MAAGIKKO

Tämä on tämän blogin viideskymmenes postaus! 

 Monet henkilökohtaiset oivallukseni ovat ripoteltuna blogeissani siellä täällä, koska ne ovat kehittyneet pikku hiljaa - kuten kehityksellä on tapana edetä. Uskon, että edes valaistuminen ei ole kertakaikkinen mystinen kokemus, kuten lainauksissa sivulla Harjoitus selitetään. Se on matka pikemmin kuin päämäärä. Koska oivallukseni ovat nimenomaan henkilökohtaisia, en tiedä onko niillä mitään annettavaa kenellekään muulle; ajattelenpa vain "ääneen"... 

Olen usein viitannut, niin tässä blogissa kuin muissakin blogeissani, edellisen puolisoni kuolemaan, ja miten käänteentekevä merkitys sillä oli elämässäni: siitä kertoo kirjoitukseni Muutosten aika. Viime vuonna hänen kuolemastaan tuli kuluneeksi jo seitsemän vuotta (ks. esim. postaukseni, "Katsaus kuluneeseen vuoteen" 31.12.2022), ja moni lienee kuullut "seitsemän vuoden sykleistä"; yleensä niitä sovelletaan ihmisen elämän ikäkausiin, mutta yhtä hyvin voidaan laskea muitakin seitsemän vuoden jaksoja. Erityisesti viime vuonna aloin huomata ajatellessani elämääni edesmenneen puolisoni kanssa, että painopiste pohdinnoissani oli siirtynyt kaikkeen siihen negatiiviseen, mitä tuo suhde piti sisällään. Jopa siinä määrin, että aloin  kyseenalaistaa koko suhteen, mutta siinä ei tietenkään voi olla kaikki koska kuitenkin olimme yhdessä niin kauan. Toisen blogini kirjoitukseen, Minun tieni, olen hiljattain lisännyt seuraavan ajatuksen: 

"Kun puolisoni kuoli, jo silloin kaukaiset hyvät muistot nousivat vahvasti pintaan. Vuosia myöhemmin näen pelkästään negatiiviset asiat, jotka saavat kyseenalaistamaan koko suhteen. Mutta totuus löytynee jostain siltä väliltä... yksinkertaisesti siksi että maailma ei ole mustavalkoinen. Aika on kaksiteräinen miekka: se antaa avaramman näköalan, mutta ehkä myös voi johtaa harhaan... tämän päivän silmin katsottuna asiat voivat näyttäytyä yksipuolisina: et enää edes tunne sitä ihmistä, joka joskus oli Sinä."

Kuten kerron mainitussa kirjoituksessa "Muutosten aika", erityisesti ensimmäisenä vuotena hänen kuolemansa jälkeen - mutta harvakseltaan myös myöhemmin - näin usein unta jossa olimme yhdessä ja ajattelin että minun pitää kertoa hänelle etten enää halua olla hänen kanssaan, koska olen löytänyt uuden rakkaan. Tänä vuonna kesällä pitkästä aikaa näin tuon unen taas; ajattelin siinä vain että minun täytyy päästä kyseisen rakkaani, nykyisen aviomieheni luokse, ja taaskaan en saanut sitä sanotuksi, aivan kuten silloin aikoinaan en saanut sanottua että olisin halunnut erota jo aikapäiviä sitten. Tällä kertaa uutta oli se että tuo uni aiheutti minulle ahdistusta, siitä oli tullut painajainen josta herääminen oli helpotus. Kuten oli lopulta helpotus vapautua tuosta ahdistavasta elämäntilanteesta, vaikka sitten niin äärimmäisellä tavalla, kun en sitä muutoin saanut itse aikaiseksi.  

Se sai minut ajattelemaan: silloin kun hän kuoli 2015, noin kolme kuukautta joka ilta juttelin hänelle, kunnes tuntui että on aika sanoa lopulliset hyvästit koska olin alkanut jutella iltaisin myös elävän ihmisen kanssa puhelimessa, eli nykyisen aviomieheni. Nyt olisi loogista kirjoittaa hänelle kirje, johon puran kaiken sen negatiivisen mitä tunnen häntä kohtaan, koska hän on nyt etäällä minusta sekä ajallisesti että ajatuksissa. Se on puhtaasti psykologinen teko, mutta minä en olisi minä, ellen muokkaisi siitä maagista rituaalia. Magia on niin ikään pohjimmiltaan psykologiaa, aivan kuten uskontokin. Paljon ei tarvinnut asiaa pohtia, kun siitä oli tulossa yksittäisen teon sijasta koko loppuvuoden kestävä henkinen prosessi. Kun ottaa huomioon että kyseessä oli melkein 19 vuotta kestänyt ihmissuhde, ei sen ehkä pitäisikään käydä kädenkäänteessä ja olla helppoa, yhtäältä päästää irti lopullisesti, mutta ennen kaikkea, vapauttaa itsensä negatiivisuudesta! 

Me pelkäämme hyvin paljon sanaa magia, sillä on huono kaiku, sillä sen merkitys on degeneroitunut ja sillä on puhtaasti taikauskoinen sointi korvissamme. Mutta maaginen oli alunperin yksinkertaisesti psyykkistä, muinaiset eivät tienneet psyyken olemassaolosta, joten kykenemättä kutsumaan mitään psyykkiseksi he käyttivät sanaa magia. 

- Carl Jung

Tieteen termipankki selittää, että puolalaissyntyisen antropologin Bronislaw Malinowskin (1884-1942) mukaan uskonnon ja magian funktiot ovat erilaisia; magiassa korostuu praktinen ulottuvuus, uskonto on luonteeltaan ekspressiivistä. Mutta vaikka uskonto ja magia on varsinkin vanhemmassa tutkimuksessa usein selkeästi erotettu toisistaan, kaikki tutkijat eivät ole tehneet näiden ilmiöiden välillä kategorista eroa, ja nykyisessä uskonto- ja kulttuuritutkimuksessa nähdäänkin magia usein eräänä uskonnon muotona, jolloin voidaan puhua esim. maagisuskonnollisista rituaaleista. 

