Kääntymys?

Buddhalaisuus on kiinnostanut minua hyvin pitkään. Hiljaisen meditaation sisällytin henkisiin harjoituksiini käytyäni johdantokurssin paikallisessa Zendossa muutamia vuosia sitten. Jatkoin Zendossa käymistä jonkin aikaa; yhteisessä meditaatiossa on puolensa, vaikka monet muodollisuudet (useat kumarrukset) tuntuivat vähän teennäisiltä. Toisekseen meditaation jälkeisissä teehetkissä kävi ilmi että porukka oli enimmäkseen aika akateemista ja keskustelu pyöri sisäpiirin jutuissa. Kävisin kyllä tänäkin päiväni ihan mielelläni joskus, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi.

Pitkään hiljainen meditaatio olikin ainoa henkinen harjoitukseni luovuttuani monimutkaisista rituaaleista. Olen meditoinut ennenkin: jo 1990-luvulla muodostin itse harjoituksen, jossa tavoittelin suorastaan ennätyksiä – tunti oli ihan tavanomaista. Silloin siihen sisältyi mm. paljon visualisointia, koska sain runsaasti New Age-vaikutteita.

Kaikkein omimmalta zenmetodilta tuntui heti alkuun ”tekniikaton tekniikka”: Silmät puoliavoinna tuijotat tyhjää seinää – näin vältät sekä aistiärsykkeitä että unelmointiin vaipumista. Ei ole mitään päämäärää, ei edes ”valaistuminen”: istumisen tarkoitus on istuminen. Siinä missä meditaatiotekniikat joissa keskitytään johonkin kohteeseen ovat alttiita ulkoisille häiriöille, tässä tekniikassa kaikesta mitä ympärillä mahdollisesti tapahtuu, tulee osa harjoitusta.

Nimenomaan zenbuddhalaisuus tuntui kiinnostavimmalta suuntaukselta. Olen toki lukenut kirjoja siitä, mutta myönnän että käsitykseni on varmasti aina ollut vahvasti oman tulkintani mukainen. Toisaalta, sama pätee kristinuskoon. On yhtä monta tapaa olla kristitty kuin on kristittyjä. Jokainen tulkitsee sitä ”oman evankeliuminsa” mukaan.

Joka tapauksessa kiinnostukseni ei siis ole syntynyt yhtä-äkkiä tyhjästä. Se on kehittynyt vähitellen. Olen lakannut uskomasta persoonalliseen Jumalaan, ja että Jeesus oli muuta kuin ihminen: hän oli kyllä hyvin buddhankaltainen ihminen, jonka opetukset – joista kristikunta oikeasti vähät välittää – ovat arvokkaita. Pinnallisesti olen ollut myös tietoinen buddhalaisuuden eri koulukunnista, joita riittää ihan yhtä lailla kuin kristinuskossakin: onhan jopa Puhtaan Maan Buddhalaisuus, jossa huudetaan avuksi Amida/Amitabha-Buddhaa, joka pelastaa sinut kuoleman jälkeen ”Puhtaaseen Maahan”. Kuulostaa tutulta.

Tuntuu vähän hassulta kertoa että näin Youtube-videon, jossa Tina Turner lausuu mantraa ”Nam Myoho Renge Kyo”, ja se teki minuun välittömästi syvän vaikutuksen. Mantra jäi pyörimään mieleeni, ja kesti pari päivää ennen kuin kehtasin avata suuni kotona. Puolisoni oli tottunut meditaatiooni, ja nyt minun piti informoida häntä siitä että tuottaisin jatkossa myös ääntä. Vaikutelmani harjoituksesta näin alussa on se, että toisin kuin hiljainen meditaatio se on hyvin ”fyysinen” vaikka tapahtuukin paikallaan istuen – se tuntuu kehossa miellyttävästi. On jopa vaikea lopettaa. Hyvin pian jo muutin ”kotialttarini” enemmän oikeaoppiseksi buddhalaiseksi alttariksi, jossa on esillä Buddhan patsas, suitsuketta, kynttilä, viherkasvi, vettä, ja ruokaa (esim. omena). Jatkan kuitenkin myös hiljaista meditaatiota mantran toistamisen jälkeen. Se tuntuu silloin entistäkin vaikuttavammalta.

