MAAGIKKO

Tämä on tämän blogin viideskymmenes postaus! 

 Monet henkilökohtaiset oivallukseni ovat ripoteltuna blogeissani siellä täällä, koska ne ovat kehittyneet pikku hiljaa - kuten kehityksellä on tapana edetä. Uskon, että edes valaistuminen ei ole kertakaikkinen mystinen kokemus, kuten lainauksissa sivulla Harjoitus selitetään. Se on matka pikemmin kuin päämäärä. Koska oivallukseni ovat nimenomaan henkilökohtaisia, en tiedä onko niillä mitään annettavaa kenellekään muulle; ajattelenpa vain "ääneen"... 

Olen usein viitannut, niin tässä blogissa kuin muissakin blogeissani, edellisen puolisoni kuolemaan, ja miten käänteentekevä merkitys sillä oli elämässäni: siitä kertoo kirjoitukseni Muutosten aika. Viime vuonna hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi jo seitsemän vuotta (ks. esim. postaukseni, "Katsaus kuluneeseen vuoteen" 31.12.2022), ja moni lienee kuullut "seitsemän vuoden sykleistä"; yleensä niitä sovelletaan ihmisen elämän ikäkausiin, mutta yhtä hyvin voidaan laskea muitakin seitsemän vuoden jaksoja. Erityisesti viime vuonna aloin huomata ajatellessani elämääni edesmenneen puolisoni kanssa, että painopiste pohdinnoissani oli siirtynyt kaikkeen siihen negatiiviseen, mitä tuo suhde piti sisällään. Jopa siinä määrin, että aloin  kyseenalaistaa koko suhteen, mutta siinä ei tietenkään voi olla kaikki koska kuitenkin olimme yhdessä niin kauan. Toisen blogini kirjoitukseen, Minun tieni, olen hiljattain lisännyt seuraavan ajatuksen: 

"Kun puolisoni kuoli, jo silloin kaukaiset hyvät muistot nousivat vahvasti pintaan. Vuosia myöhemmin näen pelkästään negatiiviset asiat, jotka saavat kyseenalaistamaan koko suhteen. Mutta totuus löytynee jostain siltä väliltä... yksinkertaisesti siksi että maailma ei ole mustavalkoinen. Aika on kaksiteräinen miekka: se antaa avaramman näköalan, mutta ehkä myös voi johtaa harhaan... tämän päivän silmin katsottuna asiat voivat näyttäytyä yksipuolisina: et enää edes tunne sitä ihmistä, joka joskus oli Sinä."

Kuten kerron mainitussa kirjoituksessa "Muutosten aika", erityisesti ensimmäisenä vuotena hänen kuolemansa jälkeen - mutta harvakseltaan myös myöhemmin - näin usein unta jossa olimme yhdessä ja ajattelin että minun pitää kertoa hänelle etten enää halua olla hänen kanssaan, koska olen löytänyt uuden rakkaan. Tänä vuonna kesällä pitkästä aikaa näin tuon unen taas; ajattelin siinä vain että minun täytyy päästä kyseisen rakkaani, nykyisen aviomieheni luokse, ja taaskaan en saanut sitä sanotuksi, aivan kuten silloin aikoinaan en saanut sanottua että olisin halunnut erota jo aikapäiviä sitten. Tällä kertaa uutta oli se että tuo uni aiheutti minulle ahdistusta, siitä oli tullut painajainen josta herääminen oli helpotus. Kuten oli lopulta helpotus vapautua tuosta ahdistavasta elämäntilanteesta, vaikka sitten niin äärimmäisellä tavalla, kun en sitä muutoin saanut itse aikaiseksi.  

Se sai minut ajattelemaan: silloin kun hän kuoli 2015, noin kolme kuukautta joka ilta juttelin hänelle, kunnes tuntui että on aika sanoa lopulliset hyvästit koska olin alkanut jutella iltaisin myös elävän ihmisen kanssa puhelimessa, eli nykyisen aviomieheni. Nyt olisi loogista kirjoittaa hänelle kirje, johon puran kaiken sen negatiivisen mitä tunnen häntä kohtaan, koska hän on nyt etäällä minusta sekä ajallisesti että ajatuksissa. Se on puhtaasti psykologinen teko, mutta minä en olisi minä, ellen muokkaisi siitä maagista rituaalia. Magia on niin ikään pohjimmiltaan psykologiaa, aivan kuten uskontokin. Paljon ei tarvinnut asiaa pohtia, kun siitä oli tulossa yksittäisen teon sijasta koko loppuvuoden kestävä henkinen prosessi. Kun ottaa huomioon että kyseessä oli melkein 19 vuotta kestänyt ihmissuhde, ei sen ehkä pitäisikään käydä kädenkäänteessä ja olla helppoa, yhtäältä päästää irti lopullisesti, mutta ennen kaikkea, vapauttaa itsensä negatiivisuudesta! 

Me pelkäämme hyvin paljon sanaa magia, sillä on huono kaiku, sillä sen merkitys on degeneroitunut ja sillä on puhtaasti taikauskoinen sointi korvissamme. Mutta maaginen oli alunperin yksinkertaisesti psyykkistä, muinaiset eivät tienneet psyyken olemassaolosta, joten kykenemättä kutsumaan mitään psyykkiseksi he käyttivät sanaa magia. 

- Carl Jung

Tieteen termipankki selittää, että puolalaissyntyisen antropologin Bronislaw Malinowskin (1884-1942) mukaan uskonnon ja magian funktiot ovat erilaisia; magiassa korostuu praktinen ulottuvuus, uskonto on luonteeltaan ekspressiivistä. Mutta vaikka uskonto ja magia on varsinkin vanhemmassa tutkimuksessa usein selkeästi erotettu toisistaan, kaikki tutkijat eivät ole tehneet näiden ilmiöiden välillä kategorista eroa, ja nykyisessä uskonto- ja kulttuuritutkimuksessa nähdäänkin magia usein eräänä uskonnon muotona, jolloin voidaan puhua esim. maagisuskonnollisista rituaaleista. 

Oma magian harjoitukseni - niin kuin sen itse määrittelen - on keskittynyt ennen kaikkea uuden vuoden yöhön, ja kirjoitan siitä seikkaperäisesti järjestyksessä toisessa tämän blogin julkaisussani ikinä, Vuoden maagisin yö, ja se oli ennen kääntymystäni buddhalaisuuteen, mutta olen jatkanut sitä senkin jälkeen, ja esim. vuoden vaihteessa 2021/2022 tein sen havainnon että... "vuoden vaihde sisälsi minulle sopivassa määrin sekulaaria ja sakraalia ohjelmaa. Olen maininnut että aion luopua vanhoista uuden vuoden traditioistani, mutta nyt täytyy sanoa että pääasia että traditio on elävää - ei vain tavan vuoksi, vaan sisäisestä tarpeesta kuten nyt." 

Muinaiselle nettisivulleni - jota ei enää ole olemassa (minusta riippumatta) - kokosin aikoinaan henkisyyden sanakirjaa, ja magiasta siellä sanottiin mm. seuraavaa: 

Magia tulee sanasta, maagi, pappi (vanhasta persiasta). Novaliksen mukaan magia on "sisäiseen maailmaan tietoisesti vaikuttamisen taito". Monet määrittelevät magian myös tieteeksi ja taidoksi saada muutoksia aikaan käyttämällä tahtoa. Aleister Crowleyn mukaan "jokainen aikomuksellinen teko on maaginen teko". 

Eli voisi melkein sanoa, että elämä on täynnä magiaa. Yleensä puhutaan "maagisesta ajattelusta" negatiiviseen sävyyn; minä myönnän olevani taipuvainen siihen, mutta koen että se juuri tekee elämästä paljon merkityksellisempää ja kiehtovampaa, kun kykenet näkemään sen tällä tavalla, ihmeenomaisena! (Tietenkin se voi olla myös negatiivista, tyyliin, "jos teen näin, minulle tapahtuu jotain ikävää.")  Lapsena se oli minussa luonnollisesti vielä vahvempana - muistan miten esim. näin puiden latvoissa taivasta vasten erilaisia hahmoja, ihmisiä ja eläimiä; minusta on valitettavaa että olen kadottanut tuon kyvyn... Mutta tietoisesti ja tarkoituksellisesti turvaudun magiaan siis vain erityistilanteissa, yleensä ollessani jonkin kynnyksellä, kun pitää päästää irti vanhasta ja suuntautua uuteen. 

Muinaiset käyttivät magiaa taivuttamaan kohtaloa. He tarvitsivat sitä vaikuttamaan ratkaisevasti ulkoiseen kohtaloon. Me tarvitsemme sitä vaikuttamaan ratkaisevasti sisäiseen kohtaloon ja löytääksemme tien jota emme kykene kuvittelemaan mielessämme. 

- Carl Jung: Punainen kirja

Eräällä YouTube-videolla kuulin äskettäin sanottavan, että "rukous on heikko magian muoto." Miksi heikko? Koska se siirtää voiman pois sinulta - annat sen jumalalle, hengelle, jumaluudelle. Projisoit voimasi johonkin ulkoiseen. Olet tuon jumaluuden tahdon alainen ja olet sitonut itsesi. Ei ole metafyysistä voimaa tuolla jossain, jumaluus on olemassa mielessäsi, ja mielesi on voimakas ja saa sen tapahtumaan. Magia korostaa harjoittajan tahdon voimaa. Jos työskentelet hengen kanssa, et kerjää vaan käsket henkeä. Olet maagikko ympyrän keskellä ja kaikki pyörii ympärilläsi, edustat universumin keskipistettä mikrokosmoksessa. Henget eivät ole todella olemassa, vaan edustavat aspekteja omasta tietoisuudestasi. Todellisuudessa tasapainotat psyykeäsi, ja edistynyt maagikko tietää tämän. Mitä monimutkaisempi loitsu, sitä enemmän se työstää tiedostamatonta mieltäsi (esim. jos kirjoitat jotain ylös kerran, voit unohtaa sen; jos kirjoitat sen sata kertaa, muistat sen varmemmin). Loitsu itsessään ei saa aikaan mitään, se aktivoi tiedostamattomia pyrkimyksiä mielessäsi, eikä magia saa mitään mahdotonta tapahtumaan. Vähän kuin plasebo-lääke, josta usein puhutaan vähättelevästi, mutta vaikutus on todellinen eikä tiede vielä osaa sitä täysin selittää. Magia on itsesi muuntamista, ja sitä kautta muihin vaikuttamista ja maailman muuttamista.

 Lisäksi videolla viitattiin siihen, että kristillinen Eukaristia on niin ikään maaginen rituaali (tästä katso vanha käännökseni, Eukaristian Gnosis). Tämä on hyvä pitää mielessä kun puhutaan buddhalaisuudesta. Joskus on vaikea nähdä omassa uskonnossa samaa mitä näkee muissa uskonnoissa. Voinee ehkä sanoa, että minun magiani on lähimpänä nk. kaaosmagiaa. En käytä valmiita kaavoja, vaan katson että se on vaikuttavinta kun teet siitä hyvin persoonallista, sellaista mikä sinua itseäsi puhuttelee. Niin ikään se on elementaalista magiaa, koska luonnon elementit - maa, ilma, vesi, tuli - ovat minulle tärkeitä. Elementit ovat läsnä myös traditionmukaisella Nichiren-buddhalaisella alttarilla (kyllä ne voi löytää kristilliseltäkin alttarilta - ei tarvita kuin kynttilöitä ja kukkia maljakossa!). Huomautettakoon tosin, että minä en käytä mitään metafyysisiä entiteettejä (jumaluuksia tms.), se tuntuisi minusta teennäiseltä. 

Nichiren arvosteli Puhtaan Maan koulukuntaa turvautumisesta yksinomaan Toisen voimaan - Amida Buddhan armoon, joka muistuttaa hyvin paljon kristinuskoa. Yleensä buddhalaisuuden käsitys rukouksesta on toisenlainen: "Sen sijaan että rukoillaan joltain ulkoiselta voimalta ratkaisua, buddhalainen kutsuu kokoon omat sisäiset resurssinsa kohdatakseen ongelmat" (ote sivulta Harjoitus). Tai kuten Wikipedia-artikkeli rukoilusta sanoo Nichiren-buddhalaisuudesta, että sen rukoilutapa, jossa toistetaan resitoiden Lootus-sutran säkeitä, on lähellä länsimaista rukoilukäsitystä, mutta: "Rukoileminen voidaan käsittää tässä prosessiksi, jossa ihmisen itsetuntemus syvenee ja mahdollistaa kehittymisen ihmisenä." Erityisesti Soka Gakkai International käyttää mielellään termiä rukoileminen, joka ei ole ehkä kovin buddhalainen, mutta tuttu käsite länsimaalaisille (joskin voi juuri kristillisten konnotaatioiden takia johtaa ajatukset myös harhaan). 

