämä on turhauttavaa... jos toinen kyselee kysymyksiä, mutta ei ole halukas lukemaan mitä olet asioista kirjoittanut aiemmin, on pakko olettaa että vastaus ei ilmeisesti kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi. 

- Oletko ollut aina subjektiivisesti (persoonallisesti) jotain suuntausta, vai jotain muuta?

En ymmärrä kysymystä. Olen aina ollut täysillä sitä mitä olen ollut. Siksi muutos voikin olla kivulias, vaikka se onkin synnytyskipuja. 

- Onko uskonto tai mikä tahansa katsomus vain subjektiivinen mielipiteiden kokoelma, jonka voi kokonaan vaihtaa?

Uskonnolliset opit ovat luonnollisesti ihmistekoa. Buddhalaisuus ei mitään muuta itsestään väitäkään. 

- Mitä tiede merkitsee sinulle? Onko sinulla nykytieteen mukainen ihmiskuva? Entä maailmankuva?

En minä tiedettä erityisesti seuraa, ellei lasketa uskontotiedettä. Kiertääkö maa aurinkoa? Jos hän tarkoittaa kysyä, olenko materialisti, niin en. Siinä lyhyt vastaus. 

- Onko sinulla kristinuskosta mitään mukana?

Kristinuskosta ei ole tietoisesti mitään mukana. Tietoisesti. Kaikki mitä ikinä olen ollut, on tietysti mukana tavalla tai toisella aina, ei siitä kokonaan mihinkään pääse.

- Entä asiat, joissa kristinusko ja buddhalaisuus ovat samaa mieltä, joissa opetetaan samoin? Olen ollut iloinen käskyistä, ja niissä on tosi paljon samaa kuin kristinuskossa. Elätkö buddhalaisten käskyjen/moraalin/ohjeiden mukaan?

Nyt päästään aiheeseen, josta voisin sanoa paljonkin. Buddhalaisuudessa ei ole käskyjä, eikä buddhalaisuus ole moraalioppi. Huomaan, että hän on täysin väärinymmärtänyt koko asian, mutta ei se mitään, sillä niin minäkin väärinymmärsin kun katselin buddhalaisuutta ulkoapäin ja kuvittelin olevani hyvinkin perillä myös muista uskonnoista kuin kristinuskosta. 

Aiheesta voi lukea enemmän tämän blogin sivulta Opillisia peruskäsityksiä, otsikolla Etiikka; viisi ohjetta. Ohjeissa sinänsä on paljon enemmän kuin pelkkä kirjain antaa ymmärtää. Suosikkiesimerkkini on seksi, jossa kristinusko näkee aivan hirvittävän ison synnin mahdollisuuden - kaikesta päätellen pahemman kuin tappaminen, joka usein hiljaa hyväksytään - ja ihmisten seksuaalisuutta pitää sen tähden yrittää kontrolloida. Buddhalaisuus ei esimerkiksi anna suurta arvoa avioliitolle ja lisääntymiselle, edes monogamia ei ole mitenkään itsestään selvää. Inhoan moralismin sekoittamista uskontoon ja ystäväni on siinä mestari, niin sanoakseni. 

"Buddha kyseenalaisti monet yhteiskunnassaan olemassaolevat olettamukset, mukaan lukien moraaliset, ja yritti kehittää etiikkaa joka perustuu järkeen ja myötätuntoon, pikemmin kuin traditioon, taikauskoon ja tabuihin. Tunnetussa Kalama Suttassa hän sanoo että ilmestys (anussana), traditio (parampara), kirjoitusten auktoriteetti (pitakasampada), ja henkilön oma mielipide (ditthinijjhanakkhanti) ovat riittämätön keino määritellä oikeaa ja väärää..." (Koko kirjoitus)

"Filosofia haastaa meidät ajattelemaan seksuaalista etiikkaa hyvin eri tavalla kuin useimmille meistä on opetettu. Ohjeet ovat periaatteita, eivät sääntöjä, ja on kiinni yksittäisistä buddhalaisista päättää kuinka soveltaa niitä. Tämä vaatii suuremmassa määrin itsekuria ja rehellisyyttä itseä kohtaan kuin legalistinen 'seuraa vain sääntöjä äläkä kysy kysymyksiä'-lähestymistapa etiikkaan. Buddha sanoi, 'ole turva itsellesi'. Hän opetti meitä käyttämään omaa arvostelukykyämme mitä tulee uskonnollisiin ja moraalisiin oppeihin."

"Gautama Buddha halusi meidän pohtivan tekojamme ja katsovan tuottavatko ne harmia vai ovatko ne hyödyllisiä. Tässä yhteydessä jos haluamme tietää, onko teko seksuaalinen väärinkäytös vai ei, meidän pitäisi kysyä itseltämme seuraavat kysymykset: aiheuttaako teko vahinkoa vai tuottaako se iloa? Motivoiko tekoa rakkaus ja ymmärrys? Pitäisitkö siitä jos joku tekisi sen sinulle? Onko siihen molemminpuolinen suostumus?" 

Lisäksi: "Nichiren opetti että on epäkäytännöllistä tavalliselle ihmiselle nykyisenä aikakautena pyrkiä lähestymään heräämistä pelkästään pitämällä kiinni ohjesäännöstä. Ihmiset eivät enää tunteneet kykenevänsä täyttämään näiden eri ohjeiden odotuksia; monet jotka yrittivät, tulivat ymmärtämään että moraali ja etiikka yksin eivät tuoneet ketään lähemmäksi heräämistä. Tietenkin oli myös tekopyhiä, jotka tiukasti pitivät kiinni ohjeiden kirjaimesta, samalla rikkoen niiden henkeä. Korjatakseen tämän, Nichiren opetti että kaikkien eri ohjeiden todellinen henki ilmaistaan Lootus-sutrassa. Sen takia  kaikkein tärkein asia on yksinkertaisesti pyrkiä kannattamaan Lootus-sutraa, jotta ylittäisi epätäydellisyytensä ja saavuttaisi valaistumisen. Tämä on kaikkien ohjeiden todellinen täyttymys."

Mutta toki myös: "Kuitenkin on myös totta, että meidän pitäisi ottaa vakavasti buddhalaisuuden eettinen opastus, kuten viisi suurta ohjetta. Vastustamme näitä omalla riskillämme. Vaikka ne eivät itsessään voi tuoda heräämistä, ihmisten tarvitsee kuulla ja pohtia näitä yleisiä suuntaviivoja, koska arvioimalla sen perusteella kuinka monet ihmiset toimivat, näyttäisi että he eivät ole kehittäneet omatuntoaan tai myötätuntoaan." (Koko kirjoitus)

Joka tapauksessa en näe paljonkaan samaa kuin kristinuskossa. Asenne ja lähestymistapa on aivan erilainen. Elänkö niiden mukaan? Edelleen: ne eivät ole käskyjä. Otan ne huomioon. Minä kannatan Lootus-sutraa: 

"Myoho Renge Kyo ei ole ainoastaan Lootus-sutran otsikko, vaan myös itse Dharman nimi. Se on Lootus-sutran ydin, Nichiren-buddhalaisuuden symboli, buddhatilan siemen kylvettäväksi niiden mieliin, jotka täytyy pelastaa. Myöskään Daimokun lausumista ei Nichiren-buddhalaisuudessa nähdä pelkästään keskittymisen välineenä tai mantrana, jota harjoitetaan hyötyjen kertymiseksi. Se on ilmaus harjoittajan uskosta ja ilosta Lootus-sutraan sisältyvästä Buddhan opista; opista, että buddhatila ei ole ainoastaan potentiaalina koko elämässämme, vaan aktiivinen läsnäolo, joka johtaa meitä heräämiseen juuri tässä hetkessä. Daimoku on kuin siemen, jonka kylvämme elämäämme. Jatkamalla Nam Myoho Renge Kyo'n lausumista olennaisena päivittäisenä harjoituksenamme, me kasvatamme tuota siementä, niin että lopulta buddhatilan viisaus ja myötätunto voivat kukkia meissä ja kaikissa olennoissa." (Katso sivu Harjoitus)

- Minkälainen ihmiskuva sinulla on? Onko sinulla henkinen ihmiskuva?

Ihmiskuva? Henkinen ihmiskuva? En tiedä mitä tuohon pitäisi vastata. En ole varma mitä hän ymmärtää "henkisellä ihmiskuvalla",  eri olemuspuolia antroposofian mukaan, vai? (Koska siihen hän on perehtynyt ja itsekin olen sen mukaisesti joskus ajatellut.) Henki ja aine eivät ole vastakkaiset, erillään toisistaan. 

- Entä mitä ajattelet Jumalasta?

 Nykyään kirjoitan sanan mieluummin pienellä j:llä, ja usein lainausmerkeissä. Mieluummin en käytä koko nimitystä, johon liittyy niin vahvoja mielikuvia. 