Tässähän on kysymyksessä siis Nichiren buddhalaisuus; se on japanilainen suuntaus, josta voi lukea lisätietoa muualta. Henkisesti minusta on tullut erittäin kriittinen, jopa skeptinen, joten on tavallaan hienoa havaita että osaan yhä innostua jostain. Se ei kuitenkaan tarkoita että syöksyisin suinpäin mihinkään. Harjoitus on yksi asia, ja sitoutuminen johonkin liikkeeseen kokonaan toinen juttu. Luonnollisesti olen tutkinut asiaa netissä. Jokaisen tulisi aina tehdä niin koska se on nykyään niin helppoa.

Jos aloitetaan itse Nichirenista, joka perusti suuntauksen, hän arvosteli muita buddhalaisia koulukuntia. Siitä iso miinus hänelle. Jotkut pitävät häntä Buddhana, mutta ei tuo kovin valaistuneelta vaikuta. Myös Nichiren buddhalaisuuden sisällä on useita suurempia ja pienempiä ryhmiä. Jos jokin katsoo edustavansa ainoaa oikeaa buddhalaisuutta, se on minusta ihan yhtä vastenmielistä kuin vastaavat kristillisten suuntausten väitteet. Sitä paitsi päinvastainen väite, johon myös olen törmännyt, että Nichiren buddhalaisuus ei ole oikeaa buddhalaisuutta, vaikuttaisi äkkiseltään katsoen jopa validimmalta, pakko myöntää. Mantrojakin on monia, myös kristillisiä, joten en väitä että on yksi yli muiden; tämä on vain se joka minua itseäni puhuttelee.

Temppelibuddhalaisuus papistoineen ei minua kiehdo edes ajatuksen tasolla – Suomessa näyttää toimivan, todennäköisesti hyvin pienessä mittakaavassa, Nichiren Shoshu, josta 1991 irtautui maallikkoliike Soka Gakkai, joka on nykyään levinnein ja suurin. Siitä olen lukenut ristiriitaista tietoa, erilaisia näkökulmia. Totta kai eri ihmisillä on erilaiset kokemukset, ja kun toimitaan eri maissa ja kulttuureissa, sekin vaikuttaa osaltaan. En voi itse arvostella sellaista mistä minulla ei ole kokemusta. Olen varma että kohtaisin Soka Gakkai Internationalissa hyvin fiksuja ja mukavia ihmisiä, mutta aivan yhtä varmasti myös kapeakatseisia ja ahdasmielisiä ihmisiä – koska se on, no inhimillistä... vaikka kuinka pyrittäisiin tuomaan esiin omaa buddhaluontoa. Haluan suojella itseäni uusilta pettymyksiltä – niitä on jo ihan riittämiin tullut tässä elämässä. Pelkään ennen kaikkea dogmaattisuutta, taikauskoa ja henkilöpalvontaa. Muiden kokemusten perusteella kaikkea tätä saattaisi löytyä. Ja toisaalta en yksinkertaisesti kaipaa ympärilleni mitään yhteisöä. Soka Gakkai International on Suomessa uskonnollisen yhdyskunnan asemassa, ja minä en halua liittyä uuteen uskonnolliseen yhteisöön tai erota vanhasta; Suomen laki kyllä sallii nykyään kaksoisjäsenyyden, mutta yhteisöillä on oikeus valikoida jäsenensä ja asettaa ehtoja: en usko että kumpikaan – nykyinen yhteisöni tai Soka Gakkai International – katsoisi sitä hyvällä että kuuluu yhtäaikaa johonkin toiseen yhteisöön. Ensimmäinen asia jonka tarkistin oli se, että homoseksuaalisuus ei ole ongelma Soka Gakkai Internationalissa, se on syytä mainita. Yksittäisille ihmisille eri kulttuureissa se voi silti olla ongelma.

