VALOA

 Tämä on jälkimmäinen osa kirjoitukseen "Pimeydessä", ja muodostaa tietynlaisen jatkumon ajatuksellisesti, vaikka saattaa vaikuttaa täysin irralliselta. Ensimmäinen osa käsitteli ajatuksiani modernista satanismista, mutta tämä kertoo lukemistani kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista, jotka ovat tuoneet valoa - etenkin viimeksi mainittu - siihen pimeyteen jossa välillä olen tuntenut olevani, ja joka heijastui ajatuksiini satanismista.  

Luin Tom-Kristian Heinäahon kirjan, Saatanasta seuraava - kaksoiselämäni Jehovan todistajana (Lind & Co 2024). Kirjoittaja on täsmälleen minun ikäiseni, joten kun hän muisteli lapsuuttaan ja viittasi maailman tapahtumiin, hymyilin välillä itsekseni että minäkin muistan tuon. Häntä on haastateltu ainakin Lepakkosafari-podcastissa, jota kuuntelin. Minulle oli tosin outoa se että joku on intoillut Euroviisuista 1970-luvulta asti, kun kisa oli jäykkää pönötystä ja tylsää iskelmää, toisin kuin tänä päivänä! Herreysin veljeksistä me molemmat kyllä pidimme, vieläpä samasta syystä (mainitsen tästä omien muistelmieni ykkösosassa, Ecce Ego I); itse kappalehan on mitäänsanomaton rallatus. 

Pystyn toki samaistumaan hyvin pitkälti siihen millaista on elää kontrolloivassa eksklusiivisessa yhteisössä, joka asettaa paljon sääntöjä ja kieltoja jäsenilleen (ks. esim. Minun tieni). Mutta siinä kohtaa kun hän kertoo menettäneensä jo uskonsa Jehovan todistajien oppiin ja siitä huolimatta jatkoi liikkeen puhujana vuosikausia, koska tykkäsi puhua ja oli hyvä siinä, en kyennyt näkemään häntä uhrina. Kokonaan toinen juttu oli sitten hänen kuvauksensa stereotyyppisestä homomiehen elämästä lukuisine irtosuhteineen; siihenkään en kyennyt samaistumaan, koska sellainen ei koskaan ole ollut minun elämääni. En tunne moraalista närkästystä, vaan koen sen vain minun luontoni vastaisena: yhtälailla inhoan moralismia, ja puolustan aikuisten suostuvaisten ihmisten oikeutta tehdä keskenään mitä haluavat, kunhan ketään ei loukata. 

Toinen mielenkiintoinen teos oli Irene Wai Lwin Moen Kobo-daishin jalanjäljissä - vaeltajan päiväkirja Shikokulta (Basam Books 2021). Kobo-daishi eli Kukai (Kobo-daishi on hänen kuolemanjälkeinen nimensä buddhalaiseen tapaan), oli japanilainen munkki joka perusti Shingon-koulukunnan, joka edustaa Vajrayana-buddhalaisuutta (kuten Tiibetin buddhalaisuus). Hänelle on legendan mukaan annettu myös ansio homoseksuaalisuuden tuomisesta Japaniin (ks. sivu opillisia peruskäsitteitä/etiikka; viisi ohjetta). Kirja on suomalaisten pyhiinvaeltajien opas 1200 kilometrin ja 88 temppelin reitille, jotka liittyvät Kobo-daishin elämään. Itse tietysti voisin kuvitella käyväni lähinnä  Nichirenin elämään liittyvillä paikoilla Japanissa, mutta siihenkään minulla ei ole tarvetta.  

Joskus haaveilin Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksesta. Tiedän pari ihmistä, jotka ovat sitä kulkeneet. Jo 2020 blogikirjoituksessani mainitsen että haluaisin pyhiinvaellukselle ja hiljaisuuden retriitille, eikä tuo halu ole hävinnyt, mutta ei myöskään edelleenkään toteutunut. On paljon käytännön esteitä, tai ehkä tekosyitä? Mutta nyt myönnän ihan rehellisesti, että en ole lainkaan halukas sellaiseen vaivaan ja epävarmuuteen mitä pyhiinvaellus vaatisi. En myöskään satsaisi rahallisesti varusteisiin, joita tuskin toistamiseen tarvitsisin. 

Näin ollen minulle kirkastui ajatus: tämä elämähän on pyhiinvaellus minulle, ja nimenomaan EI niin kuin Santiago de Compostela, jossa on yksi päämäärä lopussa (allegorisesti ajatellen kuolema tai kuolemanjälkeinen olotila), vaan pikemminkin juuri niin kuin tuo Shikokun reitti, jonka varrella on monia pyhiä paikkoja: sellainen on minun henkinen tieni ollut tässä elämässä; pyhiä paikkoja vastaavat kaikki erilaiset henkiset aatteet joiden vaikutuspiirissä olen viivähtänyt, samaten suuret ja käänteentekevät elämänkokemukset. Niin ikään se kuvaa laajemmin elämänkäsitystäni: ei lineaarisesti pisteestä A pisteeseen B, vaan syklisesti, lukuisine pisteineen. Toisin sanoen, se on matka joka merkitsee, pikemminkin kuin päämäärä. 

Ja pyhiinvaelluksen jälkeen odottaa sitten vähän pidempi hiljaisuuden retriitti. Jos ajatus vaikuttaa teennäiseltä, minä kuitenkin löydän siitä valtavasti inspiraatiota. Toisaalta ehkä olen vain liikaa obsessoitunut ajatukseen, että pyhiinvaelluksen pitäisi olla satoja kilometrejä ja päiväkausia kestävä... eihän edes tarvitse lähteä ulkomaille: kannattaa katsoa sivu Pyhiinvaellus Suomi. Jopa Tampereen kaupungissa on lukuisia minireittejä. Mikä lopulta tekee vaelluksesta "pyhää", on ehkä kuitenkin oma asennoituminen. Minähän olen muutenkin kuin erakkomunkki - maailmassa ja keskellä elämää, mutta silti sivussa.  

Samalta kirjoittajalta, Irene Wai Lwin Moelta, luin myös kirjan Pyhä luonto (Basam Books 2024), joka lienee kolmas suomenkielellä lukemani, pelkästään Japanin shintolaisuutta käsittelevä kirja. Suosittelen lämpimästi, jos aihe yhtään kiinnostaa. Minulle shintolaisuus näyttäytyy hyvin kiehtovana uskontona, ja olen myös koonnut siitä kirjoituksen tähän blogiin. Shintolaisuus on läsnä myös Nichiren-buddhalaisuudessa vähintäänkin visuaalisesti: Nichiren sisällytti Shinto-kameja kalligrafiseen mandalaansa, Gohonzoniin [ks. sivu Harjoitus].  

Viime vuoden vaihteessa kerroin olevani kiinnostunut Minerva T.Y. Leen kirjasta Mindfulness of Buddhahood in Life: Revolutionary Insights of the Lotus Sutra (Lotus Happiness 2018), maallikkoharjoittajan näkökulmia. Vuoden alussa tilasin kirjan, samalla kun tilasin viidennen osan Nichirenin kirjeistä - enää yksi osa jäljellä. Yhden sitaatin Leen kirjasta olen lisännyt sivulle Lootussutra käännös. Se tiivisti mielestäni niin hyvin eron Nichiren-buddhalaisuuden ja moraalia/etiikkaa korostavien koulukuntien välillä (etenkin Theravada). Se ilmentää myös sitä mitä olen joskus kirjoittanut, että oma asenteeni buddhalaisuuteen on enemmän uskonnollinen kuin filosofinen, ja että minusta Nichiren-buddhalaisuus on selvästi lähempänä uskontoa kuin moni muu buddhalainen koulukunta. Tai, kuten myös olen kirjoittanut, olen aina pohjimmiltani ollut mystikko, ja Nichiren-buddhalaisuudessa on vahva mystinen pohjavire. Nämä ovat siis minun ajatuksiani asiasta - tai oikeastaan kokemuksia: en ole niitä mistään muualta lukenut, joten eri mieltä voi vapaasti olla. 

Sutran puutteessa ja kun ihmiset ovat enimmäkseen lukutaidottomia, harjoittajat tosiasiassa vastaanottavat Buddhan linjan [eli opetuslinjan opettajalta oppilaalle] kunnioituksen ja antaumuksen avulla buddhalaisia munkkeja, mestareita tai opettajia kohtaan. Kuitenkin jos sutrat ovat laajasti saatavissa ja useimmat ihmiset ovat hyvin koulutettuja lukemaan ja kirjoittamaan, Dharmaopettajat fyysisessä ihmishahmossa eivät ole enää välttämättömiä, koska sutra joka sisältää Buddhan elämän on Opettaja. 

Niinpä seuraamus Buddhan ansioiden myötätuntoisesta siirtämisestä Lootussutran kautta on se, että Dharmaopettaja fyysisessä ihmishahmossa ei ole enää välttämätön, koska voit suoraan yhdistyä Buddhan ikuiseen elämään, hyveisiin ja ansioihin harjoittamalla itse kirjoitusta. Suorittamalla toimia kuten Lootussutran hyväksyminen, lukeminen, resitoiminen, Lootussutran otsikon lausuminen, ja Lootussutran opetusten selittäminen ja jakaminen toisten kanssa, mielesi tulee olemaan yhtä Buddhan mielen kanssa. Siitä syystä Buddha toistuvasti kehottaa oppilaitaan yksimielisesti harjoittamaan Buddhuuden tietä Lootussutran keinoin. 

Tämä on Lootussutran "erityisen metodin" testamentti, koska harjoitus kohti Buddhuutta on siirtynyt moraalin harjoittamisesta (joka noudattaa kausaliteetin lakia), kuten opetetaan Pali-kaanonissa, antaumuksen harjoittamiseen (joka noudattaa tyhjyyden lakia), kuten opetetaan Lootussutrassa. Tämä merkitsee myös että tyhjyyden laki Buddhan armon kautta syrjäyttää heltymättömän syyn ja seurauksen lain. 

