Että kaikki olennot kaikkialla ovat onnellisia

 En tiedä miten selkeä tästä kirjoituksesta tulee; minulla on useita ajatuksia, jotka tavallaan liittyvät toisiinsa, joten yritän yhdistää erilliset langanpätkät yhteen. Se, muodostuuko siitä "punainen lanka", jää lukijan päätettäväksi. Jos olisin jakanut kirjoituksen useaan julkaisuun, niistä olisi mielestäni tullut turhan lyhyitä, joten tässä on oikeastaan koottuna kaikki mitä olen ajatellut tai kokenut vähään aikaan. 

Mökki Viikinsaaressa.

Kesälomalla minulle tyypillisesti meni toista viikkoa ennen kuin lomailu lakkasi ahdistamasta: se on se vanha tuttu ilmiö, että kun muuten kaikki on elämässä todella hyvin, niin sitten kun yhtäkkiä on enemmän aikaa, alat helposti ylianalysoida itseäsi... masennuksen partaalle saakka. Ja toisaalta taas tuntuu siltä että voisin viettää koko kuukauden yksin hiljaisuudessa, näkemättä ketään, jos se vain olisi mahdollista - mutta saatan yliarvioida itseäni, ja ehkä se olisi aivan liian ekstriimiä jopa minulle. Niin suomalainen minäkin olen, että jo viikkokin maaseuden rauhassa tekisi varmasti hyvää. Lähimmäksi tätä pääsimme viimeisellä lomaviikollani, kun menimme puolisoni kanssa yhdeksi yöksi Tampereen Viikinsaareen mökkeilemään; mökit ovat aivan uusia, ja toimin hetken mielijohteesta: yhä kotikaupungissa, lähellä, mutta silti syrjässä. Vasta kun on viettänyt yön Viikinsaaressa, osaa toden teolla arvostaa sitä millainen keidas se on. Vain 3/5 mökeistä oli elokuun arkiviikolla varattuja, joten meitä oli vain viisi ihmistä koko saaressa yön yli. 

Edellisellä viikolla kävimme päiväkäynnillä Helsingissä, luonnontieteellisessä museossa, Kiasmassa ja tuomiokirkossa, joten tämä oli myös hyvää vastapainoa sille. 

Toisaalta minullakin on joskus myös tarve sosiaalistua ja tavata muitakin ihmisiä kuin puolisoani. Niin paljon kuin häntä rakastankin, oli ihan hyvä ajatus että lomamme olivat limittäin eivätkä täysin päällekkäin. Normaalissa arjessa elämänrytmimme sopivat yhteen täydellisesti; emme kyllästy toistemme naamoihin. Alkulomalla aloin kyllästyä itseeni, en häneen. Pakko todeta, että on ilo palata töihin ja vakiintuneeseen elämänrytmiini, vaikka lomallakin pidin kiinni tietyistä rutiineista, kuten nukkumaanmeno- ja ylösnousemisajoista. Nyt voin ainakin sanoa että tämä kuukauden loma todella tuntui pitkältä. 

En ole immuuni tässä ajassa vahvasti vaikuttavalle polarisaatiolle: valitsen puoleni ihan yhtä suurella kiihkolla kuin kuka tahansa, sekä yleisemmin nettikeskusteluja lukiessa (ja on suuri virhe edes lukea niitä, unohdan sen joskus, mutta ainakaan en osallistu niihin) että henkilökohtaisessa elämässä. Ja kärsin siitä itse eniten. 

Epäilen, että moni ei edes omalla kohdallaan tunnista mitä se merkitsee: et ilmaise vapaasti omia yksilöllisiä mielipiteitäsi ja puolusta kantaasi - olet vain reagoiva laumaeläin. Sen sijaan että seisoisit horjumatta omilla jaloillasi, olet kuin tuuliviiri. Sinua eletään. Päästät muut ihosi alle valitsemaan tunteesi. Se on jo suurta edistystä jos kykenee tajuamaan että olet osa ongelmaa. Vaikka tähän kirjoitukseen on koottu erilaisia aiheita, tuntuu että kaikki syyt ihmisille ilmentää vihaa, kaunaa, katkeruutta, eripuraa toisiaan kohtaan, ovat lopulta vain tekosyitä purkaa omaa sisintään, omaa pahaa oloaan. Ja mikä pätee muihin, pätee myös minuun. 

Koko maailma varautuu Donald Trumpin uudelleenvalintaan Yhdysvaltain presidentiksi. Ehkä hän toisella kertaa onnistuisi tekemään itsestään elinikäisen diktaattorin ihailemansa Putinin tavoin. Kerran kuitenkin oivalsin että myös minä löydän itsestäni samanlaisia piirteitä kuin hänellä on, vaikka pyrin kätkemään ne, jopa itseltäni. Antakaa minulle valtaa ja minusta tulee suuruudenhullu; suosisin ilman muuta niitä jotka ovat olevinaan samaa mieltä kanssani ja mielistelisivät minua, ja tuomitsisin ankarasti toisinajattelijat. Ja minä olisin tietysti aina omasta mielestäni oikeassa ja tekisin kaiken hyvää hyvyyttäni. Amerikkalaiset on helppo nähdä hölmöinä, vaikka varsin hyvin tiedän että on myös fiksuja amerikkalaisia. 

Suomen nykyinen oikeistohallitus ei ole mieleeni, mutta täytyy iloita siitä että ainakin meillä demokratia toimii. Yhdysvaltain kaksipuoluejärjestelmä ja epäsuora valintatapa näyttävät demokratian irvikuvalta verrattuna pohjoismaihin. Sipilän hallituksesta selvittiin hengissä, ja niin selvitään tästäkin. Seuraavissa vaaleissa vaaka kääntyy taas toiseen suuntaan, koska niin se vain menee... Politiikka vaatii kompromisseja, ja on mahdotonta olla kaikille mieliksi. 

Aina ei myöskään voi valita puolta: heristän kyllä sormea Israelin toimille, mutta kun vuosien varrella olen nähnyt dokumentteja vuoronperään kummastakin näkökulmasta, sekä israelilaisten että palestiinalaisten, olen aina kyennyt ymmärtämään molempia osapuolia, enkä voi sanoa että toinen on sataprosenttisesti väärässä. Ehkä kannan muodostamisen sijasta on parasta nousta tilanteen yläpuolelle, jotta näkee vapaasti molempiin suuntiin.  

Poliittisten mielipiteiden liiallisen esiintuomisen takia olen poistanut kavereita Facebookissa ilman sen suurempaa harkintaa - ja sitä en muista syistä tee kovin helposti, vaikka suurinta osaa "kavereistani" en edes oikeasti tunne - mutta erään kaverini jäädytin peräti kolme kertaa 30 vuorokaudeksi, ja aina "musiikillisten erimielisyyksien" vuoksi. Toisin sanoen, hän julisti liikaa omia mielipiteitään. Lopulta neljäs kerta toden sanoi ja poistin hänet kavereistani. On yksi asia julistaa omia mielipiteitään, mutta kokonaan toinen asia tulla kommentoimaan jotain mitä minä olen jakanut, että se on "paskaa". Minulla ei edes ollut suuria intohimoja kyseistä artistia kohtaan, ja toimin täysin neutraalissa mielentilassa, ihan periaatteesta. Mutta ehkä vain odotinkin tilaisuutta poistaa tuo ihminen, koska en itse asiassa koskaan erityisemmin pitänyt hänestä. Kyllä minullakin on omat ehdottomat suosikkini musiikin saralla, mutta en ole niin yksinkertainen että kuvittelisin oman makuni olevan absoluuttinen. Ehkä en pidä sinun mielimusiikistasi, mutta miksi haluaisin kertoa sen sinulle, vieläpä loukkaavalla tavalla. Tuntuu, että jotkut etsivät konfliktia tarkoituksella. Minusta sellainen ei palvele mitään tarkoitusta. 