Kolmesta suurimmasta Nichiren buddhalaisuuden koulukunnasta Nichiren Shu vaikuttaa lukemani perusteella olevan lähimpänä perinteistä buddhalaisuutta siinä mielessä että he ovat tekemisissä myös muiden buddhalaisuuden suuntausten kanssa ja sisällyttävät harjoituksiinsa hiljaisen meditaation. Sekin on temppelibuddhalaisuutta, joka ei toimi Suomessa.

Jäljelle jää siis itsenäisen harjoittajan tie. Heitäkin löytyy runsaasti maailmalta. Tällä hetkellä aion kokeilla muutaman kuukauden mantraa, katsoa mikä minussa ehkä muuttuu. Jo nyt voin sanoa, että se on todella voimaannuttava. Minuun vetoaa juuri se että Nichiren buddhalaisuudessa ei palvota jotain ulkopuolista jumalolentoa, vaan – aivan buddhalaisuuden ydinsanoman mukaisesti – nähdään jokaisessa ihmisessä myötäsyntyinen potentiaali tulla Buddhaksi: Buddhaluonto. Tätä harjoitus pyrkii kutsumaan esiin. (Toki esoteerinen kristinusko niin ikään tähdentää käsitystä "Kristus meissä") Tähän suuntaan elämäni on kulkenut viime vuodet. Välillä olen eksynyt suunnasta henkilökohtaisten huolten takia, huolehtimalla antanut niille huomiota ja sen myötä voimaa hallita minua, sen sijaan että ottaisin elämän niin kuin se on ja antanut sen virrata vapaasti. Minussa on kipinä, jonka harjoitus sytyttää ja saa hehkumaan. Virittäydyn mantran myötä maailmankaikkeuden värähtelyyn. "Alussa oli Sana..." (Joh.1:1)

Minuun vetoaa toisaalta myös se – uskonnollisen historiani huomioiden – että toisin kuin pelkkä hiljainen meditaatio, Daimoku – mantran lausuminen - on kuitenkin huomattavasti uskonnollisempi harjoitusmuoto. Varsinkin sitten kun siihen liitetään vielä muita elementtejä, jotka kuuluvat asiaan: Juzu-helmet kosketusaistin lisäämiseksi harjoitukseen (kristillinen rukousnauha on minulle entuudestaan tuttu, joten tässä ei sinänsä ole mitään uutta); Gongyo eli liturgia jossa resitoidaan osia Lootus-Sutrasta japaniksi (netistä löytyy tähänkin ohjeet). Gongyo suositellaan suoritettavaksi aamuin illoin. Omassa elämässäni se ei ole mahdollista. Menen töihin kuudeksi aamulla ja asun kerrostalossa.

Kolmantena kunnioituksen kohteena alttarilla eli Butsudanissa oleva Gohonzon eli mandala, jossa on sanskritinkielisin ja kiinalaisin merkein mm. mantra. Viimeksi mainittuun suhtaudutaan nähdäkseni turhankin taikauskoisesti joissain suuntauksissa: se on kuitenkin vain paperia ja mustetta, jonka merkitys on mielessä, ei mikään maaginen objekti sinänsä. Kunnioituksella ja taikauskolla on joskus hienon hieno ero. Joten voin aivan hyvin printata sen netistä sen sijaan että vastaanottaisin sen esim. Soka Gakkailta juhlallisesti.

Monen mielestä en varmasti voi kutsua itseäni buddhalaiseksi jo senkin perusteella, että en ole halukas tiettyihin elämäntapamuutoksiin. Nuoruudessani olin 26 vuotta absolutisti ja 10 vuotta vegetaristi. Se riitti minulle, en aio palata takaisin ehdottomuuksiin ja rajoituksiin.

Mutta yhtä hyvin voisi kysyä kuka voi kutsua itseään kristityksi ja millä perusteella. Kaikki on aina tulkintaa. ”Kun on koolla kaksi kristittyä, on kolme mielipidettä”, on joku sanonut. Kristitty on se joka tunnustautuu kristityksi, kukaan ei voi sitä toisen puolesta päättää; sen opin kauan sitten.