Minä harjoitan buddhalaisuutta säntillisesti kahdesti päivässä, ja olen tehnyt niin vuosia. Se on siis jotain mitä minä teen. Kirjoitin joskus, että minun pitäisi lukea enemmän myös buddhalaisuudesta. Silti pidän oikeutenani kutsua itseäni buddhalaiseksi; se on se yksi asia, joka selkeästi määrittää hengen elämääni, harjoituksen myötä. Ajatukset ovat ajatuksia, elleivät ne ruumiillistu teoiksi, ja Nichiren-buddhalainen harjoitus ottaa mukaan ihmisen koko fyysisen olemuksen [ks. sivu Harjoitus]. Se ankkuroituu vahvasti elämääni... tai piirtää Lootussutran elämääni, kuten sitä joskus on kuvattu. Juuri se, että buddhalaisuus on niin kiinteä osa jokapäiväistä elämääni, tekee siitä minulle enemmän kuin vain yhden katsomuksen muiden joukossa. 

Jiddu Krishnamurti nuorena ja vanhempana

Tärkein viimeisen puolen vuoden aikana lukemani teos on ehdottomasti Mary Lutyensin Krishnamurti elämäkerta (Basam Books 2024), jonka sanotaan olevan ainoa "virallinen" elämäkerta. Kirjoittaja tunsi Krishnamurtin henkilökohtaisesti yli 70 vuoden ajan. Tunnen suurta mielenkiintoa Krishnamurtia kohtaan, vaikka vielä hyvin vähän olen perehtynyt hänen omiin ajatuksiinsa - siinäpä työ, johon paneutua! On ihailtavaa miten hän sanoutui irti hänelle kaavaillusta roolista ja alkoi opettaa omaa totuuttaan. Sitaatti häneltä tässä kirjassa: 

Opetuksen ydin sisältyy vuonna 1929 sanottuun lauseeseen: "Totuus on poluton maa". Totuutta ei voi löytää minkään organisaation, uskonlahkon, opinkappaleen, papin eikä seremonian avulla, ei filosofisen tiedon eikä psykologisen tekniikan keinoin. Se kohdataan käyttämällä vuorovaikutusta peilinä, ymmärtämällä oman mielemme sisältö, havainnoimalla, ei älyllisen, sisään kääntyneen erittelyn avulla. 

Ihminen on rakentanut sisäisen turvamuurin uskonnollisista, poliittisista ja itseään koskevista mielikuvista. Mielikuvat ilmenevät symboleina, mielipiteinä ja uskomuksina. Näiden mielikuvien taakka hallitsee ihmisen ajattelua, arkea ja suhteita toisiin ihmisiin. Mielikuvat ovat syy kaikkiin ongelmiimme, koska ne erottavat ihmiset toisistaan. Ihmisen käsitys elämästä muotoutuu hänen mieleensä juurtuneista käsitteistä. 

Ihmisen tajunta koostuu sisällöstään ja on koko hänen olemisensa ydin. Tajunnan sisältö on kaikille ihmisille yhteistä. Yksilöllistä on nimi, olemus ja perinteestä ja ympäristöstä omaksuttu pintasivistys. Pinnalliset tekijät eivät tee ihmistä ainutlaatuiseksi, ainutlaatuista on täydellinen vapaus kaikille ihmisille yhteisen tajunnan sisällöstä. Ihminen ei siis ole yksilö. 

Vapaus ei ilmene reaktiona eikä vapautena valita. Ihminen kuvittelee olevansa vapaa, koska hänellä on vaihtoehtoja. Vapaus on aidosti ja suuntaamattomasti tarkkailemista, eikä siihen liity rangaistuksen pelkoa tai palkkion odotusta. Vapaudella ei ole vaikutinta. Vapaus ei ole ihmisen kehityksen päätepiste, se on hänen olemassaolonsa ensimmäinen askel. Tarkkaillessaan ihminen alkaa havaita, että ei ole vapaa. Vapaus on olla valikoimattomasti tietoinen arjen olemisestaan ja toimistaan. 

Ajatus on aikaa. Ajatus syntyy kokemuksesta ja tiedosta, eikä niitä voi erottaa ajasta ja menneisyydestä. Aika on ihmisen psykologinen vihollinen. Toimintamme perustuu tietoon ja siksi aikaan. Ihminen on täten aina menneisyyden vanki. Koska ajatus on aina rajoittunutta, elämämme on alituista ristiriitaa ja sisäistä kamppailua. Psykologista kehittymistä ei ole. Kun ihminen tulee tietoiseksi omien ajatustensa liikkeestä, hän havaitsee jakautuman ajattelijan ja ajatusten, tarkkailijan ja tarkkailtavan, kokijan ja kokemuksen välillä. Hän oivaltaa, että tämä jakauma on harhaa, kuvitelma. Vain tällöin havaitseminen on välitöntä sisäistä näkemistä, jota menneisyys tai aika eivät mitenkään varjosta. 

Tämä ajaton oivaltaminen saa mielessä aikaan syvällisen, mullistavan muutoksen. Täydellinen kieltäminen on myönteisen ydin. Kun kielletään kaikki se minkä ajatus on psykologisesti synnyttänyt, silloin on rakkautta, joka on syvää myötätuntoa ja oivalluskykyä. 

Krishnamurti ja Dalai Lama tapasivat ja kävivät filosofisia keskusteluja keskinäisen kunnioituksen hengessä. Dalai Lama on sanonut että Krishnamurti on yksi aikakauden suurimmista ajattelijoista. Niin ikään fyysikko David Bohm, jota olen siteerannut viime vuoden vaihteessa kertoessani kiinnostuksestani kvanttifysiikkaa kohtaan, kävi Krishnamurtin kanssa keskusteluja, joista on koottu kirja, Ajan päättyminen (Basam Books 2015). Kvanttifysiikasta Krishnamurtiin on looginen jatkuvuus: todellisuuden luonteesta on kysymys, ja meidän asemastamme siinä. Tämä on taas yksi osoitus siitä että kaikki ideat tulevat minulle juuri oikeaan aikaan, oikeassa järjestyksessä, tukemaan henkistä kasvuani. Krishnamurti on sanonut:

Sinut voidaan käännyttää yhdestä uskomuksesta toiseen, yhdestä dogmista toiseen, mutta sinua ei voi käännyttää todellisuuden ymmärrykseen. Uskomus ei ole todellisuutta.

Kun Krishnamurtilta kysyttiin mitä hän ajattelee Buddhasta, hän vastasi että ei ajattele Buddhaa; ajatus ei yllä ymmärryksen alueelle. Tiettävästi hän sanoi myös, että kukaan ei kuunnellut Buddhaa, ja sen takia on olemassa buddhalaisuus (luonnollisesti saman voi nähdä pätevän Jeesukseen ja kristinuskoon mitä suurimmassa määrin!). Kun buddhalainen oppinut kerran luetteli joukon asioita, joista Krishnamurti näytti sanovan samaa kuin Buddha, Krishnamurti kysyi ensimmäiseksi miksi oli tarpeen vertailla. 

Krishnamurtista muissa blogeissani: 

J. Krishnamurti kuolemasta...

Carlos Cardoso Aveline: Avataaran luominen

Miten vaatimattomista oloista hän ehkä lähtikin, tästä kirjasta saa kuvan siitä miten etuoikeutettu hän kuitenkin oli, hänen elämänsä oli taloudellisesti turvattua. No, siten hänellä olikin vapaus kehittää ajatteluaan, vailla aineellisia huolia. Paljon kerrotaan "prosessista", joka oli fyysisesti tuskallinen ja jota hän kävi läpi koko elämänsä, ja josta olen lukenut ennenkin. Kohtausten aikana hän ei ollut tietoinen, vaan ikään kuin jätti ruumiinsa. Hän puhui usein "toisesta", jonka läsnäolon tunsi. Tavallaan jätetään avoimeksi kysymys, entä jos Maailmanopettaja, Maitreya, tuli sittenkin, mutta eri tavalla kuin odotettiin? Krishnamurti itse sanoi tästä mm.: "En tiedä. En todellakaan tiedä. Mikä on totuus tästä kaikesta? Se ei ole itsepetosta, hämäystä, tekemällä tehtyä tai toiveajattelua - enhän edes tiedä mitä toivoisin. Lisäksi tässä kaikessa on kummallista, että Buddha on aina viehättänyt K:ta [hän puhuu tässä itsestään]. Oliko tämä vaikutusta? En usko. Onko varanto Buddha? Vai Maitreya? Mikä on totuus? Onko se jotakin, mitä emme saa koskaan selville?" 

Ja hiukan myöhemmin: "Maitreya on jotakin liian konkreettista ja liian monimutkaista"... "Olen sanonut, ettei se ole Maitreya tai bodhisattva. Tuo suojelus on liian kouriintuntuvaa, liian harkittua. Mutta olen aina tuntenut sen varjeluksen." 

Vähäisetkin viittaukset kirjassa vahvistavat käsitystäni, että teosofinen selvänäkijä ja sittemmin vapaakatolinen piispa C.W. Leadbeater, joka "löysi" Krishnamurtin, ei todellakaan ollut mikään korkealle kehittynyt ihminen - itseään täynnä hän oli ja halusi tehdä itsestään tärkeän, ja "vihkimyksen polku", sellaisena kuin hän sen näki, oli silkkaa fantasiaa. Hän oli pettynyt kun Krishnamurti sanoutui irti roolistaan, ja oli sitä mieltä että hän "epäonnistui".