Joten buddhalaisuus ja magia? Trevor Corson, kirjailija, joka on viettänyt kaksi vuotta Kiinassa opiskellen filosofiaa, ja kolme vuotta Japanissa asuen temppeleissä ja opiskellen buddhalaisuutta, on naimisissa  toimittaja Anu Partasen kanssa, ja he ovat asuneet Suomessa vuodesta 2018, on kirjoittanut nettisivulleen artikkelin, "The Magic of Buddhism", joka kertoo Japanin buddhalaisuuden tärkeästä merkkihenkilöstä, joka ei ole kovin tunnettu lännessä, papista nimeltä Kukai, joka perusti Shingon-lahkon ("todellinen sana"), jolla yhä tänä päivänä on väitetysti yhtä paljon kannattajia kuin Zenillä. Shingon edustaa tantrista buddhalaisuutta (eli Vajrayanaa) kuten Tiibetin buddhalaisuuskin, ja jota myös esoteeriseksi buddhalaisuudeksi kutsutaan. Se korostaa mantroja, maagisia rituaaleja ja seremonioita kuolleiden puolesta. [Mitä Nichiren sanoi Shingonista, löytyy tämän blogin julkaisusta "Nichiren reformaattorina.". Vihje: ei kovin hyvää.] Toki juuri Japanissa buddhalaisuus on niin ikään aina elänyt rinta rinnan shintolaisuuden kanssa, josta olen tässä blogissa julkaissut kokoamani kirjoituksen. Eklektisyys on yleistä myös uuspakanuudessa. 

Luennosta Magic, Healing and Ethics in Tibetan Buddhism (pdf), ja kirjoituksesta Buddhism & Magic: 

Erottelumme uskonnon ja magian välillä palautuu varhaiseen kristinuskoon, kun "magian" arvosteleminen oli osa sitä pakettia millä varhaiset kristityt määrittelivät itsensä ja vähättelivät kilpailijoitaan. Mitä tahansa loitsua tai amulettia, jonka ajateltiin ilmentävän muuta kuin Kristuksen voimaa, luonnehdittiin pahojen henkien työksi. Jeesuksen ja apostolien "ihmeet" täytyi voimakkaasti erottaa "magiasta". [Katso myös pdf-kirja, Raamattu ja magia] 

Muinaisina aikoina egyptiläisten, babylonialaisten ja kreikkalaisten keskuudessa ja keskiaikana Renessanssin jälkeiseen aikaan asti, magia selitettiin suhteessa orgaaniseen todellisuuden ja maailman malliin. Tässä mallissa jokainen asia ja kaikki tapahtumat liittyvät toisiinsa sympatioiden ja vastaavuuksien suhteen. Magiaa pidettiin objektiivisena todellisuutena. Mutta nykyaikaisen tieteen nousun myötä 1600-luvulla, nämä vanhat selitykset kuinka magia toimii, eivät enää riittäneet kohdatessaan kellokoneiston kaltaisen mekanistisen universumin. Joten kahdella seuraavalla vuosisadalla magia tuli selitetyksi energioiden suhteen, mukaanlukien hienon hieno eli okkulttinen energia, jota ei voi havaita laittein. Kuitenkin ruumiimme ja mielemme voivat kokea sellaisia energioita, ollen paljon herkempiä instrumentteja kuin mikään kone. Viime vuosisadan alussa Freudin ja Jungin vaikutuksesta psykologinen ulottuvuus lisättiin magian selityksiin, jonka myötä psyykkisestä energiasta tuli libido ja vanhat jumalat ja henget nähtiin psykologisina arkkityyppeinä tai jopa projektioina. Kvanttifysiikka on siirtynyt tuolle puolen varhaisen 1800-luvun fysiikan vanhojen olettamusten, ja subjektin eli havainnoijan rooli jokaisen tapahtuman esiintymisessä on tullut tunnustetuksi. 

Käytettäessä termiä "buddhalainen magia", tarkoitetaan rituaaleja jotka suoritetaan kokonaan tämän maailman päämääriä varten, joissa buddhalaisuuden lopullinen tavoite - herääminen - on ainoastaan epäsuorasti läsnä käytännössä, jos lainkaan. Kun buddhia ja bodhisattvoja esiintyy näissä käytännöissä, heidän roolinsa pelastajana tai valaistumisen esikuvana ei ole etualalla, ja heidän tarkoituksensa on ainoastaan taata maagisen loitsun vaikutukset. Ja "magia" limittyy "lääketieteen" kanssa siinä että erityisiä lääkkeitä määrätään tiettyihin ongelmiin. 

Asian ydin tantrisen meditaatioharjoituksen eli Sadhanan harjoittelussa on oppia kuinka työskennellä luontaisesti ruumiissamme ja mielessämme olevan energian kanssa. Tantran päämäärä, joka edustaa muuntumisen polkua, on työskennellä energioidemme kanssa, ja sen rajapinnan kanssa jolla persoonalliset energiamme liittyvät niihin energioihin, jotka löytyvät ympäriltämme kenttinä välittömässä ympäristössämme. Tantran metodeita käyttäen voimme päästä käsiksi näihin luontaisiin energioihin, kasvattaa ja lisätä niitä ruumiimme astian sisällä, ja jopa kanavoida ja kohdistaa niitä saamaan aikaan jokin erityinen tarkoitus, kuten itsen parantaminen, muiden parantaminen, vaurauden puoleensa vetäminen, ja niin edelleen. 

Siteeratakseni itseäni, eräässä kirjoituksessani totean että "minun oma filosofiani... sulkee sisäänsä harjoittamani uskonnon saumattomasti, mutta se ei tyhjene siihen. Hengellisyyteni käsittää moninaisia aspekteja, koska ihminen on moninainen olento." Tai voisi myös sanoa: ristiriitainen olento - olemme sekä ruumis että mieli (ellei halua käyttää niin ladattua sanaa kuin "henki"). Olen ehkä vain entistä häpeämättömämmin valmis syleilemään tosiasiaa, että käytän satunnaisesti myös magiaa. 

Muuan ihailemani henkilö hengellisellä alueella, johon jollain tapaa pystyn samaistumaan, on Zeena Schreck, jonka haastattelun olen suomentanut aiemmin tässä blogissa: Saatanan kirkon perustajan, Anton LaVeyn tytär, joka ensin puolusti isänsä organisaatiota julkisuudessa 1980-luvulla, sitten katkaisi siteensä tähän ja hylkäsi satanismin, samalla jättäen kotimaansa. Nykyään hän on ollut jo pitkään tantrisen buddhalaisuuden harjoittaja ja opettaja, mutta kuten hänen nettisivullaan kerrotaan... 

Zeena sisällyttää henkilökohtaisiin harjoituksiinsa ja opetuksiinsa vuosikymmenten  gnostilaisten Sethiläisten teurgian traditioiden tutkimuksen, harjoittamisen ja henkilökohtaisen gnosiksen, joka juontaa juurensa muinaisesta egyptiläisen Seth-jumaluuden palvonnasta ja alkuperäisistä maagisista käytännöistä. Millään muotoa Zeenan opetuksilla jumaluudesta, joka tunnetaan nimillä Seth/Sutek, ei ole mitään tekemistä kalifornialaisen yhteisön kanssa, nimeltä Temple of Set, ei myöskään Typhonian O.T.O:n (eikä sen puoleen minkään muidenkaan harhaanjohdettujen Aleister Crowleyn [Theleman] inspiroimien permutaatioiden kanssa), eikä minkään muiden okkultisten ryhmien kanssa, jotka käyttävät Sethiä keulakuvana, filosofisena arkkityyppinä tai taiteellisena koristeena. Yhtälailla Seth-jumaluus puhtaimmassa alkuperäisessä olemuksessaan ei ole samanmerkityksinen tai keskenään vaihtokelpoinen "Saatanan" kanssa, kuten on virheellisesti julistettu 20. vuosisadan okkultisessa miljöössä, johon ovat vaikuttaneet varhaiset väärät käännökset ja juutalais-kristillisten tutkijoiden heidän omiin uskonnollisiin ennakkoluuloihinsa perustuvat väärintulkinnat. Zeena torjuu täysin sellaiset solipsistiset, postmodernit, itseluodut tulkinnat jumaluuksista, initiaatiosta ja magiasta. 2002 hän erosi järjestäytyneestä roolistaan Temple of Setin Ylipapittarena muodostaakseen Sethian Liberation-liikkeen, perustuen suoraan yhteyteensä itse jumaluuteen ja tältä tuleviin ohjeisiin. Zeena on myös vastaanottanut ohjeen sydänlamaltaan Ayang Rinpochelta, kuinka harjoittaa oikein sekä buddhalaisuutta että Sethiläistä teurgiaa, olematta ristiriidassa buddhalaisten lupaustensa kanssa. Tätä sovelletaan samalla tavalla kuin buddhalaisten harjoittajien kanssa, jotka alunperin ovat muista uskonnoista, kuten kristittyjä tai hinduja, jotka yhä ylläpitävät alkuperäisten uskontojensa aspekteja samalla kun tunnistavat että nuo uskonnot eivät ole todellinen tie vapautumiseen, valaistumiseen ja kaikkitietävyyteen, kuten Buddha Sakyamuni opetti. Sen tähden pitäisi ymmärtää, että millään tavalla Zeena ei yhdistä Sethiläisiä harjoituksiaan ja opetuksiaan (gnostilaistyyppisiä, ei länsimais-okkultistisia) buddhalaisiin. Myöskään hän ei sekoita niitä yhteen kuten monet okkultistit, sekulaarit humanistit, ateistit, akateemikot, ja kaikkien vakaumusten uskonnolliset kiihkoilijat väärin olettavat. Viimein, tehdäksemme sen 100% selväksi: satanismilla ei ehdottomasti ole sijaa Zeenan opetuksissa tai harjoituksissa. Nämä ovat kaikki virheellisiä käsityksiä, joita vastaan Zeena on lujasti. 

Käynnistin prosessin elokuun alussa, kesälomani alkaessa, eli aloitin nk. "oman elämän puhdistuksen" kaukoreikillä, joka opetettiin minulle reikin II tason kurssilla 1994: siinä lähetetään reikiä itselle menneisyyteen joka päivä aina viikon ajan yhtä vuotta kohti (tässä tapauksessa siis 1997-2015, minun ja edesmenneen puolisoni suhteen keston), noin 15 min kerrallaan. Laskujeni mukaan se tulee tällä tahdilla päätökseen marraskuun lopussa. Reikisymbolit auttavat ylittämään ajan ja paikan rajat ja saavat sen vaikuttamaan mielen tasolla. Minulle opetettiin että sitä voi tehdä vaikka televisiota katsoessa, mutta se ei minusta tekisi oikeutta asian vakavuudelle, joten käytän ajan meditaatioon, sytyttäen erityisen kynttilän, jonka sain lahjaksi yhteiseltä hyvältä ystävältämme jouluna 2015, enkä ole tähän asti polttanut sitä kuin kerran seuraavana vuonna ottaakseni siitä kuvan. Nyt se olkoon pyhitetty vain tähän tarkoitukseen, ja saa vähitellen palaa loppuun, kuten symbolisesti on sopivaa. Tämäkin harjoitus korostaa sitä että tässä on kyse ennen kaikkea minusta itsestäni, minun mielestäni, itseni muuttamisesta, eikä vaikuttamisesta johonkin ulkoiseen. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta omaa asennoitumistaan siihen voi. Annan itselleni armollisesti aikaa, mutta samalla asetan selvän tavoitteen. 

