Kuinka tulla onnelliseksi Tina Turnerin tavoin

 Nyt huhtikuussa tulee kuluneeksi jo viisi vuotta kääntymyksestäni buddhalaisuuteen. Kaikessa lyhykäisyydessään kerroin silloin yhdellä lauseella mikä sen käynnisti: "Tuntuu vähän hassulta kertoa että näin YouTube-videon, jossa Tina Turner lausuu mantraa 'Nam Myoho Renge Kyo', ja se teki minuun välittömästi syvän vaikutuksen."

Seuraava lyhyt video ei ole se jonka silloin näin, mutta valitsin tämän tällä kertaa koska myös näemme Tinan autenttisessa tilanteessa, Zürichin kotinsa rukoushuoneessa: 

Onkin siksi sopivaa "vuosipäiväni" kunniaksi, että sain juuri nyt viimein käsiini Tina Turnerin kirjan, "Onnellisuus on olemuksesi: Opas pysyvään elämänmuutokseen". Viisas Elämä 2021. Suomentanut Jaana-Mirjam Mustavuori. Tähän asti se on ollut jatkuvasti lainassa kirjastosta. Kirja on kirjoitettu yhteistyössä Taro Goldin ja Regula Curtin kanssa, jotka molemmat harjoittavat Nichiren-buddhalaisuutta, ja joiden polut olivat risteytyneet lähes mystisesti toistensa kanssa ja Tinan kanssa. 

Aiemmin tässä blogissa olen julkaissut käännökseni Tina Turnerin haastattelusta, jossa hän puhuu buddhalaisuudestaan. Tässä kirjoituksessa käytetään mantrasta kirjoitusasua Nam-myoho-renge-kyo, kuten kirjassa. Se vaihtelee eri teksteissä, väliviivoin tai ilman, isoin alkukirjaimin tai ei. 

Kirja on hyvin helppolukuinen - luin sen muutamassa päivässä - ja yksinkertainen rakenteeltaan, mikä on tietysti eduksi monille tavallisille lukijoille joille voi olla hyväksi oppia buddhalaisuuden perusteita, mutta minusta se muistutti ensialkuun liikaa tyypillistä self-help kirjaa, joka ei tee täysin oikeutta buddhalaisen sanoman syvällisyydelle. Toisaalta, se onkin käytännöllistä jokamiehen buddhalaisuutta arkielämään sovellettavassa muodossa, ei pelkkää filosofiaa pohdittavaksi. Juuri sellaisena minäkin ennen kaikkea Nichiren-buddhalaisuutta pidän, maustettuna vahvalla mystisellä otteella: opiskelu kuuluu asiaan, mutta aina palataan mantran yksinkertaisuuteen. 

Tina tekee erittäin selväksi että hän ammentaa oppinsa Soka Gakkai Internationalilta, joka mainitaan useasti. Tätä ennen ainoa painettu suomenkielinen esitys nimenomaan Nichiren-buddhalaisuudesta, jonka tiedän ja olen löytänyt kirjastosta, oli "Elämisen taito: johdatus Nichiren Soshu-buddhalaisuuteen" (SGI Finland 1991), ohut vihkonen, joka - kuten nimikin sanoo - on ajalta ennen Soka Gakkain ja sen emoliikkeen Nichiren Soshun (kirjoitetaan yleensä "Shoshu") välirikkoa, joka tapahtui juuri tuon julkaisun aikoihin. Soka Gakkai on maallikkoliike, Shoshu temppelibuddhalaisuutta papistoineen, jolla on omalaatuinen korostus että se edustaa "todellista buddhalaisuutta". En tiedä kuinka paljon tuota asennetta on jäljellä SGI:ssä. (Ja huomautan heti perään, kuten tästä blogista toisaalla on luettavissa, että Nichiren-buddhalaisuus on näitä kahta laajempi ja monipuolisempi.)

Kaikki tuntevat tarinan Tinan ja Iken avioliitosta, sitä ei käydä kirjassa liikaa kertaamaan. Sen sijaan minulle oli uutta se, että jo Tinan vanhemmat olivat riitaisa pariskunta, ja he jättivät lapsensa sukulaisten huomaan. Myös rotukysymystä Amerikassa, niin kuin Tina sen havaitsi, sivutaan. Tinan suhde kristinuskoon, suvun baptisti-taustaan, ei ollut kerrotusta päätellen kovin syvällinen. Kokemukset helluntailaisuudesta olivat hauskempia, mutta - Tinan sanoin - eivät löytäneet hänessä kaikupohjaa sen enempää kuin hiljaisemmat baptistimenot. Läheisen Margaret-serkun kuolema 1954 kosketti häntä syvästi.

Hän kirjoittaa: "En kyennyt niihin aikoihin pukemaan käsitystäni Jumalasta sanoiksi, koska minulla ei vielä ollut siihen sanoja. Pystyn kuitenkin muistamaan ensimmäisistä muistoistani alkaen kokemuksen luonnossa ilmenevästä jumalallisuudesta. Jotenkin tiesin, että sydämessäni on jumalallisuutta, vaikka perheeni perinteiset uskomukset ja tapa harjoittaa uskontoa eivät innostaneet minua. Toivoin, että he olisivat eläneet niin kuin puhuivat ja olisivat olleet myönteisempiä."

Teoria kymmenestä maailmasta eli olotilasta selitetään hyvin ymmärrettävästi, sekä listaten allekkain kunkin "maailman" myönteiset ja kielteiset ulottuvuudet, joka on suoraa lainaa Soka Gakkai Internationalilta (ks. vastaava taulukko heidän nettisivullaan), että arkielämän esimerkein Tinan omasta elämästä. Hän näkee myös yhteyden nykypsykologiaan, Abraham Maslowin itsensä toteuttamista ja tarvehierarkiaa koskevaan teoriaan. (Kymmenen maailmaa on osa laajempaa teoriaa, "3000 maailmaa yhdessä elämän hetkessä"; katso tässä blogissa, Opillisia peruskäsityksiä: Ichinen Sanzen)

Tina kertoo miten hän hahmottaa karman, ja vertaa sitä painovoimaan: "Kun ihminen kasvattaa hengellistä valaistumisen pakovoimaansa, hän voi vapautua minkä tahansa karmisen rajoituksen painovoimakentästä." [...] "Olen oppinut ymmärtämään ja hyväksymään ajatuksen siitä, että kaikki elämässä koettu, alhaisimmasta korkeimpaan, on ajatusteni, sanojeni ja tekojeni karmista lopputulosta." En tiedä mitä ajattelisin tästä. Onko tämä sitä samaa yksinkertaistamista, mihin olen kyllästynyt länsimaisen esoterian yhteydessä? Tiettävästi itse Buddha ei suinkaan opettanut, että kaikki mitä meille tapahtuu, on karmaa. (Ja itse asiassa koko sanakin tarkoittaa nimenomaan itse tekoa, ei sen hedelmää.) Itse olin hyvin mielissäni lukiessani Dhivan Thomas Jonesin kirjan "Kun on tämä, syntyy tuo" (Triratna ry 2013), jota lainaan sivulla Opillisia peruskäsityksiä, koskien karmaa. Se oli hyvin valaiseva esitys asiasta buddhalaisessa yhteydessä. 

Tina mainitsee yllättyneensä kuullessaan - ja niin yllätyin minäkin lukiessani tämän - että hänen ihailemansa Mahatma Gandhi oli aloittanut jokapäiväisen rukouskokouksen ashramissaan laulamalla Nam-myoho-renge-kyo-mantraa oppilaidensa kanssa. Toki Gandhi tunnetusti piti myös Jeesuksen vuorisaarnasta, joten mikä ettei. Tälle todellakin löytyy vahvistus netistä - Mahatma Gandhi: The Japanese Connection. 

