Näytetään tekstit, joissa on tunniste meditaatio. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meditaatio. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. marraskuuta 2024

ECCE EGO VII

"Henkinen Odysseia", takakansi: 
tuollaisena kai halusin itseni nähdä
Seitsemäs osa vanhoista päiväkirjoistani 1990-luvulta ammentavassa sarjassa. Nyt tullaan vuoteen 1995, jolloin täytin 25 vuotta. Edellisessä osassa jo päästiin siihen, että olin kohdannut Kultaisen Ruusuristin Kansainvälisen Koulun, Lectorium Rosicrucianumin, ja New Age-hörhöstä alkoi tulla fanaattinen gnostikko: toisessa blogissani olen esittänyt myöhäisen oivallukseni, että kokemukseni ei todennäköisesti poikennut siitä kun ihminen ns. "hurahtaa" uskoon. Omat kirjoitukseni tuolta ajalta ovat melkoista paatosta ja saarnaa: kuuluinhan harvoihin ja valittuihin, jotka tuntevat totuuden ja seuraavat sitä. 

 Tässä kohtaa siirryn kokonaan käyttämään kirjaani "Henkinen Odysseia", johon olen viitannut joitain kertoja, ja joka oli siis yli tuhatsivuinen tyhjä kirja, johon aloin käsin kirjoittaa lukuja elämästäni; se syrjäytti täysin yhden vuoden kalenterimuotoiset päiväkirjani. Käytän sitä pakostakin vain poimien ajatuksen sieltä ja toisen täältä. Vaikka olen sisällyttänyt siihen kirjoittamispäivämäärät, tapanani oli pitemmän aikaa - jopa kuukausia - koota ajatuksia, jotka sitten kirjoitin yhteen luvuksi. Tässä samalla olen uudelleen innostunut tästä yhä jatkuvasta projektista, se tuntuu jälleen tuoreelta ja kiinnostavalta. 

"Henkinen Odysseia", aukeama;
luku, josta tämä kirjoitus alkaa
Luonnollisesti tässä näkyy miten pohdinnat tulevat pidemmiksi - enää ei viitata pieniin arkipäivän asioihin, vaan sukelletaan syvälle päänsisäiseen maailmaan. Näistä asioista en ole vielä koskaan julkisesti näin suoraan ja laveasti kirjoittanut, vaikka olen pari kertaa viitannut tuohon aikaan. Ehkä se auttaa valaisemaan mitä minä silloin kävin läpi, mitä se minulle merkitsi, miten se on vaikuttanut elämänpolkuuni siitä edespäin. Jokainen joka on joskus kuulunut johonkin liikkeeseen, joka vaatii periaatteessa koko elämäsi, olipa se sitten Jehovan todistajat, mormonit, tai mitä vain, saattaa ehkä ymmärtää asemani silloin, vaikka ei välttämättä ymmärrä sanaakaan opista. Luulen, että vielä tänäkin päivänä tämä oppi vaikuttaa vieraalta jopa monille esoteriaan perehtyneille, aivan kuten se oli uutta minulle silloin. Harvoin Lectorium Rosicrucianumiin törmää tänäkään päivänä; itse en ainakaan juurikaan näe nimeä, ellen sitä tarkoituksella etsi, vaikka se ilmeisesti Suomessakin on hiukan kasvanut noista alkuajoista: liike pysyy erillään kaikista muista suuntauksista, koska se pitää itseään erityislaatuisena, eikä sen oppi vaativuudessaan varmasti edes ole suurille massoille mieleen. LR kontrolloi mitä sen "oppilaat" voivat pukea päälleen, mitä syödä ja juoda, millaista musiikkia kuunnella - television katselu ei tule kuuloonkaan. Se vaatii ylipäänsä täydellistä sitoutumista. Jos henkinen liike maalaa maailmasta synkän ja toivottoman kuvan ja tarjoaa ainoan tien pelastukseen, on parempi juosta - toiseen suuntaan. 

Maailmassa on monia eksklusiivisia oppeja. Ex-mormonit usein kertovat saaneensa mielestään todistuksia siitä että heidän kirkkonsa on oikeassa, mutta ulkopuolisten silmin heidän oppinsa saattaa näyttää kummalliselta. On syytä ymmärtää, että LR saa käännynnäisiä etupäässä niiden joukosta, jotka ovat entuudestaan kiinnostuneita New Agesta, uushenkisyydestä, esoteriasta yms., joten sanasto ja kuvasto on jo jollain tapaa tuttua, joskin LR tekee näistä aineksista omanlaisensa keitoksen. 

Ehkä tällä on yhteys myös siihen, miksi kaikenlaiset henkiseen katsomukseen perustuvat elämäntapasäännöt ovat minulle punainen vaate nykyään. Nichiren-buddhalaisuudessa on koulukuntia, jotka eivät pidä edes Buddhan viittä ohjetta olennaisina - ainoa olennainen on harjoitus (Namu Myoho Renge Kyo) - ja itsenäisenä harjoittajana luonnollisesti ilolla tartun tähän, valiten ne opetukset jotka minua puhuttelevat: se on yksi syy lisää miksi koen juuri Nichiren-buddhalaisuuden omakseni. (Joskin Mahayana-tulkinnat viidestä ohjeesta ovat hyvin joustavia ja paremmin sulatettavia kuin esim. Theravadan kirjaimellisempi suhtautuminen: tästä voit lukea lisää sivulta Opillisia peruskäsitteitä, kohdasta Etiikka; viisi ohjetta.) Sehän ei toki tarkoita sitä että kulkisin ympäriinsä tekemässä pahojani. Minulle ei vain tarvitse tulla kertomaan mitä ei saa tehdä ja miten elää elämääni. Muutenkaan en kaipaa absoluuttisia totuuksia enkä tuonpuoleisia palkintoja: minun tapani harjoittaa henkisyyttä pitää minut jalat maassa ja kiinni tässä elämässä. En tarvitse monimutkaisia maailmanselityksiä, vain yksinkertaisen käytännön harjoituksen. 

Muistutan, että kaikki kuvaukset tapahtumista ovat niin kuin ne tapahtuivat ja otteet kirjallisuudesta ovat virallisista julkaisuista, yhtään vääristelemättä. En esitä niitä missään pahansuovassa tarkoituksessa, enkä paljasta mitään raskauttavia salaisuuksia, mutta tänäpäivänä on helppo nähdä mitä se kaikki todella oli, kun lumous on aikaa sitten haihtunut. Haluan ainoastaan antaa autenttisen kuvan, ja mikä olisi autenttisempaa kuin minun ajatukseni ja tunteeni siihen aikaan - mitä minä kävin läpi ja miten sen koin. Minä toki omistan muistoni ja kokemukseni ja minulla on oikeus halutessani niitä jakaa; kauan olenkin lähes vaiennut tästä vaiheesta elämässäni, jolla oli niin kauaskantoiset seuraukset.  Se ei herätä minussa enää minkäänlaisia tunteita, luen muistiinpanojani täysin neutraalissa mielentilassa ja kykenen tarkastelemaan viileän objektiivisesti näitä asioita. Se on kuin jonkun toisen elämää. Enemmän epäröin julkaista henkilökohtaisempia muistojani, jotka eivät liity asiaan ja joita vain sivutaan tässä kirjoituksessa - se saattaa vielä herättää tunteita minussa, koska ihmisenä en ole pohjimmiltani muuttunut paljoakaan, vaikka ajatukseni ja uskomukseni ovat.  

 Nuoruuden kokemattomuudessani ja naiviudessani olin hyvin herkkä ja vaikutteille altis ihminen, kaikkea muuta kuin "kypsä aikuinen", mikä sitten koituikin minulle esteeksi tällä tiellä kun todella aloin kokea elämää! LR toi elämääni uudelleen kuoleman pelon, jonka jo kerran olin jättänyt taakseni, ja sitä jouduin sitten työstämään vuosia; toisaalla olen kertonut että henkisesti kesti yli kymmenen vuotta päästä kokonaan yli liikkeen vaikutuksesta, vielä senkin jälkeen kun erosin, mutta ei mennä asioiden edelle... 

Hakasulkeissa [ ] nykyisiä kommenttejani. 


28.-29.12.1994 

Olen ajautunut uusille tutkimattomille vesille, joka on haastanut totutun ajattelutapani ja asettanut kyseenalaiseksi paljon tähän asti omaksumastani uskomusjärjestelmästä, kun Kultaisen Ruusuristin Kansainvälisen Koulun, Lectorium Rosicrucianumin, voimakenttä kosketti minua ja veti puoleensa (joka saattaa olla enemmän kuin runollinen ilmaus), ja olen astunut esiportille. Perheniemestä lähtien olen elänyt etsikkoaikaa, löydöistäni huolimatta, ja viime Hengen ja Tiedon messuilla aloin olla jo aika kyllästynyt ympäröivään paljouden mereen. Mutta jotain sentään jäi käteen, konkreettisesti, joka nousi yli muiden. 

Toki minulla oli omat epäilyni, en minäkään mitä tahansa purematta niele - ehkä liiankin itsekriittisesti kirjoitin Ullallekin ettei minua vielä ole "aivopesty". Pakko oli kuitenkin myöntää, että näin kaikessa tiettyä logiikkaa, jonka järkeni saattoi sulattaa: "Älkää hyväksykö mitään, minkä minä, Buddha, olen sanonut tai mitä olette lukeneet pyhistä kirjoituksista, ellei teidän järkenne sitä hyväksy." Asiat ovat taas muuttuneet nopeasti - jota jo Perheniemessä melkein pelästyin; Ullan lempilause, "ainoa pysyvä asia on muutos", todistaa itse itsestään. Ainakin Henkisestä Odysseiastani todella näyttää muodostuvan se yhden ihmisen kehityskertomus, jollaista olen johdannossa siitä toivonut. Reilun vuoden tämän rinnalla pitämäni kalenteripäiväkirja (alkaen vuodesta 1983), keskittyen päivittäisiin käytännön tapahtumiin, on nyt menettänyt merkityksensä, joten vuonna 1995 minulla on enää vain Henkinen Odysseia. Samaten uuden vuoden ennustelut Tarot-kortein saavat jäädä: on elettävä tässä ja nyt! 

Minulla oli suorastaan pieni uskonkriisi. Eräskin asia, jossa Lectorium Rosicrucianumilla on valtavirrasta póikkeava ja radikaali näkemys, on meditaatio. Nimittäin ihmisillä on kaksi sielua: katoavaisesta maailmasta syntyisin oleva luonnonsielu, joka on aktiivinen, ja piilevä jumalallinen sielu, joka on peräisin yliluonnosta. Samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista, ja niinpä ihminen, joka ei ole tehnyt käännöstä ja puhdistanut olemustaan, mietiskelee oman tietoisuutensa kanssa ja sen pohjalta, voi kutsua luokseen ainoastaan dialektisten energioiden mielivaltaisuuden. Miten ylevää ja kaunista hän saattaakin kokea, on se hyvin petollista. Vanhat metodit olivat aikanaan tietyssä yhteydessä paikallaan, mutta olosuhteet ovat muuttuneet. "Todellinen meditaatio on kaikenkattava tietoisuuden- ja elämäntila. Se on realiteetti, johon hermeettinen ihminen tulee syntymään ja missä se tulee saamaan yhteyden jumalalliseen Henkeen." 

[Sananselitys lienee paikallaan: Dialektinen = dialektiikka/dialektinen elämänalue, on Kultaisen Ruusuristin opissa se maailma missä me elämme, johon sisältyy tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen, jota myös peilisfääriksi kutsutaan; olemme vankeja elämän ja kuoleman pyörässä. Dialektisen elämänalueen takana on nk. staattinen elämänalue, alkuperäinen jumalallinen maailma. Tämä on hyvin gnostilainen erotus.] 

Monet ulkoisista siteistä olen jo vauhdilla karistanut yltäni; kun johonkin ryhdyn, teen sen tosissani, ja kuinka muuten voisikaan olla tässä tapauksessa: tämä tie vaatii täydellisen antaumuksen ja omistautumisen; "Isän Kotiin" on kaivattava kuin hukkuva kaipaa happea veden  alla. 

On itseasiassa ollut huojentavaa luopua monista totutuista tavoistani ja hellimistäni uskomuksista; vasta silloin tajuaa, miten ne ovat hallinneet elämääni. Kanavoitu kirjallisuus yms. joka ristiriitaisuuksineen on hämmentävää, saa selityksensä siitä, että tietyt tuonpuoleiset olennot, joiden olisi jo aika inkarnoitua mutta eivät sitä syystä tai toisesta halua, pyrkivät eksyttämään ihmisiä uskomaan että tämä maailma, tämän ja tuonpuoleinen, on Jumalan alkuperäinen luomakunta, jäljitellen oikeaa evankeliumia ja Jumalan ilmestystä oman olemassaolonsa pitkittämiseksi peilisfäärissä. 

[Sanottakoon, että epäluottamus kanavointia kohtaan on ollut niitä opetuksia, jotka olen kokenut arvokkaiksi ja säilyttänyt tähän päivään saakka. Sehän itseasiassa ilmenee jo H.P. Blavatskyn teosofisissa opeissa: ks. käännökseni kanavoinnin vaara ja petos.]

Voisi kai kysyä, tällaistako on ns. "hurahtaa uskoon" [kappas vaan: tulin ajatelleeksi sitä jo silloin!], mutta en minä katso olevani sokea uskovainen ja vielä vähemmän fanaattinen lahkolainen [eihän kukaan sitä itse näe silloin kun se on ajankohtaista!]. Olen vain ymmärtänyt ja hyväksynyt asioita, ja sen myötä toiset asiat ovat yksinkertaisesti käyneet tarpeettomiksi. Toisin sanoen, kysymys on juuri siitä keskittymisestä olennaisiin, hyödyllisiin tosiasioihin, kun aiemmin olen ollut viehtynyt moniin erilaisiin kirjaviin tiedon muruihin. Kuin Lutherin uskonpuhdistus henkilökohtaisella tasolla. Nyt ei mielestäni ole kyse mistään hetkellisestä innostuksesta, kuten Uuden Valamon ja Vapaan Katolisen Kirkon hiljentymispäivien jälkeen, koska tämä ei ole lähtöisin jostain ulkoisesta ärsykkeestä, vaan on oma sisäinen ratkaisuni älyllisen pohdinnan tuloksena, esitettyjen tosiasioiden pohjalta. 

Hiljattain tartuin uudelleen "Hiljaisuuden ääneen", jonka H.P.B. toi länsimaiden tietoisuuteen; Lectorium Rosicrucianumin mukaan se ilmaisee samat ehdottomat vaatimukset vapautuksen tien oppilaalle kuin Vuorisaarna tai Buddhan oppi, ja siinä valossa se vasta alkoikin avautua minulle, kun ensimmäisellä kerralla en ymmärtänyt yhtään mitään. "Luovu elämästäsi, jos tahdot elää", on keskeinen lause, tuttu toisestakin yhteydestä. Kaikkien ongelmien syy ja lähde on itse, joten itsen on kuoltava. Kun on oivaltanut totuuden - niin kuin sen näen - ei voi enää suhtautua elämään samoin kuin ennen. Kaikki saa nyt selityksen: vierauden tunteeni tässä maailmassa, kaipuuni johonkin epämääräiseen "onneen". Tämä ei ole pessimistinen sanoma, vaan päinvastoin valaiseva ja toivorikas: vapautuksen tie on olemassa ja jokaisen ulottuvilla. Kaikkina aikoina on ollut yksilöitä ja ryhmiä, jotka ovat sitä kulkeneet. 

Teosofian, alkaen 1800-luvun lopussa, sanotaan olleen valmisteleva vaihe, joka aina edeltää Universaalin Opin jaksoittaista vuodatusta maailmaan, käsittäen esoteerista kirjallisuutta ja toimintaa. Ja sitä se oli minullekin: nyt olen ottanut askeleen eteenpäin. Tämä voi olla näennäisesti yksinäinen tie - kuten koko elämäni - ja itsekäs tie, mutta erillisyys on yksi harhan ilmenemismuoto, ja yhden yksilön ponnistelu siitä irti koituu kokonaisuuden hyväksi. "Mitä useampi ihminen kulkee tätä polkua ykseydessä ja yhteenkuuluvaisuudessa, sitä suuremmalla voimalla voidaan vetää mukaan muita kypsiä etsijöitä tähän prosessiin. Niin kulku polulla samalla auttaa pyhiinvaeltajaa sovittamaan syntinsä, koska vapautettu voima samanaikaisesti koituu toisten hyväksi." 

11.1.1995 

Eivätköhän kaikki ihmiset ole enemmän tai vähemmän "sielullisesti levottomia", koska Universaali Voima säteilee maailmaan ja ihmiskuntaan, vaikuttaen kaikkiin ihmisiin: siihen ei vain kiinnitetä huomiota kun se suuntautuu yleisesti hyväksyttyihin kohteisiin - jotka ovat korvikkeita kun paremmasta ei ole tietoa. Ja mitä on tuo "todellisuus" ja "normaali elämä" muuta kuin ajallista harhaa. Jos "ulkopuolisuus" ajatellaan siten että ihminen on hengessään sisäisesti ulkopuolinen dialektiikasta, vaikka ulkoisesti siinä vielä elääkin, niin kyllä kiitos! 

On lukematon määrä ihmisiä, jotka ovat sopeutuneet minua paremmin elämään tässä maailmassa, tämän maailman ehdoilla, mutta se on hengetöntä vaellusta kehdosta hautaan: teet työtä, huvittelet, siinä sivussa perustat perheen, eli keräät omaisuutta ja monien ihmisten kiintymyksen, mutta lopulta sinusta jää vain hiipuva muisto. Minun ei tarvitse jättää jälkeeni mitään "museoitavaa", koska se josta nyt sanon "minä", on vain varjo joka kulkee tomusta tomuun. Menneisyyttä ei enää ole; palaamalla sinne ajatuksissani olen haudan ryöstäjä, ja pahempaakin: nekrofiili. Siksi tallettamani menneisyyden ikonit saavat väistyä kuin kellastuneet lehdet, etteivät herätä henkiin vanhoja haamuja. Noin joka neljäs vuosi biologisen kehoni joka ainoa solu on täysin uusiutunut, joten minäkään en ole sama ihminen, ja se pätee myös toisella tasolla: tiedän paljon enemmän kuin esim. vuosi sitten. Mitä tulee erinäisiin ominaisuuksiin, jotka ovat kuin pinttyneitä likatahroja, olen vain näyttelijä, joka on unohtanut rooliasunsa päälle. 

Yleensä jos jokin heikko aavistus iäisyydestä ihmisissä olisikin herännyt, massat tyytyvät kirkkojen pölyiseen dogmaan, teologisten saivartelujen kuolleena syntyneeseen tuotokseen: usko riittää, ja syntisi on sovitettu puolestasi ja sielusi pelastettu. Se on vähintään yhtä taikauskoista kuin monien raja-alueen liikkeiden mielikuvitukselliset käsitykset, saati sitten kylmä materialismi, joka ei anna sijaa Jumalalle laisinkaan. Ja sitten on pelastettava maailma käännyttämällä pakanatkin oikeaan uskoon, vaikka omassa itsessä olisi työsarkaa riittämiin. On niin ihanaa uskoa satuihin, että totuus voi tehdä kipeää: kuin vapaudesta uneksiva orja heräisi karuun todellisuuteen. Mutta miksi vain uneksia? Parempi katkoa kahleensa!

Tämän maailman massat katsovat aina hiukan syrjäkarein niitä, jotka erottautuvat joukosta ja kulkevat omia teitään. Tuollainen yksilö - sanan varsinaisessa merkityksessä - on heille kuin punainen vaate. Onko se pelkoa vai kenties kateutta, en tiedä, mutta he ovat kuin kettingissä ympäriinsä juoksentelevia koiria, jotka räksyttävät irrallaan kulkeville lajitovereilleen. Kahleet ne ovat kultaketjutkin! Varsinkin länsimaissa on nykyaikana kummajainen ihminen, joka pyrkii käytännössä toteuttamaan "Jumalalle otollista" elämää. 

Olen aina tottunut tallaamaan eri polkuja kuin valtavirrat, mutta nyt olen alkanut etääntyä myös omista vanhoista kuvioistani; mahtaako Ullakaan enää ymmärtää minua, hän, joka kerran ääneen päivitteli minun kuulteni, miten oudoilta hänen puheensa mahtavatkaan kuulostaa muiden mielestä. Kun niin rakastan vertauksia, voisi sanoa, että olen kyllästynyt tämän maailman sokkeloisiin polkuihin, jotka eivät johda minnekään, ja astunut ensimmäisen askeleen sillä kapealla ja harvemmin kuljetulla tiellä, joka johtaa vapauteen. Tämä tie ei ole edes tarkoitettu kaikille - tai oikeammin: se ON tarkoitettu kaikille, mutta kaikki eivät ole valmiita sitä kulkemaan. 

Tieto velvoittaa: kun sen on hyväksynyt totuutena, ja jatkaisi kuten aina ennenkin, olisi suuri rikollinen ja synnintekijä itseään ja elämää kohtaan; ei tätä maista elämää eikä persoonallista itseä, vaan sitä suurta, jumalallista elämää, josta olen osa.

Kuten Koulun opastuskirjeessä 12/12 sanotaan: "Jos olet hyväksynyt opastuksessamme välittämämme tiedot, sinussa on herännyt eloon gnostinen elementti. Et voi enää kääntyä pois ja jatkaa elämääsi entisellä tavalla. Se ei nimittäin enää ole entisenlainen etkä sinäkään ole entinen itsesi. Et nyt enää kuulu tietämättömään massaan etkä voi teeskennellä tietämättömyyttä! Kaikkien tietämättömien ihmisten yllä ei lepää pelkästään tietämättömyyden kirous vaan myös tietämättömyyden armo."

Olen kuullut universaalin veljeskunnan kutsun ja reagoinut positiivisesti gnostiseen säteilyyn. Hengen kipinäatomi on herätetty latentista tilastaan, ja kipinä kytee voimistuen kerta kerralta. Perustavanlaatuinen käänne on alkanut! Siteeraan poikkeuksellisesti Pelle Miljoonaa: "Tahdon nähdä tulen, jonka savua jo haistelen!" 

31.1.1995

Niinhän siinä sitten kävi, että vain viikon varoitusajalla ilmoitin tulevani tammikuun konferenssiin Edshultiin (Småland), ja että haluan samantien tulla installoiduksi valmistelevaksi oppilaaksi! Vielä vuosi sitten olisin varmaan nauranut, jos joku olisi väittänyt että teen ensimmäisen ulkomaanmatkani Ruotsiin - tai että ylipäänsä matkustaisin Ruotsiin, joka ei ole koskaan minua kiinnostanut sen paremmin maana, kansana kuin kielenäkään. 

