Että kaikki olennot kaikkialla ovat onnellisia

 En tiedä miten selkeä tästä kirjoituksesta tulee; minulla on useita ajatuksia, jotka tavallaan liittyvät toisiinsa, joten yritän yhdistää erilliset langanpätkät yhteen. Se, muodostuuko siitä "punainen lanka", jää lukijan päätettäväksi. Jos olisin jakanut kirjoituksen useaan julkaisuun, niistä olisi mielestäni tullut turhan lyhyitä, joten tässä on oikeastaan koottuna kaikki mitä olen ajatellut tai kokenut vähään aikaan. 

Mökki Viikinsaaressa.

Kesälomalla minulle tyypillisesti meni toista viikkoa ennen kuin lomailu lakkasi ahdistamasta: se on se vanha tuttu ilmiö, että kun muuten kaikki on elämässä todella hyvin, niin sitten kun yhtäkkiä on enemmän aikaa, alat helposti ylianalysoida itseäsi... masennuksen partaalle saakka. Ja toisaalta taas tuntuu siltä että voisin viettää koko kuukauden yksin hiljaisuudessa, näkemättä ketään, jos se vain olisi mahdollista - mutta saatan yliarvioida itseäni, ja ehkä se olisi aivan liian ekstriimiä jopa minulle. Niin suomalainen minäkin olen, että jo viikkokin maaseuden rauhassa tekisi varmasti hyvää. Lähimmäksi tätä pääsimme viimeisellä lomaviikollani, kun menimme puolisoni kanssa yhdeksi yöksi Tampereen Viikinsaareen mökkeilemään; mökit ovat aivan uusia, ja toimin hetken mielijohteesta: yhä kotikaupungissa, lähellä, mutta silti syrjässä. Vasta kun on viettänyt yön Viikinsaaressa, osaa toden teolla arvostaa sitä millainen keidas se on. Vain 3/5 mökeistä oli elokuun arkiviikolla varattuja, joten meitä oli vain viisi ihmistä koko saaressa yön yli. 

Edellisellä viikolla kävimme päiväkäynnillä Helsingissä, luonnontieteellisessä museossa, Kiasmassa ja tuomiokirkossa, joten tämä oli myös hyvää vastapainoa sille. 

Toisaalta minullakin on joskus myös tarve sosiaalistua ja tavata muitakin ihmisiä kuin puolisoani. Niin paljon kuin häntä rakastankin, oli ihan hyvä ajatus että lomamme olivat limittäin eivätkä täysin päällekkäin. Normaalissa arjessa elämänrytmimme sopivat yhteen täydellisesti; emme kyllästy toistemme naamoihin. Alkulomalla aloin kyllästyä itseeni, en häneen. Pakko todeta, että on ilo palata töihin ja vakiintuneeseen elämänrytmiini, vaikka lomallakin pidin kiinni tietyistä rutiineista, kuten nukkumaanmeno- ja ylösnousemisajoista. Nyt voin ainakin sanoa että tämä kuukauden loma todella tuntui pitkältä. 

En ole immuuni tässä ajassa vahvasti vaikuttavalle polarisaatiolle: valitsen puoleni ihan yhtä suurella kiihkolla kuin kuka tahansa, sekä yleisemmin nettikeskusteluja lukiessa (ja on suuri virhe edes lukea niitä, unohdan sen joskus, mutta ainakaan en osallistu niihin) että henkilökohtaisessa elämässä. Ja kärsin siitä itse eniten. 

Epäilen, että moni ei edes omalla kohdallaan tunnista mitä se merkitsee: et ilmaise vapaasti omia yksilöllisiä mielipiteitäsi ja puolusta kantaasi - olet vain reagoiva laumaeläin. Sen sijaan että seisoisit horjumatta omilla jaloillasi, olet kuin tuuliviiri. Sinua eletään. Päästät muut ihosi alle valitsemaan tunteesi. Se on jo suurta edistystä jos kykenee tajuamaan että olet osa ongelmaa. Vaikka tähän kirjoitukseen on koottu erilaisia aiheita, tuntuu että kaikki syyt ihmisille ilmentää vihaa, kaunaa, katkeruutta, eripuraa toisiaan kohtaan, ovat lopulta vain tekosyitä purkaa omaa sisintään, omaa pahaa oloaan. Ja mikä pätee muihin, pätee myös minuun. 

Koko maailma varautuu Donald Trumpin uudelleenvalintaan Yhdysvaltain presidentiksi. Ehkä hän toisella kertaa onnistuisi tekemään itsestään elinikäisen diktaattorin ihailemansa Putinin tavoin. Kerran kuitenkin oivalsin että myös minä löydän itsestäni samanlaisia piirteitä kuin hänellä on, vaikka pyrin kätkemään ne, jopa itseltäni. Antakaa minulle valtaa ja minusta tulee suuruudenhullu; suosisin ilman muuta niitä jotka ovat olevinaan samaa mieltä kanssani ja mielistelisivät minua, ja tuomitsisin ankarasti toisinajattelijat. Ja minä olisin tietysti aina omasta mielestäni oikeassa ja tekisin kaiken hyvää hyvyyttäni. Amerikkalaiset on helppo nähdä hölmöinä, vaikka varsin hyvin tiedän että on myös fiksuja amerikkalaisia. 

Suomen nykyinen oikeistohallitus ei ole mieleeni, mutta täytyy iloita siitä että ainakin meillä demokratia toimii. Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmä ja epäsuora valintatapa näyttävät demokratian irvikuvalta verrattuna pohjoismaihin. Sipilän hallituksesta selvittiin hengissä, ja niin selvitään tästäkin. Seuraavissa vaaleissa vaaka kääntyy taas toiseen suuntaan, koska niin se vain menee... Politiikka vaatii kompromisseja, ja on mahdotonta olla kaikille mieliksi. 

Aina ei myöskään voi valita puolta: heristän kyllä sormea Israelin toimille, mutta kun vuosien varrella olen nähnyt dokumentteja vuoronperään kummastakin näkökulmasta, sekä israelilaisten että palestiinalaisten, olen aina kyennyt ymmärtämään molempia osapuolia, enkä voi sanoa että toinen on sataprosenttisesti väärässä. Ehkä kannan muodostamisen sijasta on parasta nousta tilanteen yläpuolelle, jotta näkee vapaasti molempiin suuntiin.  

Poliittisten mielipiteiden liiallisen esiintuomisen takia olen poistanut kavereita Facebookissa ilman sen suurempaa harkintaa - ja sitä en muista syistä tee kovin helposti, vaikka suurinta osaa "kavereistani" en edes oikeasti tunne - mutta erään kaverini jäädytin peräti kolme kertaa 30 vuorokaudeksi, ja aina "musiikillisten erimielisyyksien" vuoksi. Toisin sanoen, hän julisti liikaa omia mielipiteitään. Lopulta neljäs kerta toden sanoi ja poistin hänet kavereistani. On yksi asia julistaa omia mielipiteitään, mutta kokonaan toinen asia tulla kommentoimaan jotain mitä minä olen jakanut, että se on "paskaa". Minulla ei edes ollut suuria intohimoja kyseistä artistia kohtaan, ja toimin täysin neutraalissa mielentilassa, ihan periaatteesta. Mutta ehkä vain odotinkin tilaisuutta poistaa tuo ihminen, koska en itse asiassa koskaan erityisemmin pitänyt hänestä. Kyllä minullakin on omat ehdottomat suosikkini musiikin saralla, mutta en ole niin yksinkertainen että kuvittelisin oman makuni olevan absoluuttinen. Ehkä en pidä sinun mielimusiikistasi, mutta miksi haluaisin kertoa sen sinulle, vieläpä loukkaavalla tavalla. Tuntuu, että jotkut etsivät konfliktia tarkoituksella. Minusta sellainen ei palvele mitään tarkoitusta. 

Minun ykkössuosikkini on pari vuotta, heidän Euroviisuesiintymisestään saakka, ollut saksalainen Lord of the Lost. Bändi on oman määritelmänsä mukaan "genre fluid", ja onkin kuin kaikki kuuntelemani musiikkityylit olisivat samassa paketissa. Ei kai ihme, että en juuri muuta nykyään kuuntelekaan (eli lähinnä kuntosalilla kuulokkeilla pari kertaa viikossa). Kuten bändin nokkamies, Chris Harms, viime joulukuun Tampereen keikalla totesi, jotkut halveksivat heitä ja näitä ihmisiä varten he ovat tehneet tribuuttibiisin, Leave your hate in the comments: 

Viimeksi iloitsin siitä että Marilyn Manson on muutaman vuoden tauon jälkeen uuden levy-yhtiön listoilla, julkaissut uutta musiikkia ja lähtenyt kiertueelle. Itse olen myöhäisherännäinen hänen musiikilliselle neroudelleen. Minusta taide ja persoona täytyy erottaa toisistaan: mitä tahansa yksityiselämässä ja oikeussaleissa tapahtuukin, se ei vähennä henkilön lahjakkuutta ja saavutuksia. Miksi ne pitäisi mitätöidä, vaikka ei hyväksyisi kaikkia henkilön väitettyjä tekoja. Eikä kysymys ole kuitenkaan murhasta tai pedofiliasta. Ikään kuin henkilön elämä pitäisi tuhota; sehän olisi henkisesti kuin kuolemantuomio on fyysisesti, ja sitäkään en hyväksy. 

Taannoin eräs tuntemani ihminen, joka tekee eräänlaista henkistä hoitotyötä, avautui Facebookissa siitä miten negatiivisena hän koki eräät toisentyyppiset terapiat, mikä herätti myös paljon vastalauseita kommenttikentässä. Sillä ei ole väliä mitä mieltä minä olen kyseisistä terapioista, mutta olin salaa hyvin tyytyväinen: hän on niitä ihmisiä jotka aina näyttävät itsestään aurinkoisen puolen, kuten tuntuu olevan tapana joissain henkisissä piireissä, ellei kaikissa, ja nyt hän paljasti olevansa ihan yhtä inhimillinen kuin kuka tahansa ja kehtasi arvostella muiden "vääriä" valintoja. Joskus 1990-luvulla kun tutustuin kyseiseen ihmiseen, taisin ajatella että meistä voisi tulla ystäviä, mutta varsin pian huomasin että ei meillä ole riittävästi yhteistä. Jos joku vaikuttaa liian pyhältä ollakseen totta, hän todennäköisesti ei ole niin pyhä. 😇 Minä en välitä "täydellisistä" guruista ja pyhimyksistä; sellainen julkisivu herättää aina epäilyksen siitä mitä mahtaa olla pinnan alla. Minäkin olen nykyään mieluummin teeskentelemättä oma itseni, eli ajoittain hyvinkin v-mäinen.