Sen sijaan Annie Besant, hänen kasvattiäitinsä, kuulemma sanoi myöhemmin yksityisesti: "Ehkä hän on suurempi kuin me kuvittelimme, ei odottamamme maailmanopettaja, vaan itse totuus kulkemassa hiljaa keskuudessamme." Osho, joka arvosti Krishnamurtia ja jolla itsellään oli joitain kiinnostavia ajatuksia, joskaan en parhaalla tahdollakaan voi pitää häntä "valaistuneena" (jos olet katsonut Netflixin dokumentti-sarjan, Wild Wild Country, tiedät mitä tarkoitan), sanoi että Krihnamurti puhui vuoren huipulla ja hänen kuulijansa olivat alhaalla laaksossa. Sellaisen vaikutelman voi tosiaan saada kun katsoo videoita hänen puheistaan. Joskus Krishnamurti vaikuttaa suorastaan epätoivoiselta: "olette kuunnelleet minua vuosikymmeniä, ettekä ole muuttuneet! Muuttukaa nyt, ei huomenna." Osho sanoi myös, että Krishnamurti ei antanut vastauksia, hän oli vastaus. Jossain Krishnamurti myös toteaa olleensa itse sellainen kuin oli lapsesta saakka, "luonnon oikku". Ehkä hän ei itse aina kyennyt näkemään miten vaikeaa se, mikä hänelle oli luontaista, oli muille ihmisille. Hän sanoi:

Varmastikaan sen ymmärtäminen, mitä minä sanon, ei ole kovin vaikeaa. Vaikeus on siinä että ryhtyy sanoista toimeen. Sen toimeen paneminen ei vaadi rohkeutta, vaan pikemminkin oivallusta. Useimmat meistä odottavat maailman muuttuvan, mieluummin kuin alkavat muuttaa itseään.  

Mary Lutyens kirjoittaa:

Krishnamurtin puhetilaisuuksien yleisömäärät eivät olleet kovin suuria; hänen viimeisten parinkymmenen elinvuotensa aikana yleisöä oli yleensä noin 1000 - 5000 henkeä, riippuen hallin tai teltan koosta. Mikä hänen kuulijoitaan hänessä kiehtoi? Oli merkillistä, miten vähän joukossa oli hippejä, vaikka suurin osa oli nuorisoa. Enimmäkseen yleisö koostui asiallisista siististi pukeutuneista ihmisistä, sekä miehistä että naisista, jotka kuuntelivat Krishnamurtia vakavana ja tarkkaavaisesti, vaikkei hänellä ollut suuriakaan puhujanlahjoja. Hänen opetustensa tarkoitus ei ollut lohduttaminen, vaan hän pyrki herättämään ihmiset tiedostamaan maailman vaarallisen tilan, josta hänen mukaansa jokainen yksilö oli vastuussa, koska jokainen yksilö on tuo maailma mikrokosmoksena. 

Se mitä olen kertonut tämän kirjoituksen edellisessä osassa omasta alttiudestani vaikutteille, näyttäytyykin tässä kohtaa positiivisessa valossa - avoimuutena ja vastaanottavaisuutena: kun katselen ja kuuntelen Krishnamurtia, tunnen saavani jotain, vaikka ymmärrys ei heti kaikkea tavoittaisikaan. 

Juuri tätä ennen olin jo huolissani mielenterveydestäni, kun tunsin käyväni niin syvällä ahdistuksen partaalla pohtiessani tätä ihmiskunnan tilaa. Olen kirjoittanut tästä aiemmin, se on pitkäaikainen asia. Eniten minua on kiusannut tosiasia, että olen itse samanlainen kuin kaikki muut. Pohdin mm. että pitäisi nousta konfliktitilanteen yläpuolelle nähdäkseen paremmin, eikä ottaa kantaa suuntaan taikka toiseen, ja kysyin retorisesti haluanko edes kuulua ihmiskuntaan. 

Ei ihmisillä edes ole omia mielipiteitä: omaksumme kaiken jostain ulkoapäin. On kuitenkin selvästi oikea ja väärä. Oikeaa on se mikä vähentää kärsimystä, väärää se mikä lisää sitä. Esim. nyt niin ajankohtainen kysymys transihmisten oikeuksista: Jos heidän olemassaolonsa syystä tai toisesta kiusaa sinua, sinä et silti kärsi; jos ajat lakimuutoksia joilla heidät pannaan ahtaalle, se aiheuttaa kärsimystä heille. Teet siis väärin. Piste. He haluavat vain olla olemassa, omana itsenään. Se ei kavenna sinun olemassaoloasi millään tavalla. Niin ikään jos sinun jumalasi hyväksyy kärsimyksen aiheuttamisen jollekin ihmisryhmälle, kyseessä on yksiselitteisesti väärä jumala. 

Kun Ukrainan sota alkoi, katsoin buddhalaisen videon jonka sanoma oli se että vaikuttaakseen rauhaan maailmassa, pitäisi pyrkiä rauhaan omassa elämässään. Mietin silloin onko se vähän liian mystinen näkökulma. Mutta myös Krishnamurti on puhunut samasta asiasta. Ja paljon olen vuosien varrella toistellut että minähän olen "vain ihminen" - ikään kuin tekosyynä sille että ei edes viitsi yrittää. Nyt minulle on kirkastunut oivallus: KYLLÄ - kaikki alkaa minusta itsestäni; minun pitää muuttua! 

Se on sanoma jota kukaan ei halua kuulla, koska se vaatii sinulta paljon - kaiken: ei riitä että osallistut mielenosoituksiin, äänestät, kierrätät, ryhdyt vegaaniksi... se on vain ulkoista. Todellinen muutos on sisäinen. 

Mielenkiintoista, että myös Krishnamurtista tulin tietoiseksi jo 1990-luvulla henkisen heräämiseni alussa, teosofian myötä, vaikka tähän asti en ole juurikaan hänen omiin puheisiinsa ja kirjoituksiinsa tutustunut. Näyttää siltä että kaikki arvokas on jo minulla; pitää vain tulla tietoiseksi siitä. Ahdistuksen ja epätoivon hetket näyttävät edeltävän aina suurimpia henkisen oivalluksen läpimurtoja. Eihän tässä sinänsä mitään uutta minulle ole, mutta välillä olen kadottanut näköpiiristäni ratkaisun, joka on minussa, ja vajonnut murehtimaan sitä mikä on pielessä ihmiskunnassa ympärillä; ihmiskunnassa, josta minä olen osa.   

Ristiriitani vanhan ystäväni kanssa, josta olen paljon kirjoittanut, on vain ikään kuin oire suuremmasta, ihmiskunnallisesta ristiriidasta. Kun kerroin hänelle viime vuonna kiinnostuksestani kvanttifysiikkaan, olin pettynyt hänen laimeaan reaktioonsa. Nyt kerroin hänelle Krishnamurtista, vähintään yhtä innoissani, mutta tällä kertaa totesin vain ymmärryksellä että hänessä ei ole mitään mikä resonoi kerrotun kanssa. Carl Jung on sanonut: 

Yksinäisyys ei tule siitä että ei ole ihmisiä ympärillä, vaan siitä ettei kykene kommunikoimaan asioita jotka tuntuvat tärkeiltä itselle, tai tiettyjen näkemysten kannattamisesta joita muut eivät pidä hyväksyttävinä. 

Paradoksaalisesti hän on yksin ajatuksineen, ja minä olen yksin ajatuksineni, mutta juuri ajatuksen tasolla emme voi kohdata lievittääksemme yksinäisyyttämme; se päinvastoin vain kasvattaa välimatkaa. En yhtään epäile että kummallakin meistä on älykkyyttä - vähemmän älykkäät ihmiset tyytyvät vähempään elämässä, eivätkä kyseenalaista niin paljon - minulla se ei vain ilmene esim. matemaattisesti, kuten hänellä, ja häneltä taas tuntuu puuttuvan filosofista syvällisyyttä. 

Monet omat pienet oivallukseni matkan varrella ovat viitanneet samaan suuntaan kuin Krishnamurti, rakentaneet minua vähitellen, ja minusta tuntuu, että se mistä Krishnamurti puhuu, on henkisen evoluution johdonmukainen seuraava askel, mutta se vaatii kaiken lopunkin omaksutun tiedon kyseenalaistamista ja haastamista, ja olen vielä liian kiintynyt esim. buddhalaisuuteeni. Seuraava askel ei ole enää ajattelua eikä tekemistä, se on olemista. Olen kuin astia, jota täytetään hienoimmilla viineillä, mutta mieluummin menisin raikasta vettä pulppuavalle lähteelle sisimmässäni. 

Mitä sinä olet, on Totuus. Tuo Totuus kielletään kun seuraat jotakuta - seuraat gurua, seuraat pappia. Sen tähden täytyy olla vapaa tästä hengellisestä auktoriteetista. Auktoriteetti tuhoaa, tuhoaa ei vain Totuuden vaan sinun ymmärryksesi Totuudesta. Joten älä seuraa ketään koskien ymmärrystäsi siitä mikä Totuus on. Älä seuraa sitäkään mitä puhuja sanoo, vaan mitä puhuja sanoo, on pelkästään kehotus itsesi havainnoimiseksi, ymmärtääksesi itseäsi sellaisena kuin olet. 

Krishnamurti, Brockwood Park 1974

Jiddu Krishnamurti: The Reluctant Messiah, 26:48 min. Lucasfilmin dokumentti "Nuori Indiana Jones" tv-sarjan dvd:tä varten 2007. Muistan kyseisen sarjan jakson, jossa Indy tapasi Krishnamurtin nuorena, ja myös Annie Besant ja C.W. Leadbeater olivat mukana kuvassa. Siihen aikaan olin teosofian lumoissa, joten olin aivan ihastuksissani. Mitään muuta en koko sarjasta muistakaan, vaikka tyypillisesti Indy pistettiin joka jaksossa tapaamaan historiallisia merkkihenkilöitä. 

Vielä ote kirjasta... Krishnamurtilta kysyttiin puhetilaisuudessa: "Olen kuunnellut puheitanne jo jonkin aikaa, mutta mitään muutosta ei ole tapahtunut. Mikä on pielessä?" Hän vastasi:

Johtuuko se siitä, ettette ole vakavissanne? Tai ettette välitä? Tai ehkä teillä on niin monia ongelmia, että olette niiden vanki, eikä teillä ole aikaa tai mahdollisuutta pysähtyä koskaan katselemaan sitä kukkaa?... Hyvä herra, ette ole antanut elämäänne sille. Me puhumme nyt elämästä, emme ajatuksista, teorioista, käytännöistä tai tekniikoista - vaan tarkastelemme sitä elämän kokonaisuutta, joka teidän elämänne on.