Kirjassa käännetään käsite "chanting" mantrojen laulamiseksi, ja totta, sitähän se sanakirjan mukaan on, vaikka itse olen käyttänyt "lausumista", ja puolisoni kutsuu sitä leikillisesti "manaamiseksi" (laulaminen on ehdottomasti parempi kuin "chanttaaminen" tai "chanttaus"!), ja totta on sekin, että se usein tuntuu ja kuulostaa enemmän laulamiselta. Monesti kun olen siihen ryhtynyt kuunneltuani juuri jotain musiikkia josta pidän (enkä siis tarkoita hengellistä musiikkia!), on tuntunut ikään kuin sama energia jota musiikki antoi, lähtisi myös minusta itsestäni, se ikään kuin jatkuu ja yhdistää kaksi toisiaan seuraavaa kokemusta samaan virtaan.  

Tina kertoo SGI:n ryhmäkokoontumisen jälkeen ajatelleensa että "Nam-myoho-renge-kyo on enkelten hymni", ja vertaa mantran laulamista hengelliseen kuntosaliharjoitteluun. Hän tulkitsee sanojen laajemmin tarkoittavan: "Omistaudun mystiselle syyn ja seurauksen universaalille laille Buddhaviisauden äänivärähtelyn kautta." Yrittäessään selittää mantran laulamisen mystisiä ulottuvuuksia ihmisille, jotka eivät ole sitä koskaan kokeilleet, Tina on huomannut sen olevan kuin kuvailisi mansikoiden makua ihmiselle, joka ei ole koskaan maistanut niitä. Yksi hänen hengellisistä suosikkiteksteistään on Nichirenin kirjoitus vuodelta 1255: "Harhaista ihmistä kutsutaan tavalliseksi mutta valaistunutta Buddhaksi. Se muistuttaa likaista peiliä, joka loistaa puhdistettuna kuin jalokivi." Nam-myoho-renge-kyo-mantran laulaminen on elämän peilin voimallisin puhdistusharjoitus, hän lisää. 

Ensimmäisen kerran tässä kirjassa annetaan (kiitos suomentajan!) suomenkieleen istuva ohje oikeasta lausumisesta. Kun olen niitä nähnyt netissä englantia puhuville, ne ovat mielestäni olleet kömpelöitä, jopa hiukan virheellisiä (ja kyllä minä englantini osaan). Ja pakko todeta jälleen kerran, että korvakuulolta oppiminen on yllättävän vaikeaa: olen joutunut tarkistamaan lausumistani silloin tällöin, ja nytkin vielä jouduin tekemään niin hieman, en paljon, enkä usko että sillä on merkitystä kuinka täydellistä se on. Ei ihme, että välillä kuulee hiukan vaihtelevia versioita. Sitä paitsi kun Tina Turner videoilla resitoi pitempiä pätkiä Lootussutrasta, hänenkin ääntämyksensä on suoraan sanoen huonoa, eikä se ole vain minun mielipiteeni; olen kuullut sen muiltakin, sellaisilta joiden pitäisi tietää. Enkä väitä että itse olisin siinä erinomainen, mutta kuulen kyllä eron.  

Nam: lausutaan kuten kirjoitetaan. Avoin a. 

Myo: kuulostaa siltä kuin sanan jojo ensimmäisen osan alkuun lisättäisiin m.

Ho: lausutaan "hǝu" (keskimmäinen äänne on o:n ja ö:n välimuoto).

Ren: lausutaan niin kuin kirjoitetaan.

Ge: lausutaan niin kuin kirjoitetaan. 

Kyo: kuulostaa siltä kuin sanan jojo ensimmäisen osan alkuun lisättäisiin k. 

Yksittäisten tavujen merkityksistä olen kertonut tämän blogin sivulla Harjoitus. Huomionarvoista on, että SGI nimenomaan käyttää lyhennettyä muotoa "Nam", mutta se kirjoitetaan kokonaisuudessaan kiinalaisin merkein aina "Namu", ja jälkimmäisellä tavalla monet muut Nichiren-buddhalaiset suuntaukset sen myös aina lausuvat, kuten itsekin olen alkanut tehdä viime vuonna. Kumpikaan ei ole väärin. Kannattaa myös huomata, että "renge" tosiaankin lausutaan kahtena tavuna, niin että tavussa "Ge" g-kirjain ääntyy kuten sanassa gay. Joskus tosin kuulee lausuttavan "renge" myös kuten se suomenkielessä luonnostaan lausuttaisiin yhtenäisenä sanana ("äng-äänne"). 

Tina kirjoittaa: "Ihanteellinen aika laulaa mantroja päivittäin on viidestätoista minuutista puoleen tuntiin. Tärkeintä on laulaa sydämensä kyllyydestä, ja mikä tahansa määrä tekee hyvää. Jokainen päättää sen itse." Vaikeina vuosinaan hän kertoo laulaneensa sitä tunteja, ja olen lukenut SGI:n jäsenten joskus niin tekevän. Minusta se on jo liioittelua. Ääneni ei edes kestäisi! Itse laulan päivän alussa juurikin 15 minuuttia, ja illalla kotiuduttuani iltavuorosta viisi minuuttia: silloin on jo myöhä, ja äänenikin on iltaisin aika painuksissa. Tina ei sitä mainitse, mutta kaksi Gongyota (= ahkeraa harjoitusta) päivässä on "oikeaoppinen minimimäärä", niin sanoakseni, ja siihen kuuluu myös parin kappaleen resitointi Lootus-sutrasta Shindokuksi (= kiinalaisten merkkien japanilainen ääntämys). Toki vasta-alkajan ei tarvitse heti vaivata päätään yksityiskohdilla, eivätkä kaikki itsenäiset harjoittajat edes omaksu mantran lisäksi mitään muuta Nichiren-buddhalaisuudesta (mutta onko se silloin Nichiren-buddhalaisuutta?).  

Hän kirjoittaa: "Uskoakseni meillä kaikilla on samanlainen sisäinen viisaus kuin luontoäidillä. Se on Buddha-viisauden ääni tai syvällä sisällämme oleva Kristus-tietoisuus". [...] "Kun ihminen näkee itsensä selvästi, hänen polkunsa näyttäytyy selvempänä, ja hän saa voimaa muuttaa sen, mikä estää häntä menestymästä ja olemasta terve ja onnellinen."

Kuulemma tutkimusten mukaan rytmikäs mantralaulu virittää ihmisen aivot samalle värähtelytaajuudelle, kuin silloin kun ihminen käyttää mielikuvitustaan, tekee musiikkia ja luo taidetta tai ajattelee muuten vain rauhallisesti ja luovasti. On tieteellisiä todisteita sille, että mantralaulu vaikuttaa myönteisesti ihmisen fysiikkaan ja tunteisiin. 

Tina kertoo kirjassa myös siitä mitä buddhalaisuudessa tarkoitetaan "myrkyn muuttamisella lääkkeeksi". Tästä aiheesta olen tässä blogissa julkaissut otteen Soka Gakkai Internationalin presidentiltä, Daisaku Ikedalta. Tina selittää sen seuraavasti: "Ajatus myrkyn muuttamisesta lääkkeeksi perustuu siihen, että siirtyessämme korkeampaan sisäiseen olotilaan voimme käyttää sen seurauksena syntynyttä viisautta, rohkeutta ja myötätuntoa kielteisyyden muuttamiseen myönteisyydeksi. Jos jollakulla on pieni ongelma, hän voi muuntaa sen pieneksi hyväksi. Jos ongelma on suuri, siinä piilee mahdollisuus suureen voittoon. Myrkyn muuttaminen lääkkeeksi käynnistyy yksinkertaisesti siten, että ihmisen kohdatessa jonkun ongelman hän luottaa sisäiseen voimaansa, joka ei vain auta vastaamaan haasteisiin vaan auttaa myös kukoistamaan juuri niiden takia. Näin hän voi kohota korkeampaan sisäiseen olotilaan kuin milloinkaan aiemmin." Tajusin vasta, että minä toteutin tämän omalla kohdallani aivan erityisesti edellisen puolisoni kuoltua, johon olen usein viitannut koska se oli niin käänteentekevää. Kerron siitä tarkemmin toisessa blogissani. 

