ECCE EGO IX

Tästä jatkuu muistelmani vanhojen päiväkirjojeni pohjalta. Esim. tunnisteella "Ecce Ego" löydät sarjan edelliset osat. Tämä on yhdeksäs osa, ja tulemme vuoteen 1997, jolloin täytin 27 vuotta. Päivämäärät tarkoittavat milloin kappale on alun perin kirjoitettu lopulliseen muotoonsa, mutta kuvatut tapahtumat ajoittuvat kuukausiin ennen sitä. Tuona vuonna kirjoitin muistiinpanoja pieneen vihkoon, josta sitten aina kokosin isoon kirjaani uuden luvun aikanaan. Omalla päiväyksellään varustetut lyhyet tekstinpätkät  ovat peräisin tuosta vihkosta. 

Viittakiven opiston lukuvuosi päättyi. Siinä sivussa sain ensimmäiset maistiaiset homoelämästä Helsingissä.  Sitten tapasin Akin, jonka kanssa päädyin suhteeseen, ja hänen avullaan muutin Tampereelle. En ole kirjoittanut asiasta, mutta muistan miten tarkoituksella johdattelin asiaa niin että Aki ehdotti että voisin asua aluksi hänen luonaan tilapäisesti. 

Suhteemme oli alussa jatkuvaa sisäistä ristiriitaa ja taistelua. Toki osansa oli silläkin että Lectorium Rosicrucianum, jonka oppilas olin [kirjoitan siitä paljon osassa Ecce Ego VII], suhtautui homoseksuaalisuuteen kielteisesti. Mutta kuten varmasti tulee selväksi, ei se ollut läheskään koko totuus asiasta. Olen jossain aikaisemmin vihjannutkin, että minä en tule näyttäytymään edullisessa valossa kun kerron suhteemme alusta. Tekstistä on luettavissa kuinka ulkokohtaista kaikki oli minulle, halusin näyttää muille ja tyydyin ensimmäiseen ihmiseen joka oli minusta vakavasti kiinnostunut, mutta toisella olikin heti tunteet pelissä.  

Antauduin olosuhteiden vietäväksi, antaen muiden ihmisten johdatella itseäni, ja hyväksyin sen kohtalonani, vastoin omaa tahtoani. Toisin sanoen olin erittäin heikko ja vaikutuksille altis luonne, halusin miellyttää muita ja kaihtaa konfliktia; elin muita varten ja muiden elämää. En minä ollut ihmisenä kypsä mihinkään suhteeseen, riippumatta hengellisestä katsomuksesta. Tai vähintäänkin olisin silloin tarvinnut luonteeltaan aivan toisenlaisen, vakaamman miehen. Edes fyysisesti hän ei ollut minun tyyppiäni. Tosin mitä tulee seksiin, olen vasta +50 vuotiaana ymmärtänyt aina kuuluneeni aseksuaalisuuden spektrille, joka selittää hyvin paljon jo nuoruuden kokemuksiani. Tästä olen kirjoittanut ennenkin. Toisentyyppinen mies ei ehkä olisi muuttanut sittenkään mitään sen suhteen. Mutta se ei ole myöskään niin yksinkertaista että en koskaan tuntisi halua, kuten myös selviää kirjoituksesta. Riippuu tilanteesta ja ihmisestä. Vaikka tänä päivänä voin kuvitella, että elämäni olisi saattanut mennä myös aivan toisin, fakta on ja pysyy, että silloisilla henkisillä resursseillani en pystynyt parempaan. Ainoastaan jos voisin elää nuoruusvuoteni uudelleen nykypäivän kypsällä tietoisuudella, asiat voisivat olla erilailla. 

Käsittämätöntä kyllä, suhteemme kesti lähes 19 vuotta, hänen kuolemaansa asti; asiat vain alkoivat elää omaa elämäänsä, joskin olisin halunnut erota aikapäiviä sitten kun kaikki alkoi mennä yhä enemmän alamäkeä, mutta hän teki pirullisen selväksi ettei kestäisi sitä. En halua vääntää asioita niin että minä olisin tässä jokin enkeli ollut, mutta koin tietynlaista manipulointia ja kiristystä, ja olin aina jotenkin alisteisessa asemassa. Siksi olenkin vasta tänä päivänä oikeasti onnellinen nykyisen aviomieheni kanssa, johon aidosti rakastuin jo ennen ensi tapaamista, ja saan olla suhteessamme oma itseni. Ja me olemme hyvin toistemme kaltaisia. Aki oli täysin päinvastainen persoona, ja vastakohdat eivät todellakaan täydennä toisiaan - ne alkavat hiertää! En ehkä koskaan ollut se ihminen, joksi hän minua luuli. Mutta en vielä tuntenut itseänikään, kuten en edes tiennyt mitä rakkaus on. Säällisyydestä (jotain sentään) en julkaise hänestä kuvaa. Omalla kohdallani sen sijaan en säällisyydestä piittaa. 😏

26.2. - 1.3.1997

Kun Masaki palasi Helsingistä [sarjan edellisessä osassa kerron tutustumisestani häneen], hän meni tavaroineen suoraan vanhaan huoneeseensa, enkä minä puolestani mitenkään osoittanut ilahtuvani hänen näkemisestään. Sanoin vain odottavani hänen "raporttiaan". Illalla hän oli puhelimessa ja kutsui minut kuuntelemaan vierestä; joku kundi jankkasi melkein tunnin: "Do you want to fuck me? I want to know!" Masaki sanoi vain: "Maybe someday." Tämä oli se samainen biseksuaali poika, johon hän oli törmännyt uudelleen Helsingissä ja yöpynyt hänen luonaan. Poika oli yrittänyt imeä Masakia, mutta siitä ei tullut mitään. Sanoinkin, kuten jo pitkään olin epäillyt, etten usko Masakin olevan bi, ja hän myönsi sen, mutta sanoi olevansa kuitenkin kiinnostunut "sellaisista ihmisistä" ja pitävänsä suutelemisesta. 

Hän ehdotti että nukkuisimme hänen asuntolansa oleskeluhuoneen sohvilla. Kello kuusi aamulla havahduin kevyestä horroksestani kun hän hiipi omaan huoneeseensa. Minäkin lähdin samantien, koska olisi näyttänyt typerältä maata siinä ihmisten heräillessä. Kenties Masaki halusi pehmeästi vaivihkaa muuttaa takaisin huoneeseensa, tuumin, enkä tiennyt panisinko ollenkaan pahakseni. Kun tunnilla kerroimme lomastamme, minä totesin naureskellen, että "matkustelin ympäriinsä tiedätte-kenen-kanssa, joten voitte arvata että lomani oli poikkeuksellinen." 

Viittakiven hiljainen huone; yksi suosikkipaikoistani siellä

Olin hyvin hämmentynyt; en tiennyt mitä ajatella, enkä ollut varma tunteistanikaan. Vietettyäni aikaa hiljaisessa huoneessa olisin ollut sopivassa mielenvireessä ottaakseni asian puheeksi Masakin kanssa; odotin kärsivällisesti tuntikausia hänen pelatessaan shakkia Yodoa vastaan, mutta hän ei ollut vakavalla keskustelutuulella sen jälkeen. Myöhemmin yöllä hän vielä vieraili huoneessani, mutta oli enempi kiinnostunut naapuristani Yodosta, ja hän koputti oveen eikä rynnännyt sisään kuten ennen. Tunsin toisaalta vapautuneeni hänen magnetismistaan, mutta hänen näkemisensä ja pelkkä nimensäkin kuuleminen tuotti vaikeuksia. Tarinan opetus lieni: voit jakaa huoneen, mutta et elämää. Ei ihme, jos pelkäänkin solmia ystävyyssuhteita, kun niistä niin helposti aiheutuu tuskaa. Niin mietin ja kävelin illalla ympäriinsä yksinäisyyttä potien. Mutta samana yönä Masaki tuli huoneeseeni ja jäi. Tunne välillämme oli jälleen luonteva, eikä ollut mitään syytä puhua tapahtuneesta. Vielä parina yönä suorastaan toivoin että hän menisi omaan huoneeseensa, jotta minäkin saisin nukkua, ja kun hän sitten meni, en saanutkaan unta ja hän tulikin takaisin. 

Masaki saunan avannon jäätä särkemässä

Tunneilla meitä ei paljon näkynyt, ja aloin ajatella Masakin tapaan että tuhlaamme aikaamme Viittakivessä. Vielä puolen vuoden jälkeenkään en osannut selittää kenellekään mitä me oikeastaan opiskelemme, paitsi espanjaa neljä viikkoa suggestopedialla. Syksystä viisastuneena sain aikaa myös yksin itselleni, esim. lukemalla ja käymällä hiljaisessa huoneessa. Eräänä iltana itkin siellä elämän tyhjänpäiväisyyttä. Myöhemmin huoneessani itku ei ollut kaukana kesken lauseen, ja aioin mennä ulos, mutta Masaki pysäytti minut ja lohdutti, keksien sitten meille tekemistä. Jo parin päivän kuluttua sain tilaisuuden korvata sen hänelle. Tullessaan nukkumaan yöllä kahden aikoihin, hän halusi minun pitelevän kättään ja sanoi: "I need everybody. I need you", kertoen tunteneensa olonsa yksinäiseksi. Tunsin sillä hetkellä suurta rakkautta häntä kohtaan! 

"You are friend forever", hän sanoi kerran, ja että voimme tavata kun jommalla kummalla on tarpeeksi rahaa. Olen luvannut jonain päivänä matkustaa Japaniin! "Haluan antaa rakkautta", hän sanoi, ja silitti hiuksiani ensimmäisen kerran; yleensä hänen "hellyydenosoituksensa" olivat vähän rajummanpuoleisia. Seuraavana päivänä hän ehdotti SM-leikkiä ja se kiihotti minua, mutta parempi kun ei. 

Tammi-helmikuun vaihteessa Wataru [muuan japanilainen opiskelija] lähti kuukaudeksi Lontooseen tyttöystävänsä luo, ja Masaki vuokrasi hänen kämppänsä, jonne minäkin olin tietenkin tervetullut. Oleskelimme pääkaupungissa kuukauden aikana kolmeen eri otteeseen useita päiviä kerrallaan. Kävin katsomassa kahdesti elokuvan "Beautiful Thing", joka kertoo kahden nuoren pojan, Jamie & Ste, rakastumisesta toisiinsa. [Myöhemmin näin saman elokuvan teatterissa Tampereella: tässä kohtaa elämääni se oli minulle hyvin merkityksellinen!] Annoin itselleni kalliin ja kivuliaan syntymäpäivälahjan ennakkoon, teettämällä pienen, punaista ruusua esittävän tatuoinnin vasempaan käsivarteeni. Totesin, ettei minulla sen jälkeen olisi varaa lähteä helmikuun konferenssiin [Lectorium Rosicrucianumin viikonloppukonferenssi Ruotsissa], kuten oli tarkoitus. Vaihdoin siis elävän todellisuuden pelkkään symboliin, mikä vain korostui tulevien tapahtumien valossa. 

Beautiful Thing (1996), loppukohtaus:

Nimittäin parin yön kuluttua menin yksikseni keskustaan Hakaniemestä, ja astuin Don't Tell Mamaan [joka myöhemmin tultiin tuntemaan lyhenteellä DTM], jossa ei sillä hetkellä paljon väkeä ollut. Ostin pienen oluen näön vuoksi, ja nojailin baaritiskiin katsellen tanssijoita, eikä aikaakaan kun eräs kundi tuli juttelemaan - antoi käyntikorttinsakin (omistaa kirjapainon). Hän kertoili itsestään - suurta osaa en musiikin vuoksi kuullutkaan - kunnes yhtäkkiä totesi: "Mä haluun suudella sua!" Ja hölmöä ehkä, mutta annoin sen tapahtua; se oli pitkä ja syvä suudelma, kielellä. Sitten hän tarjosi siiderin, ja ehdotti ylätasanteelle, hämärään nurkkaan menoa, missä jatkoimme suutelua. Hän halusi minun laittavan käteni pullottavalle housun etumukselleen ja hieroi omaani, mutta en tuntenut kertakaikkiaan mitään häntä kohtaan - en vähäisintäkään himoa. Hän sen sijaan puheli miten minussa on jotain erilaista, ja hänestä tuntuu hyvältä seurassani. Halusi muka vakavaa suhdetta ja kysyi jopa, onko outoa että hän haluaisi ostaa minulle kihlasormuksen! Välillä imien korvaani ja kaulaani, hän toisteli jääräpäisesti miten kovasti tykkää minusta ja haluaa minua, että hänen olisi pakko saada minut. Ehdotti hotelliin menoa. Yritin selittää moraalisia periaatteitani. "Onko se niin väärin, jos rakastaa jotakuta, tehdä se vessassa tai discon lattialla?", hän kysyi, sillä seuraavaksi hän ehdotti että imisi minua vessassa, tai vaikka siinä paikalla! 

Hän lopulta jopa tarjosi 600 markkaa, ja sanoi antavansa vaikka kaikki rahansa. Hän väitti vain testanneensa minua, ja jos olisin suostunut rahasta, hän olisi kunnioittanut minua vähemmän. Lupasin viimein soittaa parin viikon kuluttua, ja sanoin, että minun on oltava kotona kolmeen mennessä. Hän halusi saattaa minut ovelle ja suudella viimeisen kerran. Juoksin lähes koko matkan ja kerroin kaiken innoissani Masakille! Aamulla minua kuvotti: mikä riivaaja minuun meni? Leikittelimme vain toisillamme. Onneksi se tuntui jo unelta. 

Ostinpa sitten Z-lehden, ja lähetin kontakti-ilmoituksen: etsin kundia, joka haluaa tutustua toiseen ihmiseen, ja kuten korostin, ystävyydellä, ilman ennakko-odotuksia, katsoen mitä tapahtuu. Myöhemmin olisin ehkä rukannut sanamuotoa suoraviivaisemmaksi, mutta sillä oli kiire. 

Seuraavalla kerralla reilun viikon kuluttua kadotin moraalini rippeetkin: lähdin miehen matkaan, joka kaiken lisäksi oli ammatiltaan poliisi! Hän imi ja runkkasi minua, turhan kovakouraisesti - minulla on kuulemma iso - enkä kyennyt saamaan. Sitten hän tyydytti itsensä. Sain uuden käyntikortin ja kehoituksen soittaa. Seksi ilman rakkautta ei tosiaankaan ole suosikkiurheilulajini: Masakinkin kosketus on usein sähköisempi! Iso osa hupia olikin kertoa yöstä hänelle (hän oli huolissaan minusta!). Vähemmän suoraa toimintaa, enemmän hellyyttä ja yhdessäoloa sopisi minulle. 

Täytin 27 vuotta, mutta hurjimman arvion mukaan näytin 19-vuotiaalta, ja sen mukaisesti taisin käyttäytyäkin. "Sä oot ihan baby", arvioi poliisinikin ikääni. 

No, seuraavana yönä olin taas Helsingissä ja Mamassa, Masakin jäädessä kämpille koisaamaan; kuinka paradoksaalista, että minusta kehkeytyi innokkaampi juhlija ja yöeläjä kuin hänestä, ja jopa onneni lihamarkkinoilla oli parempi! Masaki antoi alkusysäyksen, ja kiitos hänen, sain tämän tilaisuuden, mutta nyt olin omillani. Sinä yönä "ison jaon" aikaan (valomerkin jälkeen) humalainen kundi tuli ja painoi etumustaan reittäni vasten, kysyen: "Onks tää ohi vai ei?" Minun puolestani oli. Vielä astuessani ulos, joku huusi: "Hei, älä mee vielä! Mä maksan." Hetken taisin todella harkita! Kaikenkaikkiaan ihan huvittava yö. 

Seuraavana yönä juttelin parin kundin kanssa, joista toinen oli Setan aktiivijäsen - kerrankin tosiaan vain juttelin. Torjuin vanhemman miehen, joka tokaisi minun olevan "aito, autenttinen tyyppi", mitä se tarkoittaneekin. Kolmantena yönä peräkkäin tapasin biseksuaalin, joka ensin halusi vain jutella, mutta huomasi sitten mahdollisuuden iskeä. Harkitsin aikani, mutta annoin periksi. Hänkin asui Hakaniemessä. Katsoimme meksikolaista pornofilmiä, ja hän leikkasi karvani: on kuulemma muotia Hesassa, kaikki tekevät sitä kaikille. Ujous oli hänestä viehättävää, ja hän kehui minun olevan niin hemmetin hyvän näköinen, että voin saada kenet tahansa! Hänen tullessaan paikalle, ympärilleni oli kuulemma kerääntynyt miehiä, minun vuokseni, enkä tietenkään tajunnut. Ennen nukahtamistaan hän oli liian väsynyt, aamulla krapulainen; minulle hän kuitenkin teki sen kädellä. Taas uusi puhelinnumero, johon en ikinä soittaisi. 