Minun ykkössuosikkini on pari vuotta, heidän Euroviisuesiintymisestään saakka, ollut saksalainen Lord of the Lost. Bändi on oman määritelmänsä mukaan "genre fluid", ja onkin kuin kaikki kuuntelemani musiikkityylit olisivat samassa paketissa. Ei kai ihme, että en juuri muuta nykyään kuuntelekaan (eli lähinnä kuntosalilla kuulokkeilla pari kertaa viikossa). Kuten bändin nokkamies, Chris Harms, viime joulukuun Tampereen keikalla totesi, jotkut halveksivat heitä ja näitä ihmisiä varten he ovat tehneet tribuuttibiisin, Leave your hate in the comments: 

Viimeksi iloitsin siitä että Marilyn Manson on muutaman vuoden tauon jälkeen uuden levy-yhtiön listoilla, julkaissut uutta musiikkia ja lähtenyt kiertueelle. Itse olen myöhäisherännäinen hänen musiikilliselle neroudelleen. Minusta taide ja persoona täytyy erottaa toisistaan: mitä tahansa yksityiselämässä ja oikeussaleissa tapahtuukin, se ei vähennä henkilön lahjakkuutta ja saavutuksia. Miksi ne pitäisi mitätöidä, vaikka ei hyväksyisi kaikkia henkilön väitettyjä tekoja. Eikä kysymys ole kuitenkaan murhasta tai pedofiliasta. Ikään kuin henkilön elämä pitäisi tuhota; sehän olisi henkisesti kuin kuolemantuomio on fyysisesti, ja sitäkään en hyväksy. 

Taannoin eräs tuntemani ihminen, joka tekee eräänlaista henkistä hoitotyötä, avautui Facebookissa siitä miten negatiivisena hän koki eräät toisentyyppiset terapiat, mikä herätti myös paljon vastalauseita kommenttikentässä. Sillä ei ole väliä mitä mieltä minä olen kyseisistä terapioista, mutta olin salaa hyvin tyytyväinen: hän on niitä ihmisiä jotka aina näyttävät itsestään aurinkoisen puolen, kuten tuntuu olevan tapana joissain henkisissä piireissä, ellei kaikissa, ja nyt hän paljasti olevansa ihan yhtä inhimillinen kuin kuka tahansa ja kehtasi arvostella muiden "vääriä" valintoja. Joskus 1990-luvulla kun tutustuin kyseiseen ihmiseen, taisin ajatella että meistä voisi tulla ystäviä, mutta varsin pian huomasin että ei meillä ole riittävästi yhteistä. Jos joku vaikuttaa liian pyhältä ollakseen totta, hän todennäköisesti ei ole niin pyhä. 😇 Minä en välitä "täydellisistä" guruista ja pyhimyksistä; sellainen julkisivu herättää aina epäilyksen siitä mitä mahtaa olla pinnan alla. Minäkin olen nykyään mieluummin teeskentelemättä oma itseni, eli ajoittain hyvinkin v-mäinen.

En enää muista mitä suomalaista buddhalaista podcastia kuuntelin, mutta yhdessä sen jaksossa juontajat hämmästelivät julkitullutta "skandaalia" kun heidän traditionsa opettaja oli pettänyt vaimoaan prostituoitujen kanssa. Heidän oli ilmeisen vaikea ymmärtää että henkilö, jota he pitivät "valaistuneena", menettelee näin. Minä lähinnä hämmästelin heidän hämmästystään. Me olemme kaikki ennen kaikkea ihmisiä. Kun valaistuminen käsitetään kertakaikkisena ylimaallisena tapahtumana, joka tekee väitetystä kokijasta yli-ihmisen, totta kai odotukset häntä kohtaan ovat myös ylimitoitetut. 

Jopa Facebookin "Buddhalaisuus Suomessa"-ryhmässä esiintyi alkuvuodesta hyvin polemiikkia herättävää keskustelua yhden jäsenen toimesta. En siteeraa häntä aivan kirjaimellisesti, koska haluan pitää hänet nimettömänä, mutta hänen mukaansa länsimaissa on paljon elämänkatsomuksellisia buddhalaisia, jotka ovat esim. kirjoituksista omaksuneet Buddhan oppeja, ja he ovat aina ikään kuin risteyksessä, jossa yhdellä puolella on "mitä minä haluan", ja toisella puolella "buddhalaisuus kun minulle sopii." Nämä ihmiset eivät saavuta mitään. Tämä oli kai kirjoittajan ydinteesi. Lopuksi hän vielä totesi että totta kai eri mieltä voi olla - "omassa mentaalisessa kuplassaan": ovela tapa sanoa että väärässä olet kuitenkin, minä tiedän paremmin. Pari päivää myöhemmin tämä itse ilmeisesti hyvin valaistunut ihminen kritisoi lisää "lukutoukkia", jotka innostuvat opetuksesta eivätkä katso tarvitsevansa opettajaa tai linjaa. Loppuun hän liitti toivomuksen siitä että hänen kirjoituksensa selkeyttäisi buddhalaisuuden harjoittamista ryhmän lukutoukille. Joku kommentoi ettei buddhalaisuutta voi määritellä ulkoisin merkein, ja että ns. "linjat" ovat valtapeliä ja politiikkaa. Joku toinen totesi, että hänellä näyttää olevan vahva kutsumus selkiyttää oikean opin tieltä harhautuneille mitä on Tosi Buddhalaisuus.  

Tämä juuri kiteyttää oikein hyvin miksi minä pysyn itsenäisenä harjoittajana. Ja minä kirjaimellisesti harjoitan, päivittäin [katso sivu Harjoitus]. Lukea minun nimenomaan pitäisi enemmänkin - opiskelu on kuitenkin uskon ja harjoituksen ohella myös Nichiren Shoninin suositus. Nichiren-buddhalaisuuden piirissä, joka sekin pitää sisällään kymmeniä toisistaan paljonkin eroavia koulukuntia, etenkin Nichiren Shoshu-koulukunta on tunnettu äärimmäisen eksklusiivisesta opistaan, jonka mukaan juuri he edustavat todellista buddhalaisuutta.

Itse en yleensä halua koskea pitkällä tikullakaan tiettyyn aihepiiriin, koska ihmisiä lynkataan netissä jos he eivät hyväksy mukisematta ainoaa oikeaa (laajimmin levinnyttä) näkemystä. Tunnustan, että olen pitkään seurannut Samettia, joka on ns. detransitioitunut (piti itseään transmiehenä, kävi läpi peruuttamattomia fyysisiä transhoitoja, katui, ja nykyään on lesbonainen), ja on paljon käsitellyt kriittisesti nykyistä transaktivismia ja nk. "gender-ideologiaa", jotka hänen mukaansa eroavat paljon niistä ajoista jolloin hän itse ryhtyi prosessiin.  

Manse Pride-lippu

Hänen näkemyksensä vaikuttivat minuun alussa voimakkaasti. Ja kaiken uhallakin sanon että minusta hän vaikuttaa joka tapauksessa oikein mukavalta ihmiseltä, ja on yhä kiinnostavaa kuunnella hänen juttujaan... kun hän puhuu mistä tahansa muusta aiheesta! Enkä nyt sano etteikö hän saattaisi olla oikeassa joissain asioissa, mutta esim. tänä vuonna hän on paljon kritisoinut Pride-liikettä ja kertonut miten hän ei siedä enää edes perinteistä sateenkaarilippua. Se on hänen ongelmansa: en samaistu, joten en jaksa kuunnella. Minä osallistun Manse Prideen vuosittain - olen osallistunut Prideen Tampereella alusta asti, millä nimellä ja kenen toimesta sitä onkin järjestetty, eli vuodesta 2005. Helsingissä en ole koskaan käynyt Priden aikaan. Se on to-do-listalla, periaatteessa ainakin, mutta toisaalta sellainen väenpaljous ahdistaa jo ajatuksenakin. 