"Ihmiset kuvittelevat palvovansa jumaluutta, vaikka ovat nähneet siitä vain kuvia, on ne sitten muovattu puusta, kullasta, alabasterista, tai esitetty maalauksena tai sanoina tai ideoina. Se joka kieltäytyy näkemästä Jumalan hänelle esitetyissä kuvissa saattaa olla muita lähempänä Hänen oikeaa kuvaansa..." - Amin Maalouf: Valon puutarhat (romaani profeetta Manista)

Suosittelen seuraavaa lyhyttä YouTube-videota: Is there God or not? What did Buddha say?  Mukavuuden vuoksi esitän kertomuksen myös kirjallisesti, suomeksi: 

"Eräänä päivänä varhain aamulla Gautama Buddha istui puutarhassa hiljaa oppilaidensa kanssa. Mies saapui hiljaa ja seisoi varjossa. Tuo mies oli Herra Raman suuri palvoja. Hän oli rakentanut monia temppeleitä ympäri maata. Hän oli omistanut monia vuosia Herra Raman palveluun. Hän lausui aina Raman nimeä ja pohdiskeli Raman suuruutta. Hän oli vanha ja lähellä viimeisiä vuosiaan. Jopa monien omistautuneiden henkisten pyrkimysten vuosien jälkeen hän ei ollut oivaltanut. Hän halusi tietää varmuudella onko Jumalaa vai ei. Kun hän kuuli Buddhasta, hän tuli saadakseen epäilyksensä selvitetyksi. 

Kun hänestä tuntui ettei kukaan huomaisi hänen puhuvan Buddhalle, hän kysyi Gautamalta, 'Oi tathagat, ole hyvä ja kerro minulle totuus! Ja ainoastaan totuus. Onko olemassa Jumalaa vai ei?' Buddha tiesi intuitiostaan miehen olevan Herra Raman suuri palvoja. Hän katsoi miestä vakavasti ja sanoi, 'Ei, ystäväni, Jumalaa ei ole olemassa.' Mies järkyttyi. Koko elämänsä hän oli uskonut Jumalaan, mutta nyt Buddha sanoi että Jumalaa ei ollut olemassa. Buddhan sanat olivat lopullisia hänelle. Monia kysymyksiä mielessään hän poistui paikalta. 

Myöhään illalla kun Buddha jälleen kerran istui oppilaineen puutarhassa, tuli mies joka oli materialisti, joka oli ollut ateisti koko elämänsä. Hän oli vakuuttanut tuhannet ihmiset siitä että ei ole lainkaan Jumalaa. Hän meni pappien ja oppineiden luo, ja voitti heidät väittelyssä Jumalasta. Myös hän oli tulossa vanhaksi ja pieni epäilys nousi hänen mielessään. Hän ajatteli, 'Entä jos on olemassa Jumala? Eikö ole elämäni tuhlausta levittää 'EI JUMALAA'-sanomaa, jos on Jumala?' Hänen epäilynsä söi häntä sisäisesti. Hän päätti lopulta tietää totuuden ja etsi valaistunutta. Hän lähestyi hitaasti Buddhaa ja kysyi häneltä, 'Sanotaan että olet valaistunut. Ole hyvä ja kerro minulle onko olemassa Jumalaa vai ei?' Buddha tiesi että mies oli ateisti, ja hän sanoi lujalla äänellä ja vakaumuksella, 'Kyllä, ystäväni, Jumala on olemassa.' Mies oli niin ikään järkyttynyt. Hän oli ollut ateisti koko elämänsä, mutta nyt Buddha oli vastannut vastoin hänen oletustaan. Hänellä oli uskoa Buddhaan. Monia kysymyksiä mielessään myös hän poistui paikalta. 

Eräs Buddhan oppilaista, joka oli istunut lähellä Buddhaa aamulla ja illalla, oli kuullut molemmat Buddhan vastaukset. Hän oli erittäin hämmentynyt. Yöllä kun kaikki valmistautuivat nukkumaan, hän meni Buddhan lähelle ja sanoi, 'Oi Herra, tunnen oloni levottomaksi johtuen eräästä kysymyksestä mielessäni. Aamulla kerroitte eräälle henkilölle että Jumalaa ei ole olemassa, ja illalla kerroitte toiselle henkilölle että Jumala on olemassa. Olkaa hyvä ja kertokaa minulle mikä on totuus; onko olemassa Jumala vai ei? Vastatkaa ystävällisesti, tai en kykene nukkumaan tänä yönä.' 

Buddha hymyili ja sanoi, 'Antamani vastaukset olivat vain heitä varten, sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Mutta jos kuitenkin haluat tietää, silloin kerron sinulle: Mies joka tuli aamulla, oli teisti (Jumalaan uskova). Hän oli uskonut Jumalan olemassaoloon, mutta ei koskaan yrittänyt löytää totuutta itsestään. Hänen henkinen matkansa oli pysähtynyt siihen. Sen tähden kerroin hänelle että Jumalaa ei ole olemassa kasvattaakseni hänen henkistä etsintäänsä. Nyt hän yrittää löytää totuuden ja hänen matkansa alkaa. Toinen mies joka tuli illalla, oli ateisti (joka ei usko Jumalaan). Hän oli uskonut sokeasti että Jumalaa ei ole olemassa, hän ei myöskään koskaan yrittänyt tietää totuutta omasta olemassaolostaan. Myös hänen henkinen matkansa oli pysähtynyt siihen. Sen tähden kasvattaakseni hänen henkistä etsintäänsä ja aloittaakseni hänen matkansa kerroin hänelle että kyllä, Jumala on olemassa. Nyt hän yrittää löytää totuuden ja siten hänen matkansa alkaa. Kerroin kummallekin mitä he tarvitsivat jotta heidän henkinen etsintänsä kasvaisi vahvemmaksi. Uskovan tarvitsee löytää epäily, kun taas ei-uskovan tarvitsee löytää usko. Se on ainoa tapa kasvaa.' Oppilas kysyi, 'Mutta Herra, entä minä?' Buddha hymyili ja sanoi, 'Jatka vain meditoimista ja sinä tulet perille.'"

Jos sanoo että rukous pitää osoittaa jumalalle jotta se toimii, halventaa ei-teististen uskontojen vastaavia menetelmiä. Pekka Ervast kirjoitti: "Rukous ei ole sanoissa, vaan mielen keskityksessä ja sielun tunnelmassa." 

Ystäväni sanoi miettivänsä vastauksiani, ja on miettinyt jo kuukausia. Muistan, kuinka hän on kertonut joskus lähettäneensä sähköpostilla vastineen johonkin uskonto-debattiin vanhalle tuttavalleen vuosien kuluttua! Tuttava on varmasti hämmästynyt. Ystäväni miettii vielä samoja asioita, jotka muut ovat jo unohtaneet ja menneet eteenpäin. Se on hyvin tyypillistä hänelle. Hän on kiinni menneessä. Minun puolestani tämä "keskustelu" on loppuun käyty. 

Vastasin itse hyvin nopeasti ja lyhyesti, koska minä EN miettinyt paljoakaan. Parhaat vastaukset ovat minusta spontaaneja ja mahdollisimman pelkistettyjä. Eikä ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia. Minä en tarvitse varmuutta joka asiaan, eikä minulla ole antaa vastauksia muille; jokainen kulkekoon oman tiensä. 

Miksi juuri tämä ystävä aiheuttaa minulle aina niin paljon päänvaivaa, en tiedä. Ehkä se vain kertoo siitä miten paljon hän kuitenkin minulle merkitsee. Esimerkiksi kun edellinen puolisoni kuoli, se oli hän joka lahjoitti minulle aikaansa enemmän kuin kukaan muu; sitä en voi koskaan unohtaa. Toisaalta käytän häntä usein esimerkkinä kirjoituksissani, hänen tietämättään - en usko että hän lukee blogiani, vaikka toki se mahdollisuus on olemassa. Hän ei välttämättä pitäisi siitä. Luulen, että meidän olisi turvallisinta pitäytyä vain yleisissä puheenaiheissa. Edellisessä julkaisussani kerron tuntemuksistani sen jälkeen kun viimeksi tapasimme. Eräässä artikkelissa neuvotaan ihmistä joka kohtaa minun tyyppiseni, tietystä persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen: "Jos olet myönteinen ja optimistinen, ymmärrät huumoria ja keskustelet vain yleisistä aiheista, pystyt välttämään heidän persoonansa kielteistä vaikutusta itseesi." Useimmat artikkelit, jotka olen aiheesta lukenut, on suunnattu nimenomaan toiselle osapuolelle; on mukava lukea olevansa "kaksinaamainen" ja "manipuloiva". Ja samalla ymmärrän mistä tuo tulee, vaikka en koskaan ole reagoinut niin tietoisesti. Tiedostaminen onkin ensimmäinen askel. Eräs näkemäni video oli otsikoitu hyvin raflaavasti, "Paholainen, joka teeskentelee olevansa enkeli." Jos puhumme elämänkatsomuksellisista aiheista, yksikin harkitsematon sana voi saada minut triggeröitymään, kuten niin monet kerrat on käynyt, mutta en osoita saati sano sitä suoraan. Jos on minunlaiseni "ystävä", ei varmasti tarvitse vihamiehiä.  En ole siitä ylpeä, ja yritän nimenomaan tulla tietoiseksi omista reaktioistani. Tarkasteltaessa persoonallisuushäiriöitä buddhalaisuuden valossa, ymmärrän oikein hyvin mitä todella merkitsee karma! Jokin minussa on rikki tai vääristynyt, mutta ei suinkaan lopullisesti, vaan se on korjattavissa kovalla työllä - kun olen tietoinen kaavamaisista taipumuksistani ja pyrin muuttamaan käyttäytymistäni. Hiljainen rukoukseni Gongyon aikana on jo vuosikausia ollut sama: "Minä rukoilen juuriakseni negatiivisen karman elämässäni, ja jatkuvasti syventääkseni uskoani ja harjoitustani niin että voin saavuttaa valaistumisen tässä ruumiissa." (Katso sivu Harjoitus) Nyt se alkaa kantaa hedelmää. Ja "valaistuminen merkitsee jatkuvaa päivittäistä haastetta, ja päättäväisyytemme uudistamista kasvaa, ja vaikuttaa positiivisesti ympärillämme olevien elämään", kuten samalla sivulla sanotaan. Se on juurikin tietoiseksi tulemista vähitellen, ei äkillinen mystinen kokemus joka hetkessä muuttaa kaiken. 