Vuoden maagisin yö

Joulu ei tuntunut oikein miltään. Viimeksi se kosketti 2015, kun pitkäaikainen puolisoni kuoli äkillisesti marraskuussa ja yhtäkkiä vietin joulua ensimmäistä kertaa elämässäni yksin. Eikä se suinkaan koskettanut huonolla tavalla, päinvastoin: ovet Henkiseen maailmaan olivat puolisoni jäljiltä niin apposen ammollaan, että sieltä tulviva Valon ja Rakkauden määrä oli valtava. Tästä olen kirjoittanut enemmän toisaalla. Se oli poikkeustapaus, ja on ihan oikein että ihminen elää tämän maailman kansalaisena, jalat maassa. Kyllä sinne toiselle puolelle ehtii sitten ajallaan. 

Sen sijaan uuden vuoden yö on pitkään ollut minulle paljon tärkeämpi. Se on vuoden maagisin yö, ja tarkoitan sitä todella: magia suorastaan väreilee ilmassa ja aistin sen joka solullani. Antroposofian mukaan - ja tästä minulle kerrottiin vasta vuosi sitten - Henkinen maailma jättää silloin ihmisen täysin vapaaksi muokkaamaan omaa kohtaloaan. En tiennyt tuosta aiemmin, mutta se sopii täsmälleen siihen mitä jo vuosia olen tehnyt. Ilmeisesti aloitin nykyisen traditioni vuoden vaihteessa 2012/2013. En muista muuten, mutta jäljitin sen vanhoista Facebook-päivityksistä. 😄

Magia? Novaliksen mukaan magia on "sisäiseen maailmaan tietoisesti vaikuttamisen taito". Monet määrittelevät magian myös tieteeksi ja taidoksi saada muutoksia aikaan käyttämällä tahtoa. Aleister Crowleyn mukaan ”jokainen aikomuksellinen teko on maaginen teko.” Magiaa on monenlaista eikä se aina ole tietoista, mutta uuden vuoden yö on minulle se hetki jolloin harjoitan sitä erittäin harkitusti. Kun harjoitat magiaa, on oltava valmis siihen että aina kaikki ei käy juuri niin kuin odotat: lopputulos on aina HYVÄ, mutta ei ehkä oman mielesi mukainen. Mutta samoin on rukouksen laita: ihminen itsekkäästi pyytää jotain haluamaansa, mutta Jumala/Jumaluus tekee niin kuin hänelle on parasta.

Wiccasta luin ensimmäistä kertaa 1990-luvulla, ja olin siitä silloin hyvin kiinnostunut. Wiccaa minusta ei koskaan tullut, mutta kiinnostus on säilynyt näihin päiviin asti. Luin hiljattain nykyisen puolisoni kirjastosta lainaaman kirjan aiheesta, eikä siinä varsinaisesti ollut minulle mitään uutta.
Neljä elementtiä ovat olleet minulle merkityksellisiä niin kauan kuin muistan. Aina se ei ole sillä hetkellä ollut tietoista, kuten kihlautuessamme edesmenneen puolisoni kanssa yhteisellä sormusten vaihto-rituaalilla, ja hän halusi sen tapahtuvan luonnossa. Paikaksi valikoitui järven ranta metsässä, iso kivi alttarina. Kaikki elementit olivat vahvasti läsnä (myös tuli: aurinko, mutta meillä oli myös kynttilöitä), mutta en usko että juuri silloin tulin ajatelleeksi asiaa. Nykyäänkin niiden symbolit ovat varsin vaatimattomalla "alttarillani" kotona (ottaen huomioon miten moniosainen ja koristeellinen alttari minulla joskus on ollut, tätä nykyistä ei välttämättä edes tajua alttariksi ellei tiedä; oikeastaan itsekin oivalsin sen vasta kun nykyinen puolisoni sitä ensimmäisen kerran kutsui sillä nimellä muuttaessamme asuntoomme ja sisustaessamme sitä yhdessä). Tuli on itsestään selvästi kynttilänä läsnä, vesi tietysti vetenä omassa kupissaan; suitsuketikku edustaa ilmaa (nykyään olen ihastunut japanilaisiin vähäsavuisiin suitsukkeisiin, jotka ovat laadultaan aivan maailman huippua), ja hiekka suitsukeastiassa maata. Buddhat edustavat kai vain valaistuneen ihmisen prototyyppiä, jotain hengellistä päämäärää. Harjoitan zen-meditaatiota, mutta en pidä itseäni varsinaisesti buddhalaisena(kaan). Kuulun kyllä myös erääseen kirkkoon ja käyn sen jumalanpalveluksissa mielelläni, samoin kuin Sateenkaarimessuissa puolisoni kanssa. Se ei ole minulle enää mikään uskon ja tunnustuksen asia välttämättä - siis pään asia, teoriaa, vaan pikemminkin sydämen asia joka toteutuu käytännössä. 