Joka vuosi saa lukea samat heteroiden typerät kommentit Pridesta: miten on niin vaikea ymmärtää, että Pridea tarvitaan tasan niin kauan kuin se herättää valtaväestössä vastalauseita. Sehän juuri kertoo että paljon on vieläkin tekemistä, varsinkin kun meidän aikanamme monin paikoin on otettu takapakkia vähemmistöjen oikeuksissa. Usein toistetun fraasin mukaan heteropride meillä on jokaikinen päivä. 

Surullisen kuuluisan television homoillan jälkeen 2010 minulla oli vaihe, jolloin en halunnut osallistua mihinkään toimintaan - olin kyllästynyt koko aiheeseen, enkä myöskään kannattanut tasa-arvoista avioliittolakia koska en osannut nähdä sitä tarpeellisena, rekisteröity parisuhde kun oli jo olemassa; tänä päivänä olen onnellisesti naimisissa. 

Pidän henkilökohtaisesti myös perinteisestä kuuden raidan sateenkaarilipusta - onhan jopa buddhalaisissa rukoushelmissäni mustien kivihelmien joukossa 2 x kuusi helmeä sateenkaarilipun väreissä (ks. kuva alla): uskonnollinen vakaumukseni on osa identiteettiäni, vaikka onkin vaihdellut elämäni aikana siinä missä seksuaalinen suuntautumiseni on pysynyt vakaana, joskin ymmärrykseni myös jälkimmäisestä on  tarkentunut ja saanut lisämääreitä viime vuosina. Nämäkin ovat vain persoonan rakennuspalikoita, eivät koko sen perustus. 

Seksuaalinen suuntautuminen on sitä mitä olet sisäsyntyisesti ja uskonto valitaan ympäröivästä maailmasta, joten paras valita sellainen vaihtoehto, joka tukee edellistä identiteettiä, eikä ole ristiriidassa sen kanssa. Ainahan se ei toki mene näin kivuttomasti, sen tiedän itsekin, mutta tasapainoa ja onnellisuutta et saavuta niin kauan kuin ristiriita on olemassa, ja vain toista näistä voi muuttaa: uskonnollista katsomusta. 

 Kritiikki, jota joskus esitetään näitä uusia, "progressiivisia" lippuja kohtaan, on mielestäni aiheellista: alkuperäisen lipun raidat kun eivät kuvaa tiettyjä ihmisryhmiä, vaan henkisiä ideoita: siihen lukeutuvat jo kaikki! Mutta jos on valittava, niin Manse Priden oma progressiivinen versio on ehdottomasti paras: siinä ainakaan raitakonseptia ei ole sotkettu muilla kuvioilla, jotka tekevät lopputuloksesta omituisen sekasotkun.  

Rukoushelmeni

Olen tuntenut vain muutaman transihmisen elämäni aikana, mutta eihän minulla juuri ole homokavereitakaan - tai kavereita ylipäänsä; en tunne juurikaan ihmisiä. Piste. Joka tapauksessa minä en tiedä mitään transkokemuksesta. Sitä ei voi verrata siihen että tajuaa olevansa homo. Väkisinkin tulee mieleen että olemme kaksi hyvin erilaista ihmisryhmää, jotka aika keinotekoisesti niputetaan yhteen. Mutta vaikka juuri Priden aikaan voi kokea tietynlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, en puhuisi myöskään "homoyhteisöstä"... minä en ainakaan koskaan ole sellaiseen kokenut kuuluvani. Seuraavaksi voisi tietysti kysyä, koenko kuuluvani ihmiskuntaan - tai haluanko kuulua... 

En epäile yhtään että transaktivistit voivat myös syyllistyä räikeisiin ylilyönteihin, kuten ketkä tahansa, ja jotkut heidän vaatimuksensa voivat olla kyseenalaisia toisin silmin katsottuna. Se ei silti suoranaisesti kosketa minua. Olen aikoinaan arvostellut sitä että heterot, joilla ei ole omakohtaista kosketuspintaa homoseksuaalisuuteen, kuvittelevat olevansa asiantuntijoita mututuntumalta. Kuitenkin me olemme mitä olemme, eikä meidän tarvitse muuttaa mitään itsessämme tunteaksemme olevamme oma itsemme (paitsi ehkä mielessämme, johtuen juuri ympäristön asenteista ja sisäistetystä homofobiasta). 

Sametti esitti jossain livestriimissään että ajatus syntymisestä "väärään kehoon" ei ole tieteellinen, vaan kuuluu uskontoon, koska se vaatii sen että on jokin joka syntyy kehoon. Henkilökohtaisesti en tietenkään voi sitä myöskään torjua juuri siitä syystä [ks. esim. QX Debatti aiheesta], joskin uudelleen syntymisen näkökulmasta ei niinkään keho ole väärä, vaan mieli ei vain ole sopeutunut siihen. Ja toisaalta jälleen... homoseksuaalisuus olisi tästä näkökulmasta - kuten itsekin aikoinaan esoteerisen kristinuskon kannalta olen esittänyt - samaa juurta, vain lievemmässä muodossa. [Katso myös käännökseni, Joe Perez: Homot ja Reinkarnaatio.] Eli kumpikin olisi yhtä luonnollinen osa ihmisyyttä. Siitä, miten tätä voi tulkita positiivisesti buddhalaisuuden kannalta, voit lukea kokoamastani kirjoituksesta, Buddhalaisuus ja HLBTQ-ihmiset. Kenties minun itsekin pitää vielä syvällisemmin paneutua tähän. 

Tästä ehkä huomaa kuinka yritän tasapainotella; mikään ei ole musta-valkoista... kaikki sateenkaaren sävyt löytyvät. Ja olen itse keskeneräinen, enkä tiedä kaikkea: opin ja kasvan yhä. Nämä ovat keskeneräisen ihmisen keskeneräisiä ajatuksia. 

Omaa elämääni tarkastellessani minun on pakko myöntää, että olen ollut erittäin altis muiden ihmisten vaikutukselle. 1990-luvulla päälle parikymppisenä minulla ei ollut mitään tarvetta hankkia seksikokemuksia saati saada parisuhdetta. Tänä päivänä tiedän että olin jo silloin demiseksuaali/harmaa-aseksuaali; siinä välillä liikun. Aiempi oivallukseni demiseksuaalisuudestani on vielä tarkentunut lisää. Harmaasta-aseksuaalista sanotaan Setan sivuilla: "saattaa tuntea kuuluvansa johonkin aseksuaalisuuden ja seksuaalisuuden välimaastoon. Esim. harmaa aseksuaali saattaa tuntea seksuaalista vetovoimaa, mutta niin harvoin tai vähän, ettei koe tarvetta toimia sen mukaan."  Silloinkin kun olen ollut kallellaan enemmän harmaan-aseksuaalisuuden puolelle, se EI tarkoita että ei pornoa, ei fantasioita, ei masturbointia, ei mitään (joskin myös se on minulle kenties keskivertoa helpompaa, päätellen siitä että jotkut pitävät sellaista vaikeana). Ainoastaan toinen ihminen ei ole siinä välttämätön, seksi ei ole niin tärkeää. Nuoruudessani näitä termejäkään ei ollut vielä olemassa, mutta ne ovat syntyneet ihmisten kokemuksesta ja tarpeesta pukea kokemus sanoiksi; kokemus, joka silti on lopulta hyvin yksilöllinen. 

