Elävää buddhalaisuutta sateenkaaren alla

Tämä on tämän blogin 60. julkaisu! 🙌

Aiemmassa kirjoituksessa siteeraan Jungia:

Yksinäisyys ei tule siitä että ei ole ihmisiä ympärillä, vaan siitä ettei kykene kommunikoimaan asioita jotka tuntuvat tärkeiltä itselle, tai tiettyjen näkemysten kannattamisesta joita muut eivät pidä hyväksyttävinä.

 Kuitenkin olen kauan tuntenut että tämä on hinta joka on maksettava siitä, että on sananmukaisesti YKSILÖ. Ja pian sen jälkeen löysin Jiddu Krishnamurtilta sitaatin, joka tuntui olevan kuin vastaus: 

Jos et seuraa jotakuta, tunnet itsesi hyvin yksinäiseksi. Ole sitten yksinäinen. Miksi pelkäät yksin olemista?

Kuitenkin minulle kirkastui kesälomalla, että haluan syksyllä sisällyttää elämääni jotain yhteisöllistä ja sosiaalista; se tekisi minulle varmasti hyvää. Minun turvallinen tilani on pitkään ollut puolisoni seurassa: muut ihmiset ovat jopa alkaneet tuntua uhkaavilta. Tunsin jo suorastaan odotuksen intoa päättäessäni tämän. Pääasia, että se on buddhalaista, tuumin; koulukuntaeroilla ei ole väliä. 

Rukoushelmeni, "Juzu"

Tampereellakin on toki paljon vaihtoehtoja, mutta sitten löysin Helsingin Triratnan buddhalaisen keskuksen järjestämän sateenkaarisanghan kokoontumisen, 6.9. lauantaina klo 11 - 17. Tässä yhdistyy HLBTQ-asia buddhalaisuuteen... aivan kuten muutoin mustissa rukoushelmissäni symbolisesti on 2 x kuusi helmeä sateenkaarilipun väreissä (ja nyttemmin olen lisännyt alttarilleni sateenkaaren värejä muutenkin), koska luonnollisesti olen homo myös buddhalaisena, ja buddhalaisuuteni sisältää myös homoseksuaalisuuteni; ne eivät sulje toisiaan pois. Tästä olen kirjoittanut paljonkin. 

Gohonzonini, puolisoni virkkaaman
koristeen kera

Minua on aina viehättänyt Gay Buddhist Fellowship San Franciscossa; olen harmitellut ettei Suomessa ole vastaavaa: vaikka osallistua voi toki virtuaalisesti, se ei ole ihan sama asia. Minua ei viehätä pelkästään tuo "gay"-osa, vaan myös se, että GBF kokoaa yhteen buddhalaisia harjoittajia eri koulukunnista eikä muodosta omaa koulukuntaansa. Tämä on nyt ehkä lähinnä sitä mitä olen löytänyt Suomessa. Triratna on oman määritelmänsä mukaan nimenomaan nykyaikaisille länsimaalaisille tarkoitettu,  buddhalaisiin koulukuntiin sitoutumaton liike. Suomen keskus on jo lähes yhtä vanha kuin minä. 

Myös Triratnan perustaja, Sangharakshita, itse oli homo - ja kiistelty hahmo, tiedän sen, mutta ihminen on seksuaalinen olento, ja erehtyväinen; en lue sitä hänelle kokonaan viaksi, koska en näe häntä "guruna", ja olen aina pitänyt hänen kirjoistaan (tässäkin blogissa on sitaatteja siellä täällä); se painaa vaakakupissa enemmän. Eikä hän laittomuuksiin syyllistynyt, vaikka auktoriteetti-aseman väärinkäyttö viettelemällä nuorempia miehiä on totta kai epäeettistä. 

Olen aiemmin kommentoinut Marilyn Mansoniin kohdistuneita syytöksiä, jotka lienevät astetta vakavampia: henkilö ja hänen taiteensa/työnsä täytyy erottaa toisistaan. En hyväksy cancel-kulttuuria. Viimeksi Neil Gaimanin sarjakuvaan perustuva Netflix-sarja, Sandman, päätettiin lopettaa toiseen kauteen häneen kohdistuvien syytösten takia. Olen lukenut kaikki sarjakuvat ja pitänyt sarjasta... enkä lakkaa pitämästä. 

Tästä tulee mieleen myös se mistä ennenkin olen maininnut, kun kuuntelin suomalaista buddhalaista podcastia jonka yhdessä jaksossa vetäjät keskustelivat siitä, kuinka heidän traditionsa opettaja oli jäänyt kiinni vaimonsa pettämisestä prostituoitujen kanssa: minua hämmästytti ainoastaan miten vaikea heidän oli käsittää se. 

Sangharakshitan tapauksesta myös keskusteltiin avoimesti Helsingin kokoontumisessa, mutta en voi avata sitä julkisesti - ei itse asian arkaluontoisuuden takia, vaan yksinkertaisesti johtuen kaiken siellä sanotun luottamuksellisuudesta. Minun on mahdoton nähdä miten jonkun edesmenneen ihmisen kyseenalaiset tekemiset liittyisivät tänä päivänä kokoontuvaan ryhmään, tai mitätöisivät sitä hyvää mitä hän on saanut aikaan. 

Sangharakshitan tapauksesta tasapainoisesti ja järkevästi lue esim. Robert M. Ellis, Sangharakshita: Time to Depolarize the Discussion. Robert M. Ellis on kirjoittanut hänestä kirjan, The Thought of Sangharakshita: A Critical Assessment (Equinox 2020), johon haluan jossain vaiheessa tutustua, ja joka on hänen mukaansa ensimmäinen yritys laittaa Sangharakshitan ajattelu tasapuoliseen kriittiseen kontekstiin. Ellis sanoo kyenneensä yrittämään tätä tehtävää näkökulmasta, joka oli sympaattinen joillekin Sangharakshitan jaloimmille päämäärille tuoda buddhalaisuus ja länsi yhteen, mutta myös hyvin kriittinen joillekin erehdyksille joita hän teki yrittäessään toteuttaa noita päämääriä. Ellis puhuu kirjastaan myös video-podcastissa YouTubessa. 

Helsingin buddhalaisen keskuksen alttari

Meitä oli paikalla yhdeksän henkeä, vetäjät mukaan lukien, ja heitä lukuun ottamatta osallistujat eivät olleet kuulemma samoja kuin ensimmäisellä kerralla. Aloitimme ohjatulla metta-meditaatiolla, joka sai minut olemaan läsnä hetkessä, ja haihdutti kaikki harhailevat, hermostuneet ajatukset. Välillä keskustelimme; käsittelimme yhteisöllisen tilan ohjeita, jotka on laatinut Singhashri ja Viveka, joilta löytyy mm. videoita YouTubesta (englanniksi). Ne lienevät jotain sukua turvallisen tilan periaatteille. Puhuimme myös Buddhan eettisistä ohjeista, jotka Sangharakshita on muotoillut positiiviseen muotoon näin:

Ystävällisyys

Anteliaisuus

Selkeys, tyyneys, tyytyväisyys

Totuudellisuus

Kirkas ja säteilevä tarkkaavaisuus

Katso sivu Opillisiä peruskäsitteitä/Etiikka; viisi ohjetta, josta löytyy myös Thich Nhat Hanhin vastaava positiivisten ominaisuuksien luettelo. Ymmärrän, että näin esitettynä ne on ehkä helpompi omaksua - "tätä pyrin kehittämään itsessäni" - kuin että sanotaan "älä tee näin". 