Wataru palasi Lontoosta, joten menin viimeisen kerran sanomaan jäähyväiset kaupungin syntiselle elämälle - joksikin aikaa - Maman ollessa suljettu, toiseen paikkaan nimeltä Lost & Found. Ensimmäinen asia jonka kuulin istuuduttuani baarituolille oli: "Mun on nyt mentävä, mutta pakko sanoa että sä oot aika söpö. Tiesitkö sitä?" Tiesinhän minä. Seuraavaksi viereeni ilmaantui keski-ikäinen, humalainen mies, tosi söpön 18-vuotiaan pojan, Juhan, kanssa. Poika ei puhua pukahtanut, mies puhui hänenkin puolestaan. Miehellä oli asunto kolmen korttelin päässä: Juha nussisi minua, hän itse ei edes koskisi. Rahastakin puhuttiin: 300 markkaa, halpa hinta. Koetin selittää, että olen saanut tarpeekseni sitä lajia, ja kyllä, tiedän olevani hyvännäköinen! "Sä oot outo lintu näissä kuvioissa", hän totesi, enkä pitänyt äijän asenteesta: "Mä olen niin iso pomo, ettei mulla ole aikaa tällaiseen. Omistan 180 osaketta keskustassa. Iso, musta Mersu odottaa. Nyt ylös, heti!" Kun sanoin ettei tuo tyyli pure, enkä ole komenneltavissa, vaihtui sävy: "Mä pyydän..." No, minähän en lähtenyt. Juhan kanssa olisin kyllä voinut olla koska tahansa, mutta kolmas pyörä oli liikaa. En voi kuvitella muuta syytä kuin raha, miksi hän roikkui sen iilimadon seurassa. Miehen kaveri sentään tarjosi juoman ihan vain hyvitykseksi äijän törkeyksistä, heidän mentyään. Monet miehet vilkuilivat minua. [En ole kirjoittanut siitä mitään, mutta muistan tänäkin päivänä kuinka minua vanhempi, miehekäs, tumma ja karvainen mies katseli minua koko illan, mutta koska hän ei suoraan koskaan lähestynyt, en osannut tehdä mitään; olisin varmasti lähtenyt hänen matkaansa!] Olisin päässyt jatkoille yhden porukan kanssa, ja joku yritti jopa iankaikkista "meille vai teille"-rutiinia. 

Se mitä minulle on tapahtumassa, on katastrofi Hengen kannalta, mutta maisesti ajatellen en ole ikinä kokenut olevani niin elossa. Kai tämä vain on vaihe, joka on elettävä, ja nähtävä syvimpiä pohjamutia myöten miten tyhjä sellainen elämäntapa on; tiedän sen mielessäni, mutten ole tullut siihen pisteeseen, että olisin joutunut kokemaan sen myös sydämessäni. Tai kääntäen: ymmärrän Koulun opetukset [Lectorium Rosicrucianumia kutsuttiin myös Hengelliseksi Kouluksi, sittemmin Hengen Kouluksi]  järjellisesti, mutta en ole vielä sisäistänyt niitä sydämeeni. Muutoinhan näin ei olisi käynytkään. En suinkaan ole menettänyt uskoani Kouluun ja päämäärään: päinvastoin, pelkään vahingoittavani Suurta Työtä. Turha rukoilla, "äläkä saata meitä kiusaukseen", kun ainoastaan polun kulkemisen avulla voi nousta tämän maailman kiusausten yläpuolelle. Ja vasta tammikuussa oli Lectorium Rosicrucianum Suomi ry:n perustava kokous; minustakin tehtiin tilintarkastaja, ja meitä oli jo seitsemän ja kaksi lisää tulossa. 

Alkoi hiihtolomaviikko. Masakin palatessa Viittakiveen, minä pistäydyin kotona. Wataru menee takaisin Japaniin kuukauden tai parin sisällä, ja minulla on mahdollisuus kysyä hänen asuntoaan! Tapasin myös Jounin [vanhan koulukaverini], jolle olin lähettänyt kaksi korttia kertoen toilauksistani. Hän oli järkyttynyt: kuin eri henkilö olisi kirjoittanut ne! Nyt voin viimein sanoa että kaikki ystäväni tietävät! Tein selväksi ettei hänen tarvitse pohtia ajattelenko häntä "sillä lailla", ja että olemme tunteneet 15 vuotta, joten ei se minua muuta. 

7.5.1997

Palattuani hiihtolomalta Masaki pitkästä aikaa esitti showtaan ruokalassa istumalla syliini. Illalla huomautin hänelle, että sellainen oli hauskaa aikanaan, mutta silloin en vielä tiedostanut identiteettiäni niin vahvasti. Minua kiusasi kun kaikki vain kyselivät missä Masaki on; minä olen heille ilmaa. 

Pari päivää myöhemmin jutellessamme yöllä, Masaki sanoi haluavansa nähdä minut kun minulla on poikaystävä, koska se yleensä antaa vahvan itseluottamuksen. Sanoin, että vielä hän ehtii nähdäkin, ja lausuin tietämättäni ennustuksen. Sitä saa mitä tilaa, ja minulla oli tarve näyttää Masakille, ja toisaalta löytää korvike hänelle, koska aloin tuntea että hän vain käyttää minua hyväkseen; ottaa mutta ei anna. Näin siitä huolimatta, että seuraavana yönä hän pani kätensä olalleni ja sanoi sen olevan hänen tapansa osoittaa rakkauttaan, sekä halusi meidän pitävän toisiamme kädestä. Mutta jo seuraavana yönä edellisen episodin jälkeen huomasin itsessäni tuntemuksia, jotka viittasivat mustasukkaisuuteen, sillä opistolla vieraili ryhmä venäläisiä koululaisia, ja Masaki iski silmänsä tyttöön, joka kanssa oli aamuyöhön. Sitten viikonloppuna Masaki lähti muutaman muun opiskelijan kanssa "survival-retkelle", jota kohtaan minäkin olin ennakkoon ilmaissut kiinnostukseni, mutta päätin jättää väliin koska se maksaisikin jotain. Jokin aavistus kertoi minulle että joutuisin maksamaan tästä retkestä joka tapauksessa, kalliimmin kuin rahalla. 

Ja niin tapahtuikin, että retki näytti lähentäneen osallistujia toisiinsa, kun taas minä tunsin jälleen kerran etäisyyden välillämme. Tällä kertaa se ei ollut ohimenevää. Masakin synttärien vietto jälkikäteen, jota varten olin tehnyt kortin - kuultuani että "läheisimpänä ystävänä" sitä minulta odotetaan - ja ostanut lahjaksi lakritsia vastineeksi itse edellisessä kuussa saamastani suklaasta, ei auttanut mitään; ei myöskään se kun päätin ettei asia ole minun ongelmani, ellen siitä sellaista tee. Saatoimme vielä puhua normaalisti, mutta Masaki tuntui vieraalta, ja aloin pohtia, miten voisin ystävällisesti potkaista hänet ulos huoneestani. 

Muiltakaan ei jäänyt huomaamatta, että jokin oli muuttunut; istuin vieressä kun Masakilta kysyttiin vieläkö hän asuu huoneessani ja olemmeko yhä ystäviä. "Tietysti", vastasi hän, mutta samaan aikaan minä tuumin onko se niin yksiselitteistä. 

Lectorium Rosicrucianumilla oli yleisöesitelmä Helsingissä lauantaina, ja kuin korostaakseni räikeää kahtiajakautuneisuuttani, päätin lähteä jo perjantai-iltana Tampereen kautta - käydäkseni paikallisessa homodiscossa, vaikka yösijaakaan ei ollut tiedossa siinä vaiheessa. Kannattaa todella harkita mitä toivoo, koska toiveet voivat toteutua! Varsin pian yksin istuskellessani viereiseen pöytään istahti hyvännäköinen kundi; vaihdoimme katseita, hymyilimme, ja hän siirtyi lähemmäs ja esittäytyi Akiksi, 26 v. Meillä oli paljon yhteistä, mm. molemmat Vesimiehiä, ja hän sai minut nauramaan yhtämittaa. Juttelimme sulkemisaikaan asti. Pääsin hänen asuntoonsa kävelymatkan päässä, ja pelkkä majoituskin olisi tullut kyseeseen. Jatkoimme juttelua pari tuntia, kunnes hän sanoi: "Eikö olekin hassua kun kaksi ujoa kohtaa: kumpikaan ei osaa tehdä aloitetta." Hän aikoi jo tehdä minulle petin sohvalle, kun sanoin miettineeni että katuisin ellen... ja siirryin lähemmäs, pannen käteni hänen ympärilleen. Suutelimme. Ensimmäinen aloitteeni, samoin ensimmäinen kerta kun minäkin olin aktiivinen vuoteessa, jossa lojuimme kello 16 asti; jäin suosiolla pois esitelmätilaisuudesta, koska nyt en halunnutkaan lähteä varkain kuten aiemmissa tapauksissa. 

"Poika mun sängyssä! Anteeks, mut mää olen kyllä hetero. Tässä on sattunut jokin erehdys." Paljon myöhemmin hän kertoi ajatelleensa miten outoa, että joku jää "aamiaiselle". Kiertelimme kaupungilla ja hän saattoi minut bussille. Annoin ilomielin osoitteeni sitä kysyttäessä. Masakille kerroin rakastuneeni; tosiasiassa tarkoitin, "en tarvitse sinua enää!" Seurasi viikon opintomatka Lappiin. Tunsin olevani kurkkua myöten täynnä koko porukkaa ja Viittakiveä ylipäänsä, ja päätin heti ensimmäisenä päivänä, että palattuamme Masaki saa luvan häipyä huoneestani. Pyrin oikein aktiivisesti ajattelemaan Akia, ja ostin jopa ametistikiteen hänelle.

Viittakivessä odotti luvattu pitkä kirje, jossa hän mm. kertoi välillä tunteneensa kuin olisimme tunteneet jo kauan. Vastasin hetimiten ja ehdotin että tulisin hänen luokseen pääsiäislomaksi. Masakin pyysin vain "joksikin aikaa" siirtymään omaan asuntolaansa, koska kaipaan rauhaa ja hiljaisuutta. Luultavasti hän olisi tehnyt sen joka tapauksessa, ja viikon kuluttua oli hän myös tyhjentänyt huoneeni tavaroistaan. Kerroin vielä neljälle ihmiselle opistolla miksi menen Tampereelle, enkä tietenkään voi mennä takuuseen kuinka moni muu sai kuulla. Käytin jo sanaa "poikaystävä" kuin itsestäänselvyytenä. Tavallaan rehvastelinkin asialla.

Mervi [silloinen Lectorium Rosicrucianumin Suomen yhdyshenkilö], jolle kautta rantain vihjasin tilanteestani, kirjoitti, että kun kuulee sisällisesti mitä tehdä, miten reagoida, mutta sydän ei tottele, ei voi muuta kuin palaa perusteellisesti. Jos kokemuspohja positiiviseen reaktioon on riittämätön, tulee se hankkia, ts. ihminen automaattisesti hankkii sen - hän kuuntelee korkeampaa itseään, saatanaansa. Toisaalta elävä, dynaaminen parannuskaipuu johtaa ohi monien kuilujen turvallisesti: "siispä älkäämme antako kaipuun äänen hukkua maailman meluun, vaan kuunnelkaamme sitä!", päättää Mervi kirjeensä. 

Pääsiäislomalla kävin joka ilta Akin kanssa "kerholla" eli samaisessa discossa, jossa tapasimme. Vakiokasvot alkoivat tulla tutuksi, ja meistäkin oltiin uteliaita. Akilta olenkin saanut kuulla miten uteliasta, juoruilevaa ja kademielistäkin porukkaa noissa piireissä pyörii. Viimeisenä yönä Aki tahtoi tietää jatketaanko kavereina vai seurustelupohjalta. Empiessäni hän itse totesi toivovansa jälkimmäistä, ja sanoi, että periaatteessa minun pitäisi heti osata sanoa kantani. Osa minusta valitsi seurustelun. Kun hän aiemmin päivällä puhui mitä voitaisiin tehdä kesällä, melkein kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin; että jo tulevaisuutta suunnitellaan. Kihlaus ja yhteenmuutto eivät sentään hänenkään mielestään ole ajankohtaisia. Jäähyväisten lähestyessä hän itki hieman. Minä taas analysoin mielessäni, että mitä olenkaan tehnyt - sitonut tämän ihmisen itseeni!

Seuraavana perjantaina sain kirjeen Akilta, jossa hän kertoi hyvän naisystävänsä juuri kuolleen, ja se oli raskas isku. Olin kahden vaiheilla, mennäkö vai ei, ja illalla hän soittikin, kahdesti peräkkäin, kun en heti osannut päättää. Vielä senkin jälkeen kun sanoin tulevani viimeisellä bussilla, mielessä kävi onkohan se viisasta. Sisimpäni kuiske puhui selvää kieltä siitä, että teen suurta väkivaltaa itselleni. Lauantai-iltana Aki sanoi aistivansa että olen etäinen, eikä siksi uskaltanut suudella minua. Asiasta oli vaikea puhua, mutta kerroin miten lyhyen aikaa todella olin elänyt homona, että sen oli tarkoitus jäädä vain tilapäiseksi kokeiluksi, ja miten viime aikainen kaksinaisuuteni ahdisti minua. Empien oli pakko myöntää että haluan katkaista suhteemme. Hän purskahti itkuun ja oloni oli viheliäinen (kokiessani syvää empatiaa). Menimme kuitenkin kerholle - halusinhan meidän pysyvän hyvinä ystävinä. Tuijottelimme toisiamme vakavina. Pitkään asiaa pyöriteltyäni sain sanottua että haluaisin yrittää vielä. 

Seuraavana viikonloppuna ilkikurinen sattuma johdatti meidät yhteen Masakin kanssa eräässä discossa, joten hän tuli tavanneeksi Akin. Ei muuten ihmekään että niin tulinen ystävyys paloi loppuun niin nopeasti, kun tarkemmin ajattelee. Sain muutaman vastauksen kontakti-ilmoitukseeni Z-lehdessä, joukossa yksi ihan kipeä ja myös muuan aika kiva, mutta en välitä tutustua tarkoituksellisesti yhtään useampiin homoihin. Jouni kirjoitti minulle, että "vieläkin on vaikeata uskoa, kun en osannut odottaa sitä hetkeä. Omapa on sun valinta ja se on tapahtunut jo kauan sitten. Toivottavasti löydät tien parempaan elämänsuuntaan ja sieltä sitten uusia haasteita vastassa." [Hän oli ainoa ihminen lähipiirissäni, joka reagoi negatiivisesti kun tulin ulos kaapista.]

Toiseksi viimeisenä päivänä fiilikseni olivat suorastaan vihamieliset; en osallistunut juhlaan illalla. Onneksi loppujen lopuksi lähdin kuitenkin ihan hyvällä mielellä, vaikka mistään haikeudesta ei voinut puhua. Ostin viimetipassa ryhmäkuvan ja vuosikirjan, jotka aioin jättää ensin lunastamatta. Vuosikirjaan en antanut osoitettani, joillekin ihmisille sen kyllä annoin. Masakille - kuinkas sattuikaan - se jäi antamatta, vaikka hän sitä pyysikin muistokirjaansa. Hän oli jo pitkään ollut minulle kuin kuka tahansa, yksi monista, ja parempi niin kun tiemme joka tapauksessa erosivat. 

Aki antoi minulle avaimensa ja rahtasin tavarani hänen luokseen, missä paljon tulen oleskelemaan etsiessäni asuntoa Tampereelta, johon päädyin koska se on käytännössä helpompaa: olin vähällä saada Watarun entisen asunnon Helsingistä, mutta omistajat päättivätkin myydä sen. Asuisin mieluummin Helsingissä; siellä on kaikki - Hengellisen Koulun temppelikin tulevaisuudessa. Tampere on minulle niin pieni paikka nykyään, vaikka onkin vanha haaveeni muuttaa juuri sinne; tunnenhan melkein kaikki (?) kaupungin homot näöltä, ja kaikki tietävät minusta, "Akin poikaystävästä." Ja ettei vain salainen taka-ajatukseni ollut, että etäisyys Akista voisi pikku hiljaa itsestään etäännyttää myös välejämme? Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampi on irrottautua tästä kuviosta. Eikö olisi ollut viisasta pitää kiinni päätöksestä lopettaa suhteemme alkuunsa? Kun tutkin itseäni, näen, että se mitä tunnen Akia kohtaan, ei millään muotoa poikkea siitä mitä tunnen kaikkia sydänystäviäni kohtaan, miehiä tai naisia. Seksielämämmekin on ollut hyvin olematonta, koska se ei yksinkertaisesti kiinnosta minua! Välillä koen ikään kuin velvollisuudekseni yrittää miellyttää toista. Mitä enemmän jostakusta pitää, sitä vähemmän haluaa sotkea seksiä mukaan. En ole lainkaan sisäistänyt ajatusta "seurustelusta". Jotkut epämieluisat ominaisuuteni tuntuvat korostuvan - on kuin "homomaailma" ruokkisi niitä. Sisimmässäni olen edelleen se sama etsijä, mutta ulkoinen persoonallisuus on minulle vieras, enkä pidä siitä. Olen sentään taas tiukasti absolutisti, mutta muutoinkin koko elämäntapa discoiluineen on niin tyhjänpäiväinen, että välillä oikein kuvottaa!

Välillä on mielessäni käynyt ero Koulusta, mutta tällaisina selvyyden hetkinä tiedän varmasti, että kun valinnan hetki tulee - ja sehän tulee, mitä pikemmin sen parempi - voin valita ainoastaan oppilaanaolon, sillä sehän on sama kuin valinta elämän ja kuoleman välillä! Yritin jo kertaalleen irrottautua äkkiriuhtaisulla; voisiko sen tehdä hiljaa vetäytymällä? Kuitenkin tavallaan käytän hyväkseni Akia, ja elän valheessa hänen edessään näine aatoksineni. 