Tuo lista kysymyksistä vaikutti lähinnä tentiltä, ei "keskustelulta", enkä kokenut niitä kovin relevantteina omalla kohdallani. Tuli mieleen Buddhan käyttämä vertaus, kun häneltä kysyttiin hyvin metafyysisiä kysymyksiä maailmankaikkeuden luonteesta: Oli mies, johon osui myrkytetty nuoli. Perhe halusi hänet lääkärille, mutta hän kieltäytyi...

”Tämä kuolemanvakavasti haavoittunut mies sanoi, että ennen lääkärin apua hän halusi tietää, kuka oli tehnyt hyökkäyksen. Mikä oli hyökkääjän sääty ja mistä hän oli kotoisin? Hän halusi myös tietää hyökkääjän pituuden, voiman, ihonvärin, millaista jousta tämä oli käyttänyt ja oliko sen naru tehty hampusta, silkistä vai bambusta. Joten siinä miettiessään, olivatko nuolen sulat korppikotkalta, riikinkukolta vai haukalta, ja oliko jousi tavallinen, kaareva vai tehty oleanterista, hän ehti kuolla ennen kuin sai vastauksen yhteenkään kysymykseensä." 

”Buddhalta kysyttiin eräänä päivänä maailman äärettömyyden ongelmasta, ja hän sanoi: 'Onpa maailma rajallinen tai ääretön, rajoitettu tai rajoittamaton, vapautumisenne ongelma pysyy samana.'"

Mitä merkitsee "Sangha" itsenäiselle harjoittajalle?

Kulanandan kirjasta "Buddhalaisuuden periaatteet" (Like 2005): 

 Sanskritinkielisellä sanalla sangha on lukuisia merkityksiä. Tavallisena substantiivina se tarkoittaa ihmisryhmää, ihmisjoukkoa. Tässä merkityksessä sitä käytetään intialaisissa nykykielissä. Sanaa käytetään myös buddhalaisessa merkityksessä. Se on yksi kolmesta jalokivestä - buddha, dharma ja sangha - jolloin se tarkoittaa aryasanghaa, eli jaloa sanghaa, heitä, joiden henkiset saavutukset ovat sellaisia, etteivät he enää taannu samsaran otteeseen. Yleisemmin sanghalla tarkoitetaan buddhalaisuuden piirissä koko laajempaa buddhalaista yhteisöä, kaikkia Buddhan seuraajia, jotka elävät hänen opettamansa dharman mukaan. 

 Nichiren-buddhalainen sanakirja sanoo: Sangha, buddhalainen munkkikunta, tai buddhalaisten uskovien yhteisö. Sangha on ryhmä henkilöitä jotka harjoittavat Buddhan opetuksia, säilyttävät Lakia (Jpn ho, totuus elämästä ja maailmankaikkeudesta, ja Buddhan opetukset siitä), levittävät sitä ja siirtävät sitä tuleville sukupolville. 

Otsikon kysymykseen olen etsinyt vastausta jo käännyttyäni buddhalaisuuteen 2018, ja päätettyäni varsin pian pysyä itsenäisenä harjoittajana. Joitain pohdintoja asiasta olen koonnut sivulle "Opillisia peruskäsitteitä", otsikon "Kolme jalokiveä" alle. Tämä kirjoitus käsittelee aihetta aivan erityisesti Nichiren-buddhalaisuuden näkökulmasta. 

 Sylvain Chamberlain Shonin (Threefold Lotus Kwoon) kirjoittaa Sanghasta:

Sangha, kuten koko buddhalaisuus, koetaan mielessä. Sangha on Bodhisattva-kokemuksemme. Sangha on pyrkimys, se on tahdonalainen vaikutuksemme, se on harjoituksemme. Kun istumme ja keskitymme Gohonzoniin, liitämme kätemme yhteen ja lausumme Daimokua, resitoimme Sutraa, tämä on myös Sangha. Tämä on Sanghan aarre. Tämä on Nichirenin suuri keksintö. Nichirenissä me löydämme hämmästyttävän tietämyksen ja vakaumuksen Bodhisattva-harjoituksesta ja selvän ilmaisun Sanghasta Gohonzonin kohteessa, asianmukaisesti kunnioitettuna Butsudanissa, henkilökohtaisella määrätietoisuudella ja Daimokun yhteydellä yhdistämään Sanghaan, buddhalaiseen oppineisuuteen ja yksimielisesti Buddhan oivaltamisen puolesta lausumisen henkiseen "yhteisöön". Pyrkimys kommunikoida tämä muiden kanssa on Sanghan Bodhisattva-laajennus. Ei ole tarvetta tai vaatimusta "jäsenyydelle" koska me olemme kaikki jäseniä, kaikki älylliset, tuntevat olennot, kaikki Buddhan ilmentymät. Me olemme Sangha. Kaikki mitä jää jäljelle on herääminen. 

Nichiren Shu'n mukaan Nichiren Shonin on Sangha. Tässä tiivistyy hyvin minun ymmärrykseni Sanghasta: Nichirenin persoonasta alkanut traditio, ennen kaikkea Daimokun lausuminen, on yhdysside eri suuntausten välillä, se on Sangha. Siihen minäkin olen liittynyt, jopa ilman mitään muodollista jäsenyyttä ja fyysistä yhteyttä - yhtenä miljoonista Nichirenin seuraajien ketjussa halki vuosisatojen. 

Nichiren Shonin julistaa: "Kaikkien Nichirenin oppilaiden ja maallikkotukijoiden pitäisi lausua Nam Myoho Renge Kyo'ta siinä hengessä että monena ruumiissa, yhtenä mielessä, ylittäen kaikki erot keskuudessaan tullakseen yhtä erottamattomiksi kuin kala ja vesi jossa se ui..."

Itse en niin välitä koulukunta-eroista, vaan pitäisin jopa mielekkäämpänä kokoontua yhteen eri koulukuntia edustavien harjoittajien kanssa. Suomen oloissa se myös vaikuttaisi helpommalta kuin löytää muita Nichiren-buddhalaisia, jotka eivät ole tiukasti sitoutuneet tiettyyn yhteisöön (lue: Soka Gakkai Internationaliin - joskaan en toki halveksu heitä missään tapauksessa, en vain usko että he haluaisivat keskuuteensa jonkun, jolla on jo omat vahvat mielipiteensä ja vakiintunut harjoituksensa, joka poikkeaa jonkin verran heidän käytännöistään). Kansainvälisesti voisin kuvitella yhteyttä muihin Nichiren-buddhalaisiin, sekä eri suuntauksista että itsenäisesti harjoittaviin. 

Vielä edellä mainitusta Kulanandan kirjasta, koskien henkistä ystävyyttä: 

Avoimuus ja vuorovaikutus ovat myös tärkeitä ystävyydelle. Monilla ihmisillä on elämässään yksityinen alue, jota he eivät halua paljastaa muille. Jokin omassa käyttäytymisessä saattaa hävettää - syystä tai syyttä - tai jotain omaa ominaisuutta, joka on itsellekin käsittämätön, on mahdoton kertoa toiselle. Ystävien välisessä vuorovaikutuksessa nämä psyyken epämääräiset puolet selkiytyvät, ja ymmärrämme itseämme paremmin. Se on tärkeä osa prosessia, jossa luovutaan paikoilleen lukkiutuneesta minäkuvasta. Ventovieraiden seurassa voi olla vaikea vapautua, kuten myös sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei ole samoja ihanteita kuin meillä itsellämme. On myös varsin helppo puijata itseään henkisen harjoituksen yhteydessä, antaa asioiden luisua alamäkeen ja teeskennellä, että omat pienet (tai jopa suuret) rikkomukset eivät todellisuudessa merkitse mitään. Mutta silloin kun ihanteet ovat yhteisiä, ne pysyvät helpommin elävinä. Kun toinen taantuu, ystävä voi ojentaa auttavan kätensä kannustaakseen tai nuhdellakseen. Lämmön ja luottamuksen ilmapiiri on välttämätön minkä tahansa henkisen yhteisön toiminnalle ja voi kehittyä vain syvien, aidosti toimivien ystävyyssuhteiden vaikutuspiirissä. Niiden kehittäminen on erityisen tarpeellista nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa, jota vaivaavat vieraantuminen, yksinäisyys ja eristäytyminen. Todellisten henkisten ystävyyssuhteiden kehittäminen on tärkeä osa buddhalaista harjoitusta. Ilman niitä sanghan ihanne jää iäksi tavoittamatta. 