Oma magian harjoitukseni - niin kuin sen itse määrittelen - on keskittynyt ennen kaikkea uuden vuoden yöhön, ja kirjoitan siitä seikkaperäisesti järjestyksessä toisessa tämän blogin julkaisussani ikinä, Vuoden maagisin yö, ja se oli ennen kääntymystäni buddhalaisuuteen, mutta olen jatkanut sitä senkin jälkeen, ja esim. vuoden vaihteessa 2021/2022 tein sen havainnon että... "vuoden vaihde sisälsi minulle sopivassa määrin sekulaaria ja sakraalia ohjelmaa. Olen maininnut että aion luopua vanhoista uuden vuoden traditioistani, mutta nyt täytyy sanoa että pääasia että traditio on elävää - ei vain tavan vuoksi, vaan sisäisestä tarpeesta kuten nyt." 

Muinaiselle nettisivulleni - jota ei enää ole olemassa (minusta riippumatta) - kokosin aikoinaan henkisyyden sanakirjaa, ja magiasta siellä sanottiin mm. seuraavaa: 

Magia tulee sanasta, maagi, pappi (vanhasta persiasta). Novaliksen mukaan magia on "sisäiseen maailmaan tietoisesti vaikuttamisen taito". Monet määrittelevät magian myös tieteeksi ja taidoksi saada muutoksia aikaan käyttämällä tahtoa. Aleister Crowleyn mukaan "jokainen aikomuksellinen teko on maaginen teko". 

Eli voisi melkein sanoa, että elämä on täynnä magiaa. Yleensä puhutaan "maagisesta ajattelusta" negatiiviseen sävyyn; minä myönnän olevani taipuvainen siihen, mutta koen että se juuri tekee elämästä paljon merkityksellisempää ja kiehtovampaa, kun kykenet näkemään sen tällä tavalla, ihmeenomaisena! (Tietenkin se voi olla myös negatiivista, tyyliin, "jos teen näin, minulle tapahtuu jotain ikävää.")  Lapsena se oli minussa luonnollisesti vielä vahvempana - muistan miten esim. näin puiden latvoissa taivasta vasten erilaisia hahmoja, ihmisiä ja eläimiä; minusta on valitettavaa että olen kadottanut tuon kyvyn... Mutta tietoisesti ja tarkoituksellisesti turvaudun magiaan siis vain erityistilanteissa, yleensä ollessani jonkin kynnyksellä, kun pitää päästää irti vanhasta ja suuntautua uuteen. 

Muinaiset käyttivät magiaa taivuttamaan kohtaloa. He tarvitsivat sitä vaikuttamaan ratkaisevasti ulkoiseen kohtaloon. Me tarvitsemme sitä vaikuttamaan ratkaisevasti sisäiseen kohtaloon ja löytääksemme tien jota emme kykene kuvittelemaan mielessämme. 

- Carl Jung: Punainen kirja

Eräällä YouTube-videolla kuulin äskettäin sanottavan, että "rukous on heikko magian muoto." Miksi heikko? Koska se siirtää voiman pois sinulta - annat sen jumalalle, hengelle, jumaluudelle. Projisoit voimasi johonkin ulkoiseen. Olet tuon jumaluuden tahdon alainen ja olet sitonut itsesi. Ei ole metafyysistä voimaa tuolla jossain, jumaluus on olemassa mielessäsi, ja mielesi on voimakas ja saa sen tapahtumaan. Magia korostaa harjoittajan tahdon voimaa. Jos työskentelet hengen kanssa, et kerjää vaan käsket henkeä. Olet maagikko ympyrän keskellä ja kaikki pyörii ympärilläsi, edustat universumin keskipistettä mikrokosmoksessa. Henget eivät ole todella olemassa, vaan edustavat aspekteja omasta tietoisuudestasi. Todellisuudessa tasapainotat psyykeäsi, ja edistynyt maagikko tietää tämän. Mitä monimutkaisempi loitsu, sitä enemmän se työstää tiedostamatonta mieltäsi (esim. jos kirjoitat jotain ylös kerran, voit unohtaa sen; jos kirjoitat sen sata kertaa, muistat sen varmemmin). Loitsu itsessään ei saa aikaan mitään, se aktivoi tiedostamattomia pyrkimyksiä mielessäsi, eikä magia saa mitään mahdotonta tapahtumaan. Vähän kuin plasebo-lääke, josta usein puhutaan vähättelevästi, mutta vaikutus on todellinen eikä tiede vielä osaa sitä täysin selittää. Magia on itsesi muuntamista, ja sitä kautta muihin vaikuttamista ja maailman muuttamista.

 Lisäksi videolla viitattiin siihen, että kristillinen Eukaristia on niin ikään maaginen rituaali (tästä katso vanha käännökseni, Eukaristian Gnosis). Tämä on hyvä pitää mielessä kun puhutaan buddhalaisuudesta. Joskus on vaikea nähdä omassa uskonnossa samaa mitä näkee muissa uskonnoissa. Voinee ehkä sanoa, että minun magiani on lähimpänä nk. kaaosmagiaa. En käytä valmiita kaavoja, vaan katson että se on vaikuttavinta kun teet siitä hyvin persoonallista, sellaista mikä sinua itseäsi puhuttelee. Niin ikään se on elementaalista magiaa, koska luonnon elementit - maa, ilma, vesi, tuli - ovat minulle tärkeitä. Elementit ovat läsnä myös traditionmukaisella Nichiren-buddhalaisella alttarilla (kyllä ne voi löytää kristilliseltäkin alttarilta - ei tarvita kuin kynttilöitä ja kukkia maljakossa!). Huomautettakoon tosin, että minä en käytä mitään metafyysisiä entiteettejä (jumaluuksia tms.), se tuntuisi minusta teennäiseltä. 