27.-28.12.1997

On kulunut yli puoli vuotta siitä kun viimeksi kirjoitin. Vuosi on lopussa, ja aika luoda katse taaksepäin näihin kuluneisiin kuukausiin. Merkillinen on tämä vuosi ollut, suuren kuohunnan ja muutosten aikaa. Olen joutunut toteamaan miten asiat, joita pidät itsestään selvinä, eivät enää sitä olekaan, ja kaikki kääntyy päälaelleen. Mutta eipä mennä asioiden edelle. Lähtekäämme liikkeelle tilanteesta, johon viime luvussa jäin, nimittäin etsimään asuntoa Tampereelta, Akin luota käsin. Yksinäisyyden tarpeessani halusin löytää asunnon toki mahdollisimman pian, ja vuodenaika oli otollinen, opiskelijoiden poistuessa kaupungista, puhumattakaan 6000 markan lainasta, jonka sain äidiltä tarkoitukseen!

Aki arveli asunnon haun vievän kaikki voimani (tarkoittaen seksin puutetta, vaikkei sitä suoraan sanonutkaan), ja annoin kautta rantain ymmärtää että se pitää paikkansa, vaikka todellisuudessa voimani vei viettämäni valhe-elämä. Aki esitti toiveen, että jonain päivänä voisimme asua saman katon alla, mutta minä katsoin tietäväni, ettei niin koskaan voi olla. Hän sanoi ymmärtävänsä paljon, mutta kuinka se olisi mahdollista, hänen katsoessaan asioita aivan toisenlaisesta näkökulmasta? Aki paljasti olevansa huolissaan meistä, pidänkö hänestä kuten ennenkin. Kuvittelipa jopa, että aion tavata jonkun Z-lehden ilmoitukseeni vastanneen, kun sanoin meneväni Helsinkiin (Lectoriumin tilaisuuteen). Hänen asenteensa tuntui minusta inhottavan takertuvalta. Joka tapauksessa sanoin edelleen pitäväni hänestä - tai oikeammin, vastasin vain "kyllä" hänen kysymykseensä, mikä tietysti piti paikkansa, mutta oli vain puolitotuus; kysymyshän kuului, millä tavoin pidän hänestä... ja kaikki oli yhtä kiikun-kaakun kuin ennenkin. 

Aki sai minut nauramaan, kuten Masakikin, mutta positiivisemmin, ilman ilkeyttä ketään kohtaan; en halunnut suhteemme muuttuvan vakavaksi, tuntea itseni sidotuksi ja olla kenellekään tilivelvollinen tekemisistäni. Aki kävi jo kriisikeskuksessakin puhumassa meistä psykologille; häntä huoletti talous - pelkäsi, että käytän häntä hyväkseni. Niinhän itsekin tunsin tekeväni, enemmän tai vähemmän tahattomasti. 

Toukokuussa kävin konferenssissa: ihanan rauhallinen ja tyyni olo - en muistanutkaan, että sellaistakin voi olla. Sitä minä todella tarvitsin! Kaikki oli hyvin selvää ja kirkasta; kuitenkin "minä" on erittäin ovela, ja osaa pettää itseäänkin, joten kun palattuani mainitsin tuosta Akille ja hän kysyi, koskeeko se meitä, torjuin koko asian käden huitaisulla, koska ei ollut etuni mukaista nostattaa konfliktia. Samantien kadotin suuntaukseni. 

Seuraavana päivänä kävin katsomassa asuntoa, neljä yritystä takana, ja tällä kertaa sopimus allekirjoitettiin! Kalevassa tuli sijaitsemaan ensimmäinen oma kotini, 1h+kk+p, 26m2, 1900 mk/kk + vesi 40 mk. Saatuani kaikki minulle kuuluvat tuet, pärjäisin ihan hyvin. 

Ensimmäinen oma asunto

Akille en Koulusta kertonut paljoakaan, ja käytyämme rajatiedon messuilla, joka täytti minut vastenmielisyydellä, hän rupesi siitä puhumaan, joten annoin monisteita luettavaksi. Myöhemmin hän otti esiin kosketuksen kaipuunsa, mainiten myös seksin, ja saatoin vain myönnellä. Kerran myös keskustelimme "syvällisesti" syvällisyydestä (?), hänenkin huomattuaan suhteemme enimmäkseen olevan yhdellä raiteella, siis hupipuolella. Hauskaa meillä kyllä olikin. 

Välillä vietin koko päivän omissa oloissani ja nautin! Tein senkin virheen, että tapasin Akia ikään kuin velvollisuudesta, ja hän vaistosi sen, pitäen luennon ettei halua olla mikään "täytyy", vaan voisin olla omissa oloissani niin kauan kuin haluan. Ja tietysti hänen piti kysyä hankalia: haluanko elää yksin, erossa hänestä? No, en toki aivan täysin. Pidänkö hänestä? Tietysti. Haluanko seurustella hänen kanssaan? Väärä vastaus: en tiedä miksi en voinut sanoa totuutta. Aki aivan oikein totesi, ettei hänen edes kuuluisi kysellä moisia, vaan minun pitäisi sanoa nuo asiat. Hänen yksinpuhelunsa joka tapauksessa puhdisti ilmaa taas joksikin aikaa. Halusin vain nopeasti päästä eroon hankalista aiheista. 

Yksityisyyden tarpeeni oli kasvanut huomattavasti. Kävin Koulun esitelmätilaisuudessa Helsingissä, Akille kertomatta, vaikka ehdin jo harkita jättää väliin, kunnes tajusin miten itsekästä se olisi ollut, ja sainkin kokea miten ryhmäyhteys vahvisti suuntausta yhteen päämäärään. 

Eräänä päivänä olin väsynyt ja halusin levätä rauhassa enemmän kuin uskoinkaan, kunnes Aki tuli käymään. Siitä muodostui taas yksi kohtaus, jossa jauhettiin samoja vanhoja asioita uudelleen. Jaksoin vain seurata tyhjänä ja kylmänä sivusta, kuin olisin ollut itseni ulkopuolella. Tiesin hänen odottavan että sanoisin pitäväni hänestä, ja juuri se teki siitä erityisen vaikeaa; kuin olisi valmistautunut runonlausuntaan yleisön edessä. Viimein sain sen puserrettua ulos, ja hokkuspokkus, kulissit pysyivät pystyssä. Olihan se totta, mutta onko se mitä minä sillä tarkoitan, samaa kuin hän siitä ajattelee? Jos puhuisimme "rakkaudesta", väärinkäsitys kasvaisi entisestään. Tämä on mitä suurinta itsekkyyttä minulta: jos todella välittäisin, en jatkaisi. Jokainen väärinkäytetty tilaisuus asioiden oikaisuun on uusi kivi tiellä turmioon. Olen väärällä tavalla hyväsydäminen, jolloin se kääntyy jo julmuudeksi. Joku kaveri olikin ehdottanut Akille, että saattaisin säästää häntä ongelmiensa keskellä, kun se tosiasiassa tuhoaa. Vieraantumisen tunne voimistui. 

Mitä ongelmia Akilla sitten oli? Hänen vuokranantajansa, oma kummitätinsä, järjesti hänelle häädön ilman irtisanomisaikaa. Muutkin sukulaiset sittemmin pahoittivat hänen mielensä niin, että hän jo harkitsi vaihtavansa nimensä ja sanoutuvansa irti koko suvusta! Puhtaan inhimillisesti katsoen minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarjoutua majoittamaan Aki ja hänen Veksu-kissansa kotiini. He muuttivat ollessani viikonlopun Ruotsissa, konferenssissa, jossa vahvistuin vakaumuksessani, että Koulua en ainakaan jätä! Lohdullista nähdä tässä viimeisimmässäkin käänteessä tarkoitus: siinä oli yksinkertaisesti karman laki toiminnassa; Aki antoi minulle suojan aikanaan, minä sain nyt palauttaa palveluksen!

Harrastimme aloitteestani seksiä ensimmäisen kerran kuukausiin; samaa vanhaa runkuttelua, joka jättää minut aina yhtä tyydyttämättömäksi. Yksin on hauskempaa. 

Elokuussa oli aika minun ja Jounin toisen, vuotuisen perinneretken mökkikylään. Syötiin, saunottiin, uudistettiin ystävyyden malja... kaikki toistui kuten vuosi sitten, mutta hengettömästi; en vain ollut läsnä. Niinköhän ongelmani heijastuivat muihinkin ihmissuhteisiini? Epäreilua Jounia kohtaan, jolla ei ollut osaa eikä arpaa tilanteeseen. Edellisenä iltana puhelimessa hän sanoi että meillä on sitten paljon puhuttavaa, mutta hiljaista oli, niin ympärillämme kuin välillämmekin. Kenties vuosi sitten olin vielä "viaton lapsi", joka osasi iloita pienestä. Toisaalta olin myös koko ajan hiukan varpaillani Jounin takia, eritoten saunassa, sillä olihan tämä ensimmäinen yhteinen reissumme sen jälkeen kun kerroin homoudestani. Hassua; minä olin varpaillani hänen takiaan! Viime vuonna kirjoitin seuraavasta päivästä, että oli kuin lumous olisi haihtunut; nyt ei sellaista ollutkaan. Vieraskirjaan kyllä kirjoitin, että ensi vuonna tullaan taas. Kangistummeko näin muotoihin, perinteen vaalimisen nimissä? Lähtöpäivänä vaihdoimme tuskin sanaakaan: poljimme johdollani yhtä kyytiä ja heitimme pikaiset jäähyväiset. 

SU 31.8.97 Aki kertoi kaverinsa Hannun viimeksi lipsauttaneen, että ellei Aki olisi kanssani, hän iskisi minut! Ja kuulemma ollessani aikoinaan Mixeissä mustissa, tiukoissa farkuissani, Hannulla alkoi seisoa. 

KE 22.10.97 Hannu kertoi Akille ajattelevansa minua vetäessään käteen! [Ja sama päti myös toisinpäin! Kerron tarkemmin meidän väleistämme ja hänen myöhemmästä kohtalostaan vanhassa postauksessani, "Seksi ja kuolema."]

Vuoden suurin uutistapahtuma oli prinsessa Dianan kuolema auto-onnettomuudessa Pariisissa. Se kosketti. Kuukautta myöhemmin kuolema kosketti meitä lähempääkin, kun Veksu-kissa vanhuuttaan jouduttiin nukuttamaan pois [KE 1.10.97]. Surin ja itkin yhdessä Akin kanssa. Koti tuntui kovin tyhjältä ja hiljaiselta, mutta minä toki toivuin nopeasti - tunsinhan Veksun vain muutaman kuukauden; Aki useita vuosia. Saan olla kiitollinen kokemuksesta, millaista on elää kissan kanssa; Veksu valloitti sydämeni niin, että ensi vuonna valmistaudun hankkimaan oman kissan! 

In Memoriam: Veksun muistoksi. Linokaiverrus.

Ennen kuin edellä kerrottu suru kohtasi meidät, kiertelin Akin kanssa kaikki Tampereen seksiliikkeet; se oli minun ehdotukseni, ja muutenkin minusta yhtäkkiä oli tullut se aktiivinen, aloitteentekevä osapuoli tällä alueella. Ensin ei kuukausiin elettäkään, sitten minua kerrankin halutti kun taas Akia ei yhtään! Suhteemme alkoi vääristä lähtökohdista, perustui pitkälti valheelle ja itsepetokselle, mutta alkoi lopulta elää omaa elämäänsä. Saatoin jopa sanoa, että meillä meni erinomaisen hyvin, ja olin alkanut pitää Akista entistä enemmän. Noita lähes säännöllisiä välikohtauksia kyllä edelleen tapahtui. 

Discoon en enää aikoihin ollut välittänyt lähteä, vaikka alussa olimme siellä yhtenään; tulin siihen tulokseen että viisaammin teen kun suojelen itseäni siltä kaoottiselta ilmapiiriltä. Akille sen sijaan suon ilomielin että hän käy tapaamassa kavereitaan ja tanssimassa; kaikki eivät sellaista luottamusta ymmärrä, mutta meillä se toimii: saanhan näin aikaa vain itselleni. Olemme olleet niin tiiviisti yhdessä, että olen suorastaan laiminlyönyt itseäni. 

Akin kanssa halailummekin alkoi usein johtaa pidemmälle, pyysin häntä ottamaan minusta alastonkuviakin, ja näin jopa paljon märkiä unia - puhumattakaan  siitä miten rivoja ja kaksimielisiä monet juttumme aina ovat olleet - enää ei voinut edes puolustella, että "siitä puhe mistä puute": piirre, jonka Masaki vasta veti minusta esiin; sen täytyi kuitenkin olla minussa piilevänä, joten en voi syyttää ketään, vaikka olen ajatellut Masakia jopa katkeruudella. Eihän hän mikään demoni ollut, vaikka sekös häntä ilahduttaisi. Viittakivi on joutunut edustamaan elämässäni alhaisia, huonoja puolia. Talvikurssin jälkeen se "kummitteli" muutaman kerran unissani, aiheuttaen haikeutta, jota en päivätietoisuudessani kokenut. Sen sijaan pitkästä aikaa muistelin nostalgisissa tunnelmissa Perheniemeä [Perheniemen ev. opisto, jossa olin aiemmin ollut], joka nyt taas edustaa kaikkea hyvää ja kaunista, "kadotettua viattomuutta", elämässäni. Lähetin jopa joulukortit Marketalle ja Kaarinalle, sekä hieman yllättäen myös Tiinalle ja Ullalle, joihin en pariin vuoteen ole ollut yhteydessä: Ullalta sain vastauksenkin!

Eräänä iltana Akilla oli mieli maassa, eikä hän osannut sitä sanoiksi pukea, vaikkei se minultakaan jäänyt huomaamatta. Lähdimme yhtäaikaa metsään lenkille, ja päättelin hänen haluavan olla yksin, vaikka itse asiassa niin ei välttämättä ollut asianlaita, joskin myöhempien tapahtumien valossa parempi olikin että tiemme erosivat. Kotiin palattuani todistin merkillistä muutosta Akissa: hän oli hyvin iloisella tuulella, suorastaan hilpeä. Tiedusteltuani syytä moiseen käännökseen, hän empien kertoi mitä oli tapahtunut: hän oli mennyt rannalle, mutta ei uskaltautunut laiturille. Häntä pelotti hirveästi, ja hän rukoili epätoivoissaan Jumalalta vastausta, onko hänen elämällään merkitystä, vai onko hänen paikkansa järven pohjassa... ja vastaus tuli, vieläpä erittäin konkreettisella tavalla: Aki kuuli äänen sanovan: "Aki, sun täytyy elää... elää... elää..." Hän piti sitä Jumalan äänenä ja lähti juosten pois, tuntien, ettei saisi katsoa taakseen. Matkalla yhden kuusen latvassa oli kirkas valo, ja hän polvistui: taivaalla näkyi kolme enkelihahmoa! Se oli Akille tärkeä kokemus, ensimmäinen laatuaan, enkä sitä sen kummemmin kommentoinut, kuin etten pidä häntä vinksahtaneena. Kukapa minä olisin arvostelemaan että "se oli vain peilisfääristä." [Lectorium Rosicrucianumin opissa tuonpuoleinen, joka on vain heijastusta tämänpuoleisesta elämästä ja hyvin petollista.]

Tuonkin jälkeen Akille on tullut mieleen - eikä ensimmäistä kertaa - että hän on minulle vain "pelle", jonka kanssa ei voi puuhata mitään syvällisempää. Siinä lieni ripaus tottakin, mutta ei niin kuin hän ajatteli: sehän on kokonaan minun ongelmani jos antaudun elämänasenteelle, joka pyrkii unohtamaan kaiken vakavuuden ja suosii siis pinnallisuutta. 

Äidiltä kuulin uutisen, että isäni on vakavasti sairas - syöpä - ja haluaa jutella minun ja veljeni kanssa. Luonnollisesti en kykene yhtä-äkkiä kehittämään tunteita ihmistä kohtaan, joka on aina ollut minulle ventovieras; en voi menettää isää, jota minulla ei ole koskaan ollutkaan. On vain inhimillistä kunnioittaa hänen toivettaan. Niinhän se usein on, että vasta lopun edessä haluaisi hyvittää pahat tekonsa ja hoitaa keskeneräiset asiat loppuun. Omasta puolestani kaikki on anteeksiannettu ajat sitten, ja ilman niitä kokemuksia joita minulla on elämästä, en tänä päivänä olisi sama henkilö; enkä usko että välttämättä pitäisin siitä ihmisestä, joka silloin olisin. Tekemällä tämän selväksi isällenikin, voin ehkä helpottaa hänen siirtymistään, ja mahdollisesti lievittää karmaakin. 

Monen turhauttavan yrityksen jälkeen minä ja Aki menetimme neitsyytemme toisillemme. Sen jälkeen olemmekin harrastaneet pelkkää anaaliyhdyntää, ilman kondomia, ja tilanne on huomattavasti rauhoittunut; kaikki ei ole enää pelkkää seksiä. 