Kun kirjoitan netissä, johon samalla suhtaudun aika kriittisesti, Tina tekee hyvän huomion: "Voi olla, että kaikilla on vaistonvarainen tarve hakeutua itseään viisaampien seuraan, mutta nyky-yhteiskunta on heikentänyt tätä vaistoa, kun sosiaalinen media on muuttunut yhä epäsosiaalisemmaksi ja painottanut niin voimakkaasti yksilökeskeisyyttä. Se hipoo jo eristäytymistä. Toivottavasti tämä trendi alkaa jo taittua, ja tiedon hakeminen itseään viisaammilta nousee taas arvoon." Aina muutaman sivun välein kirjassa on koottu lyhyitä aforismeja, jollaisia itsekin aikoinaan keräsin päiväkirjoihini, ja edellistä huomiota seuraa pian sitaatti Nichirenin kirjoituksista: 

Paras keino saavuttaa valaistuminen on hyvän ystävän tapaaminen. Kuinka pitkälle oma viisautemme voi meidät viedä? Vaikka viisautemme riittäisi erottamaan kuuman ja kylmän toisistaan, jokaisen pitäisi hankkia hyvä ystävä. - Nichiren

Myöhemmin kirjassa käsitellään samaa asiaa laajemmin, kun Tina koskettaa toisen poikansa Craigin itsemurhaa vuonna 2018. Tämä kohta sai minut liikuttumaan. Hän puhuu yksinäisyydestä, mielenterveysongelmista: "Kriisi ei yllätä minua. Minne tahansa meneekin, näkee ihmisiä tuijottamassa älypuhelimiaan. Kukaan ei välitä ympärillään olevista ihmisistä, tai heidät unohdetaan täysin. Tämän keskellä sana ystävä kadottaa todellisen merkityksensä ja alkaa tarkoittaa puolituttuja ihmisiä, joiden kanssa ollaan tekemisissä ainoastaan internetin välityksellä. Minusta vaikuttaa siltä, että sosiaalinen media, joka on saattanut aluksi olla aidosti sosiaalista toimintaa, on muuttunut pääasiassa epäsosiaaliseksi mediaksi. Nuorin sukupolvi kärsii selvästi eniten uudesta todellisuudesta. Pahoin pelkään, että tämä kaikki osoittaa teknologian kehityksen vauhdin lyöneen laudalta hengellisen kehityksemme vauhdin." 

Ja tämä: "Mukavuusalueelta poistuminen on elinikäinen harjoitus. Voin ilokseni kertoa, että se on myös vuorenvarma tapa kokea lisää täyttymyksen tunnetta elämässään. Kaikille tapahtuu ihania asioita, kun avaa sydämensä ja mielensä uusille mahdollisuuksille." Kas siinä neuvo, joka on kuin minulle tarkoitettu! Olen sen myös kokenut todeksi, mutta ehkä antanut unohtua... 

"Sanotaan, että on kaksi asiaa, joista ei kannata koskaan olla huolissaan. Asiat, jotka voi itse muuttaa, ja asiat, joita ei voi muuttaa. Kokemukseni mukaan lähes kaiken voi muuttaa, kun muuttaa ensin itsensä. Ei siis kannata olla huolissaan. Niin kauan kuin käyttäytymisemme perustuu myötätuntoon ja puhdistamme jatkuvasti elämäämme, olemme parhaalla mahdollisella tiellä." 

"Nichiren vertasi elämän ja ympäristön yhteen kietoutuneisuutta tai ykseyttä (ks. Opillisia peruskäsitteitä: elämän ja sen ympäristön ykseys) ruumiiseen ja sen varjoon. Miten ihmisen on helpoin muuttaa varjoaan, jos hän ei pidä siitä, miltä se näyttää? Liikkumalla itse. Tämä vaikuttaa ehkä yksinkertaiselta, mutta on itse asiassa valtavan voimaannuttava näkemys. Sen mukaan kaikki ympärillämme, ihmissuhteet ja työ mukaan lukien, heijastelee sisäistä olotilaamme. Se myös rohkaisee meitä ymmärtämään, että voimme muuttaa minkä tahansa tilanteen sisäisen muutoksen kautta." 

Kirjassaan Tina kertoo Beyond Music-projektista rauhan ja eri kulttuurien välisen ymmärryksen edistämiseksi, johon hän on osallistunut. 2009 ilmestyi levy Buddhist and Christian Prayers. Perusideana on ykseys moninaisuudessa. Hän viittaa vertaukseen, "kirsikan-, luumun-, persikan- ja kriikunankukat"-periaatteeseen: "Kun Nichiren opetti yli 750 vuotta sitten kaikille avointa näkemystä moninaisuudesta, hän puhui näistä hedelmistä. Ne kuvaavat sitä, että kaikilla on rodusta, sukupuolesta, sukupuolisesta suuntautuneisuudesta tai vastaavasta riippumatta yhtä lailla Buddha-luonto. Hänen sanansa muistuttavat, että lootussutra koskee kaikkia eläviä olentoja yhtään poikkeusta lukuun ottamatta. Se korostaa jokaisen suurta arvoa ja synnynnäistä potentiaalia." 

Liitin aikaisemmin julkaisemaani Tina Turnerin haastatteluun Beyond Music-projektin videon, jossa hän puhuu hengellisestä sanomastaan, ja liitän sen nyt uudelleen myös tähän julkaisuun. Tina kertoo sen valmistamisesta, jota varten hän mm. kysyi henkilökohtaisesti neuvoa kirjailija Deepak Chopralta tavatessaan tämän, ja sai ison kasan henkisiä kirjoja löytääkseen oikeat sanat. Lukiessaan hän kirjoitti muistiin sanat ja lauseet, jotka herättivät hänessä vastakaikua. Hänen valitsemiensa sanojen hengellisen viestin tavoitteena oli sisäinen eheys ja sen saavuttamisen jälkeen muihin liittyminen yhteisen hyvän edistämiseksi. Tinan ääni ja rauhoittava musiikki muodostavat kokonaisuuden. Tinan levyllä (ja videolla) lausumat sanat on kokonaisuudessaan suomennettu kirjassa:

Mikään ei kestä ikuisesti. Kukaan ei elä ikuisesti. Kukka lakastuu ja kuolee. Talvi päättyy ja tulee kevät. Olkaamme avoimia elämän kierrolle. Se on suurinta rakkautta.

Menkäämme pelon taakse. Menkäämme pelon toiselle puolelle. Pelon takaa pääsee paikkaan, jossa rakkaus kasvaa ja jossa voi lakata reagoimasta pelon, vihan ja koston yllykkeisiin.

Näkyvän maailman tuolla puolen saa yhteyden itseensä. Aloittakaamme jokainen päivä laulamalla kuin linnut. Laulaminen vie näkyvän maailman tuolle puolen.

Tarvitsemme jatkuvaa itsekuria, oikeaa harjoitusta, jotta pääsemme eroon vanhoista mielen kaavoista ja löydämme uuden kestävän tavan nähdä.

Menkäämme oikein ja väärin tekemisen tuolle puolen. Rukoileminen selvittää mielen ja palauttaa sieluun rauhan. Menkäämme näkyvän maailman tuolle puolen, tuntekaamme kaiken ykseys.

Laulakaamme! Laulaminen vie näkyvän maailman tuolle puolen...

Kuulumme yhteen, olemme yhtä. Etsimme tietä oikean lähteen luo. Sen ainoan oikean.

Kulkekaamme koston tuolle puolen. Elämämme suurin hetki on se, kun alamme oppia toisiltamme.

Menkäämme näkyvän maailman tuolle puolen, jotta voimme kokea ykseyden tunteen. Laulaen. Laulaminen vie meidät näkyvän maailman tuolle puolen. Tuolle puolen...