 Se on myös aina asettanut minut erilleen "homoyhteisössä", eikä kyse ole moraalisesta kannasta. Elämäntapa, jossa harrastetaan runsaasti seksiä ventovieraiden ihmisten kanssa, ei vain ole minulle luontainen; se ei luonnistu minulta. Niinpä sellainen väkisinkin näyttäytyy minulle niin että näiden ihmisten täytyy olla alapäällään ajattelevia seksihulluja, mikä tietysti on hyvin alaspäinkatsova, tuomitseva näkemys, kun seksuaalisuus kuitenkin on erittäin henkilökohtaista aluetta johon ulkopuolisten ei pitäisi puuttua... niin kauan kuin kaikki tapahtuu täysi-ikäisten kesken ja perustuu suostumukseen eikä vahingoita tai loukkaa ketään asianosaista (tämä summaa myös buddhalaisen näkemyksen seksistä). Sitä paitsi on esitetty erinomainen argumentti sen puolesta, että tällainen käyttäytyminen on miehistä seksuaalisuutta: monet heteromiehet riemuiten käyttäytyisivät samoin, mutta heitä yleensä estää se että naiset harvemmin haluavat samaa. 

Jouduin 1990-luvun lopulla läheisiin tekemisiin erään vahvan persoonan kanssa ja ikään kuin taannuin henkisesti hänen tasolleen: seura teki kaltaisekseen ja hänen päämääristään tuli minun päämääriäni. Oikeastaan minä olin rakastunut häneen ja sain jonkinlaista vastakaikuakin, mutta se ei sopinut minun silloisiin uskomuksiini, joten vakuutin itselleni että siitä ei ollut kysymys. Ajauduin pian varsinaiseen suhteeseen vielä toisen ihmisen kanssa, mikä oli minulle hyvin ristiriitaista, koska se ei oikeastaan ollut minun tavoitteeni - se oli tuon ensimmäisen henkilön tavoite - ja paradoksaalisesti annoin sen tapahtua osittain siksi, että halusin irti tuosta edeltäneestä ihmisestä (oliko tämä selkeä lause?). Vaihdoin vain yhdestä vaikutuspiiristä toiseen. Tämä toinen ihminen halusi suhdetta kanssani, ja minä halusin olla mieliksi hänelle. Lopulta minun oli pakko uskotella itselleni että halusin sitä itsekin, koska en osannut lopettaa. Olen tuntenut jälkeenpäin jopa vihaa kumpaakin kohtaan, mutta eikö minun oikeastaan pitäisi vihata vain omaa heikkouttani? 

Se on kuitenkin vain elettyä elämää, josta olen oppinut paljon, ennen kaikkea itsestäni. Mitä voisi oppia jos aina vain torjuisi muut ihmiset luotaan. Luulet vain itsestäsi liikoja. Muistelen joskus kauan sitten lukeneeni kristittyjen erämaaisien sen suuntaisen ajatuksen, että ihmiskunnasta on helpompi pitää ja rukoilla kaikkien puolesta kun itse pysyy etäällä ja sivussa. Itseään vain ei voi paeta, minkä myös he kertomusten perusteella saivat kokea ja mitä yleensä kuvataan kamppailuna demoneita vastaan. Ehkä on tehokkaampaa buddhalaiseen tapaan ruokkia demoneitaan, ystävystyä niiden kanssa? 

Palaan aina välillä päivittäisen mantrameditaationi ohessa kahteen muuhun harjoitukseen eri buddhalaisista traditioista, tonglen ja metta. Silloinkin kun ne kohdistetaan muihin ihmisiin, ne muuntavat juurikin omaa mieltä, sillä mitään muuta et voi muuttaa kuin itseäsi, ja sitä kautta muuttuu kaikki: oma perspektiivi, asenne... kaikki. Toisin sanoen, jos tonglenia tehdessäni ajattelen vaikkapa Trumpia, jonka koen hyvin negatiivisena ihmisenä, niin itse asiassa minä muunnan omia negatiivisia tunteitani häntä kohtaan. 

Lomalla lisäsin päivittäistä meditaatioaikaani 15 minuuttia sisällyttääkseni nämä harjoitukset siihen. Esim. hengitän sisään mustana savuna vihaa ja negatiivisuutta, jotka ilmenevät maailmassamme monin tavoin, mm. tämän kirjoituksen teemoissa. Sitten lähetän valkoisena valona myötätuntoa, iloa. Lopuksi muistutan itseäni siitä että kaikki haluavat vain olla onnellisia, turvassa ja suojattuja, aivan kuten minä itsekin. Sehän on myös kristinuskon keskeisintä ydintä, jonka monet kristitytkin usein näyttävät mielellään unohtavan (nykyään kun puhun kristityistä, ajattelen ensimmäisenä Yhdysvaltain evankelikaalisia, mikä ei tietenkään ole koko totuus kristinuskosta): rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Opin joskus, että se ei tarkoita että kaikista täytyisi pitää, vaan se tarkoittaa persoonatonta hyvää tahtoa. 

Minulle toinen toimiva konsti lomallani on ollut yksinkertaisesti mennä yksin yökävelylle metsään läheiselle luonnonsuojelualueelle, kuntopolulle lammen ympäri. Olen kirjoittanut tästä ennenkin. Istun (tai jopa makaan, taivasta tuijotellen) jonkin aikaa suosikkipaikallani, rantakivellä, luonnon elementtien ympäröimänä. Tänä kesänä olen vieläpä saanut seurakseni lepakko-ystävän, joka liihottelee ympärillä hämärässä hyönteisiä metsästäen. Tämä on minimimäärä luontoyhteyttä, joka kaupunkilaisenkin on mahdollista tavoittaa. Sillä on erittäin rauhoittava ja parantava vaikutus. Teen siitä eräänlaisen pyhän rituaalin: tullessani kivelle piirrän siihen sormella Reikin voimasymbolin, lähtiessäni lausun hiljaa ääneen kolme Daimokua. Ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin niin ikään olen halannut  puita; kuin olisi tavannut vanhoja ystäviä! Puuthan ovat eläviä olentoja. Kuin paluu 1990-luvulle New Age-vaiheeseeni: vaikka monessa asiassa silloin menin liiallisuuksiin, ei sitä käy kiistäminen että oli siinä hyvääkin. Nykyään näen tämän kaiken enemmänkin pakanuuden ja magian kautta, jotka myös ovat osa minua. Näen magian ikään kuin harrastuksena, joka vaikuttaa todellisuuden pintarakenteeseen, missä ilmenevät vastakohdat; Buddhalaisuus on syvä vakaumus, joka ulottuu olevaisen ytimeen, missä kaikki on Yhtä. 

Vuosien jälkeen päätin myös kokeilla kukkatippoja itseni kehittämiseen. Olen käyttänyt aikaisemmin ainoastaan alkuperäisiä, englantilaisia Dr Bachin tippoja, mutta nyt halusin nimenomaan suomalaisia, ja koska en löytänyt Frantsilan kukkatippoja kivijalkamyymälästä, ostin kokeeksi Sysimaan kukkatippoja. Ei niistä haittaakaan ole koska kukkatipat eivät vaikuta fysiologisesti - niissä ei kemiallisesti ole mitään vaikuttavaa ainetta, vaan pelkästään kukkien "energia" on siirretty lähdeveteen. Siksi vaikutuskin on psyykkinen ja hienovarainen. Valmistusprosessissa käytetään neljää elementtiä, jotka ovat minulle muutenkin merkityksellisiä. Totta kai tätä voi nimittää "uskomushoidoksi", mutta olen menestyksellä hoitanut kukkatipoilla myös kissoja, ja otan ilomielin vastaan kaiken avun minkä voin saada. Mikä tahansa kokeilemistani keinoista sitten toimikin, tai ehkä ne kaikki yhdessä, pääsin joka tapauksessa yli ahdistuksestani, positiiviseen vireeseen. 