Reikistä ja magiasta on kirjoitettu paljon. On buddhalaisia jotka harjoittavat reikiä, ja on kristittyjä jotka harjoittavat reikiä. Ja on magian harjoittajia, jotka harjoittavat myös reikiä. Reiki vaatii vihkimyksen, initiaation (eli "virityksen") Reiki Masterilta/opettajalta, ja siinä käytetään symboleja, kuten monissa maagisissa järjestelmissä (ja uskonnoissa, mukaanlukien kristinusko). Energia itsessään on muinainen, kaikkialla läsnäoleva, mutta Mikao Usui ei "löytänyt reikiä uudelleen" eikä sitä harjoitettu jo muinaisessa Tiibetissä tai muualla, kuten joskus yhä näkee sanottavan, ja niin kuin minullekin aikoinaan opetettiin, vaan meidän tuntemamme reiki on hänen luomansa systeemi. Nuorempana olin erittäin herkkä aistimaan energioita, ja minulla oli voimakkaita kokemuksia mm. juuri reikikursseilla (yhä jatkuvassa päiväkirjoihini pohjaavassa kirjoitussarjassa, Ecce Ego, tulen seuraavassa osassa vuoteen 1994, jolloin kävin reikikurssit). Asian varjopuolena taisin olla herkkä myös toisten ihmisten energioille, mikä teki muiden kohtaamisesta välillä sietämätöntä. Nykyään niin ei voi enää sanoa. Koen kyllä energian virtauksen jollain tapaa kehossani, mutta huomattavasti lievempänä kuin silloin. Itsehoito on yhä erittäin rentouttavaa. (Hoidan päivittäin myös kissaamme; eläimet eivät tunne ennakkoluuloja.)

1994 symbolit olivat vielä salaisia, mutta ei kestänyt kauaa kun ne julkaistiin kirjassa Suomessakin, ja tänä päivänä ne on helppo löytää netistä; tarvitset silti II tason virityksen jotta ne toimivat. Sen myytin mukaan, joka minulle silloin kerrottiin, Mikao Usui oli kristitty. Mutta tosiasiassa hän oli buddhalainen, tarkemmin sanoen Tendai-buddhalainen, joka oli se koulukunta, johon myös Nichiren Shonin alun alkaen kuului, ja Usui tutki myös muita Japanin buddhalaisia suuntauksia, kuten Shingonia. [Katso Kari Paulus.com: Tendai ja Shingon] Perinteisessä japanilaisessa reikijärjestelmässä on erityisiä meditaatioita, symboleja ja mantroja, joilla voi nähdä olevan selviä yhteyksiä Tendai/Shingon-oppeihin. Kun itse kävin reikikurssit, ei Usuin alkuperäisiä meditaatiotekniikoita opetettu; se oli enempi länsimaistettua reikiä. 

Lisää Reikistä, katso linkkilista.=>

Ostin kalligrafiakynän ja mustepullon sekä erityistä paperia kirjoittaakseni kirjeeni. Edellä mainitun kynttilän lisäksi käytössäni on toinenkin pienempi kynttilä, jonka olen kauan sitten valanut itse ja käynyt sytyttämässä sen minun ja edesmenneen puolisoni kihlapaikalla, metsässä järven rannalla, eikä sitä ole sen koomin poltettu. Samalla otin sieltä mukaan myös pienen kiven edustamaan maa-elementtiä. Tämä tapahtui siis puolisoni ollessa vielä elossa, kun halusin ikään kuin muistutuksen kihlauksestamme, joka oli kokonainen (maagisuskonnollinen) rituaali. Siksi onkin hyvä ajatus käyttää näitä samoja elementtejä nyt tähän tarkoitukseen. 

Edelleen suunnitellessani sitä miten menettelen, otin mukaan (suomalaisen) ametistikiteen, jonka 1997 ostin Lapin reissulta ja toin lahjaksi puolisolleni, jonka olin vasta hiljattain tavannut. Lisäksi tarvitsen pienen lasisen ruusuin koristellun kulhon, joka oli hänen ensimmäisiä lahjojaan minulle. 1990-luvulla harrastelin paljonkin jalokiviterapiaa, en juurikaan sen koomin. Nyt pistin kiteen ns. "puhdistumaan" ensin parvekelaatikon multaan vuorokaudeksi (maa-elementti), sitten parvekkeen pöydälle (ilma) ja vesikulhoon (vesi). Lopuksi pyöräytän sitä kynttilänliekissä (tuli). "Ohjelmoin" sen ajatuksella, reikiä apuna käyttäen, unityöskentelyä varten - unimaailmastahan tämä kaikki sai alkunsa - ja pistän tyynyn alle. 

Ajankohta varsinaiselle rituaalille lomani aikani kävi ilmeiseksi ihan itsestään, kun törmäsin tietoon että Perseidien meteoriparvi näkyy elokuussa 2023, ja pian sen jälkeen on uusi kuu. Tähdenlentojen henkisestä merkityksestä löysin tietoa netistä: mm. ne ovat symboleja henkisestä muutoksesta, ja niiden ohikiitävä luonne muistuttaa meitä elämän pysymättömyydestä ja henkilökohtaisen kasvun tärkeydestä. Ne voivat inspiroida itsetutkiskeluun, rohkaisten uudelleenarvioimaan tavoitteitamme ja sitoutumaan henkisen kasvun ja itsensä parantamisen polulle. Uskotaan, että tähdenlennot lisäävät loitsujen voimaa, vahvistavat maagisen työskentelyn intentioita ja vaikuttavuutta. Uudesta kuusta taas sanotaan, että se on uusien alkujen jakso, ja sen tähden ihanteellinen uusien aikomusten asettamiselle ja siementen istuttamiselle tulevaisuutta varten. Niin ikään Venus-planeetan vaiheet vaikuttavat otolliselta, jos näinkin pitkälle haluaa tulkita... Ei sillä, että tällaisilla seikoilla olisi loppujen lopuksi mitään väliä - enhän edes voi sanoa ymmärtäväni niitä kovin syvällisesti, ja kyse on kuitenkin ennen muuta sisäisestä työskentelystä - on vain hauska todeta miten moni yksityiskohta osuu kohdilleen. 

Kirjeen kirjoittaminen oli vaikeaa henkisesti, vaikka tavallaan se soljui melkein itsestään. Käytännön syistä päätin rajoittaa sen yhden A4 arkin toiselle puolelle. Sisältö on tietenkin henkilökohtaista, puhuttelin suoraan edesmennyttä puolisoani, enkä säästellyt sanojani, mutta ei se mikään suoranainen vihanpurkaus ollut, vain rehellinen totuus meidän suhteestamme niin kuin minä sen näen. Taittelin arkin, suljin sen sisään hiukan suitsukehartsia, ja sinetöin sen. Piirsin ilmaan sen ylle reikisymbolit ja pidin sitä käsieni välissä hetken. Säilytin sitä alttarillani seuraavaan vaiheeseen asti. 

Seuraavassa vaiheessa muutaman päivän kuluttua tein mini-pyhiinvaelluksen/retriitin kihlapaikallemme, jossa viivyin melko pitkään - oli rauhoittavaa vain istuskella rantakalliolla, katsella järvelle ja kuunnella aaltojen loisketta. Samanlaisella irtipäästämisen intentiolla kuin suoritan vastaavan rituaalin uudenvuoden yönä, heitin vuosia sitten tältä paikalta ottamani kiven nyt järveen, ja poltin kirjeeni. Otin mukaan hiukan järvivettä, jonka kotona pistin kulhoon jossa se saa itsestään haihtua hiljakseen. Poltin omatekoisen kynttiläni loppuun.  Toisin sanoen, tässä on tiettyjä vastaavuuksia: kivi takaisin sinne mistä se oli otettu, vettä mukaan - haihtuu itsekseen; kynttilä palaa loppuun (vesi ja tuli, tavallaan vastakkaiset elementit, mutta kumpikin puhdistavia omalla tavallaan). Prosessi on vielä erittäin keskeneräinen, mutta toisen, joka ilta polttamani kynttilän korvaajaksi ostin jo Tarotpuodista uuden, Baphomet-kynttilän: se vain tuntuu nyt sopivalta. 

Tiivistäen paradoksinomaisesti: minä "uskon" magiaan, mutta uskonko siihen, on toinen juttu. Jotkin asiat eivät minusta vaadi liikaa järkeilyä ja määrittelyä. Joskus olennaista on teko, ei pohdinta. Kummallekin on aikansa ja paikkansa. 

Lootus ja Ruusu: eli erään henkisen toimintamuodon historia

 Tämä kirjoitus ei liity suoranaisesti buddhalaisuuteen (kirjoituksen lopussa olen kyllä pohtinut myös suhdettani buddhalaisuuteen), vaan kerron eräästä luomastani henkisestä toimintamuodosta aikana jolloin vielä tunnustauduin kristityksi - toki hyvin liberaaliksi, esoteeriseksi kristityksi, mikä täytyy muistaa, ja olen aina ollut positiivisesti kiinnostunut myös muista uskonnoista. Myönnän, että tänä päivänä saatan välillä tuntea jopa vihamielisyyttä kristinuskoa kohtaan (erityisesti lukiessani esim. Päivi Räsäsestä, vaikka tiedän että hänellä ei ole mitään yksinoikeutta kristinuskon tulkintaan), siitä huolimatta että puolisoni kanssa käymme ev.lut kirkon Sateenkaarimessuissa (hänen takiaan), ja itse kuulun edelleen virallisesti Kristiyhteisöön (se näkyy väestörekisterin tiedoissa) - ja ehdottomasti olen yhä sitä mieltä, että Kristiyhteisö on yksi niistä "paremmista" suuntauksista (ilmankos sitä eivät isot, vanhat kirkot pidä "kristillisenä" ensinkään)... silti koko kristillinen maailmankuva on minulle nykyään täysin yhdentekevä. 

Tunnen kuitenkin tiettyä nostalgiaa tätä toimintamuotoa kohtaan, joka ainakin yhdisti henkisesti minut ja yhden ystävän, jonka kanssa muutoin olen paljon tuskaillut; muita ihmisiä oli mukana vain  satunnaisesti, mutta se toimi erittäin hyvin myös kahden kesken - me olimme toiminnan ydin, ja ehkä se juuri oli koko tuon kokeilun olennaisin asia: sitä minä kaipaan eniten. Vaikka tosiasia jälkeenpäin nähtynä on se, että minulla oli tuolloin voimakas pätemisen tarve ja halusin olla opettaja muille. Sittenkään tuo työ ei ollut omiaan kartuttamaan mainetta ja kunniaa, vaan se oli hyvin yksinäistä ja turhauttavaa. Helpompi olisi ollut pysyä omassa huoneessaan suljetun oven takana vain rukoilemassa, mutta koin että "Kristuksen rakkaus pakottaa meitä" (2 Kor.5:14), tai niin halusin uskoa; minulla piti olla "kutsumus palvella", koska se kuului asiaan, vaikka tosiasiassa se oli juuri minun tärkeilyäni! Samoihin aikoihin olin hyvin aktiivinen vapaaehtoistyössä monessa paikassa; rehellisesti sanottuna minulla ei ole minkäänlaista kipinää siihen suuntaan tänä päivänä. Se ei sinänsä tee minusta itsekästä, minä vain rakastan itseäni ensin. Vasta sitten voi rakastaa lähimmäistä, ja vain sillä tavalla ja siinä määrin kuin se tulee luonnostaan, ei pakotettuna. Nyt sanoisin että omassa elämässä on kutsumusta tarpeeksi, mutta tuolloin minulta tavallaan puuttui oma elämä. Se löytyi vasta kun aloin ravistella irti vanhoja tottumuksia, niin elämässä kuin ajattelussakin, ja joihin kuului myös kristinusko, jonka olin omaksunut ikään kuin olosuhteiden pakottamana. 

Tämä toimintamuoto, johon viittaan, alkoi vuonna 2008 nettisivun perustamisella. Valitsin alustaksi nyt jo lopettaneen Suntuubin, koska se oli suomalainen ja helppokäyttöinen - ja ilmainen (vaikka yhdessä vaiheessa myöhemmin myös maksoin joistain lisäominaisuuksista). Tämäkin kirjoitus pääosin oli jo tuolla nettisivulla, olen vain lisäillyt ja muokannut tekstiä. 

Taustalla oli monen vuoden haave perustaa ryhmä, joka kokoontuisi lukemaan raamattua ja rukoilemaan yhdessä (tiedän että "raamattu" kuuluisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella, mutta kieltäydyn tekemästä niin, samasta syystä kuin kirjoitan pienellä j:llä "jumala"). Jo tuolloin koin, että pelkkä keskustelu henkisistä asioista ei vielä yhdistä ihmisiä, vaan saattaa päinvastoin tuoda esiin erimielisyyksiä. Sen sijaan yhteinen henkinen harjoitus sitoo sieluja yhteen. Nyt voisin tosin lisätä, että harjoitus kannattaisi ehkä valita niin ettei sekään olisi sidottu tiettyyn uskontoon, koska minusta olleellista ei ole millainen harjoitus on kyseessä, mutta toki kontekstini tuolloin oli selkeästi kristillinen. 

