VUOSIKATSAUS 2023

 Jälleen vuoden vaihtuessa luon katsauksen kuluneeseen vuoteen. Sattumalta tästä tuli melko musiikkipitoinen (osin kerraten asioita, joista olen kirjoittanut englanninkielisessä blogissani, otsikolla "Thank you for the music")...

Hatari

Vuoden alussa tuli uutinen että Hatarin "huutaja", Matthias, jättää bändin. Se oli pienoinen...järkytys? (En nyt halua liioitella.) Oli vaikea kuvitella heidän jatkavan ilman häntä, mutta niin ilmeisesti kuitenkin tapahtuu - ensimmäinen keikka uuden jäsenen kanssa on jo tehty. Olen nähnyt ja kuullut vain pätkän, joten en ole vielä kovin vakuuttunut; odotan ja katson. Uutisen kuultuani teetin välittömästi julisteen kuvasta, jonka puolisoni otti vuoden 2022 Helsingin keikalta, nk. "limsa-rituaalista", joka hauskalla tavalla korostaa miten lähellä uskontoa fanittaminen todella on; joillekin ihmisille se varmasti antaa tarpeeksi merkitystä elämään. Niinpä en myöskään voi ottaa uskontoa enää liian vakavasti. Sama psykologinen ilmiö vain vähän eri asussa. 

Hatari Helsingissä 2022: Klemens, Matthias,
ja Einar takana rummuissa: "limsa-rituaali."

Lord of the Lost

LOTL keikan jälkeen Tampereella 15.12.23

Ei se mitään, sillä jälleen Euroviisujen myötä sain joka tapauksessa uuden fanituksen kohteen - Saksan Lord of the Lost. Bändi on ollut kasassa eri kokoonpanoissa kauan - nyt alkavana vuonna on jo 15-vuotisjuhlakiertue - ja olen ollut hämärästi tietoinen heistä, mutta en aiemmin ole perehtynyt heidän tuotantoonsa sen kummemmin. Nyt olen toki kuunnellut kaiken ja pidän tavattomasti! He ovat hyvin monipuolinen bändi, on rankempaa ja on melodisempaa, enemmän kitaraa ja enemmän koskettimia. Vuosi huipentuikin 15.12.2023 Lord of the Lostin loppuunmyytyyn keikkaan Tampereella: aivan mahtava ilta, valtava energialataus! Oli ilo kuulla että myös puolisoni, jonka tietysti raahasin mukaan, kerrankin tykkäsi tällaisesta musiikista! Siinä missä Hatari on pysynyt mystisenä ja etäisenä, ja julkaissut hyvin harvoin uutta materiaalia, LOTL on aivan toista maata. Kumpikin edustaa aivan erilaista musiikkigenreä - osoitus makuni monipuolisuudesta - mutta heitä yhdistää termi "industrial", joten kaiketi minulla on jonkinlainen suosikkimusiikkityyli? Blood & Glitter voisi hyvin olla minun elämäni biisi; kaikessa yksinkertaisuudessaan se kuvaa minusta hyvin ihmisen osaa, ollen kuitenkin positiivinen ja voimaannuttava: putoamme ennen kuin nousemme... rikkinäisin siivin opimme lentämään. One Last Song taas on toiveeni soitettavaksi muistotilaisuudessani. 

Itse kuvaamani video keikan viimeisestä kappaleesta, joka oli tietenkin cover versio Käärijän Cha Cha Cha'sta! LOTL:n versiosta pidän enemmän. 

Heartstopper

Musiikin ohella fanitan niin ikään Heartstopperia, josta olen kirjoittanut paljon, ja vuonna 2023 Netflix julkaisi toisen kauden, josta kirjoitan täällä. Juuri joulun alla ilmestyi viides sarjakuva-albumi, jonka tuoreeltaan tilasin - neljäs ilmestyi suomeksi; minulla on molemmat versiot. Enää yksi on tekeillä ja Nickin ja Charlien tarina päättyy siihen. Kotimme "Heartstopper-alttarille" tilasin Nick & Charlie figuurit. >>>

Olavi Uusivirta

Palatakseni musiikkiin, näimme viimein suomenkielisen suosikkimuusikkoni, Olavi Uusivirran, 40 v. juhlakeikalla Tampere-talossa. Se on pitkään ollut puute, jonka nyt sain korjattua. 

Michael Monroe

Kävimme katsomassa myös Michael Monroe dokumenttielokuvan: tiesin toki kaikki faktat entuudestaan, mutta nähtynä yhtenäisenä tarinana se teki silti suuren vaikutuksen, jota mietin vielä monta päivää jälkeenpäin. Kuuntelin töissäkin yksin illalla hänen tuotantoaan. Tavallaan kai löysin uudelleen nuoruuteni idolin. Millainen elämä! Harva voi sanoa kokeneensa sellaista, vielä harvempi suomalainen. Hän on elävä legenda ja kansallisaarre! Seuraava puute korjattavaksi onkin kai Michael Monroen livekeikka. 

Tina Turner

Vuosi toi myös uutisen Tina Turnerin poismenosta, josta julkaisin omankin kirjoituksen. Minä luen hänet kuuluvaksi enempi innoittajiini buddhalaisuuden harjoituksessa, kuin musiikissa. Hänen kirjansa, jonka luin vain vähän ennen hänen kuolemaansa ja josta myös kirjoitin täällä, olikin minulle epäilemättä vuoden tärkein lukukokemus. 

Mutta musiikista ja buddhalaisuudesta puheen ollen, Tina Turner on sanonut:

Nam-myoho-renge-kyo on laulu. Soka Gakkai-traditiossa meille opetetaan kuinka laulaa sitä. Se on ääni ja rytmi joka koskettaa paikkaa sisälläsi. Tuo paikka, jonka yritämme tavoittaa, on alitajuinen mieli. Uskon, että se on korkein paikka, ja jos kommunikoit sen kanssa, silloin saat tietoa siitä mitä tehdä. Laulun laulaminen voi saada sinut itkemään. Laulun laulaminen voi tehdä sinut onnelliseksi. Se on henki - henki sisälläsi.

Näin kaksi asiaa kietoutuvat yhteen. Joskus kuunneltuani juuri mielimusiikkiani ennen kuin alan toistaa mantraa - eli laulaa mantraa, kuten Tina Turner kirjassaan sitä kutsuu - tuntuu kuin sama energia jota musiikki antoi, jatkuisi yhä, ja tällä kertaa minä itse olen sen lähde! 

Ja viitaten vielä Euroviisuihin, koronavuonna 2020 jolloin kisat peruttiin, Azerbaijania edusti Efendi kappaleellaan Cleopatra, johon sisältyy Daimoku (Nam-myoho-renge-kyo). Vaikka se minusta tuntuu hiukan irralliselta lisäykseltä, jolla on haluttu tuoda jotain mystistä kappaleeseen, aviomieheni oli siitä erityisen innoissaan; tavallaan se kai viimeistään validoi harjoitukseni hänelle, joten voin olla vain kiitollinen siitä. 

Edesmennyt puoliso

Loppuvuodesta tuli ajankohtaiseksi työstää suhdettani edesmenneeseen puolisooni, ja aloitin "maagisen prosessin", josta olen kertonut, ja joka on nyt tullut loppuun; teemana oli vähittäinen hiipuminen, väheneminen, jonka psykologinen tarkoitus oli että asia on loppuunkäsitelty eikä siihen enää palata. Negatiiviset tunteeni alkoivat syödä merkityksellisyyttä, jonka hänen kuolemansa toi elämääni. Menneisyyden sörkkimisessä ylipäänsä on mieltä ainoastaan niin kauan kuin saat siihen uutta oivallusta ja pystyt työstämään asioita eteenpäin; muussa tapauksessa olet vain jämähtänyt märehtimään vanhoja asioita. 

Kaverini

Kaverini, josta olen paljon kirjoittanut (esim. täällä) on juuri sellainen: samat iankaikkisen vanhat asiat vuodesta toiseen, jo parikymmentä vuotta. Jos olen sympatiaa joskus tuntenut, se on kulutettu loppuun aikaa sitten, koska... a) Olen kuullut hänen traumoistaan ja vaikeuksistaan kyllästymiseen asti. b) Mikään ei koskaan muutu. c) En voi edes sanoa mitään, koska sitä ei otettaisi vastaan (yritin joskus). 

Vuoden 2023 aikana aloimme kuitenkin tavata taas säännöllisesti kuukausittain; olimme pitkään nähneet erittäin harvoin, muutaman kerran vuodessa. Vain aika näyttää mitä tästä tulee. Ehkä minun pitäisi ottaa hänet seuraavan maagisen operaation aiheeksi? Kohde olen toki minä itse, koska kysymys on aina minun ajatuksistani, minun tunteistani: ts. minulla on ongelma - hän ei ole ongelma. Kieli poskessa voisin kuvata suhdettani häneen niin että hän on rakkain vihamieheni, rakastan vihata häntä. 

Työ

Työssäni tuli syksyllä muutoksia hiukan yllättävälläkin tavalla: kun palasin kesälomalta, töissä oli vieras irakilainen kaveri, joka alussa vaikutti tosi ystävälliseltä - antoi jopa kyydin kotiin sateella - mutta kolmantena päivänä hän yhtäkkiä lakkasi tyystin tervehtimästä ja puhumasta minulle. Koin sen silloin hyvin ahdistavaksi ja lopulta soitin pomolleni ja pyysin siirtoa! No, tilanne kyllä sen jälkeen korjaantui - ilmeisesti hän sai hiukan noottia - ja jo seuraavalla viikolla tunsin itse suurta voimaantumista enkä enää välittänyt edes, mutta sain joka tapauksessa siirron, vieläpä hyvin äkillisesti: minulle soitettiin edellisenä päivänä koska työntekijä kyseisessä kohteessa oli jäänyt pois. Kohde on täysin vastaava mutta pienempi, ja minä olen ainut iltatyöntekijä: nautin rauhastani! Lisäksi sain kuulla että edellisen kohteen sopimus oli päättymässä tammikuussa 2024, joten tämä tuli oikeaan aikaan... työsuhteeni jatkuvuus on turvattu taas pariksi vuodeksi eteenpäin. Ja myös sikäli se tuli oikeaan aikaan, että aivan yllättäen pian siirtoni jälkeen pomoni ilmoitti lopettavansa firmassa. Eli jälleen kerran ensi alkuun negatiiviset asiat saivat aikaan positiivisia muutoksia elämässäni, kun itse olin aloitteellinen (tämä on tärkeä pointti)! 

Joskus saattaa tuntua että elämä on hyvin rutiinimaista - samat asiat joka päivä, joka viikko. Mutta eikö niin ole enemmän tai vähemmän kaikkien kohdalla? Kuinka monella tapaa päivittäisen elämänsä voisi elää; on syötävä, nukuttava, käytävä töissä, huolehdittava kunnostaan... Rutiinit antavat lujan ja varman perustan. Kaipaisinko työttömän "vapautta": aikaa oli aina yllin kyllin, mutta ei rahaa mihinkään. 

Terveys

Loppuvuodesta minulla oli sydänkontrolli kahden vuoden tauon jälkeen ja kaikki näytti todella hyvältä! (Sydänleikkauksestani vuonna 2019 kerron toisessa blogissani.) Seuraava kontrolli on vasta kolmen vuoden kuluttua, ja sitten ne lopetetaan. Yleensä niitä ei edes jatketa näin pitkään, mutta minulla alku oli niin raju. Kaiken varalta vuosia jatkettu päivittäinen betasalpaaja-lääkitys lopetettiin nyt, ja vointini on senkin ansiosta paljon parempi, sillä se hidasti sykettä, mistä saattoi aiheutua erinäisiä oireita. 