Nichiren arvosteli Puhtaan Maan koulukuntaa turvautumisesta yksinomaan Toisen voimaan - Amida Buddhan armoon, joka muistuttaa hyvin paljon kristinuskoa. Yleensä buddhalaisuuden käsitys rukouksesta on toisenlainen: "Sen sijaan että rukoillaan joltain ulkoiselta voimalta ratkaisua, buddhalainen kutsuu kokoon omat sisäiset resurssinsa kohdatakseen ongelmat" (ote sivulta Harjoitus). Tai kuten Wikipedia-artikkeli rukoilusta sanoo Nichiren-buddhalaisuudesta, että sen rukoilutapa, jossa toistetaan resitoiden Lootus-sutran säkeitä, on lähellä länsimaista rukoilukäsitystä, mutta: "Rukoileminen voidaan käsittää tässä prosessiksi, jossa ihmisen itsetuntemus syvenee ja mahdollistaa kehittymisen ihmisenä." Erityisesti Soka Gakkai International käyttää mielellään termiä rukoileminen, joka ei ole ehkä kovin buddhalainen, mutta tuttu käsite länsimaalaisille (joskin voi juuri kristillisten konnotaatioiden takia johtaa ajatukset myös harhaan). 

Joten buddhalaisuus ja magia? Trevor Corson, kirjailija, joka on viettänyt kaksi vuotta Kiinassa opiskellen filosofiaa, ja kolme vuotta Japanissa asuen temppeleissä ja opiskellen buddhalaisuutta, on naimisissa  toimittaja Anu Partasen kanssa, ja he ovat asuneet Suomessa vuodesta 2018, on kirjoittanut nettisivulleen artikkelin, "The Magic of Buddhism", joka kertoo Japanin buddhalaisuuden tärkeästä merkkihenkilöstä, joka ei ole kovin tunnettu lännessä, papista nimeltä Kukai, joka perusti Shingon-lahkon ("todellinen sana"), jolla yhä tänä päivänä on väitetysti yhtä paljon kannattajia kuin Zenillä. Shingon edustaa tantrista buddhalaisuutta (eli Vajrayanaa) kuten Tiibetin buddhalaisuuskin, ja jota myös esoteeriseksi buddhalaisuudeksi kutsutaan. Se korostaa mantroja, maagisia rituaaleja ja seremonioita kuolleiden puolesta. [Mitä Nichiren sanoi Shingonista, löytyy tämän blogin julkaisusta "Nichiren reformaattorina.". Vihje: ei kovin hyvää.] Toki juuri Japanissa buddhalaisuus on niin ikään aina elänyt rinta rinnan shintolaisuuden kanssa, josta olen tässä blogissa julkaissut kokoamani kirjoituksen. Eklektisyys on yleistä myös uuspakanuudessa. 

Luennosta Magic, Healing and Ethics in Tibetan Buddhism (pdf), ja kirjoituksesta Buddhism & Magic: 

Erottelumme uskonnon ja magian välillä palautuu varhaiseen kristinuskoon, kun "magian" arvosteleminen oli osa sitä pakettia millä varhaiset kristityt määrittelivät itsensä ja vähättelivät kilpailijoitaan. Mitä tahansa loitsua tai amulettia, jonka ajateltiin ilmentävän muuta kuin Kristuksen voimaa, luonnehdittiin pahojen henkien työksi. Jeesuksen ja apostolien "ihmeet" täytyi voimakkaasti erottaa "magiasta". [Katso myös pdf-kirja, Raamattu ja magia] 

Muinaisina aikoina egyptiläisten, babylonialaisten ja kreikkalaisten keskuudessa ja keskiaikana Renessanssin jälkeiseen aikaan asti, magia selitettiin suhteessa orgaaniseen todellisuuden ja maailman malliin. Tässä mallissa jokainen asia ja kaikki tapahtumat liittyvät toisiinsa sympatioiden ja vastaavuuksien suhteen. Magiaa pidettiin objektiivisena todellisuutena. Mutta nykyaikaisen tieteen nousun myötä 1600-luvulla, nämä vanhat selitykset kuinka magia toimii, eivät enää riittäneet kohdatessaan kellokoneiston kaltaisen mekanistisen universumin. Joten kahdella seuraavalla vuosisadalla magia tuli selitetyksi energioiden suhteen, mukaanlukien hienon hieno eli okkulttinen energia, jota ei voi havaita laittein. Kuitenkin ruumiimme ja mielemme voivat kokea sellaisia energioita, ollen paljon herkempiä instrumentteja kuin mikään kone. Viime vuosisadan alussa Freudin ja Jungin vaikutuksesta psykologinen ulottuvuus lisättiin magian selityksiin, jonka myötä psyykkisestä energiasta tuli libido ja vanhat jumalat ja henget nähtiin psykologisina arkkityyppeinä tai jopa projektioina. Kvanttifysiikka on siirtynyt tuolle puolen varhaisen 1800-luvun fysiikan vanhojen olettamusten, ja subjektin eli havainnoijan rooli jokaisen tapahtuman esiintymisessä on tullut tunnustetuksi. 

Käytettäessä termiä "buddhalainen magia", tarkoitetaan rituaaleja jotka suoritetaan kokonaan tämän maailman päämääriä varten, joissa buddhalaisuuden lopullinen tavoite - herääminen - on ainoastaan epäsuorasti läsnä käytännössä, jos lainkaan. Kun buddhia ja bodhisattvoja esiintyy näissä käytännöissä, heidän roolinsa pelastajana tai valaistumisen esikuvana ei ole etualalla, ja heidän tarkoituksensa on ainoastaan taata maagisen loitsun vaikutukset. Ja "magia" limittyy "lääketieteen" kanssa siinä että erityisiä lääkkeitä määrätään tiettyihin ongelmiin. 