Konferenssipaikan sijainti on syrjäinen, ja siis rauhallinen, vanha kartano, jonka historiasta kuulemma löytyy samantapaista toimintaa aiemminkin. Konferenssiohjelma lauantaina ja sunnuntaina oli hyvin väljä, paljon taukoja, joiden aikana ei oikein tiennyt mitä tehdä. Ainakin tuli ulkoiltua, reitti tosin oli minun makuuni liian lyhyt, mutta eiköhän useampi kierros päivässä korvannut asian. 

Lectorium Rosicrucianumin konferenssikeskus, Edshult, Ruotsi

Temppeli oli hyvin minimaalisesti koristettu: hallitsevana oli takaa valaistun valkoisen irtoseinän keskellä suuri kullanvärinen risti ja tyylitelty samanvärinen ruusu sen keskellä. Sen edessä korokkeella valkoisella matolla oli iso valkoinen maljakko tai ruukku, johon epäilemättä sisältyvää symboliikkaa en toistaiseksi tunne. Matalalla pöydällä oli hopeanvärinen seitsenhaarainen kynttelikkö valkoisine kynttilöineen, varustettuna Koulun ympyrä-neliö-kolmio-logolla; raamattu avoinna Johanneksen evankeliumin alusta (jonka viereisen sivun päälle installaatio-palvelussa oli asetettu nimelläni varustettu kirjekuori, jonka sisältämässä kirjeessä ilmoitetaan oppilaaksi ottamisesta), hopeapaperilla päällystetty tulitikkuaski, kynttilänsammutin ja yksinäinen punainen ruusu maljassa. 

Myös itse palvelut olivat hyvin yksinkertaisia: hiljentyminen ennen ja jälkeen, välillä pianonsoittoa (tai kitaran), pari-kolme yhteislaulua (yritin minäkin tapailla sanoja, vaikken niiden merkitystä ymmärtänytkään), sekä puheita pätkittäin, jotka aina päättyivät "aamen". Hiukan unettavaa, kun ei ymmärrä: Mervi (silloinen yhdyshenkilö Suomessa) kyllä luki jälkeenpäin käännöksen meille "finneille". Olivatpa ruotsalaisetkin välillä samassa asemassa, sillä paikalla oli tällä kertaa hengellinen johto Hollannista, herra van Eijk (joka ensimmäisenä jo etukäteen onnitteli minua oppilaaksi tulon johdosta) sekä Jan van Rijckenborghin [Koulun perustajan] tytär, rouva Hamelink-Leene (Leene oli R:n oikea nimi). 

[Kuten Jehovan todistajilla, samat tekstit luetaan keskuksissa eri puolilla maailmaa.]

Sanotaan, että konferensseissa tuodaan paluutien todellisuus oppilaan eteen. Hän voi etenemisensä mukaisesti käsittää ensikäden oivalluksena, mikä hänen kohdallaan nyt on ajankohtaista. Temppelipalveluksen ydintarkoitus on hengellisen voiman säteilyn muuntaminen ja sen yksilökohtainen vastaanottaminen oman itsen ja toisten hyväksi. Pitkin päivää oli myös erityispalveluita ilmeisesti korkeampien asteiden oppilaille. Lauantai-iltana oli minun installaatiopalveluni. Jännitin etukäteen tavattomasti, mutta temppelissä olinkin aivan tyyni. Noin puoli tuntia ennen minut vietiin sivuhuoneeseen hiljentymään kahden ihmisen seurassa, jotka palveluksessakin olivat molemmin puolin minua, ja menimme ja lähdimme yhdessä, muiden istuessa paikoillaan. Toinen oli mies ja toinen Ruotsin suomalainen nainen. 

Tietyllä hetkellä, vastauksena haluanko tulla oppilaaksi, nousin seisomaan saattajieni esimerkin mukaisesti. Jälkeenpäin temppelin ulkopuolella kaikki tulivat jonossa vuorollaan kättelemään ja onnittelemaan minua. Tyydyin vain nyökkäämään vastauksena, koska urakka oli kuin presidentillä linnan itsenäisyyspäivän vastaanotolla (no, pienemmässä mittakaavassa), mutta hymyni oli kyllä herkässä. 

Seuraavanlainen oli saamani kirjeen sisältö:

"Arvoisa ystävä. Suureksi iloksemme ja kiitollisin mielin voimme ilmoittaa teille, että me tänään olemme ottaneet teidät Lectorium Rosicrucianumin valmistelevien oppilaiden joukkoon. Täten on teidän elämässänne alkanut uusi kausi, jolle epäilemättä monet teille aiemmin tuntemattomat ajatukset ja tunteet tulevat olemaan ominaisia. Te saatte nyt tilaisuuden yhden vuoden kuluessa tutustua meidän työhömme sen monissa aspekteissa, ja me neuvomme vakavasti teitä käymään niin usein kuin mahdollista Koulun konferensseissa ja kokouksissa, mikäli olosuhteet sen teille sallivat, ja syventymään Koulun julkaisemaan kirjallisuuteen. Seuraamalla tätä neuvoa te tulette yhä enemmän tietoiseksi Koulun sisäisestä olemuksesta ja siitä tehtävästä, jota Koulun on suoritettava, nimittäin: johtaa oppilaansa uuteen elämän kenttään. Tekemällä päätöksen seurata elämään johtavaa polkua, te olette ottanut kantaaksenne määrätynlaisen vastuun itseenne nähden. Teidän päätöksenne voi saada hyvin laajalleulottuvia ja ihania seurauksia, kun te tulette tietoiseksi siitä, mitä oppilaanaolo Hengellisessä Koulussa tarkoittaa. On itsestään selvää, että korkea siveellinen elämäntapa on välttämätön valmisteluna uuteen elämän kentään astumista varten. Alkuperäisen taivaallisen ihmisen kasvu Gnosiksen täydessä ihanassa säteilyvoimassa on riippuvainen meidän valmiudestamme minän murtamiseen ja meidän kestävyydestämme siinä. Me toivomme ja rukoilemme, että teidän pääsynne Koulun valmistelevaksi oppilaaksi tulee teille suureksi siunaukseksi. Me toivotamme teidät sydämellisesti tervetulleeksi." 
Allekirjoituksena Lectorium Rosicrucianum, maan johto. Jokainen "te" on kirjeessä isolla alkukirjaimella. [Suomenkielinen käännös "Hengellinen Koulu" muutettiin jossain vaiheessa myöhemmin Hengen Kouluksi. Edellinen voi luoda väärän vaikutelman; vertaa esim. englannin "spiritual".]

Jo paluupäivän iltana oli vähän sellainen tunne, että olinko tosiaan siellä vai oliko se vain unta. 

19.-20.2.1995

Olen tuudittautunut ajatukseen että se merkitsee vain vähän kun on niin pieni osa minua ja plää plää... mutta onhan se aika olennainen osa. Olkoonkin, että "minä" on karman, perintötekijöiden ja ympäristön tuote, väliaikainen hätäapujärjestelmä.

Kukaan ei kenties tahtonut sitä rakkautta, mutta hän ei voinut hävetä sitä, koska se oli "hän", ei ruumis tai sielu eikä ruumis ja sielu vaan sen "hän", joka ilmeni niiden kummankin kautta. - E.M. Forster: Maurice

Toisinaan minulla on tällaisia (tuskallisen) voimallisia tiedostamisen kausia, jotka yleensä laukaisee jokin ulkoinen tekijä, kuten nyt yllämainitun kirjan pohjalta tehty elokuva, joka hiljattain tuli tv:stä ja kuului kategoriaan "tuo pitää joskus nähdä". Lopetin tv:n katsomisen vuodenvaihteessa. Yritin ensin huijata itseäni vähentämällä tuntiin per päivä, mutta ei kun kerralla poikki: noin 20 vuoden säännöllisen katsomisen jälkeen ei minulla ole varaa ottaa pienintäkään riskiä. Kouluhan opettaa mm. että tv-ruudun säteily vaikuttaa silmien kautta kohtalokkaasti tärkeään keskukseen "pään pyhäkössä", ja säännöllinen katselu voi näin ollen katkaista etsijän vapautuksen mahdollisuuden, jolloin uusi ilmestys on välttämätön. Ruumista tarvitaan instrumenttina tässä prosessissa. Tv:stä luopuminen oli jopa helpompaa kuin mietiskelystä, enkä ole horjunut vaikka kaikki vanhat suosikkisarjani ilmestyivät uusintana ruutuun, kuin kiusauksena. 

Tämän elokuvan kohdalla tein kyllä poikkeuksen, joka vahvistaa säännön, vaikka on myös sanottu, että kun antaa pikku sormen se vie koko käden. Tietysti viktoriaaninen ajankuva (kirja on kirjoitettu 1913-14, mutta julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen) on hiukan... viileä - tai "hienostunut", kuten kansitekstissä luonnehditaan. Uskaliain (hyvällä maulla) aiheesta näkemäni kuvaus - ja samalla ehkä realistisin - on filmissä nimeltä "aika uskaltaa" (Coming out), joka kumma kyllä on entisen DDR:n tuotantoa. Kirja on yleensä poikkeuksetta parempi kuin elokuva. Sen etu on siinä, että henkilöitten ajatuksia ja tunteita pystyy selvittelemään laajemmin, ja myös lukijan mielikuvitukselle jää enemmän tilaa. Maurice-elokuvan hyväksi on todettava, että ainakin se noudattaa uskollisesti kirjan tapahtumia, toisin kuin usein käy. 

Maurice (1987): Traileri (koko elokuva on YouTubessa)

Tiedostamisella tässä tapauksessa tarkoitan lähinnä, että tiedostan yksinäisyyteni; siinä on se tuska. Hengellinen Koulu lienee oikeassa puhuessaan maisen persoonallisuuden kundalini-tulesta ja veren laadusta: polte veressä, voisiko tätä osuvammin luonnehtia. Ei enää henkien taistelua vaan täyttä sotaa. "Kaksi sielua mun rinnassani asuu, toinen toisesta erota tahtoo: toinen rajussa rakkaudenkiihkossa maailmaan tarrautuu; toinen tomusta väkisin kohoo korkeiden esi-isien tasoille.". (Goethen Faust)

Minua revitään kahtaalle, enkä tiedä kuinka ristiriita on sovitettavissa. Kumpaa tulta haluan ruokkia: sitäkö, joka polttaa minut tuhkaksi, vai sitä, joka kasvaa suureksi roihuksi yhtyäkseen korkeimpaan tuleen ja palaa ikuisesti. Mitä on hetken huuma ikuisuuden rinnalla? Mikä voi olla tärkeämpää kuin kuolemattoman sielunsa pelastaminen? Onko niin, että yhden etsikkoajan päätyttyä alkaa toinen? Tässä kirjassa kulkee limittäin kaksi teemaa; kun toinen vakiintuu, sivujuoni nousee esiin (sehän on elämäni tarina). Henkisyys ja seksuaalisuus, kaksi ääripäätä, vai? Täytyy olla piste, jossa nämä kaksi voivat tulla toisiaan vastaan ja saavuttaa tasapainon. 

Tämän tiedostamiskauden ajankohta ja intensiivisyys saavat epäilemään, että kyseessä on minäni vastareaktio, jonka tarkoitus on horjuttaa minua (ja siinä se kieltämättä on onnistunutkin): ns. "korkeampi minä" eli mikroksen auran olemus tai aurinen taivaankansi, jonka käsissä olemme sätkynukkeja luontomme puolesta; peilisfääriolennot ja elementaalit eli omat, kauan vahvistamani ajatusmuodot. Alaspäin vetävät voimat hyökkäävät kimppuuni ehdittyäni tuskin ottaa vasta ensimmäisen askeleen tällä tiellä. Ei tämä totisesti helppoa ole. 

[Taas yksi esimerkki tutuista asioista, joihin LR:lla oli totutusta poikkeava kanta: "Korkeampi minä" tai "korkeampi itse" nähdään yleensä positiivisessa valossa.]

Hengellinen Koulu yrittää ravistaa ihmisiä hereille, mutta lakkaamatta he vaipuvat jälleen uneen. Täytyy tapahtua vain vähän, jotta minä taas määräisi miten pitää toimia, jolloin gnosis vetäytyy taka-alalle. Hengellinen Koulu lahjoittaa ihmiselle voiman lähteä palavasta talosta, mutta ihmisen on juostava itse!

Joka haluaa hankkia helmen, ei saa takertua mihinkään, ei aineellisiin eikä ajateltaviin ominaisuuksiin: hänen on "paastottava". Sillä kun hän takertuu katoavaisiin omistuksiin, hänet sysätään elämän virranpyörteisiin sekä taisteluun näistä omaisuuksista ja hän tuhoutuu siinä. Ja jos hän on riippuvainen katoavaisista ominaisuuksistaan ja on ylpeä niistä - "kallisarvoisesta maisesta vaatteestaan" - hänet ryöstetään ja häntä käytetään hyväksi siten että hänen ominaisuuksiaan käytetään kummallisiin tarkoitusperiin, ilman että hän mahdollisesti edes huomaa näin tapahtuvan. 

Otteet Pentagram-lehden numeroista. Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi; sitäkö ihmiset toisissaan etsivät? Kenties on helpompi rakastaa vajavaista, lihallista ihmistä, kuin suurta ja käsittämätöntä Jumalaa (koko sydämellään, koko sielullaan, koko mielellään). 

Homoseksuaalisuus on toiseksi yleisin seksuaalisen käyttäytymisen muoto, ei sen enempää eikä vähempää. Maailma on todella kolkko paikka, kun vaatii suurta rohkeutta olla oma itsensä. Törmäsin vasta äskettäin käsitteeseen "itsesyrjintä"; jos pitkään epäröin paljastaa homouteni edes hyville ystäville, niin kyllähän se on merkki jostain. Tarve on suuri puhua asioista suoraan niiden omilla nimillä, kun on kauan joutunut/tottunut vaikenemaan. Ullan kanssa tuntui kuin painava kivi olisi vierähtänyt sydämeltäni. 

Hengellisen Koulun kirjallisuus (Mervin lainaamana postitse) ilmestyi keskelle mutalammikkoa, jossa olen rypenyt, kuin auringonsäde myrskypilvien lomasta, kuin auttava käsi, joka vetää minut tumman veden alta haukkaamaan happea. Kunpa mikään ei enää tulisi aurinkoni eteen, varjostaen onneni. Ei minkään tulisi syrjäyttää taka-alalle korkeinta - ja ainoaa tavoittelemisen arvoista - päämäärää. Ymmärrän, miksi olisi hyvä mahdollisimman usein päästä Koulun konferensseihin: saada voimaa pysyä tiellä, ja uskoa ja luottamusta että "näin on oikein ja minäkin kykenen." 

10.-11.4.1995

Jan van Rijckenborgh: Tuleva uusi ihminen

Pohtikaamme tilannetta, jossa olisi oppilas, joka oppilaanaolonsa voimasta ja Koulun voimakentässä olemisensa voimasta on kutsuttu ja voimakkaasti puoleensavedetty ilman, että hän on valmis murtamaan, ilman että hän tahtoo murtaa mikä on pakko murtaa, ilman että hän haluaisi luopua siitä mikä on jätettävä taakse. Siitä kaikesta huolimatta mitä hänelle sanotaan, oppilas tarttuu kaksin käsin lukuisiin harhoihin, jotka ovat monien inkarnaatioiden aikana muodostuneet hänelle vallitsevaksi todellisuudeksi ajatusten ja tunteiden avulla. Mitä tapahtuu?

Kun todellinen oppilas reagoi harmoonisesti kutsuun, hän reagoi harmoonisesti myös Kristuksen väliintulon murtavaan aspektiin. Silloin tie silenee hänen edessään. Mutta jos oppilas reagoisi harmoonisesti kutsuvaan aspektiin, muttei murtavaan, kummallakin vaikutuksella olisi tällöin epäharmooninen vaikutus häneen. Tämä on selvää! Silloin kehkeytyisi koko joukko vaikeuksia, hedelmätöntä tuskaa, loputtomia toinen toistaan repiviä huolia, yksinäisyyttä ja murheellisuutta, oppilas käpertyisi häväistynä käärmeenkoloonsa. Nämä eivät ole kuitenkaan Gnosiksen meille aiheuttamia koetuksia. Me ruoskimme itse itseämme dialektiikan ajomiehen ruoskalla eikä tässä olemassaolontilanteessamme ole ketään, joka meitä voisi auttaa, sillä meidän pitää itse katkaista tuo ruoska. Teitä odottaa valtava ilo! Vaikka olette kutsutut kuulumaan Jumalan kansaan, pidätte itseänne tuskassa ja kurjuudessa. Voitteko kuvitella järjettömämpää elämäntapaa?

Tämä auttaa ymmärtämään helmikuista koettelemustani - ei pidä jättää huomiseen sitä minkä voi tehdä jo tänään. Alussa on jouduttava itsevalitun yksinäisyyden tilaan, "Johannes Patmoksella"-tilaan, täydelliseen neutraalisuuden tilaan: haluaminen ja itsesäilytysvietti tässä maailmassa on neutraloitava. Se tarkoittaa irroittautumista dialektiikasta, päätymistä elämänasenteeseen, joka ei tunne sympatiaa eikä antipatiaa. Kandidaatti ei ota kantaa maailman asioihin suuntaan eikä toiseen, vaan jää puolueettomaksi. Hän tulee tyyneksi ja hiljaiseksi. Tunne- ja ajatuselämä on suunnattava yhteen päämäärään, kotiinpaluu alkuperäiseen isänmaahan. Omin sanoin sitä olisi vaikea selittää, ja ajatusspekulaatiot ovat turhia: minä vain pyrin elämään siinä hetkestä hetkeen. Aluksi yritin ehkä liikaakin, pakolla; viikon kuluessa huomasin unielämäni vilkastuneen tavattomasti. Luonnollista, kun astraaliruumis ei saanut päivätajunnassa hekumoida tunneärsykkeillä. 

Uuden elämän vaatimukset tekevät oppilaassa läpimurron ja johtavat hänet moninaisiin ristiriitoihin sekä hänen olemustaan syvälleluotaaviin kriiseihin. Uuden elämän voimat, jotka kehittyvät hänessä, puuttuvat perinpohjin hänen maiseen persoonallisuuteensa. Koska liha ja veri eivät voi periä Jumalan valtakuntaa, on oppilaan omassa maisessa olemuksessaan toteenpantava tuomio ja suoritettava johdonmukaisesti minänmurtamisprosessia.

Jan van Rijckenborgh: Nykyajan Ruururistin perusfilosofia

Tietenkin jokaisen on itse tultava omaa tietään samoihin päätelmiin, ei toiselle voi sanella mikä on oikein, se vain herättää automaattisesti vastustusta. Eihän kukaan halua kuulla olevansa väärässä. On niin helppo yrittää muuttaa muita, mutta tehtävämme on itsensätoteuttaminen. Toisia on kykenevä auttamaan vasta kun on transmutoinut ja transformoinut oman mikrokosmisen majansa.  Lainaan jälleen otteen perusfilosofiasta:

Ruusuristin Koulu vetoaa kolmeen kykyyn, jotka ovat kuin kuolonunessa ihmisen mikroksen järjestelmässä. Koulu pyrkii herättämään nämä kolme kykyä suoraan kaikki esteet voittaen, niin että ne voisivat alkaa jälleen toimia. Niin pian kuin oppilaassa ilmenee jotakin näistä kolmesta kyvystä, syntyy toivottu yhteys Koulun ja oppilaan välille. Kaiken mitä Koulu välittää hänelle ja kaiken mihin se sitoo hänet, oppilas kokee, näkee ja tietää suorana ensikädenkokemuksena. Kun tällainen yhteys on perustavasti luotu, oppilas tiedostaa syvällisesti, että se mitä Koulu hänelle neuvoo on hyödyllistä ja välttämätöntä. Näin on selvää, ettei Hengellinen Koulu vaadi minkäänlaista kansanomaista uskoa vaan selkeää, positiivista tietämystä: ei tietämystä tietoaineistokokoelman, dogmien, fraasien, opinkappaleiden, olettamusten jne. hallitsemisen merkityksessä, mikä jättää ihmisen viime kädessä kuitenkin tyhjin käsin, vaan tietämystä oivaltamisena, asioiden "läpi" näkemisenä, ehdottomana sisäisenä omistamisena. 

Jos Ruusuristin Koulun ja kiinnostuneen oppilaan välille rakentuu yhteys tältä pohjalta, ei ole kysymys auktoriteetista ja typerästä kuuliaisuudesta, vaan sisäisestä tunnistamisesta ja tietoisesta polun seuraamisesta. Kolmen uinuvan kyvyn on siis alettava ilmetä oppilaan elämässä: kyky uuteen tahtoon (jumalallisen hengen sytyttämä), kyky uuteen viisauteen (joka käsittää ja valaisee Jumalan maailmaa ja ihmisiä koskevan suunnitelman), kyky uuteen toimintaan (joka auttaa toteuttamaan tämän Jumalan suunnitelman). 

["Mikros" on lyhenne mikrokosmoksesta; vanhastaan on ajateltu että ihminen on oma pienoismaailmansa suuressa maailmassa eli makrokosmoksessa, ja näiden välillä on tietty vastaavuus.  LR opettaa että mikrokosmos on pallonmuotoinen voimakenttä ihmisen ympärillä, joka muodostaa ikään kuin oman taivaankantensa "tähdistöineen".]

Oppilaalla on oleva kolminainen päämäärä olemassaolonsa tunnuksena: oivallukseltaan gnostilainen, tunnustukseltaan ruusuristiläinen, pyrkimykseltään vapaamuurari. Minä uskon ja toivon ja kaipaan. Olen kuitenkin vielä vaiheessa, missä hyväksyn Koulun esittämät asiat järjellis-eettisesti, "näin on oikein, tämä on totuus". Se on aluksi horjuva perusta. Puhutaan "uudenlaisesta magneettisesta hengityksestä aivojärjestelmän avulla", se on tietoiseksitulemista jota seuraa uusi elämäntila. Se on vaihe, joka oppilaan täytyy saavuttaa tullakseen ajankohtaisesti osalliseksi uudesta ajasta. 