Lähtekäämme matkaan. Lähtekäämme sisäiselle matkalle. Hiljentykäämme kuullaksemme, mitä on kaiken tuolla puolen. Avataksemme oven sille, mikä on kaiken tuolla puolen.

Olkaamme kiitollisia. Olkaamme kiitollisia ja tehkäämme tilaa sille, mikä on ajan ja paikan tuolla puolen. Olkaamme läsnä jokaisessa hetkessä, eläkäämme ajan ja paikan tuolla puolen.

Aloittakaamme jokainen päivä laulamalla kuin linnut. Laulaminen vie meidät näkyvän maailman tuolle puolen. Tuolle puolen...

Miten rakkaus liittyy tähän? Rakkaus kasvaa, kun alamme luottaa. Kun luotamme, rakkaus parantaa ja uudistaa meidät.

Rakkaus innostaa ja voimaannuttaa tekemään suuria asioita. Se tekee meistä rakastavampia. Rakkaus saa tuntemaan turvaa ja vie lähemmäs Jumalaa.

Kun pääsemme näkyvän maailman tuolle puolen, löydämme todellisen rakkauden. Jatkakaamme laulamista. Laulaminen vie meidät kaiken tuolle puolen. Tuolle puolen. 

Tina Turner: Spiritual Message - Beyond 

 Tina kertoo kirjassa myös hänen elämästään tehdystä musikaalista, joka sai ensi-iltansa 2019 - Tina: The Tina Turner Musical. Toivottavasti näemme sen vielä Suomessakin. 

"Vastasin elämän myrskyyn ja mahdottomuuteen laulamalla kovaan ääneen Nam-myoho-renge-kyo-mantraa. Kutsuin syvää sisäistä viisautta apuun intensiivisen hengellisen kamppailun keskellä, ja yhtenä päivänä sisäinen taistelu oli yhtäkkiä ohi. Kaikki epäilykset kaikkosivat, samoin rajoittavat ajatukset. Päästin irti kaikesta, minkä alempi minä väitti olevan mahdollista tai mahdotonta. Voitin tärkeimmän taistelun ja näin itseni ensimmäistä kertaa elämässäni täysin selvästi. Helpotuksen ja vapauden tunne oli suuri. Vaikken pitänyt monista havaitsemistani asioista, tiesin voivani muuttaa ne. Oivallus toi toivoa ja voimaa. Olin nyt oman elämäni käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Vaikka moni asia ympärilläni ei ollut päältä päin katsottuna muuttunut, tiesin, että hengellisen kamppailun voitettuani oli pelkkä ajan kysymys, koska ulkoinen maailma alkaisi muuttua." 

Ja erinomainen muistutus myös 53-vuotiaalle itselleni: "Muistutan itseäni mielelläni siitä, että vanhaksi eläminen ja vanheneminen eivät ole välttämättä sama asia. Kuten sveitsinsaksalainen kirjailija Herman Hesse sanoi, mitä enemmän ihminen kypsyy, sitä nuorempi hänestä tulee. Se on kaunis ajatus! Toivon, että kaikki kypsyvät ja nuorenevat siitä riippumatta, minkä ikäisiä he ovat, ja jatkavat elämäänsä aina vain eteenpäin." 

Kirjan lopussa on buddhalainen sanasto. 

Kenties hivenen epäileväinen ensivaikutelmani kirjasta alkoi muuttua loppua kohti yhä  positiivisemmaksi kun huomasin että se itse asiassa inspiroi minua! Rukoilen Gongyossani päivittäin...  "jatkuvasti puhdistaakseni ja syventääkseni uskoani ja harjoitustani, jotta voisin saavuttaa valaistumisen tässä ruumiissa", ja tähän sain Tinan tekstistä lisää innoitusta! Joskus meitä tarvitsee muistuttaa siitä minkä jo tiedämme, jotta se olisi jälleen tuoreena edessämme. Toivottavasti tämä kirja niin ikään avaa uusia oivalluksen ovia lukijoille, silloin se olisi suuri siunaus. Kyllä sen avulla varmasti voi päästä alkuun tällä tiellä, ja on jokaisen oma asia kuinka pitkälle haluaa edetä. 

Buddhalaisuus ja sota

 Tämän kirjoituksen olen koonnut välttämättömyydestä nykyisenä aikana, itse buddhalaisena, vanhana sivarina ja ylipäänsä lempeänä ja rauhaarakastavana ihmisenä, joka kuitenkin tajuaa maailman realiteetit ja on valmis tekemään mitä pystyy pakon edessä, ja jota Ukrainan sota on syvästi koskettanut, kuten olen kertonut tämän blogin edellisessä julkaisussa, "Ukrainan puolesta!" Tätä kirjoittaessa tilanteeni on sellainen, että pahin ahdistus tuntuu olevan takanapäin. Kuitenkin täytyy välttää myös toista äärimmäisyyttä, eli että turtuu sotauutisiin niin ettei enää välitä. Toki tunnistan myös itsessäni sen, että esim. sota Syyriassa ei koskettanut näin paljoa: ehkä se oli "kaukana"- paitsi maantieteellisesti, myös kulttuurillisesti: "me ja ne muut"; tiedämmehän kuinka paljon kritiikkiä Lähi-idän pakolaiset ovat herättäneet, ja nyt ei puhettakaan sellaisesta! Ja ehkä se on myös se historiallinen ja maantieteellinen tosiasia, että sama voisi tapahtua myös meille. Toisaalta myös viha jota tunsin, tuntuu hellittäneen. Olen päivittäin koettanut harjoittaa tonglenia ja mettaa pääasiallisen harjoitukseni eli Nichiren-buddhalaisen gongyon ohella (ks. sivu Harjoitus). Tonglenissa hengitän siis sisään ikään kuin mustana savuna vihaa, kärsimystä ja pelkoa, joita sota aiheuttaa, ja ulos valkoisena valona myötätuntoa, toivoa, rauhaa. Mettassa otan yhdeksi kohteekseni Putinin ja toivotan hänellekin onnellisuutta! 

Lisäys 19.3.22: Tässä kirjoituksessa on kaksi toisiaan täydentävää näkökulmaa, eli ensinnäkin, mitä jos buddhalainen joutuu sotaan, ja toiseksi, mitä voi tehdä juuri nyt, missä tahansa oletkin. Yleensä kun kokoan kirjoituksen jostain aiheesta, minulla saattaa olla käytössä sen kymmenen lähdettä; nyt olen tyytynyt kolmeen, koska ne mielestäni kertovat jo kaiken oleellisen mitä halusin tuoda esiin. En missään tapauksessa väitä että koko buddhalaisuuden laajan kentän kanta olisi ilmaistu tyhjentävästi tässä kirjoituksessa. Myönnän suoraan, että olen valinnut varsinkin kaksi ensimmäistä käännöstekstiä sillä perusteella, että ne sopivat minun näkemykseeni! Eivätköhän kaikkien uskontojen kannattajat toimi juuri tällä tavoin - poimi uskonnostaan sen mikä tukee heidän mielipiteitään, olivatpa sitten liberaaleja tai konservatiiveja; näin tein myös ollessani kristitty, ja niin tekevät kaikki kristityt. Mutta buddhalaisuus vielä nimenomaan korostaa henkilökohtaista harkintaa eettisissä kysymyksissä. Minulle buddhalaisuus on ennen kaikkea maanläheistä, jokapäiväisessä elämässä toimivaa, ilman turhia haihatteluja, vaikka toki filosofisia ulottuvuuksiakin löytyy. Valitsemani video tuokin mukaan omanlaisensa lisämausteen tai vaihtoehtoisen näkökulman, ja ripauksen Nichireniä (ja "käytännöllistä mystiikkaa", kenties) yleiseen buddhalaiseen  keitokseen, mahdollistaen sen soveltamisen omassa elämässä juuri nyt. Jos jotain positiivista pitäisi löytää tästä sodasta, niin ainakin omat itsekeskeiset pienet ongelmat ovat muuttuneet täysin merkityksettömiksi! Jos joskus olen epäillyt omaa kykyäni tuntea myötätuntoa, niin en epäile enää! 