Loistavia sitaatteja löytyisi loputtomasti, mutta johonkin täytyy vetää raja, ja ne ovat kuitenkin vain murusia, maistiaisia. 

Krishnamurti.info tarjoaa mm. suomeksi tekstitettyjä YouTube-videoita Krishnamurtin puheista.  

Jiddu Krishnamurti Wikipediassa. 

Krishnamurti Foundation Trust suomeksi. 

Ja koska tämä julkaisu koski kirjallisuutta, pienenä sivuhuomautuksena asian vierestä: oletko huomannut saman kuin minä, että suurin osa mielenkiintoisinta suomenkielistä kirjallisuutta tänä päivänä on Basam Booksin kustantamaa?! 

SHINTOLAISUUS

 Koska harjoitan japanilaisperäistä buddhalaisuuden muotoa, on hyvä käsitellä myös toista, Japanin kotoperäistä uskontoa. Minusta on erittäin kiehtovaa, että niin moderni yhteiskunta kuin Japani, on onnistunut säilyttämään animistisen luonnonuskonnon, joka vaikuttaa hyvin omaperäiseltä. Koska olen ollut kiinnostunut esim. Wiccasta, saatan ainakin omasta mielestäni ymmärtää myös shintolaisuutta jollain tapaa. Mutta siinä missä uuspakanalliset uskonnot ovat parhaimmillaankin vain rekonstruktioita muinaisuudesta, shinto on mitä suurimmassa määrin elävä traditio! Jos minulla ikinä olisi tilaisuus vierailla shinto-pyhäkössä, minulle olisi itsestään selvää noudattaa kaikkia rituaalisia sääntöjä (ks. video lopussa), enkä tekisi sitä pelkästään muodon vuoksi, ikään kuin teatterina, vaan vilpittömästä kunnioituksesta. Toisaalta aivan samanlaista kunnioitusta on mahdollista osoittaa myös Suomessa esim. jollekin vaikuttavalle tai poikkeukselliselle luontokohteelle, ja sen voi sanoa olevan sama asia (Esim. Suomenuskossa voi nähdä joitain samoja piirteitä kuin shintossa): se on osa yhä harjoitettua kansan shintolaisuutta erotuksena pyhäkkö-shintolaisuudesta. Minulla ei ole teologiaa asiasta, eikä ole shintolaisuudellakaan, mutta voin aivan hyvin hyväksyä ajatuksen kameista; ei toki persoonallisina olentoina, yhtä vähän kuin uskon "Jumalaan" isolla J:llä - uskon Universaaliin Elämään ja Mystiseen Lakiin. Alan Macfarlane tuonnempana kuvaa osuvasti kameja. Joskus on parempi vain tuntea ja kokea syvästi kuin miettiä päänsä puhki monimutkaisia teorioita. Shinto on hyvin luonnollinen elämänymmärrys, ja se viehättää minua suuresti. Japani on esimerkki siitä että se ei ole ristiriidassa buddhalaisuuden kanssa; se saattaa kyllä olla ristiriidassa yleisen länsimaisen rationaalis-filosofis-ateistisen buddhalaisuuden tulkinnan kanssa, mutta minun maailmaani mahtuu myös hieman magiaa. 

Wikipedia: Shintolaisuus

Wikipedia: Shinbutsu Shugo

Torii

C. Scott Littletonin toimittamasta kirjasta Idän uskonnot (Gummerus Kustannus Oy 1997):

Buddhalaisuus on elänyt Japanissa rinnakkain shintolaisuuden kanssa vuodesta 593 jKr. alkaen, jolloin prinssi Shotoku Taishi otti sen keisarinhovin viralliseksi uskonnoksi. Kahden tavattoman erilaisen uskomusjärjestelmän pitkäaikainen rinnakkaiselo ilmentää ehkä tärkeintä yksittäistä eroa, joka on havaittavissa japanilaisten ja länsimaalaisten uskonnollisissa asenteissa. On otettava huomioon, että toinen Japanin valtauskonnoista on kotimaista perua, kun taas toinen on tuotu ulkomailta. Lännessä kristinusko germaanien ja kelttien asuttamille alueille tunkeutuessaan hävitti täydellisesti näiden kansojen omat uskonnot (jotka muuten muistuttivat monessa suhteessa huomattavasti shintolaisuutta). "Pakanalliset" temppelit sekä Odinin, Torin ja Lughin (Lugh on muinaisten iiriläisten mytologiassa esiintyvä jumalolento, suom.huom.) kaltaisten jumalten pyhäköt revittiin, niiden tilalle rakennettiin kirkkoja ja katedraaleja. Itse asiassa sama toimintamalli on säilynyt sitkeästi melkein nykyaikaan asti samalla kun lähetystyöntekijät ovat vieneet kristinuskon miltei kaikkiin maailman kolkkiin. 

Japanissa toimivien buddhalaisten lähetystyöntekijöiden asenne oli toisenlainen. He eivät suinkaan purkaneet shintolaisten jinjoja vaan rakensivat omat temppelinsä niiden läheisyyteen ja julistivat, että kamit olivat samoja olentoja kuin mahayana-buddhalaisuuden bodhisattvat (Japanissa bodhisattvoista käytetään nimitystä bosatsu). Tällaisen ideologian kiteytyessä muodostui shintolaisuuden haara, josta käytettiin nimitystä ryobo shinto (kaksinainen shinto). Sen piirissä kamit ja bosatsut sulautuivat yhteen siten, että he olivat yksien ja samojen jumalolentojen vaihtoehtoisia ilmentymiä. Tendai-buddhalaisuuteen kuuluvat koulukunnat suosivat tällaista teologiaa, ja se johti eräissä tapauksissa siihen, että shintolaisten pyhäkköjen johto joutui buddhalaisten käsiin ja että samat henkilöt saattoivat olla kummankin uskontokunnan pappeja. Sama kehitys sai myös huomattavia ilmentymiä kuvataiteen piirissä, kun luotiin mandaloita, joissa kamit kuvattiin tavallisten ihmisten kaltaisina hahmoina ja bodhisattvat eteerisempinä olentoina, jotka kulkivat savupilvissä shintolaisten jumalien päiden yläpuolella (hyvä esimerkki uudesta tyylistä on kuuluisa Kasugan mandala). 

Sielläkin, missä shintolaisuus onnistui torjumaan spesifisesti buddhalaiset uskomukset - paras esimerkki tästä on Ise-jingu, jonne ei ole päästetty buddhalaispappeja ennen kuin uusimpina aikoina - se omaksui monia buddhalaisia jumalolentoja kameiksi. Kaksi seitsemästä onnea tuovasta jumalasta, Benten ja Bishamonten, on selkeitä esimerkkejä tästä käytännöstä. Kolmatta, Daikokutenia, on shintolainen tiedemies Genichi Kato (1873-1965) luonnehtinut "kaksoisjumalaksi". Daikokuten oli näet alunperin buddhalainen jumala, mutta koska hänen nimensä muistuttaa suuresti Daikoku-saman nimeä (tämä tunnetaan myös nimellä Okuninushi), hänet on samastettu tähän kotimaiseen shintolaiseen kamiin. Molempia palvotaankin rinnakkain Izumo-taishassa. Lisäksi useimpien suurten buddhalaisten temppelikompleksien yhteydessä toimii myös vähintään yksi shintolainen pyhäkkö. 

Kahden uskonnon toisiaan täydentävät aspektit näkyvät ehkä selvimmin japanilaisten omissa uskonnollisissa asenteissa. Lukuun ottamatta eräiden "uusien uskontojen" kuten Tenrikyon kannattajia useimmat japanilaiset tunnustautuvat ilman muuta sekä shintolaisiksi että buddhalaisiksi näkemättä tässä minkäänlaista ristiriitaa. Suuri enemmistö japanilaisista esimerkiksi vihitään avioliittoon shintolaisten ja haudataan buddhalaisten riittien mukaisesti; tämä vahvistaa yleisen käsityksen, jonka mukaan shintolaisuus on "elämän uskonto" ja buddhalaisuus "kuoleman uskonto". Ihmiset käyvät eläessään buddhalaisissa temppeleissä paljolti samoista syistä kuin shintolaisissa pyhäköissäkin, mutta siitä huolimatta useimmat Japanin hautausmaat sijaitsevat buddhalaisten temppelien eivätkä shintolaisten jinjojen tuntumassa. 

Alan Macfarlanen kirjasta, Japanin sydämessä (Atena Kustannus Oy 2008): 

Olen kokenut Japanissa voimakkaampaa elävän uskon tuntua kuin missään muualla, missä olen käynyt, mukaan lukien katoliset ja hindulaiset maat. Hearn tuntuu olevan oikeassa sanoessaan: "Kaikkein järjettömin lausunto japanilaisista on se, että he suhtautuvat uskontoon välinpitämättömästi. Uskonto on edelleen ja on aina ollut kansan todellinen elämä - jokaisen teon motiivi ja ohjaileva voima."

Mutta kun tutkimme asiaa tarkemmin, maaperä alkaa tuntua vieraammalta. Japanin ilmeiseen uskonnollisuuteen ei liity minkäänlaista kehittynyttä teologiaa tai pyhää kirjallisuutta. Meidän - aivan kuten Japanissa käyneiden varhaisten lähetyssaarnaajien - on mahdotonta selittää länsimaista Jumala-käsitettä Japanin kielellä. Japanilaiset joutuivat keksimään Jumalalle oman käsitteensä Tenshu ("Taivaan herra"). Tämä johtuu siitä, että sana kami, jonka mielletään toisinaan tarkoittavan "jumalia", on merkitykseltään perin toisenlainen kuin lännen monoteistinen "Jumala"-käsitys. 