Vaihtoehdot käyvät vähiin, kun on harkittava ammatinvalintaa Hengellisen Koulun oppilaana myös gnostiselta kannalta. Myös hoitomuodot, joissa avataan hermoratoja maisille elämänvirtauksille, ovat pois suljetut; näin esim. shiatsu ja vyöhyketerapia, joita joskus ajattelin. Kosketushoidoista turvallisia ovat tavallinen lihashieronta ja urheiluhieronta. Hoitoalan ammattia valitessa olennaisinta on, ettei ryhdy ammattiin, joka a) operoi okkultismin pohjalta, b) sitoo hoidettavan entistä tiukemmin maiseen kiertoon ja edistää hänen kivettymistään, c) soveltaa nykyistä "psykologia"-tiedettä jollakin tavoin. Jotta tulisi osoitetuksi miten vähäiset tietoni vielä ovat, viimeksi kävi ilmi asiaa kysyessäni, ettei kyseeseen voi tulla myöskään aromaterapia; en lainkaan osannut kuvitella, että jo eteeristen öljyjen käyttö sinänsä olisi millään lailla kyseenalaista, mutta näin kuulemma on: se yrittää saada ihmisen "tuoksumaan Herralle otollisesti" maisin keinoin, siis tuoksun avulla virittää ihmisen olemus "puhtaalle tasolle, terveelle tasolle, myönteiselle tasolle", vaikka mikään dialektiikan pilaantuneista ja nykytasolla voimansa menettäneistä tuoksuista ei voi korvata sitä, että ihminen ei kulje polkua ja muutu "suloiseksi tuoksuksi Herralle". Sama pätee väriterapiaan: Goethen väriopissa on perää, mutta sitä ei saisi vetää maiselle tasolle. Todellinen värioppi gnostisena tieteenä vetoaa oppilaan eri vaiheisiin polulla, tietty seitsemän värin seitsemän sävyn säde koskettaa häntä tietyllä hetkellä erityisesti, mutta minän ei pidä yrittää kiinnittää siihen mitään huomiota. Gnosiksen "väriterapia" kohdistuu kasvavaan sieluun. 

[Homeopatia oli oppilaille OK, ja tietenkään tavallisen lääketieteen metodeja ei kielletty. Kuulin kerrottavan, että C.G. Jungin oli ensin määrä perustaa tämän aikakauden gnostinen mysteerikoulu - hänhän tunnetusti oli kiinnostunut gnostilaisuudesta aikansa - mutta hän valitsi sitten toisen tien.]

Sain vahvistuksen, että Hengellinen Koulu suhtautuu gnostisin perustein kielteisesti - vaan ei tuomitsevasti - homoseksuaalisuuteen. Ei mieluisa uutinen minän kannalta, mutta osasin odottaa sitä. Se ei horjuta luottamustani vähääkään, ei suinkaan: pyrin täyttämään kaikki oppilaanaolon vaatimukset ja pysyn uskollisena gnostilaiselle veljeskunnalle, jotta... minuunkin kerran sopisivat sanat: "Te olette maailman valo ja maan suola." Ei niin, että tuntisin turhaa ylpeyttä kuulumisesta etuoikeutettujen edelläkävijöiden joukkoon, "Herran valittuun kansaan" - pois se minusta! On totta, että kun ensi kerran tulin tuntemaan nimen Lectorium Rosicrucianum, ajattelin, että olisipa hienoa saada sanoa olevansa "ruusuristiläinen". Mutta enää se ei ole "hienoa" vaan välttämätöntä, enkä minä vielä edes ole ruusuristiläinen sanan varsinaisessa merkityksessä. 

Mutta palatakseni homoseksuaalisuuteen, sanotaan, että sellaisen seksuaalisuuden jatkaminen vaikuttaa kaikkiin ruumiisiin - luullakseni häiriten oikeaa polarisaatiota (miehellä on positiivisesti polarisoitunut aineellinen ruumis, negatiivisesti polarisoitunut eetteriruumis, positiivisesti polarisoitunut haluruumis ja negatiivisesti polarisoitunut ajattelukyky; naisella päinvastoin) - niin ettei inhimillisen elämänaallon kahden ominaisuuden yhteistyö - kosminen kaksiykseys - voi toteutua, ja näin ollen se mitätöi paluutien kulkumahdollisuuden. Ratkaisuna tässä(kin) on vähittäinen neutraloituminen - ei itsensä pakottaminen, joka johtaa vain itsepetokseen, patoutumiin, jotka kerran ryöpsähtävät pinnalle räjähdyksenomaisesti. Seksuaalisuus muuttaa painopistettään oppilaanaolon aikana poispäin fyysisistä tarpeista, kuten kaikki muutkin minän omat tarpeet ja mieltymykset/antipatiat vähitellen ikäänkuin liukenevat pois, häviävät auran olemuksestamme kun väreilytasomme kohoaa. Kun kerroin Merville koettelemuksestani, hän totesi kuitenkin tulleensa valtavan iloiseksi luettuaan vankasta luottamuksestani Gnosikseen! Sillä niinhän se on: positiivisen päätöksen tehtyään ja tahtoessaan kulkea vapautuksen tien, kohtaa vastedes aina vastustusta, joka tulee peilisfääristä, korkeammasta itsestä ja karmasta. Hänen tulkintansa mukaan seksuaaliset poikkeamat ovat peräisin edellisistä elämistä karmaan piirtyneistä järisyttävistä kokemuksista. 

Piirrokseni 1995
Kirjoittaisinko vielä muutaman sanan Hengellisen Koulun ilmenemisestä. Koulu on hierarkinen pyramidi, jonka rakennuskivinä ovat oppilaat. Oppilaat eivät ole mitään ilman Koulua, mutta Koulukaan ei ole mitään ilman oppilaita. Koulu on magneettinen todellisuus tai painovoimakenttä. Kaikki siinä vaikuttava voima on peräisin oppilaiden ja Hengellisen Koulun magneettisesta vetovoimasta ja se on jokaisen Koulun työssä mukana olevan käytettävissä. Valmisteleva oppilas valmistaa ulkoiset elämänolosuhteensa noin vuoden ajan sellaisiksi, että voi olla oppilaana Hengellisessä Koulussa. Koeoppilaana oppilas joutuu kohtaamaan dialektiikan kasvavan vastustuksen ja sisäinen kestävyys on siis koetteilla. Tunnustava oppilas tunnustaa oppilaanaolon vaatimukset elämäntapansa muuttumisella, lempeydellä ja neutraalisuudella. Tämä on ulkoista Koulua. Sisäisestä Koulusta ei ole hyötyä eikä haittaa tietää teoreettisesti, mutta siihen kuuluu Korkeamman Tietoisuuden Koulu, ecclesia, Kultainen Pää ja kuudes aspekti. Ecclesian oppilaat ovat sielunsa uudesti synnyttäneitä ja toimivat Herran seurakuntana koko ihmiskunnan hyväksi hyvin aktiivisella tavalla. 

Eri asteet ovat henkisiä, kukin etenee omaa tahtiaan: ryhmässäkin jokainen kulkee omaa polkuaan, vain päämäärä on yksi ja sama. Ihminen todistaa edistymisestään kuin avoin kirja, ei voi piilottaa mitään saati teeskennellä edistyneempää kuin on. Kukin aste edellyttää edellistä voimakkaampaa yhteyttä oppilaan ja gnostisen voimakentän välillä, ts. että oppilas on edennyt ja muuttunut paluutien prosessissa. Seitsenvaiheinen luomisprosessi huipentuu täydelliseen vapautumiseen eli dialektiikan jättämiseen lopullisesti ja yhtymiseen universaaliin veljeskuntaan. Hengellinen veljeskunta, Kristushierarkia, Corpus Christi eli Kristuksen ruumis, Kristuksen ainoa näkymätön kirkko... ilmestyy ihmisessä ja ihmisten kautta: sen muodostavat ensinnäkin ne, jotka alunperinkin voittivat lankeemukseen johtaneen kiusauksen, sekä kaikki paluutien kulkeneet. Se on ollut siis olemassa aikojen alusta asti. Mikä Gnosis, saattaa joku kysyä. Ymmärtääkseni sitä käytetään monissa vivahteissa, jotka pohjimmiltaan viittaavat samaan: säteilyvoima, Jumala, Jumalan staattinen valtakunta, Kristushierarkia... 

[Minäkin kai tavallaan pidin itseäni "kristittynä" jo silloin, vaikka jälkeenpäin olen sen nähnyt toisin, mutta Koulun mukaan ei ole väliä onko Jeesus ikinä elänyt; evankeliumit ovat silti totta, koska ne kuvaavat tien, jota jokaisen ihmisen itse on kuljettava. Ja konferensseissa muistan käsitellyn ainakin Tao Te Chingiä, jota tietenkin tulkittiin oman opin kannalta, ja myös muita uskontoja sivuttiin vastaavasti Koulun julkaisuissa.]

22.-23.7.1995

Minä kesällä 1995
Niin koitti päivä, jolloin jälleen astuin Perheniemen kamaralle. Mitä lähemmäksi tuo päivä tuli, sitä ristiriitaisemmiksi kävivät tunteeni, aivan kuten ravitsemuslinjan alkaessa ja välillä sen aikanakin, tyyliin: "Mitä hittoa minä täällä teen?" Haikeutta parin vuoden takaisista se ei ollut, se on ollutta ja mennyttä, vaikka Ullakin oli paikalla ja muutama muu tuttu noilta ajoilta. Jälleennäkeminen ei saanut meitä hyppimään riemusta, vaan oli pikemminkin pidättyvä ja viileä. 

Minulla ei ole Ullalle juurikaan sanottavaa, luulin. Kaiken sanottavani olen sanonut kirjeissäni, ja nyt nekin voi unohtaa. Tuntui kuin välillämme ei olisikaan ollut yhteyttä näiden parin viime vuoden aikana, emmekä tiedä toisistamme mitään, varsinkaan Ulla minusta. Taisin olla liian hätäinen arvioissani. Ekana viikonloppuna teimme kävelylenkin ja juttelimme vielä monta tuntia teen äärellä, ihan vanhaan malliin. Kerroin paljon Hengellisestä Koulusta, koska hän oli avoimen kiinnostunut, vaikka tekikin monia huomautuksia jotka osoittivat miten vähän hän lopultakaan ymmärsi (rock-musiikista hän sentään oli samaa mieltä). 

[1980-luvun saatananpalvonta paniikissaan Yhdysvaltain evankelikaaliset hyökkäsivät myös rock-musiikkia vastaan, ja ne aallot löivät Suomeen asti. Minusta oli jo tuolloin outoa, että LR lainasi kritiikittömästi esim. heidän väitettään siitä että KISS-yhtyeen nimi on akronyymi sanoista "Knights in Satan's Service", kun yleensä tavallinen kristinusko oli myös jotain mitä LR kritisoi.]

Koen oppilaanaolon Hengellisessä Koulussa vielä liian muodollisesti. Erossaolo ja yksinäisyydentunne ovat tavallaan luonnon pohjalta normaaleja kokemuksia, mutta ei enää niiden kohdalla, jotka Kristuksen Valo on vapauttanut. Opin ja elämän on tultava yhdeksi. Antakaamme J. van Rijckenborghin jatkaa tästä ja viedä ajatusta pitemmälle:

Täynnä oivallusta ja täynnä iloista spontaania vapaaehtoisuutta, itsestäänselvänä elämänasenteena, elämän tekoina, täytyy teidän kokea Uusi Testamentti. Vasta silloin te olette uudella, todellisella tavalla uskonnollinen. Se on elämänasenne, jonka täytyy tulla ilmi joka sekunti.

 Ulla lähti, sanomatta hyvästi, mutta paljonhan tulikin sanottua puolin ja toisin. Meillä oli paljon selvitettävää, kuten hän totesi, mutta kaikkea ei tarvinnut sanoa ääneen. Kirjoittelemme edelleen epäilemättä säännöllisen epäsäännöllisesti; meidän yhteydenpitomme on vapaa muotoseikoista. Sain kuin sainkin kerrottua reikituttavalleni Tiinalle loppujen lopuksi hyvin helposti jättäneeni Reikin, ja miksipä ei; sehän on minun ratkaisuni. Olen valinnut toisen tien, eikä siitä kenenkään pidä pahastua. Hänkin oli kyllä kiinnostunut, mutta muutoin sama juttu kuin Ullan kanssa. "Kaikki tiet vievät perille, kutsuttiin päämäärää sitten Isän Kodiksi tai miksi tahansa" (Ulla). Mutta meidän ei pidä etsiä omaa totuuttamme, vaan ehdotonta Totuutta, ja se Totuus on meissä itsessämme; "Taivasten valtakunta on teissä itsessänne", se on lähempänä kuin kädet ja jalat, todetaan usein julkaisuissamme. "Tässä on koottu yhteen tuttuja asioita ja yritetty tehdä siitä jotain erityistä" (Tiina). Palasia Universaalista Opista on toki yleisesti tunnettu ennenkin. Lectorium Rosicrucianum on menneisyyden todella vapauttavien Hengellisten Koulujen synteesi meidän ajallemme sovitettuna. 

Lectorium Rosicrucianum esittäytyi ensi kertaa laajemmin Suomessa, Helsingissä, kahden esitelmäpäivän merkeissä. Mukana oli meidän suomalaisten [meitä oli silloin 4] lisäksi noin viisi ruotsalaista ja kymmenen hollantilaista, mm. herra van Eijk, jonka tapasin jo tammikuussa Edshultissa. Ihmisiä ei ollut kovin paljon ulkopuolelta, mutta ei se määrä vaan laatu! Toive, että Suomeenkin vielä perustettaisiin keskus, lienee tässä vaiheessa vielä utopistinen. Mervi sanoi, että jos haluaisin lähteä konferenssiin, minun ei tarvitse maksaa bensakuluja autokyydistä; siitäkös innostuin niin, että vielä samana iltana päätin lähteä kesäkuun konferenssiin! Se on se kohtaamisen sfääri, sisäisen syventymisen ja hiljaisuuden sfääri, ilon ja innostuksen sfääri: "missä kaksi tai kolme kokoontuu minun nimeeni, olen heidän keskellänsä." Konferenssissa oppilas pääsee kontaktiin Hengellisen Koulun Elävän Ruumiin kanssa, samoin kaipuunsa pohjalta milloin ja missä tahansa, ja saa näin vastauksen kysymyksiinsä. 

Vähän esitelmäviikonlopun jälkeen löysin oveni alta mitä merkillisimmän viestin, joka vaati pikaista vastausta. Sen oli kirjoittanut kurssitoverini, muuan Paula. Lainaan sen tähän kokonaisuudessaan, koska se osoittautui merkityksellisemmäksi kuin kumpikaan meistä osasi tuolloin kuvitella:

"Marko, ehkä on vähän tyhmää kirjoittaa kirje, mutta en muuten saa tätä sanotuksi. Ei sinun tarvitse olla vaivaantunut minun takiani. Et ole tehnyt yhtään mitään. Minun mielialojeni ja käytökseni ailahtelun syyt ovat itsessäni ja johtuvat omasta sisäisestä kasvuprosessistani. Joten ole vain ihan oma tavallinen itsesi, äläkä anna olemassaoloni häiritä tai rajoittaa. Ihmisyyden kunnioittaminen on mulle tärkeää. Siksi tuli tarve selvittää tämä. Anteeksi, jos olen aiheuttanut hämmennystä!" 

Jos jokin minussa hämmennystä aiheutti, se oli hänen kirjeensä, ja sen tein selväksi vastauksessanikin; mutta sen kirjoittaminen ei ollut typerää jos asia oli häntä vaivannut. Minä jos kuka tiedän että ihmisiä voi olla vaikea lähestyä, ja minua varmasti erityisesti. Taisin olla ainoa, joka ei kuukaudessa ollut vieläkään täysin oppinut kuka kukin on (miksiköhän, sitä sopii kysyä), joten jouduin hetken miettimään "kuka Paula", ja sittenkään kun muistin, en ollut aivan varma ajatellessani miten vähän olimme olleet tekemisissä toistemme kanssa. Se oli hänen kokemuksensa ja merkityksellinen hänelle. 

Olenhan ennenkin törmännyt siihen, että minua tulkitaan väärin, ja ihmekös tuo, kun en anna itsestäni mitään ulospäin: jätän muut arvailujen varaan. Tavallaan kurssi meni alusta asti poskelleen; lähdin liikkeelle väärällä asenteella, "minä ja ne muut". Mehän olemme toinen toistemme peilejä; jos Paula heijasti minuun jotain mikä oli hänessä itsessään, niin kuin hän kirjoittikin, se on silloin totta, hänelle. Kysynpä vain, näemmekö me ihmiset koskaan toisiamme suoraan, ilman että minä-harha on aina välissämme ja vääristää kaiken mitä näemme? Minulla on omat henkilökohtaiset ongelmani, jotka eivät liity kehenkään tiettyyn ihmiseen, vaan ihmisiin ylipäänsä, enkä ehdi ihmetellä jonkun toisen käytöstä kun en aina ymmärrä omaanikaan. Ainoa, jonka olemassaolo minua rajoittaa, on "MINÄ"; minähän olen "oma tavallinen itseni", mutta en haluaisi olla! En varmasti ole tehnyt mitään, siinäpä se: elämäni tarina. Onneksi tähän on lääke, ja varsinainen yleislääke onkin: se on hyvin vaikea ja pitkällinen prosessi - kutsuttakoon sitä nyt sitten vaikka "sisäiseksi kasvuprosessiksi", vaikkemme tarkoitakaan samaa, siitä olen varma: minä tarkoitan samaa kuin Johannes joka toteaa; "Hän kasvakoon, mutta minun tulee vähetä." Siitä tuli ripittäytyminen puolin ja toisin. Päätin vastaukseni lainauksella Rodney Collinin kirjasta Valon peili: "Ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. He eivät näe, että he ovat toistensa kaltaisia - läpikäyvät samoja vaikeuksia, ongelmia ja sairauksia. Kukaan ei ole yhtään toistaan parempi eikä huonompi. Meidän kaikkien on kestettävä kaikkea. Mitta on kaikille sama. Kaiken minkä annamme, saamme takaisin. Jos kunnioitamme toisia, he kunnioittavat meitä, jos ymmärrämme muita, he ymmärtävät meitä. Kaikki minkä annamme, saamme takaisin saman suuruisena, saman värisenä ja saman laatuisena. Meidän on opittava antamaan ja ottamaan. On paljon vaikeampaa ottaa kuin antaa, mutta meidän on opittava."

Sain vastauksen vastaukseeni; kuten arvelinkin, Paulaa helpotti lukea etten pitänyt häntä "sentään aivan pimeänä", kuten hän muotoili. Hän ei kuulemma ollenkaan hämmästynyt tieni valinnasta vaan kertoi oman sisäisen prosessinsa liittyvän samaan asiaan. Hän mainitsee paheensa olevan puhua ensin ja ajatella sitten, ja häntä olikin juuri muistutettu omasta vajavaisuudestaan ja kehotettu opettelemaan hiljaisuutta (sisäinen ääni). En minä kyllä Paulaa sanoisi järin puheliaaksi, mutta jokatapauksessa hän vielä toteaa, että "sinä olet varmasti paljon pitemmällä tuossa nöyryyden opettelussa ja hiljaisuudessa." Hän kiitti Rodney Collinin sanoista; paljon ajatuksia tuli mieleen. Viesti päättyi toteamukseen, että jos haluan vaihtaa ajatuksia kirjoittamalla niin voin sen tehdä. 

Ero on nähdäkseni siinä, miten käsitämme esim. juuri nuo Johanneksen sanat, "Hän kasvakoon, mutta minun tulee vähetä", tai yhtä hyvin Jeesuksen sanat: "Joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen" (vrt. Hiljaisuuden ääni, s. 314). Voimme puhua samoin käsittein ihan eri asioista. Minun tarkoituksenihan ei ole jalostaa minää vaan luopua siitä. En ottanut heti kättelyssä esiin hienoja nimityksiä transfiguraatio, endura jne., täytyy edetä varovasti maaperää tunnustellen, varsinkin kun Paulan toinen viesti oli Valamon luostarin Tzasounaa esittävällä postikortilla (sittemmin selvisi, että ravitsemuslinja, jolta Paula jatkoi peruslääketieteeseen, teki syksyllä retken Uuteen Valamoon, ja Paulan äiti on kyllä ortodoksi). Sen sijaan piirsin kyllä kirjeeni kääntöpuolelle ruusu-ristin. Sydämen ruusu: tarkoittaa ihmisen kuolematonta Kristus-periaatetta, joka on alkuperäisestä Henki-Sieluihmisestä säilynyt jäänne. Risti: tarkoittaa kuolevaista ihmistä. Ruusun kiinnittäminen ristiin: tarkoittaa tarkoittaa sisäistä prosessia, jossa minäihmisen aineesta syntynyt tietoisuus alistetaan "päivittäiseen kuolemiseen", niin että tosi Jumal-ihminen voisi nousta ylös hänestä. Saamansa valkoisen ruusun - kylvösiemen koskemattomassa tilassa sydämen pyhäkössä - alkuvaiheen oppilaan on itse värjättävä punaiseksi omalla sydänverellään, persoonallisuusolemuksensa transmutaatiolla. 

Paula kirjoittaa omasta prosessistaan, että "päällepäin se ei tietenkään näy vielä". Samaa voin sanoa minäkin: 

Sinun itse pitää täyttää, pitää tulla laiksi. Uuden elämän lain täyttäminen ei tarkoita, että sinun pitäisi opiskella, oppia joukko sääntöjä sydämellä ja seurata niitä ulkoisesti, vaan että uuden toiminnan kautta käytöksesi on sellainen, että erotus sinun ja Gnosiksen välillä neutraloituu. Niin kauan kuin tämä ovi on suljettu, on vähän mitä hyväksesi voidaan tehdä. Sinun itsesi täytyy avata ovi uudenlaisella toiminnalla sisäisen tarpeesi seurauksena. 

Jan van Rijckenborgh/Catharose de Petri: The Universal Gnosis

Velvollisuutemme on toimia, tekonamme on valita. Mitä tulee ajatustenvaihtoon, aika hassu tilanne - melkeinpä skitsofreeninen: olemmehan keskusteluetäisyydellä. Tuumin, ettei minulla ole pakottavaa tarvetta vaihtaa ajatuksia, kun jokatapauksessa kirjoitan pitkiä ja syvällisiä kirjeitä ystävilleni, mutta minähän yksinkertaisesti pidän kirjoittamisesta! Sillä hetkellä en vielä nähnyt - niin kuin nyt - että tämä on ensimmäinen ihminen, jonka kanssa voin todella vaihtaa ajatuksia kirjeitse; ei millään pahalla Tiinaa, tai Ullaakaan, kohtaan. Eipä silti, ettenkö nauttisi kunnon keskustelustakin silloin harvoin kun siihen tarjoutuu tilaisuus; siis tilaisuuksiahan yleisesti ottaen on ollut, mutta harvemmin keskustelun taso liikkuun pintaa syvemmällä, ja sitten on vielä tämä kumppanin vastaanottavaisuus joka täytyy huomioida. Toisaalta samat kirjoitetut asiat ääneen lausuttuna voivat kuulostaa omituiselta, luulen, ja paperille nyt vain on helpompi koota ajatuksensa. 