Tässä on hyvin tiivistetty se miksi minäkin kaipaan yhteyttä muihin harjoittajiin, vaikka en koe tarvitsevani muodollista, institutionaalista sanghaa. Jos vain katsoo kuuluvansa henkiseen Sanghaan, jää puuttumaan olennainen, elävän inhimillisen vuorovaikutuksen ulottuvuus. Sen verran voisin kommentoida tekstiä, että positiivinen kannustus on aina hyvä, mutta mitään "nuhteita" en ottaisi hyvällä: räikeä vääryys on eri asia, mutta jos ajatellaan enemmän tulkinnanvaraisia kysymyksiä, buddhalaisen etiikan pitäisi olla henkilökohtainen asia! 

Pastori Ryuei McCormick ja Shami Ryugan Herrick (Nichiren Shu, San Franciscon alue) kirjoittavat Sanghasta: 

Ei ole olemassa yhtä ainutta tarkkaa määritelmää "Sanghalle". Kanonisista teksteistä selviää että Sangha merkitsi eri asioita eri aikoina. Sangha on yksi kolmesta aarteesta, joihin kaikki buddhalaiset turvautuvat: Buddha, Dharma, Sangha. Ei ole sutraa, vinaya-sääntöä, tai abhidharmaa, joka oikeuttaa institutionaalisen etuoikeuden tai auktoriteetin kaikkien harjoittajien yli. Kenenkään ei pitäisi väittää että hänen yhteisönsä on "Se Yhteisö". Buddha ei koskaan sanonut että tämä on yksi oikea tie. Buddha ei myöskään koskaan sanonut että kenenkään täytyy olla osa yhteisöä harjoittaakseen. Hänen itsensä tiedettiin häipyvän omille teilleen ajoittain. Ja heräämisensä hän toteutti itsekseen, yksin. 

Laajimmin määriteltynä Sangha tarkoittaa munkkien, nunnien, maallikkomiesten ja maallikkonaisten neljää kokoonpanoa. Buddha kuvataan usein opettamassa "nelinkertaista kokousta". Sanghassa oleminen on enemmän kuin itsensä identifioimista ja pelkkiä sanoja, se merkitsee tekemistä ja toimintaa, tai voitaisiin sanoa, "Namu". Buddha oli hyvin selkeä tarpeesta viettää aikaa hyvien ystävien seurassa ja ympäröidä itsensä hyvillä ystävillä. [Ks. tässä blogissa kirjoitus: Ystävyydestä!]

Munkit, nunnat ja maallikot ovat kaikki Buddhan seuraajia, ja samalla kun kaikki saattavat olla hengellisen kypsyyden eri tasoilla riippumatta munkkeuden tai maallikkouden asemasta, kummallakaan ei ole mitään suoraa auktoriteettiä toisen yli. On huomion arvoista että Buddha ei koskaan perustanut institutionaalista hierarkiaa tai auktoriteettia. Hänen kieltäytymisensä oli eräs pääsyistä konfliktiin Devadattan kanssa. Devadatta halusi olla "Johtaja". Kaikki Sanghan hallinnolliset päätökset Buddhan poismenon jälkeen tehtiin ryhmän konsensuksella, äänestämällä. 

Buddha ei kuitenkaan antanut buddhalaisille munkeille mitään auktoriteettia maallikoiden yli. Jos munkit eivät hyväksyneet asioita joita heidän maallikko-tukijansa tekivät, heidän ainoa oikeutensa oli kieltäytyä hyväksymästä maallikoiden uhreja. Samoin maallikko-tukijat saattoivat evätä uhrinsa jos munkit eivät käyttäytyneet hyvin. Joten Buddhan alkuperäisen Sanghan perustamisen ei ollut tarkoitus olla mitään muuta kuin kokoaikaisesti selibaatissa elävien harjoittajien vapaaehtoinen yhteisö, joiden tuli elää kiertävinä kerjäläismunkkeina, joita tukivat almuin ne jotka tahtoivat tukea heidän harjoitustaan. Hän ei pannut alulle kirkko- tai temppelijärjestelmää, jollaisen näemme tänä päivänä. 

Mikä on institutionaalisen Sanghan rooli? Institutionaalisella Sanghalla tarkoitamme sekä luostariohjeita seuraavien munkkien perintölinjoja, jotka voivat väittää että heillä on katkeamaton linja Buddhan perustamaan luostarisanghaan saakka, että moderneja buddhalaisia uskonnollisia instituutioita, joilla ei ehkä enää ole edes luostarisanghaa joka seuraa Buddhan asettamia sitovia sääntöjä. Näyttää siltä että institutionaalinen Sangha on olemassa helpottaakseen Sanghan autenttisempaa ilmennystä. Institutionaalisen Sanghan pointti on tukea niiden opetusta ja harjoitusta, jotka ylläpitävät ja jakavat ihmeellistä Dharmaa, yhteistyössä toistensa kanssa, ja ollen "hyviä ystäviä" toisilleen. Institutionaalinen Sangha voi tehdä tätä tarjoamalla harjoitusohjelmia, pätevöittämällä maallikkojohtajia ja vihkimällä papistoa, tarjoamalla aineistoa opetukseen, koulutukseen ja harjoitukseen, ja tarjoamalla valvontaa niin että jäsenten ja johtajien välillä voi olla vastuuvelvollisuus helpottamaan luottamusta ja harmoniaa. 

Lootus-sutra opettaa että Myöhemmän Ajan Sangha koostuu Bodhisattvoista, jotka ilmestyvät maan alta, ja jotka vastaanottivat erityisen lähettämisen opettaa Ihmeellistä Dharmaa luvussa 21. Maan Bodhisattvojen  Sangha haastaa kaikki institutionaaliset rajat. 

Lootus-sutrassa Buddha opettaa meille että me kaikki saavutamme suurta hyötyä kun olemme kykeneviä jakamaan edes säkeen tai lauseen Ihmeellisestä Dharmasta muiden kanssa. Tämä tarkoittaa että meidän pitäisi yrittää olla "hyviä ystäviä" kenen tahansa kanssa, jonka kanssa voimme harjoittaa yhdessä, kenen tahansa, joka voi auttaa kohottamaan meitä hengellisesti, ja kenen tahansa, jolle voimme tarjota apua hänen harjoituksessaan. 

Lootus-sutran luvussa 15 nämä Bodhisattvat tulevat eri kokoisissa ryhmissä. Joillain on suuria seuraajien seurueita, kun taas toiset maan bodhisattvat ovat yksin harjoittajia. Tämä osoittaa meille että jopa Maan Bodhisattvojen joukossa on tilaa yksin harjoittamiselle ajoittain. Muissa keskusteluissa sekä Mahayanaa edeltävissä että Mahayana-sutrissa Buddha puhui ylistäen yksin harjoittajista, jotka elivät erakkoina metsässä. Tämä sallittiin, kunhan nämä erakot silti keräsivät almuja maallikko-tukijoilta ja kokoontuivat muiden munkkien kanssa resitoimaan ohjeita yhdessä aina parin viikon välein täyden ja uuden kuun aikoina. On totisesti aikoja jolloin meidän täytyy mennä pois yksin kehittämään sitä mitä olemme oppineet, mutta Buddha selvästi tarkoitti että harjoittajat auttavat ja tukevat toinen toisiaan. 

Hiljattain sana "Sangha" on laajennettu sisällyttämään kenet tahansa, jolla on kiinnostus buddhalaisuuteen. Tämä laajempi Sanghan merkitys sisällyttäisi meditaatio-yhteisöt tai hengenheimolaisten ryhmät, jotka samaistavat itsensä Sanghaksi - tai buddhalaiseksi harjoitus-yhteisöksi. Se kattaa useita Sanghan määritelmiä tilapäisestä tai historiallisesta näkökulmasta. Siirrytäänpä nyt eteenpäin tarkastelemaan Sanghaa perimmäisestä, ikuisesta tai metafyysisestä näkökulmasta. Kun tarkastelemme Sanghaa metafyysisesti, on tärkeää olla unohtamatta miksi Buddha teki yhteisöstä yhden Kolmesta Aarteesta. Jälleen, perimmäinen sisältää tilapäisen, ja tilapäinen sisältää perimmäisen. 

Sanghan käsite voidaan jopa ulottaa käsittämään kaikki älylliset, tuntevat olennot - ja jopa kaikki yhtenäisen ekosysteemin asukit - yhden ainoan Sanghan jäseninä. Tämä inspiroiva visio tuo mukanaan korostetun yhteyden tunteen, suuremman arvostuksen keskinäisestä riippuvuudesta, ja jaetun vastuun kaikille olennoille kunnioittaa toisiaan ja välittää toisistaan. Mitä Lootus-sutra ja Nirvana-sutra tarkoittavat tällä Sanghan universaalilla merkityksellä on se, että kaikilla olennoilla on buddhaluonto, ja kaikilla olennoilla on syvä karminen yhteys Buddhadharmaan ja tulevat ajan täyttyessä heräämään ja saamaan toiset heräämään. 