En enää muista mitä suomalaista buddhalaista podcastia kuuntelin, mutta yhdessä sen jaksossa juontajat hämmästelivät julkitullutta "skandaalia" kun heidän traditionsa opettaja oli pettänyt vaimoaan prostituoitujen kanssa. Heidän oli ilmeisen vaikea ymmärtää että henkilö, jota he pitivät "valaistuneena", menettelee näin. Minä lähinnä hämmästelin heidän hämmästystään. Me olemme kaikki ennen kaikkea ihmisiä. Kun valaistuminen käsitetään kertakaikkisena ylimaallisena tapahtumana, joka tekee väitetystä kokijasta yli-ihmisen, totta kai odotukset häntä kohtaan ovat myös ylimitoitetut. 

Jopa Facebookin "Buddhalaisuus Suomessa"-ryhmässä esiintyi alkuvuodesta hyvin polemiikkia herättävää keskustelua yhden jäsenen toimesta. En siteeraa häntä aivan kirjaimellisesti, koska haluan pitää hänet nimettömänä, mutta hänen mukaansa länsimaissa on paljon elämänkatsomuksellisia buddhalaisia, jotka ovat esim. kirjoituksista omaksuneet Buddhan oppeja, ja he ovat aina ikään kuin risteyksessä, jossa yhdellä puolella on "mitä minä haluan", ja toisella puolella "buddhalaisuus kun minulle sopii." Nämä ihmiset eivät saavuta mitään. Tämä oli kai kirjoittajan ydinteesi. Lopuksi hän vielä totesi että totta kai eri mieltä voi olla - "omassa mentaalisessa kuplassaan": ovela tapa sanoa että väärässä olet kuitenkin, minä tiedän paremmin. Pari päivää myöhemmin tämä itse ilmeisesti hyvin valaistunut ihminen kritisoi lisää "lukutoukkia", jotka innostuvat opetuksesta eivätkä katso tarvitsevansa opettajaa tai linjaa. Loppuun hän liitti toivomuksen siitä että hänen kirjoituksensa selkeyttäisi buddhalaisuuden harjoittamista ryhmän lukutoukille. Joku kommentoi ettei buddhalaisuutta voi määritellä ulkoisin merkein, ja että ns. "linjat" ovat valtapeliä ja politiikkaa. Joku toinen totesi, että hänellä näyttää olevan vahva kutsumus selkiyttää oikean opin tieltä harhautuneille mitä on Tosi Buddhalaisuus.  

Tämä juuri kiteyttää oikein hyvin miksi minä pysyn itsenäisenä harjoittajana. Ja minä kirjaimellisesti harjoitan, päivittäin [katso sivu Harjoitus]. Lukea minun nimenomaan pitäisi enemmänkin - opiskelu on kuitenkin uskon ja harjoituksen ohella myös Nichiren Shoninin suositus. Nichiren-buddhalaisuuden piirissä, joka sekin pitää sisällään kymmeniä toisistaan paljonkin eroavia koulukuntia, etenkin Nichiren Shoshu-koulukunta on tunnettu äärimmäisen eksklusiivisesta opistaan, jonka mukaan juuri he edustavat todellista buddhalaisuutta.

Itse en yleensä halua koskea pitkällä tikullakaan tiettyyn aihepiiriin, koska ihmisiä lynkataan netissä jos he eivät hyväksy mukisematta ainoaa oikeaa (laajimmin levinnyttä) näkemystä. Tunnustan, että olen pitkään seurannut Samettia, joka on ns. detransitioitunut (piti itseään transmiehenä, kävi läpi peruuttamattomia fyysisiä transhoitoja, katui, ja nykyään on lesbonainen), ja on paljon käsitellyt kriittisesti nykyistä transaktivismia ja nk. "gender-ideologiaa", jotka hänen mukaansa eroavat paljon niistä ajoista jolloin hän itse ryhtyi prosessiin.  

Manse Pride-lippu

Hänen näkemyksensä vaikuttivat minuun alussa voimakkaasti. Ja kaiken uhallakin sanon että minusta hän vaikuttaa joka tapauksessa oikein mukavalta ihmiseltä, ja on yhä kiinnostavaa kuunnella hänen juttujaan... kun hän puhuu mistä tahansa muusta aiheesta! Enkä nyt sano etteikö hän saattaisi olla oikeassa joissain asioissa, mutta esim. tänä vuonna hän on paljon kritisoinut Pride-liikettä ja kertonut miten hän ei siedä enää edes perinteistä sateenkaarilippua. Se on hänen ongelmansa: en samaistu, joten en jaksa kuunnella. Minä osallistun Manse Prideen vuosittain - olen osallistunut Prideen Tampereella alusta asti, millä nimellä ja kenen toimesta sitä onkin järjestetty, eli vuodesta 2005. Helsingissä en ole koskaan käynyt Priden aikaan. Se on to-do-listalla, periaatteessa ainakin, mutta toisaalta sellainen väenpaljous ahdistaa jo ajatuksenakin. 

Joka vuosi saa lukea samat heteroiden typerät kommentit Pridesta: miten on niin vaikea ymmärtää, että Pridea tarvitaan tasan niin kauan kuin se herättää valtaväestössä vastalauseita. Sehän juuri kertoo että paljon on vieläkin tekemistä, varsinkin kun meidän aikanamme monin paikoin on otettu takapakkia vähemmistöjen oikeuksissa. Usein toistetun fraasin mukaan heteropride meillä on jokaikinen päivä. 

Surullisen kuuluisan television homoillan jälkeen 2010 minulla oli vaihe, jolloin en halunnut osallistua mihinkään toimintaan - olin kyllästynyt koko aiheeseen, enkä myöskään kannattanut tasa-arvoista avioliittolakia koska en osannut nähdä sitä tarpeellisena, rekisteröity parisuhde kun oli jo olemassa; tänä päivänä olen onnellisesti naimisissa. 

Pidän henkilökohtaisesti myös perinteisestä kuuden raidan sateenkaarilipusta - onhan jopa buddhalaisissa rukoushelmissäni mustien kivihelmien joukossa 2 x kuusi helmeä sateenkaarilipun väreissä (ks. kuva alla): uskonnollinen vakaumukseni on osa identiteettiäni, vaikka onkin vaihdellut elämäni aikana siinä missä seksuaalinen suuntautumiseni on pysynyt vakaana, joskin ymmärrykseni myös jälkimmäisestä on  tarkentunut ja saanut lisämääreitä viime vuosina. Nämäkin ovat vain persoonan rakennuspalikoita, eivät koko sen perustus. 

Seksuaalinen suuntautuminen on sitä mitä olet sisäsyntyisesti ja uskonto valitaan ympäröivästä maailmasta, joten paras valita sellainen vaihtoehto, joka tukee edellistä identiteettiä, eikä ole ristiriidassa sen kanssa. Ainahan se ei toki mene näin kivuttomasti, sen tiedän itsekin, mutta tasapainoa ja onnellisuutta et saavuta niin kauan kuin ristiriita on olemassa, ja vain toista näistä voi muuttaa: uskonnollista katsomusta. 

 Kritiikki, jota joskus esitetään näitä uusia, "progressiivisia" lippuja kohtaan, on mielestäni aiheellista: alkuperäisen lipun raidat kun eivät kuvaa tiettyjä ihmisryhmiä, vaan henkisiä ideoita: siihen lukeutuvat jo kaikki! Mutta jos on valittava, niin Manse Priden oma progressiivinen versio on ehdottomasti paras: siinä ainakaan raitakonseptia ei ole sotkettu muilla kuvioilla, jotka tekevät lopputuloksesta omituisen sekasotkun.  

Rukoushelmeni

Olen tuntenut vain muutaman transihmisen elämäni aikana, mutta eihän minulla juuri ole homokavereitakaan - tai kavereita ylipäänsä; en tunne juurikaan ihmisiä. Piste. Joka tapauksessa minä en tiedä mitään transkokemuksesta. Sitä ei voi verrata siihen että tajuaa olevansa homo. Väkisinkin tulee mieleen että olemme kaksi hyvin erilaista ihmisryhmää, jotka aika keinotekoisesti niputetaan yhteen. Mutta vaikka juuri Priden aikaan voi kokea tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, en puhuisi myöskään "homoyhteisöstä"... minä en ainakaan koskaan ole sellaiseen kokenut kuuluvani. Seuraavaksi voisi tietysti kysyä, koenko kuuluvani ihmiskuntaan - tai haluanko kuulua... 

En epäile yhtään että transaktivistit voivat myös syyllistyä räikeisiin ylilyönteihin, kuten ketkä tahansa, ja jotkut heidän vaatimuksensa voivat olla kyseenalaisia toisin silmin katsottuna. Se ei silti suoranaisesti kosketa minua. Olen aikoinaan arvostellut sitä että heterot, joilla ei ole omakohtaista kosketuspintaa homoseksuaalisuuteen, kuvittelevat olevansa asiantuntijoita mututuntumalta. Kuitenkin me olemme mitä olemme, eikä meidän tarvitse muuttaa mitään itsessämme tunteaksemme olevamme oma itsemme (paitsi ehkä mielessämme, johtuen juuri ympäristön asenteista ja sisäistetystä homofobiasta). 

Sametti esitti jossain livestriimissään että ajatus syntymisestä "väärään kehoon" ei ole tieteellinen, vaan kuuluu uskontoon, koska se vaatii sen että on jokin joka syntyy kehoon. Henkilökohtaisesti en tietenkään voi sitä myöskään torjua juuri siitä syystä [ks. esim. QX Debatti aiheesta], joskin uudelleen syntymisen näkökulmasta ei niinkään keho ole väärä, vaan mieli ei vain ole sopeutunut siihen. Ja toisaalta jälleen... homoseksuaalisuus olisi tästä näkökulmasta - kuten itsekin aikoinaan esoteerisen kristinuskon kannalta olen esittänyt - samaa juurta, vain lievemmässä muodossa. [Katso myös käännökseni, Joe Perez: Homot ja Reinkarnaatio.] Eli kumpikin olisi yhtä luonnollinen osa ihmisyyttä. Siitä, miten tätä voi tulkita positiivisesti buddhalaisuuden kannalta, voit lukea kokoamastani kirjoituksesta, Buddhalaisuus ja HLBTQ-ihmiset. Kenties minun itsekin pitää vielä syvällisemmin paneutua tähän. 

Tästä ehkä huomaa kuinka yritän tasapainotella; mikään ei ole musta-valkoista... kaikki sateenkaaren sävyt löytyvät. Ja olen itse keskeneräinen, enkä tiedä kaikkea: opin ja kasvan yhä. Nämä ovat keskeneräisen ihmisen keskeneräisiä ajatuksia. 