Vuodesta 2005 olin ollut Tampereen Setan (sittemmin Pirkanmaan Seta, nykyinen Sinuiksi ry) elämänkatsomuksellisen Liekki-ryhmän (nykyisen Malkus-ryhmän edeltäjä) vetäjä. Tarjouduin itse tehtävään, koska se tuolloin näytti kaipaavan uutta verta. 2005 oli ensimmäinen Tampere Pride, jonka järjesti Seta (myöhemmin tuon nimen omi yksityinen, kaupallinen yhdistys, ja Seta käytti jonkin aikaa nimeä Pirkanmaan Pride, nykyään Manse Pride; joinain vuosina järjestettiinkin kahta erillistä tapahtumaa). Siitä Liekki-ryhmä sai hyvän alkusysäyksen, ja lähti hyvin pyörimään. 

Varsin pian kävi ilmi, että olin liian idealistinen - uusia ideoita ei ymmärretty eikä kaivattu, ja koin turhautumista. Ihmiset halusivat vain "Martta-kerhon teekutsuja", kuten tuolloin ajattelin (nyt ehkä sanoisin ettei siinä ole mitään vikaa). Lisäksi minusta tuntui, että edes kunnollisen keskustelukulttuurin alkeitakaan ei hallittu: kun huomautin, että toisten keskeyttäminen ja päällepuhuminen ei ole keskustelua, siitä nousi meteli. "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." Olen edelleen samaa mieltä. Ilmeisesti me maan hiljaisimmat näemme paremmin ihmisten välisen kanssakäymisen kummallisuudet. Tuollainen käyttäytyminen on epäkunnioittavaa, ja osoittaa että ihmiset rakastavat omaa ääntään. Sitä ei voi puolustella mitenkään. 

Loppuaikoinani (noin 3-4 vuoden kuluttua?) ryhmän toiminta alkoi hiipua. Minulla oli vähän aikaa vetäjäpari, jonka kanssa puhuin toiveestani saada aikaan uusi, riippumaton ryhmä, joka olisi selkeästi kristillinen, ja jossa myös harjoitettaisiin uskontoa. Suunnittelimme sellaisen perustamista yhdessä. Pian tämä henkilö kuitenkin astui syrjään henkilökohtaisten ongelmien vuoksi, ja olin taas omillani. Päädyin tekemään vain nettisivun alkuvuonna 2008, jolla yritin houkutella kiinnostuneita mukaan. 

Syksyyn 2009 mennessä oli käynyt selväksi, että jos nyt ei jotain tehdä, ei mitään tapahdu koskaan. Puhuin kaverini (heteromiehen) mukaan, ja hän olikin alusta asti toinen kantava voima. Aloitimme kokoontumiset joka toinen viikko, pari tuntia kerrallaan. Saimme käyttöömme Kristiyhteisön tilat. Päivä vaihteli välillä, mutta rytmi säilyi kevääseen 2012 asti kesätaukoa lukuun ottamatta. 

Omia innoittajiani toimintaa suunnitellessa olivat seuraavat kirjat:

• Condrad, Francois: Jumalan tahdissa; Pyhä Josemaría Escrivá, Opus Dein perustaja. Okeanos 2005.
• Wallmann, Johannes: Totinen kääntymys ja maailmanparannus; Pietismi kirkkohistoriallisena ilmiönä. Kirjaneliö 1997.
• Spock, Marjorie: Syventävä keskustelu. Suomen antroposofinen liitto 1986. 

En tarkoita että olisin suoraan ottanut ideoita näistä kirjoista, vaan ne antoivat minulle inspiraatiota. Ja niistä näkyy miten moninaiset vaikutteeni olivat. 

Setan kautta minuun otti yhteyttä ev.lut. pappi, nainen, joka oli sielunhoidollisista syistä kiinnostunut toiminnastamme. Kutsuimme hänet osallistumaan ryhmäkokoontumiseemme tammikuussa 2010. Saman vuoden kesällä järjestettiin jälleen Tampere Pride, tällä kertaa ei Setan toimesta, ja minä ehdotin tälle papille että mukaan pitäisi saada myös uskonnollista ohjelmaa ja hän oli samaa mieltä. Otin yhteyttä myös vanhoihin Liekki-ryhmäläisiin. Ja niin minun aloitteestani järjestettiin heinäkuun 22. päivä (sopivasti Maria Magdaleenan muistopäivänä), Tampere Priden aloituspäivänä, Sateenkaarihartaus Tampereen tuomiokirkon alasalissa. Pidin mm. puheen, jonka silloinen puolisoni videoi ja tallenne on edelleen YouTube-kanavallani (minusta vanhat videot ovat lähinnä noloja). Tämän lasken tuohon astisen ryhmän ensimmäisen elinvaiheen huipennukseksi. 

Tilaisuus oli menestys, ja siitä poiki sitten Tampereellakin Sateenkaarimessut, mutta se on jo kokonaan toinen juttu. Syksyllä 2010 kävin jonkin aikaa Tampereen Setan uuden vetäjän johdolla aloittaneessa hengellisessä ryhmässä (nykyinen Malkus). Sitten tuli surullisenkuuluisa Tv2:n homoilta. Minulle se merkitsi käännekohtaa "kutsumuksessani" - kuten sen silloin koin: tunsin että tämä tie on nyt kuljettu loppuun, minä olin suorittanut osuuteni ja oli aika siirtyä eteenpäin. 

Tähän tietysti osaltaan vaikutti sekin, että HLBT-ihmiset eivät koskaan olleet löytäneet ryhmää, jota kutsuimme Magdaleena-ryhmäksi. Hengenheimolaiseni olivat olleet lähinnä heteroja, joten tuntui että on järkevintä suunnata toiminta kokonaan uudelleen, ei tiettyä rajattua ihmisryhmää tavoitellen. Samalla painopiste myös nettisivulla muuttui: Kun HLBT-asiat olivat aiemmin etualalla, siitä tuli nyt yksi asia muiden joukossa. Suvaitsevaisuus oli itsestäänselvyys. Etusivulla oli muotoilemani "Missio", joka liittyi vahvasti tuohon toiminnan ensimmäisen vaiheeseen - sitä taustaa vasten se on helppo ymmärtää. Metaforia ei kannata mielestäni liikaa selitellä, vaan antaa niiden puhua puolestaan:

Missio: Ei pelastaa sieluja, vaan vapauttaa! Julistaa Hyvää Sanomaa vapaudesta Kristuksessa lakihenkisen uskonnon ikeestä, parantaa sokean, kuuron, mykän, halvaantuneen, spitaalisen... kaiken, mikä meissä estää meitä elämästä elämäämme täysillä; karkoittaa pahat henget, negatiiviset ajatukset ja tunteet omasta arvostamme, jotka meihin on ulkoapäin iskostettu; herättää sielut, jotka olivat kuolleet itselleen - eivätkä käärmekielisten ihmisten myrkylliset sanat voi meitä enää vahingoittaa, sillä me puhumme uutta rakkauden kieltä, sydämestä sydämeen! (Vrt. Mark.16:17)

"Visio" tuli kuvaan mukaan myöhemmin, ja kertoo näkemysten laajentumisesta ja suuntautumisesta tulevaisuuteen:

Visio: Uudet raikkaat tuulet, vapauden tuulet, puhaltavat: uusi luominen Kristuksessa on alkanut ja ihminen on sen välikappale - Jumala ei ole enää ulkopuolella, taivaan korkeuksissa, vaan sisimmässä sydämessämme: sama jumalallisen Elämän kipinä on laskettu jokaisen sielun perustuksiin. Se voi valaista ajattelumme, lämmittää sydämemme ja sytyttää tahtomme, ja kerran liekkiin leimahtaessaan yhtyy jälleen Korkeimpaan Tuleen. Jokainen kokee Hengen yksilöllisesti, mutta silti voimme ymmärtää toisiamme. Tulevaisuus on Pyhän Hengen uskonnon: Henki yhdistää ihmiset näkymättömin sitein sisäisesti. (Vrt. Apt.2:1-4)

Samoihin aikoihin omassa hengellisessä elämässäni jokailtainen rukoushetkeni kotialttarin äärellä alkoi yhä enemmän muotoutua kokonaiseksi "Messuksi", jonka kaavan kirjoitin ylös ja julkaisin myös nettisivulla. 

Samoin jo vuosia ennen ryhmän perustamista (en muista tarkkaan milloin) olin alkanut kotonamme silloisen puolisoni kanssa järjestää aina kiirastorstaisin kristillisen Seder-aterian, eli juutalaista perinnettä mukailevan rituaalin, jonka kaava muotoutui pikku hiljaa yhä moninaisemmaksi, löytäessäni uusia lähteitä. Myös se oli nettisivulla. Ystäväni oli yleensä aina kutsuttuna mukana, joskus myös muita ihmisiä (enimmillään meitä oli neljä). Se jatkui vuoteen 2012. 

Tämä on hyvä mainita siksi että se ehkä kertoo jotain sen aikaisesta uskonnollisuudestani, joka näkyi tietenkin myös ryhmässä. Sanoisin että se oli kokeilevaa, leikkimielistä - ritualistista ja symbolista - olematta silti yhtään teeskenneltyä: olin hyvin vakavissani. Olin onnekas kun minulla oli sellainen ystävä, joka osallistui päähänpistoihini samalla vakavuudella, koska tuli myös selväksi että monikaan ei ymmärtänyt. 

Vuoteen 2011 asti nettisivu oli vaikeasti määriteltävässä suhteessa ryhmätoimintaan, jonka koin pääasiaksi. Sisältö heijasteli omia kulloisiakin kiinnostuksen aiheitani ja kasvoi kasvamistaan, kasvoi ja muuttui tekijänsä mukana. 

Suuri muutos vuonna 2011 oli liittyminen osaksi amerikkalaisen Cynthia K. Leen perustamaa globaalia "online-luostaria", Mystical Order of the White Rose. Tämä oli lähinnä nimellistä, itse toimintaa se ei muuttanut millään tavalla, pikemminkin se juontui jo olemassaolevan yhteyden tunnistamisesta; mutta varsinkin nettisivulle se antoi uuden merkityksen omana itsenäisenä toimintamuotonaan, oikeuttaen paremmin myös alusta asti mukana olleen englanninkielisen osion. Sen myötä nettisivun nimi muuttui, ollen kokonaisuudessaan: "Valkoisen Ruusun Mystinen Yhteisö - Maria Magdaleenan Skandinaavinen Skiitta." (Mahtipontista - ja huomaa alkusoinnut! En ollut selvillä siitä että Suomea ei lueta osaksi skandinaviaa...) Maria Magdaleenan valikoitumisella "suojeluspyhimykseksi", jos niin haluaa ajatella, oli ehkä perustansa siinä kuinka hänet on väärin - ehkä jopa tarkoituksellisesti - samaistettu evankeliumien "syntiseen naiseen" eli prostituoituun, vaikka kyseessä oli täysin eri henkilö; sen sijaan Maria Magdaleena oli evankeliumien mukaan ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemuksen todistaja, joka ensimmäisenä sai tehtävän julistaa ilosanomaa. 

Itse tekemäni banneri

Valkoisen Ruusun Mystiseen Yhteisöön liittymisen myötä myös ekumenia oli yhä avarampaa, syleillen toisiakin uskontoja, enkä enää peitellyt kallistumista mystiikan suuntaan kuten alussa, kun piti vain tavoittaa mahdollisimman monia ihmisiä. 

Vaikka ryhmätoiminta oli alun alkaen pääasiallinen ja kantava työmuoto, nettisivu itsessään alkoi elää omaa elämäänsä, ja se oli myös se joka tavoitti ihmisiä. 