Asian ydin tantrisen meditaatioharjoituksen eli Sadhanan harjoittelussa on oppia kuinka työskennellä luontaisesti ruumiissamme ja mielessämme olevan energian kanssa. Tantran päämäärä, joka edustaa muuntumisen polkua, on työskennellä energioidemme kanssa, ja sen rajapinnan kanssa jolla persoonalliset energiamme liittyvät niihin energioihin, jotka löytyvät ympäriltämme kenttinä välittömässä ympäristössämme. Tantran metodeita käyttäen voimme päästä käsiksi näihin luontaisiin energioihin, kasvattaa ja lisätä niitä ruumiimme astian sisällä, ja jopa kanavoida ja kohdistaa niitä saamaan aikaan jokin erityinen tarkoitus, kuten itsen parantaminen, muiden parantaminen, vaurauden puoleensa vetäminen, ja niin edelleen. 

Siteeratakseni itseäni, eräässä kirjoituksessani totean että "minun oma filosofiani... sulkee sisäänsä harjoittamani uskonnon saumattomasti, mutta se ei tyhjene siihen. Hengellisyyteni käsittää moninaisia aspekteja, koska ihminen on moninainen olento." Tai voisi myös sanoa: ristiriitainen olento - olemme sekä ruumis että mieli (ellei halua käyttää niin ladattua sanaa kuin "henki"). Olen ehkä vain entistä häpeämättömämmin valmis syleilemään tosiasiaa, että käytän satunnaisesti myös magiaa. 

Muuan ihailemani henkilö hengellisellä alueella, johon jollain tapaa pystyn samaistumaan, on Zeena Schreck, jonka haastattelun olen suomentanut aiemmin tässä blogissa: Saatanan kirkon perustajan, Anton LaVeyn tytär, joka ensin puolusti isänsä organisaatiota julkisuudessa 1980-luvulla, sitten katkaisi siteensä tähän ja hylkäsi satanismin, samalla jättäen kotimaansa. Nykyään hän on ollut jo pitkään tantrisen buddhalaisuuden harjoittaja ja opettaja, mutta kuten hänen nettisivullaan kerrotaan... 

Zeena sisällyttää henkilökohtaisiin harjoituksiinsa ja opetuksiinsa vuosikymmenten  gnostilaisten Sethiläisten teurgian traditioiden tutkimuksen, harjoittamisen ja henkilökohtaisen gnosiksen, joka juontaa juurensa muinaisesta egyptiläisen Seth-jumaluuden palvonnasta ja alkuperäisistä maagisista käytännöistä. Millään muotoa Zeenan opetuksilla jumaluudesta, joka tunnetaan nimillä Seth/Sutek, ei ole mitään tekemistä kalifornialaisen yhteisön kanssa, nimeltä Temple of Set, ei myöskään Typhonian O.T.O:n (eikä sen puoleen minkään muidenkaan harhaanjohdettujen Aleister Crowleyn [Theleman] inspiroimien permutaatioiden kanssa), eikä minkään muiden okkultisten ryhmien kanssa, jotka käyttävät Sethiä keulakuvana, filosofisena arkkityyppinä tai taiteellisena koristeena. Yhtälailla Seth-jumaluus puhtaimmassa alkuperäisessä olemuksessaan ei ole samanmerkityksinen tai keskenään vaihtokelpoinen "Saatanan" kanssa, kuten on virheellisesti julistettu 20. vuosisadan okkultisessa miljöössä, johon ovat vaikuttaneet varhaiset väärät käännökset ja juutalais-kristillisten tutkijoiden heidän omiin uskonnollisiin ennakkoluuloihinsa perustuvat väärintulkinnat. Zeena torjuu täysin sellaiset solipsistiset, postmodernit, itseluodut tulkinnat jumaluuksista, initiaatiosta ja magiasta. 2002 hän erosi järjestäytyneestä roolistaan Temple of Setin Ylipapittarena muodostaakseen Sethian Liberation-liikkeen, perustuen suoraan yhteyteensä itse jumaluuteen ja tältä tuleviin ohjeisiin. Zeena on myös vastaanottanut ohjeen sydänlamaltaan Ayang Rinpochelta, kuinka harjoittaa oikein sekä buddhalaisuutta että Sethiläistä teurgiaa, olematta ristiriidassa buddhalaisten lupaustensa kanssa. Tätä sovelletaan samalla tavalla kuin buddhalaisten harjoittajien kanssa, jotka alunperin ovat muista uskonnoista, kuten kristittyjä tai hinduja, jotka yhä ylläpitävät alkuperäisten uskontojensa aspekteja samalla kun tunnistavat että nuo uskonnot eivät ole todellinen tie vapautumiseen, valaistumiseen ja kaikkitietävyyteen, kuten Buddha Sakyamuni opetti. Sen tähden pitäisi ymmärtää, että millään tavalla Zeena ei yhdistä Sethiläisiä harjoituksiaan ja opetuksiaan (gnostilaistyyppisiä, ei länsimais-okkultistisia) buddhalaisiin. Myöskään hän ei sekoita niitä yhteen kuten monet okkultistit, sekulaarit humanistit, ateistit, akateemikot, ja kaikkien vakaumusten uskonnolliset kiihkoilijat väärin olettavat. Viimein, tehdäksemme sen 100% selväksi: satanismilla ei ehdottomasti ole sijaa Zeenan opetuksissa tai harjoituksissa. Nämä ovat kaikki virheellisiä käsityksiä, joita vastaan Zeena on lujasti. 