Myös kotona suoritin energeettisen puhdistuksen ja suojauksen. Siinä ei ole sinänsä mitään uutta; olen tehnyt vastaavan monessa asunnossa, nyt vain en enää näe sitä kristillisessä kontekstissa vaan pakanallisessa. Kävin huoneet läpi soivan kulhon kanssa, soittaen sitä jokaisessa huoneessa kaikkiin neljään pääilmansuuntaan; sitten kiersin joka huoneen ovella lausuen, Namu Myoho Renge Kyo, kolme kertaa, kumartaen. Pirskotin nurkkiin suolavettä, jonka olen joskus kauan sitten itse siunannut tarkoitukseen. Seuraavaksi kiersin huoneet savuavan suitsukkeen (Frankincense-pihkaa hiilellä astiassa: kunnon savu) kanssa. Piirsin ilmaan asunnon ulommaisten seinien, ulko-oven ja ikkunoiden kohdalle  tarkoitukseen vihkimälläni tikarilla Reikin voimasymbolin, jonka samalla visualisoin. Ohjelmoin ajatuksella ison vuorikiteen ja neljä pienempää mustaa turmaliinia puhdistamaan ja suojaamaan kotia negatiivisuudelta; puhdistin ne etukäteen kukkaruukun mullassa, vesikulhossa, parvekkeella ilmassa ja auringossa. Vuorikiteen ripustin roikkumaan tuikkulyhtyyn eteisen kattoon, mustat turmaliinit pussukoissa kodin neljään nurkkaan. 

Vuorikide ja
4 mustaa turmaliinia

Ja sitten on vielä vanha kaverini josta usein olen kirjoittanut, nimittäin vaikeuksistani hänen kanssaan. Olen kokenut tiettyä nostalgiaa muistellessani henkistä ryhmäämme, jossa usein olimme läsnä vain me kaksi. Hän on kertonut kokevansa samaa, mutta ilmeisesti aivan eri syistä. Pohdin tätä tarkemmin ja mietin, miksi olen asettanut hänet ikään kuin erityisasemaan pienen lähipiirini joukossa. Vastaus joka minulle kirkastui, ei ole erityisen mairitteleva kummallekaan: hän oli ainut ihminen joka mukautui kaikkiin päähänpistoihini, kuten että perustetaan ryhmä, jossa minä sanelen kaiken mitä tehdään. Toki hän koki hyvänä sen että käytimme tunnin vapaaseen keskusteluun, ja on yhä sanonut että olisi pitänyt silloin puhua joistain asioista, joista nykyään en välitä kuulla (ajatus, jota minun on hieman vaikea ymmärtää; miksi et, hitto vie, puhunut kun se oli ajankohtaista! KUKA hemmetti miettii tuollaista vielä yli kymmenen vuoden jälkeen!!!).

Jos ollaan aivan rehellisiä, tuo keskustelutunti taisi olla minun myönnytykseni muille, että he kokisivat tulevansa huomioiduiksi ja minä olisin siten "hyvä ihminen". Viime vuoden lopusta alkaen tapasimme aloitteestani säännöllisesti ensin kaksi kertaa, sitten kerran kuukaudessa, kunnes se lopahti minun puoleltani. Tajusin, että se mitä sitten yritinkin, ei vain toiminut: ei voi korjata sellaista mikä ei ole rikki. Se on vain elämää, luonnollista kehitystä: ihmiset muuttuvat, ihmissuhteet muuttuvat. Turha haikailla menneitä. Tänä päivänä meillä ei vain taida olla kovin paljon yhteistä. Muita kavereitani olen kauan tavannut kerran, pari, korkeintaan kolme kertaa vuodessa, ja se riittää meille aivan hyvin. 

Yhden tapaamisen aikana pystyin toden teolla avautumaan hänelle siitä miten olen kokenut meidän välimme, ja se oli minulle hyvin vapauttavaa. Yleensä pidän kaiken sisälläni. Paljon enemmänkin voisin sanoa, mutta vaikka minä koen sen vapauttavana, niin miten hän sen mahtaa kokea? Nytkin filtteröin omat ajatukseni ennen kuin sanoin ne ääneen, koska minun päässäni ne saattavat olla huomattavasti negatiivisempia. Hän ei kommentoinut mitään, vaikka olisin nimenomaan kaivannut avointa keskustelua aiheesta. Nyt kaikki pyörii sen ympärillä miltä minusta tuntuu. 

Nyt viimeksi kun tapasimme lomani lopussa, mieleeni jäivät päällimmäisenä hänen puheensa haisevista, kodittomista alkoholisteista, sekä se että hänen mielestään Trumpin kannattajat näyttävät vähän yksinkertaisilta (ulkoisesti). Kyllä minä saatan arvottaa ihmisiä yhtälailla, pinnallisin perustein, mutta jonkun toisen suusta kuultuna se pysäyttää ajattelemaan. Ei kaikki ehkä kuitenkaan ole ihan niin yksinkertaista.

No, minä puolestani taidan katsoa häntä vähän alaspäin, vaikka selvästikin peilaan häneen itseäni. Ennen kuin tällä kertaa erosimme, hän puhui siitä kun tapasimme ensimmäisen kerran 1990-luvulla, ja hän oli ilmeisesti kysynyt minulta mitä kristinusko minulle merkitsee, ja vastasin jotain Jeesuksen seuraamisesta. Se kuulemma teki häneen vaikutuksen. Minä taas en ollenkaan muista tuollaista, ja epäilen, että en ole itsekään tiennyt mitä tarkoitin - tai etten ylipäänsä tarkoittanut yhtään mitään. Todennäköisesti lainasin ajatuksen Pekka Ervastilta, jota paljon olin lukenut. Tuo vaikuttaa kuitenkin samanlaiselta tyhjältä fraasilta, mitä kristityt muutenkin viljelevät. Itse olin tuolloin vielä toinen jalka Lectorium Rosicrucianumissa, josta tein kipeää erotyötä johtuen parisuhteestani toisen miehen kanssa, jollaista ei pidetty suotavana, ja toinen jalka jo Kristiyhteisössä, jossa aluperin tapasin kaverini, ja jota tutkin mahdollisena uutena hengellisenä kotina, kuten siitä sitten tulikin yli kymmeneksi vuodeksi. Jälleen kerran hän viittaa johonkin mitä minä olen ollut kauan sitten. Nykyinen päivitetty versio minusta ei ilmeisesti kelpaa hänelle. Ja hän puolestaan on toivottomasti jämähtänyt menneisyyteen. Minulle on selvää että olen edistynyt, kehittynyt, mennyt eteenpäin monella tapaa henkisesti, vaikka hän ei sitä kykenisi näkemään sillä tavalla, vain siksi että olen jättänyt taakseni kristinuskon. En haluaisi uskoa että se oli ainoa asia mikä meitä yhdisti. Hän sanoi kerran ettei välitä uskonnoista ja opeista, ja minä ajattelin ihmeissäni että niinkö hän näkee itsensä, koska minä näen hänet juuri päinvastoin!  

Vuosi sitten suoritin nk. "maagisen prosessin" päästäkseni vihamielisistä tunteistani edesmennyttä puolisoani kohtaan, ja se oli menestys! Vuodenvaihteessa pohdin ehkä vielä vähän kieli poskessa pitäisikö minun kokeilla vastaavaa kaverini suhteen. Nyt tuntuu siltä että kyllä ehdottomasti! 

Iloitsen ja nautin elämästäni tässä ja nyt ja yritän olla parempi ihminen niin hyvin kuin pystyn, ilman että minun täytyy väkisin pakottaa itseni teeskentelemään sen eteen, että muut näkisivät minut "hyvänä ihmisenä". Pääasia että tulen toimeen itseni kanssa. Kaikki on itse asiassa hyvin niin kauan kuin en ole liian tyytyväinen itseeni: se kertoo että tiedän etten ole valmis. Se ei ole kasvua jos olet jatkuvasti tasaisen tyytyväinen itseesi, vaan se että tulet yhä tietoisemmaksi omista puutteistasi ja vioistasi, epätäydellisyydestäsi. Eikä sen pidä antaa masentaa, vaan ottaa se kannustimena tehdä jotain asian hyväksi. Se on merkki siitä että olen oikealla tiellä. Henkinen matka on esteitä ja haasteita täynnä. Mutta sen sijaan että kristilliseen tapaan ajattelisimme olevamme läpikotaisin turmeltuneita syntisiä, on parempi nähdä olevansa potentiaalinen Buddha: se on positiivisempi lähtökohta. Olen varmasti kirjoittanut tästä ennenkin, koska nämä asiat ovat aina yhtä ajankohtaisia. 