Mutta nyt poikkesin sivupoluille. Olin kertomassa uuden vuoden magiastani. Ensimäisenä vaiheena teen itselleni Tarot-lukemuksen tulevalle vuodelle. 1990-luvulla sain Tarot-kortit ja harrastelin niitä ahkerasti, usein hyvin hämmästyttävin tuloksin. Mutta liika on liikaa, kun suurinpiirtein et enää osaa valita sukkiakaan kortteja katsomatta (tämä nyt oli toki kärjistys). Sittemmin liityin muutamaksi vuodeksi lahkoon, jossa kaikki tuollainen oli ehdottomasti pahaa ja vältettävää ja se jäi. Kortteja en ole fyysisesti enää hankkinut, vaan teen lukemuksen nykyaikaisesti netissä. Mielestäni se on aivan yhtä pätevää. Itse käytän tätä englanninkielistä palvelua, se on paras jonka tiedän: www.facade.com. Voit valita pakan ja kuvion useista vaihtoehdoista. Pakkaa vaihtelen, mutta kuviona käytän yleensä kelttiläistä ristiä. Tallennan lukemuksen pdf-tiedostona, ja palaan siihen usein vuoden kuluessa. Tarothan EI ennusta, se on psykologinen työkalu joka voi antaa uusia oivalluksia elämääsi.

Nyt vuoden vaihteessa kirjoitin runomuotoon yhteenvedon harjoitukseni pääpiirteistä - kutsukaamme sitä vaikka "loitsuksi":

Seison kynnyksellä vanhan ja uuden

silmäyksen taakseni luon ja eteenpäin astun

maailmankaikkeuden neljään suuntaan

käännyn vartijoiden puoleen: kutsuni kuulkaa!

Tämä maaginen yö antaa mahdollisuuden

ottaa kohtalostani täyden vastuun

sen tahdon omakseni muuntaa

Vartijat Kaikkeuden, todistajikseni tulkaa!

Oi Maa: perustukseni, lujuuteesi voin luottaa

Oi Ilma: näkymätön, henki ja elämä

Oi Tuli: vihollinen ja ystävä, auringon sukuinen

Oi Vesi: virkistät, virvoitat, sammutat janon

Kanssanne kun katson mennyttä vuotta

on johtopäätös tämä:

moni paha on siunaus salapukuinen

ja jos rikkonut oon, sitä anteeksi anon.

Lihani ja luuni, ainesta maan

Ilma keuhkoissani, elonhenkäys

Tuli – lämpö veressäni

Vesi, suonissani virtaava veri

Kiittää teitä kaikesta saan

nyt kun taas aika on täys

ja uusi vuosi edessäni

avautuu kuin aava meri

Päästän irti menneisyyden painosta

ulos hengitän kaiken kielteisen

vioistani pese minut puhtaaksi

pois polta kaikki kuona

Vääryyksiä en aio kostaa

vaan päästän irti kahleista mielen

ja vapautan itseni niistä ainiaaksi

jotta puhdas lehti kääntyis ensi vuonna

Tyhjiin raukeaa moite

ja poissa on kaikki väärä

Tässä hetkessä eteenpäin kuljen

Tulkoon – Minä tahdon!

On sieluni edessä tavoite

ja hengen päämäärä

sen sinetillä sydämeeni suljen

Niin olkoon, ja niin on.