Gongyon uudistus

Joulukuussa uudistin monen vuoden jälkeen henkilökohtaista Gongyotani (selitetty tämän blogin sivulla Harjoitus, jossa myös uusi kaava). Tulostin sen itselleni muovikansiin, yhdessä suunnittelemani muistotilaisuuden tekstin kanssa (joka on julkaistu jo paljon aiemmin toisessa blogissani, mukaan lukien siihen olennaisena kuuluvat videot). Loppuun liitin lyhyen esittelyn Nichiren-buddhalaisuudesta, joka on koottu tästä blogista; toisin sanoen, se on suunniteltu myös muiden luettavaksi. 

Gongyoni on alun alkaenkin koottu netistä, itsenäisten harjoittajien antamien mallien pohjalta. Shindoku-tekstin (selitys löytyy sivulta Harjoitus) translitteraatio oli ennen SGI:n käytännön mukainen - kuten se on edelleen tässä blogissa sivulla Lootussutra käännös - mutta uuteen versiooni käytin Nichiren Shu:n tavutuskäytäntöä, jonka löysin täältä. Se myös eroaa parissa kohtaa parilla sanalla. Englannista kääntämäni sutrateksti on niin ikään SGI:n käyttämä versio, ymmärtääkseni, ja sen olen säilyttänyt. Joskin olen myös harkinnut sen tarkistamista vertailemalla olemassa olevia eri käännöksiä. 

"Hiljaisia rukouksia" (eli meditaatioita) uudistin myös yhdistelemällä niitä. Yhdessä käyttämässäni rukouksessa sanotaankin että "Minä rukoilen juuriakseni negatiivisen karman elämässäni... ja jatkuvasti puhdistaakseni ja syventääkseni uskoani ja harjoitustani... niin että voin saavuttaa valaistumisen tässä ruumiissa." Kaikki tekemäni muutokset ovat aina syntyneet sisäisestä tarpeesta, vähittäisen luonnollisen kehityksen seurauksena.

Lisäksi otin nyt mukaan perinteisen buddhalaisen turvautumisen Kolmeen Aarteeseen tai Jalokiveen. Olen käyttänyt palin kielistä muotoa päivittäin siitä asti kun osallistuin virtuaaliseen turvautumisseremoniaan vuonna 2020, mutta se tuntui liian irralliselta varsinaisesta harjoituksesta, johon halusin sen siksi sisällyttää. Suomennettu sanamuoto on erään itsenäisen harjoittajan jakamasta versiosta.

Niin ikään halusin sisällyttää toisen buddhalaisen perinteen eli neljä bodhisattva-lupausta. Käyttämäni käännös on peräisin edellä viitatusta Nichiren Shu-gongyosta. Toinen versio löytyy muistopalveluksestani, jossa on videolla siitä tehty englanninkielinen laulu. Joissain koulukunnissa harjoittaja käsittääkseni vastaanottaa bodhisattva-lupaukset seremoniallisesti opettajaltaan. Itse pitkään epäröin käyttää niitä, koska ovathan ne erittäin vaativia, mutta ne avaavatkin valtavia tulevaisuuden näkymiä ja ovat lupaus ennen kaikkea itselle, mikä täyttää sielun juhlallisella vakavuudella. 

Harjoitus on elämää varten, ja buddhalainen harjoitukseni nivoutuukin elimellisesti osaksi päivittäisiä rutiinejani; se on ELÄMÄÄ, ei vain jokin sunnuntai-harrastus. 

Vuoden vaihde

Vuosi vaihtuu jälleen jo tutuksi tulleissa merkeissä: Luumukylän uuden vuoden puhe aattona ja uuden vuoden seremonia yöllä Youtubessa livestriiminä. Lisäksi aattona myös Unity Templen unitaariuniversalistinen palvelus. Jouluna minulla ei ollut mitään erityistä ohjelmaa sen lisäksi että seurasin televisiosta messua Roomasta; sekin vain korostaa sitä että uuden vuoden yö on minulle paljon merkittävämpi, se on jopa vuoden tärkein juhla. 

Luonnollisesti omat traditioni kuuluvat asiaan tälläkin kertaa. Vihin myös käyttöön ostamani Baphomet-kynttilän, joka osoittaa sympatiaani The Satanic Templeä kohtaan (niin, kuten eräässä vanhassa kirjoituksessa totean, "hengellisyyteni käsittää moninaisia aspekteja, koska ihminen on moninainen olento"). Eliphas Levin Baphomet-hahmo kuvaa vastakohtia. Mutta dualismi on vain pintaa, näennäistä. Pohjimmainen todellisuus syvemmällä tasolla on Ykseys. Siinä on myös lännen ja idän henkisyyden olennainen ero minun mielestäni.  

Pullo aitoa samppanjaa on myös ostettu. 

Katsaus kuluneeseen vuoteen

Muokattu 27.2.2023: Lisäämäni YouTube-video oli poistettu palvelusta.

Ukrainan sota

Vuoden alussa alkoi Ukrainan sota. Se ahdisti minua pari ensimmäistä viikkoa. Nyt kun sota vain jatkuu ja jatkuu, olemme nähneet Venäjän surkeuden ja Ukrainan menestyksen, on valitettavasti käynyt juuri niin kuin pelkäsin: olen tottunut siihen. En enää edes viitsi seurata uutisia, sodasta on tullut vain yksi konflikti muiden joukossa. Se on kai inhimillistä, jos et ole keskellä itse tapahtumia, mieli etsii jo seuraavaa kohdetta. Toisaalta, kun rukoilen Gongyossani (katso sivu Harjoitus), "rukoilen vilpittömästi Buddhan suuren pyrkimyksen puolesta: mielen puhdistamisen avulla synnytettyä rauhaa maahan", en ole oikeastaan aiemmin tajunnut tuota aktiivista puolta asiassa: kyse on ennen kaikkea oman mielen puhdistamisesta, joka edistää rauhan syntymistä laajemminkin. Tästähän puhutaan myös YouTube-videolla, jonka linkitin julkaisuuni, jossa aiheena oli Ukrainan sota. Jo Pekka Ervast kirjoitti samasta asiasta Jeesuksen vuorisaarnaan liittyen, kun puhutaan että ei pitäisi vastustaa pahaa (pahalla): hyvä ei taistele, se voittaa, kun vahvistan hyvää itsessäni ja näytän esimerkkiä. Usein ihmetellään mitä yksi ihminen muka mahtaa suurten, pelottavien asioiden edessä, ja kuitenkin siitä se aina alkaa, yksilöistä, meistä itse kustakin omalla kohdallamme. Ei valtioista, ei yrityksistä. 

Virtuaalinen osallisuus

Alkuvuodesta osallistuin muutaman kerran San Franciscon alueen Nichiren Shu-temppelin Gongyoon  Zoomissa, josta mainitsen vuoden takaisessa kirjoituksessani. Pidin siitä kyllä, mutta se päättyi minun osaltani (ainakin toistaiseksi) siihen kun minulta ryhdyttiin tinkaamaan että pistäisin kameran ja mikrofonin päälle ja esittelisin itseni! Siihen en ollut valmis. Kun aikoinaan (1998) tutustuin Kristiyhteisöön, johon yhä kuulun väestörekisterissä, kävin jumalanpalveluksissa säännöllisesti, mutta tulin ja menin puhumatta kenenkään kanssa; siinä vaiheessa se oli minulle tarpeen ja minulle myös sallittiin tuo vapaus - olisi ollut häiritsevää, jos joku olisi tullut puhumaan minulle. Sitä kesti ehkä vuoden, mutta sitten kun olin valmis ottamaan askeleen läheisempään suhteeseen, aloin käydä myös muissa tilaisuuksissa ja minusta tuli hyvin aktiivinen seurakuntalainen, joka oli usein näkyvässä roolissa. 

Olen kokenut sikäli helpommaksi ottaa osaa YouTubessa striimattuun unitaariuniversalistiseen palvelukseen Amerikasta - kukaan ei edes voi odottaa että sinun pitäisi olla jotenkin esillä, saat vain rauhassa seurata. Sekin tosin jäi lähes vuodeksi, ja vasta loppuvuonna olen yrittänyt taas enemmän osallistua. Pyrkimykseni on pyhittää sunnuntaini kotoilupäiväksi, johon se voisi kuulua osana, mutta olen myös alkanut katsoa aina muutaman eri koulukunnan videon Nichiren-buddhalaisuudesta, mm. Lootus-sutran tulkinnasta: nimenomaan usko, harjoitus ja opiskelu ovat peruspilarit, joita jo Nichiren itse korosti. Ainakin nämä ovat hyödyllisiä YouTube-kanavia tässä tarkoituksessa (Soka Gakkai Internationalin materiaalia löytyy netin täydeltä, joten se ei ole mukana; itse olen vähän kyllästynyt siihen, saanut yliannostuksen):

The Lotus Sutra Lab (Rissho Kosei-kai)

Nichiren Bay Area (Nichiren Shu)

Threefold Lotus Kwoon 

Heartstopper

Jos olet seurannut blogiani, vuoden suurin ilmiö minulle oli tietenkin Heartstopper. Nähtyäni sen ensimmäisen kerran toukokuun alussa - ja katsoin sarjan kaikkiaan 18 kertaa peräkkäin - mieleni oli jossain aivan toisessa tilassa varmaan kolme kuukautta; sitä olen yrittänyt kuvata monissa kirjoituksissani (4) aiheesta. Se oli ehdottomasti pääasiassa positiivista, vaikka siinä sivussa myös ei-niin-miellyttäviä oivalluksia omasta elämästä nousi esiin, mutta joskus sekin on välttämätöntä. Toinen kausi on kuvattu syksyllä ja julkaistaan joskus vuonna 2023. 

Heartstopper-"alttarini"

Edesmennyt puolisoni

Yksi niistä oivalluksista koski edesmennyttä puolisoani, jonka kanssa elin melkein 19 vuotta. Hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi tänä vuonna seitsemän vuotta, ja puhutaan "seitsemän vuoden sykleistä" ihmiselämässä: todellakin, jokin on tullut nyt päätökseen. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun en ole käynyt vanhalla kihlapaikallamme metsässä, järven rannalla, "pyhiinvaelluksella". Se on vähän hankalan matkan päässä, enkä tuntenut siihen suurempaa tarvetta. Tosin se on myös neljän rakkaan kissan tuhkien viimeinen leposija, joten eiköhän siellä vielä tule käytyä...

Sanon vain sen verran, että masentuneen ihmisen kanssa on raskasta elää, ja vielä kun siihen liittyy alkoholismi, ollaan tosi syvässä suossa. Kenenkään ei pitäisi soimata itseään jos ei jaksa; ei ole oikein uhrata omaa elämäänsä jonkun toisen vuoksi, jota ei kuitenkaan voi pelastaa. On lupa ajatella itseään ensin. Eikä siinäkään ole kaikki; kenties pääsen blogikirjoituksissani joskus vielä siihen aikaan kun tutustuimme. Olimme ehkä alun alkaenkin pari jonka ei olisi pitänyt olla, mutta asia mutkistuu jos alkaa miettimään miten elämäni olisi mennyt ilman häntä, ihan käytännön olosuhteiden kannalta... olisinko jäänyt asumaan äitini nurkkiin maalle ja pysynyt ahdasmielisen lahkon jäsenenä? Olin siis ahtaalla sekä fyysisesti että mentaalisesti, joten ilman muuta puolisoni myötä tapahtui myös suurta vapautumista, vaikka siihen sisältyi paljon tuskaa ja ristiriitaa. Mutta oliko mitään oikeaa syytä miksi pysyimme yhdessä niin monta vuotta, paitsi tottumus, miellyttämisen halu, muutoksen pelko, huoli hänestä... 