Lootussutra kertoo 20. luvussaan Bodhisattva Ei-koskaan-väheksyvästä, joka jatkuvasti virkkoi kohtaamilleen ihmisille: "Minulla on syvä kunnioitus sinua kohtaan, en koskaan rohkenisi väheksyä sinua." Sen sijaan että olisi omistanut aikaansa kirjoitusten lukemiseen ja resitointiin, tämä munkki meni ja kumarsi ihmisille. Hänen pyrkimyksensä osoittaa kunnioitusta kaikille muille kohtasivat järjestään kyynisyyttä ja pilkkaa hänen vertaistensa puolelta. Nichiren tai hänen myöhemmät seuraajansa kategorisesti samaistivat Bodhisattvan julistuksen Lootussutran otsikkoon, jota me harjoittajat lausumme päivittäin. Eli toisin sanoen: Bodhisattvan sanojen ymmärrettiin ilmaisevan itse Lootussutran perusajatuksen. 

Kypsyyttä on myöntää, että kaikkea mikä toisissa häiritsee, olen minä ollut joskus itsekin. Ehkä olen välillä vieläkin; sitä saattaa olla vaikea itse nähdä itsessään tässä hetkessä. Menneet virheensä näkee selvemmin. Aivan kuten toisissa näkee paremmin heidän vikansa kuin hyveensä. Voisiko olla mahdollista että pohdintani heijastelevat orastavaa myötätuntoa? Olen usein ajatellut että tunnen herkästi myötätuntoa eläimiä kohtaan, koska eläimet ovat viattomia; ihmisiä kohtaan se on vaikeaa, koska saattaa tuntua että ihmiset ansaitsevat kaiken paskan - juuri ihmiset myös eläimiäkin kaltoin kohtelevat. Jotta elämäsi olisi toisenlaista, sinun pitäisi olla toisenlainen ihminen, eikä valittaa että elämä kolhii... Jopa omasta puolestani olen usein ihmetellyt miten minä ansaitsen kaiken sen hyvän mitä elämässäni on. Kuten ennenkin olen todennut, oma henkinen kehitys on hyvin hienovaraista, hädin tuskin huomattavaa. Ei tapahdu mitään äkillistä ja kertakaikkista valaistumiskokemusta, joka hetkessä muuttaa kaiken; vain vähittäisiä pieniä oivalluksia.  

Viime vuoden lopulla uudistin omaa Gongyotani, sen hiljaisia rukouksia [ks. sivu Harjoitus]. Sisällytin siihen mm. lauseen "kunnioitan kaikkia ihmisiä tulevina Buddhina", mikä on tuntunut toisaalta hiukan vaikealta ajatukselta, mutta kaikki muutokseni rukouksiini olen aina tehnyt sisäisestä tarpeesta, ja myöhemmin havahtunut huomaamaan että ne jollain tapaa heijastuvat omaan ajatusmaailmaani ja ikään kuin vastaavat johonkin kokemukseen elämässä. 

Fok It

VUOSIKATSAUS 2023

 Jälleen vuoden vaihtuessa luon katsauksen kuluneeseen vuoteen. Sattumalta tästä tuli melko musiikkipitoinen (osin kerraten asioita, joista olen kirjoittanut englanninkielisessä blogissani, otsikolla "Thank you for the music")...

Hatari

Vuoden alussa tuli uutinen että Hatarin "huutaja", Matthias, jättää bändin. Se oli pienoinen...järkytys? (En nyt halua liioitella.) Oli vaikea kuvitella heidän jatkavan ilman häntä, mutta niin ilmeisesti kuitenkin tapahtuu - ensimmäinen keikka uuden jäsenen kanssa on jo tehty. Olen nähnyt ja kuullut vain pätkän, joten en ole vielä kovin vakuuttunut; odotan ja katson. Uutisen kuultuani teetin välittömästi julisteen kuvasta, jonka puolisoni otti vuoden 2022 Helsingin keikalta, nk. "limsa-rituaalista", joka hauskalla tavalla korostaa miten lähellä uskontoa fanittaminen todella on; joillekin ihmisille se varmasti antaa tarpeeksi merkitystä elämään. Niinpä en myöskään voi ottaa uskontoa enää liian vakavasti. Sama psykologinen ilmiö vain vähän eri asussa. 

Hatari Helsingissä 2022: Klemens, Matthias,
ja Einar takana rummuissa: "limsa-rituaali."

Lord of the Lost

LOTL keikan jälkeen Tampereella 15.12.23

Ei se mitään, sillä jälleen Euroviisujen myötä sain joka tapauksessa uuden fanituksen kohteen - Saksan Lord of the Lost. Bändi on ollut kasassa eri kokoonpanoissa kauan - nyt alkavana vuonna on jo 15-vuotisjuhlakiertue - ja olen ollut hämärästi tietoinen heistä, mutta en aiemmin ole perehtynyt heidän tuotantoonsa sen kummemmin. Nyt olen toki kuunnellut kaiken ja pidän tavattomasti! He ovat hyvin monipuolinen bändi, on rankempaa ja on melodisempaa, enemmän kitaraa ja enemmän koskettimia. Vuosi huipentuikin 15.12.2023 Lord of the Lostin loppuunmyytyyn keikkaan Tampereella: aivan mahtava ilta, valtava energialataus! Oli ilo kuulla että myös puolisoni, jonka tietysti raahasin mukaan, kerrankin tykkäsi tällaisesta musiikista! Siinä missä Hatari on pysynyt mystisenä ja etäisenä, ja julkaissut hyvin harvoin uutta materiaalia, LOTL on aivan toista maata. Kumpikin edustaa aivan erilaista musiikkigenreä - osoitus makuni monipuolisuudesta - mutta heitä yhdistää termi "industrial", joten kaiketi minulla on jonkinlainen suosikkimusiikkityyli? Blood & Glitter voisi hyvin olla minun elämäni biisi; kaikessa yksinkertaisuudessaan se kuvaa minusta hyvin ihmisen osaa, ollen kuitenkin positiivinen ja voimaannuttava: putoamme ennen kuin nousemme... rikkinäisin siivin opimme lentämään. One Last Song taas on toiveeni soitettavaksi muistotilaisuudessani. 

Itse kuvaamani video keikan viimeisestä kappaleesta, joka oli tietenkin cover versio Käärijän Cha Cha Cha'sta! LOTL:n versiosta pidän enemmän. 

Heartstopper

Musiikin ohella fanitan niin ikään Heartstopperia, josta olen kirjoittanut paljon, ja vuonna 2023 Netflix julkaisi toisen kauden, josta kirjoitan täällä. Juuri joulun alla ilmestyi viides sarjakuva-albumi, jonka tuoreeltaan tilasin - neljäs ilmestyi suomeksi; minulla on molemmat versiot. Enää yksi on tekeillä ja Nickin ja Charlien tarina päättyy siihen. Kotimme "Heartstopper-alttarille" tilasin Nick & Charlie figuurit. >>>

Olavi Uusivirta

Palatakseni musiikkiin, näimme viimein suomenkielisen suosikkimuusikkoni, Olavi Uusivirran, 40 v. juhlakeikalla Tampere-talossa. Se on pitkään ollut puute, jonka nyt sain korjattua. 