Thich Nhat Hanh runollisesti kirjoitti tästä Sanghan universaalista metafyysisestä näkemyksestä:

"Buddhalaisissa kirjoituksissa sanotaan että on neljä yhteisöä: munkit, nunnat, maallikkomiehet ja maallikkonaiset. Mutta minä sisällytän Sanghaan elementtejä, jotka eivät ole inhimillisiä. Puut, vesi, ilma, linnut, ja niin edelleen, voivat kaikki olla Sanghamme jäseniä. Kaunis kävelypolku voi olla osa Sanghaamme. Hyvä tyyny voi myös olla. Voimme tehdä monista asioista Sanghamme tukevia elementtejä. Tämä idea ei ole kokonaan uusi; se voidaan löytää läpi sutrien ja myös abhidharmasta. Kivi, lehti tai Daalia mainitaan Lootus-sutrassa tässä suhteessa. Puhtaan Maan sutrassa sanotaan että jos olet tietoinen, silloin kun tuuli puhaltaa läpi puiden, kuulet opetusta tietoisuuden neljästä perustasta, kahdensankertaisesta polusta, ja niin edelleen. Koko kosmos saarnaa Buddhadharmaa ja harjoittaa Buddhadharmaa. Jos olet tarkkaavainen, pääset yhteyteen tuon Sanghan kanssa."

Sangha on yksi kolmesta aarteesta. Joten mitä tämä merkitsee niille jotka haluavat harjoittaa yksin, eli olla "itsenäisiä"? Buddha opetti että jos ei löydä hyviä ystäviä, sitten on parempi harjoittaa yksin kuin viettää aikaa toisten kanssa, jotka rohkaisevat epäterveeseen käyttäytymiseen, ja kenties manipuloivat näkemystä itsestäsi ja todellisuudestasi. 

Dharmassa kaikki ovat tervetulleita. Isot ryhmät, pienet ryhmät ja yksin harjoittajat. Jos et halua liittyä muodolliseen koulukuntaan, ryhmään, perintölinjaan tai organisaatioon, se sopii, mutta pitäisi muistaa että buddhalaisena oleminen on enemmän kuin vain itsen hyväksi harjoittamista. Tärkeä osa buddhalaisena olemista on oppia ja harjoitella olemaan hyvä henkinen ystävä muille. Kenties jopa aloittaen oman pienen ryhmän.

Harjoituksemme päämäärä on sekä herätä itse että jakaa tämä polku muiden kanssa monin tavoin, eikä aina perinteisin tavoin. Ystävällinen sana, auttava käsi, työskentely ilmastonmuutoksen estämiseksi, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, kirjoittaminen, taide, musiikki, liike, muodolliset ja epämuodolliset buddhalaiset ryhmät voivat kaikki olla tapoja jakaa Dharmaa. Kaikki väliaikaisessa maailmassa on taitavia keinoja. On olemassa monia lukemattomia Dharman merkityksiä riippuen siitä kuinka sitä sovelletaan kuhunkin tilanteeseen. 

Me olemme kaikki tässä yhdessä, ja kärsivällisyydellä ja ymmärryksellä ja kaikkien olentojen, traditioiden ja uskontojen hyväksymisellä voimme parantaa maailman ja herättää itsemme. 

Jos Buddhan opetukset todella toimivat, silloin jokainen tulee vapautetuksi ja heränneeksi oman henkilökohtaisen ponnistuksensa kautta - ei välittäjä-opettajan/mestarin/johtajan/mentorin avulla. Jokaisen henkilön täytyy kehittää kykyä tehdä omat terveet valintansa kuinka taitavasti ja tietoisesti elää rakkaudella, myötätunnolla, ilolla ja rauhalla. 

Buddhalaisuus on kokemusperäistä. Buddha osoitti tien, jakaen kuinka vapauttaa itsemme kärsimyksestä, kuinka löytää onnellisuus; kuinka näytellä osamme kauniin rauhan ja rakkauden maailman luomisessa. Mutta on meistä kiinni todella tehdä se. Se on aikuista opetusta; Buddha kohtelee meitä kuin aikuisia, ei lapsia. Milloin tahansa Buddha lopetti opettamisen, hänen jäähyväissanansa olivat: "Nyt on aika tehdä kuten näette sopivaksi."

Yli 2500 vuotta buddhalainen traditio on tarjonnut tietä jokaiselle tulla heränneeksi, siten oivaltaen ja toteuttaen oman buddhaluontonsa. Buddha ei koskaan sanonut olevansa jumala, eikä hän sanonut että meidän pitäisi seurata häntä tuonpuoleiseen taivaaseen. Sen sijaan hän sanoi: "Tulkaa, kokeilkaa tätä ja nähkää itse." 

Buddha korosti henkilökohtaista vastuuta. Pohjimmiltaan buddhalaisuus opettaa että jos vapautamme itsemme, voimme vapauttaa maailman. Tietoisuus ja myötätunto ovat jaloja inhimillisiä ominaisuuksia, joita kaikki voivat kehittää. Harjoituksen avulla voimme elää luottamuksella ja itsevarmuudella, niin että ajatuksemme, sanamme ja tekomme voivat muuntaa meidät ja positiivisesti vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen ympärillämme. 

Nichiren reformaattorina

Mitä Ilmari Vesterinen sanoo Nichirenistä kirjassaan Shintolaisuus - Japanin kansallisuskonto (Gaudeamus Oy 2012):

Nichiren on Japanin uskonnonhistorian karismaattisimpia persoonallisuuksia. Hän syntyi vaatimattomaan kalastajaperheeseen alueella, joka on nykyisessä Chibassa, Tokion lähellä. Nichiren, niin kuin monet muut tämän ajan uskonnolliset johtajat, vietti Hiei-vuoren luostarissa vuosia opiskellen ja koettaen saada elämänsä tasapainoon. Toisin kuin useimmat sieltä lähteneet, Nichiren ei kääntynyt Kukain ja Saichon oppeja vastaan vaan syventyi niihin, etenkin Lootus-sutraan. Nichirenille Lootus-sutra oli avain kaikkeen. Se oli ainoa tie pelastukseen, ja siihen piti etsijän nojautua. Ihmisten huulilla ei saanut olla Amida vaan Lootus, joka symboloi puhtautta ja totuutta ja kohoaa kaiken pahan yläpuolelle kuten lootuksenkukka sameiden vesien päälle. Nichiren vaati, että kaikkien pitäisi mieluummin rummun tavoin toistaa lausetta "Namu myoho renge kyo!" (Ylistetty olkoon Lootus, ihanan dharman sutra!) kuin huutaa avuksi Amidaa. Hänen mielestään Lootus-sutrassa yhdistyvät kaikki buddhalaisuuden tärkeät puolet: universaalisuuden buddha (Dainichi), ikuisuuden buddha (Amida) ja historiallinen buddha (Shaka). Muut suunnat perustivat oppinsa joihinkin näistä pylväistä ja jakoivat siten Buddhan ruumiin osiin. Nichiren tukeutui kaikkiin kolmeen ja piti Buddhan kokonaisena. Lootus-sutraan tukeutuva oppi selkänojanaan ja vakuuttuneena siitä, että jokaisen oma ponnistelu on tärkeä pelastuksen tiellä, Nichiren tuli yhä varmemmaksi siitä, että hänen oli lähetystyöllään pelastettava koko maailma. 1200-luvun puolivälissä Nichirenin kutsumus oli kypsynyt, ja hän aloitti lähetystyön, jonka tarkoituksena oli saattaa koko Japani Lootuksen opetusten helmoihin. 

Nichiren oli häikäisevä keskustelija ja temperamentikas saarnaaja, joka ei säästänyt sanoja solvatessaan muita buddhalaisuuden suuntia. Hän oli varma, että luonnonmullistukset ja ihmisten keskuudessa vallitseva pahuus johtuvat muiden suuntien puolinaisista opeista. Kuvaavaa Nichirenin tyylille oli, että saarnojensa tueksi hän ennusti Japanin joutuvan vieraan ikeen alle, elleivät ihmiset nöyrtyisi ottamaan vastaan hänen oppejaan. Muutamia vuosia myöhemmin mongolit hyökkäsivät Japaniin ja näytti siltä, että ennustukset kävisivät toteen. Vihollisen laivasto tuhoutui aaltoihin ja Japani pelastui kuin ihmeen kaupalla. (Tapahtumista kertoo mm. Marco Polo matkakirjassaan.) Nichiren jatkoi saarnojaan ja herjaavia puheitaan, minkä vuoksi hänet karkotettiin aika ajoin kauas Japaninmeren yksinäiselle saarelle. Nichirenin oppi levisi nopeasti, ja suosion salaisuus perustui osaksi siihen, että oppi on vahvasti kansallisväritteistä. Nichiren nimittäin uskoi, että Japani oli oleva buddhalaisuuden keskus ja että hänen opissaan oli turva koko kansalle, ei vain hoville ja aatelisille. Mongolien hyökkäykset varmaankin vahvistivat hänen kansallisia pyrkimyksiään, vaikka hän luultavasti ajatteli maataan jo nuoruudessaan ottaessaan itselleen Nichiren-nimen, joka tarkoittaa auringon lootusta ja vie ajatukset toisaalta totuuden valoon, toisaalta nousevan auringon maahan.