Söimme lounaan (omat eväät), joimme teetä. Päätimme meditaatioon. 

Lahjoitus on toki toivottava, mutta ei pakollinen. 

Olin todella iloinen että päätin mennä, vaikka kaiken varalta ostin junaliput peruutusturvalla, ja päällimmäiseksi jäi olo että voisin mennä uudestaankin. 

Kysyin puolisoltani haluaako hän lähteä mukaan, mutta aikainen aamuherääminen olisi ollut hänelle liikaa. Totesin että se sopii itse asiassa oikein hyvin: viimeksi olen tehnyt mitään tällaista itsekseni todennäköisesti kun kävin kerran yksin Tampereen Malkus-ryhmässä 2022! Tämä vahvistaa vain käsitystäni siitä että buddhalaisuus on minun ikioma juttuni, ja niin on hyvä! Niin kuin olen kertonut, kristillinen vaiheeni samaistuu mielessäni vahvasti suhteeseen edesmenneen avopuolisoni kanssa; korostin aina että se oli "meidän juttumme", mikä huipentui siihen kun hänet siunattiin hautaan Kristiyhteisön menoin.  

Päivä Helsingissä oli hyvin tiivis, joten sen vuoksi viitsi nousta aikaisin ja matkustaa sinne asti - eikä se silti ole turhan usein; edellinen näytti olleen huhtikuussa (ja seuraava ensi keväänä). En rupeaisi ravaamaan pääkaupungissa esim. kuukausittain. Tämä vuosi on suorastaan poikkeuksellinen, koska kesällä kävimme kerran, ja syksyllä on vielä kolmaskin kerta suunnitteilla. Aina ei ole käyty edes kerran vuodessa. Helsingissä on kiva käydä, mutta vielä kivempi on kun sieltä pääsee pois! Junamatka mennen tullen meni hujauksessa katsellessani puhelimella Netflixiä. Buddhalaiseen keskukseen oli lyhyt kävelymatka rautatieasemalta: osasin helposti takaisin ilman navigaattoria. 

Sangharakshitalta on suomeksi myös kirja Valkoinen Lootussutra (koska Lootussutran alkuperäinen sanskritinkielinen nimi viittaa nimenomaan valkoiseen lootukseen), jonka kesällä ostin divarista omakseni; olen lukenut sen jo aiemmin ja siitä on tämän blogin sivulla Harjoitus alusta asti ollut seuraava sitaatti: 

"On aivan riittävää valita sellainen henkisen harjoituksen menetelmä, joka sopii omiin tarpeisiimme, esimerkiksi sopiva meditaatiomenetelmä. Meidän ei tarvitse kuulua lahkolaiseen järjestöön, joka sulkee pois kaikki muut. Meidän ei tarvitse olla theravãdalaisia tai zeniläisiä tai mahãyãnalaisia - voimmehan olla vain buddhalaisia. Itse buddhalaisuus voidaan tulkita hyvin laajasti. Buddhan oman kriteerin mukaan buddhalaisuutta on kaikki se, mikä edesauttaa yksilön valaistumista. Uskonnollisten opettajien joukossa Buddha yksin näyttää ymmärtäneen että uskonto on todellisuudessa yksilön kehitysprosessi. Lahkolaiset järjestöt kadottavat tämän näköpiiristään ja tosiasiassa monet niistä ilmentävät etupäässä negatiivisia tunteita. Selviämme paljon paremmin ilman niiden syrjintää ja suvaitsemattomuutta." 

Kuten lienee tullut selväksi, harjoitukseni on minulle koko henkisen elämäni keskiössä, ja alusta asti olen päättänyt pysyä itsenäisenä. Toki harjoitukseni myös tekee minusta nimenomaan Nichiren-buddhalaisen, mutta ei mitenkään poissulkevasti, sillä sehän on kokonaan kiinni minusta itsestäni.   

En koe, että Malkus-ryhmällä, jossa olen joskus käynyt, olisi paljonkaan annettavaa hengellisesti muuta kuin kristinuskoa tunnustaville sateenkaari-ihmisille - mikä on ihan ymmärrettävää kun kristillisenemmistöisessä maassa ollaan (tosin viimeksi kun siellä kävin, puhuimme homoteemaisista elokuvista ja tv-sarjoista!) - ja kyllä minusta on hyvä myös harjoittaa yhdessä, hiljaisuudessa. Hiljainen meditaatio voi vain yhdistää eri suuntien buddhalaisia - kuten hiljaisuus yhdistää ihmisiä ylipäänsä, uskonnosta riippumatta.

 Kun aikoinaan vedin Tampereen ryhmän edeltäjää jonkin aikaa, yritin lanseerata alkuun vaivaisen viiden minuutin hiljaisen hetken (ja olin tuolloin itse vielä kristitty), mutta se ei saanut paljoa ymmärrystä osakseen; tietenkin oli väärin alun alkaenkin pakottaa ihmisiä johonkin muotoon, mikä oli tärkeää vain minulle. Tätäkin olen muistellut aikaisemmin tässä blogissa. Toisaalta minulla ei edelleenkään riitä ymmärrystä ihmisille, jotka eivät kykene olemaan hiljaa hetkeäkään. 

Olen koonnut ja kääntänyt kirjoituksen, Buddhalaisuus ja HLBTQ-ihmiset, ja aikomukseni on tulevaisuudessa enemmänkin paneutua aiheeseen esim. seuraavan löytämäni kirjan avulla:

Richard Harrold - My Buddha is Pink: Buddhism from a LGBTQI Perspective. Se perustuu kirjoittajan yhä olemassaolevaan blogiin. Hän harjoittaa Theravada-buddhalaisuutta, mikä on toki merkittävä ero, koska se on käsittääkseni etiikkaa erityisesti painottava suunta, joka suhtautuu hyvin kirjaimellisesti ohjeisiin, eikä sellaisena puhuttele minua. Jos katsoo tämän blogin aiemmin mainitulla sivulla Opillisia peruskäsitteitä kohtaa Etiikka: viisi ohjetta, siellä kerrotaan Mahayanan joustavammasta suhtautumisesta, Nichiren-buddhalaisuuden erityispiirteistä, kuin myös Japanin buddhalaisuuden mielenkiintoisesta historiasta liittyen munkkeuteen ja miesten välisiin suhteisiin. Japanin buddhalaisuus on oma maailmansa. 