Michael Monroe

Kävimme katsomassa myös Michael Monroe dokumenttielokuvan: tiesin toki kaikki faktat entuudestaan, mutta nähtynä yhtenäisenä tarinana se teki silti suuren vaikutuksen, jota mietin vielä monta päivää jälkeenpäin. Kuuntelin töissäkin yksin illalla hänen tuotantoaan. Tavallaan kai löysin uudelleen nuoruuteni idolin. Millainen elämä! Harva voi sanoa kokeneensa sellaista, vielä harvempi suomalainen. Hän on elävä legenda ja kansallisaarre! Seuraava puute korjattavaksi onkin kai Michael Monroen livekeikka. 

Tina Turner

Vuosi toi myös uutisen Tina Turnerin poismenosta, josta julkaisin omankin kirjoituksen. Minä luen hänet kuuluvaksi enempi innoittajiini buddhalaisuuden harjoituksessa, kuin musiikissa. Hänen kirjansa, jonka luin vain vähän ennen hänen kuolemaansa ja josta myös kirjoitin täällä, olikin minulle epäilemättä vuoden tärkein lukukokemus. 

Mutta musiikista ja buddhalaisuudesta puheen ollen, Tina Turner on sanonut:

Nam-myoho-renge-kyo on laulu. Soka Gakkai-traditiossa meille opetetaan kuinka laulaa sitä. Se on ääni ja rytmi joka koskettaa paikkaa sisälläsi. Tuo paikka, jonka yritämme tavoittaa, on alitajuinen mieli. Uskon, että se on korkein paikka, ja jos kommunikoit sen kanssa, silloin saat tietoa siitä mitä tehdä. Laulun laulaminen voi saada sinut itkemään. Laulun laulaminen voi tehdä sinut onnelliseksi. Se on henki - henki sisälläsi.

Näin kaksi asiaa kietoutuvat yhteen. Joskus kuunneltuani juuri mielimusiikkiani ennen kuin alan toistaa mantraa - eli laulaa mantraa, kuten Tina Turner kirjassaan sitä kutsuu - tuntuu kuin sama energia jota musiikki antoi, jatkuisi yhä, ja tällä kertaa minä itse olen sen lähde! 

Ja viitaten vielä Euroviisuihin, koronavuonna 2020 jolloin kisat peruttiin, Azerbaijania edusti Efendi kappaleellaan Cleopatra, johon sisältyy Daimoku (Nam-myoho-renge-kyo). Vaikka se minusta tuntuu hiukan irralliselta lisäykseltä, jolla on haluttu tuoda jotain mystistä kappaleeseen, aviomieheni oli siitä erityisen innoissaan; tavallaan se kai viimeistään validoi harjoitukseni hänelle, joten voin olla vain kiitollinen siitä. 

Edesmennyt puoliso

Loppuvuodesta tuli ajankohtaiseksi työstää suhdettani edesmenneeseen puolisooni, ja aloitin "maagisen prosessin", josta olen kertonut, ja joka on nyt tullut loppuun; teemana oli vähittäinen hiipuminen, väheneminen, jonka psykologinen tarkoitus oli että asia on loppuunkäsitelty eikä siihen enää palata. Negatiiviset tunteeni alkoivat syödä merkityksellisyyttä, jonka hänen kuolemansa toi elämääni. Menneisyyden sörkkimisessä ylipäänsä on mieltä ainoastaan niin kauan kuin saat siihen uutta oivallusta ja pystyt työstämään asioita eteenpäin; muussa tapauksessa olet vain jämähtänyt märehtimään vanhoja asioita. 

Kaverini

Kaverini, josta olen paljon kirjoittanut (esim. täällä) on juuri sellainen: samat iankaikkisen vanhat asiat vuodesta toiseen, jo parikymmentä vuotta. Jos olen sympatiaa joskus tuntenut, se on kulutettu loppuun aikaa sitten, koska... a) Olen kuullut hänen traumoistaan ja vaikeuksistaan kyllästymiseen asti. b) Mikään ei koskaan muutu. c) En voi edes sanoa mitään, koska sitä ei otettaisi vastaan (yritin joskus). 

Vuoden 2023 aikana aloimme kuitenkin tavata taas säännöllisesti kuukausittain; olimme pitkään nähneet erittäin harvoin, muutaman kerran vuodessa. Vain aika näyttää mitä tästä tulee. Ehkä minun pitäisi ottaa hänet seuraavan maagisen operaation aiheeksi? Kohde olen toki minä itse, koska kysymys on aina minun ajatuksistani, minun tunteistani: ts. minulla on ongelma - hän ei ole ongelma. Kieli poskessa voisin kuvata suhdettani häneen niin että hän on rakkain vihamieheni, rakastan vihata häntä. 

Työ

Työssäni tuli syksyllä muutoksia hiukan yllättävälläkin tavalla: kun palasin kesälomalta, töissä oli vieras irakilainen kaveri, joka alussa vaikutti tosi ystävälliseltä - antoi jopa kyydin kotiin sateella - mutta kolmantena päivänä hän yhtäkkiä lakkasi tyystin tervehtimästä ja puhumasta minulle. Koin sen silloin hyvin ahdistavaksi ja lopulta soitin pomolleni ja pyysin siirtoa! No, tilanne kyllä sen jälkeen korjaantui - ilmeisesti hän sai hiukan noottia - ja jo seuraavalla viikolla tunsin itse suurta voimaantumista enkä enää välittänyt edes, mutta sain joka tapauksessa siirron, vieläpä hyvin äkillisesti: minulle soitettiin edellisenä päivänä koska työntekijä kyseisessä kohteessa oli jäänyt pois. Kohde on täysin vastaava mutta pienempi, ja minä olen ainut iltatyöntekijä: nautin rauhastani! Lisäksi sain kuulla että edellisen kohteen sopimus oli päättymässä tammikuussa 2024, joten tämä tuli oikeaan aikaan... työsuhteeni jatkuvuus on turvattu taas pariksi vuodeksi eteenpäin. Ja myös sikäli se tuli oikeaan aikaan, että aivan yllättäen pian siirtoni jälkeen pomoni ilmoitti lopettavansa firmassa. Eli jälleen kerran ensi alkuun negatiiviset asiat saivat aikaan positiivisia muutoksia elämässäni, kun itse olin aloitteellinen (tämä on tärkeä pointti)! 

Joskus saattaa tuntua että elämä on hyvin rutiinimaista - samat asiat joka päivä, joka viikko. Mutta eikö niin ole enemmän tai vähemmän kaikkien kohdalla? Kuinka monella tapaa päivittäisen elämänsä voisi elää; on syötävä, nukuttava, käytävä töissä, huolehdittava kunnostaan... Rutiinit antavat lujan ja varman perustan. Kaipaisinko työttömän "vapautta": aikaa oli aina yllin kyllin, mutta ei rahaa mihinkään. 

Terveys

Loppuvuodesta minulla oli sydänkontrolli kahden vuoden tauon jälkeen ja kaikki näytti todella hyvältä! (Sydänleikkauksestani vuonna 2019 kerron toisessa blogissani.) Seuraava kontrolli on vasta kolmen vuoden kuluttua, ja sitten ne lopetetaan. Yleensä niitä ei edes jatketa näin pitkään, mutta minulla alku oli niin raju. Kaiken varalta vuosia jatkettu päivittäinen betasalpaaja-lääkitys lopetettiin nyt, ja vointini on senkin ansiosta paljon parempi, sillä se hidasti sykettä, mistä saattoi aiheutua erinäisiä oireita. 

Gongyon uudistus

Joulukuussa uudistin monen vuoden jälkeen henkilökohtaista Gongyotani (selitetty tämän blogin sivulla Harjoitus, jossa myös uusi kaava). Tulostin sen itselleni muovikansiin, yhdessä suunnittelemani muistotilaisuuden tekstin kanssa (joka on julkaistu jo paljon aiemmin toisessa blogissani, mukaan lukien siihen olennaisena kuuluvat videot). Loppuun liitin lyhyen esittelyn Nichiren-buddhalaisuudesta, joka on koottu tästä blogista; toisin sanoen, se on suunniteltu myös muiden luettavaksi. 