Ystäväni

Paljon olen kirjoituksissani vuosien varrella niin ikään viitannut erääseen ystävääni, ja pohdiskellut suhdettamme. Vuonna 2022 kaikki tuntui kärjistyneen (vai pitäisikö sanoa, "taas kerran"?), ja se alkoi alkuvuodesta hänen lähettämästään sähköpostista, jota olen käsitellyt omana julkaisunaan. Voinko edes kutsua häntä "ystäväksi"? Tarkoitan, eikö hän ole vaivihkaa jo aikaa sitten "pudonnut" kavereiden kategoriaan? Kuten joskus olen kertonut, olen jo nuorena jakanut tuntemani ihmiset kolmeen ryhmään - ystävät, kaverit, tuttavat - jotka muodostavat ikään kuin kolme laajenevaa piiriä ympärillesi, eikä niitä voi sekoittaa keskenään. Enhän pysty uskoutumaan hänelle, mikä on kenties tärkein ystävyyden tunnusmerkki, mutta kenelle sitten pystyn? Oikeastaan se vaatii minusta täysin ulkopuolisen ammattilaisen - esim. terapeutti tai pappi. Jälkimmäistä olen käyttänyt aina vuoden alussa, eikä se nykyään ole edes kovin uskonnollinen tapa; pappi vain on helpommin tavoitettavissa.  Toisaalta, olenko minä koskaan ollut YSTÄVÄ hänelle? Minulle ei ehkä kannata uskoutua, en ole sen arvoinen. Asia kärjistyi nimenomaan minun mielessäni; hän ei siitä taida mitään tietää - enhän ole kertonut, tapani mukaan. (Osa minusta melkein toivoisi, että hän vahingossa löytäisi blogikirjoitukseni aiheesta.)

Olisiko niin, että minä projisoin häneen piirteitä, joista en ole pitänyt itsessäni ja niin ollen torjunut? Esim. hänen "hyveellinen" moraalinsa on minulle huonoa moralismia - olenhan myös itse aikoinaan elänyt tiukkapipoisen vaiheen. Hänelle se vain ei ole vaihe. Paras vastaus hänen uskonto-kysymyksiinsä olisi yksinkertainen, "ei kuulu sulle!" Uskonto on henkilökohtainen asia, joka  koskettaa sisintäsi, sinulle pyhiä arvoja. Onko siis ihme jos itsekin olen vähän herkkänahkainen sen suhteen? Hän ei voi ymmärtää ajatuksiani, koska ei ole itse samassa kohtaa (tähän tosin kätkeytyy se ongelmallinen ajatus, että minä olen pidemmällä kuin hän... vaikka se olisi tottakin, eihän niin sovi ajatella eikä varsinkaan sanoa). Suoraan sanoen välttelin häntä kuukausia. Vasta joulun alla halusin tavata, koska se on tapana; ostin jo perinteeksi muodostuneen teepaketin lahjaksi ja tarjosin teen kahvilassa. Mietin joskus onko sekin itseasiassa minulle vallan osoittamista sen sijaan, että tekisin sen vain hyvää hyvyyttäni; tiedän, että hänelle se ei tulisi mieleenkään. Oli miten oli, se oli oikein hyvä kohtaaminen, josta jäi hyvä mieli. Me vain jutustelimme niitä näitä - sen kaltainen tapaaminen on aina antanut minulle eniten, ei mikään muka-syvällisyys - ja taisin jopa tuntea häivähdyksen sympatiaa häntä kohtaan: hänellä on omat pitkäaikaiset vaikeutensa, joista voisin sanoa yhtä sun toista, mutta se ei ole minun asiani eikä kuulu tähän. Olin valmistautunut pitkään rukoilemalla hänen puolestaan Gongyossani; se on aina hyvä ajatus, positiivisen energian lähettäminen. Tärkeintähän olisi vain kohdata ihmisenä toinen ihminen, eikä esim. kohdata buddhalaisena kristitty. 

Korona

Alkuvuodesta minäkin lakkasin käyttämästä maskia joukkoliikenteessä ja kaupoissa. Sain riskiryhmään kuuluvana kolmannen rokotuksen. Elokuun alussa sitten sairastin Covidin. Se todettiin testissä virallisesti. Ensin tein kaksi kotitestiä, joista eka näytti positiivista ja toinen negatiivista. Eivät ne oireet olleet rankkoja, kuin tavallista flunssaa (nenä vuoti), mutta tavallista sitkeämpi se oli ja kärsivällisyys olikin jo koetteilla: kesti toista viikkoa, ennen kuin päivittäinen kuume lakkasi. Vain yhtenä päivänä se oli lähes 39, muuten sellaista 37,5 astetta. Kahden kuumeettoman päivän jälkeen uskalsin lähteä kotoa, kuten ohjeissa sanotaan. Maku- ja hajuaistini palautuivat onneksi päivissä; olen kuullut tapauksista, jolloin ne ovat olleet poissa jopa kuukausia. Mutta vielä pari viikkoa eteenpäin minulla oli epämääräisiä oireita: on/off aristusta kurkussa, joka tuli ja meni noin joka toinen päivä, älytöntä hikoilua levossa ja voimattomuuden tunnetta. Minun ei ehkä olisi pitänyt niin pian aloittaa kuntoilua uudelleen. Mutta kaiken kaikkiaan korona tuntuu menneen talven lumilta: siitä on tullut yksi virus muiden joukossa, enkä ole huolissani. Kuitenkin jos se noin lievänä vaivasi noinkin pitkään, en totisesti haluaisi sairastaa sitä yhtään ärhäkkäämpänä. Aion kyllä ottaa neljännenkin rokotuksen. 

Kesäloma

Kesäloma oli erinomaisen onnistunut: en laatinut ainuttakaan listaa mitä pitäisi tehdä ja missä käydä. Otin rennosti. Se oli lepoa, kuten pitäisikin; ei suorittamista. Ainoa paikka missä kävimme kotikaupungin ulkopuolella, oli Ähtäri ja Tuuri, josta on muodostunut jokavuotinen perinne. 

Työni

Työssäni olen vihdoin täysin tyytyväinen, päästyäni lokakuussa eroon vanhasta kohteesta, jossa minua vastentahtoisesti käytettiin sijaisena (sopimus päättyi). Nyt saan olla yhdessä kohteessa, jossa viihdyn mainiosti, ja kaiken lisäksi aloin tehdä omasta tahdostani pelkkää iltavuoroa vuorotyön sijasta. Rakastan omaa rauhaani. Minulla on myös ollut tilaisuus vertailla muiden työn jälkeä omaani, ja vaikka se kuulostanee omahyväiseltä, olen vakuuttunut siitä että teen erittäin hyvää työtä! Minulla on silmää yksityiskohdille ja erinomainen työetiikka; hyvin tehty työ tuottaa minulle tyydytystä. Lisäksi pidän huolta kunnostani, joten jaksan hyvin; työnihän on fyysistä. En ymmärrä kollegoita, jotka valittavat työn raskautta tai kiirettä; se kuuluu työn luonteeseen, toisinaan. On jokaisen velvollisuus huolehtia omasta jaksamisestaan, ei vain työtä varten, vaan yleensäkin elämää. 

Hatari

"Welcome to the society of the Spectacle; welcome to Hatari." 

Hatari 8.10.2022 Korjaamo, Helsinki

Lokakuussa kävimme puolisoni kanssa Helsingissä islantilaisen Hatarin keikalla. Olen fanittanut bändiä vuoden 2019 euroviisuista asti, ja samana vuonna myös näimme heidät edellisen kerran, ennen kuin korona iski. Heillä ei ole ainuttakaan kappaletta, josta en pitäisi. Katso esim. YouTube-kanavani Hatari-soittolista; sis. sekä virallisia videoita, audioita, että live-esityksiä, myös Helsingistä 2019 ja 2022. Katso myös: Hatari Translations. Minusta on hienoa että he laulavat omalla äidinkielellään; islanti kuulostaa kiehtovalta. Hatarin lyriikat eivät ole mitään lemmenlurituksia, joita maailma on väärällään. Biisien nimetkin sen kertovat, esim. "viha vallitsee", "ei armoa", "kuvotus", "korruptiotanssi"... Otetaanpa esimerkiksi kappale Ódýr ("halvalla") jonka olen joskus suomentanut englanninkielisestä käännöksestä: 

Vuodet livahtavat sinulta kuin roskiin viskatut leivänmurut

Ne kasaantuvat särkyneiden unelmien kekoihin

Katsot taaksepäin ja ajattelet:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

niin halvalla?

Yöt jotka sinulla on jäljellä on luettu

Elämäsi on loppuun palanut natsa tupruavassa tuhkakupissa

Katsot taaksepäin ja ajattelet:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

Kun tuhkasi osuvat arkkuusi, kukaan ei muista kuka olit

Mikään ei ole niin kulunutta kuin loppumaisillaan oleva elämä

Et pysynyt tarpeeksi päättäväisenä jotta kukaan välittäisi muistaa sinua

Mikä tulee seuraavaksi, on musta yön kuilu ja ikuinen murhe pohjattomassa unohduksessa

Kätkeydyn lakanan alle

jonka kylmä on peittänyt

yö tuijottaa hiljaa

se kertoo tarinoita

Tyhjyys lähestyy

paljasjaloin, taistelen vastaan

Sijaan kuolinvuoteeni

Sijaan kuolinvuoteeni

Vuodet livahtivat sinulta kuin roskiin viskatut leivänmurut

Ne kasaantuivat särkyneiden unelmien kekoihin

Kuinka usein katsoit taaksepäin ja ajattelit:

Miksi myin itseni -

Miksi myin itseni -

Niin halvalla?

 Joidenkin määritelmien mukaan he sekoittavat teknoa, punkia ja industrialia. Minun musiikkimakuni on hyvin monipuolinen, kuten voi havaita kanavaltani. 

Hatari 8.10.22 Helsinki: Sooda-rituaali

(Video alkaa nurinkurisesti, mutta kääntyy pian oikein päin: oma moka, enkä osaa editoida sitä enempää.) Kuorokappale on nimeltään "Nunquam Iterum" ("Ei koskaan enää"), ja on peräisin Hatarin levyltä Neyslytrans. Sen jälkeen kuullaan ensitahdit saman levyn kappaleesta Niðurlút ("Alakuloinen"), joka toistaa edellisen lyriikoita.

Tämä oli lähes illan kohokohta, jota kaikki osasivat odottaa: näkisin sen niin, että se korostaa fanikulttuurin tietynlaista samankaltaisuutta uskonnon harjoitukseen nähden. Mehän palvomme idoleitamme, eikö niin? Rituaalissa käytetään aina jotain paikallista limonadia (se oli punaista; tarkemmin en nähnyt). Minut Hatari on saanut jopa kiinnostumaan uudella tavalla heidän kotimaastaan, tuosta luontonsa puolesta hyvin omaleimaisesta saaresta. Missä muualla vanhat jumalat olisivat vielä yhtä voimissaan?

"Me olemme kaikki Hatari!" 

Kuntoilu ja ruokavalio

Säännöllinen kuntoilurytmini on pitänyt koko vuoden, ja samoin uudistettu ruokavalioni, joka on vain tarkentunut: kehoni tietää mitä se tarvitsee, ja olen lisännyt arkisin välipaloja jotta jaksan töissä ilman nälkää ja heikotusta. Laihduin vuoden 2021 syksystä vähitellen 10 kg, ja olen taas samoissa mitoissa kuin olin vuosikausia nuorempana. Ei ole mitään vippaskonstia, vain se vanha sääntö että kuluta enemmän kuin syöt. Tahdonvoimaa se vain vaatii, ja sitä minulla on kun päätän jotain. Pidän itse itsestäni enemmän tällaisena, ja vain sillä on väliä. Ja pääasia on toki, että tuntuu hyvältä ja jaksaa paremmin! Nautin rutiineistani; ne ovat ikään kuin arkipäivän rituaaleja, jotka rytmittävät elämää. 