Ero Koulusta on hyvin vakavasti mielessäni; se näyttäisi ainoalta järkevältä ja vastuulliselta teolta, johon siinä suhteessa enää pystyn. Ei ole ollenkaan kysymys siitä, ettenkö uskoisi enää kykeneväni, vaan haluanko sitä! Jäsenmaksujenkin suorittaminen on muodostunut ylivoimaiseksi, intressien ollessa muualla. Tulisiko minusta sitten kyyninen hällä-väliä-materialisti? Aloin jo miettiä vaihtoehtojakin, niin kuin olisi muita kuin tasan kaksi: Jumala tai mammona. Kun en voi/halua palvella ehdotonta Totuutta, etsisinkö oman totuuteni palvelemaan minua? Vaihtaisin sisäisen Jumalanpalveluksen ulkoiseen, ikään kuin minkätahansa "hengellisen" kokeminen korvaisi aidon elämän Hengessä, sillä Totuus ei taivu ihmismielen mukaan. Ihmiset etsivät ulkopuoleltaan, toisesta ihmisestä, sitä mikä on heissä itsessään sisäisesti. Kaikki tosi Gnosis asettaa minut saman vaatimuksen eteen: helppoja oikoteitä ei yksinkertaisesti ole olemassa. Jeesus tuli tekemään ihmissydämestä temppelin, sielusta alttarin, ja mielestä papin, kirjoitti Kahlil Gibran. Ei jokainen, joka sanoo "Herra, Herra", vaan se, joka tekee taivaallisen Isän tahdon. Kun sisäinen valo himmenee, hämärtyy myös erottamiskyky toden ja epätoden välillä. 

Joulun alla osallistuin Akin kanssa suomalais-tiibettiläisen seuran järjestämään "tuhannen kynttilän valomandala"-tapahtumaan, ihmisoikeuksien päivänä, kaikkien alistettujen ja sorrettujen puolesta. Lumesta oli tehty mandala, johon sai viedä kynttilöitä eri viisauden lajeja symboloiviin viiteen värivaltakuntaan. Vastaava tapahtuma järjestettiin samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Osanotto oli vähäistä, mutta tunnelma sitäkin kauniimpi.

Valomandala

Muutenkin leijailin juhlallisen pyhissä joulunodotustunnelmissa: toisesta sfääristä tulee erityinen vaikutus maailmaamme. Päätin ex-tempore pitää Vogelin viiden päivän vitaalikuurin viikkoa ennen joulua, näin omalla tavallaan syventäen ulkoista joulunviettoa, kun ei kaiket päivät mässäile yltäkylläisyydessä. Ihanteellisinta olisi mielestäni tutkailla sisintään ja mietiskellä joulun sanomaa yksin hiljaisuudessa. Olosuhteet huomioon ottaen yritin senkin aspektin jouluuni sovittaa, laistamatta silti velvollisuuksistani muita kohtaan (eli Akia, jonka kanssa vietin pyhät). 

Oikein ymmärrettynä joulussa ei ole kyse siitä että noin 2000 vuotta sitten syntyi eräs lapsi maailmaan, sillä vaikka Jeesus olikin historiallinen henkilö, joulukertomus, kuten koko evankeliumi, on allegoriaa sisäisistä mysteerioista, joiden kerran täytyy tulla jokaisen ihmisen osaksi tiellä takaisin Isän Kotiin, Jumalan lapseuteen. [Elämäni jouluista olen kirjoittanut postauksen vuonna 2020.]

Jouluyönä pyysin saada lukea ääneen pari lukua Pekka Ervastin kirjasta Christosophia, koskien Kristuksen syntymää maailmaan, ja ihmissydämeen eli talliin. Se liikutti Akia, ja omakin ääneni meinasi väristä loppua kohden. Sen jälkeen lähdimme keskiyön joulukirkkoon, Kristiyhteisöön, josta etukäteen olin ottanut selvää. Ehdotuskin tuli minulta. Se oli uskonnollinen maailma, jonka saatoimme jakaa yhdessä, tietenkin sisimmässä kammiossamme seisten viime kädessä yksin Hengen edessä. Ihmisen vihkitoimitus oli kaunis ja ylevä, vaikka kritisoida voisi esim. suitsutuksen negatiivisen magian käyttöä, ja ylipäänsä todellinen pappi on tehtäväänsä Hengessä vihitty, ei minkään instanssin toimesta [tässä jälleen Lectorium Rosicrucianumin oppeja, joka suhtautui negatiivisesti kaikkiin kirkkoihin]. Mutta jälleen... kukapa minä olisin arvostelemaan. Universaalin Totuuden tunnistin myös Ihmisen vihkitoimituksessa; yksityiskohdista voi ajatella mitä haluaa, sitä ei kukaan Kristiyhteisössä sinulta kysy. Ja taisihan se täyttää tehtävänsä meidän osaltamme. Jouluyön taika toteutui ihanalla tavalla, lähentäen minua ja Akia entisestään, kun kirkonmenojen jälkeen kävellessämme ulkona aloitin ensimmäisen, todella avoimen keskustelun hengellisistä asioista välillämme. Kristuksen läsnäolo, joka ihmiset yhdistää! Kerroin mm. harkitsevani eroa Koulusta. [Kristiyhteisöstä kirjoitan perusteellisesti toisessa blogissani, Minun kirkkoni.]

Kristiyhteisön alttari jouluasussaan

Omalle luonnolleen, "ruumiilleen" he vain sen tunnustavat yksin ollessaan, tunnustavat ja myöntävät: sieluni on kuollut, sieluni on rikki, revitty ja onneton, en tiedä, mitä tahdon, minä en tahdo sitä, mitä tunnen sisässäni. Olen kuullut sisässäni tuon äänen, että minun pitäisi totuutta palvella, sitä en tahdo, en jaksa, en kykene. Enkä taas voi elää tavallistakaan elämää, en jokapäiväisyyteen unohtua, minun sieluni on kuollut.

Silmissäni kangastaa elämä, jossa kuljen suurta, vielä vähän hämärää päämaalia kohti, ja tämä elämä vaatii minulta, että luovutan sille sydämeni. Sinä ehket voi minua ymmärtää, mutta se on aivan totta, että jos en tällä kertaa kuuntelisi tuota sisäistä ääntäni, niin se olisi aivan kuin jos pettäisin Jumalan.

Ei ihminen saata hyvää kokonaan unohtaa, jos hän sen kerran on ymmärtänyt. Hän lankeaa hetkeksi, kompastuu, sokaistuu, mutta se on kaikki vain hyvän voitoksi...

Pekka Ervast

ECCE EGO VI

 Tämä on kuudes osa vanhoista päiväkirjoistani ammentavassa sarjassa. Nyt tullaan vuoteen 1994. Tähän vuoteen päättyvät kalenterimuotoiset päiväkirjani; myöhemmältä ajalta minulla on vielä pari pikku vihkoa sekä tietenkin yli tuhatsivuinen kirjani - "Henkinen Odysseia" - johon tulen myös viittaamaan yhä enemmän koska tässä vaiheessa olin jo alkanut kirjoittaa sitä rinnakkain kalenterimerkintöjen kanssa. Se sisältää pidempiä pohdintoja ja kokemuksia, ja yksi luku kattaa jopa kuukausia (kokosin muistiinpanoja vähitellen, ennen kuin kirjoitin kaiken yhteen). Siitä tulen pakostakin vain irrottamaan sitaatteja sieltä täältä, teksti on liian laaja... 

Tämä projekti tuntuu tällä hetkellä jumittavan; olen ehkä itse hiukan kyllästynyt siihen, mutta on liian paljon liian hyvää materiaalia jotta voisin kokonaan luopua siitä! 

Toistan rehellisesti mitä olen siihen aikaan kirjoittanut, erityisesti henkisistä asioista (ja mistä muusta minä silloin edes olisin kirjoittanut - sehän oli koko elämäni!), vaikka pakko on todeta että nyt tänä päivänä lukiessani noita juttuja, se tuntuu todella nololta! Myöhemmällä iällä olen tavannut samankaltaisia ihmisiä kuin minä olin päälle parikymppisenä, ja kokenut heidät hyvin raskaiksi. Kauhistuttaa ajatella minkälaisen vaikutelman muut ovat minusta tuolloin saaneet! Ei ihme että yhteydenpito tiettyjen ihmisten kanssa alkoi käydä niin yksipuoliseksi, että lopulta annoin sen jäädä kokonaan. 

04.01.1994 Tampereelle Rosenterapiaan; palleani oli taas arka - "pelokas", kavahtaen kun sitä lähestyi. Pääni ei tuntunut mielellään kääntyvän sivuille vaan katsoi ennemmin eteen; siitä tuli mieleen, että katson enemmän tulevaisuuteen kuin elän tässä hetkessä. Sydämen ja niskan välille avautui yhteys. 

06.01.1994 Luin Leadbeaterin kirjan [Mestarit ja polku] kolmessa päivässä: todella mielenkiintoinen, vaikka sisältääkin paljon asioita, joita on vaikea ymmärtää ja sulattaa. Kuinka luotettava hän lienee; hänen kohdalleenhan osui Krishnamurti-episodi, ja vielä väitti Kristuksen eläneen 100 vuotta aikaisemmin ja kuolleen kivitettynä: Ervast todistaa toisin Christosophiassa. 

08.01.1994 Pyrin nyt nousemaan aamuisin varhemmin ylös ja meditoimaan heti alkajaisiksi (toistamiseen illalla). Kamppailuni eläimellisen luontoni kanssa sujuu hyvin; olen ikään kuin henkisesti kohotetussa tilassa - seksuaalienergia virtaa ylöspäin. 

11.01.1994 Jouni [silloinen kaverini] kävi ruokatunnillaan. Vaikutti siltä että hän ei ole ollenkaan ymmärtänyt mitä kirjeelläni ajoin takaa, että harkitsen vakavasti onko ystävyydellämme tulevaisuutta; jos henkinen kehitys vaatii uhrauksia, olen valmis siihen!

12.01.1994 Olen alkanut usein meditoida vielä kolmannen kerran päivässä, puolen päivän jälkeen. Tänäänkin puoli tuntia lausuin AUM-mantraa, ja tuntui että olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. 

14.01.1994 Viime yönä tulin ratkaisuun, että minun todellakin on syytä katkaista siteeni Jouniin, ja olin hyvin huojentunut. En saanut unta näin suuren päätöksen jälkeen. Olisikohan tähän vaikuttanut se että olen jonkin aikaa kantanut mukanani lumihiutaleobsidiaania, joka auttaa eteenpäin henkisellä tiellä, poistaen tuttua mutta jo hyödyttömäksi käynyttä energiaa kehosta ja aurasta tehden tilaa uudelle. 

16.01.1994 "Henkinen Odysseia" on tällä hetkellä tärkeämpi minulle kuin tämä kalenteri; siinä on enemmän minua itseäni - ajatuksiani ja tunteitani. 

17.01.1994 Heräsin jo viideltä: näin mielenkiintoisen unen minusta ja Jounista, täynnä symboliikkaa, joka vahvisti korttien ja riimujen esittämät asiat suhteestamme. Muutamana iltana pyysin unta, joka selvittäisi suhdettamme. Ennen nukahtamista pidin rodokrosiittia ja malakiittia sydämen päällä ja yöllä lapiksen lisäksi aventuriinia; auttaa antamaan anteeksi. 

19.01.1994 Todella ennätyksellinen, koko tämän kuun kestänyt selibaattini - jota olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan - päättyi, koska kysyin korteilta mitä se merkitsee minulle ja nostin "Intohimon". Iltalenkkini vehähti tavanomaisesta 1,5 tunnista liki 2,5 tuntiin, sillä poltin metsässä kaikki Jounin kirjeet menneiltä vuosilta, ikään kuin sinetöimään päätökseni. Rakastan dramaattisia elkeitä, ja toisaalta tämä liittyy samaan prosessiin kuin vanhojen lehtien vienti divariin...

20.01.1994 Kirjoitin jo eilen illalla Jounille kirjettä, jossa kerron päätöksestäni ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. 

23.01.1994 ... Tein Jounille sen bioenergiahoidon. Hän oli alkuun epäröivä, mutta jälkeenpäin ylisti että "mahtava kokemus" ja "täytyy kokeilla toistekin". Mikä mielenkiintoisinta, hän oli nähnyt ja kokenut juuri niitä värejä ja mielikuvia, joita visualisoin noin 40 minuutin aikana: punaista, vihreää, sinistä, kotkan tjs., pilviä, kokenut lentävänsä. Myöskin hän tunsi kylmiä väreitä. Aloitin ja lopetin huoneen ilmapiirin puhdistuksella suitsukkeella ja magnetisoidulla vedellä, sekä kävin pesulla. Aluksi meditoin vajaat 15 minuttia ja se todella puhdisti mieleni. Hoidon aluksi pyysin suojelusta ja saada välittää valon voimia, keskityin hetken ennen kuin aloitin. Jouni makasi lattialla, taustamusiikkina Medwynin "Merlin". Käytin myös kiteitä apuna. Ensin värähtelytason kohotus, visualisoin vaaleansinistä taivasta, valkoisia pilviä, putoavan höyhenen, lentävän joutsenen tai lokin sekä itse Jounin leijailevan taivaalla. Sitten visualisoin puron virtaavan hänen lävitseen. Lähetin vihreää valoa pään kautta, punaista jalkojen kautta, vaaleanpunaista rintaan ja hartioihin, jolloin myös kosketin häntä. Vähän myös oranssia solar plexukseen. Lopuksi suojasin auran valkoisella. Tällä kertaa tein siis lähinnä värähtelytason kohotuksen ja auran puhdistuksen. Käytin sanaa "rauha" mielessäni vaaleansinisen kohdalla ja "rakkaus" vaaleanpunaisen kohdalla. Myös affirmaatiota "uskallan astua uuteen ja tuntemattomaan ja tarttua tilaisuuteen kasvaa ja kehittyä" toistin mielessäni ikään kuin Jounin suulla. Oma persoonallisuuteni oli syrjässä ja minä olin puhdas valon kanava! Ehkä tästä vielä ura urkenisi..? 

25.01.1994 Jouni kävi; koko kotimatkan hän tunsi "värinää" selkärangassa, unia oli ehkä tavallista enemmän ja mieliala nyt korkeammalla! 

26.01.1994 Minulle tulee muuten selvästi huono olo keittiössä mikron ollessa päällä, pakko poistua huoneesta; osoitus sen helvetinkoneen haitallisuudesta! 

01.02.1994 Tampereelle Rosenterapiaan... Terapiassa avauduin tällä kertaa enemmän kuin koskaan aiemmin; kerroin minusta ja Jounista, Perheniemestä, bioenergiahoidosta, ystävänsaanti-vaikeuksistani, Kertoessani liian suurista odotuksistani Jounia kohtaan, ihoni reagoi ihottumalla. Kertoessani kuinka syyllistin häntä, vaikka kaikki oli minussa itsessäni, kehoni otti lisää tilaa; hyväksyin jotain itsessäni. Anneli sanoi, että kun näkee molempiin suuntiin (materialisuus/henkisyys), se on tasapainoa! Lopuksi hän vielä antoi esitteitä Reikistä, jota myös tekee, ja sanoi että Tampereellakin pidetään viikonloppukursseja. 

02.02.1994 Soitin ja ilmoittauduin sunnuntaina 20.3. Voi hyvin-lehden järjestämälle Denise Linnin kurssille Helsingissä, "menneet elämät avuksesi" (jälleensyntymisterapiaa). Sitä ennen soitin Tiinalle ja varmistin että voin yöpyä heillä. Puhuin varmaan puolisen tuntia, kun selostin päätöstäni Jounin suhteen, eilistä Rosenhoitoa, bioenergiahoitoani ja lopuksi Jounista näkemääni unta. 

06.02.1994 Jouni kävi noin kello 13.30-17.00... Tein hänelle tunnin bioenergiahoidon. Taustamusiikkina soi Medwynin "Excalibur" ja "Merlin" b-puoli. Tuoksulampussa frankinsence, setripuu ja appelsiiniöljyä. Aloitin taas värähtelytason kohotuksella. Seuraavaksi chakrojen tasapainotus selkäpuolelta, kivet apuna, á 5 min. a) Peruschakra: "maa kannattaa minua", laukkaava valkoinen hevonen. b) Pernachakra: "minulla on vapaus valita tunteeni", kirkasvetinen puro. c) Solar Plexus: kirkas, lämmittävä aurinko. d) Sydänchakra: vihreä kesäinen luonto, avautuva vaaleanpunainen ruusu. e) Kurkkuchakra: sininen taivas, meri, kisailevat delfiinit. f) Otsachakra: "valossa on viisaus", loistava täysikuu yönsinisellä taivaalla. g) Kruunuchakra: "minä olen violettitulen olento", violetti liekki kämmenestä päälakeen. 10 minuutin yleinen vahvistus: kullankeltainen pyramidi Jounin ympärillä, joka lopuksi kohoaa tähdeksi avaruuteen. Auran suojaus valkoisella valolla. Tunsin itsekin virkistyväni hoidon aikana, loppua kohti energia suorastaan tihentyi: tunsin sen värähtelevän Jounin energiakentässä. Hän muisti viime kerralla nähneensä hoidon aikana myös delfiinin ja enkelin (enkelit voivat olla läsnä; delfiinien hoitavista ominaisuuksista oli juttu Voi hyvin-lehdessä). Tällä kertaa Jouni tunsi alussa pään rupeavan kuumottamaan, lento-olo. Kylmänvärähtelyt rinnasta napaan, myöhemmin koko ruumiissa. Pistoa vasemmanpuoleisessa kyljessä alhaalla. Mielikuvat joita hän näki, suurinpiirtein järjestyksessä: haukka, violetti tai indigo usva, mahdottomasti maljakoita, upean näköisiä ja niin paljon ettei osaa muistakaan. Mm. hevosenpäisiä, maapallon muotoinen, yksi kuin suuri lehti, jossa "pähkinäreuna". Myös kultainen maljakko. Niissä oli värjättyä vettä, kaikkia värejä, ei mustaa. Kultaisessa kultaista, maapallossa kirkkaansinistä, hevosmaljakossa ei mitään. Sitten hän näki valkoisen kissan nukkumassa ja tunsi itse olevansa siinä (Möttönen jäi kotiin nukkumaan - telepaattinen linkki?). Nouseva aurinko meren takaa. Kyyhkynen muuttui joutseneksi. Valkoinen hevonen. Parrakas vanha mies, joka hymyili; melkein kuin kuvani Jeesuksesta, mutta vanhempi, pää pyöreähkö. Parta leuan alapuolelle, pähkinän ruskea (mahdollisesti henkiopas). Aurinko uudestaan. Dlfiini taas jossain välissä, ja metsähiiri hangessa. Jouni sanoi haluavansa pitää taukoa tämän jälkeen. 