Käynnistin prosessin elokuun alussa, kesälomani alkaessa, eli aloitin nk. "oman elämän puhdistuksen" kaukoreikillä, joka opetettiin minulle reikin II tason kurssilla 1994: siinä lähetetään reikiä itselle menneisyyteen joka päivä aina viikon ajan yhtä vuotta kohti (tässä tapauksessa siis 1997-2015, minun ja edesmenneen puolisoni suhteen keston), noin 15 min kerrallaan. Laskujeni mukaan se tulee tällä tahdilla päätökseen marraskuun lopussa. Reikisymbolit auttavat ylittämään ajan ja paikan rajat ja saavat sen vaikuttamaan mielen tasolla. Minulle opetettiin että sitä voi tehdä vaikka televisiota katsoessa, mutta se ei minusta tekisi oikeutta asian vakavuudelle, joten käytän ajan meditaatioon, sytyttäen erityisen kynttilän, jonka sain lahjaksi yhteiseltä hyvältä ystävältämme jouluna 2015, enkä ole tähän asti polttanut sitä kuin kerran seuraavana vuonna ottaakseni siitä kuvan. Nyt se olkoon pyhitetty vain tähän tarkoitukseen, ja saa vähitellen palaa loppuun, kuten symbolisesti on sopivaa. Tämäkin harjoitus korostaa sitä että tässä on kyse ennen kaikkea minusta itsestäni, minun mielestäni, itseni muuttamisesta, eikä vaikuttamisesta johonkin ulkoiseen. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta omaa asennoitumistaan siihen voi. Annan itselleni armollisesti aikaa, mutta samalla asetan selvän tavoitteen. 

Reikistä ja magiasta on kirjoitettu paljon. On buddhalaisia jotka harjoittavat reikiä, ja on kristittyjä jotka harjoittavat reikiä. Ja on magian harjoittajia, jotka harjoittavat myös reikiä. Reiki vaatii vihkimyksen, initiaation (eli "virityksen") Reiki Masterilta/opettajalta, ja siinä käytetään symboleja, kuten monissa maagisissa järjestelmissä (ja uskonnoissa, mukaanlukien kristinusko). Energia itsessään on muinainen, kaikkialla läsnäoleva, mutta Mikao Usui ei "löytänyt reikiä uudelleen" eikä sitä harjoitettu jo muinaisessa Tiibetissä tai muualla, kuten joskus yhä näkee sanottavan, ja niin kuin minullekin aikoinaan opetettiin, vaan meidän tuntemamme reiki on hänen luomansa systeemi. Nuorempana olin erittäin herkkä aistimaan energioita, ja minulla oli voimakkaita kokemuksia mm. juuri reikikursseilla (yhä jatkuvassa päiväkirjoihini pohjaavassa kirjoitussarjassa, Ecce Ego, tulen seuraavassa osassa vuoteen 1994, jolloin kävin reikikurssit). Asian varjopuolena taisin olla herkkä myös toisten ihmisten energioille, mikä teki muiden kohtaamisesta välillä sietämätöntä. Nykyään niin ei voi enää sanoa. Koen kyllä energian virtauksen jollain tapaa kehossani, mutta huomattavasti lievempänä kuin silloin. Itsehoito on yhä erittäin rentouttavaa. (Hoidan päivittäin myös kissaamme; eläimet eivät tunne ennakkoluuloja.)

1994 symbolit olivat vielä salaisia, mutta ei kestänyt kauaa kun ne julkaistiin kirjassa Suomessakin, ja tänä päivänä ne on helppo löytää netistä; tarvitset silti II tason virityksen jotta ne toimivat. Sen myytin mukaan, joka minulle silloin kerrottiin, Mikao Usui oli kristitty. Mutta tosiasiassa hän oli buddhalainen, tarkemmin sanoen Tendai-buddhalainen, joka oli se koulukunta, johon myös Nichiren Shonin alun alkaen kuului, ja Usui tutki myös muita Japanin buddhalaisia suuntauksia, kuten Shingonia. [Katso Kari Paulus.com: Tendai ja Shingon] Perinteisessä japanilaisessa reikijärjestelmässä on erityisiä meditaatioita, symboleja ja mantroja, joilla voi nähdä olevan selviä yhteyksiä Tendai/Shingon-oppeihin. Kun itse kävin reikikurssit, ei Usuin alkuperäisiä meditaatiotekniikoita opetettu; se oli enempi länsimaistettua reikiä. 

Lisää Reikistä, katso linkkilista.=>

Ostin kalligrafiakynän ja mustepullon sekä erityistä paperia kirjoittaakseni kirjeeni. Edellä mainitun kynttilän lisäksi käytössäni on toinenkin pienempi kynttilä, jonka olen kauan sitten valanut itse ja käynyt sytyttämässä sen minun ja edesmenneen puolisoni kihlapaikalla, metsässä järven rannalla, eikä sitä ole sen koomin poltettu. Samalla otin sieltä mukaan myös pienen kiven edustamaan maa-elementtiä. Tämä tapahtui siis puolisoni ollessa vielä elossa, kun halusin ikään kuin muistutuksen kihlauksestamme, joka oli kokonainen (maagisuskonnollinen) rituaali. Siksi onkin hyvä ajatus käyttää näitä samoja elementtejä nyt tähän tarkoitukseen. 

Edelleen suunnitellessani sitä miten menettelen, otin mukaan (suomalaisen) ametistikiteen, jonka 1997 ostin Lapin reissulta ja toin lahjaksi puolisolleni, jonka olin vasta hiljattain tavannut. Lisäksi tarvitsen pienen lasisen ruusuin koristellun kulhon, joka oli hänen ensimmäisiä lahjojaan minulle. 1990-luvulla harrastelin paljonkin jalokiviterapiaa, en juurikaan sen koomin. Nyt pistin kiteen ns. "puhdistumaan" ensin parvekelaatikon multaan vuorokaudeksi (maa-elementti), sitten parvekkeen pöydälle (ilma) ja vesikulhoon (vesi). Lopuksi pyöräytän sitä kynttilänliekissä (tuli). "Ohjelmoin" sen ajatuksella, reikiä apuna käyttäen, unityöskentelyä varten - unimaailmastahan tämä kaikki sai alkunsa - ja pistän tyynyn alle. 