1990-luvun ajan henki

Aloitin tässä blogissa edelleen jatkuvan projektini eli vanhojen (pääasiassa) 1990-luvun päiväkirjojeni läpikäymisen. Jo vuoden 1990 kohdalla kiinnitin huomiota seikkaan, joka tuntui olevan ajan henki: lähin esimieheni siviilipalvelusaikana toistuvasti muka huumorin varjolla piikitteli minua erittäin ilkeästi, ja se meni aivan henkilökohtaisuuksiin, esim. finnini, joka muutenkin oli arka asia siinä iässä. Lisäksi hän, noin kolmikymppinen mies, harrasti härskejä vitsejä naisvaltaisessa toimistossa. Ymmärrän, että se oli ajan henki, koska olen tänä vuonna kuunnellut myös YLEn podcastin Radio Mafian historiasta, joka alkoi 1990. Minäkin kuuntelin kanavaa tuolloin. Eduskuntaa myöten keskusteltiin sen kielenkäytöstä. Kun aikuinen mies suorassa radiolähetyksessä kysyy alaikäiseltä tytöltä, "no, jokos oot hässiny?", sillä olisi vakavia seurauksia tänä päivänä. Aikaisemmin olen itsekseni pohtinut asiaa aikakauden huumorin valossa, esim. 1985-87 tehty kotimainen sketsisarja Soitinmenot, josta pidin, ja yhä muistan monet jutut. Liitin tähän alunperin YouTubesta esimerkkinä yhden  sketsin, jossa käytetään n-sanaa ja valkoihoinen näyttelijä on maskeerattu tummaksi, mutta myöhemmin se poistettiin palvelun ehtojen rikkomisen vuoksi: erinomainen esimerkki sinänsä! (Ties vaikka joku tämän blogin lukija olisi sen ilmiantanut...)

Päiväkirjoistani löysin myös maininnan, kun Virtain abit penkkareissaan 1990-luvun alussa olivat naamioituneet mustiksi. Kaikki tämä on sitä samaa ajan henkeä. Mutta vasta nyt kun luin miten minua tuolloinen esimieheni kohteli, tajusin toden teolla. Ilmeisesti ymmärrys usein vaatii sen että asia koskettaa jotenkin omakohtaisesti. Kun valitetaan että "enää ei voi sanoa yhtään mitään", niin kaikkea ei pitäisikään saada sanoa, ei silloin kun se loukkaa jotakuta. Amerikkalainen "sananvapaus" näyttäytyy minulle juuri vapautena loukata ihmisiä. Sitä on turha ihannoida. Kyllä tämä on eteenpäin menevää kehitystä. Joskus kehitys myös väkisin käännetään taaksepäin, kuten HLBTQ-ihmisten oikeudet Venäjällä, joita ei ole, ja se on silmiinpistävän räikeä loukkaus ihmisyyttä vastaan. Niin voi tapahtua - mikään ei takaa ettei myös Suomessa - ja sitä on syytä varoa! 

Demiseksuaalisuus?

Joulukuussa koin uuden oivalluksen itsestäni: voisiko olla, että minä olen demiseksuaali? Se selittäisi tietyt asiat: olen periaatteessa hyvin avoin ja liberaali seksuaalisuuden suhteen, inhoan kaikkea moralismia ja fantasiat voivat olla mitä vain, mutta käytännössä asia on hiukan toisin. Olen usein korostanut eri yhteyksissä, miten tärkeänä pidän tunteita. Hiukan epäröin siinä kohtaa kun demiseksuaalisuus luetaan aseksuaalisuuden piiriin kuuluvaksi, ja pidän itseäni kuitenkin melko seksuaalisena. Toisaalta minulla on kokemusta myös täydellisestä selibaatista, ja tiedän miten helppoa se minulle loppujen lopuksi on.  

Myös vaadittujen tunteiden voimakkuutta tai syvyyttä korostetaan mielestäni tarpeettomasti monilla nettisivuilla, joissa demiseksuaalisuudesta puhutaan; kokemuksen perusteella minun ei tarvitse välttämättä edes ihastua henkilöön, saati rakastua: minulle riittää että tunnen toisen vaikka lyhyen aikaa (ei siis vain yhden tapaamisen perusteella) ja pidän hänestä jollain tapaa ihmisenä. Se karsii satunnaiset jutut ventovieraiden kanssa, ja ylipäänsä seksin ensitapaamisella. "Friends with benefits", kenties. En ole siis varma sovinko yleiseen määritelmään, mutta toisaalta eikö seksuaalisuudessa aina ole yksilöllistä vaihtelua hyvin paljon, ei se voi kenenkään kohdalla olla kaavamaista. Kukaan ei voi tulla sanomaan että kokemukseni on vääränlainen, koska se ei ole täsmälleen samanlainen kuin hänellä. 

"Tunteellisuuteni" vaikuttaa siihenkin, että pelkkä mekaaninen jyystö ei viehätä, vaan pitää olla hellyyttä mukana. Intiimin kanssakäymisen kahden ihmisen välillä ei koskaan pitäisi olla merkityksetöntä - miksi sitä sitten edes harrastaisi. Olen toki kokeillut yhden yön suhteita, joskin hyvin kauan sitten ja vain muutaman kerran, koska tulin varsin pian tietoiseksi siitä miten tyhjäksi se minut jätti. Eikä sillä ole tosiaan mitään tekemistä moraalin kanssa. Minähän melkein kadehdin heitä jotka pystyvät vaihtelemaan partnereita tuosta vaan ja panevat menemään. Ei sillä ettenkö siihen kykenisi, en vain tunne oloani tarpeeksi mukavaksi ja turvalliseksi siinä tilanteessa jonkun täysin tuntemattoman kanssa. Avioliitossani minulla olisi lupa ja vapaus, mutta olen käyttänyt sitä vain kaksi kertaa, kahden eri ihmisen kanssa, jotka sopivat tässä asettamiini raameihin, vaikka se jäikin sitten siihen; toisin sanoen, kertakin on ok, kunhan muut ehdot täyttyvät, eikä ehdoton monogamia ole välttämätöntä. (Katso myös: "Seksi ja kuolema".) Olemme ehkä aika samanlaisia tässä(kin) suhteessa puolisoni kanssa; tästä lisää seuraavassa kappaleessa, postauksen lopussa. 

Ei todellakaan ole kyse siitä että haluaisin vähemmän tunnetun, hienolta kuulostavan leiman. Kaukana siitä. On iso kynnys että hyväksyisin olevani mitään muuta kuin "ihan vain tavallinen homo", samoin kuin että suostuisin mieltämään demiseksuaalisuuden omalla kohdallani itsenäiseksi seksuaaliseksi suuntautumiseksi. Minulle se on vain selittävä lisämääre. Olen joka tapauksessa sellainen kuin olen, liimasin itseeni jonkin etiketin tai en, mutta voihan se tiivistää yksilön kokemuksen omasta seksuaalisuudestaan ytimekkäästi. Se vain sanoo sen minkä olen aina tiennyt itsestäni. Silti minun täytyy selittää mitä se minulle tarkoittaa. Minäkin kuulun siihen "vanhaan koulukuntaan", joka on ihmetellyt näitä lisääntyneitä itsemäärittelyjä; halutaanko ihmiset luokitella yhä pienempiin kuppikuntiin? Ehkä sen ymmärtää sitten kun itsensä löytää jostain kategoriasta, ja oivaltaa että jotkut ihmiset kokevat tällä tavalla - en ole ainoa - koska tämä kategoria on luotu. Eivät ne tyhjästä ole syntyneet. 

Introversio

Mielenkiintoista oli kuulla YLEn Valheenpaljastaja-podcastin jakso 2: "Me olemme sekä ekstrovertteja että introvertteja." Tässä sarjassa "liikutaan yleisten käsitysten, mielipiteen muodostamisen ja harhaluulojen maailmassa. Opiskellaan myös väärinkäsityksen anatomian alkeita ja tullaan tietoisemmaksi uskomusten ja väittämien suhteen." Johanna Vehkoon vieraana jaksossa on persoonallisuustutkija Sointu Leikas, ja seuraavat rivit on poimittu suoraan ohjelmasta. 

Introverttiydestä on kuulemma tullut ainakin some-meemien maailmassa coolia. Se on hyväksyttyä ja jopa tavoiteltava olotila. Ehkä kulttuurillisena "backlashina" ekstroverttien hypettämiselle introvertit elävät nyt jonkinlaista nousukautta. Monet ihmiset uskovat vakaasti siihen, että ihmiset ovat joko introvertteja tai ekstrovertteja. Mutta todellisuudessa nykytutkimus ei tue tätä käsitystä. Valtaosa meistä on jotain siltä väliltä. Tieteellisen persoonallisuuspsykologian valossa ekstroversio/introversio on piirredimensio ("jana"), jossa ihmiset sijoittuvat johonkin kohtaan, ja suurin osa sijoittuu johonkin keskivaiheille. Sen perusteella varsinaisia ekstrovertteja ja introvertteja olisi aika vähän, ja ihmisten luokittelu kahteen ryhmään ei vastaa persoonallisuuspsykologian tieteellisesti perusteltua käsitystä. Ihmisiä ei voi käsitellä luokkina, vaan dimensioina ja niiden yhdistelminä. 

Myöskään käsitteiden alkuperäinen keksijä, Carl Jung, ei itse ajatellut että ihmiset jakautuisivat kahteen ääripäähän, vaan hän kirjoitti että suurin osa ihmisistä on ambivertteja eli jotain siltä väliltä. 

Jo 1960-luvulla tutkimusten perusteella huomattiin, että persoonallisuuden piirteet eivät ylipäänsä kovin voimakkaasti ole yhteydessä käyttäytymiseen yksittäisessä tilanteessa.  

Vuosituhannen vaihteessa kokemusotanta-tutkimukset osoittivat että valtavan paljon suurempi osa (karkeasti arvioiden 70%) vaihtelusta seurallisuudessa, sosiaalisuudessa, ekstroversiossa tapahtuu ihmisten sisällä kuin ihmisten välillä. Joka ikinen meistä, riippumatta siitä miten sijoitumme ekstroversio/introversio dimensiolla, käyttäytyy jatkuvasti jokapäiväisessä elämässään todella ekstrovertisti, todella introvertisti, ja kaikkea siltä väliltä. 

Ekstroversio-piirteeseen kuuluu jo käsitteellisesti energisyys, se on yksi alapiirre. Väsyvätkö introvertit seurallisuudesta enemmän kuin ekstrovertit? Sitä on jonkin verran tutkittu, ja mitään evidenssiä sellaisesta ei ole. Saattaa olla että kaikki ihmiset väsyvät seurallisesta käyttäytymisestä jonkin verran, mitään ekstroverttien ja introverttien välisiä eroja tässä yhteydessä ei ole tämän hetkisen tiedon valossa. 

Jos ihminen selittää sosiaalista vetäytymistään sillä että on introvertti, niin kuitenkin ekstrovertin käyttäytymisen seuraukset ovat aivan samanlaisia introverteille ja ekstroverteille. On paljon hyvää tutkimusta siitä, että ekstrovertti-käyttäytyminen tekee meidät iloisiksi, ja se koskee kaikkia. Joissain tutkimuksissa hyödyt introverteille saattavat olla jopa suuremmat kuin ekstroverteille. 

Nämä eivät ole enää pelkästään tieteellisiä käsitteitä, niiden merkitys on laajentunut. Jos ihmiset käyttävät niitä selittämään ja ymmärtämään itseään, sehän on vain hyvä asia. Niistä on tullut sosiaalisia identiteettejä, joita ihmiset omaksuvat ja selittävät omaa käytöstään itselleen ja muille niiden avulla. Jos lukitsee oman identiteettinsä näiden kategorioiden sisään, voi jäädä paitsi monesta, voi arvioida väärin erilaisen toiminnan seurauksia itselleen. Mutta meidän persoonallisuuden piirteemme eivät määrää meidän käyttäytymistämme! Käyttäytymisemme vaihtelee hyvin paljon tilanteen mukaan. 

Esimerkiksi tunnetulla Myers-Briggsin testillä ei ole mitään tieteellistä pohjaa. Se ei ole empiirisesti perusteltu tai tieteellinen testi ylipäänsä. Jos ihmiset kokevat että heidän saamansa kirjainyhdistelmä kuvaa heitä, ei siinä ole mitään vikaa, mutta sitä ei pitäisi käyttää esim. työhönotossa ja asioissa missä siitä on ihmisille oikeasti seurauksia.  