Omaa elämääni tarkastellessani minun on pakko myöntää, että olen ollut erittäin altis muiden ihmisten vaikutukselle. 1990-luvulla päälle parikymppisenä minulla ei ollut mitään tarvetta hankkia seksikokemuksia saati saada parisuhdetta. Tänä päivänä tiedän että olin jo silloin demiseksuaali/harmaa-aseksuaali; siinä välillä liikun. Aiempi oivallukseni demiseksuaalisuudestani on vielä tarkentunut lisää. Harmaasta-aseksuaalista sanotaan Setan sivuilla: "saattaa tuntea kuuluvansa johonkin aseksuaalisuuden ja seksuaalisuuden välimaastoon. Esim. harmaa aseksuaali saattaa tuntea seksuaalista vetovoimaa, mutta niin harvoin tai vähän, ettei koe tarvetta toimia sen mukaan."  Silloinkin kun olen ollut kallellaan enemmän harmaan-aseksuaalisuuden puolelle, se EI tarkoita että ei pornoa, ei fantasioita, ei masturbointia, ei mitään (joskin myös se on minulle kenties keskivertoa helpompaa, päätellen siitä että jotkut pitävät sellaista vaikeana). Ainoastaan toinen ihminen ei ole siinä välttämätön, seksi ei ole niin tärkeää. Nuoruudessani näitä termejäkään ei ollut vielä olemassa, mutta ne ovat syntyneet ihmisten kokemuksesta ja tarpeesta pukea kokemus sanoiksi; kokemus, joka silti on lopulta hyvin yksilöllinen. 

 Se on myös aina asettanut minut erilleen "homoyhteisössä", eikä kyse ole moraalisesta kannasta. Elämäntapa, jossa harrastetaan runsaasti seksiä ventovieraiden ihmisten kanssa, ei vain ole minulle luontainen; se ei luonnistu minulta. Niinpä sellainen väkisinkin näyttäytyy minulle niin että näiden ihmisten täytyy olla alapäällään ajattelevia seksihulluja, mikä tietysti on hyvin alaspäinkatsova, tuomitseva näkemys, kun seksuaalisuus kuitenkin on erittäin henkilökohtaista aluetta johon ulkopuolisten ei pitäisi puuttua... niin kauan kuin kaikki tapahtuu täysi-ikäisten kesken ja perustuu suostumukseen eikä vahingoita tai loukkaa ketään asianosaista (tämä summaa myös buddhalaisen näkemyksen seksistä). Sitä paitsi on esitetty erinomainen argumentti sen puolesta, että tällainen käyttäytyminen on miehistä seksuaalisuutta: monet heteromiehet riemuiten käyttäytyisivät samoin, mutta heitä yleensä estää se että naiset harvemmin haluavat samaa. 

Jouduin 1990-luvun lopulla läheisiin tekemisiin erään vahvan persoonan kanssa ja ikään kuin taannuin henkisesti hänen tasolleen: seura teki kaltaisekseen ja hänen päämääristään tuli minun päämääriäni. Oikeastaan minä olin rakastunut häneen ja sain jonkinlaista vastakaikuakin, mutta se ei sopinut minun silloisiin uskomuksiini, joten vakuutin itselleni että siitä ei ollut kysymys. Ajauduin pian varsinaiseen suhteeseen vielä toisen ihmisen kanssa, mikä oli minulle hyvin ristiriitaista, koska se ei oikeastaan ollut minun tavoitteeni - se oli tuon ensimmäisen henkilön tavoite - ja paradoksaalisesti annoin sen tapahtua osittain siksi, että halusin irti tuosta edeltäneestä ihmisestä (oliko tämä selkeä lause?). Vaihdoin vain yhdestä vaikutuspiiristä toiseen. Tämä toinen ihminen halusi suhdetta kanssani, ja minä halusin olla mieliksi hänelle. Lopulta minun oli pakko uskotella itselleni että halusin sitä itsekin, koska en osannut lopettaa. Olen tuntenut jälkeenpäin jopa vihaa kumpaakin kohtaan, mutta eikö minun oikeastaan pitäisi vihata vain omaa heikkouttani? 

Se on kuitenkin vain elettyä elämää, josta olen oppinut paljon, ennen kaikkea itsestäni. Mitä voisi oppia jos aina vain torjuisi muut ihmiset luotaan. Luulet vain itsestäsi liikoja. Muistelen joskus kauan sitten lukeneeni kristittyjen erämaaisien sen suuntaisen ajatuksen, että ihmiskunnasta on helpompi pitää ja rukoilla kaikkien puolesta kun itse pysyy etäällä ja sivussa. Itseään vain ei voi paeta, minkä myös he kertomusten perusteella saivat kokea ja mitä yleensä kuvataan kamppailuna demoneita vastaan. Ehkä on tehokkaampaa buddhalaiseen tapaan ruokkia demoneitaan, ystävystyä niiden kanssa? 

Palaan aina välillä päivittäisen mantrameditaationi ohessa kahteen muuhun harjoitukseen eri buddhalaisista traditioista, tonglen ja metta. Silloinkin kun ne kohdistetaan muihin ihmisiin, ne muuntavat juurikin omaa mieltä, sillä mitään muuta et voi muuttaa kuin itseäsi, ja sitä kautta muuttuu kaikki: oma perspektiivi, asenne... kaikki. Toisin sanoen, jos tonglenia tehdessäni ajattelen vaikkapa Trumpia, jonka koen hyvin negatiivisena ihmisenä, niin itse asiassa minä muunnan omia negatiivisia tunteitani häntä kohtaan. 

Lomalla lisäsin päivittäistä meditaatioaikaani 15 minuuttia sisällyttääkseni nämä harjoitukset siihen. Esim. hengitän sisään mustana savuna vihaa ja negatiivisuutta, jotka ilmenevät maailmassamme monin tavoin, mm. tämän kirjoituksen teemoissa. Sitten lähetän valkoisena valona myötätuntoa, iloa. Lopuksi muistutan itseäni siitä että kaikki haluavat vain olla onnellisia, turvassa ja suojattuja, aivan kuten minä itsekin. Sehän on myös kristinuskon keskeisintä ydintä, jonka monet kristitytkin usein näyttävät mielellään unohtavan (nykyään kun puhun kristityistä, ajattelen ensimmäisenä Yhdysvaltain evankelikaalisia, mikä ei tietenkään ole koko totuus kristinuskosta): rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Opin joskus, että se ei tarkoita että kaikista täytyisi pitää, vaan se tarkoittaa persoonatonta hyvää tahtoa. 

Minulle toinen toimiva konsti lomallani on ollut yksinkertaisesti mennä yksin yökävelylle metsään läheiselle luonnonsuojelualueelle, kuntopolulle lammen ympäri. Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Istun (tai jopa makaan, taivasta tuijotellen) jonkin aikaa suosikkipaikallani, rantakivellä, luonnon elementtien ympäröimänä. Tänä kesänä olen vieläpä saanut seurakseni lepakko-ystävän, joka liihottelee ympärillä hämärässä hyönteisiä metsästäen. Tämä on minimimäärä luontoyhteyttä, joka kaupunkilaisenkin on mahdollista tavoittaa. Sillä on erittäin rauhoittava ja parantava vaikutus. Teen siitä eräänlaisen pyhän rituaalin: tullessani kivelle piirrän siihen sormella Reikin voimasymbolin, lähtiessäni lausun hiljaa ääneen kolme Daimokua. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin niin ikään olen halannut  puita; kuin olisi tavannut vanhoja ystäviä! Puuthan ovat eläviä olentoja. Kuin paluu 1990-luvulle New Age-vaiheeseeni: vaikka monessa asiassa silloin menin liiallisuuksiin, ei sitä käy kiistäminen että oli siinä hyvääkin. Nykyään näen tämän kaiken enemmänkin pakanuuden ja magian kautta, jotka myös ovat osa minua. Näen magian ikään kuin harrastuksena, joka vaikuttaa todellisuuden pintarakenteeseen, missä ilmenevät vastakohdat; Buddhalaisuus on syvä vakaumus, joka ulottuu olevaisen ytimeen, missä kaikki on Yhtä. 

Vuosien jälkeen päätin myös kokeilla kukkatippoja itseni kehittämiseen. Olen käyttänyt aikaisemmin ainoastaan alkuperäisiä, englantilaisia Dr Bachin tippoja, mutta nyt halusin nimenomaan suomalaisia, ja koska en löytänyt Frantsilan kukkatippoja kivijalkamyymälästä, ostin kokeeksi Sysimaan kukkatippoja. Ei niistä haittaakaan ole koska kukkatipat eivät vaikuta fysiologisesti - niissä ei kemiallisesti ole mitään vaikuttavaa ainetta, vaan pelkästään kukkien "energia" on siirretty lähdeveteen. Siksi vaikutuskin on psyykkinen ja hienovarainen. Valmistusprosessissa käytetään neljää elementtiä, jotka ovat minulle muutenkin merkityksellisiä. Totta kai tätä voi nimittää "uskomushoidoksi", mutta olen menestyksellä hoitanut kukkatipoilla myös kissoja, ja otan ilomielin vastaan kaiken avun minkä voin saada. Mikä tahansa kokeilemistani keinoista sitten toimikin, tai ehkä ne kaikki yhdessä, pääsin joka tapauksessa yli ahdistuksestani, positiiviseen vireeseen. 

Myös kotona suoritin energeettisen puhdistuksen ja suojauksen. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta; olen tehnyt vastaavan monessa asunnossa, nyt vain en enää näe sitä kristillisessä kontekstissa vaan pakanallisessa. Kävin huoneet läpi soivan kulhon kanssa, soittaen sitä jokaisessa huoneessa kaikkiin neljään pääilmansuuntaan; sitten kiersin joka huoneen ovella lausuen, Namu Myoho Renge Kyo, kolme kertaa, kumartaen. Pirskotin nurkkiin suolavettä, jonka olen joskus kauan sitten itse siunannut tarkoitukseen. Seuraavaksi kiersin huoneet savuavan suitsukkeen (Frankincense-pihkaa hiilellä astiassa: kunnon savu) kanssa. Piirsin ilmaan asunnon ulommaisten seinien, ulko-oven ja ikkunoiden kohdalle  tarkoitukseen vihkimälläni tikarilla Reikin voimasymbolin, jonka samalla visualisoin. Ohjelmoin ajatuksella ison vuorikiteen ja neljä pienempää mustaa turmaliinia puhdistamaan ja suojaamaan kotia negatiivisuudelta; puhdistin ne etukäteen kukkaruukun mullassa, vesikulhossa, parvekkeella ilmassa ja auringossa. Vuorikiteen ripustin roikkumaan tuikkulyhtyyn eteisen kattoon, mustat turmaliinit pussukoissa kodin neljään nurkkaan. 