Nichiren sai toiminnallaan aikaan tendailaisuuden eräänlaisen reformiliikkeen. Vaikka hän taisteli myös jodon oppeja vastaan, nämä kaksi koulukuntaa loivat Japanin buddhalaisuuden uuden suunnan, jossa oli seurakuntaan pohjautuva organisaatio, avioliitossa vaatimatonta elämää viettävä munkkikunta ja opit, jotka perustuvat kansankielelle käännettyihin sutriin. Kamakura-kauden buddhalaiset suuntaukset ovat monessa mielessä verrattavissa Euroopan reformatiivisiin liikkeisiin. Vastaavuutta on myös siinä, että tänä aikana suvaitsemattomuus nosti päätään ensimmäisen kerran buddhalaisuuden historiassa ja usko Buddhaan ja armoon pelastuksen ainoana tienä [tämä pätee lähinnä puhtaan maan buddhalaisuuteen, eli Jodo Shinsuun! - huom.] vei opit kauaksi siitä buddhalaisuudesta, joka 500-luvulla tuli Japaniin. Nichireniläisiä on ainakin 35 lahkoa, joita kannattaa runsaasti yli kolmekymmentä miljoonaa henkeä. Temppeleitä on liki kuusituhatta. 

Seuraavassa kappaleessa kirjoittaja tekee väärän rinnastuksen: "Jodossa ja nichireniläisyydessä nojaudutaan ihmisen ulkopuolelta saatavaan apuun, Amidaan ja Lootus-sutraan. Näiden täydellinen vastakohta on zeniläisyys, jossa käännytään tutkiskelemaan ihmisen sisintä. Jokaisen tulee etsiä omasta itsestään sinne kätkeytyvä buddhuus, hyvyys, pelastus ja autuus." 

Yllä zeniläisyyttä kuvataan juuri niin kuin minä olen alusta asti oppinut tuntemaan Nichiren-buddhalaisuuden! Kuten tämän blogin sivulla Lootus-sutra käännös selitetään: "Puhtaan maan buddhalaisuus perustuu uskomukseen ulkopuoliseen voimaan, joka on välttämätön pelastukseen. Nichiren julisti että on viisaampaa olla nojaamatta liikaa sen paremmin 'itsen-voiman' (jota edustaa zen-harjoitus, joka ei vetoa minkäänlaiseen absoluuttiseen totuuteen tai olentoon itsen tuolla puolen) kuin 'toisen-voiman' lähestymistapaan. Nichirenin harjoitus johtaa meidät löytämään voiman ja viisauden, jotka ovat olemassa meissä ja samalla kertaa ylittävät meidät. Se omaksuu aspekteja sekä itsen että toisen voiman harjoituksista." 

Tarkastellaanpa seuraavaksi mitä pastori Ryuei McCormick (Nichiren Shu, San Francisco) kirjoittaa siitä miten Nichiren "solvasi muita buddhalaisuuden suuntia"...

Kenties Nichirenin väärinymmärretyin propagointi-metodi on hänen voimakas aikansa buddhalaisten traditioiden kritiikki. 

Nichirenin neljä lausumaa: 

1. Nembutsu johtaa lakkaamattoman kärsimyksen helvettiin.
2. Zen on paholaisten oppi.
3. Shingon turmelee kansakunnan.
4. Ritsu on petollista.

Nichiren ei ollut ainoa japanilaisen buddhalaisuuden uudistaja, ja monet tuomitsivat aikansa buddhalaisuuden poikkeamat Japanissa. Nämä lausumat ovat Nichirenin eri kirjoituksista, ja niissä on paljon asiayhteyttä jonka avulla niissä on järkeä. Syvempi ymmärrys kadotetaan jos ei harkita aikojen ja niiden ihmisten henkilökohtaisten tilanteiden kontekstia, joille Nichiren kirjoitti. 

 

Perustavanlaatuinen ongelma näiden kunkin tradition kanssa olivat niiden opetukset jotka heikentävät suoraa Lootus-sutran harjoittamista, johtaen ihmiset tulemaan riippuvaisiksi jostain ulkoisesta auktoriteetista. Se, joka sabotoi luottamustasi omaan buddhaluontoosi ja tekee yksipuolisesti riippuvaiseksi jostain ulkoisesta henkilöstä, olennosta, riitistä, rituaalista, objektista tai instituutiosta, ei ole yhtäpitävä Buddhan opin kanssa. On elintärkeää ymmärtää, että tämä oli kantava voima Nichirenin kritiikin takana analysoitaessa mitä tahansa psykologian, filosofian tai uskonnon järjestelmää. 

Puhtaan maan liike edusti Nichirenille opetusta, joka sanoo että tämä maailma on toivoton ja että ihmiset ovat liian syntisiä tai turmeltuneita kyetäkseen edes auttamaan itseään tai muita tai muuttamaan maailmaa. Sen sijaan se tarjoaa tuonpuoleisen pakotien joka on riippuvainen transsendenttisesta olennosta, joka myös mitätöi ehdollistetun seuraamuksen (syyn ja seurauksen) perustavanlaatuisen opin [katso sivu Opillisia peruskäsitteitä: Ehdollistettu seuraamus!], että jokin toinen voima itsen ulkopuolella voi tulla väliin vapauttamaan henkilön henkilökohtaisesta vastuusta teoistaan (karma). Päivänselvästi useimmilla teismin muodoilla (etenkin länsimaisella monoteismilla) on samankaltaisia näkemyksiä. Kuitenkin jopa Nichiren-buddhalaisuudessa on niitä jotka uskovat, että tällä Myöhemmällä Ajalla (kauas erotettuna historiallisen Sakyamuni Buddhan ajasta ja paikasta) emme voi saavuttaa buddhatilaa, ja että meidän täytyy luottaa Ikuiseen Sakyamuni Buddhaan syntyäksemme Kotkan Huipun Puhtaassa Maassa. Sitä voi pitää Nichiren-buddhalaisuuden Puhtaan-Maanlaistamisena. Ne jotka olivat/ovat "Alkuperäisen Valaistumisen" ajatusta vastaan, olivat/ovat erityisen alttiita Nichiren-buddhalaisuuden Puhtaan maan tulkinnalle. 

Kuitenkin Puhtaassa maassa on ideoita, ja jopa joillain monoteisteilla, joista voisimme oppia. Heidän oppinsa paljastavat heikkouksiemme, omahyväisyytemme ja ylimielisyytemme syvyydet, jotka hivuttautuvat ja turmelevat harjoituksemme olla epäitsekkäitä, ja he esittävät trannssendentin vision nostaa niiden toiveita ja mielikuvia, jotka ovat nähneet liian paljon kärsimystä tässä maailmassa. Siitä syystä jopa Nichiren käytti "puhtaan maan" retoriikkaa ajoittain. Niin ikään jotkin mystisemmät juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin opit saattaisivat yhtä hyvin olla buddhalaisuutta. 

Shingon eli esoteerinen buddhalaisuus edusti Nichirenille liiallista riippuvaisuutta vihkimyksistä, valtuutuksista, ja myös salaisesta sisäisestä tiedosta, taikauskosta ja maagisesta ajattelusta, epäkriittistä luottamusta ja riippuvaisuutta guruista. Nichiren-buddhalaisuuden päämäärä on opastaa ihmiset pois taikauskosta, elitismistä ja gurun palvonnasta. 

Kuitenkin sillä on suuri arvo kuinka esoteeriset opit voivat haastaa ihmiset käyttämään symboleja sisäisemmällä, mielikuvituksellisemmalla ja jopa henkilökohtaisemmalla tavalla. Maagisesta ajattelusta riippumatta on olemassa näkymättömiä mystisiä tapoja joilla maailma toimii (unien, näkyjen, synkronisiteettien, onnekkaan sattuman jne. kautta). Joillain ihmisillä on vain taipumus tämänkaltaiseen lähestymistapaan. Ongelma on, että tarvitaan luotettavia jalat maassa olevia ja päteviä oppaita, jotka voivat pitää ihmiset raiteillaan, näihin monimutkaisiin symbolisiin buddhalaisen harjoituksen aspekteihin paneutumiseen, koska jotkut ihmiset voivat kadottaa perspektiivinsä ja eksyä omiin pelkoihinsa ja mielikuvitukseensa. 

Buddhalaisuuden itsekuri- eli ohjekoulukunta (Ritsu) edustaa niitä jotka painottavat eettistä harjoitusta yli kaiken. Nichirenillä oli kuitenkin ongelma sen väitteen kanssa, että et voisi saavuttaa buddhatilaa luottamatta vanhanaikaisiin ohjeisiin. Epäkriittinen sääntöjen ja ohjeiden hyväksyminen ei ole  asiaankuuluvaa. Itse asiassa, kypsinä aikuisina meidän pitäisi luottaa omatuntoomme ja myötätuntoomme, ei joihinkin kulttuurillisesti velvoitettuihin sääntökokoelmiin. 