Niin. Minäkin olen purematta niellyt populaarin käsityksen introversiosta ja käyttänyt sitä keppihevosena. Lukiessani Facebookin "tietoisesti introvertti"-ryhmän postauksia olen kyllä usein ajatellut, että "en minä sentään noin introvertti ole"; en oikeastaan ole kyennyt samaistumaan siihenkään porukkaan, joka pitää itseään introverttina. Usein heidän näkemyksensä ovat tuntuneet ärsyttävän yksinkertaistetuilta: "Koska olen introvertti, olen tällainen enkä voi tehdä sitä ja tätä..." 

Mutta se voi siis olla samanarvoinen asia kuin se että olen Vesimies: ja minä tunnistan itsessäni "Vesimiehen piirteitä" hyvinkin paljon. Olen itse arvioinut että puolisoni olisi ambivertti, koska hän eri tilanteissa käyttäytyy silmiinpistävästi hyvin ekstrovertisti ja hyvin introvertisti, mutta näyttää siltä että jos hän on sitä, niin sitten olen minäkin. 

Puolisoni kertoi että muuan Facebook-kaveri (ohimennen livenä nähty) kumppaneineen kutsui meidät kylään uutena vuotena, mutta häntä arvelutti ettemme tunne tarpeeksi hyvin. Ymmärrän hänen ajatuksensa. Pulmallista on vain se, että miten voisi oppia tuntemaan ketään tarpeeksi hyvin, kun sille ei anna mahdollisuutta. Eikä meitä juuri minnekään kutsuta, koska emme tunne montaakaan ihmistä. Viihdyn niin itsekseni kuin puolisonikin kanssa, mutta onhan se aika rajattu elinpiiri. Periaatteessa olen avoin mahdollisuudelle, usein vain alan epäröidä ja ihmiset todennäköisesti myös näkevät minut etäisenä ja vaikeasti lähestyttävänä. 

Minä olen aina valmis vastaanottamaan uutta tietoa ja korjaamaan käsityksiäni, sen sijaan että takertuisin jääräpäisesti vanhaan. Koko elämäni on todistus siitä. (Ja kun vähänkin katsoo ympärilleen ja pitää korvansa avoinna, huomaa nopeasti että läheskään kaikki ihmiset eivät siihen pysty! Tunnen heitä myös henkilökohtaisesti, esim. ystäväni, josta kerroin.) Käytäntöön soveltamisessa olisi vielä parantamisen varaa... 

Joten tervetuloa uusi vuosi ja hyvästi vanha! Tuokoon se myös jotain uutta elämääni, ehkä jopa uusia ihmisiä?  

Kaiken kaikkiaan voi todeta, kuten ennenkin olen tehnyt, että ongelmat ovat todella pieniä kun ne ovat vain omassa mielessä: koska olet luonut ne itse, tai tehnyt niistä ongelmia liiallisella ajattelulla, voit ne myös itse ratkaista. Tiedän olevani etuoikeutettu kun voin näin sanoa, ja yritän muistaa olla kiitollinen elämästäni ja kaikesta mitä minulla on. 

UKRAINAN PUOLESTA

 

(Kirjoitusta on täydennetty 27.2.2022)

24.2.2022 alkoi pitkään valmisteilla ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vaikka se oli nähtävissä ennakkoon, silti se järkytti toteutuessaan. Viha ja ahdistus ovat olleet päällimmäisiä tuntemuksiani näinä päivinä; viha henkilöityy ennen kaikkea Putiniin, jopa niin, että suorastaan toivon hänen kuolemaansa, ja myönnän heti itsekin että se ei ole positiivista. Se on vain luonnollista. 

Yhtä ahdistavaa mahtoi viimeksi olla syyskuun 11. terrori-iskujen tapahduttua 2001. On kuin raskas tumma pilvi leijuisi kaiken yllä. Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi 2016 järkytti kyllä, mutta ei vaatinut kuolonuhreja - ellei totuutta lasketa sellaiseksi. Ja nyt Putin on todistanut olevansa paljon pahempi kuin Trump ikinä: Hullut ovat aina arvaamattomia, mutta älykkäät, viekkaat hullut ovat vaarallisimpia. 

Kukaan ei halua kolmatta maailmansotaa, mutta keskustelu pakotteista saa välillä turhautumaan; aina pantataan kaikkein kovimpia pakotteita... ja loppujen lopuksi, välittääkö Venäjä vähääkään. Nyt ei tarvita puheita, vaan toimia. Ehkä jopa voimatoimia? Vähintäänkin Ukraina tarvitsee konkreettista tukea ja apua. Oli sodasta mitä mieltä hyvänsä, heillä on oikeus puolustaa maataan ja Venäjä käyttäytyy roistomaisesti. 

Maailmassa tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista pahaa, mutta kaikki ei yhtä voimakkaasti kosketa, pakko myöntää; tätä ei voi sivuuttaa sillä että se tapahtuu "jossain tuolla kaukana": maantieteellisesti ja historiallisesti se koskettaa meitä hyvin läheltä. Poliitikot voivat vakuuttaa että Suomeen ei kohdistu uhkaa. Ei ehkä tänään. Venäjään ei voi luottaa. Uskon täysin että mikä tahansa on mahdollista Venäjän puolelta. Ei ihme jos alamme kallistua Naton puoleen, ja ehkä pitäisikin. 

Seuraavaksi lainaan Buddhist Door Global Tea House-blogista:

Vähän ennen Venäjän hyökkäystä pieni ryhmä buddhalaisia, jotka kuuluvat Nipponzan-Myohoji-Daisangaan, kokoontui Mihailovskayan aukiolla rukoilemaan rauhan puolesta, lausumaan "Namu Myoho Renge Kyo" Nichirenin tradition mukaan. Nipponzan-Myohoji-Daisanga on Nichirenin kannalla oleva 1917 perustettu liike, joka koostuu vähemmästä kuin 2000 jäsenestä, mutta sen rooli pasifistisissa rauhan liikkeissä ympäri maailman ylittää sen koon. 

Pientä ryhmää Kiovassa johti Junsei Terasawa (s. 1950), ensimmäinen munkki järjestössään, joka on aktiivinen yli Euraasian, Keski-Aasian maista Venäjälle ja Itä-Eurooppaan. 20. vuosisadan mullistukset ja politiikka eivät ole uutta hänelle, ja hän on ollut aktiivinen rauhanliikkeissä Lontoosta Kiovaan, rakentaen samalla monikulttuurillista sanghaa seuraajista, jotka tulevat monista etnisistä taustoista, Intialaisista, Keski-Aasialaisista, Itä-Eurooppalaisista. 

Hän johti pienen yhteisönsä prinsessa Olgan muistomerkin eteen 20-päiväisellä rauhan vigilialla läpi Kiovan. Vigilia oli sujunut kitkattomasti läpi Venäjän joukkojen vahvistamisen helmikuussa Ukrainan rajalla. Mutta 24. helmikuuta Sangha ei enää kyennyt pääsemään kaupungin keskustaan läpi valtavien liikenneruuhkien, ja Junsei Terasawa teki rohkean päätöksen siirtää toiminta ja uskonnollinen harjoitus välittömästi Karpaateille Länsi-Ukrainaan. 

Junsei Terasawa yhteisöineen on lähtenyt Kiovasta pienellä bussilla, 11 ihmisen seurueessa, johon kuuluu neljä lasta. He matkustavat 700 kilometriä Karpaateille, minne Junsei rakennutti temppelin nimeltä Bodhimandala, useita vuosia sitten valmistuksena sodanaikaiselle tilanteelle kuten nyt. 

Haastattelussa vähän ennen Kiovasta lähtöä, hän kertoi:

"Tiesimme 20 vuotta sitten että tämä tulisi tapahtumaan, eikä maailma kyennyt vastustamaan sellaista tapahtumien kehitystä. Tietenkin suoranainen syy tapahtumille on Putin, mutta niin ikään läpi maailman Neuvostoliiton romahduksen jälkeisten muutosten aikana kansat ja heidän johtajansa eivät osoittaneet todellista viisautta muuttaakseen koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Sellainen on tänään tapahtuneen epäonnistumisen todellisuus."

"Nyt olemme konfliktin sydämessä, ja toivon että se ei leviä täysimittaiseksi maailmansodaksi, vaikka jotain käsittämätöntä on jo alkanut tapahtua, ja kaikkien pitäisi rukoilla ja toimia aivan uudella näkemyksellä. Koko ihmiskunta täytyy pelastaa. Nyt ei ole aikaa tyhjille mielen peleille. Meidän kaikkien täytyy myöntää [eksistentiaalinen] häviömme yhdessä ja saavuttaa kokonaan uusi näkemys, ellei ole liian myöhäistä ja jos maailma voi selvitä tästä katastrofista. Me rukoilemme edelleen Ukrainan luonnon ja maan puolesta, kuten myös ihmisten, jotta he heräisivät kaikkialla: Ukrainassa, Venäjällä, ja ympäri maailman - ja että salainen jumalallinen viisaus johtaa meitä kaikkia yhdessä tänä vaikeana aikana." 

Nichiren Shu, Japanin buddhalainen järjestö ja yksi suurimmista Nichiren-buddhalaisista koulukunnista, jakoi virallisen lausuntonsa:

"Buddhalaisena uskonnollisena organisaationa Nichiren Shu voimakkaasti tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Media on jo raportoinut useita kuolemia, emmekä voi muuta kuin olla huolissamme että tilanne saattaa aiheuttaa kierteen syväksi kriisiksi. Sodankäynnin käyttämistä poliittisen ongelman ratkaisuun ei koskaan pidä suvaita. Me seuraamme Buddhan ja Lootus-sutran opetuksia, ja pidämme yllä perustajamme Nichiren Shoninin henkisiä opetuksia kumartaa kunnioittavasti kaikelle elämälle ja pyrkiä levittämään rauhaa läpi maailman. Me vastustamme vahvasti kaikkia sotatoimia ja vahvasti pyydämme että tämä hyökkäys lopetetaan välittömästi rauhalliseen dialogiin, ja rukoilemme ikuista rauhaa maailmassa. Namu Myoho Renge Kyo."

Riippumatta geopoliittisista yhteyksistä, liittolaisuuksista ja kuuliaisuuksista, kaikkien buddhalaisten prioriteetti pitäisi olla rukoilla etenkin siviiliuhrien minimoinnin puolesta. Junsei Terasawan yhteisön, Nipponzan-Myohoji-Daisangan, ja todellakin koko Nichirenin tradition ja laajemman buddhalaisen yhteisön rauhaarakentava filosofia ja tekniikat tulevat olemaan äärimmäisen tärkeitä tarjoamalla jossain määrin lohtua ja toivoa siviileille, ukrainalaisille ja venäläisille yhtälailla, tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina. 

Tähän väliin sopii lisätä omana kommenttinani, että edesmenneen puolisoni isoisä oli buddhalainen: kokemukset sodassa johtivat siihen, ja se auttoi häntä; näin kertoivat sukulaiset. 

Hiljattain edesmennyt Zen-mestari Thich Nhat Hanh kirjoitti 1997:

Me ajattelemme usein rauhaa sodan poissaolona, että jos voimakkaat maat vähentäisivät asearsenaalejaan, meillä voisi olla rauha. Mutta jos tarkastelemme syvästi aseitamme, näemme omat mielemme - omat ennakkoluulomme, pelkomme ja tietämättömyytemme. Vaikka siirtäisimme kaikki pommit kuuhun, sodan juuret ja pommien juuret ovat yhä täällä, sydämissämme ja mielissämme, ja ennemmin tai myöhemmin tulemme tekemään uusia pommeja. Rauhan puolesta työskentely on sodan juurimista itsestämme ja ihmisten sydämistä. Valmistautuminen sotaan, antaa miljoonille ihmisille mahdollisuus harjoittaa tappamista päivin ja öin sydämissään, on istuttaa miljoonia väkivallan, suuttumuksen, turhautumisen ja pelon siemeniä, jotka siirretään eteenpäin tuleville sukupolville. 