Kuten tapanani yhä edelleen on blogeissani, kokosin ja käänsin paljon juttuja: nettisivulla tarjottiin mm. ideoita lemmikin hautaukseen; otettiin selvä kanta ikuisen helvetin rangaistuksen oppia vastaan; kotialttarin, rukousnauhan ja suitsukkeen käyttö henkilökohtaisen rukouselämän apuna oliva tärkeitä teemoja, koska käytin kaikkia niitä itse. "Raamattu-tietoa" kategorian olin koonnut monen vuoden aikana lukemastani, etenkin historiallis-kriittisestä raamattututkimuksesta, ja siinä käytiin läpi kaikki raamatun kirjat, mitä niiden taustasta tiedettiin, sekä apokryfikirjat. 

Rukousta käsiteltiin paljon: erilaisia tekniikoita, rukouksen apuvälineitä, rukouksen ja meditaation suhdetta, tarjottiin laaja valikoima rukousta koskevia sitaatteja kirjallisuudesta, sekä ennen kaikkea Isä meidän-rukouksen tulkinta lause lauseelta, joka oli vuosia jatkunut projektini. Niin ikään ehtoollisen merkityksestä kerrottiin hyvin monipuolisesti, eri näkökulmista. 

Kokosin myös henkisyyteen liittyvää sanakirjaa, jonka oli tarkoitus tarjota mahdollisimman monipuolisesti tietoa - palautteen perusteella se hämäsi joitain lukijoita, jotka eivät tajunneet etten välttämättä itsekään allekirjoittanut ihan kaikkea! 

 Niin ikään olin koonnut neuvoja henkisen ryhmän pyörittämiseksi, eri suuntauksista, ja myös käytin niistä saamiani ideoita. Fransiskaani-hengellisyys puhutteli minua, joten siitä kokosin oman osionsa, ja kokosin myös maallikkofransiskaanin hetkirukous-kirjan eri lähteistä, joka oli ladattavana pdf-tiedostona.

Sanomattakin on selvää, että panostin hyvin paljon myös sivun visuaaliseen ilmeeseen, väreihin ja kuvitukseen! Sanoisin, että minulla on silmää tällaisille asioille. 

Nettisivun logo:
yhdistelmä 2 kuvasta
+ lisätty teksti

Neljännesvuosittainen sähköposti-uutiskirje jäi yhden vuoden kokeiluksi, koska en saanut lisää tilaajia enkä tekijöitä. Keskustelufoorumin poistin, koska kävin siellä yksinpuhelua. Jopa palautelomakkeen täyttäminen oli useimmille liian työlästä - vaikka palaute, silloin harvoin kuin sitä tuli, oli positiivista; poistin sen. Webmasterin blogi oli pitkään olemassa, mutta ei tuntunut kovin tarpeelliselta. Seuraavaksi poistin vieraskirjan, jota käytettiin lähinnä mainostamiseen. 

Vuosia oli myös Facebook-sivu, joka ei koskaan ollut kovin "tykätty", ja koin sen passivoivana: vain minä julkaisemassa asioita. Toivoin enemmän aktiivisuutta muilta. 2013 kokeilin nettisivulla joitain kuukausia salasanalla suojattua osastoa "vain jäsenille", jossa oli myös keskustelufoorumi, mutta kun jäsenmäärä minun lisäkseni pysyi yhdessä, perustin suljetun FB-ryhmän ja poistin vanhan FB-sivun. Parissa viikossa ryhmään liittyi yhtä paljon jäseniä kuin sivulla oli tykkääjiä neljän vuoden jälkeen. Siihen sen kasvu pysähtyi, eikä jäsenten aktiivisuuskaan lisääntynyt. Päädyin siis poistamaan myös FB-ryhmän. 

Yritin siis epätoivoisesti saada aikaan vastavuoroisuutta, mikä osoittautui melko turhaksi, ja turhauttavaksi.

Myin nettisivulla myös joitain ulkomailta hankkimiani tuotteita - etenkin rukousnauhoja ja suitsukkeita; niitä tilattiin jonkin verran, mutta ei se ollut itsetarkoitus, pikemminkin vain harrastus. Lopetin kun en enää jaksanut niitä toimittaa. 

Fyysisesti kokoontuvassa ryhmässämme aloitimme tapaamisen teetarjoilulla ja tunnin vapaalla keskustelulla. Toinen tunti oli varattu henkisille harjoituksille. Lectio Divina-raamattumeditaatio oli koko ajan alusta asti mukana - se oli pidetty ja antoi paljon uusia oivalluksia. Käytin sitä myös yksityisesti hartauden harjoitukseni osana. Tässä linkki erääseen ohjeeseen (niitä saattaa olla hiukan erilaisia); toki sitä voi käyttää myös muuhun kuin raamattuun, miksei vaikka Lootus-sutraankin. Pointti on se, että valitusta tekstin pätkästä tulee henkilökohtainen. 

Ja tietenkin rukous. Juuri näille peruspilareille toiminta oli tarkoituskin pystyttää. Kokeilimme monia erilaisia metodeja. Harjoittelimme ruusukkorukousta ja keskittävää rukousta. Perehdyimme muutamalla kerralla perusteellisesti Isä meidän-rukoukseen, mm. kirjoittamalla omat versiomme. 

Pidin muutaman alustuksen eri aiheista. Vietimme YK:n kansainvälistä rauhan päivää mm. lukemalla eri uskontojen rauhan rukouksia, ja muutenkin pyrimme huomioimaan esim. eri uskontojen pyhäpäiviä informaatiota tarjoamalla, milloin ne sattuivat kokoontumispäiviksi. Vietimme pari kertaa ns. "elämänkaarikutsuja", jolloin pyrkimyksenä oli tutustua paremmin yhteen ihmiseen, ja nämä kokosivat eniten väkeä. Käsittelimme jotain hengellistä kirjaa muutamalla kerralla (muistan että ainakin Henri J.M. Nouwenin tuotantoa). YK:n päivänä osallistuimme kerran rauhan kulkueeseen. Pidimme kynttiläpajan, jossa valoimme uusiokynttilöitä vanhoista pätkistä, ja siihen liittyen luimme raamatun kohtia valosta yms. Joulukuussa vietettiin pikkujouluja mm. laulamalla joululauluja. Heinäkuussa teimme kerran retken Tampereen Viikinsaareen, missä uitiin ja grillattiin, ja kerran Vapaan Katolisen Kirkon hiljentymispäiville Matkun Kreivilään. Näihin käytettiin ryhmässä koottu kolehti. 

Syksyllä 2012 pidimme enää vain yhden tavanomaisen kokoontumisen - muilla kerroilla oli muuta tekemistä - ja samalla tapaamiset harvenivat kertaan kuussa. Kuten kerron toisaalla, olin jo alkanut etääntyä kristinuskosta, ja vuoden vaihteessa tuli ratkaiseva isku kun minua ja tekemääni ekumeenista aloitetta vastaan (ja samalla myös ryhmää vastaan) hyökättiin seurakunnassa voimakkaasti muutaman ihmisen toimesta, joten vuonna 2013 tuli tarpeelliseksi muuttaa ryhmä avoimesta suljetuksi, ja kokoontumiset harkinnanvaraisiksi, yksityiskodeissa. Se tarkoitti käytännössä sitä että emme enää juurikaan kokoontuneet, en muista kokoonnuimmeko kertaakaan tässä tarkoituksessa. Alkoi kolmas vaihe: ekumeniasta universaalisuuteen. Niin sen kai voisi nähdä, ainakin minun osaltani henkilökohtaisesti. 

Nettisivun kokoaminen oli ollut valtava urakka, joten se sai jäädä elämään, sittenkin kun olin jo itse jättänyt kristinuskon (tuo hyökkäys vain nopeutti kehitystä, joka oli jo luonnostaan meneillään hengenelämässäni), kunnes Suntuubi lopetti toimintansa 30.6.2020. Sittenkään en juuri jäänyt suremaan, se oli aikansa elänyt. Tallensin mielestäni tärkeimpiä sisältöjä, mutta niiden käyttäminen esim. blogeissani on hankalaa siksi, että niitä ei pysty vain kopioimaan ja liittämään sellaisenaan, vaan ne vaativat koodin muokkausta (tai vaihtoehtoisesti kokonaan uusiksi kirjoittamista), mikä on suuri työ, eikä se erityisemmin houkuta senkään takia, että en ole kristitty enää ja aiheet ovat paljolti kristillisiä... 

Tänä päivänä en koe minkäänlaista tarvetta perustaa enkä vetää yhtään mitään ryhmää. Voisin ehkä  käydä sellaisessa, jos löytäisin minulle sopivan ja minulla olisi aikaa ja energiaa siihen. Mainitussa Malkus-ryhmässä kyllä olen käynyt uudelleen paljon myöhemmin ja viihtynyt ihan hyvin, mutta enää minulla ei ole arkisin työltäni aikaa. Haluaisinko viikonloppuna uhrata kallisarvoista vapaa-aikaani "ylimääräisten" ihmisten tapaamiseen, en tiedä. Itse asiassa en edes ole mikään "ryhmä-ihminen", persoonallisuuteni ei pääse kukoistamaan sellaisissa tilanteissa; parhaimmillani olen ihan kahden kesken. 

Henkilökohtainen ratkaisuni on pysyä itsenäisenä ja vapaana, ja nimenomaan keskittyä huolehtimaan omasta henkisestä elämästä. Se on osa sitä prosessia, jonka myötä olen vetäytynyt henkisyyden ulkoisista aspekteista enempi omaan sisäisyyteeni, ja jota kuvaan toisessa blogissani kirjoituksessa "minun tieni". 

Kaikki tässä kerrottu pitäisikin nähdä suhteessa siihen polkuun, jonka minä olen kulkenut - tiettyyn aikaan ja kohtaan liittyvänä. Mutta tietenkään satunnaiselta lukijalta ei voi vaatia, että hän perehtyisi minun historiaani syvällisesti. 

Tietenkin minä kirjoitan julkisesti tätä blogia, mutta koen silti kirjoittavani ennen kaikkea itselleni; jos joku muu saa tästä jotain, OK: hyvä niin, mutta se ei ole pääasia. Oikeastaan kuten jo alussa viittasin, kaipaan ainoastaan sitä syvempää yhteyttä ystäväni kanssa, joka meillä silloin oli, paljolti varmasti jaetun henkisen harjoituksen ansiosta, huolimatta opeista ja ajatuksista!

Onko se siis menneisyyttä? Tänä päivänä jos ajattelen ihan leikkimielellä - sitähän minulta ei varmasti puuttunut silloinkaan, se on helppo nähdä - ottaisin epäviralliseksi symboliksi valkoisen ruusun ja valkoisen lootuksen (minähän rakastan symboliikkaa, ei siihen muuta syytä tarvita! Symbolit ikään kuin elävöittävät ideoita, ja tässä on yhtäältä jatkuvuutta mutta toisaalta myös kehitystä.). Missään tapauksessa en käyttäisi samaa nimeä, en välttämättä mitään nimeä - liian muodollista - tai sitten se olisi jotain hyvin simppeliä ja kuvaavaa. Voisimme tavata vaikka vain kahvilassa, ja harjoittaa aluksi hetken teemeditaatiota, jota silloinkin kokeilimme, ja josta olen julkaissut tässä blogissa aiemmin kirjoituksen, joka oli myös Magdaleena-nettisivulla. 

Ystäväni kanssa minulla on erityinen suhde Tampereen pääkirjaston kahvilaan, koska siellä kävimme usein edellisen puolisoni kuoltua; se oli ystävyyttä parhaimmillaan (pelkäänpä, etten itse osaisi vastaavassa tilanteessa toimia oikein)! Ja kirjasto on minulle aina ollut myös eräänlainen Pyhäkkö. Missään tapauksessa emme puhuisi mistään henkisistä teorioista ja spekulaatioista, vaan kohtaisimme ihmisenä ihmisen! Henkisyys voi olla hyvin ahdas ja rajoittava rooli; mieluummin vaikenen siitä kokonaan. 

Tässä kohtaa voisin mainita kaksi inspiroivaa esimerkkiä:

Ensimmäinen on japanilaisperäisen buddhalaisen Rissho Kosei-kai liikkeen Hoza eli Dharmapiiri, johon jäsenet kokoontuvat, ja jonka sanotaan olevan liikkeen elämä ja sielu. Jäsenet yhdistävät sydämensä yhdeksi, huolimatta eroistaan, ja jakavat sisimmät ajatuksensa, huolista iloihin, ja tuntevat empatiaa toisiaan kohtaan. Osallistujat kuuntelevat aktiivisesti ja puhuvat omasta ymmärryksestään. 