Vuorikide ja
4 mustaa turmaliinia

Ja sitten on vielä vanha kaverini josta usein olen kirjoittanut, nimittäin vaikeuksistani hänen kanssaan. Olen kokenut tiettyä nostalgiaa muistellessani henkistä ryhmäämme, jossa usein olimme läsnä vain me kaksi. Hän on kertonut kokevansa samaa, mutta ilmeisesti aivan eri syistä. Pohdin tätä tarkemmin ja mietin, miksi olen asettanut hänet ikään kuin erityisasemaan pienen lähipiirini joukossa. Vastaus joka minulle kirkastui, ei ole erityisen mairitteleva kummallekaan: hän oli ainut ihminen joka mukautui kaikkiin päähänpistoihini, kuten että perustetaan ryhmä, jossa minä sanelen kaiken mitä tehdään. Toki hän koki hyvänä sen että käytimme tunnin vapaaseen keskusteluun, ja on yhä sanonut että olisi pitänyt silloin puhua joistain asioista, joista nykyään en välitä kuulla (ajatus, jota minun on hieman vaikea ymmärtää; miksi et, hitto vie, puhunut kun se oli ajankohtaista! KUKA hemmetti miettii tuollaista vielä yli kymmenen vuoden jälkeen!!!).

Jos ollaan aivan rehellisiä, tuo keskustelutunti taisi olla minun myönnytykseni muille, että he kokisivat tulevansa huomioiduiksi ja minä olisin siten "hyvä ihminen". Viime vuoden lopusta alkaen tapasimme aloitteestani säännöllisesti ensin kaksi kertaa, sitten kerran kuukaudessa, kunnes se lopahti minun puoleltani. Tajusin, että se mitä sitten yritinkin, ei vain toiminut: ei voi korjata sellaista mikä ei ole rikki. Se on vain elämää, luonnollista kehitystä: ihmiset muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat. Turha haikailla menneitä. Tänä päivänä meillä ei vain taida olla kovin paljon yhteistä. Muita kavereitani olen kauan tavannut kerran, pari, korkeintaan kolme kertaa vuodessa, ja se riittää meille aivan hyvin. 

Yhden tapaamisen aikana pystyin toden teolla avautumaan hänelle siitä miten olen kokenut meidän välimme, ja se oli minulle hyvin vapauttavaa. Yleensä pidän kaiken sisälläni. Paljon enemmänkin voisin sanoa, mutta vaikka minä koen sen vapauttavana, niin miten hän sen mahtaa kokea? Nytkin filtteröin omat ajatukseni ennen kuin sanoin ne ääneen, koska minun päässäni ne saattavat olla huomattavasti negatiivisempia. Hän ei kommentoinut mitään, vaikka olisin nimenomaan kaivannut avointa keskustelua aiheesta. Nyt kaikki pyörii sen ympärillä miltä minusta tuntuu. 

Nyt viimeksi kun tapasimme lomani lopussa, mieleeni jäivät päällimmäisenä hänen puheensa haisevista, kodittomista alkoholisteista, sekä se että hänen mielestään Trumpin kannattajat näyttävät vähän yksinkertaisilta (ulkoisesti). Kyllä minä saatan arvottaa ihmisiä yhtälailla, pinnallisin perustein, mutta jonkun toisen suusta kuultuna se pysäyttää ajattelemaan. Ei kaikki ehkä kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista.

No, minä puolestani taidan katsoa häntä vähän alaspäin, vaikka selvästikin peilaan häneen itseäni. Ennen kuin tällä kertaa erosimme, hän puhui siitä kun tapasimme ensimmäisen kerran 1990-luvulla, ja hän oli ilmeisesti kysynyt minulta mitä kristinusko minulle merkitsee, ja vastasin jotain Jeesuksen seuraamisesta. Se kuulemma teki häneen vaikutuksen. Minä taas en ollenkaan muista tuollaista, ja epäilen, että en ole itsekään tiennyt mitä tarkoitin - tai etten ylipäänsä tarkoittanut yhtään mitään. Todennäköisesti lainasin ajatuksen Pekka Ervastilta, jota paljon olin lukenut. Tuo vaikuttaa kuitenkin samanlaiselta tyhjältä fraasilta, mitä kristityt muutenkin viljelevät. Itse olin tuolloin vielä toinen jalka Lectorium Rosicrucianumissa, josta tein kipeää erotyötä johtuen parisuhteestani toisen miehen kanssa, jollaista ei pidetty suotavana, ja toinen jalka jo Kristiyhteisössä, jossa aluperin tapasin kaverini, ja jota tutkin mahdollisena uutena hengellisenä kotina, kuten siitä sitten tulikin yli kymmeneksi vuodeksi. Jälleen kerran hän viittaa johonkin mitä minä olen ollut kauan sitten. Nykyinen päivitetty versio minusta ei ilmeisesti kelpaa hänelle. Ja hän puolestaan on toivottomasti jämähtänyt menneisyyteen. Minulle on selvää että olen edistynyt, kehittynyt, mennyt eteenpäin monella tapaa henkisesti, vaikka hän ei sitä kykenisi näkemään sillä tavalla, vain siksi että olen jättänyt taakseni kristinuskon. En haluaisi uskoa että se oli ainoa asia mikä meitä yhdisti. Hän sanoi kerran ettei välitä uskonnoista ja opeista, ja minä ajattelin ihmeissäni että niinkö hän näkee itsensä, koska minä näen hänet juuri päinvastoin!  

Vuosi sitten suoritin nk. "maagisen prosessin" päästäkseni vihamielisistä tunteistani edesmennyttä puolisoani kohtaan, ja se oli menestys! Vuodenvaihteessa pohdin ehkä vielä vähän kieli poskessa pitäisikö minun kokeilla vastaavaa kaverini suhteen. Nyt tuntuu siltä että kyllä ehdottomasti! 

Iloitsen ja nautin elämästäni tässä ja nyt ja yritän olla parempi ihminen niin hyvin kuin pystyn, ilman että minun täytyy väkisin pakottaa itseni teeskentelemään sen eteen, että muut näkisivät minut "hyvänä ihmisenä". Pääasia että tulen toimeen itseni kanssa. Kaikki on itse asiassa hyvin niin kauan kuin en ole liian tyytyväinen itseeni: se kertoo että tiedän etten ole valmis. Se ei ole kasvua jos olet jatkuvasti tasaisen tyytyväinen itseesi, vaan se että tulet yhä tietoisemmaksi omista puutteistasi ja vioistasi, epätäydellisyydestäsi. Eikä sen pidä antaa masentaa, vaan ottaa se kannustimena tehdä jotain asian hyväksi. Se on merkki siitä että olen oikealla tiellä. Henkinen matka on esteitä ja haasteita täynnä. Mutta sen sijaan että kristilliseen tapaan ajattelisimme olevamme läpikotaisin turmeltuneita syntisiä, on parempi nähdä olevansa potentiaalinen Buddha: se on positiivisempi lähtökohta. Olen varmasti kirjoittanut tästä ennenkin, koska nämä asiat ovat aina yhtä ajankohtaisia. 

Lootussutra kertoo 20. luvussaan Bodhisattva Ei-koskaan-väheksyvästä, joka jatkuvasti virkkoi kohtaamilleen ihmisille: "Minulla on syvä kunnioitus sinua kohtaan, en koskaan rohkenisi väheksyä sinua." Sen sijaan että olisi omistanut aikaansa kirjoitusten lukemiseen ja resitointiin, tämä munkki meni ja kumarsi ihmisille. Hänen pyrkimyksensä osoittaa kunnioitusta kaikille muille kohtasivat järjestään kyynisyyttä ja pilkkaa hänen vertaistensa puolelta. Nichiren tai hänen myöhemmät seuraajansa kategorisesti samaistivat Bodhisattvan julistuksen Lootussutran otsikkoon, jota me harjoittajat lausumme päivittäin. Eli toisin sanoen: Bodhisattvan sanojen ymmärrettiin ilmaisevan itse Lootussutran perusajatuksen. 

Kypsyyttä on myöntää, että kaikkea mikä toisissa häiritsee, olen minä ollut joskus itsekin. Ehkä olen välillä vieläkin; sitä saattaa olla vaikea itse nähdä itsessään tässä hetkessä. Menneet virheensä näkee selvemmin. Aivan kuten toisissa näkee paremmin heidän vikansa kuin hyveensä. Voisiko olla mahdollista että pohdintani heijastelevat orastavaa myötätuntoa? Olen usein ajatellut että tunnen herkästi myötätuntoa eläimiä kohtaan, koska eläimet ovat viattomia; ihmisiä kohtaan se on vaikeaa, koska saattaa tuntua että ihmiset ansaitsevat kaiken paskan - juuri ihmiset myös eläimiäkin kaltoin kohtelevat. Jotta elämäsi olisi toisenlaista, sinun pitäisi olla toisenlainen ihminen, eikä valittaa että elämä kolhii... Jopa omasta puolestani olen usein ihmetellyt miten minä ansaitsen kaiken sen hyvän mitä elämässäni on. Kuten ennenkin olen todennut, oma henkinen kehitys on hyvin hienovaraista, hädin tuskin huomattavaa. Ei tapahdu mitään äkillistä ja kertakaikkista valaistumiskokemusta, joka hetkessä muuttaa kaiken; vain vähittäisiä pieniä oivalluksia.  

Viime vuoden lopulla uudistin omaa Gongyotani, sen hiljaisia rukouksia [ks. sivu Harjoitus]. Sisällytin siihen mm. lauseen "kunnioitan kaikkia ihmisiä tulevina Buddhina", mikä on tuntunut toisaalta hiukan vaikealta ajatukselta, mutta kaikki muutokseni rukouksiini olen aina tehnyt sisäisestä tarpeesta, ja myöhemmin havahtunut huomaamaan että ne jollain tapaa heijastuvat omaan ajatusmaailmaani ja ikään kuin vastaavat johonkin kokemukseen elämässä. 

Fok It

Vuoden vaihtuessa

Ensimmäiset kokemukset meditaatiosta hankin päälle parikymppisenä (1990-luvulla) totuuden etsijänä, ammentaen ennen kaikkea teosofiasta ja new age-uskomuksista. Muodostin itse päivittäisen harjoitukseni - joka jo silloin tapahtui kotialttarin ääressä - monista eri lukemistani ohjeista, poimien jotain sieltä ja jotain tuolta. Meditaationi sisälsi new age-tyyliin hyvin paljon visualisointia, ja pyrin suorastaan ajallisiin ennätyksiin: tunti ei ollut mitenkään ihmeellinen saavutus. 