On vähän mitä tavallinen kansalainen, jota asia syvästi koskettaa, voi tehdä, kun tuntuu että pelkät rukoukset eivät nyt riitä... mutta jotain pientä sentään. Olen itse lahjoittanut rahaa National Bank of Ukrainelle, joka on avannut erityistilin kerätäkseen varoja Ukrainan asevoimille. Vastapainoksi voi tietysti lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille ukrainalaisten auttamiseksi, esim.:

Unicef: Auta Ukrainan lapsia 

Kirkon Ulkomaanapu: Auta toimittamaan perheille hätäapua Ukrainaan

Lyhyt uutisvideo yhteisöstä Karpaateilla, vuodelta 2018:

Vuoden vaihtuessa

Ensimmäiset kokemukset meditaatiosta hankin päälle parikymppisenä (1990-luvulla) totuuden etsijänä, ammentaen ennen kaikkea teosofiasta ja new age-uskomuksista. Muodostin itse päivittäisen harjoitukseni - joka jo silloin tapahtui kotialttarin ääressä - monista eri lukemistani ohjeista, poimien jotain sieltä ja jotain tuolta. Meditaationi sisälsi new age-tyyliin hyvin paljon visualisointia, ja pyrin suorastaan ajallisiin ennätyksiin: tunti ei ollut mitenkään ihmeellinen saavutus. 

Kun liityin gnostilaiseen mysteeriokouluun, Lectorium Rosicrucianum, yllättäen esim. meditaatiota ei suositeltu ensinkään ja luovuin siitä. Muutaman vuoden kuluttua luovuin myös koulun jäsenyydestä. Kesti silti vielä kauan päästä siitä kokonaan yli. 

Myöhemmin elämässä aloin harjoittaa hiljaista zazen-meditaatiota osana iltahartauttani ollessani vielä kristitty; kävin paikallisessa zendossa kurssin, ja jonkin aikaa silloin tällöin osallistuin heidän ryhmäistumisiinsa. Zazen on ulkoisesti aina samanlaista: silmät puoliavoinna katse suunnattuna hiukan alaspäin tuijotetaan tyhjää seinää. Näin ei toisaalta vaivuta haaveiluun, mutta vältetään silti aistiärsykkeitä. Istumisen tarkoitus on vain istuminen. Muutoin zenissäkin on eri metodeja alkaen hengityksen laskemisesta. Itse koin alusta asti omakseni "tekniikattoman tekniikan"; annat vain ajatusten mennä menojaan ja pysyttelet mieli valppaana ja tarkkaavaisena. Toisin kuin missään muussa kokeilemassani tekniikassa, mitä tahansa ympärilläsi tapahtuukin, siitä tulee osa harjoitustasi eikä häiriötekijä. 

Jatkoin meditaatiota luovuttuani kristinuskosta, ensin luciferistina ja myöhemmin tunnustuksettomassa vaiheessani, lopetettuani rukoilemisen. Myös löydettyäni Nichiren-buddhalaisuuden 2018, aluksi meditoin hetken gongyon jälkeen, mutta jostain syystä - ehkä sydänleikkaukseen mennessäni, joka keskeytti harjoitukseni joksikin aikaa - se jäi noin vuoden kuluttua. Nyt syyskuussa 2021 olen sen taas aloittanut, parhaasta mahdollisesta syystä: tunsin siihen tarvetta! Se vakiintui taas hyvin nopeasti luontevaksi osaksi harjoitustani, ja oli helppo havaita että se todella syventää kokemusta! Eikä siihen tarvita kuin viisi minuuttia! Sen vaikutus tuntuu kärsivällisyyden lisääntymisenä. Se saattaa olla vierasta joillekin Nichiren-buddhalaisuuden suuntauksille, mutta sen sijaan Nichiren Shu opettaa meditaatiota nimeltä Shodaigyo, johon hiljainen istuminen kuuluu osana. Oikeastaan Daimokun lausumista itseään pidetään meditaation muotona, kun taas hiljainen istuminen nähdään sitä tukevana harjoituksena. Myös Lootus-sutran lukeminen perinteisellä tavalla (kiinalaiset merkit japanilaisella ääntämyksellä) nimeltä "Shindoku", on meditaatiota itsessään. 

Syyskuussa 2021 tein muitakin muutoksia elämässäni: toki olin pyrkinyt pitämään huolta kunnostani aiemminkin, mutta nyt aloin hyvin systemaattisesti käydä taloyhtiön kuntosalilla kaksi kertaa viikossa; kaksi kertaa jumppaan kotona. Sitten tietenkin korona pakotti sulkemaan kuntosalin joulukuun lopussa, joten täytyy keksiä muita tapoja huolehtia kunnostaan. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa alan olla todella kyllästynyt koronatoimiin. Baarit ja yökerhot eivät ole tärkeitä; sydänleikkauksen jälkeen 2019 en ole juuri käynyt niissä muutenkaan. Mutta tässä on kysymys fyysisestä (ja samalla psyykkisestä) terveydestä ja hyvinvoinnista ja sen ylläpitämisestä, minkä pitäisi olla erityisen tärkeää juuri korona-aikana! Itse olen tietenkin rokotettu kahdesti, ja otan kolmannen tammikuussa, eikä minulta liikene ymmärrystä rokotekielteisille ihmisille. Noudatan kaikkia ohjeita tunnollisesti: korona-aikana olen välttänyt myös kaikki pikkuflunssat, ja mielestäni onkin hyvä että esim. maskin käyttö on nyt normalisoitu myös meillä, kuten on ollut Aasiassa iät ja ajat. Käsihygieniasta en myöskään aio tinkiä vastedeskään, korona tai ei, enkä koskaan enää tule kättelemään ihmisiä! 

Muutin syyskuussa myös ruokavaliotani: arkiaamuisin syön tuorepuuroa, ja lounaaksi töihin teen vihersalaatin. Tuoreita vihanneksia en ole ennen juurikaan syönyt. Ja ennen kaikkea, sokerin käyttöä olen rajoittanut huomattavasti: jos ennen saatoin syödä kokonaisen suklaalevyn kerralla, nyt riittää pari riviä! Painoni onkin pudonnut viitisen kiloa. 

Autosta luopuminen alkuvuodesta 2021 oli nyt jälkeenpäin katsottuna viisas ratkaisu. Itse asiassa pitkälti sen ansiosta työkuvionikin muuttuivat tavalla, josta olin haaveillut siitä saakka kun aloitin firmassa 2017: minulla on yksi kokoaikainen työkohde, jossa viihdyn erinomaisesti. Enää en kiertele ja joudu tekemään vajaita päiviä, mitä nyt välillä harvakseltaan minua tarvitaan sijaistamaan muualla. Kesällä teimme puolisoni kanssa yhden viikonloppureissun, jota varten vuokrasin auton. Helppoa ja huoletonta. 

Äitini kuoli lokakuussa, mistä olen kertonut toisessa blogissani, joten ei siitä sen enempää. 

Tavattuani joulukuussa vanhan ystäväni, johon paljon olen viitannut kirjoituksissani, koska olen turhautunut väliemme etääntymiseen, tulin seuraavaan johtopäätökseen: vaikka tapaaminen sinänsä oli mukava, on turha haikailla menneitä; hyväksyn sen että me emme todellakaan enää henkisesti ole niin läheisiä. En pysty puhumaan hänelle syvimmistä tunnoistani, enkä usko että hän ylipäänsä kykenisi ymmärtämään. Olenko koskaan pystynyt tai onko hän koskaan ymmärtänyt, on kysymys johon en osaa vastata. Ehkä aika kultaa muistot, sillä tosiasia on, että olen aina ollut hänen kanssaan eri mieltä monista asioista, ja vaikka yritän välttää ajattelemasta niin, koska se ei ole kovin suvaitsevaista, minä suorastaan halveksin sellaista moralistista uskonnollisuutta mitä hän edustaa. Muistan edelleen elävästi kuinka hän vuosia, vuosia sitten järkytti minua paljastamalla katkeruutensa erästä miestä kohtaan, jonka katsoi varastaneen häneltä naisen joka oli "luvattu" hänelle, ja puhui naisista hyvin misogynistiseen sävyyn jos he eivät jaa hänen neitsyys-ihannettaan ennen avioliittoa (ja kyseessä on yli 50 v. mies, neitsyt itsekin!). Hän sanoi haikailevansa 1950-luvun moraalia tajuamatta, mitä se todella merkitsi monille: avioliittoja pakon edessä; onnettomia avioliittoja, joista ei noin vain erota; aviottomia lapsia, joita pidetään häpeällisinä; puhumattakaan homojen asemasta silloisessa yhteiskunnassa!

En usko että olisi liian pinnallista toivoa että voisin vaihtaa ajatuksia muiden buddhalaisten - ehkä jopa Nichiren-buddhalaisten - kanssa, vaikka me synnymmekin tänne vain ihmisinä: "buddhalainen" tai "kristitty" ovat vain titteleitä, jotka valitsemme itsellemme. Kyllä jaettu elämänkatsomus on kuitenkin aika tärkeä tekijä ihmisten kesken. Ei toki niin, että muut ulkopuoliset olisivat jotenkin vähempiarvoisia. Tärkein ihmissuhteeni on kuitenkin oma puolisoni. Rakkaus ei katso sitä että pitäisi jakaa täysin sama ajatusmaailma ja puhua syvällisiä. Rakkaus ylittää tuollaiset asiat. Olisi mielestäni hyvin kapeakatseista odottaa siltä jotain hyvin spesifistä. Olen sanonut että olemme myös toistemme parhaat ystävät, sillä viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti. Varsinainen ystävyys toimii kuitenkin eri säännöillä ja vaatii ehkä jollain tapaa jopa enemmän. Siksi se onkin niin vaikeaa. Paitsi ehkä ekstroverteille, jotka tuskin edes tiedostavat tällaisia asioita, siltä minusta ainakin usein näyttää. 

Ja kuitenkin pitää muistaa että... 

Kukaan ei kohtaa menneisyyttäsi puolestasi tai tee valintojasi puolestasi. Se ei ole aina helppoa - mutta jos se mitä todella haluamme, on syvä ymmärrys, meidän täytyy käydä omaan kamppailuumme. Kukaan ei voi paljastaa sydäntäni minulle itselleni paitsi minä itse. - Sallie Jiko Tisdale

Vuonna 2022 aion olla ainakin virtuaalisesti aktiivisempi: Tapaninpäivänä osallistuin unitaariuniversalistiseen  jumalanpalvelukseen, joka striimattiin YouTubessa livenä Amerikasta, ja se oli ihan hyvä kokemus. Aikaero on otollinen: siellä aamu, meillä klo 18.00. Oikeastaan "jumalanpalvelus" ei ole hyvä käännös käsitteelle "worship service"; jumalaa ei suoranaisesti välttämättä mainita kuin viitteenä, että jotkut käyttävät sellaista nimitystä, eikä jumalaan myöskään tarvitse uskoa osallistuakseen. Sikäli unitaariuniversalismi tuntuu sopivalta minulle. Tilaisuuden lukukappale ei ollut mistään pyhästä kirjasta, vaan kaunis kertomus kuvitetusta lasten kirjasta, jonka sanoma oli että jokaisen täytyy löytää oma tapansa lisätä kauneutta maailmaan. Amerikassa toimii myös unitaariuniversalistinen "Buddhist Fellowship Sangha". Toki Suomessakin on yhdistys, mutta ainakin uusien nettisivujensa perusteella he ovat keskittyneet liiaksi juutalais-kristilliseen perinteeseen, ja on kuin koko universalismi olisi tiputettu pois. Minua viehättää juurikin tuollainen amerikkalaistyylinen unitaariuniversalismi.

Toki sitoudun myös selkeästi buddhalaiseen viitekehykseen: uuden vuoden aattona YouTubessa striimattiin Dharmapuhe Thich Nhat Hanhin (se toinen tunnettu buddhalaismunkki Dalai Laman jälkeen) perustamasta Luumukylästä Ranskasta, ja uuden vuoden yönä seremonia uuden vuoden kunniaksi, johon myös osallistuin. Gay Buddhist Fellowship San Franciscossa lähettää meditaatio/Dharmapuhe-ohjelmaa Zoomissa aina silloin tällöin, ja samoin Nichiren Shu-temppeli niin ikään San Franciscon alueella lähettää kerran kuussa kansainvälisille osallistujille Gongyon, johon kuuluu opiskelua ja keskustelua. Virtuaalinen yhteys on sekin yhteyttä. 