07.02.1994 Ahtisaari päihitti Rehnin 53.9%/46.1%, vajaan 250 000 äänen erolla - ei mikään valtava rako. Elisabeth olisi ollut edustava pressa, mutta Ahtisaarikin tuo uusia raikastavia tuulahduksia; varmasti pystyn elämään hänenkin presidentin kaudellaan (alkaen 1.3.1994). Ahtisaari on Suomen 10. presidentti. Äänestysprosentti oli 82.

12.02.1994 Tein energiahoidon veljelleni, hänestä vain ei saa jälkeenpäin paljoa irti; näki maiseman (puita ja järven) ja tunsi "jotain" siellä täällä. Äiti ei "viitsinyt" kokeilla.

Illalla meditoidessani Mestarin kuvaa, olin lähellä ruumiista poistumista. Asento tavallista mukavampi, keskityin erityisen tarkasti "kolmannen silmän" kohtaan, kuten Paul Brunton neuvoo. 

13.02.1994 Lyhyellä harkinnalla lähdin Tampereelle: olen jo noin vuoden halunnut nähdä elokuvan "Matkalla Idahoon" (PO: River Phoenix) ja se on nyt uusintaesityksenä Niagarassa: upea elämys, kyllä kannatti pelkästään sen takia. [Aivan liian nuorena kuollut River on minulle ikuisesti merkittävin näyttelijä; hurjaa ajatellakin että uudet sukupolvet eivät ehkä ole kuulleetkaan hänestä tai tunne hänen elokuviaan... joista tärkein Stand by me'n ohella on My Own Private Idaho.]

My Own Private Idaho, nuotiokohtaus,

River Phoenix ja Keanu Reeves

17.02.1994 Annoin Jounille yli kuukausi sitten kirjoittamani kirjeen, jossa vihdoin kerron päätöksestäni ja siihen vaikuttaneista syistä. 

27.02.1994 Olen viime aikoina tehnyt aamuisen voimajuomani vuorikiteistä granaattien sijaan, ja värihoidossa käytän nyt oranssia punaisen sijaan. Yritän nousta niin aikaisin aamulla, että ehtisi rauhassa meditoida ennen kuin äiti nousee kolistamaan. Meditaatiokertani ovat pidentyneet, noin 50 minuuttia sujuu leikiten. Kaksikin kertaa päivässä kyllä riittää. 

01.03.1994 Tampereelle. Rosenterapiassa kerroin syntymäpäiväni fiiliksistä. Käteni "pidättelivät" jotain; Anneli mainitsi luovuuden ja kerroin luovasta kaudestani. Hän kysyi mitä muuta tykkäsin tehdä Perheniemessä, ja mainitsin mm. kävelyretket ja keskustelut, ja ettei nykyään ole ketään jonka kanssa niitä tehdä. Kerroin Tiinasta ja Karista [ystäväpariskunta Perheniemen opistosta], ja että ystävystyn paremmin naisten kanssa kuten tässäkin tapauksessa. Anneli kysyi onko mustasukkaisuutta, ja vähän sellaista olen Karista kuvitellut. Kun kädet vielä pidättelivät jotain ja Anneli kysyi mitä ne haluaisivat tehdä, kerroin lupaamastani hoidosta Tiinalle ja Karille. Ja kun vielä oli jotain, kerroin Karin olleen huonossa kunnossa, ja että todella haluan auttaa! Alussa Anneli kysyi mihin suuntaan jalkani haluaisivat mennä; mieleen tuli tietysti "eteenpäin". 

03.03.1994 Kovan yrityksen jälkeen sain viimein yhteyden "Reikipaikkaan" Tampereella ja ilmoittauduin I kurssille 25.-27.3. Tilat ovat pienet, joten osallistujia on yleensä noin 10 henkeä. Opettajana Hilkka Duncan. Miehiäkin alkaa nykyään olla mukana. Kolme eri tasoa: ei ole kyse siitä, kuinka monta kurssia on käynyt, vaan kuinka paljon kehittää ja puhdistaa itseään ja tekee hoitoja. Energian määrä kasvaa virityksissä, ja koska olen jo hoitoja tehnyt, Reiki auttaa hallitsemaan paremmin energioita oman kehon kannalta. 

08.03.1994 Miksi juuri Reiki? Koska se on niin hyvin tunnettu ja paljon käytetty energiahoitomuoto. Myöskin Reiki-ihmisten keskinäinen yhteydenpito on piirre josta pidän. Sekin, että Reiki on kehitetty (tai "uudelleen keksitty") Japanissa, vaikuttaa: olen varmasti elänyt Japanissa joskus, niin paljon sen kulttuuri kiehtoo, ja vaihtoehtojutuista Reikin ohella myös makrobiotiikka kiinnostaa.

15.03.1994 Yllätyksekseni ja ilokseni Ullalta [ystäväni Perheniemen opistosta] tuli kirje; nukkekoti on hyvin edistynyt - mukana oli valokuva. Hän on lakannut hennaamasta hiuksiaan jotta harmaa on päässyt esiin. Ja mikä vasta uutinen: huhtikuun lopussa Ulla lähtee Findhornin järjestämälle kuuden viikon matkalle Himalajalle (Nepaliin ja Tiibetiin)! Melkein käy kateeksi. Hän kehuu minussa olevan "aimo annos rohkeutta ja peräänantamattomuutta" ja oli mielissään saadessaan kirjekorttini. 

20.03.1994 Muistiinpanoja Helsingistä Denise Linnin kurssilta "menneet elämät avuksesi" Henkisestä Odysseiastani: 

Kaikki ihmiset eivät ole niin visuaalisia, että näkisivät menneitä elämiään. Joku voi myös tuntea, kuulla tai haistaa. Jos ei näe/koe mitään, voi kysyä itseltään: "Jos tietäisin, niin mitä se olisi?" Jos huomaa, että mieleen onkin tullut tapahtuma jostain kirjasta tai elokuvasta, voi kysyä: "Miksi juuri se kirja/elokuva?" Jotkut lähelläni istuneista todella tunsivat ja näkivät asioita. Minä lähinnä tiedostin joitain seikkoja ja kuvitin sen mielessäni. 

[Yksityiskohtaiset kuvaukset ohjatusta visualisaatio-meditaatiosta eivät ole kovin mielenkiintoisia, eivätkä myöskään ns. "menneet elämäni", koska en voi ottaa niitä niin vakavasti. Vaikka edelleen uskon uudelleen syntymiseen, ei sillä ole merkitystä mitä olet ollut - eikä se edes ole "sinä" tarkalleen ottaen. Kauaskantoisin hedelmä tältä kurssilta - jota en silloin tiennyt - oli se, että mukana oli myös henkilö, johon tutustuin seuraavana vuonna, ja joka yhä on pitkäaikaisin edelleen elämässäni oleva ystäväni. Porukkaa oli ison salin täydeltä, joten emme todellakaan nähneet siellä. Hauska "sattuma" kuitenkin.]

Marika Burton - silloinen Voi Hyvin-lehden päätoimittaja - 
tulkkina vasemmalla, sekä Denise Linn.

23.03.1994 Eilen huomautin ettei kukaan ole kysynyt viikonlopustani: aina kun palaa kotiin jostain pää täynnä uusia ajatuksia, innosta puhkuen, törmää välinpitämättömyyden muuriin, joka latistaa fiilikset - siksi pitäisikin päästä pois näistä ympyröistä, jossa kehitykseni ikään kuin taantuu ja jumiutuu paikoilleen. Kerroin lyhyesti, myös kurssista, vaikkei siinä äidin mielestä tietenkään ollut järkeä. 

25.03.1994 Tampereelle... Pienimuotoisempaa ja kotoisampaa kuin kuvittelin, vain neljä henkeä minun ja Hilkan lisäksi. Yksi mies, Justus, joka on kertaaja. Kukin vuorollaan sai ensimmäisen virityksen - hyvin lyhyt, tunsin päässäni jotain. Opettelimme itsehoitoa. 

26.03.1994 Saimme toisen ja kolmannen virityksen; saavat takaraivossani aikaan väreilyä tai "venymisen" tunteen. Teimme ryhmähoitoja, kukin vuorollaan hoidettavana, ja kukin vuorollaan pääpuolessa hoitajana. Tunsin lämpöä ensin vain toisten käsien kohdalla, lopussa koko kehossa. Tapana on halata lopuksi hoitajan kanssa. Rikoin taas yhden rajan kun hoidettuamme Justusta minäkin halasin häntä! Miehen halaaminen ei tuntunut erilaiselta kuin naisen, vain se tunne että nyt tässä tapahtuu jotain ennen kokematonta! 

27.03.1994 Neljäs viritys. Tehtiin lyhyempi hoito tuolilla istuen pareittain vuoron perään: tunsin aivan ihanan "euforian" päässäni hoitaessani! Näin lyhyt aika ja silti oli ikävä palata arkeen: niin kiinteä side ehti muodostua näihin ihaniin ihmisiin, että heitä jo kaipaa! Sanoin haluavani juuri Hilkan II kurssille jo tänä kesänä. Jaoimme niin paljon rakkautta, että jälkeenpäin kaipaan kaikkia niitä lukemattomia halauksia! 

28.03.1994 Halasin sekä Mikaa että äitiä illalla kosketuksen kaipuussani. Nukuin pehmoeläinteni kanssa. Kotona rakkaudenkaipuuni ei oikein saa vastakaikua, siksi kai minulla on ollut kova makeanhimokin, johon kromi ei auttanut: täytyy vain itse jakaa rakkautta ensin. Teen itsehoitoa ja reikitän kaikkea mahdollista. Illalla tein Mikalle Reikihoidon hiukan lyhennettynä, hän kun on niin kärsimätön. Kehui tuntevansa kuumuutta ja sanoi lopuksi olleen ihanaa! Tänään aloitin Vogelin viiden päivän riisipaaston! 

29.03.1994 Tunnen rakkautta kaikkia ja kaikkea kohtaan! Tein Mikalle tunnin hoidon - nukahti heti alussa; tuntui kuulemma hyvältä.

30.03.1994 Kolmas hoito Mikalle. 

31.03.1994 Neljäs hoito Mikalle; alussa hän taas nukahti vähäksi aikaa, mutta oli muuten hyvin rauhaton. 

01.04.1994 Viimeinen paastopäivä, ei mitään valittamista. Tein kiteillä fyysistä kehoa ja energiakenttää puhdistavan hoidon itselleni, ja kylläpä tekikin hyvää: todella tunsi miten sai uusia voimia. 

03.04.1994 Kun Mika illalla halusi halauksen, halasin samalla äitiäkin - ja hyvinkin luontevasti. 

05.04.1994 Ajattelin ensin peruuttaa tämänpäiväisen Rosenhoidon näin pian kurssien jälkeen, mutta menin kuitenkin. Sen sijaan päätin lopettaa toistaiseksi tähän kertaan, enkä vasta ensi kuussa kuten alunperin suunnittelin. Reisissä oli jännitystä, jota itse en kovin hyvin tuntenut: haluan pitää itseni tiukassa kontrollissa etten herättäisi huomiota; siksi yleensä pidätän nauruakin. Rintalihakset vetävät hartioita kyyryyn: mieleeni tuli rakkaudenkaipuuni. Annelin kysyessä keneltä en ole saanut sellaista rakkautta kuin kaipaan, mieleeni tuli ekaksi äiti... Minun lapsuudessani hän kävi vielä tansseissa yms., ja minä sain kulkea vapaasti metsissä kun kaverieni äidit etsivät heitä huolissaan. Halasin Annelia lähtiessäni. Anneli sanoi lopuksi, että jotain minulle on todella tapahtunut. 

09.04.1994 Askartelin Jounille synttärikortin (tai -taulun) Voi hyvin-lehden mietelausesivusta, mukaan halauslippu ja kirje: lahjaksi ehdotan neljän reikihoidon sarjaa - parasta mitä voin antaa! 

Tulee ihanan rento olo kun tekee reikihoitoa itselleen. 

11.04.1994 Kirjoitin nyt Jounille sen kirjeen (reikitän sen ennen kuin suljen kuoreen).

19.04.1994 Vihdoinkin rohkaisin mieleni ja soitin Väinölä-yhteisöön. Heillä on kyllä vapaita huoneita, mutta niitä tarvitaan myös vieraita varten. Joka tapauksessa sanottiin ettei jäseneksi pääsy ole niin yksinkertaista, vaan yleensä pitkä prosessi. Neuvottiin tulemaan tutustumaan ja keskustelemaan perustaja Martta Horjanderin kanssa. 14.5. alkaa viikon kesäkurssi; ohjelmaa pienin tauoin 5-6 tuntia/pv. Mahdollista olla lyhyempikin aika, ja hinta on vapaaehtoinen! Ilmoittauduin heti! Ensimmäinen askel on otettu: vain toimimalla voi tehdä mahdollisuuksistaan totta! 

21.04.1994 Pitkästä aikaa tein vesivärityön: maalasin itseni välittämässä Reikiä, mutta en ole täysin tyytyväinen lopputulokseen, joten tehnen uuden version aiheesta. Muitakin ideoita on jo mielessä. 

23.04.1994 Minä menen Tampereelle, avartuva ihmiskuva-terapiamessuille.

29.04.1994 Jätin ruuanlaiton tänään väliin, kun en malttanut keskeyttää Ervastin elämäkertaa ennen kuin se oli lopussa. Ervast oli todella vilpitön totuudenetsijä (ja -löytäjä) ja nöyrä opetuslapsi, mutta sittemmin toki myös suuri opettaja ja epäilemättä korkealle kehittynyt sielu. 

07.05.1994 Pitkän suostuttelun jälkeen sain tehtyä äidille reikihoidon. Tunsi sekä kylmää että kuumaa jossain välissä.

08.05.1994 Toinen reikihoito äidille; aluksi: "voi voi ei jaksaisi". Jälkeenpäin: "no ehkä vähän jotain tuntui". Olen ajatellut neljää kertaa, mutta ehkä on paras luovuttaa kun hoidettava on niin vastahakoinen. Hoidon tehokaan ei ole silloin paras mahdollinen. Minua ei osata arvostaa eikä ymmärtää tässä perheessä! 

"Ymmärtävä ihminen on sinulle enemmän sukua kuin oma veljesi, sillä jopa omat sukulaisesi eivät ehkä ymmärrä sinua eivätkä tiedä sinun todellista arvoasi". (Kahlil Gibran)

"Side, joka yhdistää sinut todelliseen perheeseesi, ei ole sukulaisuus, vaan kunnioitus toisten elämää kohtaa ja ilo siitä. Kovin harvoin saman perheen jäsenet kasvavat saman katon alla." (Richard Bach: Illuusio)

09.05.1994 Etelä-Afrikan ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen uusi monirotuinen parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi!

Elämme historiallisia aikoja. Sanotaan, että jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä tulee Suuren Valkoisen Veljeskunnan puolelta joko lähettiläs tai erityinen voimavuodatus: jälkimmäinen vaikutus on minusta selvästi havaittavissa - Saksojen yhdistyminen, Neuvostoliiton hajoaminen, Etelä-Afrikka...

11.05.1994 Kävimme Mikan kanssa illalla pelaamassa tunnin sulkapalloa, hauskaa oli - enemmän vitsailumme kuin itse peli.

12.05.1994 Äiti aloitti lettujen teon aamulla, mutta en halunnut hänen laittavan sokeria taikinaan, mistä väittelimme hetken, kunnes minä jatkoin niiden tekoa.

14.05.1994 Lähdin klo 13 pyörällä Vilppulaan Ihmisyyden tunnustajien kesäkursseille. Tein evääksi asti kasvispurilaisia ja ostin taskuun menevän sadetakin, koska satoi - onneksi vain alkumatkasta, mutta tuuli kyllä haittasi koko matkan, joka kesti viisi tuntia eli tunnin enemmän kuin viime kesänä: olinkin Väinölässä täsmälleen klo 18, jolloin kurssi alkoi - paikka vain oli väärä, sillä minulle unohdettiin kertoa että ne pidätäänkin Mäntän Sampolassa. Ystävällinen tyttö neuvoi tien - kyllä huomaa miten hyvää yhteisöelämä tekee lapsille; tarjosi mahdollisuutta jäädä syömään ja odottelemaan, mutta päätin mennä kuitenkin. Ensin kävin vikapaikassa kun ymmärsin neuvon "Serlachiuksen taidemuseosta vastapäätä" liian kirjaimellisesti. Perille päästyäni oli menossa kertomus Blavatskyn elämästä, sitten musiikkiesitys ja yhteislaulua, jonka jälkeen syötiin: tarjolla oli leikkelettä yllätyksekseni. Varsinainen ruoka oli kalaa. Kaikki tulivat kättelemään ja tervehtimään vuorollaan, todella sydämellinen vastaanotto! Myös Martta Horjander tervehti - nuorempi/nuorekkaampi kuin kuvittelin; hiukan pulskahko. Häntä tunnutaan pidettävän henkiseen tietoon päässeenä opettajana. Väinölästä löytyi majoitus - sinne kun jätin reppuni - ensin oli tarkoitus jakaa huone, mutta sainkin ihan oman! 