Kun liityin gnostilaiseen mysteeriokouluun, Lectorium Rosicrucianum, yllättäen esim. meditaatiota ei suositeltu ensinkään ja luovuin siitä. Muutaman vuoden kuluttua luovuin myös koulun jäsenyydestä. Kesti silti vielä kauan päästä siitä kokonaan yli. 

Myöhemmin elämässä aloin harjoittaa hiljaista zazen-meditaatiota osana iltahartauttani ollessani vielä kristitty; kävin paikallisessa zendossa kurssin, ja jonkin aikaa silloin tällöin osallistuin heidän ryhmäistumisiinsa. Zazen on ulkoisesti aina samanlaista: silmät puoliavoinna katse suunnattuna hiukan alaspäin tuijotetaan tyhjää seinää. Näin ei toisaalta vaivuta haaveiluun, mutta vältetään silti aistiärsykkeitä. Istumisen tarkoitus on vain istuminen. Muutoin zenissäkin on eri metodeja alkaen hengityksen laskemisesta. Itse koin alusta asti omakseni "tekniikattoman tekniikan"; annat vain ajatusten mennä menojaan ja pysyttelet mieli valppaana ja tarkkaavaisena. Toisin kuin missään muussa kokeilemassani tekniikassa, mitä tahansa ympärilläsi tapahtuukin, siitä tulee osa harjoitustasi eikä häiriötekijä. 

Jatkoin meditaatiota luovuttuani kristinuskosta, ensin luciferistina ja myöhemmin tunnustuksettomassa vaiheessani, lopetettuani rukoilemisen. Myös löydettyäni Nichiren-buddhalaisuuden 2018, aluksi meditoin hetken gongyon jälkeen, mutta jostain syystä - ehkä sydänleikkaukseen mennessäni, joka keskeytti harjoitukseni joksikin aikaa - se jäi noin vuoden kuluttua. Nyt syyskuussa 2021 olen sen taas aloittanut, parhaasta mahdollisesta syystä: tunsin siihen tarvetta! Se vakiintui taas hyvin nopeasti luontevaksi osaksi harjoitustani, ja oli helppo havaita että se todella syventää kokemusta! Eikä siihen tarvita kuin viisi minuuttia! Sen vaikutus tuntuu kärsivällisyyden lisääntymisenä. Se saattaa olla vierasta joillekin Nichiren-buddhalaisuuden suuntauksille, mutta sen sijaan Nichiren Shu opettaa meditaatiota nimeltä Shodaigyo, johon hiljainen istuminen kuuluu osana. Oikeastaan Daimokun lausumista itseään pidetään meditaation muotona, kun taas hiljainen istuminen nähdään sitä tukevana harjoituksena. Myös Lootus-sutran lukeminen perinteisellä tavalla (kiinalaiset merkit japanilaisella ääntämyksellä) nimeltä "Shindoku", on meditaatiota itsessään. 

Syyskuussa 2021 tein muitakin muutoksia elämässäni: toki olin pyrkinyt pitämään huolta kunnostani aiemminkin, mutta nyt aloin hyvin systemaattisesti käydä taloyhtiön kuntosalilla kaksi kertaa viikossa; kaksi kertaa jumppaan kotona. Sitten tietenkin korona pakotti sulkemaan kuntosalin joulukuun lopussa, joten täytyy keksiä muita tapoja huolehtia kunnostaan. Nyt ehkä ensimmäistä kertaa alan olla todella kyllästynyt koronatoimiin. Baarit ja yökerhot eivät ole tärkeitä; sydänleikkauksen jälkeen 2019 en ole juuri käynyt niissä muutenkaan. Mutta tässä on kysymys fyysisestä (ja samalla psyykkisestä) terveydestä ja hyvinvoinnista ja sen ylläpitämisestä, minkä pitäisi olla erityisen tärkeää juuri korona-aikana! Itse olen tietenkin rokotettu kahdesti, ja otan kolmannen tammikuussa, eikä minulta liikene ymmärrystä rokotekielteisille ihmisille. Noudatan kaikkia ohjeita tunnollisesti: korona-aikana olen välttänyt myös kaikki pikkuflunssat, ja mielestäni onkin hyvä että esim. maskin käyttö on nyt normalisoitu myös meillä, kuten on ollut Aasiassa iät ja ajat. Käsihygieniasta en myöskään aio tinkiä vastedeskään, korona tai ei, enkä koskaan enää tule kättelemään ihmisiä! 

Muutin syyskuussa myös ruokavaliotani: arkiaamuisin syön tuorepuuroa, ja lounaaksi töihin teen vihersalaatin. Tuoreita vihanneksia en ole ennen juurikaan syönyt. Ja ennen kaikkea, sokerin käyttöä olen rajoittanut huomattavasti: jos ennen saatoin syödä kokonaisen suklaalevyn kerralla, nyt riittää pari riviä! Painoni onkin pudonnut viitisen kiloa. 

Autosta luopuminen alkuvuodesta 2021 oli nyt jälkeenpäin katsottuna viisas ratkaisu. Itse asiassa pitkälti sen ansiosta työkuvionikin muuttuivat tavalla, josta olin haaveillut siitä saakka kun aloitin firmassa 2017: minulla on yksi kokoaikainen työkohde, jossa viihdyn erinomaisesti. Enää en kiertele ja joudu tekemään vajaita päiviä, mitä nyt välillä harvakseltaan minua tarvitaan sijaistamaan muualla. Kesällä teimme puolisoni kanssa yhden viikonloppureissun, jota varten vuokrasin auton. Helppoa ja huoletonta. 

Äitini kuoli lokakuussa, mistä olen kertonut toisessa blogissani, joten ei siitä sen enempää. 

Tavattuani joulukuussa vanhan ystäväni, johon paljon olen viitannut kirjoituksissani, koska olen turhautunut väliemme etääntymiseen, tulin seuraavaan johtopäätökseen: vaikka tapaaminen sinänsä oli mukava, on turha haikailla menneitä; hyväksyn sen että me emme todellakaan enää henkisesti ole niin läheisiä. En pysty puhumaan hänelle syvimmistä tunnoistani, enkä usko että hän ylipäänsä kykenisi ymmärtämään. Olenko koskaan pystynyt tai onko hän koskaan ymmärtänyt, on kysymys johon en osaa vastata. Ehkä aika kultaa muistot, sillä tosiasia on, että olen aina ollut hänen kanssaan eri mieltä monista asioista, ja vaikka yritän välttää ajattelemasta niin, koska se ei ole kovin suvaitsevaista, minä suorastaan halveksin sellaista moralistista uskonnollisuutta mitä hän edustaa. Muistan edelleen elävästi kuinka hän vuosia, vuosia sitten järkytti minua paljastamalla katkeruutensa erästä miestä kohtaan, jonka katsoi varastaneen häneltä naisen joka oli "luvattu" hänelle, ja puhui naisista hyvin misogynistiseen sävyyn jos he eivät jaa hänen neitsyys-ihannettaan ennen avioliittoa (ja kyseessä on yli 50 v. mies, neitsyt itsekin!). Hän sanoi haikailevansa 1950-luvun moraalia tajuamatta, mitä se todella merkitsi monille: avioliittoja pakon edessä; onnettomia avioliittoja, joista ei noin vain erota; aviottomia lapsia, joita pidetään häpeällisinä; puhumattakaan homojen asemasta silloisessa yhteiskunnassa!

En usko että olisi liian pinnallista toivoa että voisin vaihtaa ajatuksia muiden buddhalaisten - ehkä jopa Nichiren-buddhalaisten - kanssa, vaikka me synnymmekin tänne vain ihmisinä: "buddhalainen" tai "kristitty" ovat vain titteleitä, jotka valitsemme itsellemme. Kyllä jaettu elämänkatsomus on kuitenkin aika tärkeä tekijä ihmisten kesken. Ei toki niin, että muut ulkopuoliset olisivat jotenkin vähempiarvoisia. Tärkein ihmissuhteeni on kuitenkin oma puolisoni. Rakkaus ei katso sitä että pitäisi jakaa täysin sama ajatusmaailma ja puhua syvällisiä. Rakkaus ylittää tuollaiset asiat. Olisi mielestäni hyvin kapeakatseista odottaa siltä jotain hyvin spesifistä. Olen sanonut että olemme myös toistemme parhaat ystävät, sillä viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti. Varsinainen ystävyys toimii kuitenkin eri säännöillä ja vaatii ehkä jollain tapaa jopa enemmän. Siksi se onkin niin vaikeaa. Paitsi ehkä ekstroverteille, jotka tuskin edes tiedostavat tällaisia asioita, siltä minusta ainakin usein näyttää. 

Ja kuitenkin pitää muistaa että... 

Kukaan ei kohtaa menneisyyttäsi puolestasi tai tee valintojasi puolestasi. Se ei ole aina helppoa - mutta jos se mitä todella haluamme, on syvä ymmärrys, meidän täytyy käydä omaan kamppailuumme. Kukaan ei voi paljastaa sydäntäni minulle itselleni paitsi minä itse. - Sallie Jiko Tisdale

Vuonna 2022 aion olla ainakin virtuaalisesti aktiivisempi: Tapaninpäivänä osallistuin unitaariuniversalistiseen  jumalanpalvelukseen, joka striimattiin YouTubessa livenä Amerikasta, ja se oli ihan hyvä kokemus. Aikaero on otollinen: siellä aamu, meillä klo 18.00. Oikeastaan "jumalanpalvelus" ei ole hyvä käännös käsitteelle "worship service"; jumalaa ei suoranaisesti välttämättä mainita kuin viitteenä, että jotkut käyttävät sellaista nimitystä, eikä jumalaan myöskään tarvitse uskoa osallistuakseen. Sikäli unitaariuniversalismi tuntuu sopivalta minulle. Tilaisuuden lukukappale ei ollut mistään pyhästä kirjasta, vaan kaunis kertomus kuvitetusta lasten kirjasta, jonka sanoma oli että jokaisen täytyy löytää oma tapansa lisätä kauneutta maailmaan. Amerikassa toimii myös unitaariuniversalistinen "Buddhist Fellowship Sangha". Toki Suomessakin on yhdistys, mutta ainakin uusien nettisivujensa perusteella he ovat keskittyneet liiaksi juutalais-kristilliseen perinteeseen, ja on kuin koko universalismi olisi tiputettu pois. Minua viehättää juurikin tuollainen amerikkalaistyylinen unitaariuniversalismi.