Ajankohta varsinaiselle rituaalille lomani aikani kävi ilmeiseksi ihan itsestään, kun törmäsin tietoon että Perseidien meteoriparvi näkyy elokuussa 2023, ja pian sen jälkeen on uusi kuu. Tähdenlentojen henkisestä merkityksestä löysin tietoa netistä: mm. ne ovat symboleja henkisestä muutoksesta, ja niiden ohikiitävä luonne muistuttaa meitä elämän pysymättömyydestä ja henkilökohtaisen kasvun tärkeydestä. Ne voivat inspiroida itsetutkiskeluun, rohkaisten uudelleenarvioimaan tavoitteitamme ja sitoutumaan henkisen kasvun ja itsensä parantamisen polulle. Uskotaan, että tähdenlennot lisäävät loitsujen voimaa, vahvistavat maagisen työskentelyn intentioita ja vaikuttavuutta. Uudesta kuusta taas sanotaan, että se on uusien alkujen jakso, ja sen tähden ihanteellinen uusien aikomusten asettamiselle ja siementen istuttamiselle tulevaisuutta varten. Niin ikään Venus-planeetan vaiheet vaikuttavat otolliselta, jos näinkin pitkälle haluaa tulkita... Ei sillä, että tällaisilla seikoilla olisi loppujen lopuksi mitään väliä - enhän edes voi sanoa ymmärtäväni niitä kovin syvällisesti, ja kyse on kuitenkin ennen muuta sisäisestä työskentelystä - on vain hauska todeta miten moni yksityiskohta osuu kohdilleen. 

Kirjeen kirjoittaminen oli vaikeaa henkisesti, vaikka tavallaan se soljui melkein itsestään. Käytännön syistä päätin rajoittaa sen yhden A4 arkin toiselle puolelle. Sisältö on tietenkin henkilökohtaista, puhuttelin suoraan edesmennyttä puolisoani, enkä säästellyt sanojani, mutta ei se mikään suoranainen vihanpurkaus ollut, vain rehellinen totuus meidän suhteestamme niin kuin minä sen näen. Taittelin arkin, suljin sen sisään hiukan suitsukehartsia, ja sinetöin sen. Piirsin ilmaan sen ylle reikisymbolit ja pidin sitä käsieni välissä hetken. Säilytin sitä alttarillani seuraavaan vaiheeseen asti. 

Seuraavassa vaiheessa muutaman päivän kuluttua tein mini-pyhiinvaelluksen/retriitin kihlapaikallemme, jossa viivyin melko pitkään - oli rauhoittavaa vain istuskella rantakalliolla, katsella järvelle ja kuunnella aaltojen loisketta. Samanlaisella irtipäästämisen intentiolla kuin suoritan vastaavan rituaalin uudenvuoden yönä, heitin vuosia sitten tältä paikalta ottamani kiven nyt järveen, ja poltin kirjeeni. Otin mukaan hiukan järvivettä, jonka kotona pistin kulhoon jossa se saa itsestään haihtua hiljakseen. Poltin omatekoisen kynttiläni loppuun.  Toisin sanoen, tässä on tiettyjä vastaavuuksia: kivi takaisin sinne mistä se oli otettu, vettä mukaan - haihtuu itsekseen; kynttilä palaa loppuun (vesi ja tuli, tavallaan vastakkaiset elementit, mutta kumpikin puhdistavia omalla tavallaan). Prosessi on vielä erittäin keskeneräinen, mutta toisen, joka ilta polttamani kynttilän korvaajaksi ostin jo Tarotpuodista uuden, Baphomet-kynttilän: se vain tuntuu nyt sopivalta. 

Tiivistäen paradoksinomaisesti: minä "uskon" magiaan, mutta uskonko siihen, on toinen juttu. Jotkin asiat eivät minusta vaadi liikaa järkeilyä ja määrittelyä. Joskus olennaista on teko, ei pohdinta. Kummallekin on aikansa ja paikkansa. 

Minä ja muut

Itsetuntemusta olen pitänyt aina suuressa arvossa ja käyttänyt sen apuna erilaisia työkaluja elämäni varrella. Niitä tosin pidetään yleisesti huuhaana, esim. astrologia, Tarot, riimut, numerologia, yms.

Vakavasti otettavimman - sekin on tosin varmasti mielipidekysymys - vaihtoehdon löysin TE-toimiston (!) kurssilla aikoinaan, nimittäin enneagrammin. Itse olen selkeästi tyyppiä 5.

Vuonna 2019 Yle julkaisi artikkelin tutkimuksista, joiden mukaan ihmisten ei kannata murehtia mitä muut heistä ajattelevat... sillä oikeasti ketään ei kiinnosta: kaikki ajattelevat lähinnä itseään. Minusta tässä oli outoa vain se että johtopäätökseen ylipäänsä tarvittiin tutkimuksia!
Voin rehellisesti sanoa että rakastan itseäni. Ei voi rakastaa aidosti ketään toista, jos ei ensin rakasta itseään. Niinhän Jeesuskin opetti: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Ei se ole egoistista itserakkautta kun tiedostaa, että viime kädessä "itse" on vain haihtuva illuusio... mutta tämä tunto minästä on väliaikaisesti tarpeen toimiaksemme maailmassa. 

Kaikista suurin oivallus minulle tuli niinkin myöhään elämässä kuin vasta neljänkympin tienoilla, kun törmäsin introvertin käsitteeseen. Ehkä siitä on alettu laajemmin puhua vasta niihin aikoihin? 

Yhtä-äkkiä kaikki kummallisuudet omassa persoonassani, joita ihmettelin itsekin nuorena, saivat selityksensä. Minussa ei ole kertakaikkiaan mitään vikaa, en ole myöskään "ujo": aivoni ovat vain virittyneet toisella tavalla kuin enemmistöllä ihmisistä. Se on toisin sanoen synnynnäinen, biologinen ominaisuus. Minä olen saanut sen todennäköisesti jo geeneissä molemmilta vanhemmiltani (perinnöllisyyden osuus on lukemani perusteella kaikissa tutkimuksissa todettu vahvaksi). 