Silmiini osui Seuran artikkeli Jussi Ahlrothin uutuuskirjasta, Kirje Buddhalta - Länsimaisen filosofian buddhalainen historia (SKS Kirjat 2025), jonka heti lisäsin lukulistalleni. Ahlroth on harjoittanut Vajrayana-buddhalaisuutta yli 20 vuotta, ja hänelle buddhalaisuus on yksiselitteisesti uskonto; sen sisällä voi kyllä nähdä filosofiaa, ja siihen kuuluu tietynlainen elämäntapa: yksintehtäviä harjoituksia, sosiaalista toimintaa, kalenteriin liittyviä tapahtumia, tekstejä, näkemyksiä... uskonto on kulttuurillisia toimintoja, joita ihmiset tekevät. Uskonto se minullekin ensisijaisesti on, koska asenteeni siihen on enempi uskonnollinen. 

Ahlrothin mukaan buddhalaisuus-sanaa alettiin käyttää länsimaissa 1800-luvun alkupuolella; se oli länsimainen tapa niputtaa yhteen eri perinteitä, jotka ovat yhteydessä Buddhaan ja Buddhan opetuksiin. Kristinuskon ollessa totuususkonto, buddhalaisuus on menetelmäuskonto, ja sanotaan jopa, että "eri buddhalaisten suuntausten menetelmät ovat niin vakavasti ristiriidassa keskenään, että eri suuntaukset loukkaavat toisiaan, koska niissä voidaan antaa täysin päinvastaisia ohjeita ja menetelmiä siihen, miten nähdä asiat ja miten harjoittaa buddhalaisuutta." Buddhalaisuudessa lopulta on totta tyhjyys ja jakamattomuus. Tyhjyydestä, Sunyata, sivulla Opillisia peruskäsitteitä. Tähän liittyvä jakamattomuus tarkoittaa että kaikki on yhteydessä toisiinsa, mikään ei ole erillistä. 

Sivulla Lootussutra käännös on sitaatti Minerva T.Y. Leen kirjasta, jossa hän kirjoittaa miten antaumuksen harjoitus, joka noudattaa tyhjyyden lakia, on Lootussutrassa syrjäyttänyt moraalin harjoittamisen ja syyn ja seurauksen lain. Nämä ovat vaikeita asioita, joita en väitä itsekään täysin ymmärtäväni, mutta korostaa juuri menetelmäeroja eri suuntausten välillä ja Lootussutran "erityisen metodin" uskonnollista lähestymistapaa. 

Muuan asia mitä olen miettinyt: jos se mitä minä olen oppinut buddhalaisuudesta ja mistä erityisesti pidän siinä, on länsimaalaisten länsimaalaisille tulkitsemaa buddhalaisuutta, eihän siinä mitään vikaa ole: buddhalaisuudesta sekin kuitenkin nousee, buddhalaisuus inspiroi ja antaa eväitä näihinkin tulkintoihin. Silloin se on siis elävää - ei mikään jähmettynyt oppirakennelma, jota voi soveltaa jäykästi vain yhdellä tavalla. No, myönnettäköön, että sama periaate pätee yhtälailla kristinuskoonkin, ja oma kirkkoni, johon yhä virallisesti kuulun, eli Kristiyhteisö, on hyvä esimerkki tästä; sitä vastaan minulla ei ole mitään sanottavaa. Ja tämä on nyt jo toinen esimerkki siitä, että aiempi kristillinen taustani antaa minulle lisää ymmärrystä myös buddhalaisuuteeni. 

Mutta tämähän näkyy jo siinä, miten buddhalaisuus muotoutui kun se saapui ensin Kiinaan, ja myöhemmin Japaniin. Tästä luin Japanilaisen kulttuurin ystävät ry:n julkaisusta, Hashi No 32/2011, Japanin uskontojen äärellä (siteeraan sivun Opillisia peruskäsitteitä alussa pari pätkää, joissa määritellään buddhalaisuutta mielestäni hyvin). Siitä tuli jotain muuta kuin Intiassa syntynyt buddhalaisuus, jotain aivan uutta ja omanlaistaan, kummassakin maassa. Minä olen länsimaalainen, joka harjoittaa Japanin buddhalaisuutta, joten se antaa oman leimansa asiaan. 

Kyseisessä julkaisussa kerrotaan, että "tantrisia vaikutuksia näkyy myös monissa Japanin buddhalaisuuden Mahayana-koulukunnissa", ja yhtenä esimerkkinä mainitaan Nichiren-buddhalaisuus, josta löytyy tantrisia elementtejä, vaikka täysin tantrisia koulukuntia Japanissa on vain yksi, Shingon. Tantran piiristä on peräisin mm. ajatus siitä, että valaistuminen on mahdollista yhden ihmiselämän aikana, ja buddhalainen tantra eli Vajrayana lähtee suorasta samaistumisesta ihmisessä jo olevaan buddhaluontoon, mm. hitaan ja vähittäisen eettisyyden ja moraalin kehitystien sijasta. Kuulostaa tutulta. 

Minulla on usein jokin kirjoitusprojekti menossa, joko blogissa tai muuten; se tuottaa minulle henkistä tyydytystä. Kesälomallani heinäkuussa se oli kooste ja tiivistelmä omista blogeistani, vain olennaisimmat ajatukseni muutamasta ehkä tärkeimmästä henkisestä kysymyksestä, enimmäkseen omin sanoin: Jumala, kristinusko, buddhalaisuus, moraali/etiikka, kuolema. Joka on lukenut kirjoituksiani, tietää, että en edes halua käyttää nimitystä "jumala"; kristinuskoon suhtaudun nykyään suurella varauksella, mikä selittyy hyvin pitkälti omalla kokemuksellani siitä - en ole pelkkien ennakkoluulojen varassa; buddhalaisuus on minulle ennen kaikkea säännöllistä harjoitusta; kaikenlaiset ulkoapäin sanellut moraalisäännöt ovat minulle punainen vaate, eikä se silti tee minusta "moraalitonta". Kuolema on vähän niin kuin jumalakin: ei hyödytä mitään spekuloida asioilla, joista ei voi oikeasti mitään tietää - mutta oikea asennoituminen auttaa paljon. Elämä tässä ja nyt on tärkeämpää. 

On kuitenkin hyvä ymmärtää myös ajatus, jonka lisäsin toisen blogini sivulle, Minun tieni; se on peräisin Michael Barnesilta, joka on teologi, professori ja jesuiitta: "Buddhalaisuutta pidetään usein 'ateistisena', mutta sellaisessa termissä on järkeä ainoastaan avoimesti teistisessä kontekstissa, kun tiedämme mitä se on mitä meidän oletetaan kieltävän. Myöskään mitkään muut loputtomat länsimaiset 'ismit', jotka ympäröivät tulkintojamme buddhalaisuudesta, eivät ole yhtään sen onnistuneempia." Kristityn oppineen kynästä lähtöisin olevana tällä ajatuksella on merkittävä painoarvo.