Toki sitoudun myös selkeästi buddhalaiseen viitekehykseen: uuden vuoden aattona YouTubessa striimattiin Dharmapuhe Thich Nhat Hanhin (se toinen tunnettu buddhalaismunkki Dalai Laman jälkeen) perustamasta Luumukylästä Ranskasta, ja uuden vuoden yönä seremonia uuden vuoden kunniaksi, johon myös osallistuin. Gay Buddhist Fellowship San Franciscossa lähettää meditaatio/Dharmapuhe-ohjelmaa Zoomissa aina silloin tällöin, ja samoin Nichiren Shu-temppeli niin ikään San Franciscon alueella lähettää kerran kuussa kansainvälisille osallistujille Gongyon, johon kuuluu opiskelua ja keskustelua. Virtuaalinen yhteys on sekin yhteyttä. 

Pyrkimykseni tänä vuonna on kehittää myötätuntoa tonglen- ja metta-harjoitusten avulla (erityisesti minua häiritsee, kuinka helposti ventovieraiden ihmisten mielipiteet sosiaalisessa mediassa nostattavat minussa suuttumusta; puhutaan ihmisten kahtiajaosta, ja tämä tekee minusta osan ongelmaa), sekä sitoutua enemmän tai vähemmän myös viiteen ohjeeseen, joista aiemmin en ole niin välittänyt, koska niiden rooli Nichiren-buddhalaisuudessa ei ole itsestään selvä (ks. "opillisia peruskäsitteitä"/"etiikka; viisi ohjetta"). Nichiren Shu on tässä ehkä poikkeus, ollessaan muutenkin lähempänä perinteistä buddhalaisuutta. Myötätunnon kehittämisessä viidellä ohjeella on roolinsa, kuten eräässä käännöksessäni tässä blogissa sanotaan: "Vaikka ne eivät itsessään voi tuoda heräämistä, ihmisten tarvitsee kuulla ja pohtia näitä yleisiä suuntaviivoja, koska arvioimalla sen perusteella kuinka monet ihmiset toimivat, näyttäisi että he eivät ole kehittäneet omatuntoaan tai myötätuntoaan."

Vuoden vaihde sisälsi minulle sopivassa määrin sekulaaria ja sakraalia ohjelmaa. Olen maininnut että aion luopua vanhoista uuden vuoden traditioistani, mutta nyt täytyy sanoa että pääasia että traditio on elävää - ei vain tavan vuoksi, vaan sisäisestä tarpeesta kuten nyt. Laadin siis listani asioista joista olen pahoillani ja haluan päästää irti - moni kohta koski äitiäni - mutta sen lisäksi laadin listan asioista, joista olen kiitollinen elämässäni. "Energia", paremman sanan puutteessa, oli vahva; voinee ajatella, että ihmiskunnan toiveet ja hyvät pyrkimykset muodostavat tähän aikaan vuodesta eräänlaisen kollektiivisen pilven, josta voi ammentaa ja kanavoida voimaa omiin hyviin tarkoituksiinsa, jos on siitä tietoinen. Se on sitä "magiaa", jonka usein koen uuden vuoden yönä. Minulla on erittäin hyvä tunne alkaneesta vuodesta, eikä viime vuosikaan ollut yhtään hassumpi - äitini kuolema ei sitä toki synkennä. 

YSTÄVYYDESTÄ

 

"Sydänten yhteys", jonka piirsin 1996
hyvälle ystävälleni

Kirjoitin  samalle ystävälle myös seuraavan runon, "ystävyyden filosofia", joka kuului yhteen kuvan kanssa. Kyseinen ystävä kertoi tunteneensa kuin olisi kohdannut "kauan kadoksissa olleen veljensä" kun tutustuimme 1995, ja kävi vieläpä ilmi että olimme olleet molemmat toisistamme tietämättä noin vuotta aikaisemmin Helsingissä Denise Linnin kurssilla, "menneet elämät avuksesi" (väkeä oli ison salin täydeltä, joten ei siellä yksilöitä erottunut joukosta). Mielenkiintoinen "sattuma", uskokoon jokainen mitä tahtoo... Joka tapauksessa hän on edelleen hyvä ystäväni - vanhin ystäväni, joka yhä on mukana elämässäni ja jota yhä voin pitää ystävänä.

On tässä esitetty ystävyyden filosofia 

vaikka asiat sinänsä ovat tosia

merkityksellinen vasta pantuna käytäntöön

 etkä voi takertua ulkoiseen sääntöön

sen tulee olla itsestäänselvää, sisäistettyä:

suoraan sydämestä

Teennäisyys paljastuu, ei sellainen suhde kestä

Ei ystävyys ole roolileikki tai peli:

ystävyys jota ylistän, on arvo pyhä

Niin "kauan kadoksissa ollut veli"

nyt rinnallasi seisoo yhä

Ei välimatka lainkaan haittaa

voinhan aina kirjeen matkaan laittaa

Kuin kyyhkysen siivin ajatus kulkee

kun kirjeen kuoreen sulkee

Kun ystävää lähestyt, tullen hänen luokseen

- ei nousten tai laskeutuen, vaan samalla tasolla -

mitäpä et tekisi hänen vuokseen?

On eri asia sanoa "ystävä" ja sitä olla!

Oma minänsä täytyy syrjään panna

Ystävä ei ota ellei toinen anna

Palvelemaan omia tarkoitusperiä itsekkäitä

ei ystävyyttä voi valjastaa

Ymmärtänet, etten näin turhaan väitä

ystävän eessä voit naamion riisua ja kasvosi paljastaa

Niin kauan kuin "minä" välissä seisoo

et kyllin selvästi sä nää toista

- mitä hän on ja mitä ei oo;

kuinka kauan jaksatte moista?

Hyväksyimme sitä tai emme,

ei kukaan voi välttää tätä jamaa:

pyörimme kaikki ympärillä oman itsemme

ja toisilta odotamme samaa.

Siitä seuraavat pettymykset monet.

Joka hyväksyy sut sellaisena kuin olet

on varmasti ystävyytesi arvoinen

Mutta muista huomioida myös toinen

- vain olla läsnä toista varten kun tarvis, kenties

Kuuntele ja kysy, mitä MINÄ hänelle antaa voisin?

Ei väliä oli ystävä nainen tai mies,

sillä kuinka voisikaan olla toisin?

"Täydellinen ystävä" yhden henkilön mitat ylittää

se hajallaan eri ihmisissä jokaisessa tuo esiin eri puolen

Jos silti kaikki yhteen ahtaa yrittää

saa vain mieleen huolen

Aina löytyy ystävä sillä hetkellä juuri

silloin kun on tarve suuri

Vastaus voi tulla toiselta taholta kuin osaat odottaa

Ystävyyttä et voi väkisin pakottaa;

sitä joko on tai ei ja sen kyllä tietää

Ainoastaan mitä toinen antaa, voit vastaanottaa

Ei ystävyys voi kahleita sietää

Ystävyys ei vaadi:

Ei ystävä ystävälle ehtoja laadi

Ystävyyden tarkoitus on ystävyys itse

ei mikään muu paremmin palkitse.

Ei ystävyyden pitäisi muotoihin taipua

seurauksena voi olla ystävyyden vuoto

eli jos jähmettyy, voi ystävyys haipua

ja jäljelle jää pelkkä tyhjä muoto!

Jos tunnet, oomme jotain vailla

aina voi kokeilla uutta

Meitä kaikkia koetellaan yhtälailla

käytännön kanssakäymisen kautta

ei toista tarvitse kokeelle pistää

Ja yksi asia meitä yhdistää:

Ihmisyys - sen synonyymi on veljeys

ja veljeys velvoittaa

Ystävyys - sydänten yhteys

ei sitä tarvitse puolelleen voittaa

Kallein lahja jonka voit ystävälle antaa 

on kun hänelle sydämesi avaat

ilot ja surut voi näin yhdessä kantaa

ja kun annat niin saat.

Siteet ihmisten välillä eivät helposti katkea

- ne ovat kuin kuminauhaa

Jos ongelmat eivät ratkea

etkä saavuta mielenrauhaa

huudahdat, "nyt malja on täys!

Ei näin voi jatkaa."

Liikaa nauhan kiristyessä seuraa kipeä törmäys

se löystyy jos voit kaventaa välimatkaa

Vanhan alttarin raunioille voi rakentaa uutta yhteisvoimin

- sanoin ja toimin.

Silti joskus voi olla parempi irti päästää

toinen toisensa monelta mielipahalta säästää

Kun kaksi ihmistä kohtaa

koskaan ei tiedä mihin se johtaa

Jos tunnet yhtään syytä epäillä

niin viivaa tästä alle:

ei ystäviä voi kokoelmaksi keräillä

kuin valokuvia hyllyn reunalle

Omaa elämäänsä elää meistä jokainen

ja suhteemme myös siinä mukana elävät

Niin kovaa kun on välillä elo mainen

Kiitos, että on ystävät!

 Ethän toki ystäviä arvojärjestykseen laita;

omalla tavallaan ovat kaikki yhtä arvokkaita

Ja lopultakin turhaa on ystävyyden kartoitus:

aina salassa säilyy sen syvin arvoitus.

Viime kädessä ystävyys ei tunne rajaa:

se koko maailman tahtoo syleilyynsä kietoa

Lähimmäisenrakkaus eihän voi olla vajaa:

on vain aste-eroja, väkevää tai mietoa.

 

Olin päälle parikymppisenä hyvin idealistinen. Runo syntyi omista siihen astisista (vähäisistä) ihmissuhde-kokemuksistani, mutta siihen vaikutti vahvasti myös gnostilainen filosofia, jonka vaikutuspiirissä silloin olin (käsitys "minästä" esteenä, josta pitää luopua, joskin toki itsekeskeisyys on ilmiselvästi haitta ihmissuhteissa ihan filosofiasta riippumatta!). 

Ystävyyttä olen jonkin verran sivunnut aikaisemmissa kirjoituksissani, "Eksistentiaalinen kriisi ja/vai ikäkriisi?", "Henkinen elämä: yksin vai yhdessä?", sekä "Minä ja muut". Yritän olla toistamatta samoja ajatuksia. 

Olen kokenut pettymyksiä, mutta toisaalta minulla on ehkä ollut liian korkeat odotukset, ja olen myös elänyt kyynisen vaiheen, jolloin tunsin saaneeni tarpeekseni suurinpiirtein koko ihmiskunnasta. Parhaiten tuon vaiheen tiivistää englanninkielinen runoni tuolta ajalta toisessa blogissani, "Sorrowful Role of Humanity".  Silti siinäkin näkyy jonkinlainen toivonpilkahdus, ja uskoni ihmisiin palautui sittemmin. 