Buddhalaisille sota on akusala - taitamatonta. Kuitenkin buddhalaiset joskus taistelevat sodissa. Buddhalaisuus haastaa meidät katsomaan yli yksinkertaisen oikein/väärin kahtiajaon. Buddhalaisuudessa teko, joka kylvää vahingollisen karman siemeniä, on valitettava vaikka se olisi väistämätön. Joskus buddhalaiset taistelevat puolustaakseen kansaansa, kotiaan ja perhettään. Tätä ei voi pitää "vääränä", vaikka jopa näissä olosuhteissa vihan hautominen mielessään vihollisia kohtaan on yhä myrkky. Ja mikä tahansa sotateko, joka kylvää tulevan vahingollisen karman siemeniä, on yhä akusala. 

Buddhalainen etiikka perustuu periaatteisiin, ei sääntöihin. Periaatteet ilmaistaan ohjeissa ja neljässä mittaamattomassa hyveessä - rakastava ystävällisyys, myötätunto, sympaattinen ilo ja mielentyyneys. Periaatteet sisältävät myös ystävällisyyden, lempeyden, armon ja suvaitsevaisuuden. Edes äärimmäisimmät olosuhteet eivät pyyhi pois noita periaatteita, tai tee niiden rikkomista "oikeamieliseksi" tai "hyväksi". 

Kuitenkaan ei ole myöskään "hyvää" tai "oikeamielistä" seistä sivussa kun viattomia ihmisiä teurastetaan. Edesmennyt kunnianarvoisa tri K. Sri Dhammananda, Theravada-munkki ja oppinut, sanoi: "Buddha ei opettanut seuraajiaan antautumaan minkään muotoiselle pahalle voimalle, olkoon se inhimillinen tai yliluonnollinen olento."

Kunnianarvoisa Dhammananda kirjoitti: "Buddhalaisten ei pitäisi olla hyökkääjiä edes suojellessaan uskontoaan tai mitään muuta. Heidän täytyy koettaa parhaansa välttääkseen kaikenlaista väkivaltaista tekoa. Joskus toiset, jotka eivät kunnioita Buddhan opettamaa ihmisten veljeyden käsitystä, saattavat pakottaa heidät sotaan. Heidät saatetaan kutsua puolustamaan maataan ulkoiselta hyökkäykseltä, ja niin kauan kuin he eivät ole hylänneet maailmallista elämää, he ovat velvollisuuden sitomia littymään kamppailuun rauhan ja vapauden puolesta. Näissä olosuhteissa heitä ei voi moittia sotilaaksi tulemisesta tai liittymisestä puolustukseen. Kuitenkin jos jokainen seuraisi Buddhan neuvoja, tässä maailmassa ei olisi syytä sotaan. On jokaisen sivistyneen henkilön velvollisuus löytää kaikki mahdolliset tavat ja keinot sovitella erimielisyydet rauhanomaisella tavalla, julistamatta sotaa kanssaihmistensä  tappamiseksi."

Kuten aina eettisissä kysymyksissä, valitessaan taistellako vai ei, buddhalaisen täytyy tutkia omia motivaatioitaan rehellisesti. On liian helppo perustella että on puhtaat motiivit, kun tosiasiassa on pelokas ja vihainen. Useimmille meistä rehellisyys itseä kohtaan tällä tasolla vaatii epätavallista ponnistusta ja kypsyyttä, ja historia kertoo että jopa vanhemmat papit vuosien harjoituksen jälkeen voivat valehdella itselleen.

Meidät on kutsuttu niin ikään laajentamaan rakastava ystävällisyys ja myötätunto vihollisiimme, jopa kohdatessamme heidät taistelukentällä. Se ei ole mahdollista, saatat sanoa, kuitenkin tämä on buddhalainen polku.

Ihmiset näyttävät joskus ajattelevan että olemme velvoitettuja vihaamaan vihollisiamme. He saattavat sanoa, "kuinka voit puhua hyvää jostakusta, joka vihaa sinua?" Buddhalainen lähestymistapa tähän on se, että voimme kuitenkin valita olla vihaamatta takaisin. Jos sinun täytyy taistella jotakuta vastaan, taistele sitten. Mutta viha on valinnaista, ja voit valita toisin.

Niin usein historiassa sota on kylvänyt siemeniä, jotka kypsyivät seuraavaksi sodaksi. Ja usein taistelut itsessään olivat vähemmän vastuussa pahasta karmasta kuin tapa jolla miehittävät armeijat kohtelivat siviilejä, tai tapa jolla voittaja nöyryytti ja alisti valloitettua. Vähintäänkin, kun on aika lopettaa taistelu, lopeta taistelu. Historia osoittaa meille että voittaja joka kohtelee valloitettua jalomielisyydellä, armolla ja armeliaisuudella, tulee todennäköisemmin saavuttamaan pysyvän voiton ja lopullisen rauhan. 

Hollow Bones Rinzai Zen-koulukunnan pastori, Dai En Wiley Burch Yhdysvaltojen ilmavoimien akatemiasta, sanoi: "Ilman myötätuntoa sota on rikollista toimintaa. Joskus on välttämätöntä viedä elämä, mutta emme koskaan pidä elämää itsestään selvyytenä." 

Liikuttavassa keskustelussa joka tapahtui kun sekä Buddha että kuningas Pasenadi olivat 80-vuotiaita, kuningas ylistää Buddhaa, hänen oppiaan ja seuraajiensa käyttäytymistä, samalla kuvaten itseään... "voidelluksi soturi-kuninkaaksi, kykeneväksi teloittamaan ne jotka pitää teloittaa..." Kuninkaan lähdettyä Buddha kommentoi meditoijille ympärillään, että kuninkaan oivallukset olivat "monumentteja Dhammalle", jotka pitäisi oppia ja muistaa "pyhän elämän perusasioina." (Majjhima Nikaya) Tämä kohta selventää että Buddha ei sen paremmin tuominnut kuin edes moittinut kuningasta hänen kuninkuutensa täyttämisestä, kamaline velvollisuuksineen. 

Samankaltainen ikkuna varhaiseen ja muinaiseen tulkintaan Buddhan opista tulee kuningas Asokalta, joka eli useita satoja vuosia Buddhan jälkeen, mutta joka tunnustetaan suurimmaksi buddhalaiseksi kuninkaaksi sekä vaikutuksensa laajuudessa että Dhamman ymmärryksensä syvyydessä, ja joka on vastuussa kuuluisista kiveen kaiverretuista säädöksistä, jotka muodostavat vanhimmat jäljellä olevat intialaiset kirjoitetut dokumentit. Nämä viisaat ja inhimilliset jakeet, jotka sisältävät sen tasoisen sivistyneen käytöksen johon ihmiskunta yhä pyrkii, ylistävät sellaisia hyveitä kuin itse-tutkiskelua ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Ne perustuvat Dhammaan - universaaliin vapautuksen polkuun - eivätkä koskaan mainitse Buddhaa tai "buddhalaisuutta". Selvästi kieltäen eläinuhrit (jotka olivat olleet etummainen uskonnollinen rituaali ennen Buddhan aikaa), säädökset ylistävät vahingoittamattomuutta, mutta eivät mene jäykkään ehdottomuuteen: "Olla vahingoittamatta eläviä olentoja on hyvä". Vaikka Asokan kääntyminen Dhammaan johti hänet hylkäämään sotilaallisen valloituksen (jota hän oli jo tehnyt yhden eliniän osalta), ja väittämään että valloitus Dhammalla on ainoa todellinen valloitus, hän ei arvovaltaisen historioitsijan mukaan luopunut sodankäynnistä, ei koskaan hylännyt armeijoita... ja hän vältti katastrofaalista pasifismia... säilyttäen mahdollisuuden kuolemanrangaistukseen. Ei ole syytä kuvitella, että Buddha koskaan rohkaisi niitä oppilaitaan, joilla oli hallinnollisia velvollisuuksia, levittämään anarkistista kieltäytymistä valtiollisesta toiminnasta.