W.G. Aston selittää, että kamit ovat "ylivertaisia, vikkeliä, urheita, kirkkaita, rikkaita yms., mutta ne eivät ole kuolemattomia, kaikkitietäviä tai kyvyiltään rajattomia." Kami voi olla hyvä tai paha, eikä siihen liity moraalia. Niiden omituinen rinnakkaismaailma ei ole "taivaassa" vaan tässä ja kaikkialla. Ne ovat ihmisen vierellä, kun jokin järkyttää, yllättää tai liikuttaa syvästi, kun koetaan ylevyydentunnetta. Kuten eräs ystävä asian ilmaisi: hän aisti kamin läsnäolon nähdessään ensimmäistä kertaa Leonardo da Vincin maalauksen. Hän tunsi sellaisen läsnäolon toisen kerran, kun hän joutui kolariin polkupyörällään ja lensi sen selästä. Suuri kabuki-näyttelijä voi myös olla kami.

"Kaikki mikä meni tavallisen tuolle puolen, oli toista, mahtavaa, kammottavaa, oli myös kami", kirjoitti Motoori Norinaga. "Niinpä keisari, lohikäärmeet, kaiku, ketut, päärynät, vuoret ja meri olivat kameja, koska ne olivat salaperäisiä, täynnä omituisuutta ja voimaa... Kaikista niistä hohkaa läpi (kuin ohuen kalvon läpi) jokin käsittämätön toiseus, joka kertoo voimasta." [...]

Shintolaispyhätössä ei sinänsä ole Jumalaa. "Kun siis seisot pyhätön edessä valmiina palvomaan", Nitobe kirjoittaa, "näet sen kiiltävästä pinnasta oman heijastuksesi, ja palvonnan ele on itse asiassa sama kuin Delfoin vanha käsky: 'Tunne itsesi.'" "Kaikista kuolleista tulee jumalia", kirjoitti shintolaiskommentaattori Hirata. Buddhalaisuudessa ei ole jumalaa. Kuten Kato kommentoi 1600-luvulla: "Hän joka on rehellinen on itse jumala (kami), ja jos hän on rehellinen, hän on itse Buddha (hotoke). Tiedä että ihminen on pohjimmaiselta luonnoltaan yhtä ja samaa jumalan ja Buddhan kanssa." Mitään eroa ei ole; ihmiset ovat jumalia ja jumalat ihmisiä. [...]

Kuinka on mahdollista sovittaa yhteen proosallinen, maallinen, tämänpuoleinen materialistinen näkemys ja lumottu, "uskonnollinen", henkien täyttämä näkemys maailmasta? Se onnistuu vain siten, että hyväksytään ristiriidat. "Mielikuva toisesta maailmasta on Japanissa täynnä ambivalenssia, kuin palanen läikehtivää silkkiä", Carmen Blacker kirjoittaa. "Kun sitä siirtää hiukkasen, niin se mikä vaikutti äsken punaiselta onkin sinistä, ja kun sitä siirtää vielä hieman, molemmat värit paljastuvat yhtä aikaa. Sama pätee toiseen maailmaan... kun olemme nähneet kamit toisaalla, omassa maailmassaan, ne ilmaantuvatkin tänne, meidän maailmaamme, ovat kätkettyinä ja näkymättöminä tietyissä niiden läsnäolosta vihjaavissa muodoissa."

 Yksi virheistäni taisi olla siinä, että kuvittelin kamit länsimaisiksi hengiksi, toisin sanoen keijukaisten kaltaisiksi, sellaisiksi joilla on ihmisten piirteitä. Asia ei ole näin. Kamit ovat mahteja, voimia. Ne majailevat salamassa tai maanjäristyksessä, ihmisten yli hyökyvässä luonnossa, mutta eivät samaan tapaan kuin pienet jumalat, haltiat tai muut ihmisenkaltaiset olennot. Tämä ratkaisee sen paradoksin, että ne elävät jossain tyypillisen aistitun todellisuuden ulkopuolella mutta eivät kuitenkaan missään yliluonnollisessa maailmassa. Elokuvantekijä Miyazakin kuvaus kameista abstrakteina tanssivina valoina elokuvassa Prinsessa Mononoke tavoittaa niiden luonteen hyvin.

Kameilla ei siis ole pyrkimyksiä tai moraalia, niillä ei ole yhteyttä etiikkaan tai ihmisten käytökseen. Ne ovat yksinkertaisesti osa ennustamatonta ja omituista maailmaa, jossa ihmiset elävät mutta jota he eivät ymmärrä. Niiden muoto ja luonne auttaa todennäköisesti selittämään, miten ja miksi ne ovat onnistuneet säilymään maailman maallistumisesta huolimatta. On väärin luokitella ne länsimaisessa mielessä uskonnollisiksi tai edes hengellisiksi. [...]

Tätä nykyä kaikkialla Japanissa on shintolaispyhättöjä, ja vaikka niiden voisi luulla kamppailevan buddhalaistemppeleiden kanssa, usein ne ovat niiden sisällä tai pitävät niitä itse lempeästi sisällään. Shintolaisuus ei ole uskonto sanan nykyaikaisessa merkityksessä, mutta selvästi se liittyy jotenkin siihen, miten ihmisiä opastetaan henkien täyttämässä maailmassa. Kun buddhalaisuus saapui Japaniin, se muuttui pian joksikin, joka sekään ei tuonut muassaan radikaalia akselimuutosta. 1300-luvun lahkot, kuten esimerkiksi Nichiren ja Zen, veivät äärimmäisyyksiin ajatuksen siitä, että buddhalaisuus ei ole uskonto. Buddha oli opettanut Jumalan ja jumalien turhamaisuudesta, joten japanilaiset buddhalaiset tulkitsivat häntä kirjaimellisesti ja alkoivat julistaa anti-uskontoa. "Jos näet Buddhan, tapa hänet." Häntä ei ole olemassa, ja itse asiassa mitään ei ole olemassa. Japanilaiseen buddhalaisuuteen ei juuri liity jännitteitä tämän maailman kanssa, ja itse asiassa se onkin vain joukko keinoja, joiden avulla yksilö voi etsiä pelastusta tässä elämässä. 

Hämmästyttävintä on juuri se, että japanilaiset muuttivat buddhalaisuuden, suuren akselifilosofian joka on lähinnä uskontoa. Kazuo Osumi on kirjoittanut artikkelin olennaisimmasta ajanjaksosta 1200-1300-luvuilla, jolloin buddhalaisuus tuli maahan [tässä on virhe, tai sitten viitataan  vain tuonaikaisiin uudempiin buddhalaisuuden muotoihin, mutta lause on epäselvä!] ja siinä hän selittää: "Japanilaisten mukauttama buddhalaisuus poikkeaa monin tavoin alkuperäisestä. Japanilaiset yhdistivät buddhalaisuuden alusta asti shintolaisuuteen ja omaan vanhaan kosmologiaansa." Buddhalaiset lahkot hajaantuivat ja erosivat mantereen buddhalaisuudesta, kiitos alkuperäisen tilanteen ja ajankohdan poliittisen ja filosofisen ilmapiirin, joten "Kamakura-buddhalaisuuden perusajatukset luotiin usein vastakohdiksi vakiintuneille buddhalaisille opeille. Nämä opilliset eroavaisuudet vain korostivat uusien buddhalaisten koulujen mainetta paikkoina, jotka vastustivat kirkollista auktoriteettia."

Ilmari Vesterisen kirjasta, Shintolaisuus, Japanin kansallisuskonto (Gaudeamus Oy 2012): 

Shintolaisuutta ei voi ymmärtää ymmärtämättä jonkin verran myös Japanin muita uskontoja, ennen muuta buddhalaisuutta. Toisen ymmärtäminen vaatii myös toisen ymmärtämistä, sillä buddhalaisuus ja shintolaisuus toimivat Japanissa yhdessä, toisiinsa kietoutuneina. Jo tässä on sanottava, että Japanin saarilla buddhalaisuus on muuttunut japanilaiseksi buddhalaisuudeksi. Shintolaisuudesta on taas sanottava, että se on kokenut monenlaisia muodonmuutoksia. Nyky-Japanin shintolaisuus on paljolti 1800-luvun Meiji-kauden uudistajien aikaansaannosta. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltain miehitysjoukot puolestaan vaikuttivat shintolaisuuden kehitykseen. Kyse ei siis ole ollut yksinomaan uskonnon spontaanista, omaehtoisesta ja rauhanomaisesta kehityksestä. [...]

Shintolaisuus on herättänyt länsimaalaisissa aina hämmästystä ja sen luonteesta on esitetty erilaisia mielipiteitä. Englantilainen Basil Hall Chamberlain kirjoitti vuonna 1905: "Shintolaisuutta voivat tuskin pitää uskontona edes sen puolustajat, jotka toivovat sen säilyvän isänmaallisena instituutiona. Shintolaisuudessa ei ole dogmeja, ei pyhää kirjaa eikä moraalioppia." Ranskalainen Edmond Papinot puolestaan esitti vuonna 1910: "Tarkkaan ottaen shintoismi ei ole uskonto: siinä ei ole dogmeja, ei moraalioppia eikä pyhää kirjaa, ja se muodostuu todellisuudessa esivanhempien ja lunnonpalvonnan sekoituksesta." Brittiläinen William George Aston luonnehti shintolaisuutta vuonna 1905 seuraavasti: "Shintolaisuus on pääasiassa kiitollisuuden ja rakkauden uskonto." Kaikki nämä miehet olivat mitä parhaita Japanin-tuntijoita, joiden teoksiin viitataan yhä. Shintolaisuuden syvähenkisyyttä pohtivat aikanaan myös buddhalaismunkit. Kukai (Kobo Daishi, shingon-buddhalaisuuden mestari, 774-835) sanoi Japanin keisarille: "Ken ei tutkistele shintolaisuutta, ei voi ymmärtää koulukuntani syvyyksiä." [...]