Ystävänpäivää minä olen aina viettänyt enemmänkin alkuperäisessä merkityksessään, rakastavaisten päivänä, ja se sopii nykyään sikälikin, että minä ja aviopuolisoni olemme epäilemättä myös toistemme parhaat ystävät. Viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti. Suhteemme dynamiikka on täysin erilainen kuin edellisen puolisoni kanssa, paljon intensiivisempi. Tämä vaikuttaa muihin ihmissuhteisiin, jotka jäävät väkisinkin varjoon.  No, onneksi niitä ei montaa ole... 😏

Toki pyrin tapaamaan muitakin ystäviäni (kolmea; neljäs on vain puhelinyhteyden päässä - hän on juuri se henkilö, jolle omistin alun kuvan ja runon), joista osasta on tullut yhteisiä ystäviämme (kahdesta, jotka olen "perinyt" edesmenneeltä puolisoltani), ja siinäpä meidän piirimme ovatkin. Mielelläni tutustuisin/tutustuisimme uusiinkin ihmisiin, se vain ei taida nykyisellään kovin helposti onnistua... Missä me ketään tapaisimme.

Mitä sanoo buddhalaisuus?

Innostuin googlaamaan mitä buddhalaisuus sanoo ystävyydestä, ja sain todeta että paljonkin! Seuraavaksi kokoamiani ja kääntämiäni otteita aiheesta...

Koska olemme pohjimmiltamme yksin kun meditoimme, on helppo ajatella buddhalaisuutta yksinäisenä polkuna. Se on erehdys. Kerran Buddhan oppilas Ananda kysyi häneltä ystävyydestä. Ananda tiesi että hyvät ja kannustavat ystävät olivat erittäin tärkeitä polulla. Hän jopa ihmetteli olisivatko hyvät ystävät puolet polusta. 

"Ei, Ananda", Buddha sanoi hänelle, "hyvät ystävät eivät ole puolet pyhästä elämästä. Hyvät ystävät ovat koko pyhä elämä." 

Tekstin toisessa puolikkaassa Buddha antaa toisen selityksen lausumasta, että henkinen ystävyys on koko henkinen elämä, selittäen että hän, Buddha itse, on Hyvä Ystävä. 

"Seuraavalla metodilla niin ikään, Ananda, voidaan ymmärtää kuinka koko pyhä elämä on hyvä ystävyys, hyvä kumppanuus, hyvä toveruus: luottamalla minuun hyvänä ystävänä, Ananda, syntymän ja kuoleman alaiset olennot vapautuvat kuolemasta; surun, valituksen, tuskan, tyytymättömyyden ja epätoivon alaiset olennot vapautuvat surusta, valituksesta, tuskasta, tyytymättömyydestä ja epätoivosta. Tällä metodilla, Ananda, voidaan ymmärtää kuinka koko pyhä elämä on hyvä ystävyys, hyvä kumppanuus, hyvä toveruus."

Vaikka monet ihmiset eivät aloita buddhalaista harjoitusta tällä tavoin, perinteisesti sen sanotaan alkavan luomalla terveitä suhteita muihin. Tätä osaa polusta kutsutaan yleensä harjoitteluksi silassa eli hyveessä. Sila on osallinen kaikkiin jokapäiväisen käyttäytymisemme aspekteihin, etenkin tapoihin joilla tekomme liittyvät suhtautumiseemme toisiin. Kysymys on siitä että kaikki ihmissuhteemme ovat auttavaisia ja kannustavia toisille yhtä hyvin kuin itsellemme. Joissain buddhalaisen polun kuvauksissa sila alkaa anteliaisuuden harjoittamisella. Viisaasti tehtynä anteliaisuuden harjoittaminen luo terveen suhteen antajan ja vastaanottajan välille. Tämän ollessa buddhalaisen polun alussa, se alleviivaa sitä että sosiaalinen kanssakäymisemme on tärkeä osa buddhalaisuutta.

Ohjeiden mukaan elämisen harjoituksessa yhtenä silan aspektina on kyse myös ihmistenvälisistä suhteistamme. Se on harjoitus joka kouluttaa kehittämään välittäviä, myötätuntoisia suhteita muihin, pikemmin kuin haitallisia, anteliaita pikemmin kuin ahneita, rehellisiä pikemmin kuin epärehellisiä. 

Buddhalaisuuteen kuuluu käsite metta, joka yleensä käännetään rakastava ystävällisyys, mutta sen juurimerkitys on ystävän luonto. Metta on hyvin ravitseva ominaisuus, ja kun osoitamme sitä muille, ravitsemme myös itseämme. Tämä on klassinen tapaus toisten kohtelemisesta kuten itse haluaisit tulla kohdelluksi. 

Metta, Karuna (myötätunto), Mudita (epäitsekäs ilo), ja Upekkha (mielentyyneys), jotka tunnetaan Satara Brahma Viharana, eli neljänä jalona käyttäytymismallina, muodostavat juurikin buddhalaisen ystävällisen eettisen käytöksen ankkurin. Näiden levittämän rakkauden ja ystävyyden henki kattaa paljon laajemman kirjon kuin pelkkä rakkaus, jonka oletetaan puuttuvan buddhalaisuudesta. Näiden mielentilojen tai asenteiden Buddha opetti edistävän valaistumista yhtä hyvin kuin virtaavan siitä. 

Buddha sanoi että kahdensanosaisen polun esiaste on hyvien henkisten ystävien saaminen. Pali: kalyana mitta; Skr. kalyana mitra. Mitra merkitsee "ystävää" tai "sukulaista". Mitrasta juontuu substantiivi maitri (Paliksi metta). Mitra on rakastavan ystävällisyyden asenteen ruumiillistuma. Kalyanalla on monia käännöksiä, kuten "kaunis, viehättävä, otollinen, auttavainen, hyvä". Se voidaan myös tulkita "jaloksi" tai "ihanaksi" buddhalaisissa kirjoituksissa. Buddhan oppilas Subhuti kirjoittaa: "Ystävyys joka on kalyana, on sen tähden ihana, ei vain koska se on miellyttävä tai lämmin, vaan koska se perustuu jaettuun suuntautumiseen siihen mikä on viime kädessä kaunista: transsendentaaliseen todellisuuteen, jonka valaistunut mieli tuntee."

Nämä ovat ihmisiä joiden kanssa jaamme harjoituksen ja jotka tukevat meitä harjoituksessa. Ajatus, että hyvät ystävyyssuhteet ovat esiaste harjoituksen polulle, oli erityisen tärkeä lukutaitoa edeltävinä Buddhan aikoina. Koska ei ollut kirjoja jotka tutustuttaisivat ihmiset opetukseen ja harjoitukseen, esittely tuli aina henkilökohtaisesti, "hyvän henkisen ystävän" kautta. Meidän aikoinamme buddhalaisuutta käsittelevien kirjojen helppo saatavuus mahdollistaa ihmisten aloittaa harjoituksensa ilman henkilökohtaista kontaktia toiseen henkilöön. Vaikka tämä on varmasti hyödyllinen kehitys, on helppo kadottaa näkyvistä tärkeä yhteys, jonka suorat ihmissuhteet luovat buddhalaisten opetusten ja harjoituksen oppimisessa. Nähdä ihmisten demonstroivan kuinka buddhalaisia opetuksia voi harjoittaa ja ilmaista, voi tarjota tärkeitä opetuksia siitä kuinka me voimme harjoittaa. Ystävät polulla tarjoavat niin ikään tukea ja rohkaisua. Hyvät ystävät ovat tärkeitä palautteen lähteitä. Tämä voi tapahtua pikkuhiljaa kun näemme toisten heijastavan itseämme. Toivottavasti ystävyys osoittaa että me emme harjoita vain itseämme varten. Me harjoitamme myös ystäviemme, yhteisömme ja muiden kanssa ja heitä varten. Ystävyys myös opettaa että harjoituksen hedelmät eivät ole jotain minkä pidämme itsellämme. Ne ovat jotain minkä jaamme. 

Pali-teksti Meghiya Sutta kertoo tarinan innokkaasta nuoresta munkista, Meghiyasta, joka halusi harjoittaa meditaatiota yksin erityisen kauniissa ja rauhallisessa mango-lehdossa. Mutta Meghiyan meditaatio oli kaikkea muuta kuin rauhallista ja kaunista. Järkytyksekseen hän huomasi että hänen mielensä oli sekasotku pahansuopia, himokkaita ja sekavia ajatuksia - luultavasti koska hänen harjoituksensa oli liian itseensä kietoutunutta. Kun Meghiya kiirehti takaisin raportoimaan hämmentävästä kokemuksestaan, Buddha ei ollut yllättynyt. Hän käytti hyväkseen tilaisuuden antaakseen Meghiyalle oleellisen opetuksen.

"Viisi asiaa aikaansaa sydämen vapautumisen ja kestävän rauhan", Buddha sanoi hänelle. "Ensinnäkin, ihana läheisyys hyvien ystävien kanssa. Toiseksi, hyveellinen käytös. Kolmanneksi, toistuva keskustelu, joka inspiroi ja kannustaa harjoitusta. Neljänneksi, uutteruus, energia ja into hyvään. Ja viidenneksi, oivallus pysymättömyydestä."

Sitten, edesauttaakseen Meghiyahin saamaa hyötyä, ja sementtinä asian ytimelle, Buddha käy läpi listan uudelleen, tällä kertaa ensimmäisen ylittäessä tärkeydessä kaikki muut kohdat: "Kun on ihana läheisyys ystävien välillä, silloin on hyveellistä käytöstä", jne. Toisin sanoen, ystävyys on tärkein elementti henkisellä polulla. Kaikki muu luonnostaan virtaa siitä. Eristäytymistä tässä yhteydessä ei ymmärretä itsensä eristämisenä muista, vaan nimenomaan yhdessä henkisen ystävän kanssa harjoittamisena. Yksinäistä meditaatiota kannustetaan ainoastaan ajoittain, jos harjoittaja on tarpeeksi kypsä ryhtymään siihen, mutta se ei ole harjoituksen päämäärä.

Pali-kaanoniin kuuluvassa Sigalaka Suttassa Buddha neuvoo nuorta brahmiinia, Sigalakaa, tavallisen elämän sosiaalisissa velvollisuuksissa. Buddha omistautuu yksityiskohtaisesti ystävien väliseen suhteeseen. Hän kuvaa neljä eri tyyppistä ystävää, jotka meidän pitäisi kohdata ja etsiä: auttaja, ystävä joka kestää hyvinä ja huonoina aikoina, mentori, ja myötätuntoinen ystävä. 