"Ajatusten vaihdossa" on aina riskinsä, varsinkin kun et vielä tunne toista kunnolla; minullehan jokainen on epäilty kunnes toisin todistetaan. Ja mietin sitäkin millaisiin siteisiin tämä saattaa pidemmän päälle johtaa, mutta enhän voi karttaa läheisiä ihmissuhteita vain niistä mahdollisesti seuraavien ongelmien vuoksi: siitä taas seuraisi omat ongelmansa, vaikka Ullalle sanoinkin enemmän tai vähemmän piloillani, että elämä olisi helpompaa ilman ihmissuhteita - pötyä! Ehkä on niin, että minä voin antaa Paulalle jotain, kuten Ulla aikoinaan minulle; ehkä se on tarkoituskin, mutta kutsumuksena sitä on turha ottaa, teen vain niin kuin parhaaksi näen kunakin hetkenä. Ja tietenkään ei ole pois suljettua, että myös hän voi antaa jotain minulle - siitähän ajatusten vaihdossa on kysymys. Saattoipa niin jo tapahtuakin, sillä suunnittelin pitkään aamunavausta lempiaiheestani "vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa", ja Paulan sanat hiljaisuudesta tulivat ikään kuin johdatuksena, että NYT on aika! Luin lyhyitä yhteen sopivia otteita eri läheistä... Lopuksi pidettiin viiden minuutin hiljainen hetki, kuinkas muuten. Monille oli varmasti yllätys että seisoin heidän edessään puhumassa, eikä se minullekaan mikään itsestäänselvä pikku juttu ollut. Viimeksi juuri samalla viikolla sain kuulla, hyväntahtoisesti mutta kiusallisesti, että "kun tämä poika ei virka mittään". Tuokin henkilö sai vastauksen tässä muodossa...

Paula kirjoitti ettei pystynyt sanomaan minulle että aamunavaukseni oli hyvä, kuten oli aikonut, koska alkoi tuntea syyllisyyttä siitä "että me puheliaat taidammekin olla aikamoisia turhan höpöttäjiä". Enhän minä sitä sentään niin jyrkästi tarkoittanut; kyllähän puhua saa, ja pitääkin. Mutta kuten Catharose de Petri kirjoittaa kirjassa Kultainen Ruusuristi:

Tiesittekö, että ihmisääni samoin kuin puhumamme sanat ovat tulosta koko aistielintemme suuntautuneisuudesta, ts. ajatustemme, tunne-elämämme, veremme jännitystilojen ja koko olemassaolontilamme suuntautuneisuuden tulos? Tiesittekö, ettemme äänemme avulla pelkästään tuo ilmi olemassaolontilamme laatua, vaan myös levitämme koko olemassaolontilamme ympärillemme? Emme levitä olemassaolontilaamme pelkästään säteilyllämme, vaan saatamme äänemme avulla säteilymme tässä maailmassa toimivaksi maagiseksi kyvyksi. Kun joku puhuttelee meitä henkilökohtaisessa suuntaumuksessa ja kun kuuntelemme, kokonainen olemassaolontila tuodaan tietoisesti toimintasäteemme sisälle ja otamme sen vastaan. Meitä puhuttelevan äänen takana ei nimittäin ole pelkästään ajatuksia ja tahdon toimintaa vaan neljä eetteriä, joista kukin ilmenee kolmessa tilassa, ts. 12 aspektia. Keuhkojen ilmavirran avulla, joka saa äänen kuulumaan, nämä 12 henkilökohtaista eetteritilaa tuodaan yhdessä meidän omaan järjestelmäämme, jossa ne suurimmalta osaltaan tulevat hyväksytyiksi tullen siten toimiviksi. Näin kudomme keskinäisellä puheellamme lukemattomia siteitä, ja tämän luonnon kudelmiin jäämme peruuttamattomasti roikkumaan kuin hyönteiset hämähäkinseittiin. Siksi oikeamielisen Hengellisen Koulun todellinen oppilas puhuu, jos vain mitenkään mahdollista, ainoastaan persoonattomasti. Todellinen oppilas välttää tavanomaista keskustelua mahdollisimman paljon. Toistuvasti oppilaille tähdennetään hiljaisuutta ja vaiteliaisuutta. Näin hän voi suojella itseään ja välttää estämästä toisia. Koulu odottaa oppilaiden henkilökohtaisissa keskusteluissaan käyttäytyvän niin, että kaikki vaara heille itselleen ja toisille vältetään.

Paulan kolmas viesti olikin sitten jo pitempi kirje, joka viimeistään hälvensi epäilyni häntä kohtaan, ja rohkenin antaa hänelle Koulun esitteitä (jotka hän ilokseni koki Hengen ravinnoksi itselleen)... Myöhemmässä vaiheessa jouduin kuitenkin kasvotusten ongelman kanssa, kun minun täytyi tarkkaan punnita onko "rehellistä" kertoa Paulalle Koulun näkemystä henkiyhteyksistä, kun hän kirjoitti että "meille on annettu henkiopettajia, -oppaita ja -auttajia", vai sekaantuisinko liikaa toisen asioihin. Kallistuin sille kannalle, että se on velvollisuuteni, ei vain oppilaana vaan kanssaihmisenä, ja niinpä tietämättä että hän parhaillaan kirjoitti vastausta "älä koe velvollisuudeksesi puuttua asiaan", lainasin Paulalle Jan van Rijckenborghin Demasqui - Naamioiden Riisuminen, joka juuri on saatu suomeksi. Kyllä hän luki sen, vaikken voinut taata että se olisi mieluista luettavaa - itseasiassa jopa suuresti epäilin sitä. 

Niin kuin Tiinan ja Ullan kommenteista kävi ilmi, ja sikäli kun muistan omia epäilyjäni viime syksyltä, mikä nyt tuntuu hyvin kaukaiselta, ihmisten on vaikea ymmärtää Hengellisen Koulun tehtävää ja oppilaanaolon merkitystä; he katsovat asioita puhtaasti tämän luonnon perspektiivistä. Minä olen alkanut nähdä - vielä hapuillen - toisesta näkökulmasta, sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka on saanut yhteyden Hengellisen Koulun Elävään Ruumiiseen. Olkoonkin, että näin alussa ylilyönnit ja suoranaiset väärinkäsitykset ovat mahdollisia: innostus on palava, mutta käytännössä seison vielä sivussa. Se suotakoon anteeksi. Ainakin tein Paulalle selväksi missä itse seison tiettyihin asioihin nähden. 

On kuitenkin syytä ottaa vakavasti seuraava varoitus kirjasta The Universal Gnosis:

Se saattaa olla selvää jokaiselle teistä, että hän, joka - toistettujen varoitusten jälkeen - kulkee kutsuen itseään oppilaaksi, vaikka syvimmässä tietoisuudessaan hän ei ole, tuomitaan itse-ylläpitämisensä mukaan. Kaikkien oppilaiden nykyaikaisessa Hengellisessä Koulussa odotetaan tulevan Pistis Sofiaksi, se on oppilas, joka uskon vakaumuksessaan murtautuu tietoisesti läpi ikuiseen viisauteen. Sellainen perustaa liiton Gnosiksen kanssa ylösnousemista varten. Kaikille muille, jotka ylläpitävät itseään Koulussa, se aiheuttaa kauemmaksi lankeemuksen. Katso, olemme ilmoittaneet teille.

Niin ikään on hyvä pitää mielessä ote Catharose de Petrin kirjasta Kirjeitä

"Ajan" ilmiö synnyttää monia elämän täyttymystä etsiviä ihmisiä, joitakin puhtaan uskonnon pohjalta, mutta myös okkultismiin suuntautuneita ja okkultisuskonnollisia ihmisiä. Nämä aspektit me voimme nähdä yhtä monena "siltana" lopulta ainoan päämäärän, henkisielun kotiinpaluun, saavuttamiseksi. Joku ihminen on valinnut vähän suoremman tien kuin joku toinen. Mutta kaikkien täytyy aloittaa puhtaasta lähtökohdasta: En minä, vaan toinen minussa. Niin kauan kuin ihmisellä ei ole lujuutta omassa olemuksessaan, tulevat epäilykset toisten tekemisistä ja tekemättä jättämisistä yhä uudelleen ilmestymään hänen olemuksensa pinnalle. 

Piirrokseni 1995
Ihana konferenssiviikonloppu takana! Palasin opistolle täynnä hengellistä voimaa - siinä määrin kuin tässä vaiheessa kykenen vastaanottamaan - kuin toiseen maailmaan, kuin olisin ollut poissa kauemminkin; kurssi olikin sellaista pakkopullaa, vaikka ei voinut sanoa että koti-ikävä vaivaisi - paitsi Ikuiseen Kotiin, joka on meille kaikille yhteinen. Sain Merviltä lisävalaistusta kysymykseen homoseksuaalisuudesta. Lyhyesti: munkin tai nunnan menneisyys omassa karmassa voi tuoda homoseksuaaliset taipumukset esille jossakin seuraavassa elämässä (ahaa-elämys!). Jan van Rijckenborgh sanoo:

Parannuksena tämän sairauden kantajille on, että he ensinnäkään eivät elä vääristyneen taipumuksensa mukaisesti (!) ja toiseksi että he suuntautuvat polkuun täydellä suuntautumuksellaan ja kulkevat sen päättäväisesti.
[Korostuksen ja huutomerkin lisäsin tekstiin itse tuolloin.]

Vähän aikaa harkittuani ilmoittauduin myös elokuun kansainväliseen konferenssiin, vaikka toukokuun lopussa olin sitä mieltä että en usko osallistuvani. Tilaisuus nähdä oppilaita ainakin Saksasta ja Hollannista oli liian houkutteleva, olenhan kasvanut kuin tynnyrissä, ja nyt yht'äkkiä kansainväliset tuulet puhaltavat elämääni. 

Ullakin kiinnitti huomiota siihen, että keskukselle pyydetään ilmoittamaan heti jos sairastuu vakavasti. No, Hollannissa on tämä keskus, Rozenhof, josta saa jonkinlaista apua: Suomessa oli jonkin aikaa koeoppilaana muuan Heikki, joka sairastui syöpään, ja häntä kehotettiin keskittymään päivittäin tiettyyn aikaan vastaanottamaan tuota apua. Kuten arvelinkin, ruumiillisen prosessin vuoksi veren ja elinten luovutus ei ole suotavaa kuin äärimmäisessä hädässä. Peruslääketieteen kurssillakin olemme kuulleet nk. "solumuistista", eli siirrännäisen tai verensiirron saaneet ihmiset usein kokevat muistikuvia, jotka selvästi kuuluvat luovuttajalle... Mitä hautaukseen tulee, ruumiin on kuoleman jälkeen oltava rauhassa kolme päivää - mikä yleensä tuleekin täyteen - jonka aikana prosessi täyttyy. Hautaustavalla sitten tuskin on enää olennaista merkitystä, kun jäljellä on vain tyhjä kuori, joten tuhkaus käy...

Päätösjuhlassa vedin taas yllätyksen takataskustani - kirjaimellisesti - ja jaoin kaikille halauslippuja, jotka sitten panimme täytäntöön: vapauttava kokemus! Mainio ohjelmanumero oli Marketallakin [opettajamme]: kirjoitimme nimemme paperille, jotka levitettiin pöydille, ja kierrettiin kirjoittamassa toisten - ja miksei omaankin - papereihin jotain myönteistä tuosta ihmisestä. Minulle kertyi kaikkea vanhastaan tuttua, tyyliin: rauhallinen, kuuntelija, mietiskelijiä, arvoituksellinen... mutta eniten minua lämmitti lukea kolme kommenttia: kaunis/kiva/salaperäinen hymy! Se on piirre jota minäkin arvostan ihmisissä. Täytyisi kai muistaa väläytellä sitä nyt useammin, mutta miksiköhän kotipuolessa harvemmin hymyilyttää? Tämä ei ollut sellainen kurssi, jonka jälkeen kyynelehtisin kuten kaksi vuotta sitten. Jäin vielä opistolle yhteen putkeen kahdeksi viikoksi, muutamaksi päiväksi talkootöihin, sitten luomu-kasvitarhan hoitokurssille ja yrttilääkinnän kenttäkurssille, saadakseni ravinto- ja luontaisneuvojan paperit. 

Se ei ollut suunnitelmissani tullessani peruslääketieteen kurssille, mutta siitä vain kun tilaisuus on, tuumin... Yrttilääkinnän kenttäkurssilla kukin kymmenestä neuvojakandidaatista sai vedettäväkseen ryhmän, kun haimme yrttejä luonnosta. Koin tosin olevani ennemminkin osa ryhmää kuin sen vetäjä. Ehkä juuri se koitui turmiokseni. Viikon lopussa teimme kukkatippoja, minä voikukasta, koska eräs kukkaterapeutti peruslääketieteen kurssilla kertoi sen auttavan kaikkiin patoutuneisiin tunteisiin. Osasin siis odottaa jotain, mutta en sitä mitä siitä sitten seurasi. Join koko 100 ml kulauksittain vähän väliä, ja jokin tuntui liikkuvan sisällä etsien ulospääsyä, mutta tarvittiin laukaiseva tekijä ulkoapäin. Se tuli kun neuvojat kokoontuivat palaveriin ja saivat kirjallista palautetta ryhmiltään. Sain yhden lapun, joka alkoi: "hiljainen, vetäytyvä, hymyilevä", ja jatkui että "tuntee reitit, mutta neuvontaa ei saanut. Ei saanut kontaktia vaikka kuinka yritti kysellä". Mitä puppua! Olen taatusti vastannut niin hyvin kuin olen osannut, mutta lieventävänä asianhaarana siitä on sentään kaksi vuotta kun viimeksi näitä asioita opiskelin. Ja kaiken huippuna lause: "Hymyilemällä ei neuvota, vaikka onhan se parempi kuin olla vakava." Teki mieli todeta: "Kiitti vaan helvetisti, hymy on hyytynyt!"

En pystynyt puhumaan Marketalle kun jäimme kahden kesken, enkä mennyt päivälliselle. Hän päätti olla antamatta minulle diplomia, ennen kuin olen saanut lisää harjoitusta. Muut olivatkin opistossa koko talven, minun aikanani koko neuvojan koulutusta ei vielä ollut... Minähän imen tuollaisen itseeni kuin pesusieni, ulkoisesta tekijästä tulee sisäinen tekijä. Ensin tuli itku, mutta ei tarpeeksi, sillä kuten olen oppinut, poistuu kyynelten mukana ylimääräistä adrenaliinia. Loogista, kun asiaa oikein ajattelee; fytoterapiassa voikukka vaikuttaa mm. maksaan, ja kiinalaisen lääketieteen mukaan maksaan varastoituu viha. Sopii kuvaan. Kovin tervehdyttäväksi reaktiotani ei voi sanoa, sillä en kyennyt purkamaan sitä. Olisin halunnut huutaa ja raivota, mutta aina järjen ääni kuiski ettei noin sovi tehdä; "mitä muut mahtaisivat ajatella" (niin kuin ei opistolla oltaisi totuttu  kaikkeen). Kiehuin vain hiljaisella tulella, ja vastoin kaikkia pyrkimyksiäni toivotin ihmisiä helvettiin, niin että jo pää tuntui raskaalta moisesta saasteesta. 

Seuraavana päivänä, lähtöpäivänä, luulin jo päässeeni sen yli, mutta aamupalalle mennessäni totesin toisin olevan; pinnan alla kyti... Pettynyt? Katkera?  Kyllä! En kuitenkaan syytä ketään - enää, vaikka ryhmässäni oli kaksi varsinaista tyhjänhölöttäjää ja yksi tosikko hapannaama. Löytyi toinenkin palaute, jossa minun sanottiin vastanneen kysyttäessä, mutta etten ollut puhunut oma-aloitteisesti. Tyypillistä, eikä edes pidä paikkaansa... Parhaasi teet ja luulet selviytyneesi vähintäänkin kiitettävästi, niin tässä on kiitos! En osallistunut tilaisuuteen jossa neuvojat saivat diplominsa, en ollut juhlatuulella sen paremmin kuin hempeissä jäähyväistunnelmissakaan. 

Kokemussaldo on plussan puolella, olenhan yhtä uutta ystävää rikkaampi! Näin siitä huolimatta että puhuin Paulan kanssa toden teolla vain kerran, näyttäessäni valokuvia viime vuoden reissuiltani, ja tunnelma oli vapautunut, jopa siinä määrin, että Paula kertoi myöhemmin tunteneensa löytäneensä "kauan kadoksissa olleen veljensä"; kauneinta mitä olen kuullut! Meillä on paljon samanlaisia kokemuksia, olimmepa mm. yhtä aikaa Denise Linnin kurssilla (menneet elämät)... Tämä ihmissuhde on enemmän kuin osasin kuvitellakaan, vaikka alkoi niin erikoisissa merkeissä. Sattumaako? Tuskin. 

21.-22.10.1995

Kansainvälisessä konferenssissa 4.-6.8.1995 puhuttiin juuri sellaisista asioista, joita olen pohtinut viime aikoina. Välillä minua on ahdistanut huoli ja epäily, olenko sittenkään kelvollinen tähän, kykenenkö tekemään sitä mitä on tehtävä - murtamaan mikä on murrettava. Jälkeenpäin minut täytti kuitenkin jälleen suuri sisäinen varmuus ja luottamus! Nyt suunnittelen jo seuraavaa konferenssimatkaa, vaikka alkuvuonna en ajatellut käydä siellä näinkään usein; kun mitään estettä ei tällä hetkellä varsinaisesti ole, ja tunnen todella jotain sieltä saavani, niin tietenkin haluan käydä mahdollisimman usein... Catharose de Petri kirjoittaa: 

Todellinen oppilaanaolo alkaa aina yksinäisyydessä, mutta sitä mukaan kuin veli tai sisar edistyy vapatuksen tiellä, kasvu alkaa näkyä, ja se johtaa lopulta täydelliseen yhtenäisyyteen jokaisen toisen veljen tai sisaren kanssa. 

Mutta palatakseni konferenssiin, jouduin tällä kertaa työhön, vaikka itsepä niin halusin päästäkseni vähän halvemmalla. Ehkä se oli huonosti organisoitu koska eri keskusten oppilaat olivat tottumattomia työskentelemään yhdessä eikä kukaan oikein ottanut vastuuta, joten aina ei tiennyt mitä tehdä ja se jos mikä on kiusallista. 

Piirrokseni 1995
Sain lisävalaistusta asiaan, johon kiinnitin huomiota lukiessani Demasquita. Siellä viitataan vuoteen 2001, ja Paula tulkitsi sen merkitsevän "maailmanloppua", mutta aavistin ettei siitä voi olla kyse, kun sanotaan: "Kuka voi sanoa, kuinka paljon nuorella gnostisella Veljeskunnalla on käytännössä enää aikaa tehdä vapauttavaa ja pelastavaa työtään? On ainoastaan selvää, että työn ensimmäiselle vaiheelle aikaa on vielä vuoteen 2001 asti. Suuren pyramidin kronologia osoittaa nykyisen ajanjakson lainmukaisen lopun osuvan vuoteen 2001." Ensinnäkin, annettu aika on alustava, sitä voidaan joutua lykkäämään tai lyhentämään olosuhteiden pakosta. Koulun lainat on kuitenkin ajoitettu niin, että ne on siihen mennessä maksettu. Siihen mennessä yritetään koota mahdollisimman suuri sato. Koulu muuttaa muotoaan, sisäinen Koulu katoaa maailmasta, arkki lähtee. Koulu toimii edelleen, mutta työ on enempi valmistelevaa; myöhemmin oppilaaksi tulevat eivät voi enää edetä polulla säteilyolosuhteiden muuttuessa, mutta he voivat olla ensimmäisiä jotka seuraavana Ilmestyspäivänä reagoivat positiivisesti. Suunnitelmasta ollaan jäljessä, sillä Perfektejä eli Täydellisiä (Kataarien termi) - joihin kuuluvat ainakin kaikki 5. ja 6. aspektin oppilaat, joita mm. Ruotsissa ei ole yhtään, ja joita muutenkin on hyvin vähän - pitäisi jo olla enemmän. 

["Ilmestyspäivä" viittaa mm. hindulaisuudessa tunnettuun sykliseen aikakäsitykseen. Se on käsittämättömän pitkä ajanjakso, joka päättyy tuhoon: maailma puhdistetaan, jotta se voi alkaa ikään kuin alusta, "puhtaalta pöydältä". Kataareista taas sen verran, että Koulu katsoo jatkavansa kataarien henkistä perintöä; se on pitänyt konferensseja Etelä-Ranskassa kataarien mailla, ja siellä on myös Koulun pystyttämä muistomerkki kataareille, jonka sisään on kuulemma kätketty Koulun kirjallisuutta tulevia aikoja varten. Ks. kokoamani kirjoitus, "Katarismi".]

Sielunsa synnyttäneitä (viimeistään Ecclesia, mahdollisesti jo Tunnustava oppilas) pitäisi olla tarpeeksi kantamaan muut, muutoin voivat Shamballan tiiviössäkin olevat joutua syntymään uudelleen. Periaatteessa pitäisi olla vähintään Tunnustava oppilas päästäkseen Shamballan tiiviöön kuoleman jälkeen, mutta toisinaan vasta Kouluun tullutkin voi omata riittävän avoimuuden. Kuolemasta pitää välittömästi ilmoittaa keskukselle, jotta kolmen päivän sisällä voidaan järjestää erikoispalvelu, jonka voi pitää vain joku korkeamman aspektin oppilas; täällä käytännössä vain herra van Eijk, joka vastaa Ruotsin työstä (hänen Perfektiytensä kyllä huomaa - hän suorastaan säteilee!). Ruotsissa ei vielä ole ollut tarvetta. Läsnä pitää olla joku joka tunsi vainajan, jota palvelussa "kutsutaan ja hän vastaa" - ilmeisesti tarkoituksessa johtaa hänet Shamballan tiiviöön. Hyvin voimallinen palvelu, sanovat mukana olleet. Minäkin sain "hoitotestamentin", jossa vaatimukset tehdään selväksi. Polttohautaus on parempi, kuten teosofiankin mukaan, jotta vapautuu nopeammin. 

["Shamballan tiiviö" ymmärrettiin eräänlaisena Koulun kuolemanjälkeisenä osana, voimakenttänä, joka oli erillään tuonpuoleisesta peilisfääristä, jonne tavalliset ihmiset kuoltuaan joutuvat, suojellen oppilaita sen petollisilta vaikutuksilta, ja joka sitten lopulta muodostaa "arkin" joka kantaa heidät staattiselle elämänalueelle kun aika on täysi.]