Toinen esimerkki olisi unitaariuniversalismi; olen seurannut amerikkalaisen seurakunnan, Unity Temple, palvelusten livestriimejä. Toisin sanoen, voi olla merkityksellistä hengellisyyttä ja yhteisöllisyyttä moninaisista taustoista tulevien ihmisten kesken, ilman että edes puhutaan jumalasta, rukoillaan tai luetaan pyhiä kirjoituksia, tai ylipäänsä ollaan yhden uskonnon alla, mutta symbolit ja rituaalit voivat olla silti tärkeitä yhdistäjiä. Henkilökohtaisesti tunnen syvää mielenkiintoa unitaariuniversalismia kohtaan: se ei ole ristiriidassa buddhalaisuuden kanssa, vaan siinä on tilaa myös sille. 

Jonkinlainen avaus asian tiimoilta on tehty, kun ystäväni tarjosi minulle luettavaksi kirjoitustaan teologiastaan, ja kerrankin suoraan ja rehellisesti kerroin hänelle joitain tosiasioita niin kuin ne koin, ja vastaanotto oli yllättävänkin suopea. Yritin tehdä selväksi miten perusteellisesti olen jättänyt kristinuskon taakseni. 

Se tulisi vielä selvemmäksi jos muistuttaisin mitä kautta sen tein - hän kyllä tietää, vaikka ei varmasti tajua miten merkityksellinen se vaihe minulle oli (ja on!) - mutta hänellä on perinteisiä kristillisiä pelkoja ja ennakkoluuloja esteenään, jonka takia olen välttänyt viittaamasta asiaan.  😈

Voisimmeko vain yhteisymmärryksessä todeta, että meitä eivät kiinnosta samat asiat, joten niiden perustalle emme voi mitään rakentaa yhdessä. Mitä minä en ymmärrä, on se vaiva mitä hän näkee siitä mihin minä uskon, ja juuri se saa minutkin vaivaantumaan. 

Silti on mielenkiintoista miten minäkin koen että henkisyyteni on jollain tavalla yhteydessä syvimpään minuuteeni, joten jos et yhtään ymmärrä henkisyyttäni, et mitenkään voi koskaan ymmärtää minua syvemmin! Ei liene ihme, että koen olevani melko yksin tässä suhteessa. Mutta samalla sanoisin, että sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä sanoiksi puettujen ajatusten kanssa. Paradoksi. Yhteys ja jakaminen on mahdollista, myös ja nimenomaan ilman sanoja. 

Totta kyllä, minä identifioidun Nichiren-buddhalaiseksi, hyväksyn sen perustavat opit ja noudatan sen traditioita harjoituksessani; silti minulla on myös aivan oma filosofiani, joka on muotoutunut itsestään elämän myötä, ja jota olen yrittänyt hahmotella kirjoituksessani "minun tieni", johon viittaan edellä  linkin kera - yrittänyt, koska sanat ovat vaillinaisia. 

Joskus näkee sanottavan, että buddhalaisuus ei ole uskonto vaan filosofia, mutta se on mielestäni yksipuolinen näkemys, kenties maallistuneiden länsimaalaisten suosima. Se riippuu paljon harjoittajasta itsestään ja hänen koulukunnastaan. Buddhalaisuus on myös uskonto. Oma asenteeni siihen on selkeästi enemmän uskonnollinen kuin filosofinen, ja Nichiren-buddhalaisuus on nähdäkseni lähempänä uskontoa kuin jotkut muut koulukunnat. Minun oma filosofiani taas sulkee sisäänsä harjoittamani uskonnon saumattomasti, mutta se ei tyhjene siihen. Hengellisyyteni käsittää moninaisia aspekteja, koska ihminen on moninainen olento. 

Syvällistä pinnallisesti

Päivitetty 26.8.2022

Tämä kirjoitus on luonteeltaan lähinnä kooste ja kertausta asioista, jotka olen aiemmin julkaissut siellä, täällä. Se perustuu kristityn ystäväni esittämiin kysymyksiin (sanottakoon, että opillisesti hän on esoteristi, joka uskoo mm. jälleensyntymiseen, mutta moraalisesti hän on hyvin konservatiivinen kristitty). Ehkä ideat ovat vähissä tällä hetkellä, mutta toisaalta tämä näkökulma voi olla mielenkiintoinenkin. 

 Sain taannoin sähköpostia ystävältäni. 

Hei Marko!

Minulle on tullut tapaamistemme jälkeen usein mieleen mistä ja mitä haluaisin kanssasi totuudesta jutella. Tässä on vain joitakin asioita, mitä nyt tuli mieleen.

Muistelen, että hän on esittänyt monet näistä kysymyksistä ennenkin vuosien varrella, joten tämä "keskustelu" ei taida edetä?

- Oletko vaihtanut yhden uskonnon toiseen?

Tulin Kristiyhteisöön ja sen myötä kristinuskoon niin että nimenomaan vaihdoin tietoisesti toiseen (minun tiestäni voi lukea kirjoituksestani "Minun tieni"). Minulla ei ollut mitään uskontoa edellisen puolisoni kuoleman jälkeen, enkä sitä ennenkään ollut enää pariin vuoteen kristitty, joten en vaihtanut mitään mihinkään: minä "heräsin" buddhalaisuuteen sisäisen, mystisen kokemuksen kautta, ja sen jälkeen tutkiessani asioita tajusin, että minähän ajattelen jo tällä tavalla. Ajatteluni oli vuosia kehittynyt tiettyyn suuntaan. 

Voitto Viro kirjoitti: "Kuitenkin on oikein hyväksyä tämä ennakkoasenne: jos näytät minulle totuuden, joka vakuuttaa minun sisimpäni suuremmalla ehdottomuudella kuin Jeesuksen kirkastama totuus, hyvä on: sisimpäni velvoittaa minut uskollisuuteen sitä totuutta kohtaan, jonka lahjoittama vapaus on syvin."

Toki minäkin olen välillä miettinyt miksi emme enää puhu syvällisiä, mutta kun vasta mietin mitä vastaisin hänen kysymyksiinsä, aloin jo tuntea kyllästymistä. Ehkä on syynsä siihen ettemme puhu näistä asioista, ja ehkä niin on hyvä. En ole pitänyt hänen toistuvista viittauksistaan siihen että olen "joskus-jotakin" - esim. "aikoinaan lukenut ja tutkinut paljon" - mutta ilmeisesti en hänen mielestään enää, kun luen ja tutkin eri asioita. En koskaan tutkinut yksinomaan kristinuskoa, ja vaikka nykyään olen kalunnut sen aiheen loppuun, eikö ole aika pinnallista että sillä olisi merkitystä, uskooko joihinkin väittämiin. Se on vain kirjaviisautta. 

Syvällisten puhuminen vain puhumisen vuoksi on pinnallista. Hän sanoi ettei enää tiedä mihin minä uskon. Miksi pitäisi? Minulle uskonto on mitä suurimmassa määrin yksityisasia. Minun on hyvin vaikea jakaa sisintäni kenenkään kanssa, koska koen ettei kukaan voi todella ymmärtää... eihän kukaan muu ole kulkenut samaa tietä kuin minä. Ja miksi ylipäänsä puhua opillisista kysymyksistä teoreettisella tasolla: elämästä on kysymys! Olennaisinta ei voi koskaan ilmaista sanoin eikä välittää toiselle: se täytyy kokea itse ja jokaisen kokemus on yksilöllinen. Pääasia kai olisi vain hyväksyä toinen kaikesta huolimatta. Ei kai tämä mikään kilpailu ole, jossa on tarkoitus nujertaa toinen älykkäillä argumenteilla? 

Tunnen ymmärrettävää turhautumista kun minulta kysytään asioita, joista olen hyvin perusteellisesti kirjoittanut blogeissani, esim. mainittu "Minun tieni", varsinkin viimeinen kappale tässä yhteydessä. Ilmaisen itseäni parhaiten kirjoittamalla, en ole hyvä puhuja, joten en mielelläni puhu kenenkään kanssa näistä "syvällisemmistä" asioista. Kirjoitan myös siitä ongelmasta, mikä meidän välillämme mielestäni aina on ollut: "Kun itse yritän muotoilla käsitykseni uskonnosta - tai laveammin 'henkisyydestä' - sanoiksi, se on kuin kirjoittaisin runoa, mutta usein huomaa, että jonkun toisen kohdalla se on kuin hän ratkaisisi matemaattista yhtälöä - täysin erilainen lähestymistapa, kuin puhuisimme eri kieltä..." Hän on itse sanonut kuinka tärkeää tiede ja etenkin matematiikka ovat hänelle olleet jopa totuuden etsijänä henkisellä tiellä. Minulle taas taide taitaa olla läheisempi väylä henkeen. Suurin eromme ei mielestäni ole niinkään ajatussisällöissä, vaan siinä että koko se prosessi, jolla tulemme omiin johtopäätöksiimme, on ilmeisesti niin erilainen. Minä olen aina luottanut ennemmin sydämeen, vaikka arvostan myös korkealle sitä että ihminen on lukenut paljon, ja ennen kaikkea monipuolisesti! (Pakko sanoa, että hänen kohdallaan niin ei ole: hänen lukemistonsa on ollut hyvin yksipuolista - sellaisen kuvan olen saanut vuosien aikana.) Mutta se ei riitä. Tieto jonka opit kirjasta, ei ole omaasi vaan lainattua, ennen kuin sinulla on omakohtainen kokemus siitä ("Gnosis"). Jos sanoo "tietävänsä" jotain henkisistä asioista kokemuksensa perusteella, toisella ihmisellä voi olla yhtä vahva kokemus, joka on johtanut aivan erilaisiin johtopäätöksiin; silloin kuulostaa ylimieliseltä korostaa omaa tietoaan. Kristityt uskovaiset käyttäytyvät sillä tavalla, ja se tekee todella vastenmielisen vaikutuksen - teki jo silloin kun itse tunnustauduin kristityksi. "Totuus" on hyvin kapea ja pieni jos se on jokin oppi tai käsitys, joka sisältyy tiettyyn uskontoon. 

Minä olen kulkenut jälkeenpäin katsottuna erittäin johdonmukaista tietä askel askeleelta - tietenkään en ole juuri sillä hetkellä tiennyt mihin se johtaa, mutta jokainen vaihe on ollut välttämätön juuri minulle ja vain minulle. Kaikessa on ollut johdatus mukana, kaikki on ollut tarkoituksenmukaista. Minun näkökulmastani ja kokemuksestani outoa on nimenomaan se, jos ihminen ei muutu, eikä hänen maailmankatsomuksensa nähtävästi kehity. Sehän on paikalleen pysähtymistä. Ja vaikka en sitä koskaan suoraan hänelle sanoisi päin naamaa, minun nähdäkseni hänen kohdallaan on juuri noin! Kuulen häneltä aina ne samat asiat vuodesta toiseen, ja kun ajattelee kuinka kauan olemme tunteneet, siitä tulee aika monta vuotta...

Emme me koskaan ole olleet samaa mieltä monestakaan asiasta, muu on näköharhaa. Minä olen kauan sitten oppinut mitä hänelle ei voi sanoa, ja välttänyt niitä aiheita. On totta, että aikanaan meillä oli tietty yhteys, mutta se ei ollut mitään mitä sanottiin, vaan se oli yhteinen henkinen harjoitus, joka yhdisti. Ei ole sattumaa, että buddhalais-kristillisen uskontodialogin perustana on nk. "hiljainen dialogi", jossa osallistujat hiljentyvät yhdessä kukin oman traditionsa mukaisesti. Siihen minä olen aina uskonut. Hiljaisuus on vahvempi kuin tuhat sanaa; sanat voivat erottaa, hiljaisuus yhdistää. Se oli luontevaa kun meillä oli muodollinen "ryhmä" - usein käytännössä vain me kaksi - joka kokoontui säännöllisesti ja jossa nimenomaan tehtiin henkisiä harjoituksia (meditaatiota). Se on vaikeampaa kun tavataan epämuodollisesti: hän ei ole ymmärtänyt vihjauksiani siitä, että jos halutaan puhua "henkeviä", pitäisi myös harjoittaa/hiljentyä/meditoida vastapainoksi. 