Kristitty kaverini kysyi taannoin, uskonko että Buddha on yhä läsnä henkiolentona. Tämä oli minulle yhtä merkityksetön kysymys kuin uskonko jumalaan, ja kertoo paljon hänestä ja siitä kuinka kaukana ajatusmaailmamme ovat toisistaan. Minä en etsi Buddhaa ulkopuoleltani. Opetustensa kautta myös historiallinen Buddha on toki läsnä. 

Näitä laatimaani seitsemää sivua (pidin tarkoituksella kiinni tästä määrästä, ei yhtään enempää) ei ole tarkoitus ainakaan tässä vaiheessa jakaa julkisesti missään, vain tarpeen ja harkinnan mukaan, sähköisesti tai tulosteena (voin tietysti muuttaa mieltäni). Voi olla hyödyllistä hioa omia ajatuksiaan yhä kirkkaammiksi. Käyn kirjoittamalla myös dialogia itseni kanssa... muiden kanssahan se onkin ollut tähän mennessä enimmäkseen turhauttavaa ja hedelmätöntä - tosin käytännössä vain yhden ihmisen, ja se on hyvin paljon kiinni hänestä. Sen perusteella olen ehkä liikaakin alkanut ajatella, että ei kukaan voi ymmärtää. En vain ole tavannut vielä sitä ihmistä.  

Ja mitä tulee nettiin, voin olla kiitollinen siitä että kirjoittaessani niin marginaalisista jutuista jotka kiinnostavat aniharvoja, en myöskään vedä puoleeni kaiken maailman törkimyksiä ja öyhöttäjiä, joita nykyään sikiää kuin kärpäsiä. Ihmisyys on tänä päivänä kokenut arvonalenemisen, johtuen hyvin pitkälti internetistä, johon kuka tahansa pääsee oksentamaan mielensä sisällön kaikkien silmille.  Buddhalaiset mielen myrkyt rehottavat. Ihminen ei ole muuttunut; tekninen kehitys vain antaa hänelle laajemmat mahdollisuudet perseilyyn. 

Buddhalaisen Namchak-yhteisön sivulla mielenmyrkyt selitetään hyvin (niitä nimetään toisinaan hiukan eri tavoin; usein ahneus, viha, tietämättömyys):

• Riippuvuus viittaa ahneuden, himon ja intohimon tunteisiin. Sitä kuvataan kukolla. Ego on tämän myrkyn keskipisteessä - haluamme aina enemmän sitä mikä tuntuu egostamme hyvältä. Äärimmäinen esimerkki olisi jättää huomiotta toisten tarpeet tai jopa vaarantaa muut saadakseen halujensa kohteen, tai sellainen asenne, että haluaa tai välittää vain asioista joista pitää. Kuitenkin riippuvuus tarjoaa myös polun valaistumiseen, koska se kantaa mahdollisuutta rakkauteen ja yhteyteen.
• Vastenmielisyys viittaa aggression, suuttumuksen ja vihan tunteisiin. Sitä kuvataan käärmeellä. Sen vastakohta on rakastava ystävällisyys. Samainkaltaisesti kuin riippuvuudessa, missä ainoastaan yritämme saada asioita joita haluamme, kun koemme vastenmielisyyttä, me työnnämme pois (yleensä aggressiivisesti) asioita joista emme pidä. Jos sallimme tietämättömyytemme ottaa vallan, voimme manata esiin vihaa asioita kohtaan joista emme pidä, ja ihmisiä kohtaan, joiden näemme estävän halujamme. 
• Tietämättömyys viittaa harhakuvitelman, hämmennyksen ja tylsyyden tunteisiin. Sitä kuvataan sialla. Myrkky on juurtunut sen uskomuksen harhakuvitelmaan, että olemme erillisiä, johtaen meidät priorisoimaan oman nautintomme yli muiden kärsimyksen, piittaamatta kenenkään muun todellisuudesta, paitsi omastamme. Toisin kuin riippuvuus ja vastenmielisyys, tietämättömyys ei kanna vaihtoehtoista polkua valaistumiseen, koska me jatkamme kärsimistä ja aiheutamme kärsimystä kun emme näe yhteenliittynyttä todellisuuttamme. Tämä voidaan kokea kykenemättömyytenä nähdä totuus tai todellisuus itsestämme tai maailmasta ympärillämme. Milloin tahansa havaintomme eroavat todellisuudesta, koemme ja aiheutamme kärsimystä. Kun takerrumme tietämättömyyteen, unohdamme yhteytemme ja näemme itsemme erillisinä muista. Meidän ei tarvitse katsoa kauas yhteiskunnassa nähdäksemme tuskan, jota tietämättömyys aiheuttaa. 

Olen joskus muistellut lukemaani, että kristillisten erämaaisien mukaan ihmiskunnan puolesta on helpompi rukoilla kun ottaa siihen etäisyyttä, ja siksi he vetäytyivät maailmasta. Nykyaikana on vastaavasti tullut välttämättömäksi välttää kaikkia netin keskustelupalstoja ja kommenttikenttiä, jos ei halua täydellisesti menettää toivoaan ihmiskunnan tulevaisuudesta. 

Käsiini osui Noah Levinen muistelmateos, Dharma Punx (Like Kustannus Oy 2006), ja heti alkusanoissa hän sanoo: "Minä ja monet muut olemme tajunneet huumeiden ja väkivallan turhuuden ja löytäneet positiivisia kanavia kapinallemme yhteiskunnan valheita vastaan. Saamme yhä energiaa epäoikeudenmukaisuuden ja kärsimyksen aiheuttamasta suuttumuksesta, mutta suuntaamme sen nykyään luontaisen viisautemme ja myötätuntomme herättelemiseen itsetuhon sijasta". 

Myöhemmin kirjassa hän kertoo: "Yhdessä Buddhan valaistumisesta kertovassa tarinassa törmäsin kohtaan, jossa sanottiin että hän oli valaistuessaan kulkenut 'vastavirtaan', että vapautumiseen johtava hengellinen tie on kulkea ihmisen itsekkäitä, harhautuneita tapoja vastaan. Siinä oli etsimäni: sisäinen vallankumous, joka johtaisi minut vapauteen. Jotain sellaista oli välittynyt harjoituksestani, mutta siinä se oli mustana valkoisella: Buddhan tie Buddhan sanoin. Tiesin olevani oikeilla jäljillä. Nuoruuteni ulkoinen kapina oli johtanut pelkästään entistä suurempaan kärsimykseen, mutta buddhalaisuus tarjosi täydellisen keinon tehdä vallankumouksesta täyttä totta." 