Ketähän minä yritän huijata kirjoittamalla Paulalle pitkiä lainauksia Koulun kirjallisuudesta, kuin mikäkin fariseus. Luoja varjelkoon minua yrittämästä toimia opettajana: sokea taluttamassa sokeaa! Olenhan itsekin yhä etsijä; polku on edessäni, mutta päämäärän näen uskon silmin... Löysin lohtua oivalluksesta, että kenties tämä kaikki on Paulalle valmistelua; ehkä tultuaan näin välillisesti Koulun kanssa tekemisiin hänen mikrokosmoksensa ajautuu seuraavana Ilmestyspäivänä silloin ilmenevän Hengellisen Koulun yhteyteen. Myötä- ja vastoinkäymisiä tämä on ollut edelleen. Olen hyväksynyt Koulun kannan homoseksuaalisuuteen vielä enemmän järjellä kuin tunteella. Sellaista ei hetkessä murreta mitä on vahvistettu yli kymmenen vuotta... Jos eteeni ilmaantuisi kiusaaja, hyvännäköisen ja muutenkin mukavan miehen hahmossa, joka osoittaisi selvää kiinnostusta minua kohtaan, toivoisin voivani olla varma että voittaisin sen, mutta en todellakaan tiedä! Omaan seksuaalisuuteensa tulisi suhtautua luonnollisesti, kirjoitti Mervi taannoin, mutta minähän olen tehnyt itsestäni luonnottoman. Edustan epänormaalia ihmistyyppiä, joka ei ole mies eikä nainen, kuten Rijckenborgh asian ilmaisee, ja siltä minusta on aina tuntunutkin... 

Se on kuten Koulun kirjallisuudessa kuvataan, heittelehtimisenä vasemmalta oikealle, ei tasapainoa; ei sielunlepoa; "En kestä enää, ne eivät jätä minua rauhaan Hengellisessä Koulussa". Mutta painotetaan ettei tällainen olemassaolontila voi jatkua koska kukaan ei kykenisi kestämään tasapainon toistuvaa järkkymistä. Edessä on siis joko paluu tavalliseen luonnonelämään tai kehittyminen uuteen olemassaolontilaan. Mutta paluuta entisenlaiseen elämään ei enää ole, jokin on jo peruuttamattomasti muuttunut. 

Olenko kehittynyt yhtään viime syksystä? Missä on lujuus? Missä luottamus? Paulallekaan ei enää jaksa Koulusta "puhua", kun tuntuu että sitähän se minullekin on, vain puhetta. Parempi säästää puheet kunnes on sanojensa mittainen ja tietää mistä puhuu. Alussa oli niin älyllisesti innostunut, nyt enemmän tunnetasolla. Koulun julkaisuissa sanotaankin, että järjellistä kosketusta seuraa moraalinen kosketus. En voi jouduttaa kehitystäni: jos en vielä täysin ymmärrä jotain, en osaa toimia oikein. Paitsi etten ole vielä tosi ruusuristiläinen, tosi kristitty, onko minulla edes oikeutta kutsua itseäni "oppilaaksi"? Puhun usein meistä tai meikäläisistä, mutta olen mitä suurimmassa määrin MINÄ... Ympäröivä todellisuus on niin kouriin tuntuva ja silmin nähtävä, eikä dialektinen tietoisuus kykene edes ymmärtämään staattista tilaa, ilman vastakohtia ja alinomaista muutosta. Catharose de Petri kirjoittaa:

Dialektisen tietoisuutenne neutraloitte suuntaamalla koko sisäisen olemuksenne päämäärän keskipisteeseen: pukeutua kerran uuteen ihmisyyteen ja tietää tulleensa hyväksytyksi Hengellisen Koulun voimakenttään, mikä mahdollistuu tahtomalla kulkea ainoa tie elämään, jonka Hengellinen Koulu teille osoittaa samalla lahjoittaen teille avomielisyyden avautua gnosiksen voimalle, joka ilmenee synnittömän ihmisen, Jeesuksen, hahmossa. Siinä mitassa kuin tämä prosessi etenee oppilaassa, astuu dialektinen persoonallisuus ikään kuin itsestään taka-alalle ja kuningas Minä lakkaa hallitsemasta dialektista elämänympäristöään. Näin ollen yhden murtaminen on edellytyksenä rakentaa "sitä toista itsessämme". Silloin olette kuin Johannes Kastaja: hän on prosessin alainen, hän valmistautuu. Hän toimii hyvin dynaamisesti ja kuitenkin hän tietää, että se joka tulee hänen jälkeensä on häntä väkevämpi. Tämä on suuren uhrin prosessi, jonka dialektinen minä voi suorittaa alusta loppuun Kristuksen voimassa. Kun valmistelutyön aika on ohi, Jeesus-ihminen astuu esiin. Alkuperäinen Henki ottaa vastaan tehtävänsä ja Johannes asettaa päänsä mestauspölkylle ja kuolee. 

Piirrokseni: "Via Dolorosa,
tai Ruusuristin vaellus"
Epäröin pitkään kysyä Merviltä mitä tuo itseasiassa tarkoittaa, tai kun kehotetaan suuntautumaan polkuun täydellä suuntautumisellaan. Olen vähän väliä palannut aiheeseen ajatuksissani, mutta tuuminut josko se on jotain mistä minun pitäisi omaa tietäni tulla varmuuteen. Tietenkin olen jonkinlaisen käsityksen siitä muodostanut, mutta luettuani monia varoituksia miten voi mennä vikaan, en uskalla luottaa ymmärrykseeni etten saisi aikaan jotain ihan muuta kuin olisi tarkoitus tai jäisi lopulta yhtä tyhjin käsin kuin ennenkin. Tässä asiassa lukeminen on vain hämmentänyt entisestään moninaisten ilmausten myötä, vaikka muuten olen saanut vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin joita en olisi osannut esittää. 

Tunnen itseni vielä niin harrastelijaksi, mutta ehkä olen liian ankara itselleni kun kuitenkin elän vasta ensimmäistä vuottani oppilaana. Ennen Mervin vastausta tuli yhteyskirje Hollannista, "Armon kolme tuntia", kuin tilauksesta; se puhutteli minua suuresti, mutta ei siitä nyt sen enempää. Kun sitten Mervin vastaus saapui, oli lohdullista lukea, että jokainen vakavamielinen oppilas pohtii tätä kysymystä. Maallisesti usein tulee kuviteltua itsestään jotain erinomaista muihin verrattuna, älyllisesti, kun taas oppilaana on kai taipuvainen luulemaan että kaikki muut ymmärtävät varmaan paremmin näitä asioita. Mutta ihmisymmärrys on hulluutta Jumalan edessä; tuollaiset vertailut pitää jättää sikseen. Ainakin nyt uskon ymmärtäväni mitä suuntautuminen ei voi olla! "Se on alkumuiston perusteella syntyvä avoimuus kuunnella sisäistä ääntä." On vaikea mieltää asennetta, "nostan silmäni vuorille, mistä minulle tulee apu", kuten psalmissa sanotaan (suomalaisessa Raamatussa se on kysymyslause), kun on tottunut siihen, että pitäisi olla jotain johon tarttua, niin kuin silloin kun vielä uskoi mietiskelyllä voitavan saavuttaa jotain hyvää. Tämä on jotain enemmän kuin "tee-niin-ja-niin-siihen-aikaan". 

Minun pitäisi olla "työtön työnhakija", mutten ole koskaan mitään hakenut, vaan odottanut ainoastaan. Eipä minua olekaan kehuttu oma-aloitteiseksi ja aktiiviseksi, pelkäänpä olevani pikemminkin laiskaa ja työtävieroksuvaa sorttia. Olen sopeutunut työttömyyteen ehkä liiankin hyvin; ellei vaivaisi huoli yhteiskunnasta syrjäytymisestä... Olen sen verran pessimistinen - vaiko realistinen - etten usko työtä löytyvän hakemallakaan meikäläisen taustalla ja näinä aikoina. Kauan olenkin ollut optimistinen, mutta enää en jaksa uskoa haaveisiin. Viime aikoina olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten monia ihmisiä heti kättelyssä kiinnostaa olenko työssä tai opiskelemassa. Melkein tuntee syyllisyyttä kun täytyy vastata kieltävästi. Aivan kuin arvioitaisiin kuulunko A- vai B-luokan kansalaisiin. 

Lähimmäksi tavoitteeksi asetin itselleni Viittakiven opiston kansainvälisen talvikurssin vuoden kuluttua; täytyy säästää rahaa. Siitä olen pitkään haaveillut. Se ei suoranaisesti ammatillisia valmiuksia tarjoa, nyt haluankin opiskella itseäni ja elämääni varten (vaan eikös kaikki viime kädessä palvele juuri sitä), saada uusia kokemuksia ja uusia ystäviä, ja niin muodoin, kehittää vuorovaikutustaitojani. 



 

Linkkejä:

Massimo Introvigne: Lectorium Rosicrucianum: A Dutch Movement Becomes International (pdf). Massimo Introvigne on italialainen uskontososiologi, Center for Studies on New Religions-järjestön yksi perustaja ja toimitusjohtaja. 

Uskonnot Suomessa: Lectorium Rosicrucianum ry


keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

ECCE EGO VI

 Tämä on kuudes osa vanhoista päiväkirjoistani ammentavassa sarjassa. Nyt tullaan vuoteen 1994. Tähän vuoteen päättyvät kalenterimuotoiset päiväkirjani; myöhemmältä ajalta minulla on vielä pari pikku vihkoa sekä tietenkin yli tuhatsivuinen kirjani - "Henkinen Odysseia" - johon tulen myös viittaamaan yhä enemmän koska tässä vaiheessa olin jo alkanut kirjoittaa sitä rinnakkain kalenterimerkintöjen kanssa. Se sisältää pidempiä pohdintoja ja kokemuksia, ja yksi luku kattaa jopa kuukausia (kokosin muistiinpanoja vähitellen, ennen kuin kirjoitin kaiken yhteen). Siitä tulen pakostakin vain irrottamaan sitaatteja sieltä täältä, teksti on liian laaja... 

Tämä projekti tuntuu tällä hetkellä jumittavan; olen ehkä itse hiukan kyllästynyt siihen, mutta on liian paljon liian hyvää materiaalia jotta voisin kokonaan luopua siitä! 

Toistan rehellisesti mitä olen siihen aikaan kirjoittanut, erityisesti henkisistä asioista (ja mistä muusta minä silloin edes olisin kirjoittanut - sehän oli koko elämäni!), vaikka pakko on todeta että nyt tänä päivänä lukiessani noita juttuja, se tuntuu todella nololta! Myöhemmällä iällä olen tavannut samankaltaisia ihmisiä kuin minä olin päälle parikymppisenä, ja kokenut heidät hyvin raskaiksi. Kauhistuttaa ajatella minkälaisen vaikutelman muut ovat minusta tuolloin saaneet! Ei ihme että yhteydenpito tiettyjen ihmisten kanssa alkoi käydä niin yksipuoliseksi, että lopulta annoin sen jäädä kokonaan. 


04.01.1994 Tampereelle Rosenterapiaan; palleani oli taas arka - "pelokas", kavahtaen kun sitä lähestyi. Pääni ei tuntunut mielellään kääntyvän sivuille vaan katsoi ennemmin eteen; siitä tuli mieleen, että katson enemmän tulevaisuuteen kuin elän tässä hetkessä. Sydämen ja niskan välille avautui yhteys. 

06.01.1994 Luin Leadbeaterin kirjan [Mestarit ja polku] kolmessa päivässä: todella mielenkiintoinen, vaikka sisältääkin paljon asioita, joita on vaikea ymmärtää ja sulattaa. Kuinka luotettava hän lienee; hänen kohdalleenhan osui Krishnamurti-episodi, ja vielä väitti Kristuksen eläneen 100 vuotta aikaisemmin ja kuolleen kivitettynä: Ervast todistaa toisin Christosophiassa

08.01.1994 Pyrin nyt nousemaan aamuisin varhemmin ylös ja meditoimaan heti alkajaisiksi (toistamiseen illalla). Kamppailuni eläimellisen luontoni kanssa sujuu hyvin; olen ikään kuin henkisesti kohotetussa tilassa - seksuaalienergia virtaa ylöspäin. 

11.01.1994 Jouni [silloinen kaverini] kävi ruokatunnillaan. Vaikutti siltä että hän ei ole ollenkaan ymmärtänyt mitä kirjeelläni ajoin takaa, että harkitsen vakavasti onko ystävyydellämme tulevaisuutta; jos henkinen kehitys vaatii uhrauksia, olen valmis siihen!

12.01.1994 Olen alkanut usein meditoida vielä kolmannen kerran päivässä, puolen päivän jälkeen. Tänäänkin puoli tuntia lausuin AUM-mantraa, ja tuntui että olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan. 

14.01.1994 Viime yönä tulin ratkaisuun, että minun todellakin on syytä katkaista siteeni Jouniin, ja olin hyvin huojentunut. En saanut unta näin suuren päätöksen jälkeen. Olisikohan tähän vaikuttanut se että olen jonkin aikaa kantanut mukanani lumihiutaleobsidiaania, joka auttaa eteenpäin henkisellä tiellä, poistaen tuttua mutta jo hyödyttömäksi käynyttä energiaa kehosta ja aurasta tehden tilaa uudelle. 

16.01.1994 "Henkinen Odysseia" on tällä hetkellä tärkeämpi minulle kuin tämä kalenteri; siinä on enemmän minua itseäni - ajatuksiani ja tunteitani. 

17.01.1994 Heräsin jo viideltä: näin mielenkiintoisen unen minusta ja Jounista, täynnä symboliikkaa, joka vahvisti korttien ja riimujen esittämät asiat suhteestamme. Muutamana iltana pyysin unta, joka selvittäisi suhdettamme. Ennen nukahtamista pidin rodokrosiittia ja malakiittia sydämen päällä ja yöllä lapiksen lisäksi aventuriinia; auttaa antamaan anteeksi. 

19.01.1994 Todella ennätyksellinen, koko tämän kuun kestänyt selibaattini - jota olisin voinut jatkaa vaikka kuinka kauan - päättyi, koska kysyin korteilta mitä se merkitsee minulle ja nostin "Intohimon". Iltalenkkini vehähti tavanomaisesta 1,5 tunnista liki 2,5 tuntiin, sillä poltin metsässä kaikki Jounin kirjeet menneiltä vuosilta, ikään kuin sinetöimään päätökseni. Rakastan dramaattisia elkeitä, ja toisaalta tämä liittyy samaan prosessiin kuin vanhojen lehtien vienti divariin...

20.01.1994 Kirjoitin jo eilen illalla Jounille kirjettä, jossa kerron päätöksestäni ja siihen vaikuttaneista tekijöistä. 

23.01.1994 ... Tein Jounille sen bioenergiahoidon. Hän oli alkuun epäröivä, mutta jälkeenpäin ylisti että "mahtava kokemus" ja "täytyy kokeilla toistekin". Mikä mielenkiintoisinta, hän oli nähnyt ja kokenut juuri niitä värejä ja mielikuvia, joita visualisoin noin 40 minuutin aikana: punaista, vihreää, sinistä, kotkan tjs., pilviä, kokenut lentävänsä. Myöskin hän tunsi kylmiä väreitä. Aloitin ja lopetin huoneen ilmapiirin puhdistuksella suitsukkeella ja magnetisoidulla vedellä, sekä kävin pesulla. Aluksi meditoin vajaat 15 minuttia ja se todella puhdisti mieleni. Hoidon aluksi pyysin suojelusta ja saada välittää valon voimia, keskityin hetken ennen kuin aloitin. Jouni makasi lattialla, taustamusiikkina Medwynin "Merlin". Käytin myös kiteitä apuna. Ensin värähtelytason kohotus, visualisoin vaaleansinistä taivasta, valkoisia pilviä, putoavan höyhenen, lentävän joutsenen tai lokin sekä itse Jounin leijailevan taivaalla. Sitten visualisoin puron virtaavan hänen lävitseen. Lähetin vihreää valoa pään kautta, punaista jalkojen kautta, vaaleanpunaista rintaan ja hartioihin, jolloin myös kosketin häntä. Vähän myös oranssia solar plexukseen. Lopuksi suojasin auran valkoisella. Tällä kertaa tein siis lähinnä värähtelytason kohotuksen ja auran puhdistuksen. Käytin sanaa "rauha" mielessäni vaaleansinisen kohdalla ja "rakkaus" vaaleanpunaisen kohdalla. Myös affirmaatiota "uskallan astua uuteen ja tuntemattomaan ja tarttua tilaisuuteen kasvaa ja kehittyä" toistin mielessäni ikään kuin Jounin suulla. Oma persoonallisuuteni oli syrjässä ja minä olin puhdas valon kanava! Ehkä tästä vielä ura urkenisi..? 

25.01.1994 Jouni kävi; koko kotimatkan hän tunsi "värinää" selkärangassa, unia oli ehkä tavallista enemmän ja mieliala nyt korkeammalla! 

26.01.1994 Minulle tulee muuten selvästi huono olo keittiössä mikron ollessa päällä, pakko poistua huoneesta; osoitus sen helvetinkoneen haitallisuudesta! 

01.02.1994 Tampereelle Rosenterapiaan... Terapiassa avauduin tällä kertaa enemmän kuin koskaan aiemmin; kerroin minusta ja Jounista, Perheniemestä, bioenergiahoidosta, ystävänsaanti-vaikeuksistani, Kertoessani liian suurista odotuksistani Jounia kohtaan, ihoni reagoi ihottumalla. Kertoessani kuinka syyllistin häntä, vaikka kaikki oli minussa itsessäni, kehoni otti lisää tilaa; hyväksyin jotain itsessäni. Anneli sanoi, että kun näkee molempiin suuntiin (materialisuus/henkisyys), se on tasapainoa! Lopuksi hän vielä antoi esitteitä Reikistä, jota myös tekee, ja sanoi että Tampereellakin pidetään viikonloppukursseja. 

02.02.1994 Soitin ja ilmoittauduin sunnuntaina 20.3. Voi hyvin-lehden järjestämälle Denise Linnin kurssille Helsingissä, "menneet elämät avuksesi" (jälleensyntymisterapiaa). Sitä ennen soitin Tiinalle ja varmistin että voin yöpyä heillä. Puhuin varmaan puolisen tuntia, kun selostin päätöstäni Jounin suhteen, eilistä Rosenhoitoa, bioenergiahoitoani ja lopuksi Jounista näkemääni unta. 

06.02.1994 Jouni kävi noin kello 13.30-17.00... Tein hänelle tunnin bioenergiahoidon. Taustamusiikkina soi Medwynin "Excalibur" ja "Merlin" b-puoli. Tuoksulampussa frankinsence, setripuu ja appelsiiniöljyä. Aloitin taas värähtelytason kohotuksella. Seuraavaksi chakrojen tasapainotus selkäpuolelta, kivet apuna, á 5 min. a) Peruschakra: "maa kannattaa minua", laukkaava valkoinen hevonen. b) Pernachakra: "minulla on vapaus valita tunteeni", kirkasvetinen puro. c) Solar Plexus: kirkas, lämmittävä aurinko. d) Sydänchakra: vihreä kesäinen luonto, avautuva vaaleanpunainen ruusu. e) Kurkkuchakra: sininen taivas, meri, kisailevat delfiinit. f) Otsachakra: "valossa on viisaus", loistava täysikuu yönsinisellä taivaalla. g) Kruunuchakra: "minä olen violettitulen olento", violetti liekki kämmenestä päälakeen. 10 minuutin yleinen vahvistus: kullankeltainen pyramidi Jounin ympärillä, joka lopuksi kohoaa tähdeksi avaruuteen. Auran suojaus valkoisella valolla. Tunsin itsekin virkistyväni hoidon aikana, loppua kohti energia suorastaan tihentyi: tunsin sen värähtelevän Jounin energiakentässä. Hän muisti viime kerralla nähneensä hoidon aikana myös delfiinin ja enkelin (enkelit voivat olla läsnä; delfiinien hoitavista ominaisuuksista oli juttu Voi hyvin-lehdessä). Tällä kertaa Jouni tunsi alussa pään rupeavan kuumottamaan, lento-olo. Kylmänvärähtelyt rinnasta napaan, myöhemmin koko ruumiissa. Pistoa vasemmanpuoleisessa kyljessä alhaalla. Mielikuvat joita hän näki, suurinpiirtein järjestyksessä: haukka, violetti tai indigo usva, mahdottomasti maljakoita, upean näköisiä ja niin paljon ettei osaa muistakaan. Mm. hevosenpäisiä, maapallon muotoinen, yksi kuin suuri lehti, jossa "pähkinäreuna". Myös kultainen maljakko. Niissä oli värjättyä vettä, kaikkia värejä, ei mustaa. Kultaisessa kultaista, maapallossa kirkkaansinistä, hevosmaljakossa ei mitään. Sitten hän näki valkoisen kissan nukkumassa ja tunsi itse olevansa siinä (Möttönen jäi kotiin nukkumaan - telepaattinen linkki?). Nouseva aurinko meren takaa. Kyyhkynen muuttui joutseneksi. Valkoinen hevonen. Parrakas vanha mies, joka hymyili; melkein kuin kuvani Jeesuksesta, mutta vanhempi, pää pyöreähkö. Parta leuan alapuolelle, pähkinän ruskea (mahdollisesti henkiopas). Aurinko uudestaan. Dlfiini taas jossain välissä, ja metsähiiri hangessa. Jouni sanoi haluavansa pitää taukoa tämän jälkeen. 

07.02.1994 Ahtisaari päihitti Rehnin 53.9%/46.1%, vajaan 250 000 äänen erolla - ei mikään valtava rako. Elisabeth olisi ollut edustava pressa, mutta Ahtisaarikin tuo uusia raikastavia tuulahduksia; varmasti pystyn elämään hänenkin presidentin kaudellaan (alkaen 1.3.1994). Ahtisaari on Suomen 10. presidentti. Äänestysprosentti oli 82.

12.02.1994 Tein energiahoidon veljelleni, hänestä vain ei saa jälkeenpäin paljoa irti; näki maiseman (puita ja järven) ja tunsi "jotain" siellä täällä. Äiti ei "viitsinyt" kokeilla.

Illalla meditoidessani Mestarin kuvaa, olin lähellä ruumiista poistumista. Asento tavallista mukavampi, keskityin erityisen tarkasti "kolmannen silmän" kohtaan, kuten Paul Brunton neuvoo. 