Lyhyessä keskustelussa Buddhan haastaa kenraali, joka väittää että Dhamma on pelkkää passiivisuutta. Buddha vastaa että hän opettaa toimimattomuutta epäterveiden asioiden suhteen, ja "toimimista hyvän käytöksen keinoin teoin, sanoin ja ajatuksin." Ei ole pidemmälle menevää kantaa hallintoa, sotaa tai kenraalien karmaa kohtaan. Se mistä rakentuu hyvä käytös, jätetään kenraalin arvostelukyvyn varaan. Buddha antoi periaatteen, ei yksityiskohtia äärettömistä tulkinnan ja sovelluksen muodoista. 

Mikään tästä ei kuitenkaan oikeuta vihaa tai väkivaltaa henkilökohtaisten päämäärien tai saavutusten palveluksessa. Hallinnon palvelijalta, jonka esimerkiksi sotilaana täytyy tappaa, Buddha epäsuorasti kysyy: "Voitko suorittaa tämän tehtävän turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden edustajana, keskittyen niiden rakkauteen joita suojelet, pikemmin kuin vihaan niitä kohtaan jotka sinun täytyy tappaa? Jos toimit kostolla tai saat mielihyvää tuhosta, silloin et ole lainkaan Dhamman oppilas. Mutta jos kova työsi voidaan tehdä puhtaan mielen perustalla, vaikka et selvästikään elä valaistuneen henkilön elämää, kykenet silti alkamaan kulkea polkua kohti harmoniaa ja myötätuntoa." Buddhan etiikka selvästi sallii eron tilanteiden välillä, kuten amerikkalaisten sotilaiden taistellessa keskitysleirien vapauttamiseksi toisen maailmansodan lopussa, verrattuna kuolemanleirien vartijoihin ja massamurhaajiin. Jos sotilas toimii suojelevalla, puhdassydämisellä elämäntavalla, hän saattaa olla oikeudenmukaisuuden välittäjä, joka yksinkertaisesti on väline jolla murhaajien karma loppuu heidän omaan kuolemaansa. 

Vaikka Buddha ei koskaan läksyttänyt pitkäaikaista oppilastaan, kuningas Pasenadia, hylkäämään valtaistuintaan, kun ikääntyvä kuningas tunsi kuoleman lähestyvän, hän teki johtopäätöksen Buddhan kyselyn avulla: "taisteluille ei ole sijaa tai käyttöä kun ikääntyminen tai kuolema lähestyvät... mitä muuta voin tehdä kuin kulkea Dhammassa?" Joten eri valinnat ovat sopivia eri ihmisille ja saman henkilön eri elämäntilanteissa. Buddha kunnioitti kuningas Pasenadia ja ystävystyi hänen kanssaan hänen pysyessään kuninkaana, ja kuningas peilasi keskinäistä kunnioitusta ja jatkoi sinnikkäästi Buddhan oppilaana samalla jatkaen kuninkaallisen etuoikeuden ja ongelmien kanssa; kunnes kuningas perustuen omaan oivallukseensa ja vapaaseen tahtoonsa kypsyi uuteen sitoutumisen tasoon Dhammaan ja väkivallattomuuteen. 

Vakaville, sitoutuneille meditoijille, jotka ovat eettisten ohjeiden, päivittäisen meditaation ja puhdistetun mielen elinikäisiä harjoittajia, Buddha antoi usein siteeratun, tyrmäävän neuvonsa väkivallattomuudesta: "Vaikka rosvot brutaalisti leikkaisivat irti hänen raajansa sahalla, hän joka elättelee siksi vihaa sydämessään, ei ole minun oppini seuraaja." Huomaa, että tämä kuuluisa kohta ei estä taitavaa ja tarmokasta itsepuolustusta, joka on vapaa vihasta. 

Passiivinen, myötämielinen väkivallan salliminen ei ole Dhammaa. Olemme nähneet kuinka Buddha vakuutti kenraalille että Dhamma ei ole toimimattomuutta. Jos todella uskoo että sydämen ja mielen ominaisuudet muodostavat valaistumisen, ja että korkein hyvä kaikille olennoille on harmonian ja rauhan elämä, silloin jonkun muun salliminen tuottaa vahinkoa ilman seurauksia, ei ole väkivallattomuutta. 

Buddha ei koskaan väittänyt että hän voisi tuoda rauhan koko maailmaan. Lännen esi-tieteellisten kirjoitusten narsistiset aika-skaalat eivät koskaan pälkähtäneet hänen päähänsä. Hän näki että kärsivät olennot ovat rajattomat ajassa ja avaruudessa. Buddha puhuu meille asemastaan loputtoman maailmankaikkeuden sisällä, jossa nykyiset kamppailumme rauhan puolesta eivät ole voittoisia vaan ikuisia. Mutta hän torjuu myös tappiomielialan ja kyynisyyden ja lupaa tämän: käytännöllisen polun vähentää kärsimystä, joka sisältää anteliaan itsensä jakamisen toisille. 

Lähteet: 

Learn Religions: Buddhist Views on War

Barre Center for Buddhist Studies: The Buddha Taught Nonviolence, Not Pacifism

(Jälkimmäistä kirjoitusta olen käyttänyt ankaralla kädellä lyhenneltynä, koska se on pitkä.)

A Buddhist Response to Russia-Ukraine War: Power of Inner Peace

Tämän 10 minuuttisen videon tekijä edustaa japanilaista buddhalaista maallikkoliikettä, Rissho Kosei-kai, joka on lähtöisin Nichiren-buddhalaisuudesta, mutta on kehittänyt siinä määrin erottavia piirteitä että jotkut pitävät sitä Nichiren-buddhalaisuudesta erillisenä suuntauksena, mutta sillä on monia yhteisiä piirteitä muiden Nichiren-suuntausten kanssa, kuten Lootus-sutra ylimpänä buddhalaisena oppina, Namu Myoho Renge Kyo'n resitoiminen, Nichirenin kunnioitus. 

Lyhyt tiivistelmä: Videon tarkoitus on keskustella kuinka kukin meistä, mahdollisesta maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta, voi myötävaikuttaa sodan loppumiseen väkivallattomuuden harjoittamisella jokapäiväisessä elämässämme. Tässä sodassa käytetty väkivalta ei ole erillinen jokapäiväisestä elämästämme. 

Ensimmäisenä esiin tulee Tiantai-buddhalaisuuden teoria "3000 maailmasta yhdessä kokemuksen hetkessä" (ks. Opillisia peruskäsitteitä/Ichinen Sanzen), jonka omaksui myös japanilainen Tendai-buddhalainen koulukunta, johon Nichiren alun alkaen kuului. Teoriasta tuli hänellekin keskeinen oppi. 

Tiantain mukaan mielen pääasiallinen toimi on rajoittaa tietoa, joka siihen virtaa, rajoittaakseen kohtaamaamme todellisuutta saadakseen siitä selvää. Toisin sanoen, mielellämme on taipumus tehdä todellisuudesta "helpommin pureskeltavaa", jotta siinä mitä näemme ja kuulemme, on meidän mielestämme järkeä. Tällä taipumuksella on huomattava positiivinen aspekti: kaikessa mitä mielessämme syntyy, on aina "jotain enemmän"; kaikki laajenee kohti rajoittamatonta avoimuutta äärettömyydelle. Siinä mitä normaalisti havaitsemme Ukrainana, on jotain enemmän: Ukraina, joka saattaa näyttää olevan etäällä, onkin välittömässä ympäristössämme. Rauhan palauttaminen Ukrainaan voi alkaa rauhan palauttamisella sydämeemme ja mieleemme ja jokapäiväiseen elämäämme. 