Hauskaa, että tämä jako perustuu C.G. Jungin työhön (sitä en tiennyt tai muistanut, luin vasta nyt), jota muutenkin arvostan paljon; olen koonnut ja kääntänyt kirjoituksen hänen uskonnon merkitystä koskevista käsityksistään. 

Introversio on toki tuonut haasteita elämään, nimenomaan suhteessa muihin ihmisiin. Nuorena kärsin yksinäisyydestä, nykyään nautin yksin olosta, eikä minulla paradoksaalisesti ole siihen mahdollisuutta niin paljon kuin ehkä haluaisin.
Puolisoni taitaa olla ambivertti. Kun kohtaamme yhdessä uusia ja vieraita ihmisiä, hän käyttäytyy kuin ehta introvertti ja vetäytyy, ja minä yritän molempien puolesta velvollisuuden tunnosta täyttää "kohteliaisuuden vaatimukset". Kun olemme kahden (ja tuttujen seurassa), hän vaikuttaa äärimmäisen ekstrovertilta, jopa siinä määrin, että saatan välillä tuntea uupumusta... ja hän kaipaa seuraani, vaikka vain television katsomiseen yhdessä. Mutta me olemme toistemme parhaat ystävät, ja käytän hyväkseni kaikki tilaisuudet jolloin saan olla rauhassa omissa oloissani, ja onnekseni se on mahdollista myös työssäni.
Jos minulla ei ole tätä mahdollisuutta, kadotan yhteyden sisimpääni; ja kun kadotan yhteyden sisimpääni, kadotan yhteyden myös toisiin ihmisiin ympärilläni.
Edesmennyt puolisoni oli toisaalta erittäin ekstrovertti, ja siitä huolimatta hän antoi minulle paljon omaa tilaa... niin paljon, ettei meidän välillämme lopulta enää mitään muuta ollutkaan kuin tilaa.

Toisaalta ei pidä liikaa takertua ajatuksiin, kuten "minä olen introvertti, siksi en voi..." tai, "siksi minun täytyy..." 

Enemmänkin se on minusta eräänlainen supervoima. Ikään kuin ulkopuolisena tarkkailijana näen esimerkiksi läpi sosiaalisten pelien, joita ihmiset pelaavat, ehkä tiedostamattaankin. Ei kai ihme että minulla oli myös kyyninen vaihe, jolloin olin pettynyt ihmisiin yleisesti. Silloisen puolisoni kuolema palautti uskoni ihmisiin, koska niinkin moni osoitti oikeasti välittävänsä ja antoi aikaansa. 

Kun nyt täytän pyöreitä vuosia, olen kauan haaveillut kerran elämässäni pitäväni kunnon juhlat, mutta on pakko olla realistinen. En tunne tarpeeksi ihmisiä joita voisin kutsua, enkä näe mitään syytä kutsua puolituttuja - eli käytännössä täysin vieraita. Ja toisaalta on tosiasia, että mitä vähemmän  ja mitä läheisempiä ihmisiä, sen paremmin viihdyn. Kysymyshän on minun juhlastani, joten totta kai minun viihtyvyyteni on ensisijaista. 

Kyllä minä osaan keskustella ja huumorintajuakin löytyy. Se vain vaatii sen että kemiat kohtaavat ja aihepiiri kiinnostaa. Small talkia en todellakaan hallitse enkä ymmärrä. Jos joku sanoo että "kaunis ilma", mitä siihen muuta voisi sanoa kuin "niin on". Jokainen voi nähdä sen omin silmin. 

Sellaista asiaa kuin "kiusallinen hiljaisuus" ei minun mielestäni ole olemassakaan. Hiljaisuus ei koskaan voi olla kiusallista, vaan usein pikemminkin tervetullutta. Ei maailmaa tarvitse joka hetki täyttää tyhjällä höpinällä! Kiusallista siitä voi ehkä tehdä kun huomaat toisen odottavan enemmän ja kiusaantuvan kun ei saa vastakaikua, mutta se on silti lähinnä hänen ongelmansa.
Yhteinen hiljainen meditaatio on toiminut joskus hyvin kahden tai useamman ihmisen kokoontumisen alustuksena. Mutta tietenkään kenenkään ei pitäisi kokea sitä muodollisena ja pakottavana. Minulle hiljaisuus on luontaista. Siksikin Nichiren buddhalaisuuden harjoitus on erityisen hyvää tekevää minulle, koska se perustuu ääneen lausumiseen! 

Minä olen jo nuorena jaotellut tuntemani ihmiset kolmeen selvästi erottuvaan kategoriaan: ystävät, kaverit, tuttavat. Ystävät ovat harvat ja valitut, lähipiiri jolle voi uskoutua; kavereiden kanssa voi puhua niitä näitä ja ehkä tehdä jotain yhdessä; tuttavia tavataan sattumalta ja moikataan, vaihdetaan korkeintaan pinnalliset kuulumiset. ("Mitä kuuluu?" on oikeastaan turha kysymys, pelkkä amerikkalaistyylinen muodollisuus, sillä siihen kuuluu vastata vain yhdellä tavalla, vaikka se ei olisi edes totta!)
Luulen, että ekstroverteilla on rima matalammalla, toisin sanoen löysemmät kriteerit sille mitä he kutsuvat "ystävyydeksi". Minä en näe sitä hyvänä, mutta se on heidän asiansa. 

Ystäviä ei löydy etsimällä. Tämä on elämänkokemukseen perustuva havainto. Elämä tuo heitä eteen silloin tällöin, harvakseltaan. Koska saatan luonnostani olla aluksi varautunut, annan tietysti itsestäni vaikeasti lähestyttävän vaikutelman ja se vaatii toiselta osapuolelta aloitteellisuutta ja kärsivällisyyttä, joita monillakaan ei ole. Ystävät eivät myöskään välttämättä ole elinikäisiä; eihän romanttinen rakkauskaan aina ole, joten miksi ystävyys siinä suhteessa eroaisi. Kokemukseni mukaan ystäviä tulee ja menee.
Suhteet myös muuttuvat. Erään hyvän ystävän kanssa kirjoittelimme joskus tiheään tahtiin pitkiä kirjeitä käsin, nykyään soittelemme muutaman kuukauden välein. 