Mikä voisi olla suurempi kapina ja vallankumous, kuin että yksilö ei enää suostu seuraamaan ihmiskunnan enemmistön mukana alamäkeä helvettiin, vaan irtautuu siitä omilleen. Yksi kaikkien puolesta. Lisäsin sivun Minun tieni loppuun myös seuraavan ajatuksen: "Lähimmäisenrakkaus alkaa itsestä, hoin itsekseni kristittynä. Totta. Paradoksi on siinä, että kun henkinen polku vie yhä syvemmälle itseen, se voi aluksi vaikuttaa itsekeskeiseltä, mutta kun ihminen tiedostaa oman vastuunsa koko ihmiskunnan tilasta, näköala laajenee väistämättä." Kuten kerroin kirjoituksessani Valoa, minulle Jiddu Krishnamurtin ajatukset tekivät tämän totuuden kirkkaammaksi kuin pelkästään buddhalaisuus.  

Olin todella tyytyväinen itseeni tajuttuani miten onnistuin ilmaisemaan seuraavat ajatukseni entistä paremmin yhdistettyinä, niin että ne tukivat toisiaan, rinnastaen onnen ja valaistumisen:

Mitä on onni? Onni ei ole päämäärä vaan matka. Se ei ole suuria tunteita ja huippukokemuksia. Ei ylipäänsä mitään mitä pitäisi tavoitella. Se yksinkertaisesti ON... kun sen oikein oivaltaa. Pienissä asioissa, tavallisessa arjessa, tässä ja nyt. Ei ulkopuolella, ei edes toisessa ihmisessä, vaan omassa sisimmässä. Miksi odottaa ihmettä, kun itse elämä on ihme.

En kaipaa absoluuttisia totuuksia, vaan tarvitsen vain yksinkertaisen käytännön harjoituksen. En harjoita jonkin tulevan palkkion toivossa, vaan harjoituksen välittömän positiivisen vaikutuksen vuoksi. Uskon, että edes valaistuminen ei ole kertakaikkinen mystinen kokemus. Se on matka pikemmin kuin päämäärä.

Takaisin alkuun ja eteenpäin

 

Tämän kirjoituksen siemen oli pitkään osana sivua "Harjoitus", mutta poistin sen ja muokkasin uusien oivallusten myötä erilliseksi julkaisuksi, nyt kun vuosi on taas vaihtunut ja oli aika asettaa uusia tavoitteita ja toiveita. 

Nichiren-buddhalaisista koulukunnista ehkä ennen kaikkea Soka Gakkai International korostaa sitä, että Daimokua voi lausua jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi, jopa täysin materiaalisen päämäärän, kun vain päättää niin ennen harjoitusta. Tätä on usein kritisoitu myös toisten Nichiren-buddhalaisten koulukuntien toimesta materialistiseksi käsitykseksi, joka on vierasta buddhalaisuudelle. Sitä on puolusteltu niin että saadessaan konkreettisia todisteita harjoituksensa vaikutuksesta, harjoittaja ennen pitkää kääntyy tavoittelemaan pikemminkin henkistä kehitystä. 

Tuollainen käsitys todellakin muistuttaa tiettyjä New Age-oppeja - usein mainitaan nk. "vetovoiman laki". 

Edes vielä kristityksi tunnustautuessani en halunnut rukoilla mitään tiettyä lopputulosta tai jonkin konkreettisen päämäärän toteutumista. Se tuntui minusta liian egoistiselta. Se on aivan sama asia, ja silti juuri niin monet kristityt tekevät, joten heidän on kyllä turha arvostella. 

Toki Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumin mukaan (Joh.14:14): "Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen", mutta se pitää suhteuttaa hänen muihin sanoihinsa: "Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään" (Matt.6:8); "Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät" (Luuk.11:13). Pyhä Henki, Elämän Leipä, henkinen ravinto... Isä meidän-rukouksen "leipä". En mene siihen sen syvemmälle, koska se ei kuulu buddhalaisuuteen. Nämä sanat ovat raamatusta, mutta näkökulma on universaali. Henkinen kehitys, valaistuminen, on ensisijainen päämäärämme. Kaikki muu mahdollinen hyvä on sivutuotetta. 

Stephan Pastis: Helmiä sioille

Oikeasti ihminen ei voi tietää mikä hänelle on parasta (tai yhtä hyvin toiselle). Kun puolisoni kuoli äkillisesti ja yllättäen, se osoittautui kenties koko tähän astisen elämäni parhaaksi yksittäiseksi tapahtumaksi, vaikka se tietenkin sillä hetkellä tuntui suurelta tragedialta. Ja kuka voi sanoa etteikö se olisi ollut parasta myös hänelle, varsinkin jos uskoo ettei elämä pääty kuolemaan; hänen elämänsä oli täysin jumissa. Ja olisiko mieleenikään tullut rukoilla että hän kuolisi - ei tietenkään! Elämä ("jumala")  löytää keinot. Viittaan usein tuohon tapahtumaan, koska se oli minun elämässäni kuin "vuosi 0", ja elämäni jakaantuu aikaan "ennen" ja "jälkeen". 

Todellinen onni löytyy ihmisestä itsestään, ei ulkopuolelta. Miksi odottaa ihmettä, kun itse elämä on ihme. En harjoita jonkin tulevan palkkion toivossa, vaan harjoituksen välittömän positiivisen vaikutuksen vuoksi. New Age-terminologialla, hiukan kieli poskessa, voisi sanoa että "värähtelytaso nousee"; äänihän on värähtelyä, ja se tuntuu todella kohottavalta koko olotilassa.

Sittemmin en kuitenkaan halunnut tuomita konkreettisen päämäärän asettamista, vaan aloin itsekin lausua myös tiettyjen huolenaiheiden puolesta - oli sitten kyse vaikka rahasta; tämä muutos taisi tapahtua valmistautuessani sydänleikkaukseen: otat asian joka painaa, ja jätät sen Elämän haltuun. Kävi miten kävi, tiedät että kaikki menee kuitenkin parhain päin, niin kuin on tarkoituksenmukaista. Tarvittiin lisää kokemusta lisäämään ymmärrystä, kuten usein on laita, mutta sekin oli vain yksi vaihe henkisellä polullani, sillä lopulta kuitenkin muutin taas mieleni joulukuussa 2020. 

Olin suorittanut aamu-Gongyon itseni ja oman elämäni hyväksi, ja ilta-Gongyon läheisteni ja maailman hyväksi, luetellen yksittäisiä asioita ja miten toivoin niiden sujuvan, mutta muistin sitten miten juuri puolisoni kuoleman jälkeen pitkään koin Elämän virran kantavan minua eteenpäin ja kaiken menevän juuri niin kuin on tarkoitus. Silloin olin vieläpä lakannut rukoilemasta, ainoastaan meditoin hiljaisesti. Löydettyäni muutaman vuoden päästä Nichiren-buddhalaisuuden, koin mantran olevan kaipaamani avain virittämään minut Maailmankaikkeuden rytmiin entistäkin paremmin. 