15.05.1994 Käsiteltiin pitkään J.R. Hannulan kirjasta "Kysymyksiä ja vastauksia III" kysymystä pahan vastustamattomuudesta. Aina välillä musiikkia. Illalla pari esitelmää, mm. "teosofia - vaihtoehto kirkonopille", ja hauska kuvaelma. En ole vielä paljoa saanut tästä irti, enkä ole oikein päässyt sisään joukkoon. Sisäänpäinlämpiävää porukkaa. Muut ovatkin tuttuja keskenään, minä olen uusi kasvo. 

16.05.1994 Aurinko paistoi taas sen verran että rohkenin pyöräillä Sampolaan, eilen sain kyydin. Ohjelma sujui tuttua kaavaa. Illan esitelmänä mm. H.S. Olcottista. Päiväohjelma tuppaa olemaan vähän haukotuttava ja puuduttava. Hyvä kun tulin, on nimittäin herännyt vähän epäilyksiä - ei tietenkään aatetta kohtaan, eikä Ihmisyyden tunnustajiakaan, ja uskon yhä että yhteisöelämä tekisi minulle ihmeitä (Perheniemen kokemusten valossa), mutta onko juuri tämä minun juttuni? Minullahan on intressejä moneenkin suuntaan. Yhteisön keskittymisen teosofiseen aatteeseen voi nähdä sekä hyvänä että vähemmän hyvänä. Onhan yhteisö toiminut jo yli vyosikymmenen, kun taas moniaatteellinen (tai aatevapaa) Suvikumpu-yhteisö hajaantui vain vuoden yhdessäolon jälkeen. Toisaalta ulkomailla Findhorn sen kuin porskuttaa. Mieleen tuli myös että karmahoroskooppini lienee oikeassa että uskonnollinen asenteeni on pääasiassa älyllinen: minulla on enempi taipumusta teologiseen todisteluun kuin käytännön elmässä toteuttamaan aatetta. Mutta niinhän tulisi elää kuin saarnaa! 

Kylmän materialistisesti täytyy todeta että antoisinta on mahdollisuus ostaa kirjallisuutta. 

17.05.1994 Tänään Martta sanoi minulle: "Mitä se tämä poika tekee, kun ei minkäänlaista virettä näy olevan? Minä luulin että se on kiinnostunut tästä kurssista, mutta taitaa olla omat kiinnostukset." Mitäpä tuohon olisi voinut sanoa. Kuulin myöhemmin erään ihmisen puhuvan hänelle miten nyt on virkeämpi kuin kahdella edellisellä kurssilla, ja Martta totesi että mitä useammalla kurssilla on, sitä virkeämmäksi tulee. Lieneekö jokin energiajuttu? Minäkin olen hyvin unelias: ensim. yön nukuin katkonaisesti vieraassa paikassa, mutta sen jälkeen syvemmin kuin kotona. 

18.05.1994 Tänään lähdin kotimatkalle heti aamusta. Jätin 300 markkaa huoneeseeni vapaaehtoisena maksuna ja lähdin ihan hissukseen, vain yhdelle naiselle mainitsin asiasta - koska hän kysyi! Olin jo etukäteen päättänyt lähteä viimeistään keskiviikkona ellen viihdy loppuun asti, joten se ei suoranaisesti liity siihen että nyt olisi tullut minun vastausvuoroni kesäkurssikysymykseen. 

19.05.1994 Olen koko päivän kirjannut Väinölän kokemuksiani Henkiseen Odysseiaani. 

25.05.1994 Tein rentouttavan chakrameditaation illalla kivet apuna: tunsin ruusukvartsin sydämen päällä lämmenneen huomattavasti!

26.05.1994 Pelasin Mikan kanssa sulkapalloa ja olin kuolla nauruun hänen juttujensa takia. 

27.05.1994 Soitin illalla Tiinalle ja vastoin alkuperäistä suunnitelmaani olisin mieluusti tullut yöksi heille niin ei olisi kiire mihinkään - kuten Tiina viime sunnuntaina ehdotti - mutta heillä olikin juuri ollut kova riita ja tilanne edelleen jännittynyt ja ratkaisematon. Sääli, näin ollen emme edes tapaa huomenna. Täytyy lähettää heille paljon vaaleanpunaista valoa. 

28.05.1994 Helsinkiin kansainvälisille korukivimessuille vanhalla kaapelitehtaalla, lähinnä erityisen "mystiikkanäyttelyn" houkuttelemana, joka osoittautui pettymykseksi - niin vähän näytteilleasettajia; kiviä taas saa nähdä muuallakin. Valon Polku oli myös paikalla, joten otatin uuden aurakuvan: nyt olikin tapahtunut suuri muutos edelliseen nähden (aurahan toki muuttuu jatkuvasti, ja tämä kuva näyttää vain yhden tason siitä), paljon vihreää kropan ympärillä merkiten muutosta joko ajattelun tai käytännön tasolla: muutoksen pitäisi ilmeisesti heijastua käytännön elämään asti. Pään yllä voimakas oranssi, parantava voima. Ylhäältä suoraan päähän tulee indigo "tiedon virta", jonka ympärillä valkoisella näkyy vahvasti sielun asema. Imartelevaa ainakin. 

Aurakuva 28.5.1994

06.06.1994 ...Otatin valokopioliikkeessä suurennoksen Reiki-logosta, jonka sitten kotona piirsin läpi toiselle paperille, liimasin kartongille, leikkasin ja rei'itin kuviot irti, ja piirsin sen läpi logon kangastussilla valkoiseen paitaani, viimeistellen vapaalla kädellä. 

10.06.1994 Tein saunassa vaaleita hiuksia kirkastavan huuhtelun kehäkukka-keitteellä + omenaviinietikalla. 

13.06.12994 Käytin paljon aikaa tehdäkseni listoja, kuten mitä onni on minulle nykyisessä elämäntilanteessani yms. sekä vastatakseni kysymyksiin, tyyliin: "Mitkä asiat menneisyydessäni ovat vaikuttaneet elämääni kaikkein negatiivisimmin?"

14.06.1994 Tein numerologisia laskelmia lainaamani kirjan perusteella. 

17.06.1994 Tv-sarjassa "Kuuma piiri" oli jakso, jossa poliisi paljastuu homoksi ja tämä aiheutti kitkaa työtovereitten kanssa; en ole pitkään aikaan seurannut sarjaa, mutta tällaiset juonet kiinnostavat aina. 

Illalla meditoin intensiivisesti noin 50 minuuttia ja koin sen miellyttävänä. Viime aikoina olen meditoinut yleensä puoli tuntia kerrallaan. 

18.06.1994 Meditoin tänään kaksi ylimääräistä kertaa: ensin keskittymällä kynttilän liekkiin vuorikiteen läpi, ja sitten myöhemmin chakrameditaatio musiikin ja kivien avulla.

19.06.1994 Tänään ylimääräisenä ohjelmana kehon ja energiakentän puhdistus kiteillä (tekee terää!) sekä värimeditaatio. Metsälenkilläkin tein harjoituksia, mm. taolainen meditaatio seisaaltaan, tavanomaisempi meditaatio keskittyen ensin linnun ääneen, sitten läheisen männyn latvaan. 

24.06.1994 Juhannusaatto. Kuukaudenpäivät suunnittelin pyöräileväni tänään Vilppulaan katsomaan Väinölän uuden näytelmän ensi-iltaa klo 18. Eilen näytti ettei onnistu, mutta nyt oli ihan hyvä ilma - suorastaan kuuma, vaikka tuulikin miellyttävästi ja välillä meni aurinko pilveen. Muistaen viime kerran, lähdin kaiken varalta jo 12.30, mutta kuinka ollakaan, tein ennätyksen: olin Vilppulassa kolmessa tunnissa! Odotusaika kului kirjoja katsellessa ja kotikahvilassa limsaa ja jätskiä nautiskellen. Ostin Ervastin "Salatiedettä omin päin", H.P.B:n "Hiljaisuuden ääni", Mabel Collinsin "Valoa tielle". Muuten, tullessani pihaan siellä oli tuttua talon väkeä, ja kuulin sanottavan, "tuolta tulee taas se poika." Kuulosti vähän negatiiviselta, vai kuvittelinko vain? Näytelmä "Kolme puuttuvaa sanaa" kertoi kansalaissodan ajasta 1918, ja miten J.R. Hannula ratkaisi sotakysymyksen. Päähenkilö oli kuitenkin muuan Aino. Yksi filmirulla tuli täyteen. Kesti 1,5 tuntia ja lähdin heti paluumatkalle; yltynyt tuuli haittasi. Olin jo etukäteen iloinnut mahdollisuudesta viettää juhannusyötä hissukseen pyöräilemällä. Näin monia kokkosavuja. Liikennettä riitti yöhön asti. En nääntynyt ihan niin kuin viime kesänä, vaikka loppumatkasta silmät meinasivat väkisin painua kiinni, ja olin niin hikinen että paleli puserosta huolimatta. Mennen tullen toistelin mielessäni Jeesuksen rukousta mantrana (Vaeltajan kertomukset); ehkä se antoi voimaa. Rukoilinhan viime kesänä Valamon jälkeen kävellessäni Heinäveden asemalle ja uskoin sen auttaneen. Kuten lähtiessäni arvelin, olin kotona jälkeen keskiyön. Äiti valvoi kun ei uskaltanut mennä nukkumaan, "kun on kaikenlaisia roistoja liikkeellä näin juhannuksena". 

Näytelmä on päättynyt Väinölässä 24.6.1994

29.06.1994 Kirjoitin eilen kohteliaan muistilapun keittiöön, jossa pyydän hiljaisuutta aamumeditaationi ajaksi alkaen klo 9, ja se vaikutti tänään tuottaneen tulosta; keskittyminen oli huomattavasti helpompaa. 

01.07.1994 Avartuva ihmiskuva-kesäpäiville Lautsian lomakeskukseen Hauholle... Huoneeni Mäntylä-nimisessä talossa nro 4, kämppiksenä ihan symppis nuori etunimikaima... Klo 19 aloitimme "Kuntolan" salissa mm. hiljentymisellä. Ihmiset saivat sitten kertoa itsestään, jota jatkettiin illalla kahvi/tee-tauon jälkeen. Sitä ennen maaäiti-meditaatio, joka on Valonkantajien päätoimintamuoto; joka ilta 21-22 välillä jos kotona meditoi, on osallisena suuremmassa ketjussa. Juttuja jatkettiin puoleenyöhön, ja senkin jälkeen meni moni vielä nuotiolle - itse en jaksanut. Tunnistin mm. Ultrapäiviltä tutun parantajan Vilppulasta, Helena Jantusen, sekä Ullan ystävän, Pirjon! Unohdin mainita että aivan ensimmäisenä vaihdoimme "halauslippuja" kahden vierustoverin kanssa - ja halasimme! 

02.07.1994 7.30 aloitimme jumpalla pihamaalla; tein oman Tai Chi'ni perään. 9.00 eniten täällä odottamani, eli kosminen palvelus, ja olihan se vaikuttava seremonia, sisältäen mm. musiikkia, invokaatioita, visualisointia. Vetäjä Tarja Wilson (ottaa pian äitinsä tyttönimen) oli tyylikäs näky valkoisessa kaavussaan violetin vyön kera. Lopuksi kuulimme kasetilta Ananda Tara Shanin siunauksen, menimme piiritanssia, halasimme muutamaa lähellä olevaa. 

Sitten Alva Karppinen puhui rakkauden ja valotyön merkityksestä. Lounaan jälkeen Tarja Wilson esitelmöi "yhteisestä voimastamme", käsitellen mm. säteitä ja mestareita. Yhteistä Summit Lighthousen opeille oli ainakin se että Jeesus olisi siirtynyt maailmanopettajaksi Kuthumin kanssa, ja hänen tilalleen 6. säteen johtoon tullut mestari Nada. Kuulemma Maitreya tulee fyysisesti noin 500 vuoden kuluttua, ja valmistaa tietä noin 20 ihmisen kautta, joista kaksi on Ananda sekä Sai Baba; loput ovat ehkä vielä lapsia tai syntymättä. Seuraavaksi menimme ulos yrttejä katselemaan, sitten paneelikeskustelu henkisiä liikkeitä yhdistävästä totuudesta: paljon puhetta herätti kysymys, "miksi Jumala tarvitsee kanavan viesteilleen?" Nyt menin iltanuotiolle. 

Avartuva ihmiskuva-kesäpäivien paneelikeskustelu

03.07.1994 Meditaationa puja eli rukousmietiskely. Teosofisen seuran edustaja esitelmöi fyysisen kehon transformaatiosta alkemian valossa. Markku Manninen antoi esitti astrologian ajatuksia mm. vesimiehen ajasta. Viimeisenä kahvin jälkeen planeettamietiskely (Neptunus) Shan Taran (nykyinen Ananda Tara Shan) kirjasta "17 askelta täydellisyyteen". Tuntui tehokkaalta!

04.07.1994 Eilen eräs Tuulikki näki Tai Chi-harjoitukseni ja sanoi sen menneen "kuin linnun lento". Hän jotenkin arvasi minun käyneen Väinölässä ja kyseli, koska oli itse menossa teatteriin ja ehkä tutustumaan pitemmäksikin aikaa. Eräs Oili taas sanoi näkevänsä minut buddhalaismunkkina hiljattaisessa inkarnaatiossa - juuri kuten koin Denise Linnin kurssilla! Hän kertoi Valonkantajien viettäneen kesäpäiviä Virtain perinnekylässä jokunen vuosi sitten. Virroilla kuulemma on "Vuorela" tjs. ametistikallio, joka on toiminut avaruusaluksen laskeutumispaikkana (sieltä oli löydetty ametisti siis). 

06.07.1994 Soitin ja ilmoittauduin illalla Vapaan Katolisen kirkon hiljentymispäiville Kreivilän lomakodissa Matkussa 22.-24.7., jonne jo viime kesänä olisin halunnut. Yövyn teltassa - sää toivottavasti on suosiollinen.

07.07.1994 Pyöräilin Ähtärin eläinpuistoon aikani kuluksi, kuten jokakesäiseen traditiooni kuuluu. Mikan seura olisi ollut ihan kiva muuten, mutta matkat hänen kanssaan ovat hankalia. 

14.07.1994 Lähdin pyöräilemään Kuortaneen urheiluopistolle Ultrapäiville klo 9.30. Vastaanotossa jouduin jonottamaan reilun tunnin, joten menetin avaussanat klo 13.30. Otin puolihoitopaketin (telttapaikka, aamupalat, yksi ateria/pv)... Klo 14 Irma Weisen kertoi henkiparannuksesta tänään; välillä keskityimme yhdessä välittämään parantavaa voimaa hänen veljelleen, astrologi Heikki Heimolalle, jonka syöpä on puhjennut uudelleen. Klo 18 "ykköspesässä", jossa on pieni kahvion tapainen, suomalaista kalligrafiaa, ja Jani-Mikael Marosin & Aulis Nurmisen kivinäyttelyt, esitelmöi lyhyesti Summit Lighthousen edustaja - piristävää uskonnollista paatosta vaihteeksi. Kävi ilmi mm. että järjestö suhtautuu myönteisesti mormoneihin - opissa kuulemma on jotain yhteistä ja enkeli Moroni [tässä olin erehdyksessä kirjoittanut Mormon, mikä olisi tietysti vain looginen oletus] ei ollut kukaan muu kuin mestari El Morya (nämä toi esiin mies joka kysyi asiasta)! Liikkeen piirissä varaudutaan atomisuojin ja ruokavarastoin "tuleviin katastrofeihin" (jotka tokin on vältettävissä ihmisten toimesta). Elisabeth Clare Prophet sain vähän aikaa sitten terveen poikalapsen, 56-vuotiaana! 

Klo 19 Bey Heng: "elämänkatsomus elämän suolana." Klo 21 (- 24) jakauduttiin kolmeen keskusteluryhmään: valitsin kosmiset ystävät Kuortanehallissa. Pääasiassa Kalevi Riikonen esitelmöi. Sivusipa jopa mestareita ja seitsemää sädettä. Välillä virkistävä värimietiskely. 

15.07.1994 Hiostavaa on ollut, lämpöennätykset rikottu (32 astetta). Kävinkin aamulla suihkussa ja saunassa uimahallissa klo 7; sain olla rauhassa, mutta altaaseen en kuitenkaan uskaltautunut. Sen sijaan kävin kyllä järvessä myöhemmin päivällä! Kello 10 Alva Karppinen: unien kautta itsetuntemukseen. Kello 14 Aulis Nurminen: maa- ja vesisäteilyt. Kello 19 Penttinen - Karlsson: kuinka saavutamme yhteyden galaktiseen perheeseemme? Sen sijaan menin katsomaan USA:ssa NBC:n 1.3. esittämän dokumentin profetioista; Nostradamus, Cayce ym. vuosituhannen vaihteeseen osoittavat nmonet katastrofiennusteet. Filmissä oli pätkä Summit Lighthousen Royal Teton Ranchilta. Järjestön edustaja sen esittikin miniluentonsa jälkeen (chakroista). Jokin tuossa Summitissa pistää vastaan; kuulinkin sivusta että järjestössä sallitaan vain annettu opetus, muuta ei siihen saa sekoittaa. Valitsin Alvan unet-keskusteluryhmän: aika loppui jo 22.30, kun piti poistua Kuortanehallista hälytyslaitteiden takia. Rantasaunassa vapaata keskustelua 1.00 asti. Helena Jantunen kutsui paikalle avaruusystäviään, ja kun mm. minäkin vasemmalla kädelläni tunnustelin näiden kenttää, tunsin melkein epämieluisan "paineen" käsivarresta sydämeen, kunnes Helena päästi ystävänsä pois! 