Kuitenkin on myös totta, että meidän pitäisi ottaa vakavasti buddhalaisuuden eettinen opastus, kuten viisi suurta ohjetta [katso sivu Opillisia peruskäsitteitä: Etiikka; viisi ohjetta]. Vastustamme näitä omalla riskillämme. Vaikka ne eivät itsessään voi tuoda heräämistä, ihmisten tarvitsee kuulla ja pohtia näitä yleisiä suuntaviivoja, koska arvioimalla sen perusteella kuinka monet ihmiset toimivat, näyttäisi että he eivät ole kehittäneet omatuntoaan tai myötätuntoaan. 

Zen edusti Nichirenille ongelmaa epäkriittisestä ylenmääräisestä luottamuksesta mestareihin. Zen-retoriikka on myös taipuvainen ohittamaan sen tosiasiallisen käytännön, että retoriikka vaatii että Zen viittaa aina suoraan oivallukseen, mutta usein aloittelijoita ohjeistetaan laskemaan hengitystä tai yksinkertaisesti seuraamaan hengitystä, mikä ei eroa siitä miten muut koulukunnat opettavat aloittelijoita meditaatiossa. Lisäksi meditaatiossa istuva henkilö ei välttämättä istu bodhicittan kanssa (pyrkimys saavuttaa buddhatila), tai edes minkäänlaisen buddhalaisen mielenlaadun kanssa. Päivänselvästi on helppo sanoa, että kaikki mitä tarvitsee tehdä, on vain istua ja suoraan oivaltaa totuus, mutta tehdä niin käytännössä on jotain aivan muuta. 

Joka tapauksessa jopa Tiantai-oppi "täydellisestä ja yhtäkkisestä tyyneydestä ja kontemplaatiosta" väittää että henkilö voi vain istua (tai seisoa tai kävellä...) ja suoraan oivaltaa kaiken olemassaolon käsittämättömän todellisen totuuden, samalla tarjoten sellaisia metodeja kuten hengityksen laskeminen aloittelijoille. Valitettavasti joidenkin Zen-oppien reduktionistinen retoriikka on sitä, että kaikki mitä harjoittajan tarvitsee tehdä, on "vain istua", ja palvelee epä-älyllisyyttä joka kieltäytyy oppimasta buddhalaisia opetuksia ja kontekstia tällaiselle itsensä kehittämiselle. Tietenkin Nichiren-buddhalaisuudessa on niitä jotka sanovat, "lausu vain", joilla niin ikään on vastenmielisyys kaikelle vakavalle buddhalaisuuden opiskelulle yleisesti, siinä määrin että he lukevat väärin Lootus-sutraa omien ennakkoasenteidensa kautta, eikä heillä ole hajuakaan sutran todellisesta asiayhteydestä tai sen Odaimokun harjoittamisesta. Buddhalaisen harjoituksen pitäisi olla buddhalaisten opetusten evästämää, ja opetukset tarvitsee elää käytännössä, jotta voimme itse nähdä ovatko ne vaikuttavia vai eivät. Meillä pitäisi olla harjaantuneita, oppineita ja kokeneita opettajia opastamaan meitä harjoituksessamme, mutta buddhalaisina me ensisijaisesti katsomme Buddhan oppeihin ja meidän pitää luottaa omaan terveeseen järkeemme ja aitoon kokemukseen. 

Zenillä on monia hyviä ominaisuuksia - se haastaa ihmiset menemään tuolle puolen sutrien ja opetusten sanojen pinnan opetettavan todelliseen eksistentiaaliseen assimilaatioon. Koanit tai Zen-tradition "tapaus-tutkimus" anekdootit voidaan kaikki ottaa haasteena ymmärtää Dharmaa tavalla joka menee pelkästään käsitteellisen tuolle puolen. Niin ikään tietenkin Zen on plagiarisoinut Tiantain meditaatio-metodit. He ovat myös osoittaneet kuinka Dharmaa voidaan ilmaista tavalla joka on nokkela, runollinen ja maan läheisempi.

Kutakin näistä neljästä buddhalaisuuden lajista, Nichirenin neljän lausuman suhteen, pitäisi ajatella jotain taipumusta edustavana ja painottavana, jolla on auttavia ja ei-auttavia ominaisuuksia, jotka voidaan löytää Nichiren-buddhalaisuudesta itsestään tavalla tai toisella. Joten meidän täytyy erottaa mitä kehittää ja mitä karsia. Niin ikään koulukunnat joita Nichiren kritisoi, ovat itse voineet muuttua vuosisatojen kuluessa siitä kun nuo arviot tehtiin. Mikään ei koskaan pysy paikoillaan. Voimme nähdä tämän tänä päivänä useimmissa buddhalaisissa koulukunnissa, jotka pitävät itsestään selvyytenä että jokaisella ja kaikella on buddhaluonto, ja että jokainen voi tulla Buddhaksi tässä elämässä. Tämä on religionistista revisionistista ajattelua, sillä Nichirenin aikaan tämä löytyi ainoastaan Lootus-sutrasta. 

Kehityksen puute koulukunnassa tai traditiossa merkitsee pysähtyneisyyttä ja vähitellen tuon koulukunnan tai tradition katoamista. Koulukunta joka ei uudista, puhdista tai paranna itseään, tulee kuolevaksi ja rappeutuvaksi. Tämä soveltuu noihin koulukuntiin ja itse Nichiren-buddhalaisuuteen.

Eli toisin sanoen:

1. Älä harjoita buddhalaisuutta eskapistisella tuonpuoleisella asenteella - se johtaa helvetilliseen torjumiseen.
2. Älä väitä olevasi buddhalainen ja sitten sivuuta tai väheksy Sakyamuni Buddhan opetuksia, ja erityisesti persoonallisuus-kultin seuraamisen puolesta gurun, laman, mestarin tai minkä hyvänsä ympärillä. Silloin seuraat taivaalliselta vaikuttavaa paholaista pikemmin kuin Buddhadharmaa. 
3. Älä usko maagiseen ajatteluun sen sijaan että tarkastelet todellisia maatasi kohtaavia systeemisiä ongelmia, ja sen sijaan että yrität saada aikaan todellisen henkilökohtaisen ja sosiaalisen muutoksen joka voi olla tarpeen. Jos uskot maagiseen ajatteluun tai ihmeiden etsimiseen sen sijaan että työskentelet todellisen muutoksen puolesta, edesautat kansakunnan (ja maailman) tuhoa. 
4. Älä käännä selkääsi omalle todelliselle tinkimättömyydellesi ja yhteiskuntasi todellisille tarpeille seurataksesi jotain idealisoitua elämäntapaa toisesta maasta toisena aikana (jonka mukaan he eivät ehkä ole edes todella eläneet), etenkin jotain esi-modernia patriarkaalista koodia. Jos sen teet, olet petturi itsellesi ja yhteiskunnallesi.

 [Lainauksen loppu.]

Vertailun vuoksi, mitä tulee suvaitsemattomuuteen, eli hiukan suhteellisuudentajua: Yle; Martti Luther - kiistelty uudistaja ja väärinymmärretty nautiskelija. Juuri Lutheriin Nichireniä joskus verrataan, ja vertaus on mielestäni melko osuva. Myös Lutherista minulla on ollut tietty ennakkoluuloinen mielikuva, kunnes itse luin mitä Luther oikeasti on sanonut ja yllätyin positiivisesti (ollessani vielä kristitty)! Jotkut vähemmän hyvät piirteet hänessä eivät tee tyhjäksi hänen ilmeisiä ansioitaan. 

Samoin alussa löytäessäni Nichiren-buddhalaisuuden, olin hyvin epäileväinen Nichirenin suhteen luettuani hänen kritisoineen muita suuntauksia. Nykyään kunnioitan häntä syvästi ja saatan ymmärtää hänen kritiikkiään, ilman että se on tehnyt minusta suvaitsematonta. Sanon aina ensin olevani buddhalainen, vasta sen jälkeen jos on aihetta tarkentaa, lisään että Nichiren-buddhalainen. Haluaisin jopa tilata Nichirenin patsaan alttarilleni ja korvata sillä nykyisen Buddhan patsaan, eikä se silti tarkoita että "palvoisin" Nichireniä gurunani! Hän on kuitenkin tavallaan lähempänä minua niin ajallisesti kuin inhimillisestikin. Olen kauan vieroksunut guruja, jotka esitetään ylimaallisessa valossa, virheettöminä ja täydellisinä, enkä tarkoita pelkästään itämaalaisia tai kauas historian hämärään jääneitä henkilöitä; olin pitkään tekemisissä Rudolf Steinerin kannattajien kanssa, ja hän on juuri tuollainen hahmo. Jos ajattelen Sakyamuni Buddhaa, ajattelen kultaista patsasta meditaatio-asennossa, autuas ilme kasvoillaan. Hän on korkea ihanne, legendojen ja myyttien ympäröimä, ja siksi melko etäällä, vaikka häntä ei sentään väitetä jumalaksi. Hänen opetuksensa on koottu myöhemmin kirjoituksiksi; Nichiren kirjoitti itse.