Mitä teen käytännössä, niin kirjoitan listan kaikesta vuoden kuluessa vastaan tulleesta mistä haluan päästää irti, oli se sitten jotain minulle tehtyä tai jotain itse tekemääni (esim. "Päästän irti"... tai "olen pahoillani"...). Varaan yhtä monta kiveä kuin listassa on asioita, ja esim. vesiämpärin. Luen hyvin tietoisesti joka kohdan, puristaen kiveä nyrkissäni ja hengittäen syvään sisään. Sitten pudotan kiven veteen ja hengähdän ulos. Lopuksi poltan koko listan. Tein sen tällä kertaa suitsukeastiassani, pienessä kuparipadassa santelipuu-lastujen kera tuoksun vuoksi. Joskus olen onnistunut tekemään tämän ulkona järven rannalla sulan veden äärellä, mikä olisi varmasti ihanteellisinta, mutta nyt se ei ollut mahdollista. Tämä rituaali on erittäin puhdistava. Parhaiten huomasin sen 2015 vuoden lopussa, kun listalle kertyneet kaikki 13 kohtaa koskivat äskettäin kuollutta puolisoani - mitä koin rikkoneeni häntä vastaan tai jättäneeni tekemättä/sanomatta. 

Tämän jälkeen avaan edellisvuoden lopussa sinetöimäni kirjekuoren (minulla on siis sinetti ja lakkaa), johon olen pienelle lapulle kirjoittanut konkreettiset tavoitteeni ja henkiset päämääräni tulevalle vuodelle. Katson miten ne ovat toteutuneet. Niitä on todella vaikea muistaa, mutta pointti onkin siinä että painat ne alitajuntaasi josta käsin voit niitä työstää vuoden aikana, ehkä tiedostamattasi. Sitten revin vanhan lapun ja kirjoitan uuden jonka taas sinetöin kuoreen. Pieniä ihmeitä on tapahtunut. Esimerkiksi vuoden 2016 lopussa kun avasin kuoren, en ollenkaan muistanut kirjoittaneeni vuosi sitten että "olen avoin rakkaudelle", vaan kuinkas kävikään: tapasin nykyisen puolisoni, enkä taatusti kirjoittaessani tuota olisi osannut kuvitellakaan sellaista niin pian, jos koskaan! Viime vuonna toteutunut tavoitteeni oli vakituinen työsuhde, mikä minun tapauksessani on esimmäinen elämässäni; kaikki on tähän mennessä ollut vain määräaikaista. 

Tietenkään en väitä että jokin yliluonnollinen vaikutus saa tämän aikaan: kyllä se olen nimenomaan minä itse, joka avaan itseni muutoksen mahdollisuudelle ja olen valmis siihen. Joskus tosin tapahtuu sellaista, johon et itse voi vaikuttaa, niin kuin alussa viittasin. Parhaana esimerkkinä edellisen puolisoni kuolema, joka oli suurin ikinä kohtaamani muutos ja osoittautui lopulta siunaukselliseksi. Se pakotti liikkeelle muutoksen voimia jotka olivat patoutuneet vuosien myötä. Joskus Maailmankaikkeus toimii parhaaksesi tavalla jota et olisi ikinä halunnut. Ja minun on pakko sanoa että uskon sen olleen myös puolisoni parhaaksi, kuten olen kirjoittanut toisaalla: uskonhan kuolemanjälkeiseen elämään. 

Hiukan erillisenä mutta merkityksellisenä vuoden vaihteeseen liittyvänä tapanani jo 1990-luvulta asti on käydä loppiaisen aikoihin rippikeskustelu kirkkoni papin kanssa. "Rippi" on vanhahtava nimitys joka luo väärän mielikuvan: englanniksi se onkin "Sacramental Consultation" ja meidän kirkossamme se ei ole synnintunnustus, vaan voit tuoda keskusteluun niin elämäsi ilot kuin surutkin. Tunnin keskustelun jälkeen kuulet ripin sanat, ja seuraavana aamuna käyt ehtoollisella. Pari kertaa vuosien aikana olen poikennut tästä ja käynyt pelkän keskustelun, vuonna 2016 pakon edessä kun asuin 100 km päässä kirkostani, mutta jotain oleellista jää silloin puuttumaan. Käyn läpi kaikki merkitykselliset asiat joita vuoden aikana on tapahtunut elämässäni.

Hyvää vuotta 2018!