16.07.1994 Virkistävä sadekuuro aamulla. 10.00 Jukka Hirvensalo: rakastava, myönteinen viisaus meissä; yleisö sai todella nauraa, niin humoristista. Eräs nainen muisti minut Valamosta viime kesältä - minä en häntä. 14.00 Esko Jalkanen: Atlantis ja Kalevala. 19.00 Esko Mustosen juontama musiikkipitoinen Ultra-ilta: mm. taikuri Al Dante esiintyi ja valitsi minut avustajaksi (apua!) ensimmäiseen korttitemppuunsa. Unohti palauttaa kelloni, jonka alussa vei ovelasti - jouduin tivaamaan sitä jälkeenpäin. Noloa. 

Ultrapäivien osallistujia ryhmämietiskelyn jälkeen 16.7.1994

17.07.1994 10.00 Matti Luoma: New Age, tiede ja kirkko. 13.30 Alva Karppinen: ihmisten yhteisö - uusi tapa elää. Päätössanat noin kello 15. Ostin Jani-Mikael Marosilta kaksi pientä vuorikidettä, ametistikiteen, ruusukvartsin (Tiinalle & Karille) ja kaksikärkisen vuorikiteen itselleni. Ultralta ostin Alice A. Baileyn "Tutkimus valkoisesta magiasta tai oppilaan tie." Paljon muuten samoja naamoja kuin Lautsiassa pari viikkoa sitten. 

18.07.1994 Äiti soitti [kotiin, sisarensa luota, jossa olivat. Ei ollut muuta kuin lankapuhelin!]; Mika on jo kovasti kysellyt minua - ja minä kun en ollenkaan kaipaa heitä, päinvastoin, olen nauttinut tästä yksinäisyydestäni! Pikku sateesta huolimatta lähdin pyörällä Haapamäelle noin klo 14.30. Perillä olin viiden maissa. Mietin kyllä viitsisinkö, vai jäisinkö nauttimaan viimeisistä rauhallisista hetkistäni vähään aikaan. 

19.07.1994 Tänään ilma oli taas hyvä, joten saatoin Mikan kanssa käydä [Haapamäen]  höyryveturipuistossa, vaikka eihän siellä juuri mitään ole - resiinat ja pienoisjuna. Höyryveturikin ajelee edestakaisin nyt vain viikonloppuisin. Ennen tätä kävimme tehtaanmyymälässä ostamassa paljon makeisia - voi hampaita ja haimaa! Myöhemmin kävimme pelaamassa pienoisgolfia tunnin verran. Pihalla olemme myös pelanneet "golfia" Mikan ostamilla leikkivarusteilla (lasten rihkamaa), sekä ruiskineet vesipistooleilla. 

20.07.1994 Tänään lähdin polkemaan kotiin noin klo 13 - 15.30. 

21.07.1994 Eilisestä alkaen koko tämän päivän olen kirjoittanut Henkiseen Odysseiaani lukua Avartuva ihmiskuva- ja Ultra-päivistä. 

22.07.1994 Suomen Vapaan Katolisen Kirkon hiljentymispäivät Matkun Kreivilässä. Aamuautolla Tampereelle, junalla Humppilaan klo 10-11. Taksilla perille. Olen ainoa telttailija. Ensin päivällä oli jopa helle, illemmalla kuitenkin satoi. 18.30 erillisessä kirkossa päivien avaus ja selvitys illan seremonioiden sisäisestä merkityksestä. Kaste- ja konfirmaatiotilaisuudet, ja parantamispalvelus: minäkin menin - voideltiin öljyllä otsa, päälaki, kaula ja niska (jotta chakrat hetkellisesti avautuisivat): "Kristus, Jumalan poika, vuodattakoon parantavan voimansa yllesi ja täyttäköön sinut rakkautensa valolla." Lausuin muiden mukana synnintunnustuksen ja lauloin Veni Creatorin ennen tätä. Lopuksi piispa kosketti sauvallaan päätä, ja vähän myöhemmin nautin elämäni ensimmäisen ehtoollisen! Iltahartaus. Makuupussi-pahus pääsi kastumaan hieman. Hyttyset syövät täällä enemmän kuin koko kesänä yhteensä. VKK on hyvin hierarkinen ja autoritäärinen, eivätkä naiset pääse hengellisiin virkoihin - Leadbeaterin mukaan eivät edes kestäisi välitettäviä voimia; seremoniat on suunniteltu miehille.

23.07.1994 Aamuhartaus kello 8. 10.00 HÄÄT. Messun sisäinen merkitys, messu (Pyhä Eukaristia): osallistuin taas ehtoolliseen. Rakennetaan henkinen temppeli voiman vuodattamiseksi maailmaan. 14.00 Paneeli päivien teemasta, "puhtaus ja viisaus". 16-19.30 mahdollisuus hiljentymiseen kirkossa, Hostia (ehtoollisleipä) esillä - sitä pitää jonkun vahtia koko ajan: minä olin vapaaehtoisena 17-17.30 (mietiskelin, kuten myös illalla erityisessä hiljentymismajassa). Saunan jätin väliin. 19.30 Sakramentin siunaus, kulkue luontoon (vuodatetaan voimaa Hostian välityksellä). Rohkaistuin jo laulamaan muiden mukana. Illalla eräs nainen kutsui palvelukseen milloin satun Hesassa käymään, oli jopa valmis noutamaan minut jos en löydä osoitetta. Kertoi innostavan tarinan sepästä, joka elämänsä tutki teosofiaa, mutta ei löytänyt muita kiinnostuneita. Hänen kuoltuaan kaupunkiin perustettiin loosi, ja kiinnostuneita alkoi olla: hän toimi inspiroivana kanavana tälle. 

VKK:n hiljentymispäivien alttari, Hostia esillä.

24.07.1994 Aamuhartaus, 10.30 juhlamessu, 14.30 piispan sana, n. 15.00 Sakramentin siunaus. Sanoin monille tulevani ensi kesänä jälleen. Minulle yritettiin järjestää kyyti Tampereelle, mutta ei onnistunut. Sen sijaan sain kyllä kyydin emerituspiispa Auvolta Humppilan asemalle, jonne vaivoin löydettiin. Juna Tampereelle 18.00. Huomionarvoista, että en Kreivilässä enkä sieltä lähdettyäni tuntenut jännitystä ja hermostuneisuutta toisin kuin kahdella edellisellä reissulla! 

25.07.1994 Pyöräilin Virroille. Kirjastosta Platonin Teokset 3 ("Pitojen" vuoksi, jossa sivutaan homoseksuaalisuutta)...

27.07.1994 Olen ylittänyt "tuloni" moninkertaisesti tässä kuussa, mutta en kadu - kokemusten kerääminen on tärkeämpää kuin raha. 

30.07.1994 Pitkän suostuttelun jälkeen suoraan sanottuna raahasin väkisin Mikan kanssani pyörällä Peränteelle uimaan, vain n. 45 min matka. Mika alkoi viihtyä niin hyvin, ettei olisi halunnut ollenkaan lähteä pois, vaikka kesti ennen kuin hän uskaltautui kastautumaan polvia syvemmälle. Rankka sadekuuro ei haitannut, eikä se kun paarmat kiusasivat vähän väliä. Viivyimme lopulta neljä tuntia, eli kunnes samalle rannalle tuli porukkaa. 

31.07.1994 Luonnostelin myöhään yöhön kirjettä Jounille, jonka lähettänen vasta ennen joulua. Pahoittelen että hän ei ilmeisesti enää halua olla missään tekemisissä kanssani, ja pyydän anteeksi jos olen loukannut häntä. 

01.08.1994 Kävin pitkästä aikaa metsälenkillä; tankkasin voimaa puista Esko Jalkasen neuvomalla tavalla: pyydät puulta energiaa, sitten halaat esim. mäntyä tai seisot katajan vieressä pidellen oksasta ja odotat viisi minuuttia. Kymmenen minuutin tauko ennen seuraavaa puuta vähintään kymmenen metrin päässä. Seitsemän puuta/päivä seitsemänä päivänä, sitten kahden viikon tauko. Myös kivet ja kannot käyvät. 

11.08.1994 Vanha idolini Hanoi Rocks-ajoilta, Michael Monroe, keikkailee Suomessa uuden kokoonpanonsa Demolition 23 kera, johon kuuluu toinenkin ex-Hanoi, Sam Yaffa, sekä vakinaista kitaristia tuuraamassa Nasty Suicide. Radio Mafiassa on tänään vietetty "vapautuspäivää", eli paljon gay-asiaa. 

14.08.1994 Lähtö Frantsilan talkooleirille. Tänään on poikkeuksellinen sunnuntai, monet kaupat ovat auki, jopa 10-18. 

15.08.1994 8.30 esittely sinisessä salissa, sitten töihin! Kitkettiin siankärsämöt ja aloitettiin mäkimeirami. Kovaa työtä, mutta muistaapa millaista se on, työttömänäkin (vaikka työpaikkani ovat olleet kirjoituspöytähommia). Ja kun on kerran luomuviljelyä opiskellutkin, on hyvä joskus päästä käytännön töihin. 

16.08.1994 Minulla on oma tiivis ohjelmani: nousen kello 6; aamupesu, meditaatio, reiki, silmäjumppa, Tai Chi - menee aivan kello 8 saakka. Minut olisi pantu pihatöihin, mutta sanoin että haluan vain pellolle. Hallanvaaran takia korjattiin siankärsämöä ja basilikaa. Rosenhoitajani moikkasi minua yllättäen - hän oli Bach-kurssilla. Eräs nainen muisti minut Ultra-päiviltä. 

17.08.1994 Aamumeditaationi venähti itsestään noin 50 minuuttiseksi, kuunnellessani korvalappustereoilla talon kasettia, kirkkomusiikkia. Yhdessä vaiheessa tunsin ikäänkuin olevani "laajempi kuin ruumiini". Täällä on myös eräs Jaana, joka on ollut Perheniemessä ja tunsi Riston, Helenan sekä Ullan. Kuten eilenkin, puoli päivää kitkemistä, puolet sadonkorjuuta. Uuvuttava helle! Lähdin mukaan iltaretkelle: ensin Timin männylle (noin 7 km), joka on mahdollisesti ainakin 350 vuotias. Lähestyimme sitä tunnustellen energioita, ja se todella alkoi tuntua hyvin voimakkaasti - eräs toinen huomautti siitä samassa kohdassa jolloin minäkin tunsin! Sieltä uhrilähteelle (noin 40 km), josta otettiin ämpärikaupalla vettä mukaan, ja monet kävivät kastautumassakin. 

Timin mänty.

19.08.1994 Matkustin kuten suunnittelin. Piia kitteli minua "maailman nopeimmaksi kitkijäksi". Hesassa kävin Era Novassa, mutta päätin olla ostamatta mitään. Kello 14.30 bussilla Suvikumpuun, pysäkki Espoon ja Vihdin rajan jälkeen. Siinä jäi myös Suvikummun asukas, joka opasti minua. Kaunis hirsitalo kauniissa maisemassa. Osoittautui että Reiki II on henkilökohtaista opetusta, eli olen ainoa. Sain ainakin puhua enemmän kuin koko viikolla. Toisin kuin luulin, symbolit saa piirtää itselleen, hyvä niin. Niitä käytetäänkin vain kaukohoidossa, eikä välttämättä tarvitse sopia aikaa ja pyytää lupaa hoidettavalta. Visualisointi ei ole välttämätöntä, valokuvaa voi käyttää käsien välissä, mutta ei välttämättä. Illalla alkoi Reiki I, minun lisäkseni kolme naista ja yksi mies - hän ja eräs naisista talon väkeä. Suvikumpu ei enää varsinaisesti ole yhteisö, väliseiniä rakennetaan konkreettisesti. Yksi viritys minulle päivällä, poikkesi I:stä, symbolit piirrettiin käteen. 

20.08.1994 Talossa on vatsatautia, asuntopuoli on ihan sairaskotina nyt. Teimme ryhmähoitoja ja kun minua hoidettiin, tapahtui jännittävä tunteenpurkaus, jollaista Rosenhoito ei koskaan saanut aikaan: sisältäni nousi vastustamaton nauru - vähän aikaa ihan hysteerisesti hohotin, niin paljon olenkin sitä pidätellyt! Sen jälkeen alkoi kurina suolissa - rentouduin kuulemma paremmin kuin kukaan muu. Olo oli ihan erilainen jälkeenpäin - miellyttävällä tavalla. Vähän tuli outoa nykimistä lihaksissa koko kropassa. 

21.08.1994 Yö oli rankka, kamppailin alkavaa vatsatautia vastaan, kuten luulin. Reiki helpotti myöhemmin. Aivan selittämättömästi minua alkoi kovasti itkettää ja sulkeuduin vessaan. Oivalsin, ettei tämä olekaan tavallinen vatsatauti, vaan Reikin aiheuttama puhdistusprosessi. Eilinen naurukin kumpusi vatsan pohjasta, ja itkettyäni oli kuin möykky olisi poistunut vatsasta. 

22.08.1994 Ei kuumetta, olo kaiken kaikkiaan parempi. Aloitin oman elämän puhdistuksen kaukoreikillä: äidin odotusajasta lähtien aina vuosi kerrallaan viikon ajan, eli noin puoli vuotta. En viitsi puhua [kotona] mitään viikonlopusta, sama kuin puhuisi seinille. 

23.08.1994 Tänään tein paljon harjoituksia. Mm. lausuin uudella innolla joskus viime vuonna lopettamaani violettiliekin mantraa. Kirjoitin affirmaatioita, mikä kuulemma on on tehokkain tapa käyttää niitä, sekä tein listan ihmisistä, jotka ovat loukanneet minua ja kuinka: sitten vain rypistin, poltin, revin sen - se todella teki hyvää! (Piirsin myös voimasymbolit paperiin, kuten Hilkka neuvoi.)

29.08.1994 Tilasin Summit Lighthousesta puhelimitse kasetin Jesus Vigil: Watch with me (1,5 tunnin vigiliapalvelu, lauluja ja rukouksia) sekä näytteen Elizabeth Prophetin haastattelusarjasta "sisäisiä ulottuvuuksia". 

04.09.1994 Kun ehdin, mikä ei ole usein - ihme kyllä - teen meditaation jatkona ylimääräisiä harjoituksia: yritän tahdonvoimalla liikuttaa tulitikkuaskia, vastaanottaa automaattikirjoitusta, ja nähdä ruukkupaprikan auran. 

12.09.1994 Nuoren yrityksen peruskurssi alkoi 10.00 kauppaoppilaitoksen auditoriossa. 

13.09.1994 Nyt on onneksi viikon tauko, mutta läksyjä tuli paljon.

17.09.1994 Tänään tein kolme tuntia läksyjä: laadin SWOT-analyysin ja liikeidean itselleni - ja jopa pidin siitä! Kuitenkin siinä oli vasta 1/3 läksyistäni.

18.09.1994 Tänään sitten pyöräilin Virroille, kansalaisopiston piirustus- ja maalauspiiriin. Olin ekana paikalla (klo 14-19 joka toinen viikonloppu). Nyt lähinnä opettaja kertoi akvarellimaalauksesta, katsottiin toisten mukanaan tuomia valmiita töitä, käytiin kaupungintalon näyttelytilassa katsomassa näyttelyä. Meitä oli kaikkiaan 18 henkeä. Lisäksi vielä piirrettiin malliksi tuotuja kasveja. Ei oikein minun alaani: horsma näytti niin mitäänsanomattomalta yksinään, että lisäsin sen viereen keijun. Opettaja kutsui sitä satukuvaksi, mutta minähän uskon luonnonhenkiin yhtä vakaasti kuin vaikka humanoideihin. 

21.09.1994 Seminaaripäivä, alkaen klo 8.05 yhdessä luokassa. Kirjanpitoa ja tilinpäätöstä yms. Aloin jo huolestua että tämähän on ymmärrettävää, mutta iltapäivällä alkoi taas heprean opiskelu. 

22.09.1994 Tein toissapäiväisen luonnoksen pohjalta akvarellin, ja täytyy sanoa että vasta nyt minä todella ylitin itseni!

23.09.1994 Seminaaripäivä; päivä pääsi niin hyvin alkuun kun tunnit alkoivat vasta 12.10, ettei olisi huvittanut lähteä ollenkaan ikävystymään. Onneksi vain neljä tuntia. 

24.09.1994 Tampereelle kertaamaan Reiki I:stä Hilkan kurssille Reikikodossa. Kolme naista, kaikki ensikertalaisia Reikissä. 

25.09.1994 Kaksi naista, äiti ja tytär, jotka olivat Suvikummussa, tulivat myöhemmin päivällä. Myös neljäs kertaaja tuli. 

Reikipiirroksiani: vas. opettajani Hilkka Duncan; oik. ns.
länsimainen Reikilinja - kuten nyk. tiedämme - Mikao Usuista alkaen...