Tähän puhtaaseen lähtökohtaan haluan nyt palata jälleen. Voin toki omistaa harjoitukseni itselleni tai läheisilleni yleisesti, mutta se riittää - uskon ja luottamuksen asenne on ainoa mitä tarvitaan: eikö ole merkki epäluottamuksesta, että luettelet mitä haluat ja miten elämän mielestäsi pitäisi sujua? 

Lähinnä tavan vuoksi tein vielä tässä vuoden vaihteessa netissä Tarot-tulkinnan tulevalle vuodelle, sekä kirjoitin ylös tavoitteeni, jotka sitten suljin sinetöityyn kuoreen. Aiemmin olen luopunut joistain uuden vuoden perinteistäni, ja nyt kiinnitin huomiota miten väsähtäneeltä tämäkin tuntui. Totta kai ihmisellä pitää ja saa olla tavoitteita, unelmia ja toiveita, mutta kun kokoan niitä yhteen ikään kuin velvollisuudesta, tekemällä tehden, ja toistaen itseäni, siitä tulee merkityksetön lista. 

Tarot-tulkinnan pitäisi puolestaan olla oivalluksia herättävä, mutta se tuntuu aina turhan negatiiviselta, ongelmia osoittelevalta, ja aivan suotta. Jos sen on määrä antaa inspiraatiota, positiivisempi lähestymistapa olisi tehokkaampi. Näin ollen saatan luopua vastedes viimeisistäkin vanhoista uuden vuoden perinteistäni. 

Elämän isoimpia kysymyksiä tuntuu olevan usein raha, vaikka se onkin hyvin pinnallinen asia. Viime vuosi oli minulle koronasta huolimatta taloudellisesti erinomainen, pakko todeta. Silti suuremmat asiat ovat puhtaasti henkisiä, ja sitä kohti kulkekoon pyrkimykseni...

Onnenkeksin ennustus vuodelle 2021

NICHIREN: UUDEN VUODEN GOSHO

Olen saanut sata höyrytettyä riisikakkua, ja korillisen hedelmiä. Uuden vuoden päivä merkitsee ensimmäistä päivää, ensimmäistä kuukautta, vuoden alkua ja kevään alkua. Henkilö joka juhlii tätä päivää, saavuttaa hyötyä ja on kaikkien rakastama, aivan kuten kuusta tulee vähitellen täysi sen liikkuessa lännestä itään, ja aurinko paistaa kirkkaammin matkatessaan idästä länteen.

Ensinnäkin, mennäksemme kysymykseen missä tarkalleen on helvetti ja Buddha, yksi sutra lausuu että helvetti on maan alla, ja toinen sutra sanoo että Buddha on lännessä. Kuitenkin tarkempi tutkimus paljastaa, että kumpikin on viiden jalan mittaisessa ruumiissamme. Syy että ajattelen niin, on se että helvetti on ihmisen sydämessä, joka sisäisesti halveksii isäänsä ja väheksyy äitiään, aivan kuten lootuksen siemen, joka sisältää sekä kukan että hedelmän samaan aikaan. Samalla tavalla Buddha asuu sydämissämme. Esimerkiksi piikivi voi tuottaa tulen ja jalokivet omaavat arvoa itsessään. Me tavalliset kuolevaiset emme voi nähdä sen paremmin omia kulmakarvojamme, jotka ovat niin lähellä, kuin taivasta kaukaisuudessa. Samalla tavalla me emme näe että Buddha on omissa sydämissämme. Saatat kyseenalaistaa kuinka Buddha voi asua meissä, kun ruumiimme - saaden alkunsa vanhempiemme siemenestä ja verestä - on kolmen myrkyn (takertuminen, viha, tietämättömyys) lähde ja lihallisten halujen istuin. Mutta toistuva pohdinta osoittaa väitteeni oikeellisuuden. Puhdas lootuksen kukka kukkii mutaisesta lammesta, tuoksuva santelipuu kasvaa maasta, viehkeät kirsikankukat tulevat esiin puista, kaunis Yang Kuei-fei syntyi palvelijattaresta, ja kuu nousee vuorten takaa valaisemaan niitä. Epäonni tulee henkilön suusta ja tuhoaa hänet, mutta onni tulee hänen mielestään ja tekee hänestä kunnioituksen arvoisen. 

Lootus-Sutralle uhraamisen vilpittömyys uuden vuoden alussa on kuin kukkien kukkiminen puissa, lootuksen avautuminen lammessa, santelipuun kukinta lumivuorilla, tai kuu joka alkaa nousta. Japani, tullessaan Lootus-Sutran viholliseksi, on nyt kutsunut epäonnen tuhannen mailin takaa, kun taas ne jotka uskovat Lootus-Sutraan, kokoavat onnea kymmenen tuhannen mailin takaa. Ruumis langettaa varjon, ja aivan kuten varjo seuraa ruumista, epäonni kohtaa maata, jonka kansa on vihamielinen Lootus-sutralle. Lootus-Sutraan uskovat ovat toisaalta kuten tuoksulla siunattu santelipuu. 

Kirjoitan teille jälleen.

Nichiren

Ensimmäisen kuun viides päivä

Koottuja kommentteja:

Sana "Gosho" merkitsee arvostetun henkilön kirjoituksia; Nichirenin oppilailleen kirjoittamia opillisia kirjoituksia ja kirjeitä kutsutaan nimellä "Gosho".

Eri idän kulttuureissa uuden vuoden päivä on tunnettu "kolmen alun" päivänä, koska se merkitsee uuden päivän, uuden kuukauden ja uuden vuoden alkua; lisäksi japanilaisessa kuukalenterissa uuden vuoden päivä merkkaa kevään alkua, osuen gregoriaanisessa kalenterissa jonnekin 21.1. - 19.2. välille.

Uusi kuu nähdään lännessä juuri auringon laskun jälkeen. Perättäisinä öinä kuun kasvaessa se näyttää liikkuneen hiukan kauemmas kohti itää.

Vaikka päivämäärä, jolloin tämä kirje kirjoitettiin, on epäselvä, sen vastaanottaja oli Omosun vaimo, joka eli miehensä kanssa Omosun kylässä Surugan maakunnan Fujin piirikunnassa (osa nykypäivän Shizuokan prefektuuria). Nichiren kirjoitti tämän kirjeen hänelle kiitollisena anneista jotka hän lähetti uuden vuoden alussa.

Tässä kirjeessä hän vahvistaa että aloittamalla uuden vuoden uudella päättäväisyydellä ja jatkaen määrätietoisuutemme elvyttämistä, voimme kerätä suurta hyötyä ja saavuttaa ympärillämme olevien luottamuksen. Läpi kirjoitustensa Nichiren painottaa uusien alkujen tärkeyttä, opettaen meille että päättäväisyytemme uudistaminen auttaa meitä voimallisesti kulkemaan eteenpäin elämässä.