Esimerkki Ukrainan "enemmyydestä" on mielenliikutuksemme, empatiamme ja tunteemme ukrainalaisten ja venäläisten kärsimystä kohtaan. Ukrainalaisille osoitetaan tukea ja heidät toivotetaan tervetulleiksi naapurimaihin odottamatta mitään vastalahjaksi. Joten on olemassa joukko bodhisattvoja, ja monet venäläiset vastustavat niin ikään tätä sotaa. Meidän täytyy kokoontua luodaksemme ykseyden sydämessämme, ykseyden mielenliikutuksessa ja empatiassa. Buddhalaisuudessa tiedetään että kaikki on pysymätöntä, ja siltä pohjalta maan, kuten Ukrainan, merkitys myös muuttuu ja kasvaa edelleen. Tunteemme ja empatiamme syntyvät yhteisesti riippuen nykyisestä kriisistä, ja tämä tunnepitoinen laatu on uusi nouseva ja kasvava Ukrainan aspekti. Tämä on Ukrainan "enemmyys" jonka luomme yhdessä, ja joka ylittää maantieteellisen etäisyyden. 

Kuinka voimme harjoittaa tätä teoriaa muuntaaksemme sodan rauhaksi? Tietenkin jatkuva poliittinen dialogi ja taloudelliset pakotteet Venäjää vastaan muuttavat tilannetta, ja lahjoitukset hyväntekeväisyyteen ovat myös hyvä. Mutta jos haluamme perustavanlaatuisesti lopettaa sodan, meidän täytyy rakentaa rauhaa mielessämme ja jokapäiväisissä elämäntilanteissamme. Ei tule olemaan todellista rauhaa ellemme vakiinnuta rauhaa sydämessämme. Ensimmäinen askel on tunnistaa, että väkivalta jota harjoitetaan Ukrainassa, on niin ikään läsnä ja sitä harjoitetaan jokapäiväisessä elämässämme. Esimerkki: jos lapsi oikuttelee aamulla, ja vanhemmalla on taipumus kohottaa ääntään ja ottaa lapsi kiinni ja pakottaa valmistautumaan kouluun lähtöön, se on jotain samankaltaista kuin mitä Putin tekee, joskin aseettomasti, hallitaksemme ulkoista ympäristöämme. Ellen lopeta omaa väkivaltaista toimintaani, ei tule olemaan rauhaa sydämessäni, perheessäni, jokapäiväisessä elämässäni, missään maailmassa. Putinin väkivaltaisuus on heijastusta omasta väkivaltaisesta luonnostani. Tämä on epämiellyttävä totuus. Kuitenkin ellen hyväksy tätä väkivaltaista luontoa, joka on synnynnäisenä mielessäni, kaikkien mielissä, ei ole vaikuttavaa buddhalaista väkivallatonta toimintaa tarjolla. Jos haluamme pysäyttää Putinin, minun täytyy pysäyttää oma väkivaltainen käyttäytymiseni. Joka kerta kun onnistun välttämään voiman käyttöä esim. lapsiani kohtaan, se on pieni askel rauhaa kohti Ukrainassa. 

Oman onnensa seppä

Olen kertonut tässä blogissa maagisesta uuden vuoden rituaalistani, jota olen noudattanut muutamia vuosia. Nyt on aika todeta että omia vakiintuneita traditioita täytyy uskaltaa muuttaa jos ne tuntuvat aikansa eläneiltä. 

Jo parina viime vuotena olen joutunut tekemään rituaalini niin kiireessä, että en pysty keskittymään siihen niin intensiivisesti kuin mitä se vaatisi (nämä pari vuotta olen asunut yhdessä nykyisen puolisoni kanssa). 

Toinen tärkeä näkökohta on se, että käännyttyäni viime vuonna Nichiren buddhalaisuuteen, rituaalini lisäksi vuoden vaihteessa lausuin Daimokua hiukan ennen keskiyötä, ja koin aivan mahtavan voimaantumisen tunteen ja toivon tulevasta, vaikka tiesin joutuvani sydänleikkaukseen tänä vuonna! Toisin sanoen, Nam Myoho Renge Kyo sai aikaan jotain paljon syvempää kuin ulkoiset rituaalini.

Keskiyön hetken vietin tietenkin puolisoni kanssa, koska se on hyvä alku uudelle askeleelle yhteisellä matkalla. 

Kenties edelleen kirjoitan ylös intentioni uudelle vuodelle, ja teen mielenkiinnosta Tarot-lukemuksen, mutta ne ovat sivuosassa. Sen sijaan keskeinen menneestä irtipäästämisen rituaalini - joka on kyllä hyvin toimiva silloin kun sellainen on tarpeen, se täytyy sanoa kokemuksesta - voi jäädä pois... yksinkertaisesti jo senkin takia, että minun on nykyään suoraan sanottuna hyvin vaikea keksiä mitään mitä katuisin (tai edes että kokisin minulle tehdyn vääryyttä, josta haluan irtautua)! Huomionarvoista onkin, että koko tämä idea - "synnintunnustus/anteeksianto" - tulee kristinuskosta, ja kuten muualla olen maininnut, olen vapautunut kristinuskon kera myös syyllisyydestä!

Sen sijaan voisin miettiä mistä olen kiitollinen elämässäni: useinkaan ei tule tarpeeksi ajateltua asiaa, ennen kuin menetät jotain mitä pidät itsestäänselvyytenä. Tiedän sen esimerkiksi siitä, kun leikkauksen jälkeen en ollut aivan kunnossa eli olin menettänyt terveyteni, onneksi tilapäisesti. 

Muuan ystäväni on erittäin takertunut menneisyyteen ja syyttää muita omasta huonosta tilanteestaan. Vuodesta toiseen hän avautuu samoista asioista, eikä näytä pääsevän eteenpäin vaan on täysin jumissa. Jos yrität sanoa jotain, hän ei ota sitä vastaan koska on lukinnut mielensä ja päättänyt miten asiat ovat, vaikka joskus toinen ihminen näkee selvemmin kuin itse kykenet näkemään itsesi, ja ainakin voi antaa uusia näkökulmia.

Buddhalaisuuden kannalta ja ennen kaikkea omasta kokemuksesta olen sisäistänyt täydellisesti käsityksen, että ei ole olemassa pysyvää itseä: muutumme kaiken aikaa. En tunne yhteyttä ihmiseen, joka olen joskus ollut - se on kuin eri elämä, tai oikeastaan nyt jo useita elämiä puolen vuosisadan aikana.

Toisekseen, ihminen on todella oman onnensa seppä. Luot itse omat olosuhteesi, niin kuin tämän blogin sivulla Opillisia peruskäsitteitä selitetään otsikolla "elämän ja sen ympäristön ykseys". Et voi syyttää omasta kurjuudestasi yhteiskuntaa, hallitusta, maahanmuuttajia, sitä yhtä kusipäätä, tai vaikka saatanaa... Sinä ja vain sinä itse olet sen aiheuttaja, vaikka mielelläsi haluaisit ulkoistaa vastuun elämästäsi. 

Totta kai meidän pitää kehittää myötätuntoa muita ihmisiä kohtaan joka tapauksessa, eikä ketään auta hänen virheidensä osoittelu. Ei se auta, ellei se lähde itsestä. Eihän terapiassakaan anneta valmiita vastauksia, vaan pyritään herättelemään omia oivalluksia, niin ainakin olen käsittänyt.

Eikä tätä pidä ottaa moitteena, vaan pikemminkin kannustavana vahvistuksena: sinäkin kykenet! Jokaisella meistä on ehtymätön potentiaali: muuttamalla itseämme muutamme maailmaamme. Se on ainoa tapa oikeasti muuttaa maailmaa, yksi ihminen kerrallaan. 