26.09.1994 Sain valmiiksi akvarellin, joka kuvaa yhteyttä tämän ruumiillistumani ja aiemman, buddhalaismunkkina elämäni inkarnaation välillä.

28.09.1994 Päivän traaginen ykkösuutinen on virolais-ruotsalaisen autolautta Estonian kaatuminen aamulla noin 1.30 aikaan kansainvälisillä vesillä Itämerellä, 35 km Utöstä lounaaseen. Laiva oli matkalla Tallinnasta Tukholmaan, valtaosa matkustajista oli ruotsalaisia ja virolaisia, mutta mukana oli myös muutama suomalainen ja kymmeniä ruotsinsuomalaisia. Myrskyävä meri vaati yli 830 uhria!!! Turman syy on vielä epäselvä, mutta ilmeisesti laivan keulaportista alkoi tulvia vettä sisään. Laiva kallistui nopeasti ja kaatui parissakymmenessä minuutissa ja upposi. Virossa, Ruotsissa ja Suomessa on tänään maansuru.

29.09.1994 Itku meinasi tulla kun luin lehdestä eilisestä onnettomuudesta. Täytyy lähettää kaukoreikiä uhreille henkimaailmassa. 

30.09.1994 Kumma, miten Estonian onnettomuus voi satuttaa, vaikka kyse on vieraista ihmisistä, ja itselläni vielä varmuus elämän jatkumisesta kuoleman jälkeenkin. Mutta tunnen surua nimenomaan lukiessani uhrien omaisten yms. tunnelmista, eli otan osaa heidän suruunsa - uhreillahan ei enää liene mitään hätää, vaikka äkillinen, traaginen kuolema varmasti hämmentää henkimaailmaan siirtyvän sielun. 

02.10.1994 Lähdin vielä pyörällä Virroille maalauspiiriin - emmin kyllä menisinkö 14.35 bussilla, niin pitkään, että olin perillä suunnilleen samaan aikaan kuin olisin ollut bussillakin, tunnin myöhässä. Paluumatkalla oli tietysti vaarallista - ja laitontakin - pyöräillä maantiellä hämärässä ilman valoja. Risujen piirtäminen oli minusta niin yhdentekevää, etten saanut aikaan kovin loistavaa jälkeä. Mutta kun pääsin näyttämään kahden viikon aikana syntyneitä kymmentä teosta, niitä kyllä kehuttiin. Voin kuulemma tehdä omia aiheitani, ja ensi kerralla tuoda näytille lisää töitä. 

06.10.1994 Äänestin ennakkoon EU-kansanäänestyksessä, "kyllä" EU:hun liittymisen puolesta. Täytyy myöntää, ettei minulla ole ehkä tarpeeksi tietoa kaikista hyvistä ja huonoista puolista, joita EU toisi tullessaan. Informaatiotahan kyllä on saatavissa, jos vain viitsii tutustua. 

07.10.1994 Seminaaripäivä klo 13-18.30. Yrityksen johtaminen ja kehittäminen. Nyt katsoin parhaaksi mennä bussilla. Lähdin aikaisemmin ehtiäkseni 17.55 autoon - ja juuri kun kerrankin oli ihan hauskaa; menimme nimittäin tietokoneluokkaan tekemään harjoitustehtävää (minä kun luulin inhoavani tietokoneita). 

Kävin viimeiseksi myös kukkakaupassa toteuttamassa pitkäaikaisen aikomukseni ostaa vaaleanpunainen ruusu alttarilleni, nyt kun Hilkan antama on jo kauan ollut kuivunut ja huomasin että yksi riittää. 

08.10.1994 Aamumeditaationi oli mainitsemisen arvoinen, erittäin miellyttävä.

09.10.1994 Vaivuin itsesääliin ja itkin. Tuntui, että etäännyn harvoistakin ystävistäni (jo välimatkojenkin takia) - pitkäaikaisimman ja maantieteellisesti läheisimmän ystävän karkoitin luotani. Myöhemmin reikitin tätä tunnetta kuten Hilkka opetti. 

11.10.1994 Tämän hetken kuumin uutinen on se, että Irak on jälleen kerran keskittänyt joukkoja Kuwaitin rajalle. Saddam Hussein vaatii taloudellisten pakotteiden poistamista, jotka ovat romahduttaneet maan talouden.

13.10.1994 Irak vetää joukkojaan Kuwaitin rajalta.

15.10.1994 Helsinkiin hengen ja tiedon messuille. Messut alkoivat nyt kello 10 ja lähdin vasta puoli tuntia ennen loppua klo 18. Summit Lighthouselta ostin pikkukuvan El Moryasta - muita haluamiani ei ollut, mutta löysin ne isompina Oikeilta Ihmissuhteilta... D.K., Saint Germain, Hilarion, Serapis Bey, Paul Venetsialainen (Kuthuum vain puuttuu). Kuuntelin myös Äiti Marian sanelun Prophetin kautta, sekä osallistuin Oikeiden Ihmissuhteiden perusmietiskelyyn: kumpaankin tunki joku kesken, "mitä te teette täällä?" Joku vanha kumma ukko yritti kaupata minulle lehtisiään, jotka "selittävät jopa luomisen", ja kun en huolinut: "Jos et ota vastaan totuutta, menet päin helvettiä!" Noitakin mahtuu tällaisiin tapahtumiin... [Mielenkiintoista kyllä, niinkin myöhään kuin 2016 luin juuri edellisenä vuonna ilmestyneen kirjan, Valonkantajat - välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä, ja tunnistin kirjasta tuon mainitsemani henkilön, josta en ikinä ennen ollut kuullutkaan!]

Tuntui kyllä jo siltä että sain yliannoksen henkeä ja tietoa - tämä päivä olisi varmaan riittänyt. 

16.10.1994 Kävin vanhalla hautausmaalla, mutta en löytänyt Ervastin hautaa - kuin hakisi neulaa heinäsuovasta. Messuilla kuuntelin esitelmän aurasta. Menin niska-hartiarentoutukseen. Mietiskelin hetken Oikeiden Ihmissuhteiden "hiljaisuuden temppelissä". Sri Chinmoy Centerin musiikkiesityksestä löysin sitä henkeä kaupallisuuden keskellä - herkistyin lähes kyyneliin (ostin- heh heh - kasetin). Lähtiessäni kevensin omaatuntoani lahjoittamalla 20 markkaa vaikeavammaisten hyväksi. 

17.10.1994 Enemmistö äänesti "kyllä" EU-kansanäänestyksessä, ja etukäteiskyselyn perusteella se menee läpi myös eduskunnassa.

24.10.1994 Postitin Alankomaihin Lectorium Rosicrucianumille eli Kultaisen Ruusuristin kansainväliselle koululle pyynnön lähettää viiden artikkelin ilmaisen johdantokurssin. 

Nyt YK:n päivänä klo 19 osallistuin itsekseni jo 11. kerran järjestettyyn Sri Chinmoyn 7 min maailmanrauhaa - hiljentymiseen. Se tuntui todella voimakkaalta! 

28.10.1994 Äiti kävi sosiaalitoimistossa: kuulin hänen puhelimessa sanovan miten on ollut "hätää kärsimässä" kun pienennettiin niin palkkaa kuin asumistukeakin.

31.10.1994 Lehdet kertovat että Virrat menettää niin olutpilkkitapahtuman (Winterfest) kuin Rantarockinkin toiselle paikkakunnalle (jälkim. Vaasaan). Yrittäjät menettävät miljoonien tulot, ja maanomistaja, jonka tilalla rantarock on viimeksi järjestetty, on rakentanut vessat, suihkut, uusia teitä - nyt tyhjän pantiksi? (Minuahan asia ei kyllä hetkauta puoleen eikä toiseen!)

03.11.1994 Kovasti odottamani johdantokurssi Lectorium Rosicrucianumilta tuli (suomenkielellä); aioin heti lähettää tilauksen 12 kirjeen opastuskurssista (3 x 4 kirjettä 4 viikon välein), mutta postissa ei ollut tarpeeksi kansainvälisiä vastauskuponkeja, joilla sen voi maksaa: ostan ne sitten myöhemmin Virroilta, eihän tässä niin kiire ole.

Rustasin Mikan kanssa ihailijakirjeen Disney-piirtäjä Don Rosalle: Aku Ankan toimitus kokoaa niitä marras-joulukuussa ja lähettää edelleen hänelle. [Sain myöhemmin henkilökohtaisen vastauskirjeen Don Rosalta nimmarilla, ja se on toki edelleen tallessa!]

04.11.1994 Seminaaripäivä, mutta päivän teema eli yrityspeli ei kiinnosta minua, ja viimeksi sanottiinkin että ne tulevat jotka tulevat.

06.11.1994 Tv:stä tuli päivällä Andrew Loyd Webberin "Requiem" - messu (kai), suomalaisin voimin ja tosi mahtava!

07.11.1994 Postitin nyt kirjeeni Lectorium Rosicrucianumille, ostettuani ne vastauskupongit.

Kirjakaupassa selailin uususkonnoista kertovaa kirjaa; kuten epäilinkin, Summit Lighthouse on hyvin lahkolainen liike, ja Prophet on julistautunut ainoaksi Valkoisen Veljeskunnan lähettilääksi. Liikkeessä opetetaan ettei Jeesus kuollut ristillä, vaan eli sittemmin Intiassa. Olipa siinä Lectorium Rosicrucianumistakin: aika kovat tuntuvat olevan vaatimukset - jotkut, kuten kieltäytyminen alkoholista, tupakasta ja lihasta toteutuvat elämässäni jo nyt...

11.11.1994 Kurssin päätöspäivä. SWOT-analyysi/liikeidea palautettiin: minun paperiini oli kommentoitu jo tietämäni itsestäänselvyys, että Virtain henkinen ilmapiiri ei ehkä sovi palvelulleni vaan jokin suurempi paikkakunta. 

14.11.1994 Aamulla mietiskellessäni koin itsestään - yrittämättä - kontemplaation eli yhdistymisen mietiskelyn kohteeseen (tässä: Jeesus), ainakin luulen että se oli sitä.

18.11.1994 Eduskunnassa äänestettiin yli vaaditun 2/3 enemmistöllä "kyllä" EU-sopimuksen puolesta, vaikka Paavo Väyrynen oli kovasti vastahankaan ja onnistui taktikoinnillaan muiden vastustajien kanssa siirtämään äänestyksen yli Ruotsin kansanäänestyksen (jossa myös "kyllä"-kanta voitti): niin kuin ei kansan tahdolla olisi merkitystä ja me olisimme jotenkin riippuvaisia Ruotsin ratkaisuista.

22.11.1994 Tänään mm. tein chakrameditaation Crystal Illuminationin [New Age musiikkia] ja kivien avulla, sekä tanssin itseni uuvuksiin rumpurytmien tahdissa.

23.11.1994 Tuli jo viime viikolla odottamani 4 ensimmäistä opastuskirjettä Kultaisesta Ruusurististä; monia kysymyksiä heräsi, ja he kehottavat kirjoittamaan ja kysymään, joten mikäs siinä. 

Olen ottanut tavaksi keskiviikkona puolenpäivän jälkeen suorittaa Jeesuksen Vigilian. 

24.11.1994 Lectorium Rosicrucianumille lähetin 14 mieltäni askarruttaneen kysymyksen listan. 

26.11.1994 Siivosin huoneeni; laitoin jouluvalot, -verhon ja -lakanat, sekä kukkapöydästä Marian alttarin (tai eräänlaisen "jouluseimen": mirha-suitsuke, tähtikuvioinen tuikkulyhty ja Madonna & lapsi postikortti). 

27.11.1994 Tampereella olisi nyt kivimessut, mutta alkuinnostukseni on hiipunut, ei minulla olisi ollut mitään tekemistä siellä. 

28.11.1994 Sain Ullan kirjeen valmiiksi myöhään illalla - mikä urakka! Seitsemän pienellä molemmin puolin täyteen ahdettua isoa arkkia! 

13.12.1994 Soitin kauan aikailtuani Perheniemen opistoon ja pyysin hakemuskaavakkeita ensi vuoden peruslääketieteen kurssille! 

14.12.1994 Kirje Perheniemestä tuli tosi nopeasti. Soitin rekisteritoimistoon ja pyysin virkatodistusta, joka tarvitaan hakemuksen liitteeksi. 

15.12.1994 Virkatodistuskin tuli kiitettävän pikaisesti, joten panin heti hakemuksen postiin.

Pyrin vähentämään tv:n katselua. Kaksi helvetillisintä keksintöä yleisessä käytössä kotitalouksissa: Tv ja mikroaaltouuni!

Mikä yllätys: Kauno - siis biologinen isäni (miksi kutsua isäksi vierasta ihmistä?) poikkesi illalla ja toi joululahjat (perinteiset makeisrasiat)! Eikö hän siis aiokaan tulla enää aattona? No, mikäs siinä. Tunnelma oli vaitonainen, kuten aina. Minullekin vain tavallinen "ooksää missään töissä tai opiskelemassa", ja enpä minä toki haluaisikaan laajemmin asioitani kertoa. Hänen lähtiessään noin klo 21 annoin lahjani/lahjamme, Nigaraqua-kahvipaketin ("eihän mulle ois mitään tarvinnu..."). Hän sanoi että on aattona muualla. 

16.12.1994 Sain Lectorium Rosicrucianumilta vastaukset kysymyksiini (Suomen yhdyshenkilön kautta). Mm. teosofiaa he arvostavat valmistelujaksona "ennen universaalin opin jaksoittaista vuodatusta maailmaan." Mutta sen sijaan esim. meditaatiosta varoitetaan vakavasti; samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista, ja niinpä epätäydellinen persoonallinen ihminen houkuttaa luokseen tuonpuoleisia voimia, jotka vahvistavat ja ylläpitävät harhaa, jossa elämme.  

18.12.1994 En saanut unta kun pohdin Lectorium Rosicrucianumia: minun on myönnettävä, että alan ymmärtää ja hyväksyä. Itseasiassa on vapauttavaa luopua monista hellimistäni uskomuksista ja tavoista: mietiskely, violetti liekin decree (Jeesuksen Vigialiaa en ole tehnyt kolmeen viikkoon), affirmaatiot - ne jos mitkä ovat minää vahvistavia!

[Toisen blogini kirjoituksessa "Minun tieni" kerron lyhyesti mitä tästä seurasi elämässäni, ja itse oppia selitän hiukan lisää tämän blogin julkaisussa "Gnosis". Tämän sarjan seuraavassa osassa paneudutaan jo enemmän asiaan, mutta en tiedä kauanko kestää ennen kuin se joskus valmistuu.]

21.12.1994 Soitin ja lopetin Ultran tilaukseni: se palveli aikansa, mutta enää en tarvitse lehteä, joka sisältää niin monenkirjavia näkemyksiä - kaikki järjestään dialektiikan piiriin kuuluvia. Ei tämä suvaitsemattomuutta mielestäni ole. 

22.12.1994 Vein paperinkeräykseen ison osan lehtileikekokoelmastani - ja vanhat Torstaiset-lehdet, joissa oli minun piirtämäni sarjikset ja jopa juttu minusta kuvan kera: sidonnaisuutta maiseen katoavaisuuteen kaikki tyynni!

24.12.1994 Tänäänkin kulutin monta tuntia lieden ääressä; viime vuotinen stressi pysyi kuitenkin poissa. Suorastaan ylitin itseni - ennätysmäiset 12 ruokalajia (+ lisukkeet), runsas mutta kevyt ateria, eikä juuri mitään perinteistä: pienet punajuuritimbaalit + vihreä hernekastike, persiljaiset perunapallerot, pinaatti-fetastruudelit, sitruunalantut, pehmeä porkkanapaistos, manteli-parsakaali, riisikruunu, jouluinen lanttulaatikko, aprikoosipavut, inkivääripunajuuret, juhlava kikpapupaté, sellerilaatikko, maapähkinäkastike, ananas-tomaattisose, appelsiini-sienisalaatti, ituja, hapankaalia.

Jouluateria 1994.

25.12.1994 Olisinkohan hieman liioitellutkin, mutta ainakaan ei vähään aikaan tarvitse ajatella ruoanlaittoa jos vain säilyvät; positiivistahan se on kun on ruokaa enemmän kuin meinaa kaappiin mahtua. 

27.12.1994 Olen viime päivinä lukenut uudelleen Pekka Ervastin kirjoja: niiden vaikutus näkyy mm. juuri siinä, että ei malta laskea kirjaa kädestään ennen kuin se on luettu kannesta kanteen, ja siihen palaa mielellään yhä uudelleen. Toisin on esim. Rudolf Steinerin laita: kestää viikkoja saada kirja loppuun, ja mitä siitä sittenkään on jäänyt mieleen; kieli on niin vaikeaselkoista. 

01.01.1995 En ole katsonut televisiota kahteen viikkoon ja sen on tarkoitus olla pysyvä asiantila: huijasin hetken itseäni, että vähennän katsomisen tuntiin/pv, mutta parempi kerrasta poikki. Ja yksi tärkeä päätös on myös se että kalenterin pito loppuu tähän! Kestihän sitä vv. 1983-1994 (9-vuotiaana pidettyä päiväkirjaa ei lasketa). Jäähän minulle vielä Henkinen Odysseia, se on jo kauan ollut tärkeämpi. (Taskukalenteri voi olla tarpeen.) 

Suomi on nyt virallisesti EU-jäsenmaa.