13.02.1994 Lyhyellä harkinnalla lähdin Tampereelle: olen jo noin vuoden halunnut nähdä elokuvan "Matkalla Idahoon" (PO: River Phoenix) ja se on nyt uusintaesityksenä Niagarassa: upea elämys, kyllä kannatti pelkästään sen takia. [Aivan liian nuorena kuollut River on minulle ikuisesti merkittävin näyttelijä; hurjaa ajatellakin että uudet sukupolvet eivät ehkä ole kuulleetkaan hänestä tai tunne hänen elokuviaan... joista tärkein Stand by me'n ohella on My Own Private Idaho.]

My Own Private Idaho, nuotiokohtaus,

River Phoenix ja Keanu Reeves


17.02.1994 Annoin Jounille yli kuukausi sitten kirjoittamani kirjeen, jossa vihdoin kerron päätöksestäni ja siihen vaikuttaneista syistä. 

27.02.1994 Olen viime aikoina tehnyt aamuisen voimajuomani vuorikiteistä granaattien sijaan, ja värihoidossa käytän nyt oranssia punaisen sijaan. Yritän nousta niin aikaisin aamulla, että ehtisi rauhassa meditoida ennen kuin äiti nousee kolistamaan. Meditaatiokertani ovat pidentyneet, noin 50 minuuttia sujuu leikiten. Kaksikin kertaa päivässä kyllä riittää. 

01.03.1994 Tampereelle. Rosenterapiassa kerroin syntymäpäiväni fiiliksistä. Käteni "pidättelivät" jotain; Anneli mainitsi luovuuden ja kerroin luovasta kaudestani. Hän kysyi mitä muuta tykkäsin tehdä Perheniemessä, ja mainitsin mm. kävelyretket ja keskustelut, ja ettei nykyään ole ketään jonka kanssa niitä tehdä. Kerroin Tiinasta ja Karista [ystäväpariskunta Perheniemen opistosta], ja että ystävystyn paremmin naisten kanssa kuten tässäkin tapauksessa. Anneli kysyi onko mustasukkaisuutta, ja vähän sellaista olen Karista kuvitellut. Kun kädet vielä pidättelivät jotain ja Anneli kysyi mitä ne haluaisivat tehdä, kerroin lupaamastani hoidosta Tiinalle ja Karille. Ja kun vielä oli jotain, kerroin Karin olleen huonossa kunnossa, ja että todella haluan auttaa! Alussa Anneli kysyi mihin suuntaan jalkani haluaisivat mennä; mieleen tuli tietysti "eteenpäin". 

03.03.1994 Kovan yrityksen jälkeen sain viimein yhteyden "Reikipaikkaan" Tampereella ja ilmoittauduin I kurssille 25.-27.3. Tilat ovat pienet, joten osallistujia on yleensä noin 10 henkeä. Opettajana Hilkka Duncan. Miehiäkin alkaa nykyään olla mukana. Kolme eri tasoa: ei ole kyse siitä, kuinka monta kurssia on käynyt, vaan kuinka paljon kehittää ja puhdistaa itseään ja tekee hoitoja. Energian määrä kasvaa virityksissä, ja koska olen jo hoitoja tehnyt, Reiki auttaa hallitsemaan paremmin energioita oman kehon kannalta. 

08.03.1994 Miksi juuri Reiki? Koska se on niin hyvin tunnettu ja paljon käytetty energiahoitomuoto. Myöskin Reiki-ihmisten keskinäinen yhteydenpito on piirre josta pidän. Sekin, että Reiki on kehitetty (tai "uudelleen keksitty") Japanissa, vaikuttaa: olen varmasti elänyt Japanissa joskus, niin paljon sen kulttuuri kiehtoo, ja vaihtoehtojutuista Reikin ohella myös makrobiotiikka kiinnostaa.

15.03.1994 Yllätyksekseni ja ilokseni Ullalta [ystäväni Perheniemen opistosta] tuli kirje; nukkekoti on hyvin edistynyt - mukana oli valokuva. Hän on lakannut hennaamasta hiuksiaan jotta harmaa on päässyt esiin. Ja mikä vasta uutinen: huhtikuun lopussa Ulla lähtee Findhornin järjestämälle kuuden viikon matkalle Himalajalle (Nepaliin ja Tiibetiin)! Melkein käy kateeksi. Hän kehuu minussa olevan "aimo annos rohkeutta ja peräänantamattomuutta" ja oli mielissään saadessaan kirjekorttini. 

20.03.1994 Muistiinpanoja Helsingistä Denise Linnin kurssilta "menneet elämät avuksesi" Henkisestä Odysseiastani: 

Kaikki ihmiset eivät ole niin visuaalisia, että näkisivät menneitä elämiään. Joku voi myös tuntea, kuulla tai haistaa. Jos ei näe/koe mitään, voi kysyä itseltään: "Jos tietäisin, niin mitä se olisi?" Jos huomaa, että mieleen onkin tullut tapahtuma jostain kirjasta tai elokuvasta, voi kysyä: "Miksi juuri se kirja/elokuva?" Jotkut lähelläni istuneista todella tunsivat ja näkivät asioita. Minä lähinnä tiedostin joitain seikkoja ja kuvitin sen mielessäni. 

[Yksityiskohtaiset kuvaukset ohjatusta visualisaatio-meditaatiosta eivät ole kovin mielenkiintoisia, eivätkä myöskään ns. "menneet elämäni", koska en voi ottaa niitä niin vakavasti. Vaikka edelleen uskon uudelleen syntymiseen, ei sillä ole merkitystä mitä olet ollut - eikä se edes ole "sinä" tarkalleen ottaen. Kauaskantoisin hedelmä tältä kurssilta - jota en silloin tiennyt - oli se, että mukana oli myös henkilö, johon tutustuin seuraavana vuonna, ja joka yhä on pitkäaikaisin edelleen elämässäni oleva ystäväni. Porukkaa oli ison salin täydeltä, joten emme todellakaan nähneet siellä. Hauska "sattuma" kuitenkin.]

Marika Burton - silloinen Voi Hyvin-lehden päätoimittaja - 
tulkkina vasemmalla, sekä Denise Linn.

23.03.1994 Eilen huomautin ettei kukaan ole kysynyt viikonlopustani: aina kun palaa kotiin jostain pää täynnä uusia ajatuksia, innosta puhkuen, törmää välinpitämättömyyden muuriin, joka latistaa fiilikset - siksi pitäisikin päästä pois näistä ympyröistä, jossa kehitykseni ikään kuin taantuu ja jumiutuu paikoilleen. Kerroin lyhyesti, myös kurssista, vaikkei siinä äidin mielestä tietenkään ollut järkeä. 

25.03.1994 Tampereelle... Pienimuotoisempaa ja kotoisampaa kuin kuvittelin, vain neljä henkeä minun ja Hilkan lisäksi. Yksi mies, Justus, joka on kertaaja. Kukin vuorollaan sai ensimmäisen virityksen - hyvin lyhyt, tunsin päässäni jotain. Opettelimme itsehoitoa. 

26.03.1994 Saimme toisen ja kolmannen virityksen; saavat takaraivossani aikaan väreilyä tai "venymisen" tunteen. Teimme ryhmähoitoja, kukin vuorollaan hoidettavana, ja kukin vuorollaan pääpuolessa hoitajana. Tunsin lämpöä ensin vain toisten käsien kohdalla, lopussa koko kehossa. Tapana on halata lopuksi hoitajan kanssa. Rikoin taas yhden rajan kun hoidettuamme Justusta minäkin halasin häntä! Miehen halaaminen ei tuntunut erilaiselta kuin naisen, vain se tunne että nyt tässä tapahtuu jotain ennen kokematonta! 

27.03.1994 Neljäs viritys. Tehtiin lyhyempi hoito tuolilla istuen pareittain vuoron perään: tunsin aivan ihanan "euforian" päässäni hoitaessani! Näin lyhyt aika ja silti oli ikävä palata arkeen: niin kiinteä side ehti muodostua näihin ihaniin ihmisiin, että heitä jo kaipaa! Sanoin haluavani juuri Hilkan II kurssille jo tänä kesänä. Jaoimme niin paljon rakkautta, että jälkeenpäin kaipaan kaikkia niitä lukemattomia halauksia! 

28.03.1994 Halasin sekä Mikaa että äitiä illalla kosketuksen kaipuussani. Nukuin pehmoeläinteni kanssa. Kotona rakkaudenkaipuuni ei oikein saa vastakaikua, siksi kai minulla on ollut kova makeanhimokin, johon kromi ei auttanut: täytyy vain itse jakaa rakkautta ensin. Teen itsehoitoa ja reikitän kaikkea mahdollista. Illalla tein Mikalle Reikihoidon hiukan lyhennettynä, hän kun on niin kärsimätön. Kehui tuntevansa kuumuutta ja sanoi lopuksi olleen ihanaa! Tänään aloitin Vogelin viiden päivän riisipaaston! 

29.03.1994 Tunnen rakkautta kaikkia ja kaikkea kohtaan! Tein Mikalle tunnin hoidon - nukahti heti alussa; tuntui kuulemma hyvältä.

30.03.1994 Kolmas hoito Mikalle. 

31.03.1994 Neljäs hoito Mikalle; alussa hän taas nukahti vähäksi aikaa, mutta oli muuten hyvin rauhaton. 

01.04.1994 Viimeinen paastopäivä, ei mitään valittamista. Tein kiteillä fyysistä kehoa ja energiakenttää puhdistavan hoidon itselleni, ja kylläpä tekikin hyvää: todella tunsi miten sai uusia voimia. 

03.04.1994 Kun Mika illalla halusi halauksen, halasin samalla äitiäkin - ja hyvinkin luontevasti. 

05.04.1994 Ajattelin ensin peruuttaa tämänpäiväisen Rosenhoidon näin pian kurssien jälkeen, mutta menin kuitenkin. Sen sijaan päätin lopettaa toistaiseksi tähän kertaan, enkä vasta ensi kuussa kuten alunperin suunnittelin. Reisissä oli jännitystä, jota itse en kovin hyvin tuntenut: haluan pitää itseni tiukassa kontrollissa etten herättäisi huomiota; siksi yleensä pidätän nauruakin. Rintalihakset vetävät hartioita kyyryyn: mieleeni tuli rakkaudenkaipuuni. Annelin kysyessä keneltä en ole saanut sellaista rakkautta kuin kaipaan, mieleeni tuli ekaksi äiti... Minun lapsuudessani hän kävi vielä tansseissa yms., ja minä sain kulkea vapaasti metsissä kun kaverieni äidit etsivät heitä huolissaan. Halasin Annelia lähtiessäni. Anneli sanoi lopuksi, että jotain minulle on todella tapahtunut. 

09.04.1994 Askartelin Jounille synttärikortin (tai -taulun) Voi hyvin-lehden mietelausesivusta, mukaan halauslippu ja kirje: lahjaksi ehdotan neljän reikihoidon sarjaa - parasta mitä voin antaa! 

Tulee ihanan rento olo kun tekee reikihoitoa itselleen. 

11.04.1994 Kirjoitin nyt Jounille sen kirjeen (reikitän sen ennen kuin suljen kuoreen).

19.04.1994 Vihdoinkin rohkaisin mieleni ja soitin Väinölä-yhteisöön. Heillä on kyllä vapaita huoneita, mutta niitä tarvitaan myös vieraita varten. Joka tapauksessa sanottiin ettei jäseneksi pääsy ole niin yksinkertaista, vaan yleensä pitkä prosessi. Neuvottiin tulemaan tutustumaan ja keskustelemaan perustaja Martta Horjanderin kanssa. 14.5. alkaa viikon kesäkurssi; ohjelmaa pienin tauoin 5-6 tuntia/pv. Mahdollista olla lyhyempikin aika, ja hinta on vapaaehtoinen! Ilmoittauduin heti! Ensimmäinen askel on otettu: vain toimimalla voi tehdä mahdollisuuksistaan totta! 

21.04.1994 Pitkästä aikaa tein vesivärityön: maalasin itseni välittämässä Reikiä, mutta en ole täysin tyytyväinen lopputulokseen, joten tehnen uuden version aiheesta. Muitakin ideoita on jo mielessä. 

23.04.1994 Minä menen Tampereelle, avartuva ihmiskuva-terapiamessuille.

29.04.1994 Jätin ruuanlaiton tänään väliin, kun en malttanut keskeyttää Ervastin elämäkertaa ennen kuin se oli lopussa. Ervast oli todella vilpitön totuudenetsijä (ja -löytäjä) ja nöyrä opetuslapsi, mutta sittemmin toki myös suuri opettaja ja epäilemättä korkealle kehittynyt sielu. 

07.05.1994 Pitkän suostuttelun jälkeen sain tehtyä äidille reikihoidon. Tunsi sekä kylmää että kuumaa jossain välissä.

08.05.1994 Toinen reikihoito äidille; aluksi: "voi voi ei jaksaisi". Jälkeenpäin: "no ehkä vähän jotain tuntui". Olen ajatellut neljää kertaa, mutta ehkä on paras luovuttaa kun hoidettava on niin vastahakoinen. Hoidon tehokaan ei ole silloin paras mahdollinen. Minua ei osata arvostaa eikä ymmärtää tässä perheessä! 

"Ymmärtävä ihminen on sinulle enemmän sukua kuin oma veljesi, sillä jopa omat sukulaisesi eivät ehkä ymmärrä sinua eivätkä tiedä sinun todellista arvoasi". (Kahlil Gibran)

"Side, joka yhdistää sinut todelliseen perheeseesi, ei ole sukulaisuus, vaan kunnioitus toisten elämää kohtaa ja ilo siitä. Kovin harvoin saman perheen jäsenet kasvavat saman katon alla." (Richard Bach: Illuusio)

09.05.1994 Etelä-Afrikan ensimmäisten vapaiden vaalien jälkeen uusi monirotuinen parlamentti valitsi yksimielisesti Nelson Mandelan maan ensimmäiseksi mustaksi presidentiksi!

Elämme historiallisia aikoja. Sanotaan, että jokaisen vuosisadan viimeisellä neljänneksellä tulee Suuren Valkoisen Veljeskunnan puolelta joko lähettiläs tai erityinen voimavuodatus: jälkimmäinen vaikutus on minusta selvästi havaittavissa - Saksojen yhdistyminen, Neuvostoliiton hajoaminen, Etelä-Afrikka...

11.05.1994 Kävimme Mikan kanssa illalla pelaamassa tunnin sulkapalloa, hauskaa oli - enemmän vitsailumme kuin itse peli.

12.05.1994 Äiti aloitti lettujen teon aamulla, mutta en halunnut hänen laittavan sokeria taikinaan, mistä väittelimme hetken, kunnes minä jatkoin niiden tekoa.

14.05.1994 Lähdin klo 13 pyörällä Vilppulaan Ihmisyyden tunnustajien kesäkursseille. Tein evääksi asti kasvispurilaisia ja ostin taskuun menevän sadetakin, koska satoi - onneksi vain alkumatkasta, mutta tuuli kyllä haittasi koko matkan, joka kesti viisi tuntia eli tunnin enemmän kuin viime kesänä: olinkin Väinölässä täsmälleen klo 18, jolloin kurssi alkoi - paikka vain oli väärä, sillä minulle unohdettiin kertoa että ne pidätäänkin Mäntän Sampolassa. Ystävällinen tyttö neuvoi tien - kyllä huomaa miten hyvää yhteisöelämä tekee lapsille; tarjosi mahdollisuutta jäädä syömään ja odottelemaan, mutta päätin mennä kuitenkin. Ensin kävin vikapaikassa kun ymmärsin neuvon "Serlachiuksen taidemuseosta vastapäätä" liian kirjaimellisesti. Perille päästyäni oli menossa kertomus Blavatskyn elämästä, sitten musiikkiesitys ja yhteislaulua, jonka jälkeen syötiin: tarjolla oli leikkelettä yllätyksekseni. Varsinainen ruoka oli kalaa. Kaikki tulivat kättelemään ja tervehtimään vuorollaan, todella sydämellinen vastaanotto! Myös Martta Horjander tervehti - nuorempi/nuorekkaampi kuin kuvittelin; hiukan pulskahko. Häntä tunnutaan pidettävän henkiseen tietoon päässeenä opettajana. Väinölästä löytyi majoitus - sinne kun jätin reppuni - ensin oli tarkoitus jakaa huone, mutta sainkin ihan oman! 

15.05.1994 Käsiteltiin pitkään J.R. Hannulan kirjasta "Kysymyksiä ja vastauksia III" kysymystä pahan vastustamattomuudesta. Aina välillä musiikkia. Illalla pari esitelmää, mm. "teosofia - vaihtoehto kirkonopille", ja hauska kuvaelma. En ole vielä paljoa saanut tästä irti, enkä ole oikein päässyt sisään joukkoon. Sisäänpäinlämpiävää porukkaa. Muut ovatkin tuttuja keskenään, minä olen uusi kasvo. 

16.05.1994 Aurinko paistoi taas sen verran että rohkenin pyöräillä Sampolaan, eilen sain kyydin. Ohjelma sujui tuttua kaavaa. Illan esitelmänä mm. H.S. Olcottista. Päiväohjelma tuppaa olemaan vähän haukotuttava ja puuduttava. Hyvä kun tulin, on nimittäin herännyt vähän epäilyksiä - ei tietenkään aatetta kohtaan, eikä Ihmisyyden tunnustajiakaan, ja uskon yhä että yhteisöelämä tekisi minulle ihmeitä (Perheniemen kokemusten valossa), mutta onko juuri tämä minun juttuni? Minullahan on intressejä moneenkin suuntaan. Yhteisön keskittymisen teosofiseen aatteeseen voi nähdä sekä hyvänä että vähemmän hyvänä. Onhan yhteisö toiminut jo yli vyosikymmenen, kun taas moniaatteellinen (tai aatevapaa) Suvikumpu-yhteisö hajaantui vain vuoden yhdessäolon jälkeen. Toisaalta ulkomailla Findhorn sen kuin porskuttaa. Mieleen tuli myös että karmahoroskooppini lienee oikeassa että uskonnollinen asenteeni on pääasiassa älyllinen: minulla on enempi taipumusta teologiseen todisteluun kuin käytännön elmässä toteuttamaan aatetta. Mutta niinhän tulisi elää kuin saarnaa! 

Kylmän materialistisesti täytyy todeta että antoisinta on mahdollisuus ostaa kirjallisuutta. 

17.05.1994 Tänään Martta sanoi minulle: "Mitä se tämä poika tekee, kun ei minkäänlaista virettä näy olevan? Minä luulin että se on kiinnostunut tästä kurssista, mutta taitaa olla omat kiinnostukset." Mitäpä tuohon olisi voinut sanoa. Kuulin myöhemmin erään ihmisen puhuvan hänelle miten nyt on virkeämpi kuin kahdella edellisellä kurssilla, ja Martta totesi että mitä useammalla kurssilla on, sitä virkeämmäksi tulee. Lieneekö jokin energiajuttu? Minäkin olen hyvin unelias: ensim. yön nukuin katkonaisesti vieraassa paikassa, mutta sen jälkeen syvemmin kuin kotona. 

18.05.1994 Tänään lähdin kotimatkalle heti aamusta. Jätin 300 markkaa huoneeseeni vapaaehtoisena maksuna ja lähdin ihan hissukseen, vain yhdelle naiselle mainitsin asiasta - koska hän kysyi! Olin jo etukäteen päättänyt lähteä viimeistään keskiviikkona ellen viihdy loppuun asti, joten se ei suoranaisesti liity siihen että nyt olisi tullut minun vastausvuoroni kesäkurssikysymykseen. 

19.05.1994 Olen koko päivän kirjannut Väinölän kokemuksiani Henkiseen Odysseiaani. 

25.05.1994 Tein rentouttavan chakrameditaation illalla kivet apuna: tunsin ruusukvartsin sydämen päällä lämmenneen huomattavasti!

26.05.1994 Pelasin Mikan kanssa sulkapalloa ja olin kuolla nauruun hänen juttujensa takia. 

27.05.1994 Soitin illalla Tiinalle ja vastoin alkuperäistä suunnitelmaani olisin mieluusti tullut yöksi heille niin ei olisi kiire mihinkään - kuten Tiina viime sunnuntaina ehdotti - mutta heillä olikin juuri ollut kova riita ja tilanne edelleen jännittynyt ja ratkaisematon. Sääli, näin ollen emme edes tapaa huomenna. Täytyy lähettää heille paljon vaaleanpunaista valoa. 

28.05.1994 Helsinkiin kansainvälisille korukivimessuille vanhalla kaapelitehtaalla, lähinnä erityisen "mystiikkanäyttelyn" houkuttelemana, joka osoittautui pettymykseksi - niin vähän näytteilleasettajia; kiviä taas saa nähdä muuallakin. Valon Polku oli myös paikalla, joten otatin uuden aurakuvan: nyt olikin tapahtunut suuri muutos edelliseen nähden (aurahan toki muuttuu jatkuvasti, ja tämä kuva näyttää vain yhden tason siitä), paljon vihreää kropan ympärillä merkiten muutosta joko ajattelun tai käytännön tasolla: muutoksen pitäisi ilmeisesti heijastua käytännön elämään asti. Pään yllä voimakas oranssi, parantava voima. Ylhäältä suoraan päähän tulee indigo "tiedon virta", jonka ympärillä valkoisella näkyy vahvasti sielun asema. Imartelevaa ainakin. 

Aurakuva 28.5.1994

06.06.1994 ...Otatin valokopioliikkeessä suurennoksen Reiki-logosta, jonka sitten kotona piirsin läpi toiselle paperille, liimasin kartongille, leikkasin ja rei'itin kuviot irti, ja piirsin sen läpi logon kangastussilla valkoiseen paitaani, viimeistellen vapaalla kädellä. 

10.06.1994 Tein saunassa vaaleita hiuksia kirkastavan huuhtelun kehäkukka-keitteellä + omenaviinietikalla. 

13.06.12994 Käytin paljon aikaa tehdäkseni listoja, kuten mitä onni on minulle nykyisessä elämäntilanteessani yms. sekä vastatakseni kysymyksiin, tyyliin: "Mitkä asiat menneisyydessäni ovat vaikuttaneet elämääni kaikkein negatiivisimmin?"

14.06.1994 Tein numerologisia laskelmia lainaamani kirjan perusteella. 

17.06.1994 Tv-sarjassa "Kuuma piiri" oli jakso, jossa poliisi paljastuu homoksi ja tämä aiheutti kitkaa työtovereitten kanssa; en ole pitkään aikaan seurannut sarjaa, mutta tällaiset juonet kiinnostavat aina. 

Illalla meditoin intensiivisesti noin 50 minuuttia ja koin sen miellyttävänä. Viime aikoina olen meditoinut yleensä puoli tuntia kerrallaan. 