Pyrkimykseni tänä vuonna on kehittää myötätuntoa tonglen- ja metta-harjoitusten avulla (erityisesti minua häiritsee, kuinka helposti ventovieraiden ihmisten mielipiteet sosiaalisessa mediassa nostattavat minussa suuttumusta; puhutaan ihmisten kahtiajaosta, ja tämä tekee minusta osan ongelmaa), sekä sitoutua enemmän tai vähemmän myös viiteen ohjeeseen, joista aiemmin en ole niin välittänyt, koska niiden rooli Nichiren-buddhalaisuudessa ei ole itsestään selvä (ks. "opillisia peruskäsitteitä"/"etiikka; viisi ohjetta"). Nichiren Shu on tässä ehkä poikkeus, ollessaan muutenkin lähempänä perinteistä buddhalaisuutta. Myötätunnon kehittämisessä viidellä ohjeella on roolinsa, kuten eräässä käännöksessäni tässä blogissa sanotaan: "Vaikka ne eivät itsessään voi tuoda heräämistä, ihmisten tarvitsee kuulla ja pohtia näitä yleisiä suuntaviivoja, koska arvioimalla sen perusteella kuinka monet ihmiset toimivat, näyttäisi että he eivät ole kehittäneet omatuntoaan tai myötätuntoaan."

Vuoden vaihde sisälsi minulle sopivassa määrin sekulaaria ja sakraalia ohjelmaa. Olen maininnut että aion luopua vanhoista uuden vuoden traditioistani, mutta nyt täytyy sanoa että pääasia että traditio on elävää - ei vain tavan vuoksi, vaan sisäisestä tarpeesta kuten nyt. Laadin siis listani asioista joista olen pahoillani ja haluan päästää irti - moni kohta koski äitiäni - mutta sen lisäksi laadin listan asioista, joista olen kiitollinen elämässäni. "Energia", paremman sanan puutteessa, oli vahva; voinee ajatella, että ihmiskunnan toiveet ja hyvät pyrkimykset muodostavat tähän aikaan vuodesta eräänlaisen kollektiivisen pilven, josta voi ammentaa ja kanavoida voimaa omiin hyviin tarkoituksiinsa, jos on siitä tietoinen. Se on sitä "magiaa", jonka usein koen uuden vuoden yönä. Minulla on erittäin hyvä tunne alkaneesta vuodesta, eikä viime vuosikaan ollut yhtään hassumpi - äitini kuolema ei sitä toki synkennä. 

Mitä merkitsee "Sangha" itsenäiselle harjoittajalle?

Kulanandan kirjasta "Buddhalaisuuden periaatteet" (Like 2005): 

 Sanskritinkielisellä sanalla sangha on lukuisia merkityksiä. Tavallisena substantiivina se tarkoittaa ihmisryhmää, ihmisjoukkoa. Tässä merkityksessä sitä käytetään intialaisissa nykykielissä. Sanaa käytetään myös buddhalaisessa merkityksessä. Se on yksi kolmesta jalokivestä - buddha, dharma ja sangha - jolloin se tarkoittaa aryasanghaa, eli jaloa sanghaa, heitä, joiden henkiset saavutukset ovat sellaisia, etteivät he enää taannu samsaran otteeseen. Yleisemmin sanghalla tarkoitetaan buddhalaisuuden piirissä koko laajempaa buddhalaista yhteisöä, kaikkia Buddhan seuraajia, jotka elävät hänen opettamansa dharman mukaan. 

 Nichiren-buddhalainen sanakirja sanoo: Sangha, buddhalainen munkkikunta, tai buddhalaisten uskovien yhteisö. Sangha on ryhmä henkilöitä jotka harjoittavat Buddhan opetuksia, säilyttävät Lakia (Jpn ho, totuus elämästä ja maailmankaikkeudesta, ja Buddhan opetukset siitä), levittävät sitä ja siirtävät sitä tuleville sukupolville. 

Otsikon kysymykseen olen etsinyt vastausta jo käännyttyäni buddhalaisuuteen 2018, ja päätettyäni varsin pian pysyä itsenäisenä harjoittajana. Joitain pohdintoja asiasta olen koonnut sivulle "Opillisia peruskäsitteitä", otsikon "Kolme jalokiveä" alle. Tämä kirjoitus käsittelee aihetta aivan erityisesti Nichiren-buddhalaisuuden näkökulmasta. 

 Sylvain Chamberlain Shonin (Threefold Lotus Kwoon) kirjoittaa Sanghasta:

Sangha, kuten koko buddhalaisuus, koetaan mielessä. Sangha on Bodhisattva-kokemuksemme. Sangha on pyrkimys, se on tahdonalainen vaikutuksemme, se on harjoituksemme. Kun istumme ja keskitymme Gohonzoniin, liitämme kätemme yhteen ja lausumme Daimokua, resitoimme Sutraa, tämä on myös Sangha. Tämä on Sanghan aarre. Tämä on Nichirenin suuri keksintö. Nichirenissä me löydämme hämmästyttävän tietämyksen ja vakaumuksen Bodhisattva-harjoituksesta ja selvän ilmaisun Sanghasta Gohonzonin kohteessa, asianmukaisesti kunnioitettuna Butsudanissa, henkilökohtaisella määrätietoisuudella ja Daimokun yhteydellä yhdistämään Sanghaan, buddhalaiseen oppineisuuteen ja yksimielisesti Buddhan oivaltamisen puolesta lausumisen henkiseen "yhteisöön". Pyrkimys kommunikoida tämä muiden kanssa on Sanghan Bodhisattva-laajennus. Ei ole tarvetta tai vaatimusta "jäsenyydelle" koska me olemme kaikki jäseniä, kaikki älylliset, tuntevat olennot, kaikki Buddhan ilmentymät. Me olemme Sangha. Kaikki mitä jää jäljelle on herääminen. 

Nichiren Shu'n mukaan Nichiren Shonin on Sangha. Tässä tiivistyy hyvin minun ymmärrykseni Sanghasta: Nichirenin persoonasta alkanut traditio, ennen kaikkea Daimokun lausuminen, on yhdysside eri suuntausten välillä, se on Sangha. Siihen minäkin olen liittynyt, jopa ilman mitään muodollista jäsenyyttä ja fyysistä yhteyttä - yhtenä miljoonista Nichirenin seuraajien ketjussa halki vuosisatojen. 

Nichiren Shonin julistaa: "Kaikkien Nichirenin oppilaiden ja maallikkotukijoiden pitäisi lausua Nam Myoho Renge Kyo'ta siinä hengessä että monena ruumiissa, yhtenä mielessä, ylittäen kaikki erot keskuudessaan tullakseen yhtä erottamattomiksi kuin kala ja vesi jossa se ui..."

Itse en niin välitä koulukunta-eroista, vaan pitäisin jopa mielekkäämpänä kokoontua yhteen eri koulukuntia edustavien harjoittajien kanssa. Suomen oloissa se myös vaikuttaisi helpommalta kuin löytää muita Nichiren-buddhalaisia, jotka eivät ole tiukasti sitoutuneet tiettyyn yhteisöön (lue: Soka Gakkai Internationaliin - joskaan en toki halveksu heitä missään tapauksessa, en vain usko että he haluaisivat keskuuteensa jonkun, jolla on jo omat vahvat mielipiteensä ja vakiintunut harjoituksensa, joka poikkeaa jonkin verran heidän käytännöistään). Kansainvälisesti voisin kuvitella yhteyttä muihin Nichiren-buddhalaisiin, sekä eri suuntauksista että itsenäisesti harjoittaviin. 

Vielä edellä mainitusta Kulanandan kirjasta, koskien henkistä ystävyyttä: 

Avoimuus ja vuorovaikutus ovat myös tärkeitä ystävyydelle. Monilla ihmisillä on elämässään yksityinen alue, jota he eivät halua paljastaa muille. Jokin omassa käyttäytymisessä saattaa hävettää - syystä tai syyttä - tai jotain omaa ominaisuutta, joka on itsellekin käsittämätön, on mahdoton kertoa toiselle. Ystävien välisessä vuorovaikutuksessa nämä psyyken epämääräiset puolet selkiytyvät, ja ymmärrämme itseämme paremmin. Se on tärkeä osa prosessia, jossa luovutaan paikoilleen lukkiutuneesta minäkuvasta. Ventovieraiden seurassa voi olla vaikea vapautua, kuten myös sellaisten ihmisten kanssa, joilla ei ole samoja ihanteita kuin meillä itsellämme. On myös varsin helppo puijata itseään henkisen harjoituksen yhteydessä, antaa asioiden luisua alamäkeen ja teeskennellä, että omat pienet (tai jopa suuret) rikkomukset eivät todellisuudessa merkitse mitään. Mutta silloin kun ihanteet ovat yhteisiä, ne pysyvät helpommin elävinä. Kun toinen taantuu, ystävä voi ojentaa auttavan kätensä kannustaakseen tai nuhdellakseen. Lämmön ja luottamuksen ilmapiiri on välttämätön minkä tahansa henkisen yhteisön toiminnalle ja voi kehittyä vain syvien, aidosti toimivien ystävyyssuhteiden vaikutuspiirissä. Niiden kehittäminen on erityisen tarpeellista nykyajan länsimaisessa yhteiskunnassa, jota vaivaavat vieraantuminen, yksinäisyys ja eristäytyminen. Todellisten henkisten ystävyyssuhteiden kehittäminen on tärkeä osa buddhalaista harjoitusta. Ilman niitä sanghan ihanne jää iäksi tavoittamatta. 

Tässä on hyvin tiivistetty se miksi minäkin kaipaan yhteyttä muihin harjoittajiin, vaikka en koe tarvitsevani muodollista, institutionaalista sanghaa. Jos vain katsoo kuuluvansa henkiseen Sanghaan, jää puuttumaan olennainen, elävän inhimillisen vuorovaikutuksen ulottuvuus. Sen verran voisin kommentoida tekstiä, että positiivinen kannustus on aina hyvä, mutta mitään "nuhteita" en ottaisi hyvällä: räikeä vääryys on eri asia, mutta jos ajatellaan enemmän tulkinnanvaraisia kysymyksiä, buddhalaisen etiikan pitäisi olla henkilökohtainen asia! 

Pastori Ryuei McCormick ja Shami Ryugan Herrick (Nichiren Shu, San Franciscon alue) kirjoittavat Sanghasta: 

Ei ole olemassa yhtä ainutta tarkkaa määritelmää "Sanghalle". Kanonisista teksteistä selviää että Sangha merkitsi eri asioita eri aikoina. Sangha on yksi kolmesta aarteesta, joihin kaikki buddhalaiset turvautuvat: Buddha, Dharma, Sangha. Ei ole sutraa, vinaya-sääntöä, tai abhidharmaa, joka oikeuttaa institutionaalisen etuoikeuden tai auktoriteetin kaikkien harjoittajien yli. Kenenkään ei pitäisi väittää että hänen yhteisönsä on "Se Yhteisö". Buddha ei koskaan sanonut että tämä on yksi oikea tie. Buddha ei myöskään koskaan sanonut että kenenkään täytyy olla osa yhteisöä harjoittaakseen. Hänen itsensä tiedettiin häipyvän omille teilleen ajoittain. Ja heräämisensä hän toteutti itsekseen, yksin. 

Laajimmin määriteltynä Sangha tarkoittaa munkkien, nunnien, maallikkomiesten ja maallikkonaisten neljää kokoonpanoa. Buddha kuvataan usein opettamassa "nelinkertaista kokousta". Sanghassa oleminen on enemmän kuin itsensä identifioimista ja pelkkiä sanoja, se merkitsee tekemistä ja toimintaa, tai voitaisiin sanoa, "Namu". Buddha oli hyvin selkeä tarpeesta viettää aikaa hyvien ystävien seurassa ja ympäröidä itsensä hyvillä ystävillä. [Ks. tässä blogissa kirjoitus: Ystävyydestä!]