Auttaja voidaan tunnistaa neljästä asiasta: hän suojelee sinua kun olet haavoittuvainen, hän on turva kun olet peloissasi, ja moninaisissa toimissa tarjoaa tuplasti sen mitä pyydetään. Sellainen joka on aina paikalla antamassa apua kun tarvitaan, sellainen joka pyytää vain vähän tai ei mitään vastineeksi. Hän suojelee sinua aina ja osoittaa sinulle tien kun olet eksynyt tai tarvitset opastusta. 

Kestävä ystävä voidaan tunnistaa neljästä asiasta: hän kertoo sinulle salaisuutensa ja varjelee omia salaisuuksiasi huolellisesti, ei hylkää sinua vastoinkäymisissä, ja jopa kuolisi puolestasi. Ystävä joka seisoo vierelläsi kaikissa elämäsi tapahtumissa, ja on aina sinua varten. Kestävä ystävä ei tuomitse, vaan on yksinkertaisesti olemassa sinua varten kaiken läpi. 

Mentori voidaan tunnistaa neljästä asiasta: hän hillitsee sinua väärintekemisestä, opastaa sinua kohti hyviä tekoja, kertoo sinulle mitä sinun pitäisi tietää, ja osoittaa sinulle polun taivaisiin. Tämä tyyppi on opettaja tai vanhempi/huolenpitäjä, joku joka opettaa rakkaudella, ystävällisyydellä, omilla teoillaan, ja myötätunnolla. Tällä henkilöllä on eniten kärsivällisyyttä kanssasi, ja hän todella haluaa olla esimerkkinä. 

Myötätuntoinen ystävä voidaan tunnistaa neljästä asiasta: hän ei iloitse epäonnestasi, hän iloitsee hyvästä onnestasi, estää toisia puhumasta pahaa sinusta, ja rohkaisee toisia jotka ylistävät hyviä ominaisuuksiasi. Tämä henkilö kylvää yllesi rakkautta, ylistystä ja onnea ajoista riippumatta. Hän on olemassa pidelläkseen kättäsi, ja tukeakseen sinua kaiken läpi. Hän ilmaisee rakkauttaan sinua kohtaan sanoin, teoin, ja fyysisellä kosketuksella. 

Vastakohtana tälle, neljä huonoa tai valheellista ystävää, joita pitäisi välttää, ovat: 1) Se joka ottaa (sen sijaan että antaa), 2) Se joka on suuri puhuja , 3) Se joka imartelee (eli sanoo ainoastaan miellyttäviä asioita), 4) Se joka on tuhlaavainen toveri tai irstas kumppani.

Nettippakaranan mukaan on olemassa seitsemän laatua joiden mukaan voit arvioida ystävää. Hänen pitäisi olla miellyttävä ja rakastettava, kunnioittava, jäljittelyn arvoinen, halukas ryhtymään hyödylliseen keskusteluun, halukas suvaitsemaan sanoja, ryhtyy syvälliseen puheeseen eikä koskaan kehota aiheettomasti. 

Ystävällinen mielenlaatu Bhikkhujen (täyden vihkimyksen Theravada-munkkien) keskuudessa toisiaan kohtaan oli niin ihailtavaa ja jäljittelemisen arvoista, että kuningas Ajatasattu, joka ei ollut kovin altis buddhalaisuuteen, oli huomauttanut Digha Nikayan Samananaphala Suttan mukaan, että "munkit elivät ykseydessä puhuen toisilleen keskinäisellä ystävällisyydellä... seurustellen toistensa kanssa kuin maito ja vesi, ja nähden toisensa mieluisin silmin." Ja hän meni jopa pidemmälle sanoen, "Kuinka mukavaa olisi jos poikani Udayabhadda myös omaisi näitä ystävällisiä ominaisuuksia." 

Kääntykäämme nyt Mahayanan kirjallisen tekstin puoleen, missä henkistä ystävyyttä kannatetaan ja ylistetään buddhalaisen polun keskeisenä piirteenä. Gandavyuha Sutra sisällytettiin huipentavana lukuna laajaan Avatamsaka Sutran (kukkaköynnöksen sutra) corpukseen, erääseen vaikutusvaltaisimmista Mahayana-teksteistä Itä-Aasialaisessa buddhalaisuudessa. Tämä sutra, joka oli laajasti levitetty ja luettu itsenäisenä tekstinä, kuvaa nuoren Sudhanan, kauppiaan pojan, pyhiinvaellusta, hänen pyrkiessään tulemaan Bodhisattvaksi jotta saavuttaisi valaistumisen kaikkien olentojen hyväksi. Opettajansa Bodhisattva Manjushrin (joka symboloi viisautta) rohkaisemana etsimään "hyviä ystäviä", jotka voisivat auttaa häntä toteuttamaan pyrkimyksensä, Sudhana lähtee pyhiinvaellukselleen, joka johtaa hänet 53 sellaisen hyvän ystävän luo, henkisten opettajien, jotka auttavat häntä polun varrella. Matkan varrella pyhiinvaeltaja Sudhana saa monia opetuksia henkisen ystävyyden arvosta, kuten seuraavassa:

"Oi jalon perheen poika, sinun täytyy olla väsymätön ystävien etsinnässä hyvässä elämässä, sinun ei pidä ikinä tyytyä (pelkästään) näkemään ystäviä hyvässä elämässä; sinun ei pidä ikinä tuntea tyydytystä (pelkästään) keskustelusta ystävien kanssa hyvässä elämässä; sinun ei pidä koskaan hylätä aikomustasi olla ystävien seurassa hyvässä elämässä... Oi jalon perheen poika, ystävien pelastamana hyvässä elämässä Bodhisattvat eivät lankea murheellisen olemassaolon kuiluihin; ystävien ympäröimänä hyvässä elämässä Bodhisattvat eivät käänny pois suurelta elämänkaarelta (Mahayana); ystävien kehottamana hyvässä elämässä Bodhisattvat eivät hylkää Bodhisattvan opetuksia, ystävien vartioimina hyvässä elämässä Bodhisattvat eivät tule huonojen ystävien vaikutusvallan alle."

Seuraava ylistys ystävyyden kehumiseksi tässä tekstissä monin tavoin muistuttaa Buddhan sanontaa henkisestä ystävyydestä koko henkisenä elämänä:

"Lisäksi, oi jalon perheen poika, ystävät hyvässä elämässä ovat äiti, koska he synnyttävät (Bodhisattvat Buddha-perheissä), ystävät hyvässä elämässä ovat isä, koska he tuovat mittaamatonta hyvää... ystävät hyvässä elämässä ovat lääkäri, koska he vapauttavat (Bodhisattvat) itsekeskeisen intohimon sairaudesta; ystävät hyvässä elämässä ovat Himalajan vuoret, koska he saavat tiedon yrtin kasvamaan; ystävät hyvässä elämässä ovat sankareita, koska he suojelevat Bodhisattvoja vaaroja vastaan."

Gandavyuhassa ilmausta "hyvä ystävä" käytetään sekä vertikaalisessa merkityksessä, henkisenä opettajana, tarkoittaen opettaja-oppilas suhdetta, yhtä hyvin kuin horisontaalisessa vertaisten  merkityksessä, jotka luottavat keskinäiseen tukeen ja apuun henkisten etsijöiden yhteisössä. 

Eli ihanteet ovat korkealla, ja tuskin yltäisin niiden tasolle ainakaan heti: en aina osaa olla ystävä, pakko myöntää. Pitäisikö minun itsenäisenä harjoittajana harkita uudelleen asennettani ryhmiin ja organisaatioihin? Ymmärrän kyllä, että se olisi varmasti hyödyllistä ja auttaisi minua paljonkin. Ehkä se on juuri sitä mitä tarvitsisin tällä hetkellä omalla polullani. Voihan olla itsenäinen ja silti yhteydessä muihin - ja tarkoitan nyt nimenomaan henkisen elämän kannalta; arkielämässähän se on ihan itsestäänselvää. 

 Olen toki kokenut henkistä ystävyyttä, mutta ongelma - ilmeisesti se on ongelma, vaikka en usko että sen pitäisi olla - on nykyään vain siinä, että emme enää edusta samaa uskontoa. Siitäkin olen kirjoittanut alkuun linkittämissäni kirjoituksissa. En oikein osaa ottaa asiaa puheeksi kyseisen henkilön kanssa, sillä emme nykyään puhu mistään kovin merkityksellisestä, mutta se saattaa olla kokonaan minun vikani; olen välillä tehnyt selväksi että en halua puhua henkisistä asioista, koska olen kokenut ikään kuin hän kyseenalaistaisi minun kokemuksiani ja korostaisi että hän "tietää tämän (jonkin kristillisen uskomuksen) olevan totta", ja sekin saattaa olla vain minun herkkänahkaista tulkintaani, ja ehkä hieman ajattelemattomasti ilmaistu hänen taholtaan. Kyllä minä kaipaan sellaista yhteyttä kuin meillä parhaimmillaan oli. 

Kerran minulla oli jopa amerikkalainen ystävä netin välityksellä, jonka kanssa oli oikein virkistävää ajatustenvaihtoa. Valitettavasti hän kuoli vuosia sitten, ja se kosketti todella, mikä jo kertoo että hän merkitsi minulle enemmän kuin joku satunnainen vieras.   

Kokemukseni mukaan on hyvin, hyvin harvinaista kohdata ihmisiä, joista tulee ystäviä, ja arvostankin  suuresti yritystä - minä en todennäköisesti tee aloitetta, koska se ei minulta luonnistu. Katso etenkin alle linkittämäni juttu yhteydestä introvertin kanssa! 

Lähteet: 

Natural Happiness: A Buddhist View of Friendship

Lion's Roar: Making Friends on the Buddhist Path

Insight Meditation Center: The Role of Friendship on the Path

Blog.Sivanaspirit: The 4 Types of Friends Recommended by Buddha

Maithri.com: Buddhist Concept of Friendship

The Elijah Interfaith Institute: Friendship Across Traditions: Buddhist Perspectives

Muualla sanottua:

Miten päästä yhteyteen introvertin kanssa

Introvertit ystävät ovat lottovoitto - 5 syytä

Oletko itse hyvä ystävä? Psykologi listaa tosiystävän tunnusmerkit

Ystävyys edellyttää vastavuoroisuutta

Millainen on hyvä ystävä?

Ystävänpäivän historiaa ja Pyhän Valentinuksen lukuisia reliikkejä

Queen: Friends will be friends