Vaikka monet japanilaiset ovat sekä shintolaisia että buddhalaisia, kaikki japanilaiset eivät silti ole moniuskoisia. Japanin kristityt seuraavat kristittyjen perinnettä ja myös muutamat buddhalaiset, ennen muuta nichireniläiset*, noudattavat vain suuntansa tapoja. Yhteistä nichireniläisille koulukunnille on kansallismielisyys ja puhdasoppisuuden korostaminen. Esimerkkinä voidaan mainita nichireniläinen Honmon butsuryu shu, jonka kannattajilta on kielletty muiden uskontojen toimitukset: Kamidanaa ei saa pitää kotona, shintolaisen toriin läpi ei saa kulkea, butsudanissa ei saa olla ihai-laattoja. Butsudanissa tulee olla hartauden harjoittamisen kohde, gohonzon, johon on kirjoitettu Nichirenin sanat: "Namu myoho renge kyo!" (Ylistetty olkoon Lootus, ihanan dharman sutra!). Zenbuddhalaisia daruma-nukkeja ei saa hankkia, eivätkä lapset saa sellaisilla leikkiä. [*Korostus minun; eri lahkojen välillä on suuriakin eroja, se pitää muistaa - jotkut todella korostavat omaa erityislaatuaan, väittäen jopa edustavansa "todellista buddhalaisuutta", toiset ovat ekumeenisempia lähestymistavassaan.]

Kristinusko on kolkuttanut Japanin ovia siitä lähtien, kun jesuiittaisä Francis Xavier saapui Japaniin vuonna 1549. Japanissa oli pari vuosikymmentä sitten lähes 800 000 kristittyä ja 6500 kirkkoa. Tämä on vähän, kun muistaa, että 1600-luvulla kristittyjä oli kolmisen prosenttia asukasmäärästä. Kiintoisa vertailukohta löytyy Koreasta, jossa käännytystyö kantaa runsasta hedelmää. Miksei kristillinen lähetystyö sitten tuota tuloksia Japanissa? Tunne, että kristinusko on "ulkomainen uskonto", elää yhä melko voimakkaana Japanissa. Buddhalaisuus on myös vierasta alkuperää, mutta kun kristinusko saapui, buddhalaisuus oli ollut Japanissa jo tuhat vuotta. Aikatekijä ei kuitenkaan ole ainoa syy vierauden tunteeseen. Japanilaisilla on sekä kristinuskosta itsestään että toisaalta Japanin sosiaalisesta miljööstä johtuvia syitä asennoitumiseensa. Kristinoppia ja vanhaa japanilaista kulttuuria on miltei mahdotonta sovittaa yhteen. Kun ovet 1800-luvun puolivälissä avautuivat vieraille uskonnoille, vanhat lait olivat vielä muistissa; shintolaisuutta tuettiin kaikin tavoin, julkaistiin jopa luettelo pakollisiksi katsotuista riiteistä. Kristinusko ei ole muotoutunut japanilaiseen malliin: se ei ole hyväksynyt kameja ja buddhia jumalluetteloonsa. Japanilaisen on vaikea luopua esivanhempien palvonnasta, joka on ien, dozokun (eräänlainen sukua korvaava kylän sisäinen uskonnollis-taloudellis-sosiaalinen järjestelmä) ja laajemmaltikin ottaen koko yhteiskunnan kulmakiviä. Kristityt, varsinkin protestantit, saarnasivat, että Kristuksen veri pelastaa ja puhdistaa. Tämä oli kauhistus monille japanilaisille, sillä shintolaisuudessa verta pidetään saastuttavana. [...]

Aivan viime vuosina Yhdysvaltoihin on pystytetty ainakin yksi shintolaispyhäkkö, jonka käyttäjät ovat enimmäkseen vaihtoehtoista uskontoa tai elämäntapaa etsiviä amerikkalaisia. Ymmärrettävää on, että kun shintolaisuus irrotetaan kasvu- ja elinympäristöstään, sen olemus saa toisen merkityksen: se muuttuu kansantaiteeksi. Uudessa ympäristössä uskonnon sanoma on toinen, toimitukset ovat konemaisia ja niistä puuttuu henki. Vierailijoita viehättää menojen eksoottisuus ja itämaisuus.[...]

Kristillisiä kirkkoja uhkaa hengellinen kriisi, Raamatun ja sen edustaman tradition tieteellinen kritiikki, tieteiden aiheuttama maailmankuvan muutos. Tämä ei ole shintolaisuuden kompastuskivenä, koska shintolaisuudella ei ole pyhiä kirjoituksia eikä perustajaa, joiden sanoja voitaisiin tulkita ja asettaa kyseenalaiseksi.

Shinto-pyhäkkö

Shintolaisuus ja Nichiren-buddhalaisuus

Kolmenkymmenen Kamin joukko mainitaan ensimmäisenä liittyen erityiseen rituaaliin joka kehitettiin Tendai-koulukunnassa: käytäntöön "kopioida Lootus-sutraa määrätyn metodin mukaan" (nyohokyo). Tämä kopiointi sisälsi sarjan toimenpiteitä, jotka keskittyivät ruumiin ja kirjoituksen kopiointiin käytetyn materiaalin puhtauteen; antaumusta sutralle ilmaistiin kumartamalla kolme kertaa jokaiselle kopioidulle merkille. Valmistautuminen täytti suurimman osan aikaa joka käytettiin rituaaliin, toissijaisia kirjoituksia niin ikään resitoitiin ja kopioitiin, ja pääasiallinen sutra - Lootus-sutra - kopioitiin lopussa, otollisena päivänä. 

Käytännön aloitti Ennin (792-862) ja se liitettiin myöhemmin erityisesti Hieivuoren Yokawan alueeseen. Sanotaan että sanjubanjin ilmaisi itsensä Enninille kun hän suoritti tätä rituaalia, ja siten heistä tuli tämän harjoituksen suojelusjumaluuksia. Sanjubanjinin palvonta jatkui Tendai-koulukunnassa läpi Heian-kauden ja keskiajan, ja myös levisi Hieivuorelta muihin paikkoihin missä Lootus-sutran rituaalista kopiointia tapahtui. Vaikka harjoitus johon sanjubanjin liitettiin, oli Lootus-sutran antaumuksellinen liturgia, sitä suojelemaan valitut jumaluudet eivät olleet taivaallisia jumalia, joilla itse tekstissä on tehtävänä suojella sutraa ja sen harjoittajia, vaan kolmekymmentä Japanin vaikutusvaltaisimpien pyhäköiden joukossa. 

Amaterasu Omikami

Sanjubanjinin kultti alkoi Hokke-yhteisöissä (Nichirenin traditio tunnettiin Hokke-koulukuntana Meiji-kauteen saakka) 1300-luvun alussa, eikä tästä jumaluuksien joukosta ole jälkeäkään koulukunnan perustajan, Nichirenin (1222-82), kirjoituksissa. Kuitenkin Nichiren oli kunnioittanut Japanin kameja, ja piirtänyt kaksi heistä - Amaterasun ja Hachimanin (jotka myöhemmin sisällytettiin kolmenkymmenen kamin joukkoon) - kalligrafisiin mandaloihin jotka hän piirsi buddhalaisuutensa honzonina ("kunnioituksen kohteena"; ks. sivu Harjoitus). Nichiren kutsui näitä kahta kamia "maamme alkuperäisiksi herroiksi (honshu)" ja piti heitä maan suojelijoina. Nichirenin kirjoitukset myös mainitsevat "yli kolmetuhatta Japanin pyhäkköä, Amaterasu ensimmäisenä, Hachiman toisena, ja Sanno-kami ("Vuoren kuningas", Hieivuoren kami, joka samaistettiin Sakyamuni Buddhaan) kolmantena, jotka yötä päivää suojelevat maatamme ja sen hallitsijoita (kokka)." On syytä huomata että opillisesta näkökulmasta Nichirenin tulkinta Amaterasusta ja Hachimanista erosi suosituista assosiatiivisista teorioista, jotka pitivät Kannonia tai Dainichia Amaterasun honjina, ja Amidaa Hachimanin honjina. Nichirenille Lootus-sutran Buddha, Sakyamuni, oli sekä Amaterasun että Hachimanin alkuperäinen lähde, siinä määrin kuin hän oli iäti-olemassaoleva Buddha, kaikkien muiden Buddhien ja jumaluuksien perusta. Vaikka Nichiren ei koskaan maininnut kolmeakymmentä kamia, myöhemmin luotiin legendoja esittämään että nämä jumaluudet olivat olleet osa Hokke-koulukunnan panteonia perustajansa ajoista saakka. Kolmenkymmenen jumaluuden kultin kehitys voidaan aiheellisemmin yhdistää Nichirenin nuorimpaan oppilaaseen, Nichizoon (1269-1342). 

Eri Hokke-linjojen sisällä oli liike joka vastusti kamien palvontaa. Hokke shinto hiketsun kirjoittaja näyttää aluksi omaksuvan ajatuksen että kameja ei pitäisi palvoa. Esittäen uuden version suositusta kamien luokittelusta, hän käsitteli kolmen tyyppisten jumalten olemassaoloa: "Dharmaluonnon kamit" (hosshoshin), jotka ovat samalla kertaa kameja ja buddhia; "valaistuneet kamit" (ugakushin), eli kamit jotka ilmentävät Dharmaluontoaan "sekoittumalla tomuun" tuodakseen hyötyä ihmisille; ja "pahat kamit" (jaakushin). Hän päätteli että vaikka "jumalallisessa maassa" syntynyt henkilö ei voinut kääntää selkäänsä kameille, oli välttämätöntä lakata vierailemasta pyhäköissä jotka "herjaavat buddhalaista Dharmaa", koska niitä asuttivat pahat kamit. Toisaalta jos uskoi Lootus-sutraan, sai suojelua hyviltä kameilta, jotka olivat luvanneet suojella Lootuksen kannattajia. Muromachi-kauden loppuun mennessä sanjubanjinin palvonta oli kaikkien Hokke-temppelien tunnusomainen piirre riippumatta linjasta johon ne olivat liittyneet tai Japanin alueesta minne ne olivat sijoittuneet. 