18.06.1994 Meditoin tänään kaksi ylimääräistä kertaa: ensin keskittymällä kynttilän liekkiin vuorikiteen läpi, ja sitten myöhemmin chakrameditaatio musiikin ja kivien avulla.

19.06.1994 Tänään ylimääräisenä ohjelmana kehon ja energiakentän puhdistus kiteillä (tekee terää!) sekä värimeditaatio. Metsälenkilläkin tein harjoituksia, mm. taolainen meditaatio seisaaltaan, tavanomaisempi meditaatio keskittyen ensin linnun ääneen, sitten läheisen männyn latvaan. 

24.06.1994 Juhannusaatto. Kuukaudenpäivät suunnittelin pyöräileväni tänään Vilppulaan katsomaan Väinölän uuden näytelmän ensi-iltaa klo 18. Eilen näytti ettei onnistu, mutta nyt oli ihan hyvä ilma - suorastaan kuuma, vaikka tuulikin miellyttävästi ja välillä meni aurinko pilveen. Muistaen viime kerran, lähdin kaiken varalta jo 12.30, mutta kuinka ollakaan, tein ennätyksen: olin Vilppulassa kolmessa tunnissa! Odotusaika kului kirjoja katsellessa ja kotikahvilassa limsaa ja jätskiä nautiskellen. Ostin Ervastin "Salatiedettä omin päin", H.P.B:n "Hiljaisuuden ääni", Mabel Collinsin "Valoa tielle". Muuten, tullessani pihaan siellä oli tuttua talon väkeä, ja kuulin sanottavan, "tuolta tulee taas se poika." Kuulosti vähän negatiiviselta, vai kuvittelinko vain? Näytelmä "Kolme puuttuvaa sanaa" kertoi kansalaissodan ajasta 1918, ja miten J.R. Hannula ratkaisi sotakysymyksen. Päähenkilö oli kuitenkin muuan Aino. Yksi filmirulla tuli täyteen. Kesti 1,5 tuntia ja lähdin heti paluumatkalle; yltynyt tuuli haittasi. Olin jo etukäteen iloinnut mahdollisuudesta viettää juhannusyötä hissukseen pyöräilemällä. Näin monia kokkosavuja. Liikennettä riitti yöhön asti. En nääntynyt ihan niin kuin viime kesänä, vaikka loppumatkasta silmät meinasivat väkisin painua kiinni, ja olin niin hikinen että paleli puserosta huolimatta. Mennen tullen toistelin mielessäni Jeesuksen rukousta mantrana (Vaeltajan kertomukset); ehkä se antoi voimaa. Rukoilinhan viime kesänä Valamon jälkeen kävellessäni Heinäveden asemalle ja uskoin sen auttaneen. Kuten lähtiessäni arvelin, olin kotona jälkeen keskiyön. Äiti valvoi kun ei uskaltanut mennä nukkumaan, "kun on kaikenlaisia roistoja liikkeellä näin juhannuksena". 

Näytelmä on päättynyt Väinölässä 24.6.1994

29.06.1994 Kirjoitin eilen kohteliaan muistilapun keittiöön, jossa pyydän hiljaisuutta aamumeditaationi ajaksi alkaen klo 9, ja se vaikutti tänään tuottaneen tulosta; keskittyminen oli huomattavasti helpompaa. 

01.07.1994 Avartuva ihmiskuva-kesäpäiville Lautsian lomakeskukseen Hauholle... Huoneeni Mäntylä-nimisessä talossa nro 4, kämppiksenä ihan symppis nuori etunimikaima... Klo 19 aloitimme "Kuntolan" salissa mm. hiljentymisellä. Ihmiset saivat sitten kertoa itsestään, jota jatkettiin illalla kahvi/tee-tauon jälkeen. Sitä ennen maaäiti-meditaatio, joka on Valonkantajien päätoimintamuoto; joka ilta 21-22 välillä jos kotona meditoi, on osallisena suuremmassa ketjussa. Juttuja jatkettiin puoleenyöhön, ja senkin jälkeen meni moni vielä nuotiolle - itse en jaksanut. Tunnistin mm. Ultrapäiviltä tutun parantajan Vilppulasta, Helena Jantusen, sekä Ullan ystävän, Pirjon! Unohdin mainita että aivan ensimmäisenä vaihdoimme "halauslippuja" kahden vierustoverin kanssa - ja halasimme! 

02.07.1994 7.30 aloitimme jumpalla pihamaalla; tein oman Tai Chi'ni perään. 9.00 eniten täällä odottamani, eli kosminen palvelus, ja olihan se vaikuttava seremonia, sisältäen mm. musiikkia, invokaatioita, visualisointia. Vetäjä Tarja Wilson (ottaa pian äitinsä tyttönimen) oli tyylikäs näky valkoisessa kaavussaan violetin vyön kera. Lopuksi kuulimme kasetilta Ananda Tara Shanin siunauksen, menimme piiritanssia, halasimme muutamaa lähellä olevaa. 

Sitten Alva Karppinen puhui rakkauden ja valotyön merkityksestä. Lounaan jälkeen Tarja Wilson esitelmöi "yhteisestä voimastamme", käsitellen mm. säteitä ja mestareita. Yhteistä Summit Lighthousen opeille oli ainakin se että Jeesus olisi siirtynyt maailmanopettajaksi Kuthumin kanssa, ja hänen tilalleen 6. säteen johtoon tullut mestari Nada. Kuulemma Maitreya tulee fyysisesti noin 500 vuoden kuluttua, ja valmistaa tietä noin 20 ihmisen kautta, joista kaksi on Ananda sekä Sai Baba; loput ovat ehkä vielä lapsia tai syntymättä. Seuraavaksi menimme ulos yrttejä katselemaan, sitten paneelikeskustelu henkisiä liikkeitä yhdistävästä totuudesta: paljon puhetta herätti kysymys, "miksi Jumala tarvitsee kanavan viesteilleen?" Nyt menin iltanuotiolle. 

Avartuva ihmiskuva-kesäpäivien paneelikeskustelu

03.07.1994 Meditaationa puja eli rukousmietiskely. Teosofisen seuran edustaja esitelmöi fyysisen kehon transformaatiosta alkemian valossa. Markku Manninen antoi esitti astrologian ajatuksia mm. vesimiehen ajasta. Viimeisenä kahvin jälkeen planeettamietiskely (Neptunus) Shan Taran (nykyinen Ananda Tara Shan) kirjasta "17 askelta täydellisyyteen". Tuntui tehokkaalta!

04.07.1994 Eilen eräs Tuulikki näki Tai Chi-harjoitukseni ja sanoi sen menneen "kuin linnun lento". Hän jotenkin arvasi minun käyneen Väinölässä ja kyseli, koska oli itse menossa teatteriin ja ehkä tutustumaan pitemmäksikin aikaa. Eräs Oili taas sanoi näkevänsä minut buddhalaismunkkina hiljattaisessa inkarnaatiossa - juuri kuten koin Denise Linnin kurssilla! Hän kertoi Valonkantajien viettäneen kesäpäiviä Virtain perinnekylässä jokunen vuosi sitten. Virroilla kuulemma on "Vuorela" tjs. ametistikallio, joka on toiminut avaruusaluksen laskeutumispaikkana (sieltä oli löydetty ametisti siis). 

06.07.1994 Soitin ja ilmoittauduin illalla Vapaan Katolisen kirkon hiljentymispäiville Kreivilän lomakodissa Matkussa 22.-24.7., jonne jo viime kesänä olisin halunnut. Yövyn teltassa - sää toivottavasti on suosiollinen.

07.07.1994 Pyöräilin Ähtärin eläinpuistoon aikani kuluksi, kuten jokakesäiseen traditiooni kuuluu. Mikan seura olisi ollut ihan kiva muuten, mutta matkat hänen kanssaan ovat hankalia. 

14.07.1994 Lähdin pyöräilemään Kuortaneen urheiluopistolle Ultrapäiville klo 9.30. Vastaanotossa jouduin jonottamaan reilun tunnin, joten menetin avaussanat klo 13.30. Otin puolihoitopaketin (telttapaikka, aamupalat, yksi ateria/pv)... Klo 14 Irma Weisen kertoi henkiparannuksesta tänään; välillä keskityimme yhdessä välittämään parantavaa voimaa hänen veljelleen, astrologi Heikki Heimolalle, jonka syöpä on puhjennut uudelleen. Klo 18 "ykköspesässä", jossa on pieni kahvion tapainen, suomalaista kalligrafiaa, ja Jani-Mikael Marosin & Aulis Nurmisen kivinäyttelyt, esitelmöi lyhyesti Summit Lighthousen edustaja - piristävää uskonnollista paatosta vaihteeksi. Kävi ilmi mm. että järjestö suhtautuu myönteisesti mormoneihin - opissa kuulemma on jotain yhteistä ja enkeli Moroni [tässä olin erehdyksessä kirjoittanut Mormon, mikä olisi tietysti vain looginen oletus] ei ollut kukaan muu kuin mestari El Morya (nämä toi esiin mies joka kysyi asiasta)! Liikkeen piirissä varaudutaan atomisuojin ja ruokavarastoin "tuleviin katastrofeihin" (jotka tokin on vältettävissä ihmisten toimesta). Elisabeth Clare Prophet sain vähän aikaa sitten terveen poikalapsen, 56-vuotiaana! 

Klo 19 Bey Heng: "elämänkatsomus elämän suolana." Klo 21 (- 24) jakauduttiin kolmeen keskusteluryhmään: valitsin kosmiset ystävät Kuortanehallissa. Pääasiassa Kalevi Riikonen esitelmöi. Sivusipa jopa mestareita ja seitsemää sädettä. Välillä virkistävä värimietiskely. 

15.07.1994 Hiostavaa on ollut, lämpöennätykset rikottu (32 astetta). Kävinkin aamulla suihkussa ja saunassa uimahallissa klo 7; sain olla rauhassa, mutta altaaseen en kuitenkaan uskaltautunut. Sen sijaan kävin kyllä järvessä myöhemmin päivällä! Kello 10 Alva Karppinen: unien kautta itsetuntemukseen. Kello 14 Aulis Nurminen: maa- ja vesisäteilyt. Kello 19 Penttinen - Karlsson: kuinka saavutamme yhteyden galaktiseen perheeseemme? Sen sijaan menin katsomaan USA:ssa NBC:n 1.3. esittämän dokumentin profetioista; Nostradamus, Cayce ym. vuosituhannen vaihteeseen osoittavat nmonet katastrofiennusteet. Filmissä oli pätkä Summit Lighthousen Royal Teton Ranchilta. Järjestön edustaja sen esittikin miniluentonsa jälkeen (chakroista). Jokin tuossa Summitissa pistää vastaan; kuulinkin sivusta että järjestössä sallitaan vain annettu opetus, muuta ei siihen saa sekoittaa. Valitsin Alvan unet-keskusteluryhmän: aika loppui jo 22.30, kun piti poistua Kuortanehallista hälytyslaitteiden takia. Rantasaunassa vapaata keskustelua 1.00 asti. Helena Jantunen kutsui paikalle avaruusystäviään, ja kun mm. minäkin vasemmalla kädelläni tunnustelin näiden kenttää, tunsin melkein epämieluisan "paineen" käsivarresta sydämeen, kunnes Helena päästi ystävänsä pois! 

16.07.1994 Virkistävä sadekuuro aamulla. 10.00 Jukka Hirvensalo: rakastava, myönteinen viisaus meissä; yleisö sai todella nauraa, niin humoristista. Eräs nainen muisti minut Valamosta viime kesältä - minä en häntä. 14.00 Esko Jalkanen: Atlantis ja Kalevala. 19.00 Esko Mustosen juontama musiikkipitoinen Ultra-ilta: mm. taikuri Al Dante esiintyi ja valitsi minut avustajaksi (apua!) ensimmäiseen korttitemppuunsa. Unohti palauttaa kelloni, jonka alussa vei ovelasti - jouduin tivaamaan sitä jälkeenpäin. Noloa. 

Ultrapäivien osallistujia ryhmämietiskelyn jälkeen 16.7.1994

17.07.1994 10.00 Matti Luoma: New Age, tiede ja kirkko. 13.30 Alva Karppinen: ihmisten yhteisö - uusi tapa elää. Päätössanat noin kello 15. Ostin Jani-Mikael Marosilta kaksi pientä vuorikidettä, ametistikiteen, ruusukvartsin (Tiinalle & Karille) ja kaksikärkisen vuorikiteen itselleni. Ultralta ostin Alice A. Baileyn "Tutkimus valkoisesta magiasta tai oppilaan tie." Paljon muuten samoja naamoja kuin Lautsiassa pari viikkoa sitten. 

18.07.1994 Äiti soitti [kotiin, sisarensa luota, jossa olivat. Ei ollut muuta kuin lankapuhelin!]; Mika on jo kovasti kysellyt minua - ja minä kun en ollenkaan kaipaa heitä, päinvastoin, olen nauttinut tästä yksinäisyydestäni! Pikku sateesta huolimatta lähdin pyörällä Haapamäelle noin klo 14.30. Perillä olin viiden maissa. Mietin kyllä viitsisinkö, vai jäisinkö nauttimaan viimeisistä rauhallisista hetkistäni vähään aikaan. 

19.07.1994 Tänään ilma oli taas hyvä, joten saatoin Mikan kanssa käydä [Haapamäen]  höyryveturipuistossa, vaikka eihän siellä juuri mitään ole - resiinat ja pienoisjuna. Höyryveturikin ajelee edestakaisin nyt vain viikonloppuisin. Ennen tätä kävimme tehtaanmyymälässä ostamassa paljon makeisia - voi hampaita ja haimaa! Myöhemmin kävimme pelaamassa pienoisgolfia tunnin verran. Pihalla olemme myös pelanneet "golfia" Mikan ostamilla leikkivarusteilla (lasten rihkamaa), sekä ruiskineet vesipistooleilla. 

20.07.1994 Tänään lähdin polkemaan kotiin noin klo 13 - 15.30. 

21.07.1994 Eilisestä alkaen koko tämän päivän olen kirjoittanut Henkiseen Odysseiaani lukua Avartuva ihmiskuva- ja Ultra-päivistä. 

22.07.1994 Suomen Vapaan Katolisen Kirkon hiljentymispäivät Matkun Kreivilässä. Aamuautolla Tampereelle, junalla Humppilaan klo 10-11. Taksilla perille. Olen ainoa telttailija. Ensin päivällä oli jopa helle, illemmalla kuitenkin satoi. 18.30 erillisessä kirkossa päivien avaus ja selvitys illan seremonioiden sisäisestä merkityksestä. Kaste- ja konfirmaatiotilaisuudet, ja parantamispalvelus: minäkin menin - voideltiin öljyllä otsa, päälaki, kaula ja niska (jotta chakrat hetkellisesti avautuisivat): "Kristus, Jumalan poika, vuodattakoon parantavan voimansa yllesi ja täyttäköön sinut rakkautensa valolla." Lausuin muiden mukana synnintunnustuksen ja lauloin Veni Creatorin ennen tätä. Lopuksi piispa kosketti sauvallaan päätä, ja vähän myöhemmin nautin elämäni ensimmäisen ehtoollisen! Iltahartaus. Makuupussi-pahus pääsi kastumaan hieman. Hyttyset syövät täällä enemmän kuin koko kesänä yhteensä. VKK on hyvin hierarkinen ja autoritäärinen, eivätkä naiset pääse hengellisiin virkoihin - Leadbeaterin mukaan eivät edes kestäisi välitettäviä voimia; seremoniat on suunniteltu miehille.

23.07.1994 Aamuhartaus kello 8. 10.00 HÄÄT. Messun sisäinen merkitys, messu (Pyhä Eukaristia): osallistuin taas ehtoolliseen. Rakennetaan henkinen temppeli voiman vuodattamiseksi maailmaan. 14.00 Paneeli päivien teemasta, "puhtaus ja viisaus". 16-19.30 mahdollisuus hiljentymiseen kirkossa, Hostia (ehtoollisleipä) esillä - sitä pitää jonkun vahtia koko ajan: minä olin vapaaehtoisena 17-17.30 (mietiskelin, kuten myös illalla erityisessä hiljentymismajassa). Saunan jätin väliin. 19.30 Sakramentin siunaus, kulkue luontoon (vuodatetaan voimaa Hostian välityksellä). Rohkaistuin jo laulamaan muiden mukana. Illalla eräs nainen kutsui palvelukseen milloin satun Hesassa käymään, oli jopa valmis noutamaan minut jos en löydä osoitetta. Kertoi innostavan tarinan sepästä, joka elämänsä tutki teosofiaa, mutta ei löytänyt muita kiinnostuneita. Hänen kuoltuaan kaupunkiin perustettiin loosi, ja kiinnostuneita alkoi olla: hän toimi inspiroivana kanavana tälle. 

VKK:n hiljentymispäivien alttari, Hostia esillä.

24.07.1994 Aamuhartaus, 10.30 juhlamessu, 14.30 piispan sana, n. 15.00 Sakramentin siunaus. Sanoin monille tulevani ensi kesänä jälleen. Minulle yritettiin järjestää kyyti Tampereelle, mutta ei onnistunut. Sen sijaan sain kyllä kyydin emerituspiispa Auvolta Humppilan asemalle, jonne vaivoin löydettiin. Juna Tampereelle 18.00. Huomionarvoista, että en Kreivilässä enkä sieltä lähdettyäni tuntenut jännitystä ja hermostuneisuutta toisin kuin kahdella edellisellä reissulla! 

25.07.1994 Pyöräilin Virroille. Kirjastosta Platonin Teokset 3 ("Pitojen" vuoksi, jossa sivutaan homoseksuaalisuutta)...

27.07.1994 Olen ylittänyt "tuloni" moninkertaisesti tässä kuussa, mutta en kadu - kokemusten kerääminen on tärkeämpää kuin raha. 

30.07.1994 Pitkän suostuttelun jälkeen suoraan sanottuna raahasin väkisin Mikan kanssani pyörällä Peränteelle uimaan, vain n. 45 min matka. Mika alkoi viihtyä niin hyvin, ettei olisi halunnut ollenkaan lähteä pois, vaikka kesti ennen kuin hän uskaltautui kastautumaan polvia syvemmälle. Rankka sadekuuro ei haitannut, eikä se kun paarmat kiusasivat vähän väliä. Viivyimme lopulta neljä tuntia, eli kunnes samalle rannalle tuli porukkaa. 

31.07.1994 Luonnostelin myöhään yöhön kirjettä Jounille, jonka lähettänen vasta ennen joulua. Pahoittelen että hän ei ilmeisesti enää halua olla missään tekemisissä kanssani, ja pyydän anteeksi jos olen loukannut häntä. 

01.08.1994 Kävin pitkästä aikaa metsälenkillä; tankkasin voimaa puista Esko Jalkasen neuvomalla tavalla: pyydät puulta energiaa, sitten halaat esim. mäntyä tai seisot katajan vieressä pidellen oksasta ja odotat viisi minuuttia. Kymmenen minuutin tauko ennen seuraavaa puuta vähintään kymmenen metrin päässä. Seitsemän puuta/päivä seitsemänä päivänä, sitten kahden viikon tauko. Myös kivet ja kannot käyvät. 

11.08.1994 Vanha idolini Hanoi Rocks-ajoilta, Michael Monroe, keikkailee Suomessa uuden kokoonpanonsa Demolition 23 kera, johon kuuluu toinenkin ex-Hanoi, Sam Yaffa, sekä vakinaista kitaristia tuuraamassa Nasty Suicide. Radio Mafiassa on tänään vietetty "vapautuspäivää", eli paljon gay-asiaa. 

14.08.1994 Lähtö Frantsilan talkooleirille. Tänään on poikkeuksellinen sunnuntai, monet kaupat ovat auki, jopa 10-18. 

15.08.1994 8.30 esittely sinisessä salissa, sitten töihin! Kitkettiin siankärsämöt ja aloitettiin mäkimeirami. Kovaa työtä, mutta muistaapa millaista se on, työttömänäkin (vaikka työpaikkani ovat olleet kirjoituspöytähommia). Ja kun on kerran luomuviljelyä opiskellutkin, on hyvä joskus päästä käytännön töihin. 

16.08.1994 Minulla on oma tiivis ohjelmani: nousen kello 6; aamupesu, meditaatio, reiki, silmäjumppa, Tai Chi - menee aivan kello 8 saakka. Minut olisi pantu pihatöihin, mutta sanoin että haluan vain pellolle. Hallanvaaran takia korjattiin siankärsämöä ja basilikaa. Rosenhoitajani moikkasi minua yllättäen - hän oli Bach-kurssilla. Eräs nainen muisti minut Ultra-päiviltä. 

17.08.1994 Aamumeditaationi venähti itsestään noin 50 minuuttiseksi, kuunnellessani korvalappustereoilla talon kasettia, kirkkomusiikkia. Yhdessä vaiheessa tunsin ikäänkuin olevani "laajempi kuin ruumiini". Täällä on myös eräs Jaana, joka on ollut Perheniemessä ja tunsi Riston, Helenan sekä Ullan. Kuten eilenkin, puoli päivää kitkemistä, puolet sadonkorjuuta. Uuvuttava helle! Lähdin mukaan iltaretkelle: ensin Timin männylle (noin 7 km), joka on mahdollisesti ainakin 350 vuotias. Lähestyimme sitä tunnustellen energioita, ja se todella alkoi tuntua hyvin voimakkaasti - eräs toinen huomautti siitä samassa kohdassa jolloin minäkin tunsin! Sieltä uhrilähteelle (noin 40 km), josta otettiin ämpärikaupalla vettä mukaan, ja monet kävivät kastautumassakin. 

Timin mänty.

19.08.1994 Matkustin kuten suunnittelin. Piia kitteli minua "maailman nopeimmaksi kitkijäksi". Hesassa kävin Era Novassa, mutta päätin olla ostamatta mitään. Kello 14.30 bussilla Suvikumpuun, pysäkki Espoon ja Vihdin rajan jälkeen. Siinä jäi myös Suvikummun asukas, joka opasti minua. Kaunis hirsitalo kauniissa maisemassa. Osoittautui että Reiki II on henkilökohtaista opetusta, eli olen ainoa. Sain ainakin puhua enemmän kuin koko viikolla. Toisin kuin luulin, symbolit saa piirtää itselleen, hyvä niin. Niitä käytetäänkin vain kaukohoidossa, eikä välttämättä tarvitse sopia aikaa ja pyytää lupaa hoidettavalta. Visualisointi ei ole välttämätöntä, valokuvaa voi käyttää käsien välissä, mutta ei välttämättä. Illalla alkoi Reiki I, minun lisäkseni kolme naista ja yksi mies - hän ja eräs naisista talon väkeä. Suvikumpu ei enää varsinaisesti ole yhteisö, väliseiniä rakennetaan konkreettisesti. Yksi viritys minulle päivällä, poikkesi I:stä, symbolit piirrettiin käteen. 