Munkit, nunnat ja maallikot ovat kaikki Buddhan seuraajia, ja samalla kun kaikki saattavat olla hengellisen kypsyyden eri tasoilla riippumatta munkkeuden tai maallikkouden asemasta, kummallakaan ei ole mitään suoraa auktoriteettiä toisen yli. On huomion arvoista että Buddha ei koskaan perustanut institutionaalista hierarkiaa tai auktoriteettia. Hänen kieltäytymisensä oli eräs pääsyistä konfliktiin Devadattan kanssa. Devadatta halusi olla "Johtaja". Kaikki Sanghan hallinnolliset päätökset Buddhan poismenon jälkeen tehtiin ryhmän konsensuksella, äänestämällä. 

Buddha ei kuitenkaan antanut buddhalaisille munkeille mitään auktoriteettia maallikoiden yli. Jos munkit eivät hyväksyneet asioita joita heidän maallikko-tukijansa tekivät, heidän ainoa oikeutensa oli kieltäytyä hyväksymästä maallikoiden uhreja. Samoin maallikko-tukijat saattoivat evätä uhrinsa jos munkit eivät käyttäytyneet hyvin. Joten Buddhan alkuperäisen Sanghan perustamisen ei ollut tarkoitus olla mitään muuta kuin kokoaikaisesti selibaatissa elävien harjoittajien vapaaehtoinen yhteisö, joiden tuli elää kiertävinä kerjäläismunkkeina, joita tukivat almuin ne jotka tahtoivat tukea heidän harjoitustaan. Hän ei pannut alulle kirkko- tai temppelijärjestelmää, jollaisen näemme tänä päivänä. 

Mikä on institutionaalisen Sanghan rooli? Institutionaalisella Sanghalla tarkoitamme sekä luostariohjeita seuraavien munkkien perintölinjoja, jotka voivat väittää että heillä on katkeamaton linja Buddhan perustamaan luostarisanghaan saakka, että moderneja buddhalaisia uskonnollisia instituutioita, joilla ei ehkä enää ole edes luostarisanghaa joka seuraa Buddhan asettamia sitovia sääntöjä. Näyttää siltä että institutionaalinen Sangha on olemassa helpottaakseen Sanghan autenttisempaa ilmennystä. Institutionaalisen Sanghan pointti on tukea niiden opetusta ja harjoitusta, jotka ylläpitävät ja jakavat ihmeellistä Dharmaa, yhteistyössä toistensa kanssa, ja ollen "hyviä ystäviä" toisilleen. Institutionaalinen Sangha voi tehdä tätä tarjoamalla harjoitusohjelmia, pätevöittämällä maallikkojohtajia ja vihkimällä papistoa, tarjoamalla aineistoa opetukseen, koulutukseen ja harjoitukseen, ja tarjoamalla valvontaa niin että jäsenten ja johtajien välillä voi olla vastuuvelvollisuus helpottamaan luottamusta ja harmoniaa. 

Lootus-sutra opettaa että Myöhemmän Ajan Sangha koostuu Bodhisattvoista, jotka ilmestyvät maan alta, ja jotka vastaanottivat erityisen lähettämisen opettaa Ihmeellistä Dharmaa luvussa 21. Maan Bodhisattvojen  Sangha haastaa kaikki institutionaaliset rajat. 

Lootus-sutrassa Buddha opettaa meille että me kaikki saavutamme suurta hyötyä kun olemme kykeneviä jakamaan edes säkeen tai lauseen Ihmeellisestä Dharmasta muiden kanssa. Tämä tarkoittaa että meidän pitäisi yrittää olla "hyviä ystäviä" kenen tahansa kanssa, jonka kanssa voimme harjoittaa yhdessä, kenen tahansa, joka voi auttaa kohottamaan meitä hengellisesti, ja kenen tahansa, jolle voimme tarjota apua hänen harjoituksessaan. 

Lootus-sutran luvussa 15 nämä Bodhisattvat tulevat eri kokoisissa ryhmissä. Joillain on suuria seuraajien seurueita, kun taas toiset maan bodhisattvat ovat yksin harjoittajia. Tämä osoittaa meille että jopa Maan Bodhisattvojen joukossa on tilaa yksin harjoittamiselle ajoittain. Muissa keskusteluissa sekä Mahayanaa edeltävissä että Mahayana-sutrissa Buddha puhui ylistäen yksin harjoittajista, jotka elivät erakkoina metsässä. Tämä sallittiin, kunhan nämä erakot silti keräsivät almuja maallikko-tukijoilta ja kokoontuivat muiden munkkien kanssa resitoimaan ohjeita yhdessä aina parin viikon välein täyden ja uuden kuun aikoina. On totisesti aikoja jolloin meidän täytyy mennä pois yksin kehittämään sitä mitä olemme oppineet, mutta Buddha selvästi tarkoitti että harjoittajat auttavat ja tukevat toinen toisiaan. 

Hiljattain sana "Sangha" on laajennettu sisällyttämään kenet tahansa, jolla on kiinnostus buddhalaisuuteen. Tämä laajempi Sanghan merkitys sisällyttäisi meditaatio-yhteisöt tai hengenheimolaisten ryhmät, jotka samaistavat itsensä Sanghaksi - tai buddhalaiseksi harjoitus-yhteisöksi. Se kattaa useita Sanghan määritelmiä tilapäisestä tai historiallisesta näkökulmasta. Siirrytäänpä nyt eteenpäin tarkastelemaan Sanghaa perimmäisestä, ikuisesta tai metafyysisestä näkökulmasta. Kun tarkastelemme Sanghaa metafyysisesti, on tärkeää olla unohtamatta miksi Buddha teki yhteisöstä yhden Kolmesta Aarteesta. Jälleen, perimmäinen sisältää tilapäisen, ja tilapäinen sisältää perimmäisen. 

Sanghan käsite voidaan jopa ulottaa käsittämään kaikki älylliset, tuntevat olennot - ja jopa kaikki yhtenäisen ekosysteemin asukit - yhden ainoan Sanghan jäseninä. Tämä inspiroiva visio tuo mukanaan korostetun yhteyden tunteen, suuremman arvostuksen keskinäisestä riippuvuudesta, ja jaetun vastuun kaikille olennoille kunnioittaa toisiaan ja välittää toisistaan. Mitä Lootus-sutra ja Nirvana-sutra tarkoittavat tällä Sanghan universaalilla merkityksellä on se, että kaikilla olennoilla on buddhaluonto, ja kaikilla olennoilla on syvä karminen yhteys Buddhadharmaan ja tulevat ajan täyttyessä heräämään ja saamaan toiset heräämään. 

Thich Nhat Hanh runollisesti kirjoitti tästä Sanghan universaalista metafyysisestä näkemyksestä:

"Buddhalaisissa kirjoituksissa sanotaan että on neljä yhteisöä: munkit, nunnat, maallikkomiehet ja maallikkonaiset. Mutta minä sisällytän Sanghaan elementtejä, jotka eivät ole inhimillisiä. Puut, vesi, ilma, linnut, ja niin edelleen, voivat kaikki olla Sanghamme jäseniä. Kaunis kävelypolku voi olla osa Sanghaamme. Hyvä tyyny voi myös olla. Voimme tehdä monista asioista Sanghamme tukevia elementtejä. Tämä idea ei ole kokonaan uusi; se voidaan löytää läpi sutrien ja myös abhidharmasta. Kivi, lehti tai Daalia mainitaan Lootus-sutrassa tässä suhteessa. Puhtaan Maan sutrassa sanotaan että jos olet tietoinen, silloin kun tuuli puhaltaa läpi puiden, kuulet opetusta tietoisuuden neljästä perustasta, kahdensankertaisesta polusta, ja niin edelleen. Koko kosmos saarnaa Buddhadharmaa ja harjoittaa Buddhadharmaa. Jos olet tarkkaavainen, pääset yhteyteen tuon Sanghan kanssa."

Sangha on yksi kolmesta aarteesta. Joten mitä tämä merkitsee niille jotka haluavat harjoittaa yksin, eli olla "itsenäisiä"? Buddha opetti että jos ei löydä hyviä ystäviä, sitten on parempi harjoittaa yksin kuin viettää aikaa toisten kanssa, jotka rohkaisevat epäterveeseen käyttäytymiseen, ja kenties manipuloivat näkemystä itsestäsi ja todellisuudestasi. 

Dharmassa kaikki ovat tervetulleita. Isot ryhmät, pienet ryhmät ja yksin harjoittajat. Jos et halua liittyä muodolliseen koulukuntaan, ryhmään, perintölinjaan tai organisaatioon, se sopii, mutta pitäisi muistaa että buddhalaisena oleminen on enemmän kuin vain itsen hyväksi harjoittamista. Tärkeä osa buddhalaisena olemista on oppia ja harjoitella olemaan hyvä henkinen ystävä muille. Kenties jopa aloittaen oman pienen ryhmän.

Harjoituksemme päämäärä on sekä herätä itse että jakaa tämä polku muiden kanssa monin tavoin, eikä aina perinteisin tavoin. Ystävällinen sana, auttava käsi, työskentely ilmastonmuutoksen estämiseksi, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta, kirjoittaminen, taide, musiikki, liike, muodolliset ja epämuodolliset buddhalaiset ryhmät voivat kaikki olla tapoja jakaa Dharmaa. Kaikki väliaikaisessa maailmassa on taitavia keinoja. On olemassa monia lukemattomia Dharman merkityksiä riippuen siitä kuinka sitä sovelletaan kuhunkin tilanteeseen. 

Me olemme kaikki tässä yhdessä, ja kärsivällisyydellä ja ymmärryksellä ja kaikkien olentojen, traditioiden ja uskontojen hyväksymisellä voimme parantaa maailman ja herättää itsemme. 

Jos Buddhan opetukset todella toimivat, silloin jokainen tulee vapautetuksi ja heränneeksi oman henkilökohtaisen ponnistuksensa kautta - ei välittäjä-opettajan/mestarin/johtajan/mentorin avulla. Jokaisen henkilön täytyy kehittää kykyä tehdä omat terveet valintansa kuinka taitavasti ja tietoisesti elää rakkaudella, myötätunnolla, ilolla ja rauhalla. 

Buddhalaisuus on kokemusperäistä. Buddha osoitti tien, jakaen kuinka vapauttaa itsemme kärsimyksestä, kuinka löytää onnellisuus; kuinka näytellä osamme kauniin rauhan ja rakkauden maailman luomisessa. Mutta on meistä kiinni todella tehdä se. Se on aikuista opetusta; Buddha kohtelee meitä kuin aikuisia, ei lapsia. Milloin tahansa Buddha lopetti opettamisen, hänen jäähyväissanansa olivat: "Nyt on aika tehdä kuten näette sopivaksi."

Yli 2500 vuotta buddhalainen traditio on tarjonnut tietä jokaiselle tulla heränneeksi, siten oivaltaen ja toteuttaen oman buddhaluontonsa. Buddha ei koskaan sanonut olevansa jumala, eikä hän sanonut että meidän pitäisi seurata häntä tuonpuoleiseen taivaaseen. Sen sijaan hän sanoi: "Tulkaa, kokeilkaa tätä ja nähkää itse." 

Buddha korosti henkilökohtaista vastuuta. Pohjimmiltaan buddhalaisuus opettaa että jos vapautamme itsemme, voimme vapauttaa maailman. Tietoisuus ja myötätunto ovat jaloja inhimillisiä ominaisuuksia, joita kaikki voivat kehittää. Harjoituksen avulla voimme elää luottamuksella ja itsevarmuudella, niin että ajatuksemme, sanamme ja tekomme voivat muuntaa meidät ja positiivisesti vaikuttaa kaikkiin ja kaikkeen ympärillämme.