Varhaiset Hokke Shinto-kirjoitukset esittävät ajatuksen että numero kolmekymmentä on ainoastaan metonyyminen: "Näissä kolmessakymmenessä kamissa kamien kokonaisuus, yksi ja kaikki, on sisällytetty." 

Numeeristen assosiaatioiden logiikkaa sovelletaan myös muihin kameihin liittyviin käsitteisiin, kuten kolmeen regaaliin (miekka, jalokivet ja peili, jotka Amaterasu antoi Japanin ensimmäiselle keisarille). Ne on samaistettu buddhalaisten käsitteiden peräkkäisiin kategorioihin: pyhän peilin sanotaan edustavan daimokua [ks. sivu Harjoitus], tavanomaista totuutta, Buddhan ilmentymisruumista (ojin; Nirmanakaya), ja Sanghaa; miekan sanotaan symboloivan kaidania [ks. sivu Opillisia peruskäsitteitä: Kolme suurta salaista lakia], tyhjyyttä, Buddhan palkintoruumista (hoin; Sambhogakaya), ja Buddhaa (yhtenä kolmesta aarteesta); viimein jalokivet ruumiillistavat honzonia [myös "Gohonzon", ks. sivu Harjoitus], keskitietä, Buddhan Dharmaruumista (hosshin; Dharmakaya), ja Dharmaa. Nämä vastaavuudet harkitsivat uudelleen kolmea regaalia, virallisen kamien ilmauksen suurta elementtiä, yleisten buddhalaisten käsitteiden ja erityisten Nichirenin tradition oppien kehyksissä. 

Kuten muihinkin buddhalaisiin kami-traditioihin, sanjubanjinin palvontaan vaikutti vahvasti yhdistelevien kulttien kielto, joka ilmaantui Meiji-restauraation jälkeen. Hokke-koulukunta oli Meiji-hallinnon erityisten määräysten kohde, johtuen erityisesti kahden keisarillisen kamin, Amaterasun ja Hachimanin, sisällyttämisestä sen honzoniin. Se määrättiin pyyhkimään pois näiden kahden kamin nimet kaikista olemassaolevista mandaloista. Meiji-hallinto myös laski liikkeelle erilaisia kieltoja koskien sanjubanjinin palvontaa. Kielto muutti täysin itse riitin. 

Lähde: Hokke Shinto: Kami in the Nichiren Tradition

Kuinka harjoittaa shintoa?

Yksi ensimmäisiä asioita, joita sinun tarvitsee tehdä jos olet kiinnostunut shintosta, on tutkimus. Meidän ulkomaalaisina täytyy varmistaa että meillä on kunnollinen tietoperusta siitä mitä shinto on ja kuinka harjoittaa sitä kunnioittavasti. 

Yksi keskeisiä osia jinja shintoa on keskittyminen jinjaan - itse pyhäkköön. Jinja shinto on avoin harjoitus, jota voivat harjoittaa ei-japanilaiset ihmiset. Yleensä Japanissa ihmiset menevät paikalliseen pyhäkköön suuria elämän tapahtumia, festivaaleja ja muita uskonnollisia seremonioita varten. Useimmilla meistä ei ole tätä vaihtoehtoa, koska tarpeeksi lähellä ei ole pyhäkköjä säännöllisiä vierailuja varten. Monet pakanalliset ja polyteistiset traditiot yhteiskunnassamme painottavat itse valittua kannattaja-jumaluus suhdetta. Shinto on hiukan erilainen lähestymistavassaan. Perinteisesti kamisi olisi sidoksissa sukuusi, paikalliseen pyhäkköön, ja/tai ammattiisi. Joten kun päätät että haluat edetä shinton kanssa, voi olla vaikea selvittää kuinka "valita" kami jonka kanssa työskennellä. 

Meidän täytyy oppia tuomaan pyhäkkö luoksemme. Perustavin muoto on hankkia kamidana, ofuda, shinki-setti (uhriastiat) ja ozen (tarjotin) ja suorittaa päivittäiset riitit kamille kotonasi. Kaikki esineet harjoitustasi varten voi hankkia netistä. Ofuda täytyy hankkia suoraan pyhäköstä. (Se on vuosittain uusittava kamin symboli, joka kantaa tietyn kamin olemusta, ja nähdään sekä paikkana johon kami laskeutuu rukouksen aikana, että välittäjänä jonka kautta suuntaat rukouksesi kamille.)

Vaikka asianmukainen shinto-asettelu on hyvä, kaikki eivät sitä voi toteuttaa eri syistä. Joskus raha on tiukalla, joskus elämme perheessä joka ei halua meidän avoimesti harjoittavan mitään muuta kuin heidän pääuskontoaan. On enemmän kuin yksi tapa harjoittaa shintoa, ja vaikka sinulla olisi kamidana ja elävä ofuda siinä (tai suunnitelma hankkia nämä), sinun pitäisi silti lukea tämä osa ja aloittaa ensin perusteista. 

On kaksi näkökulmaa lähestyä shintoa ilman tarvikkeita: ensimmäinen on keskittyminen kameihin jotka ovat aina ympärillämme, riippumatta siitä onko meillä ofuda vai ei; toinen on elää shinto-ihanteet mielessä ja laittaa nuo ihanteet käytäntöön päivittäin.

Eräs suurimmista kameista jonka puoleen voit kääntyä päivittäin on Amaterasu, jonka voit nähdä auringossa. Jos haluat suhteellisen yksinkertaisen riitin, jonka voit suorittaa päivittäin Amaterasulle, mene ulos joka aamu ja rukoile aurinkoa. Matkustaville shintolaisille suositellaan auringon rukoilemista kun heillä ei ole kamidanaa mukanaan. Muina vaihtoehtoina olisi käyttää jotain paikallista, joka on muodoltaan pitkä ja ohut (kuten kivi, oksa tai banneri), jota kami voi laskeutua. Ennen kuin oli ofuda, oli Yorishiro, joka on väliaikainen astia kamille asuttavaksi. Vaikka se ei ehkä ole enää standardi-käytäntö, se voisi olla vaihtoehto harkittavaksi jos ofudan hankkiminen ei ole tällä hetkellä mahdollista. 

Vaihtoehtoisesti voit tutkia työskentelyä paikallisten maan henkien kanssa - jotka ovat myös kamin muoto, vaikka ne eivät ole virallisissa rekistereissä. Jos olet epävarma haluatko satsata täysillä ofudan säilyttämiseen talossasi, suosittelen aloittamaan näillä kahdella asialla ensin. Sillä tavoin voit varmistaa ovatko päivittäiset riitit ja entiteettien pitäminen talossasi jotain josta olet todella valmistautunut huolehtimaan. 

Toiseksi, on shinto-uskonnon elämisen aspekti. Elää harmoniassa suuren luonnon kanssa, osoittaen kiitollisuutta siitä mitä sinulla on, ja olla vilpitön teoissasi. Yksikään näistä asioista ei vaadi ofudaa tai kamidanaa, mutta ne vaativat tietynlaista mielenlaatua ja elämäntyyliä. Voit suorittaa rituaaleja päivittäin, mutta ellet yritä ruumillistaa näitä shinton aspekteja, silloin todennäköisesti et tajua pointtia. Suosittelen suuresti näiden piirteiden jalostamista ensin elämässäsi ja itsessäsi, jotta näet kuinka shinto-usko toimii sinulle. 

Jos päätät että olet valmis muodollisempaan shinto-harjoitukseen, tavalliseen jinja-tyyliseen päivittäiseen harjoitukseen tarvitset kamidanan tai ofuda-telineen, ja aktiivisen ofudan. Tarvitset myös shinki-setin ja mahdollisesti ozenin jolla kantaa shinki-settiä. (Lopussa linkki: Tsubaki Grand Shrine of America, josta voi tilata kaikkea)

Kamidana on periaatteessa ofudan talo. Ne tehdään hinoki-puusta tietyn rituaalisen puhtaus-standardin mukaisesti. Kamidana on ihanteellisesti puhtaalla alueella joka on korkealla. Kamit ovat taipuvaisia suosimaan korkeita paikkoja ja niillä on mieltymys puhtauteen, joten pidä nämä mielessä kun sijoitat kamidanan kotiisi. Haluat kamidanan olevan hiljaisella alueella.

Päivittäistä harjoitusta varten jätät uhrit aamulla ja poistat ne illalla. On olemassa oikea tapa sijoittaa ne ozenille kun toimitat ne kamidanaan. Päivittäisen rituaalin jokaisella aspektilla on asianmukainen muoto ja metodi. 

Ensimmäinen askel on puhdistaa kätesi ja suusi vedellä (tai voit käydä suihkussa) ja varmistaa että olet puhtaissa vaatteissa. Valmistat uhrisi, sakea (x2), vettä, suolaa, riisiä. Jokaisella uhrilla on oma määrätty astiansa shinki-setissä. On kaksi tapaa asettaa uhrit ozenille, riippuen siitä onko tarjotin pyöreä vai pitkulainen (katso kuvat alkuperäisessä kirjoituksessa!). 

Kannat ozenin kamidanan luo molemmin käsin, ja lähestyt kamidanaa syrjässä keskiviivalta. Keskiviiva on erittäin tärkeä paikka kamidanasi edessä, ja sinun pitäisi koettaa aina lähestyä kamidanaa hiukan syrjäisestä suunnasta kun et ole suoranaisesti vuorovaikutuksessa kamin kanssa. Aseta ozen alas kamidanan hyllylle ja liu'uta se kohti kamidanaa. Shinki-setissäsi on kannet tietyissä astioissa, ja poistat ne myös tietyssä järjestyksessä (vasen sake, oikea sake, vesi; kansi asetetaan reunalle). 

Kun olet asettanut uhrit asianmukaisille paikoille, astu hiukan taaksepäin ja taputa kahdesti. Sitten lähestyt kamidanaa keskiviivalta ja lausut rukouksesi ja minkä tahansa noriton (liturginen teksti, yleensä määrätylle kamille osoitettu) joka sinulla on. Yleensä ollaan sitä mieltä, että sinun ei pitäisi rukoilla ainoastaan itsesi puolesta, vaan myös maailman rauhan ja turvallisuuden puolesta. Shinton sisällä on suuri painopiste yhteisöön - ja se pitäisi muistaa.