Siinä ei ole mielestäni mitään väärää että puhuisin henkisistä asioista mieluiten jonkun toisen samalla tavalla ajattelevan - eli samaa uskoa tunnustavan - kanssa, jolloin voisimme vertailla kokemuksiamme ja tukea toisiamme. Kuitenkaan kukaan ei ajattele tarkalleen samalla tavalla kuin minä, ja itsenäisenä harjoittajana minulla on vapaus valita. Buddhalaisuus - aivan kuten kristinusko - ei myöskään ole mikään yksi yhtenäinen harmaa möhkäle: Nichiren-buddhalaisuus on omanlaisensa, ja siinäkin on lukuisia koulukuntia, jotka eroavat toisistaan. Harjoitus on yksi yhteinen tekijä. En olisi voinut kääntyä buddhalaisuuteen esim. Theravada-muodossaan. 

- Onko sinulle usein käynyt niin, että on tullut jokin kriisi, minkä takia katsomuksesi on vaihtunut/muuttunut?

On ja ei. Jokin kriisi on voinut pakottaa muutokseen, jolloin se on ollut pitkä prosessi, ja tuskallinenkin, mutta myös äkillinen sisäinen kokemus on saattanut muuttaa kaiken hetkessä: näin minusta mm. tuli buddhalainen. Minä "tulin uskoon", jos näin voisi sanoa. Olennainen ei ole koskaan muuttunut, se on vain vahvistunut ja selkiytynyt: ihmisessä itsessään on jotain arvokasta - "Kristus meissä", Buddhaluonto. 

- Oletko buddhalainen?

Miksi tämä kysymys? Miten se ei ole tullut selväksi? Yritän ajatella että hän ei varmasti tarkoita sitä sillä tavalla, mutta jostain syystä minulle tulee toistuvasti tunne ikään kuin hän kyseenalaistaisi minua. Siksikään en mielelläni puhu näistä asioista juuri hänen kanssaan. Ehkä se on vain sitä että hän yrittää analysoida. Minä perustan kaiken omaan kokemukseen, järkeily on toissijaista.

- Mitä mieltä olet ihmisten NDE-kokemuksista? 

NDE-kokemuksista olen ilmaissut mielipiteeni joissain blogikirjoituksissani, ja olen sen myös hänelle joskus suullisesti sanonut. Sinänsä ne varmasti ovat todellisia, ja niissä on paljon universaaleja piirteitä, mutta myös piirteitä, jotka nousevat kokijan omasta mielestä. Tiibetiläinen Kuolleiden kirja puhuu tästä. Kuolemalla on paljonkin yhteistä unennäön kanssa, ei niitä suotta ole vanhastaan rinnastettu. Mutta ei ole tarkoituksenmukaista keskittyä kuoleman jälkeisiin asioihin tässä elämässä. Hän lähetti minulle myöhemmin kokonaisen artikkelin jonkun NDE-kokemuksesta. En jaksanut lukea sitä ja sanoin sen suoraan. Toisten kokemuksista lukeminen ei ole sama asia kuin sen kokeminen itse. Hänelle tämä aihe on jostain syystä erityisen tärkeä ja läheinen. Ehkä kannattaisi elää ensin. 

- Onko mielestäsi Jeesus historiallinen henkilö?

Jeesuksen historiallisuutta ei kukaan vakavasti otettava tutkija epäile, enkä minäkään. Sehän ei tarkoita mitään muuta.

- Onko sinulle totuus subjektiivinen asia?

Kannattaa lukea mitä esim. Wikipedia kertoo käsitteestä "totuus", niin ehkä ymmärtää miksi se ei ole ollenkaan niin itsestään selvää kuin ystäväni tuntuu ajattelevan. Se on hyvin epämääräinen käsite. En ole koskaan ymmärtänyt kuinka huolettomasti hän sitä viljelee, olettaen ilmeisesti että kaikki ihmiset ymmärtävät sillä samaa kuin hän. Mitä tulee oppeihin ja katsomuksiin, minulle on kehittynyt oma filosofiani, jota olen yrittänyt hahmotella tuossa kirjoituksessani, "Minun tieni", etenkin juuri viimeisessä kappaleessa. Taidan olla vähän tylsä, mutta kuten kirjoitin alussa, tämä on turhauttavaa... jos toinen kyselee kysymyksiä, mutta ei ole halukas lukemaan mitä olet asioista kirjoittanut aiemmin, on pakko olettaa että vastaus ei ilmeisesti kuitenkaan kiinnosta tarpeeksi. 

- Oletko ollut aina subjektiivisesti (persoonallisesti) jotain suuntausta, vai jotain muuta?

En ymmärrä kysymystä. Olen aina ollut täysillä sitä mitä olen ollut. Siksi muutos voikin olla kivulias, vaikka se onkin synnytyskipuja. 

- Onko uskonto tai mikä tahansa katsomus vain subjektiivinen mielipiteiden kokoelma, jonka voi kokonaan vaihtaa?

Uskonnolliset opit ovat luonnollisesti ihmistekoa. Buddhalaisuus ei mitään muuta itsestään väitäkään. 

- Mitä tiede merkitsee sinulle? Onko sinulla nykytieteen mukainen ihmiskuva? Entä maailmankuva?

En minä tiedettä erityisesti seuraa, ellei lasketa uskontotiedettä. Kiertääkö maa aurinkoa? Jos hän tarkoittaa kysyä, olenko materialisti, niin en. Siinä lyhyt vastaus. 

- Onko sinulla kristinuskosta mitään mukana?

Kristinuskosta ei ole tietoisesti mitään mukana. Tietoisesti. Kaikki mitä ikinä olen ollut, on tietysti mukana tavalla tai toisella aina, ei siitä kokonaan mihinkään pääse.

- Entä asiat, joissa kristinusko ja buddhalaisuus ovat samaa mieltä, joissa opetetaan samoin? Olen ollut iloinen käskyistä, ja niissä on tosi paljon samaa kuin kristinuskossa. Elätkö buddhalaisten käskyjen/moraalin/ohjeiden mukaan?

Nyt päästään aiheeseen, josta voisin sanoa paljonkin. Buddhalaisuudessa ei ole käskyjä, eikä buddhalaisuus ole moraalioppi. Huomaan, että hän on täysin väärinymmärtänyt koko asian, mutta ei se mitään, sillä niin minäkin väärinymmärsin kun katselin buddhalaisuutta ulkoapäin ja kuvittelin olevani hyvinkin perillä myös muista uskonnoista kuin kristinuskosta. 

Aiheesta voi lukea enemmän tämän blogin sivulta Opillisia peruskäsityksiä, otsikolla Etiikka; viisi ohjetta. Ohjeissa sinänsä on paljon enemmän kuin pelkkä kirjain antaa ymmärtää. Suosikkiesimerkkini on seksi, jossa kristinusko näkee aivan hirvittävän ison synnin mahdollisuuden - kaikesta päätellen pahemman kuin tappaminen, joka usein hiljaa hyväksytään - ja ihmisten seksuaalisuutta pitää sen tähden yrittää kontrolloida. Buddhalaisuus ei esimerkiksi anna suurta arvoa avioliitolle ja lisääntymiselle, edes monogamia ei ole mitenkään itsestään selvää. Inhoan moralismin sekoittamista uskontoon ja ystäväni on siinä mestari, niin sanoakseni. 

"Buddha kyseenalaisti monet yhteiskunnassaan olemassaolevat olettamukset, mukaan lukien moraaliset, ja yritti kehittää etiikkaa joka perustuu järkeen ja myötätuntoon, pikemmin kuin traditioon, taikauskoon ja tabuihin. Tunnetussa Kalama Suttassa hän sanoo että ilmestys (anussana), traditio (parampara), kirjoitusten auktoriteetti (pitakasampada), ja henkilön oma mielipide (ditthinijjhanakkhanti) ovat riittämätön keino määritellä oikeaa ja väärää..." (Koko kirjoitus)

"Filosofia haastaa meidät ajattelemaan seksuaalista etiikkaa hyvin eri tavalla kuin useimmille meistä on opetettu. Ohjeet ovat periaatteita, eivät sääntöjä, ja on kiinni yksittäisistä buddhalaisista päättää kuinka soveltaa niitä. Tämä vaatii suuremmassa määrin itsekuria ja rehellisyyttä itseä kohtaan kuin legalistinen 'seuraa vain sääntöjä äläkä kysy kysymyksiä'-lähestymistapa etiikkaan. Buddha sanoi, 'ole turva itsellesi'. Hän opetti meitä käyttämään omaa arvostelukykyämme mitä tulee uskonnollisiin ja moraalisiin oppeihin."

"Gautama Buddha halusi meidän pohtivan tekojamme ja katsovan tuottavatko ne harmia vai ovatko ne hyödyllisiä. Tässä yhteydessä jos haluamme tietää, onko teko seksuaalinen väärinkäytös vai ei, meidän pitäisi kysyä itseltämme seuraavat kysymykset: aiheuttaako teko vahinkoa vai tuottaako se iloa? Motivoiko tekoa rakkaus ja ymmärrys? Pitäisitkö siitä jos joku tekisi sen sinulle? Onko siihen molemminpuolinen suostumus?" 

Lisäksi: "Nichiren opetti että on epäkäytännöllistä tavalliselle ihmiselle nykyisenä aikakautena pyrkiä lähestymään heräämistä pelkästään pitämällä kiinni ohjesäännöstä. Ihmiset eivät enää tunteneet kykenevänsä täyttämään näiden eri ohjeiden odotuksia; monet jotka yrittivät, tulivat ymmärtämään että moraali ja etiikka yksin eivät tuoneet ketään lähemmäksi heräämistä. Tietenkin oli myös tekopyhiä, jotka tiukasti pitivät kiinni ohjeiden kirjaimesta, samalla rikkoen niiden henkeä. Korjatakseen tämän, Nichiren opetti että kaikkien eri ohjeiden todellinen henki ilmaistaan Lootus-sutrassa. Sen takia  kaikkein tärkein asia on yksinkertaisesti pyrkiä kannattamaan Lootus-sutraa, jotta ylittäisi epätäydellisyytensä ja saavuttaisi valaistumisen. Tämä on kaikkien ohjeiden todellinen täyttymys."

Mutta toki myös: "Kuitenkin on myös totta, että meidän pitäisi ottaa vakavasti buddhalaisuuden eettinen opastus, kuten viisi suurta ohjetta. Vastustamme näitä omalla riskillämme. Vaikka ne eivät itsessään voi tuoda heräämistä, ihmisten tarvitsee kuulla ja pohtia näitä yleisiä suuntaviivoja, koska arvioimalla sen perusteella kuinka monet ihmiset toimivat, näyttäisi että he eivät ole kehittäneet omatuntoaan tai myötätuntoaan." (Koko kirjoitus)

Joka tapauksessa en näe paljonkaan samaa kuin kristinuskossa. Asenne ja lähestymistapa on aivan erilainen. Elänkö niiden mukaan? Edelleen: ne eivät ole käskyjä. Otan ne huomioon. Minä kannatan Lootus-sutraa: 

"Myoho Renge Kyo ei ole ainoastaan Lootus-sutran otsikko, vaan myös itse Dharman nimi. Se on Lootus-sutran ydin, Nichiren-buddhalaisuuden symboli, buddhatilan siemen kylvettäväksi niiden mieliin, jotka täytyy pelastaa. Myöskään Daimokun lausumista ei Nichiren-buddhalaisuudessa nähdä pelkästään keskittymisen välineenä tai mantrana, jota harjoitetaan hyötyjen kertymiseksi. Se on ilmaus harjoittajan uskosta ja ilosta Lootus-sutraan sisältyvästä Buddhan opista; opista, että buddhatila ei ole ainoastaan potentiaalina koko elämässämme, vaan aktiivinen läsnäolo, joka johtaa meitä heräämiseen juuri tässä hetkessä. Daimoku on kuin siemen, jonka kylvämme elämäämme. Jatkamalla Nam Myoho Renge Kyo'n lausumista olennaisena päivittäisenä harjoituksenamme, me kasvatamme tuota siementä, niin että lopulta buddhatilan viisaus ja myötätunto voivat kukkia meissä ja kaikissa olennoissa." (Katso sivu Harjoitus)

- Minkälainen ihmiskuva sinulla on? Onko sinulla henkinen ihmiskuva?

Ihmiskuva? Henkinen ihmiskuva? En tiedä mitä tuohon pitäisi vastata. En ole varma mitä hän ymmärtää "henkisellä ihmiskuvalla",  eri olemuspuolia antroposofian mukaan, vai? (Koska siihen hän on perehtynyt ja itsekin olen sen mukaisesti joskus ajatellut.) Henki ja aine eivät ole vastakkaiset, erillään toisistaan. 