20.08.1994 Talossa on vatsatautia, asuntopuoli on ihan sairaskotina nyt. Teimme ryhmähoitoja ja kun minua hoidettiin, tapahtui jännittävä tunteenpurkaus, jollaista Rosenhoito ei koskaan saanut aikaan: sisältäni nousi vastustamaton nauru - vähän aikaa ihan hysteerisesti hohotin, niin paljon olenkin sitä pidätellyt! Sen jälkeen alkoi kurina suolissa - rentouduin kuulemma paremmin kuin kukaan muu. Olo oli ihan erilainen jälkeenpäin - miellyttävällä tavalla. Vähän tuli outoa nykimistä lihaksissa koko kropassa. 

21.08.1994 Yö oli rankka, kamppailin alkavaa vatsatautia vastaan, kuten luulin. Reiki helpotti myöhemmin. Aivan selittämättömästi minua alkoi kovasti itkettää ja sulkeuduin vessaan. Oivalsin, ettei tämä olekaan tavallinen vatsatauti, vaan Reikin aiheuttama puhdistusprosessi. Eilinen naurukin kumpusi vatsan pohjasta, ja itkettyäni oli kuin möykky olisi poistunut vatsasta. 

22.08.1994 Ei kuumetta, olo kaiken kaikkiaan parempi. Aloitin oman elämän puhdistuksen kaukoreikillä: äidin odotusajasta lähtien aina vuosi kerrallaan viikon ajan, eli noin puoli vuotta. En viitsi puhua [kotona] mitään viikonlopusta, sama kuin puhuisi seinille. 

23.08.1994 Tänään tein paljon harjoituksia. Mm. lausuin uudella innolla joskus viime vuonna lopettamaani violettiliekin mantraa. Kirjoitin affirmaatioita, mikä kuulemma on on tehokkain tapa käyttää niitä, sekä tein listan ihmisistä, jotka ovat loukanneet minua ja kuinka: sitten vain rypistin, poltin, revin sen - se todella teki hyvää! (Piirsin myös voimasymbolit paperiin, kuten Hilkka neuvoi.)

29.08.1994 Tilasin Summit Lighthousesta puhelimitse kasetin Jesus Vigil: Watch with me (1,5 tunnin vigiliapalvelu, lauluja ja rukouksia) sekä näytteen Elizabeth Prophetin haastattelusarjasta "sisäisiä ulottuvuuksia". 

04.09.1994 Kun ehdin, mikä ei ole usein - ihme kyllä - teen meditaation jatkona ylimääräisiä harjoituksia: yritän tahdonvoimalla liikuttaa tulitikkuaskia, vastaanottaa automaattikirjoitusta, ja nähdä ruukkupaprikan auran. 

12.09.1994 Nuoren yrityksen peruskurssi alkoi 10.00 kauppaoppilaitoksen auditoriossa. 

13.09.1994 Nyt on onneksi viikon tauko, mutta läksyjä tuli paljon.

17.09.1994 Tänään tein kolme tuntia läksyjä: laadin SWOT-analyysin ja liikeidean itselleni - ja jopa pidin siitä! Kuitenkin siinä oli vasta 1/3 läksyistäni.

18.09.1994 Tänään sitten pyöräilin Virroille, kansalaisopiston piirustus- ja maalauspiiriin. Olin ekana paikalla (klo 14-19 joka toinen viikonloppu). Nyt lähinnä opettaja kertoi akvarellimaalauksesta, katsottiin toisten mukanaan tuomia valmiita töitä, käytiin kaupungintalon näyttelytilassa katsomassa näyttelyä. Meitä oli kaikkiaan 18 henkeä. Lisäksi vielä piirrettiin malliksi tuotuja kasveja. Ei oikein minun alaani: horsma näytti niin mitäänsanomattomalta yksinään, että lisäsin sen viereen keijun. Opettaja kutsui sitä satukuvaksi, mutta minähän uskon luonnonhenkiin yhtä vakaasti kuin vaikka humanoideihin. 

21.09.1994 Seminaaripäivä, alkaen klo 8.05 yhdessä luokassa. Kirjanpitoa ja tilinpäätöstä yms. Aloin jo huolestua että tämähän on ymmärrettävää, mutta iltapäivällä alkoi taas heprean opiskelu. 

22.09.1994 Tein toissapäiväisen luonnoksen pohjalta akvarellin, ja täytyy sanoa että vasta nyt minä todella ylitin itseni!

23.09.1994 Seminaaripäivä; päivä pääsi niin hyvin alkuun kun tunnit alkoivat vasta 12.10, ettei olisi huvittanut lähteä ollenkaan ikävystymään. Onneksi vain neljä tuntia. 

24.09.1994 Tampereelle kertaamaan Reiki I:stä Hilkan kurssille Reikikodossa. Kolme naista, kaikki ensikertalaisia Reikissä. 

25.09.1994 Kaksi naista, äiti ja tytär, jotka olivat Suvikummussa, tulivat myöhemmin päivällä. Myös neljäs kertaaja tuli. 

Reikipiirroksiani: vas. opettajani Hilkka Duncan; oik. ns.
länsimainen Reikilinja - kuten nyk. tiedämme - Mikao Usuista alkaen...

26.09.1994 Sain valmiiksi akvarellin, joka kuvaa yhteyttä tämän ruumiillistumani ja aiemman, buddhalaismunkkina elämäni inkarnaation välillä.

28.09.1994 Päivän traaginen ykkösuutinen on virolais-ruotsalaisen autolautta Estonian kaatuminen aamulla noin 1.30 aikaan kansainvälisillä vesillä Itämerellä, 35 km Utöstä lounaaseen. Laiva oli matkalla Tallinnasta Tukholmaan, valtaosa matkustajista oli ruotsalaisia ja virolaisia, mutta mukana oli myös muutama suomalainen ja kymmeniä ruotsinsuomalaisia. Myrskyävä meri vaati yli 830 uhria!!! Turman syy on vielä epäselvä, mutta ilmeisesti laivan keulaportista alkoi tulvia vettä sisään. Laiva kallistui nopeasti ja kaatui parissakymmenessä minuutissa ja upposi. Virossa, Ruotsissa ja Suomessa on tänään maansuru.

29.09.1994 Itku meinasi tulla kun luin lehdestä eilisestä onnettomuudesta. Täytyy lähettää kaukoreikiä uhreille henkimaailmassa. 

30.09.1994 Kumma, miten Estonian onnettomuus voi satuttaa, vaikka kyse on vieraista ihmisistä, ja itselläni vielä varmuus elämän jatkumisesta kuoleman jälkeenkin. Mutta tunnen surua nimenomaan lukiessani uhrien omaisten yms. tunnelmista, eli otan osaa heidän suruunsa - uhreillahan ei enää liene mitään hätää, vaikka äkillinen, traaginen kuolema varmasti hämmentää henkimaailmaan siirtyvän sielun. 

02.10.1994 Lähdin vielä pyörällä Virroille maalauspiiriin - emmin kyllä menisinkö 14.35 bussilla, niin pitkään, että olin perillä suunnilleen samaan aikaan kuin olisin ollut bussillakin, tunnin myöhässä. Paluumatkalla oli tietysti vaarallista - ja laitontakin - pyöräillä maantiellä hämärässä ilman valoja. Risujen piirtäminen oli minusta niin yhdentekevää, etten saanut aikaan kovin loistavaa jälkeä. Mutta kun pääsin näyttämään kahden viikon aikana syntyneitä kymmentä teosta, niitä kyllä kehuttiin. Voin kuulemma tehdä omia aiheitani, ja ensi kerralla tuoda näytille lisää töitä. 

06.10.1994 Äänestin ennakkoon EU-kansanäänestyksessä, "kyllä" EU:hun liittymisen puolesta. Täytyy myöntää, ettei minulla ole ehkä tarpeeksi tietoa kaikista hyvistä ja huonoista puolista, joita EU toisi tullessaan. Informaatiotahan kyllä on saatavissa, jos vain viitsii tutustua. 

07.10.1994 Seminaaripäivä klo 13-18.30. Yrityksen johtaminen ja kehittäminen. Nyt katsoin parhaaksi mennä bussilla. Lähdin aikaisemmin ehtiäkseni 17.55 autoon - ja juuri kun kerrankin oli ihan hauskaa; menimme nimittäin tietokoneluokkaan tekemään harjoitustehtävää (minä kun luulin inhoavani tietokoneita). 

Kävin viimeiseksi myös kukkakaupassa toteuttamassa pitkäaikaisen aikomukseni ostaa vaaleanpunainen ruusu alttarilleni, nyt kun Hilkan antama on jo kauan ollut kuivunut ja huomasin että yksi riittää. 

08.10.1994 Aamumeditaationi oli mainitsemisen arvoinen, erittäin miellyttävä.

09.10.1994 Vaivuin itsesääliin ja itkin. Tuntui, että etäännyn harvoistakin ystävistäni (jo välimatkojenkin takia) - pitkäaikaisimman ja maantieteellisesti läheisimmän ystävän karkoitin luotani. Myöhemmin reikitin tätä tunnetta kuten Hilkka opetti. 

11.10.1994 Tämän hetken kuumin uutinen on se, että Irak on jälleen kerran keskittänyt joukkoja Kuwaitin rajalle. Saddam Hussein vaatii taloudellisten pakotteiden poistamista, jotka ovat romahduttaneet maan talouden.

13.10.1994 Irak vetää joukkojaan Kuwaitin rajalta.

15.10.1994 Helsinkiin hengen ja tiedon messuille. Messut alkoivat nyt kello 10 ja lähdin vasta puoli tuntia ennen loppua klo 18. Summit Lighthouselta ostin pikkukuvan El Moryasta - muita haluamiani ei ollut, mutta löysin ne isompina Oikeilta Ihmissuhteilta... D.K., Saint Germain, Hilarion, Serapis Bey, Paul Venetsialainen (Kuthuum vain puuttuu). Kuuntelin myös Äiti Marian sanelun Prophetin kautta, sekä osallistuin Oikeiden Ihmissuhteiden perusmietiskelyyn: kumpaankin tunki joku kesken, "mitä te teette täällä?" Joku vanha kumma ukko yritti kaupata minulle lehtisiään, jotka "selittävät jopa luomisen", ja kun en huolinut: "Jos et ota vastaan totuutta, menet päin helvettiä!" Noitakin mahtuu tällaisiin tapahtumiin... [Mielenkiintoista kyllä, niinkin myöhään kuin 2016 luin juuri edellisenä vuonna ilmestyneen kirjan, Valonkantajat - välähdyksiä suomalaisesta salatieteestä, ja tunnistin kirjasta tuon mainitsemani henkilön, josta en ikinä ennen ollut kuullutkaan!]

Tuntui kyllä jo siltä että sain yliannoksen henkeä ja tietoa - tämä päivä olisi varmaan riittänyt. 

16.10.1994 Kävin vanhalla hautausmaalla, mutta en löytänyt Ervastin hautaa - kuin hakisi neulaa heinäsuovasta. Messuilla kuuntelin esitelmän aurasta. Menin niska-hartiarentoutukseen. Mietiskelin hetken Oikeiden Ihmissuhteiden "hiljaisuuden temppelissä". Sri Chinmoy Centerin musiikkiesityksestä löysin sitä henkeä kaupallisuuden keskellä - herkistyin lähes kyyneliin (ostin- heh heh - kasetin). Lähtiessäni kevensin omaatuntoani lahjoittamalla 20 markkaa vaikeavammaisten hyväksi. 

17.10.1994 Enemmistö äänesti "kyllä" EU-kansanäänestyksessä, ja etukäteiskyselyn perusteella se menee läpi myös eduskunnassa.

24.10.1994 Postitin Alankomaihin Lectorium Rosicrucianumille eli Kultaisen Ruusuristin kansainväliselle koululle pyynnön lähettää viiden artikkelin ilmaisen johdantokurssin. 

Nyt YK:n päivänä klo 19 osallistuin itsekseni jo 11. kerran järjestettyyn Sri Chinmoyn 7 min maailmanrauhaa - hiljentymiseen. Se tuntui todella voimakkaalta! 

28.10.1994 Äiti kävi sosiaalitoimistossa: kuulin hänen puhelimessa sanovan miten on ollut "hätää kärsimässä" kun pienennettiin niin palkkaa kuin asumistukeakin.

31.10.1994 Lehdet kertovat että Virrat menettää niin olutpilkkitapahtuman (Winterfest) kuin Rantarockinkin toiselle paikkakunnalle (jälkim. Vaasaan). Yrittäjät menettävät miljoonien tulot, ja maanomistaja, jonka tilalla rantarock on viimeksi järjestetty, on rakentanut vessat, suihkut, uusia teitä - nyt tyhjän pantiksi? (Minuahan asia ei kyllä hetkauta puoleen eikä toiseen!)

03.11.1994 Kovasti odottamani johdantokurssi Lectorium Rosicrucianumilta tuli (suomenkielellä); aioin heti lähettää tilauksen 12 kirjeen opastuskurssista (3 x 4 kirjettä 4 viikon välein), mutta postissa ei ollut tarpeeksi kansainvälisiä vastauskuponkeja, joilla sen voi maksaa: ostan ne sitten myöhemmin Virroilta, eihän tässä niin kiire ole.

Rustasin Mikan kanssa ihailijakirjeen Disney-piirtäjä Don Rosalle: Aku Ankan toimitus kokoaa niitä marras-joulukuussa ja lähettää edelleen hänelle. [Sain myöhemmin henkilökohtaisen vastauskirjeen Don Rosalta nimmarilla, ja se on toki edelleen tallessa!]

04.11.1994 Seminaaripäivä, mutta päivän teema eli yrityspeli ei kiinnosta minua, ja viimeksi sanottiinkin että ne tulevat jotka tulevat.

06.11.1994 Tv:stä tuli päivällä Andrew Loyd Webberin "Requiem" - messu (kai), suomalaisin voimin ja tosi mahtava!

07.11.1994 Postitin nyt kirjeeni Lectorium Rosicrucianumille, ostettuani ne vastauskupongit.

Kirjakaupassa selailin uususkonnoista kertovaa kirjaa; kuten epäilinkin, Summit Lighthouse on hyvin lahkolainen liike, ja Prophet on julistautunut ainoaksi Valkoisen Veljeskunnan lähettilääksi. Liikkeessä opetetaan ettei Jeesus kuollut ristillä, vaan eli sittemmin Intiassa. Olipa siinä Lectorium Rosicrucianumistakin: aika kovat tuntuvat olevan vaatimukset - jotkut, kuten kieltäytyminen alkoholista, tupakasta ja lihasta toteutuvat elämässäni jo nyt...

11.11.1994 Kurssin päätöspäivä. SWOT-analyysi/liikeidea palautettiin: minun paperiini oli kommentoitu jo tietämäni itsestäänselvyys, että Virtain henkinen ilmapiiri ei ehkä sovi palvelulleni vaan jokin suurempi paikkakunta. 

14.11.1994 Aamulla mietiskellessäni koin itsestään - yrittämättä - kontemplaation eli yhdistymisen mietiskelyn kohteeseen (tässä: Jeesus), ainakin luulen että se oli sitä.

18.11.1994 Eduskunnassa äänestettiin yli vaaditun 2/3 enemmistöllä "kyllä" EU-sopimuksen puolesta, vaikka Paavo Väyrynen oli kovasti vastahankaan ja onnistui taktikoinnillaan muiden vastustajien kanssa siirtämään äänestyksen yli Ruotsin kansanäänestyksen (jossa myös "kyllä"-kanta voitti): niin kuin ei kansan tahdolla olisi merkitystä ja me olisimme jotenkin riippuvaisia Ruotsin ratkaisuista.

22.11.1994 Tänään mm. tein chakrameditaation Crystal Illuminationin [New Age musiikkia] ja kivien avulla, sekä tanssin itseni uuvuksiin rumpurytmien tahdissa.

23.11.1994 Tuli jo viime viikolla odottamani 4 ensimmäistä opastuskirjettä Kultaisesta Ruusurististä; monia kysymyksiä heräsi, ja he kehottavat kirjoittamaan ja kysymään, joten mikäs siinä. 

Olen ottanut tavaksi keskiviikkona puolenpäivän jälkeen suorittaa Jeesuksen Vigilian. 

24.11.1994 Lectorium Rosicrucianumille lähetin 14 mieltäni askarruttaneen kysymyksen listan. 

26.11.1994 Siivosin huoneeni; laitoin jouluvalot, -verhon ja -lakanat, sekä kukkapöydästä Marian alttarin (tai eräänlaisen "jouluseimen": mirha-suitsuke, tähtikuvioinen tuikkulyhty ja Madonna & lapsi postikortti). 

27.11.1994 Tampereella olisi nyt kivimessut, mutta alkuinnostukseni on hiipunut, ei minulla olisi ollut mitään tekemistä siellä. 

28.11.1994 Sain Ullan kirjeen valmiiksi myöhään illalla - mikä urakka! Seitsemän pienellä molemmin puolin täyteen ahdettua isoa arkkia! 

13.12.1994 Soitin kauan aikailtuani Perheniemen opistoon ja pyysin hakemuskaavakkeita ensi vuoden peruslääketieteen kurssille! 

14.12.1994 Kirje Perheniemestä tuli tosi nopeasti. Soitin rekisteritoimistoon ja pyysin virkatodistusta, joka tarvitaan hakemuksen liitteeksi. 

15.12.1994 Virkatodistuskin tuli kiitettävän pikaisesti, joten panin heti hakemuksen postiin.

Pyrin vähentämään tv:n katselua. Kaksi helvetillisintä keksintöä yleisessä käytössä kotitalouksissa: Tv ja mikroaaltouuni!

Mikä yllätys: Kauno - siis biologinen isäni (miksi kutsua isäksi vierasta ihmistä?) poikkesi illalla ja toi joululahjat (perinteiset makeisrasiat)! Eikö hän siis aiokaan tulla enää aattona? No, mikäs siinä. Tunnelma oli vaitonainen, kuten aina. Minullekin vain tavallinen "ooksää missään töissä tai opiskelemassa", ja enpä minä toki haluaisikaan laajemmin asioitani kertoa. Hänen lähtiessään noin klo 21 annoin lahjani/lahjamme, Nigaraqua-kahvipaketin ("eihän mulle ois mitään tarvinnu..."). Hän sanoi että on aattona muualla. 

16.12.1994 Sain Lectorium Rosicrucianumilta vastaukset kysymyksiini (Suomen yhdyshenkilön kautta). Mm. teosofiaa he arvostavat valmistelujaksona "ennen universaalin opin jaksoittaista vuodatusta maailmaan." Mutta sen sijaan esim. meditaatiosta varoitetaan vakavasti; samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista, ja niinpä epätäydellinen persoonallinen ihminen houkuttaa luokseen tuonpuoleisia voimia, jotka vahvistavat ja ylläpitävät harhaa, jossa elämme.  

18.12.1994 En saanut unta kun pohdin Lectorium Rosicrucianumia: minun on myönnettävä, että alan ymmärtää ja hyväksyä. Itseasiassa on vapauttavaa luopua monista hellimistäni uskomuksista ja tavoista: mietiskely, violetti liekin decree (Jeesuksen Vigialiaa en ole tehnyt kolmeen viikkoon), affirmaatiot - ne jos mitkä ovat minää vahvistavia!

[Toisen blogini kirjoituksessa "Minun tieni" kerron lyhyesti mitä tästä seurasi elämässäni, ja itse oppia selitän hiukan lisää tämän blogin julkaisussa "Gnosis". Tämän sarjan seuraavassa osassa paneudutaan jo enemmän asiaan, mutta en tiedä kauanko kestää ennen kuin se joskus valmistuu.]

21.12.1994 Soitin ja lopetin Ultran tilaukseni: se palveli aikansa, mutta enää en tarvitse lehteä, joka sisältää niin monenkirjavia näkemyksiä - kaikki järjestään dialektiikan piiriin kuuluvia. Ei tämä suvaitsemattomuutta mielestäni ole. 

22.12.1994 Vein paperinkeräykseen ison osan lehtileikekokoelmastani - ja vanhat Torstaiset-lehdet, joissa oli minun piirtämäni sarjikset ja jopa juttu minusta kuvan kera: sidonnaisuutta maiseen katoavaisuuteen kaikki tyynni!

24.12.1994 Tänäänkin kulutin monta tuntia lieden ääressä; viime vuotinen stressi pysyi kuitenkin poissa. Suorastaan ylitin itseni - ennätysmäiset 12 ruokalajia (+ lisukkeet), runsas mutta kevyt ateria, eikä juuri mitään perinteistä: pienet punajuuritimbaalit + vihreä hernekastike, persiljaiset perunapallerot, pinaatti-fetastruudelit, sitruunalantut, pehmeä porkkanapaistos, manteli-parsakaali, riisikruunu, jouluinen lanttulaatikko, aprikoosipavut, inkivääripunajuuret, juhlava kikpapupaté, sellerilaatikko, maapähkinäkastike, ananas-tomaattisose, appelsiini-sienisalaatti, ituja, hapankaalia.

Jouluateria 1994.

25.12.1994 Olisinkohan hieman liioitellutkin, mutta ainakaan ei vähään aikaan tarvitse ajatella ruoanlaittoa jos vain säilyvät; positiivistahan se on kun on ruokaa enemmän kuin meinaa kaappiin mahtua. 

27.12.1994 Olen viime päivinä lukenut uudelleen Pekka Ervastin kirjoja: niiden vaikutus näkyy mm. juuri siinä, että ei malta laskea kirjaa kädestään ennen kuin se on luettu kannesta kanteen, ja siihen palaa mielellään yhä uudelleen. Toisin on esim. Rudolf Steinerin laita: kestää viikkoja saada kirja loppuun, ja mitä siitä sittenkään on jäänyt mieleen; kieli on niin vaikeaselkoista. 

01.01.1995 En ole katsonut televisiota kahteen viikkoon ja sen on tarkoitus olla pysyvä asiantila: huijasin hetken itseäni, että vähennän katsomisen tuntiin/pv, mutta parempi kerrasta poikki. Ja yksi tärkeä päätös on myös se että kalenterin pito loppuu tähän! Kestihän sitä vv. 1983-1994 (9-vuotiaana pidettyä päiväkirjaa ei lasketa). Jäähän minulle vielä Henkinen Odysseia, se on jo kauan ollut tärkeämpi. (Taskukalenteri voi olla tarpeen.) 

Suomi on nyt virallisesti EU-jäsenmaa.