Pidän itseäni fiksuna ihmisenä - mutta eivätkö kaikki muutkin niin ajattele itsestään - ja myös mukavana... kunhan minut oppii tuntemaan. Mukavuuskin on kuitenkin henkilökohtainen tulkinta. Viime kädessä kaikki riippuu niistä kuuluisista kemioista.
Ja loppujen lopuksi kukaan ei koskaan opi tuntemaan minua kokonaan: säilytän aina sisimmän "pyhän" alueeni suljettuna ulkopuoliselta maailmalta... enkä usko, että sitä olisi edes mahdollista jakaa kenenkään kanssa. On myös asioita, joista valitsen olla puhumatta kenenkään kanssa, vaan pidän itselläni ja pohdin itsekseni. Ne kuuluvat varjoon, eivät avoimesti päivänvaloon. 

Nykyään internetin aikakaudella monet tuntuvat sekoittavan asioita pahasti ja luulevat nettimaailmaa oikeaksi maailmaksi. Olen vähän ymmälläni seuratessani esim. tv-sarjaa Catfish, jossa selvitellään nettihuijauksia; tyypillisesti joku tekeytyy joksikin toiseksi ja saa jonkun rakastumaan itseensä. 

Minä suhtaudun nettisuhteisiin jo periaatteessa skeptisesti. Jos en tunne Facebook-kaveria todellisessa elämässä, minä en tunne häntä. Piste. Hän ei ole oikea kaveri, ainoastaan nettituttava. Itse en käytäkään mitään muuta sosiaalista mediaa, ja minulla on alle sata FB-kaveria koska en aktiivisesti lisäile heitä. 

Toki kommunikointi tekniikan välityksellä on introvertille helpottavaa. Ilmaisen itseäni aina paremmin kirjoittamalla, mutta toisaalta taas chättäilystä en pidä juuri sen reaaliaikaisuuden vuoksi: en pysty suhtautumaan siihen "keskusteluna", johon pätevät samat vapaamuotoiset säännöt kuin puheeseen; kun minä kirjoitan, haluan ilmaista sanottavani huolellisesti ja harkiten, en suoltaa silkkaa tajunnanvirtaa oikeinkirjoituksesta piittaamatta.

Introversioni näkyy myös siinä, että vaikka edelleen kuulun Kristiyhteisön seurakuntaan ja käyn kirkossa silloin tällöin - olen kuulunut yli 20 vuotta, ja joskus ollut myös erittäin aktiivisesti toiminnassa mukana - ja olen yhä kotonani niissä puitteissa (millä tarkoitan sekä ihan fyysistä rakennusta että sakramentteja), fakta on se että sosiaalisesti en ole koskaan tuntenut kuuluvani sinnekään, kuten en mihinkään muuhunkaan joukkoon. En ole koskaan varsinaisesti ystävystynyt yhdenkään seurakuntalaisen kanssa.
Tämä on myös syy miksi minulla ei ole mitään halua käydä esim. Soka Gakkai Internationalin tilaisuuksissa nyt kun olen Nichiren buddhalainen. Minulla ei ole siihen minkäänlaista tarvetta: oma yksityinen harjoitukseni riittää minulle oikein hyvin. Yhteisö ei toisi siihen mitään oleellista lisää, pikemminkin pelkään että se loisi ryhmäpainetta oletuksillaan ja odotuksillaan!
Varmasti olisi hyödyllistä ja antoisaa voida puhua jonkun samanhenkisen ihmisen kanssa näistäkin asioista... "samanhenkisen", eli käytännössä samaa uskoa harjoittavan. Uskonto on kuitenkin viime kädessä henkilökohtainen asia, joka on tarkoitettu elettäväksi. Puhuminen siitä jonkun eri tavalla ajattelevan kanssa on hiukan kiusallista; aivan kuin minun pitäisi puolustella itseäni.
Minulla on hyvä ystävä, jonka kanssa myös rukoilimme kun olin vielä kristitty, ja hän ilmeisesti koki sen merkityksellisenä. Nyt olemme ehkä vähän etääntyneet henkisesti, mikä on sääli, ja taidamme suorastaan vältellä koko aihepiiriä.

Olen avoin uusille tuttavuuksille, vaikka nykyisiäkään ystäviä/kavereita en jaksa tavata kovin usein, ja mieluiten tutustuisin ihmisiin kasvotusten, mutta toki netin välityksellä on hyvä aloittaa.
Minulla ei sinänsä ole mitään ennakko-odotuksia... mutta koska olen aina tullut paremmin toimeen naisten kanssa, toivoisin tutustuvani nimenomaan miehiin, ja jos olet homo/bi, aina parempi. Silloin meillä on jo jotain yhteistä, vaikka se ei vielä ole paljon: Prideissa voi kokea tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta itse asiassa olemme aivan yhtä heterogeeninen 😄ryhmä kuin ihmiset yleensäkin. Seksuaalinen suuntautuminen on pieni osa ihmisyyttä.
Jonkinlainen henkinen maailmankuva on toivottavaa; jos olet buddhalainen, se on toki iso plussa, mutta ei välttämätöntä, ja en edes uskalla toivoa että Suomesta löytyisi toista Nichiren buddhalaista näillä kriteereillä.
Introvertti ei missään tapauksessa tarvitse olla: en edes ole varma, pystyisinkö elävässä elämässä tulemaan toimeen toisen introvertin kanssa (olemmehan me aika haastavia - jo itse itsellemmekin - ja minun on vaikea tulla toimeen oman äitinikin kanssa, koska hänestä ei meinaa saada mitään irti.)! Kunhan ymmärtää suurin piirtein mistä on kysymys.