Nichiren Shonin sanoi että ne jotka vilpittömästi harjoittavat Lootus-Sutran opetuksia, ovat kuin kirsikan kukat puissa tai mutaisessa lammessa avautuvat lootuksen kukat, sillä he tulevat mystisesti kykenemään nauttimaan varmasti suuren hyvän onnen ja suuren täyttymyksen elämästä. Sitä vastoin ne, jotka ovat vihamielisiä Lootus-Sutralle ja herjaavat Mystisen Lain oppeja, kutsuvat epäonnea onnen sijasta tuhannen mailin päästä.

Usein suurin uhri jonka voimme antaa, ei ole välttämättä taloudellinen, vaan oma sitoutumisemme. Mitä tulee Lootus-Sutraan, suurin uhrimme on aikamme, energiamme, sydämemme ja elämämme sitoutuneisuus.

Nichiren paljasti että Buddha ei ole jossain kaukaisessa maassa, vaan meidän ruumiissamme. Toisin sanoen, me olemme tosiasiassa Buddhia. 

Katso myös: The Major Writings of Nichiren Daishonin

Viime vuonna hankin ja luin Lootus-sutran; tänä vuonna aloitan lukemaan Nichirenin kirjoituksia. Vaikka ne ovat luettavissa netissä, paras muoto minusta on edelleen kirja, joten aion tilata niitä. 

Oman onnensa seppä

Olen kertonut tässä blogissa maagisesta uuden vuoden rituaalistani, jota olen noudattanut muutamia vuosia. Nyt on aika todeta että omia vakiintuneita traditioita täytyy uskaltaa muuttaa jos ne tuntuvat aikansa eläneiltä. 

Jo parina viime vuotena olen joutunut tekemään rituaalini niin kiireessä, että en pysty keskittymään siihen niin intensiivisesti kuin mitä se vaatisi (nämä pari vuotta olen asunut yhdessä nykyisen puolisoni kanssa). 

Toinen tärkeä näkökohta on se, että käännyttyäni viime vuonna Nichiren buddhalaisuuteen, rituaalini lisäksi vuoden vaihteessa lausuin Daimokua hiukan ennen keskiyötä, ja koin aivan mahtavan voimaantumisen tunteen ja toivon tulevasta, vaikka tiesin joutuvani sydänleikkaukseen tänä vuonna! Toisin sanoen, Nam Myoho Renge Kyo sai aikaan jotain paljon syvempää kuin ulkoiset rituaalini.

Keskiyön hetken vietin tietenkin puolisoni kanssa, koska se on hyvä alku uudelle askeleelle yhteisellä matkalla. 

Kenties edelleen kirjoitan ylös intentioni uudelle vuodelle, ja teen mielenkiinnosta Tarot-lukemuksen, mutta ne ovat sivuosassa. Sen sijaan keskeinen menneestä irtipäästämisen rituaalini - joka on kyllä hyvin toimiva silloin kun sellainen on tarpeen, se täytyy sanoa kokemuksesta - voi jäädä pois... yksinkertaisesti jo senkin takia, että minun on nykyään suoraan sanottuna hyvin vaikea keksiä mitään mitä katuisin (tai edes että kokisin minulle tehdyn vääryyttä, josta haluan irtautua)! Huomionarvoista onkin, että koko tämä idea - "synnintunnustus/anteeksianto" - tulee kristinuskosta, ja kuten muualla olen maininnut, olen vapautunut kristinuskon kera myös syyllisyydestä!

Sen sijaan voisin miettiä mistä olen kiitollinen elämässäni: useinkaan ei tule tarpeeksi ajateltua asiaa, ennen kuin menetät jotain mitä pidät itsestäänselvyytenä. Tiedän sen esimerkiksi siitä, kun leikkauksen jälkeen en ollut aivan kunnossa eli olin menettänyt terveyteni, onneksi tilapäisesti. 

Muuan ystäväni on erittäin takertunut menneisyyteen ja syyttää muita omasta huonosta tilanteestaan. Vuodesta toiseen hän avautuu samoista asioista, eikä näytä pääsevän eteenpäin vaan on täysin jumissa. Jos yrität sanoa jotain, hän ei ota sitä vastaan koska on lukinnut mielensä ja päättänyt miten asiat ovat, vaikka joskus toinen ihminen näkee selvemmin kuin itse kykenet näkemään itsesi, ja ainakin voi antaa uusia näkökulmia.

Buddhalaisuuden kannalta ja ennen kaikkea omasta kokemuksesta olen sisäistänyt täydellisesti käsityksen, että ei ole olemassa pysyvää itseä: muutumme kaiken aikaa. En tunne yhteyttä ihmiseen, joka olen joskus ollut - se on kuin eri elämä, tai oikeastaan nyt jo useita elämiä puolen vuosisadan aikana.

Toisekseen, ihminen on todella oman onnensa seppä. Luot itse omat olosuhteesi, niin kuin tämän blogin sivulla Opillisia peruskäsitteitä selitetään otsikolla "elämän ja sen ympäristön ykseys". Et voi syyttää omasta kurjuudestasi yhteiskuntaa, hallitusta, maahanmuuttajia, sitä yhtä kusipäätä, tai vaikka saatanaa... Sinä ja vain sinä itse olet sen aiheuttaja, vaikka mielelläsi haluaisit ulkoistaa vastuun elämästäsi. 

Totta kai meidän pitää kehittää myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan joka tapauksessa, eikä ketään auta hänen virheidensä osoittelu. Ei se auta, ellei se lähde itsestä. Eihän terapiassakaan anneta valmiita vastauksia, vaan pyritään herättelemään omia oivalluksia, niin ainakin olen käsittänyt.

Eikä tätä pidä ottaa moitteena, vaan pikemminkin kannustavana vahvistuksena: sinäkin kykenet! Jokaisella meistä on ehtymätön potentiaali: muuttamalla itseämme muutamme maailmaamme. Se on ainoa tapa oikeasti muuttaa maailmaa, yksi ihminen kerrallaan. 

Mieleeni tulee Jeesuksen lause, "ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mt.19:26), joka on kai perinteisesti tulkittu niin että Jeesus osoittaa ihmisen rajallisuuden, kun todellisuudessa lauseen jälkimmäinen puoli sanoo että "jumala" ihmisessä pääsee tuon rajan yli! Kaikki me olemme "vain ihmisiä", mutta yhtälailla jokaisessa on Buddhaluonto (tai Kristus meissä, jos niin tahdot). Nichirenin harjoitus johtaa meidät löytämään voiman ja viisauden, jotka ovat olemassa meissä ja samalla kertaa ylittävät meidät, kuten lukee toisaalla tässä blogissa.

Rukous buddhalaisessa merkityksessään ei ole jollekin ulkoiselle voimalle suunnattu pyyntö. Se on asenteen ilmaisu, pyrkimyksen ja sitoutumisen ilmaisu. Ei mikään putoa syliin taivaan lahjana kun vain pyydät. Kyllä sinun itsesi täytyy tehdä jotain sen eteen! Rukouksen, myös kristillisen rukouksen, tarkoitus ei ole muuttaa maailmaa: se muuttaa sinua! Daimokusta, mantrasta, tulee buddhalainen rukous.