Mieleeni tulee Jeesuksen lause, "ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista" (Mt.19:26), joka on kai perinteisesti tulkittu niin että Jeesus osoittaa ihmisen rajallisuuden, kun todellisuudessa lauseen jälkimmäinen puoli sanoo että "jumala" ihmisessä pääsee tuon rajan yli! Kaikki me olemme "vain ihmisiä", mutta yhtälailla jokaisessa on Buddhaluonto (tai Kristus meissä, jos niin tahdot). Nichirenin harjoitus johtaa meidät löytämään voiman ja viisauden, jotka ovat olemassa meissä ja samalla kertaa ylittävät meidät, kuten lukee toisaalla tässä blogissa.

Rukous buddhalaisessa merkityksessään ei ole jollekin ulkoiselle voimalle suunnattu pyyntö. Se on asenteen ilmaisu, pyrkimyksen ja sitoutumisen ilmaisu. Ei mikään putoa syliin taivaan lahjana kun vain pyydät. Kyllä sinun itsesi täytyy tehdä jotain sen eteen! Rukouksen, myös kristillisen rukouksen, tarkoitus ei ole muuttaa maailmaa: se muuttaa sinua! Daimokusta, mantrasta, tulee buddhalainen rukous.

Sivulla Opillisia peruskäsitteitä kerrotaan myös karmasta buddhalaisesta näkökulmasta. Se on jotain muuta kuin länsimaisittain tulkittua fatalismia. Karmassa ei ole kysymys laista joka rankaisee tai palkitsee, vaan sisäisistä taipumuksista, joita ihminen voi muuttaa koska tahansa. Kukaan ei ole kohtalonsa vanki. 

"Jos ihmiset valittavat, että elämä suo heille huonointaan, heidän pitäisi pysähtyä harkitsemaan, ovatko he valmistaneet itsensä sisäisesti saamaan mitään muuta kuin huonointa." (Paul Brunton)

Joskus saattaa tulla tunne että ihmiset, tai suuri osa heistä, eivät osaa arvostaa jos kerrot esim. Facebookissa että sinulla menee hyvin. Se on minusta outoa. Eihän kukaan varmasti pidä ainaisista valittajistakaan. Tässä tosin on syytä erottaa kaksi eri asiaa: ihminen, jolla on huolia, keventää mieltään ja luonnollisesti tarjoat hänelle kuuntelevan korvan; mutta sitten on ihmisiä, jotka löytävät kaikesta vain huonoja puolia, tai märehtivät samoja vanhoja asioita uudestaan ja uudestaan. 

Ei kai tarvita kovin suurta psykologista tietämystä sen ymmärtämiseen, että jos pyörittää aina vain negatiivisia asioita päässään, myrkyttää mielensä ja vetää negatiivisuutta ennen muuta omaan elämäänsä, mutta levittää sitä myös ympäristöönsä. 

(On huomautettava, että masennus on sairaus, johon on syytä hakea lääketieteellistä apua; siitä ei nyt  tässä ole puhe.)

Joskus toki mietin, että on ihmisiä joilla näyttää menevän todella huonosti ja voi nähdä että lupaus (jonka yleensä oletetaan olevan raamatusta, mutta ei sitä sieltä millään haulla löydy) ettei kenellekään anneta suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa, ei aina todellakaan pidä paikkaansa - jotkut uupuvat taakkansa alle niin että päättävät päivänsä. Sitä suuremmalla syyllä ihmettelen miksi minun elämässäni näyttäytyy niin vahvana johdatus ja tarkoitus. Mutta: kuka se on joka "antaa" meille taakan kannettavaksi? Eiköhän jälleen ihminen itse sen kasaa harteilleen. Tässäkin syyllistäminen on turhaa - ja julmaa. Pikemminkin pitäisi pyrkiä keventämään heikompien kanssaihmisten taakkaa, auttaa heitä kantamaan sitä, sekä yhteiskunnallisesti että yksilötasolla. 

Totta kai olen kokenut monenlaisia aikoja minäkin, mutta silti aina päässyt yli kaikesta, joskus suorastaan ihmeenomaisella tavalla ja tilanne on seuraavassa hetkessä kääntynyt päälaelleen: koettelemuksesta on syntynyt siunaus - parhaimpana esimerkkinä edellisen puolisoni kuolema, joka on niin äärimmäinen tilanne että se voisi pahimmillaan lamaannuttaa ihmisen vuosiksi eteenpäin. Ehkä positiivinen asenne, usko ja luottamus, on avain? Näin oli jo ennen buddhalaisuuteen kääntymistäni. Vaikka uskoinkin ehkä hiukan eri tavalla, ratkaisevaa oli nimenomaan usko; pääasia että se on rakentavaa. Uskohan voi monesti perustua myös pelkoon, jolloin se on pikemminkin lamaannuttava voima. Ajattelen erityisesti joidenkin kristillisten suuntausten helvetillä pelottelua. Helvettikin on buddhalaisittain mielentila, joka ilmenee jo tässä elämässä, mutta jota voi muuttaa. Ja "usko" buddhalaisessa merkityksessään on mielen päättäväisyyttä, määrätietoisuutta: aktiivinen asenne ja pyrkimys, ei vain sokeaa totena pitämistä. 

Tosin kuten olen kertonut omasta henkisestä tiestäni, minusta näyttää siltä että kristillinen uskoni, vaikka saattoi sinänsä olla positiivista - enhän uskonut silloinkaan esim. ikuiseen helvettiin - oli kuitenkin hyvin epäkäytännöllistä, sanoisinko "tuonpuoleista". Käytännön elämään pääsin kunnolla kiinni vasta kun aloin vapautua kristinuskosta, ja buddhalaisuus on erittäin maan läheistä.
Kuten Irma Weisen on kirjoittanut: 

"Uskonkäsitykset, jotka eivät kanna ja tue maallisissa asioissa, eivät kanna ylimaallisissakaan."

Jopa niinä parina vuotena kun olin syvästi pettynyt ihmisiin ja vajosin kyynisyyteen ja katkeruuteen, otin sittenkin merkittäviä askeleita eteenpäin elämässäni, ja lopulta "kohtalo" väkisin sysäsi minut kuilun yli muutoksen tielle. Viittaan tällä tietysti siihen, josta olen kertonut muissa blogeissani, kun uskonnolliset ihmiset tuottivat minulle pettymyksen, jonka seurauksena ajauduin pois kristinuskosta ja tunnustauduin lopulta luciferistiksi. Hakeuduin tuolloin palkkatuella töihin ja sen perään työvoimapoliittiseen ammatilliseen koulutukseen, ja tänä päivänä olen tuossa ammatissa ja vakituisessa työsuhteessa. Sitten kun puolisoni äkillisesti kuoli, elämäni muuttui kertaheitolla, minä muutuin. Siitä olen kiitollinen... hänelle; Elämälle. Silloin ilmeisesti tarvitsin tuon ulkoisen tönäisyn päästäkseni kunnolla eteenpäin tiellä, jonka olin jo aloittanut. 

Mitä on onni? Onni ei ole päämäärä vaan matka. Se ei ole suuria tunteita ja huippukokemuksia. Ei ylipäänsä mitään mitä pitäisi tavoitella. Se yksinkertaisesti ON... kun sen oikein oivaltaa. Pienissä asioissa, tavallisessa arjessa, tässä ja nyt. Ei ulkopuolella, ei edes toisessa ihmisessä, vaan omassa sisimmässä.

Kuten Josei Toda on sanonut: "Valaistuminen, eli todellinen onni, ei ole transsendentaalinen tila. Se on avaran viisauden, rajattoman energian ja hyvän onnen olotila, missä me kukin muokkaamme omaa kohtaloamme, löydämme täyttymyksen jokapäiväisissä toimissa, ja tulemme ymmärtämään lopullisen päämäärämme elämässä." 

Nam Myoho Renge Kyo. 
Nam Myoho Renge Kyo. 
Nam Myoho Renge Kyo.