Kun olet valmis, taputat kahdesti, kumarrat kahdesti, sitten taputat kerran. Normaalisti otat askeleen taaksepäin, kumarrat hiukan, ja sitten lähdet.

Illalla lähestyt jälleen kamidanaa keskiviivalta. Kumarrat ja kiität kamia vartioimisestasi. Jos tunnet erityistä kiitollisuutta jostain, tai haluat jakaa jotain kokemastasi päivästä, tämä on ihanteellinen aika siihen. Kun olet lopettanut puhumisen, taputat kahdesti, kumarrat kahdesti, taputat kerran. Astut sivuun keskiviivalta ja asetat kannet astioihin käänteisessä järjestyksessä. Poistat uhrit kamidanan hyllyltä ja olet valmis.

Pidetään asianmukaisena käyttää uhrit aterioillasi. 

Lähde: Shinto Starter Guide

Katso myös:

Shintolaisuus - uudenvuodenkortti japanilaisilta jumalilta (Shintoa harjoittavasta suomalaisperheestä!)

Tsubaki Grand Shrine of America

Kami no michi: The Way of the Kami - The Life and Thought of a Shinto Priest

Sacred Texts: Shinto Scripture

Encyclopedia of Shinto

Shinto Norito prayer booklet (pdf-download)

Living with Kami: Shinto and LGBT+ Culture : Connected from the ancient to modern era

Lisää viereisessä linkkilistassa Japani-kategoriassa!

Visiting a Shinto Shrine

Lihava "Buddha"?

Nämä pikku figuurit sain lahjaksi hyvältä ystävältäni ennen sydänleikkaustani ja täytettyäni 50-vuotta. Minua on aina vaivannut miksi Buddha kuvattaisiin lihavana, vaikka minulla oli jostain saatu käsitys että kyseessä olisi symbolinen, onnea tuova kiinalainen versio. Sitten kun aloin oikeasti ottaa selvää asiasta, selvisi että eihän tämä hahmo ole Buddha ensinkään! 

Myös "nauravana Buddhana" tunnettu hahmo - johon viitataan myös "lihavana Buddhana" etenkin lännessä - nousi kiinalaisista kansantarinoista. Alkuperäiset tarinat keskittyivät Chan-munkkiin nimeltä Ch'i-t'zu tai Qieci, Fenghuasta, joka on nyt Zhejiangin maakunta. Ch'i-t'zu oli eksentrinen mutta hyvin rakastettu hahmo, joka sai aikaan pieniä ihmeitä, kuten ennusti säätä. Hänen väitetään eläneen 900-luvun tienoilla jaa., mikä merkitsee että hän eli huomattavasti myöhemmin kuin historiallinen Sakyamuni, todellinen Buddha. Hän oli yksi useista "sitoutumattomista pyhimyksistä", jotka tulivat liitetyksi Chan-panteoniin.

Tradition mukaan juuri ennen kuolemaansa Ch'i-t'zu paljasti olevansa Maitreya Buddhan inkarnaatio. Maitreya nimetään Tripitakassa tulevan aikakauden Buddhaksi. Maitreya Buddhan uskotaan olevan Bodhisattva, joka ilmestyy maan päälle tulevaisuudessa, saavuttaa Nirvanan ja opettaa maan ihmisille puhdasta Dharmaa, aivan kuten Sakyamuni Buddha teki. Buddhalaisten kirjoitusten mukaan Maitreya Buddhaa pidetään elävän Buddhan eli Gautama Buddhan seuraajana. Ch'i-t'zun viimeiset sanat olivat:

Maitreya, todellinen Maitreya

syntynyt uudelleen lukemattomia kertoja

aika ajoin ilmennyt ihmisten keskuudessa

Aikakauden ihmiset eivät tunnista häntä

Maitreya oli vuorossa seuraavan kosmisen syklin Buddhaksi, miljardeja vuosia tulevaisuudessa. Kiinalaiset buddhalaiset muuttivat tätä skenaariota, lyhentäen Maitreyan saapumisen ajan lähitulevaisuuteen, ellei jopa tässä ja nyt. Saattaisiko tuleva Buddha jo pitää silmällä asioita, incognito? Siitä saakka jos kohtasit vaeltavan munkin, et voinut olla ihmettelemättä. 

Kertomukset Ch'i-t'zusta levisivät läpi Kiinan, ja häntä tultiin kutsumaan Pu-taiksi (Budai), joka merkitsee "hamppuinen säkki". Hän kantaa mukanaan säkkiä, joka on täynnä hyviä asioita, kuten makeisia lapsille, ja hänet kuvataan usein lasten kanssa. Pu-tai edustaa onnea, anteliaisuutta ja vaurautta, ja hän on lasten suojelija yhtä lailla kuin köyhien ja heikkojen. Kutsuttakoon sitä miksi tahansa - tyytyväisyydeksi, onneksi, vapaudeksi - Pu-tai näyttää löytäneen sen. Jos hän kantaa kaikkea tarvitsemaansa tuossa säkissä, tavara ei häntä kuormita. Jos hän tuntee mielensä, ajatukset eivät häntä kuormita. 

Tänä päivänä Pu-tain patsas voidaan usein löytää läheltä kiinalaisten buddhalaisten temppelien sisäänkäyntiä. Hänen kuvansa kaunistaa monia ravintoloita, amuletteja ja liikeyrityksiä. Perinne hieroa Pu-tain vatsaa hyvän onnen vuoksi on kansan käytäntö, ei kuitenkaan aito buddhalainen oppi. Se ilmaisee buddhalaisuuden avaraa moninaisuuden suvaitsemista että tämä kansantarinoiden naurava Buddha hyväksytään viralliseen harjoitukseen. Buddhalaisille mikä tahansa ominaisuus, joka edustaa buddhaluontoa, on kannustettava, eikä kansanperinnettä ystävällisestä, nauravasta Buddhasta pidetä minkäänlaisena pyhäinhäväistyksenä, vaikka ihmiset tietämättään saattavat sekoittaa hänet Sakyamuni Buddhaan. Sakyamuni kuvataan melkein aina hoikkana. Et voi erottaa Buddhaa hänen vatsastaan, mutta voit erottaa Buddhan sen puutteesta. 

Joskus silmiinpistävä ikonoklasmi on valepukuista ylistystä. Mutta sen tärkeämpi funktio on hillitä impulssia palvoa uskonnollisia/hengellisiä sankareita. Buddhan ihmisyys, Pu-tain maanläheisyys, ja nauravan Buddhan käytettävyys ei ole tavallisten ihmisten ulottumattomissa. 

Pu-tai seurasi buddhalaisuuden leviämistä muihin Aasian osiin. Japanissa hänestä tuli yksi seitsemästä Shinton onnen jumalasta, ja häntä kutsutaan Hoteiksi. Seitsemän onnen jumalaa, Shichifukujin, ovat eklektinen ryhmä jumaluuksia Japanista (1), Intiasta (3) ja Kiinasta (3). Nämä jumaluudet olivat olemassa itsenäisesti kunnes tämä ryhmä luotiin "keinotekoisesti" 1600-luvulla. Shichifukujin on erinomainen esimerkki tavasta jolla hindulaiset, buddhalaiset ja shintolaiset uskomukset elävät rinnakkain Japanissa, vaikuttaen toisiinsa, ja jopa lainaten toisilleen jumalia. 

Pu-tai sisällytettiin myös kiinalaiseen taolaisuuteen yltäkylläisyyden jumaluutena. 

Thaimaassa Pu-tai toisinaan sekoitetaan toiseen samankaltaiseen munkkiin, jota laajasti kunnioitetaan Thaimaassa, Phra Sangkajai tai Sangkachai; hän oli buddhalainen Arhat joka eli Herra Buddhan aikaan. Herra Buddha ylisti häntä hänen erinomaisuudestaan hienostuneen Dharman (tai Dhamman) selittämisessä helposti ja oikein ymmärrettävällä tavalla. Eräs Thai-kansanperinteen kertomus kertoo että hän oli niin komea että jopa mies halusi hänet vaimoksi. Välttääkseen vastaavan tilanteen, Phra Sangkajai päätti muuttaa itsensä lihavaksi munkiksi. Toinen kertomus sanoo hänen olleen niin puoleensavetävä, että enkelit ja ihmiset usein vertasivat häntä Buddhaan. Hän piti tätä sopimattomana, joten hän naamioi itsensä epämiellyttävän lihavaan ruumiiseen. Kaksi asiaa erottaa Pu-tain ja Phra Sangkajain toisistaan: Phra Sangkajailla on hiven hiuksia päässään, kun taas Pu-tai on selvästi kalju; Phra Sangkajai pitää kaapua Theravada buddhalaisella tavalla, laskostettuna yhden hartian yli, jättäen toisen paljaaksi. Pu-tai pitää kaapua kiinalaisella tavalla, peittäen molemmat käsivarret mutta jättäen yläruumiin etuosan paljaaksi. 

Pääasiallinen kertomus joka koskee Pu-taita zenissä, on lyhyt Koan. Siinä Pu-tain sanotaan matkanneen antaen makeisia köyhille lapsille, pyytäen vain penniä zen munkeilta tai maallikkoharjoittajilta joita hän kohtasi. Eräänä päivänä munkki tulee hänen luokseen ja kysyy: "Mikä on zenin merkitys?" Pu-tai pudottaa säkkinsä. "Kuinka zen oivalletaan?" hän jatkaa. Pu-tai ottaa silloin säkkinsä ja jatkaa matkaansa.

Lähteet:

Learn Religions: The Laughing Buddha

Huffpost: Who is the Laughing Buddha? Zen's Artistic Heritage

Chinese Buddhist Encyclopedia: Budai

Wikipedia: Budai

Asian Art: Maitreya Buddha - The Future Buddha

Traditional Kyoto: The Seven Lucky Gods