Vaikka itse käytän myös patsasta, jotkut Nichiren-buddhalaisuuden suunnat eivät niin tee; ne käyttävät ainoastaan Gohonzonia, Nichirenin kalligrafista mandalaa (katso sivu Harjoitus), joka korostaa tosiasiaa, että kuvatkin viittaavat loppujen lopuksi sisäänpäin, ihmiseen itseensä: "Gohonzon ilmaisee henkilön ja Lain ykseyttä selvästi, kun taas Buddhan patsaat ilmaisevat henkilön ja Lain ykseyttä ainoastaan epäsuorasti". "Gohonzonin keskelle on kirjoitettu 'Nam Myoho Renge Kyo Nichiren'; tämä kuvaa henkilön ja Lain ykseyttä, eli että Nichirenin elämä itse ruumiillistaa mystistä Lakia. Se viittaa myös siihen että elämämme ovat perustavasti yhtä ja samaa Nam Myoho Renge Kyon lain kanssa, kuten Nichiren osoitti läpi elämänsä... Allekirjoitus antaa ymmärtää että tavallinen kuolevainen ja hänen kuolematon identiteettinsä ovat erottamattomia tosiasioita." 

Kuten Gerald Aitken kirjoittaa: "Vaikka Nichiren on suuri bodhisattva ja jopa Buddha, hän ei ole erehtymätön; tämä johtuu siitä että Buddhan elämä ja tavallisen kuolevaisen elämä ovat yhtäaikaa olemassa jokaisessa, mukaan lukien Nichiren." Myöhemmän Ajan Todellisena Buddhana Nichireniä pitää Nichiren Shoshu-koulukunta, ja tämä on hyvin erikoinen ja poikkeuksellinen ajatus myös Nichiren-buddhalaisuuden sisällä. Nichiren ei väittänyt itsestään mitään sellaista, hän kunnioitti Sakyamuni Buddhaa yli kaiken. Sen sijaan hän kyllä samaisti itsensä Bodhisattva Jogyoon (Jpn. Jogyo-bosatsu) Lootus-sutrassa, ensimmäiseen neljästä Maan Bodhisattvojen - jotka ilmestyvät maan alta Lootus-sutran 15. luvussa - johtajista. Nichiren sanoi täyttäneensä Sakyamunin bodhisattvalle uskoman tehtävän, ja viittaa propagointi-ponnisteluihinsa bodhisattvan työnä. 

Shakubuku on buddhalaisuuden selittämisen metodi, jonka päämäärä on tukahduttaa toisten illuusiot ja nujertaa heidän riippuvuutensa erehdykseen eli pahaan. Tämä viittaa buddhalaiseen metodiin johtaa ihmiset, erityisesti vastustajat, oikeaan buddhalaiseen oppiin kumoamalla heidän erheelliset näkemyksensä ja eliminoimalla heidän riippuvuutensa mielipiteisiin, joita he ovat muodostaneet. Shakubukun harjoittaminen merkitsee siten toisen väärien näkemysten korjaamista ja tuon henkilön herättämistä buddhalaisuuden totuuteen. Termiä shakubuku käytetään kontrastina shojun kanssa, joka merkitsee toisten johtamista oikeaan oppiin vähitellen, heidän kykynsä mukaan, ja suoraan kumoamatta heidän uskonnollisia väärinkäsityksiään. Nämä kaksi propagointi-metodia kuvataan Shrimala-sutrassa, Tientain Suuressa konsentraatiossa ja oivalluksessa, ja muissa teoksissa. Nichiren, joka käytti shakubukua propagoinnissaan, kirjoitti 1272: "Kun maa on täynnä pahoja ihmisiä vailla viisautta, silloin shoju on pääasiallisesti sovellettava metodi, kuten kuvataan [Lootus-sutran] 'Rauhallisia harjoituksia'-luvussa. Mutta aikana jolloin on monia jääräpäisten näkemysten ihmisiä jotka panettelevat Lakia, silloin shakubukun pitäisi tulla ensimmäisenä, kuten kuvataan [sutran] 'Ei-Koskaan-Halventava'-luvussa." 

Tässä "pahat ihmiset vailla viisautta" tarkoittavat niitä jotka ovat tietämättömiä buddhalaisista opetuksista. "Paha" tarkoittaa ilottomuutta hyvyyden juurten hankkimisesta. Sen vastakohtana on "jääräpäisten näkemysten ihmiset jotka panettelevat Lakia", eli ts. ne joilla on ennakkoluuloinen näkemys buddhalaisuudesta ja panettelevat sen oikeaa oppia. Nichiren kuvaa bodhisattva Ei-Koskaan-Halventavaa, joka kumarsi kunnioituksesta jokaiselle jonka kohtasi ja ylisti heitä potentiaalisina Buddhina, shakubukun harjoittajana. Viitatessaan bodhisattvaan esimerkkinä, Nichiren teki selväksi että shakubuku ei ole verbaalisen eli retorisen aggression muoto, vaan ilmaus kunnioituksesta totuutta kohtaan, että jokainen omaa buddhaluonnon, ja myötätunnosta ihmisiä kohtaan. Samalla kertaa kumartaessaan ja ylistäessään ihmisiä potentiaalisina Buddhina, Ei-Koskaan-Halventava oikeastaan haastoi ja osoitti vääräksi heidän väärinkäsityksensä buddhatilasta, ja tästä syystä häntä vastaan hyökättiin. 

Soka Gakkain toinen presidentti, Josei Toda, kirjoitti: "Ne jotka harjoittavat itsekkäästi eivätkä vaivaudu opettamaan muita, ovat kuin ihmisiä jotka syövät herkullista ruokaa eivätkä koskaan vaivaudu jakamaan muiden kanssa. Heitä ei koskaan vapauteta ahneen itaruuden rikkomuksesta. Ei voida koskaan sanoa että sellainen yksilö on myötätuntoinen henkilö... [Lootus-sutran Elämän hetki-luku] ilmaisee halua jotenkin tehdä kaikki elävät olennot kykeneviksi saavuttamaan tuhoutumattoman onnen ja buddhuuden tilan niin pian kuin mahdollista. Lisäksi se yhtälailla toteaa halun saavuttaa itse buddhatila. Resitoimalla tätä sutraa, me tosi asiassa rukoilemme shakubukua joka päivä."

Kuten olen kertonut, voisin tavallaan sanoa että minut käännytti Tina Turner, mutta oikeastaan se oli nimenomaan Nam Myoho Renge Kyo, itse mantra, joka suoraan puhutteli minua ja kosketti syvältä, herättäen jotain minussa. Vasta sitten aloin tutkia ja ottaa selvää asioista, ja silloinkin sain huomata että monessa asiassa minä jo ajattelin samalla tavalla! Omaksuin ainoastaan uusia käsitteitä vanhojen tilalle. Olen omalla polullani käynyt läpi monenlaisia näkemyksiä ja ollut myös fanaatikko "ainoan oikean totuuden" puolesta. Kokemuksesta olen oppinut miten suhteellisia ihmisten totuudet ovat. [Katso: Minun tieni] Kaikkiin henkisiin/hengellisiin asioihin pätee mielestäni se, että kenellekään on turha kertoa mitään, ellei hänessä jo ole jotain joka resonoi kerrotun kanssa. Jos maaperä ei ole hedelmällinen, siemenet menevät hukkaan. Saarnailevat ihmiset ovat sietämättömiä, mutta tämä blogi on olemassa paitsi omaksi ilokseni, myös muiden hyödyksi, ja on kiinni kokonaan jokaisesta lukijasta itsestään miten paljon hän haluaa näihin asioihin tutustua ja mitä hän siitä irti saa. 

Minulla on alusta asti ollut kolme teesiä, joista olen pitänyt kiinni; ne olivat aiemmin sivulla "Harjoitus":

1. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa buddhalaisuuden muotoa, kuten ei ole yhtä ainoaa oikeaa kristinuskon muotoa. Tutkin kaikkia buddhalaisia opetuksia ja myös kaikkia Nichiren-suuntauksia.
2. Kunnioitan Sakyamuni Buddhaa. Nichirenistä en käytä epiteettiä "Daishonin", joka korostaa hänen oletettua ylivertaisuuttaan, vaan ainoastaan "Shonin". Siitä huolimatta olen alkanut oppia arvostamaan häntä yhä enemmän... Nykyään näen että Nichirenin panos tämän hänen mukaansa nimetyn koulukunnan perustajana on niin merkittävä, että en oikeastaan ihmettele miksi jotkut pitävät häntä Myöhemmän Ajan Todellisena Buddhana. Siinä on itse asiassa omalla tavallaan hyvinkin paljon järkeä. 
3. Lootus-sutra on toki yksi sutra muiden joukossa, mutta koska se on tämän harjoituksen perusta, voin hyväksyä sen uskon ensisijaisena lähteenä. Näin siitä huolimatta, että faktuaalisesti ajatellen lienee aika epätodennäköistä että historiallinen Buddha Siddhartha Gautama olisi sitä opettanut. Mutta tässä yhteydessä voi hyvin ajatella raamattua: se on lukemattomien ihmisten vuosituhansien aikana laatimista kirjoituksista koottu, ristiriitainenkin teos, ja silti "jumalan sanaa" monille.