- Entä mitä ajattelet Jumalasta?

 Nykyään kirjoitan sanan mieluummin pienellä j:llä, ja usein lainausmerkeissä. Mieluummin en käytä koko nimitystä, johon liittyy niin vahvoja mielikuvia. 

"Ihmiset kuvittelevat palvovansa jumaluutta, vaikka ovat nähneet siitä vain kuvia, on ne sitten muovattu puusta, kullasta, alabasterista, tai esitetty maalauksena tai sanoina tai ideoina. Se joka kieltäytyy näkemästä Jumalan hänelle esitetyissä kuvissa saattaa olla muita lähempänä Hänen oikeaa kuvaansa..." - Amin Maalouf: Valon puutarhat (romaani profeetta Manista)

Suosittelen seuraavaa lyhyttä YouTube-videota: Is there God or not? What did Buddha say?  Mukavuuden vuoksi esitän kertomuksen myös kirjallisesti, suomeksi: 

"Eräänä päivänä varhain aamulla Gautama Buddha istui puutarhassa hiljaa oppilaidensa kanssa. Mies saapui hiljaa ja seisoi varjossa. Tuo mies oli Herra Raman suuri palvoja. Hän oli rakentanut monia temppeleitä ympäri maata. Hän oli omistanut monia vuosia Herra Raman palveluun. Hän lausui aina Raman nimeä ja pohdiskeli Raman suuruutta. Hän oli vanha ja lähellä viimeisiä vuosiaan. Jopa monien omistautuneiden henkisten pyrkimysten vuosien jälkeen hän ei ollut oivaltanut. Hän halusi tietää varmuudella onko Jumalaa vai ei. Kun hän kuuli Buddhasta, hän tuli saadakseen epäilyksensä selvitetyksi. 

Kun hänestä tuntui ettei kukaan huomaisi hänen puhuvan Buddhalle, hän kysyi Gautamalta, 'Oi tathagat, ole hyvä ja kerro minulle totuus! Ja ainoastaan totuus. Onko olemassa Jumalaa vai ei?' Buddha tiesi intuitiostaan miehen olevan Herra Raman suuri palvoja. Hän katsoi miestä vakavasti ja sanoi, 'Ei, ystäväni, Jumalaa ei ole olemassa.' Mies järkyttyi. Koko elämänsä hän oli uskonut Jumalaan, mutta nyt Buddha sanoi että Jumalaa ei ollut olemassa. Buddhan sanat olivat lopullisia hänelle. Monia kysymyksiä mielessään hän poistui paikalta. 

Myöhään illalla kun Buddha jälleen kerran istui oppilaineen puutarhassa, tuli mies joka oli materialisti, joka oli ollut ateisti koko elämänsä. Hän oli vakuuttanut tuhannet ihmiset siitä että ei ole lainkaan Jumalaa. Hän meni pappien ja oppineiden luo, ja voitti heidät väittelyssä Jumalasta. Myös hän oli tulossa vanhaksi ja pieni epäilys nousi hänen mielessään. Hän ajatteli, 'Entä jos on olemassa Jumala? Eikö ole elämäni tuhlausta levittää 'EI JUMALAA'-sanomaa, jos on Jumala?' Hänen epäilynsä söi häntä sisäisesti. Hän päätti lopulta tietää totuuden ja etsi valaistunutta. Hän lähestyi hitaasti Buddhaa ja kysyi häneltä, 'Sanotaan että olet valaistunut. Ole hyvä ja kerro minulle onko olemassa Jumalaa vai ei?' Buddha tiesi että mies oli ateisti, ja hän sanoi lujalla äänellä ja vakaumuksella, 'Kyllä, ystäväni, Jumala on olemassa.' Mies oli niin ikään järkyttynyt. Hän oli ollut ateisti koko elämänsä, mutta nyt Buddha oli vastannut vastoin hänen oletustaan. Hänellä oli uskoa Buddhaan. Monia kysymyksiä mielessään myös hän poistui paikalta. 

Eräs Buddhan oppilaista, joka oli istunut lähellä Buddhaa aamulla ja illalla, oli kuullut molemmat Buddhan vastaukset. Hän oli erittäin hämmentynyt. Yöllä kun kaikki valmistautuivat nukkumaan, hän meni Buddhan lähelle ja sanoi, 'Oi Herra, tunnen oloni levottomaksi johtuen eräästä kysymyksestä mielessäni. Aamulla kerroitte eräälle henkilölle että Jumalaa ei ole olemassa, ja illalla kerroitte toiselle henkilölle että Jumala on olemassa. Olkaa hyvä ja kertokaa minulle mikä on totuus; onko olemassa Jumala vai ei? Vastatkaa ystävällisesti, tai en kykene nukkumaan tänä yönä.' 

Buddha hymyili ja sanoi, 'Antamani vastaukset olivat vain heitä varten, sillä ei ole mitään tekemistä sinun kanssasi. Mutta jos kuitenkin haluat tietää, silloin kerron sinulle: Mies joka tuli aamulla, oli teisti (Jumalaan uskova). Hän oli uskonut Jumalan olemassaoloon, mutta ei koskaan yrittänyt löytää totuutta itsestään. Hänen henkinen matkansa oli pysähtynyt siihen. Sen tähden kerroin hänelle että Jumalaa ei ole olemassa kasvattaakseni hänen henkistä etsintäänsä. Nyt hän yrittää löytää totuuden ja hänen matkansa alkaa. Toinen mies joka tuli illalla, oli ateisti (joka ei usko Jumalaan). Hän oli uskonut sokeasti että Jumalaa ei ole olemassa, hän ei myöskään koskaan yrittänyt tietää totuutta omasta olemassaolostaan. Myös hänen henkinen matkansa oli pysähtynyt siihen. Sen tähden kasvattaakseni hänen henkistä etsintäänsä ja aloittaakseni hänen matkansa kerroin hänelle että kyllä, Jumala on olemassa. Nyt hän yrittää löytää totuuden ja siten hänen matkansa alkaa. Kerroin kummallekin mitä he tarvitsivat jotta heidän henkinen etsintänsä kasvaisi vahvemmaksi. Uskovan tarvitsee löytää epäily, kun taas ei-uskovan tarvitsee löytää usko. Se on ainoa tapa kasvaa.' Oppilas kysyi, 'Mutta Herra, entä minä?' Buddha hymyili ja sanoi, 'Jatka vain meditoimista ja sinä tulet perille.'"

Jos sanoo että rukous pitää osoittaa jumalalle jotta se toimii, halventaa ei-teististen uskontojen vastaavia menetelmiä. Pekka Ervast kirjoitti: "Rukous ei ole sanoissa, vaan mielen keskityksessä ja sielun tunnelmassa." 

Ystäväni sanoi miettivänsä vastauksiani, ja on miettinyt jo kuukausia. Muistan, kuinka hän on kertonut joskus lähettäneensä sähköpostilla vastineen johonkin uskonto-debattiin vanhalle tuttavalleen vuosien kuluttua! Tuttava on varmasti hämmästynyt. Ystäväni miettii vielä samoja asioita, jotka muut ovat jo unohtaneet ja menneet eteenpäin. Se on hyvin tyypillistä hänelle. Hän on kiinni menneessä. Minun puolestani tämä "keskustelu" on loppuun käyty. 

Vastasin itse hyvin nopeasti ja lyhyesti, koska minä EN miettinyt paljoakaan. Parhaat vastaukset ovat minusta spontaaneja ja mahdollisimman pelkistettyjä. Eikä ole olemassa oikeita tai vääriä vastauksia. Minä en tarvitse varmuutta joka asiaan, eikä minulla ole antaa vastauksia muille; jokainen kulkekoon oman tiensä. 

Miksi juuri tämä ystävä aiheuttaa minulle aina niin paljon päänvaivaa, en tiedä. Ehkä se vain kertoo siitä miten paljon hän kuitenkin minulle merkitsee. Esimerkiksi kun edellinen puolisoni kuoli, se oli hän joka lahjoitti minulle aikaansa enemmän kuin kukaan muu; sitä en voi koskaan unohtaa. Toisaalta käytän häntä usein esimerkkinä kirjoituksissani, hänen tietämättään - en usko että hän lukee blogiani, vaikka toki se mahdollisuus on olemassa. Hän ei välttämättä pitäisi siitä. Luulen, että meidän olisi turvallisinta pitäytyä vain yleisissä puheenaiheissa. Edellisessä julkaisussani kerron tuntemuksistani sen jälkeen kun viimeksi tapasimme. Eräässä artikkelissa neuvotaan ihmistä joka kohtaa minun tyyppiseni, tietystä persoonallisuushäiriöstä kärsivän ihmisen: "Jos olet myönteinen ja optimistinen, ymmärrät huumoria ja keskustelet vain yleisistä aiheista, pystyt välttämään heidän persoonansa kielteistä vaikutusta itseesi." Useimmat artikkelit, jotka olen aiheesta lukenut, on suunnattu nimenomaan toiselle osapuolelle; on mukava lukea olevansa "kaksinaamainen" ja "manipuloiva". Ja samalla ymmärrän mistä tuo tulee, vaikka en koskaan ole reagoinut niin tietoisesti. Tiedostaminen onkin ensimmäinen askel. Eräs näkemäni video oli otsikoitu hyvin raflaavasti, "Paholainen, joka teeskentelee olevansa enkeli." Jos puhumme elämänkatsomuksellisista aiheista, yksikin harkitsematon sana voi saada minut triggeröitymään, kuten niin monet kerrat on käynyt, mutta en osoita saati sano sitä suoraan. Jos on minunlaiseni "ystävä", ei varmasti tarvitse vihamiehiä.  En ole siitä ylpeä, ja yritän nimenomaan tulla tietoiseksi omista reaktioistani. Tarkasteltaessa persoonallisuushäiriöitä buddhalaisuuden valossa, ymmärrän oikein hyvin mitä todella merkitsee karma! Jokin minussa on rikki tai vääristynyt, mutta ei suinkaan lopullisesti, vaan se on korjattavissa kovalla työllä - kun olen tietoinen kaavamaisista taipumuksistani ja pyrin muuttamaan käyttäytymistäni. Hiljainen rukoukseni Gongyon aikana on jo vuosikausia ollut sama: "Minä rukoilen juuriakseni negatiivisen karman elämässäni, ja jatkuvasti syventääkseni uskoani ja harjoitustani niin että voin saavuttaa valaistumisen tässä ruumiissa." (Katso sivu Harjoitus) Nyt se alkaa kantaa hedelmää. Ja "valaistuminen merkitsee jatkuvaa päivittäistä haastetta, ja päättäväisyytemme uudistamista kasvaa, ja vaikuttaa positiivisesti ympärillämme olevien elämään", kuten samalla sivulla sanotaan. Se on juurikin tietoiseksi tulemista vähitellen, ei äkillinen mystinen kokemus joka hetkessä muuttaa kaiken. 

Tuo lista kysymyksistä vaikutti lähinnä tentiltä, ei "keskustelulta", enkä kokenut niitä kovin relevantteina omalla kohdallani. Tuli mieleen Buddhan käyttämä vertaus, kun häneltä kysyttiin hyvin metafyysisiä kysymyksiä maailmankaikkeuden luonteesta: Oli mies, johon osui myrkytetty nuoli. Perhe halusi hänet lääkärille, mutta hän kieltäytyi...

”Tämä kuolemanvakavasti haavoittunut mies sanoi, että ennen lääkärin apua hän halusi tietää, kuka oli tehnyt hyökkäyksen. Mikä oli hyökkääjän sääty ja mistä hän oli kotoisin? Hän halusi myös tietää hyökkääjän pituuden, voiman, ihonvärin, millaista jousta tämä oli käyttänyt ja oliko sen naru tehty hampusta, silkistä vai bambusta. Joten siinä miettiessään, olivatko nuolen sulat korppikotkalta, riikinkukolta vai haukalta, ja oliko jousi tavallinen, kaareva vai tehty oleanterista, hän ehti kuolla ennen kuin sai vastauksen yhteenkään kysymykseensä." 

”Buddhalta kysyttiin eräänä päivänä maailman äärettömyyden ongelmasta, ja hän sanoi: 'Onpa maailma rajallinen tai ääretön, rajoitettu tai rajoittamaton, vapautumisenne ongelma pysyy samana.'"