Sivulla Opillisia peruskäsitteitä kerrotaan myös karmasta buddhalaisesta näkökulmasta. Se on jotain muuta kuin länsimaisittain tulkittua fatalismia. Karmassa ei ole kysymys laista joka rankaisee tai palkitsee, vaan sisäisistä taipumuksista, joita ihminen voi muuttaa koska tahansa. Kukaan ei ole kohtalonsa vanki. 

"Jos ihmiset valittavat, että elämä suo heille huonointaan, heidän pitäisi pysähtyä harkitsemaan, ovatko he valmistaneet itsensä sisäisesti saamaan mitään muuta kuin huonointa." (Paul Brunton)

Joskus saattaa tulla tunne että ihmiset, tai suuri osa heistä, eivät osaa arvostaa jos kerrot esim. Facebookissa että sinulla menee hyvin. Se on minusta outoa. Eihän kukaan varmasti pidä ainaisista valittajistakaan. Tässä tosin on syytä erottaa kaksi eri asiaa: ihminen, jolla on huolia, keventää mieltään ja luonnollisesti tarjoat hänelle kuuntelevan korvan; mutta sitten on ihmisiä, jotka löytävät kaikesta vain huonoja puolia, tai märehtivät samoja vanhoja asioita uudestaan ja uudestaan. 

Ei kai tarvita kovin suurta psykologista tietämystä sen ymmärtämiseen, että jos pyörittää aina vain negatiivisia asioita päässään, myrkyttää mielensä ja vetää negatiivisuutta ennen muuta omaan elämäänsä, mutta levittää sitä myös ympäristöönsä. 

(On huomautettava, että masennus on sairaus, johon on syytä hakea lääketieteellistä apua; siitä ei nyt  tässä ole puhe.)

Joskus toki mietin, että on ihmisiä joilla näyttää menevän todella huonosti ja voi nähdä että lupaus (jonka yleensä oletetaan olevan raamatusta, mutta ei sitä sieltä millään haulla löydy) ettei kenellekään anneta suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa, ei aina todellakaan pidä paikkaansa - jotkut uupuvat taakkansa alle niin että päättävät päivänsä. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen miksi minun elämässäni näyttäytyy niin vahvana johdatus ja tarkoitus. Mutta: kuka se on joka "antaa" meille taakan kannettavaksi? Eiköhän jälleen ihminen itse sen kasaa harteilleen. Tässäkin syyllistäminen on turhaa - ja julmaa. Pikemminkin pitäisi pyrkiä keventämään heikompien kanssaihmisten taakkaa, auttaa heitä kantamaan sitä, sekä yhteiskunnallisesti että yksilötasolla. 

Totta kai olen kokenut monenlaisia aikoja minäkin, mutta silti aina päässyt yli kaikesta, joskus suorastaan ihmeenomaisella tavalla ja tilanne on seuraavassa hetkessä kääntynyt päälaelleen: koettelemuksesta on syntynyt siunaus - parhaimpana esimerkkinä edellisen puolisoni kuolema, joka on niin äärimmäinen tilanne että se voisi pahimmillaan lamaannuttaa ihmisen vuosiksi eteenpäin. Ehkä positiivinen asenne, usko ja luottamus, on avain? Näin oli jo ennen buddhalaisuuteen kääntymistäni. Vaikka uskoinkin ehkä hiukan eri tavalla, ratkaisevaa oli nimenomaan usko; pääasia että se on rakentavaa. Uskohan voi monesti perustua myös pelkoon, jolloin se on pikemminkin lamaannuttava voima. Ajattelen erityisesti joidenkin kristillisten suuntausten helvetillä pelottelua. Helvettikin on buddhalaisittain mielentila, joka ilmenee jo tässä elämässä, mutta jota voi muuttaa. Ja "usko" buddhalaisessa merkityksessään on mielen päättäväisyyttä, määrätietoisuutta: aktiivinen asenne ja pyrkimys, ei vain sokeaa totena pitämistä. 

Tosin kuten olen kertonut omasta henkisestä tiestäni, minusta näyttää siltä että kristillinen uskoni, vaikka saattoi sinänsä olla positiivista - enhän uskonut silloinkaan esim. ikuiseen helvettiin - oli kuitenkin hyvin epäkäytännöllistä, sanoisinko "tuonpuoleista". Käytännön elämään pääsin kunnolla kiinni vasta kun aloin vapautua kristinuskosta, ja buddhalaisuus on erittäin maan läheistä.
Kuten Irma Weisen on kirjoittanut: 

"Uskonkäsitykset, jotka eivät kanna ja tue maallisissa asioissa, eivät kanna ylimaallisissakaan."

Jopa niinä parina vuotena kun olin syvästi pettynyt ihmisiin ja vajosin kyynisyyteen ja katkeruuteen, otin sittenkin merkittäviä askeleita eteenpäin elämässäni, ja lopulta "kohtalo" väkisin sysäsi minut kuilun yli muutoksen tielle. Viittaan tällä tietysti siihen, josta olen kertonut muissa blogeissani, kun uskonnolliset ihmiset tuottivat minulle pettymyksen, jonka seurauksena ajauduin pois kristinuskosta ja tunnustauduin lopulta luciferistiksi. Hakeuduin tuolloin palkkatuella töihin ja sen perään työvoimapoliittiseen ammatilliseen koulutukseen, ja tänä päivänä olen tuossa ammatissa ja vakituisessa työsuhteessa. Sitten kun puolisoni äkillisesti kuoli, elämäni muuttui kertaheitolla, minä muutuin. Siitä olen kiitollinen... hänelle; Elämälle. Silloin ilmeisesti tarvitsin tuon ulkoisen tönäisyn päästäkseni kunnolla eteenpäin tiellä, jonka olin jo aloittanut. 

Mitä on onni? Onni ei ole päämäärä vaan matka. Se ei ole suuria tunteita ja huippukokemuksia. Ei ylipäänsä mitään mitä pitäisi tavoitella. Se yksinkertaisesti ON... kun sen oikein oivaltaa. Pienissä asioissa, tavallisessa arjessa, tässä ja nyt. Ei ulkopuolella, ei edes toisessa ihmisessä, vaan omassa sisimmässä.

Kuten Josei Toda on sanonut: "Valaistuminen, eli todellinen onni, ei ole transsendentaalinen tila. Se on avaran viisauden, rajattoman energian ja hyvän onnen olotila, missä me kukin muokkaamme omaa kohtaloamme, löydämme täyttymyksen jokapäiväisissä toimissa, ja tulemme ymmärtämään lopullisen päämäärämme elämässä." 

Nam Myoho Renge Kyo. 
Nam Myoho Renge Kyo. 
Nam Myoho Renge Kyo.