Gongyoni on alun alkaenkin koottu netistä, itsenäisten harjoittajien antamien mallien pohjalta. Shindoku-tekstin (selitys löytyy sivulta Harjoitus) translitteraatio oli ennen SGI:n käytännön mukainen - kuten se on edelleen tässä blogissa sivulla Lootussutra käännös - mutta uuteen versiooni käytin Nichiren Shu:n tavutuskäytäntöä, jonka löysin täältä. Se myös eroaa parissa kohtaa parilla sanalla. Englannista kääntämäni sutrateksti on niin ikään SGI:n käyttämä versio, ymmärtääkseni, ja sen olen säilyttänyt. Joskin olen myös harkinnut sen tarkistamista vertailemalla olemassa olevia eri käännöksiä. 

"Hiljaisia rukouksia" (eli meditaatioita) uudistin myös yhdistelemällä niitä. Yhdessä käyttämässäni rukouksessa sanotaankin että "Minä rukoilen juuriakseni negatiivisen karman elämässäni... ja jatkuvasti puhdistaakseni ja syventääkseni uskoani ja harjoitustani... niin että voin saavuttaa valaistumisen tässä ruumiissa." Kaikki tekemäni muutokset ovat aina syntyneet sisäisestä tarpeesta, vähittäisen luonnollisen kehityksen seurauksena.

Lisäksi otin nyt mukaan perinteisen buddhalaisen turvautumisen Kolmeen Aarteeseen tai Jalokiveen. Olen käyttänyt palin kielistä muotoa päivittäin siitä asti kun osallistuin virtuaaliseen turvautumisseremoniaan vuonna 2020, mutta se tuntui liian irralliselta varsinaisesta harjoituksesta, johon halusin sen siksi sisällyttää. Suomennettu sanamuoto on erään itsenäisen harjoittajan jakamasta versiosta.

Niin ikään halusin sisällyttää toisen buddhalaisen perinteen eli neljä bodhisattva-lupausta. Käyttämäni käännös on peräisin edellä viitatusta Nichiren Shu-gongyosta. Toinen versio löytyy muistopalveluksestani, jossa on videolla siitä tehty englanninkielinen laulu. Joissain koulukunnissa harjoittaja käsittääkseni vastaanottaa bodhisattva-lupaukset seremoniallisesti opettajaltaan. Itse pitkään epäröin käyttää niitä, koska ovathan ne erittäin vaativia, mutta ne avaavatkin valtavia tulevaisuuden näkymiä ja ovat lupaus ennen kaikkea itselle, mikä täyttää sielun juhlallisella vakavuudella. 

Harjoitus on elämää varten, ja buddhalainen harjoitukseni nivoutuukin elimellisesti osaksi päivittäisiä rutiinejani; se on ELÄMÄÄ, ei vain jokin sunnuntai-harrastus. 

Vuoden vaihde

Vuosi vaihtuu jälleen jo tutuksi tulleissa merkeissä: Luumukylän uuden vuoden puhe aattona ja uuden vuoden seremonia yöllä Youtubessa livestriiminä. Lisäksi aattona myös Unity Templen unitaariuniversalistinen palvelus. Jouluna minulla ei ollut mitään erityistä ohjelmaa sen lisäksi että seurasin televisiosta messua Roomasta; sekin vain korostaa sitä että uuden vuoden yö on minulle paljon merkittävämpi, se on jopa vuoden tärkein juhla. 

Luonnollisesti omat traditioni kuuluvat asiaan tälläkin kertaa. Vihin myös käyttöön ostamani Baphomet-kynttilän, joka osoittaa sympatiaani The Satanic Templeä kohtaan (niin, kuten eräässä vanhassa kirjoituksessa totean, "hengellisyyteni käsittää moninaisia aspekteja, koska ihminen on moninainen olento"). Eliphas Levin Baphomet-hahmo kuvaa vastakohtia. Mutta dualismi on vain pintaa, näennäistä. Pohjimmainen todellisuus syvemmällä tasolla on Ykseys. Siinä on myös lännen ja idän henkisyyden olennainen ero minun mielestäni.  

Pullo aitoa samppanjaa on myös ostettu. 

TINA TURNER 26.11.1939 - 24.5.2023

 

Tina Turner 2008

Uutinen Tina Turnerin kuolemasta tavoitti minut myöhään eilen illalla kotiuduttuani töistä. Monet Facebook-kaverini jakoivat uutista. Koen että myös minun täytyy kantaa korteni kekoon, varsinkin koska uutiset ovat yksipuolisia ja jättävät tärkeän aspektin tähden elämästä mainitsematta. Kerrotaan, miten kovaa hänen elämänsä oli - väkivaltainen avioliitto Iken kanssa, ja myöhemmän iän sairaudet - mutta unohdetaan että olosuhteet eivät ole mitään: onnellisuus tulee sisältäpäin. Tina Turner löysi lopulta onnen, kiitos buddhalaisen harjoituksensa. Vain buddhalaiset lehdet muistivat kertoa tästä varsin olennaisesta puolesta hänen elämäänsä. 

Olen julkaissut tässä blogissa käännökseni Tina Turnerin haastattelusta vuodelta 2020, jossa hän puhuu buddhalaisuudestaan.

Juuri tätä edeltänyt julkaisuni koski hänen viimeisintä kirjaansa, otsikolla "Kuinka tulla onnelliseksi Tina Turnerin tavoin", josta itsekin sain uutta inspiraatiota. 

Olen usein viitannut siihen, että opin harjoitukseni alunperin nimenomaan Tina Turnerin kautta, esim. toisessa blogissani, kirjoituksessa "Minun tieni", ja tässä blogissa; "Kääntymys?"

Totta kai suuri yleisö tuntee hänet laulajana; minäkin kuuntelin häntä jo 1980-luvulla, kun hänen soolouransa vasta lähti nousukiitoon. Silti minulle hän on ennen kaikkea esimerkillinen Nichiren-buddhalainen, innoituksen lähde omaan harjoitukseeni. 

Monet legendat ovat viime vuosina poistuneet keskuudestamme, mutta sehän on vain luonnollista, ei mikään paha asia sinänsä. 83 vuotta on kunnioitettava, kypsä ikä, ja missään tapauksessa Tina Turner ei koskaan vaikuttanut "vanhukselta". Kuten hän itse kirjassaan totesi: "Muistutan itseäni mielelläni siitä, että vanhaksi eläminen ja vanheneminen eivät ole välttämättä sama asia. Kuten sveitsinsaksalainen kirjailija Herman Hesse sanoi, mitä enemmän ihminen kypsyy, sitä nuorempi hänestä tulee. Se on kaunis ajatus! Toivon, että kaikki kypsyvät ja nuorenevat siitä riippumatta, minkä ikäisiä he ovat, ja jatkavat elämäänsä aina vain eteenpäin." 

Lopuksi Nichirenin lausuma, jonka olen sisällyttänyt myös itselleni suunnittelemani muistotilaisuuden kaavaan: 

Sille joka kokoaa uskonsa ja lausuu Nam Myoho Renge Kyo syvällisellä oivalluksella, että nyt on elämän viimeinen hetki, [Lootus-]sutra julistaa: "Kun näiden ihmisten elämät tulevat loppuun, heidät otetaan vastaan tuhansien Buddhien käsiin, jotka vapauttavat heidät kaikesta pelosta ja estävät heitä lankeamasta olemassaolon pahoille poluille." Kuinka voimme mitenkään pidätellä kyyneleitämme sanomattomasta ilosta tietäen että... niin monta kuin tuhat Buddhaa tulee tervehtimään meitä avoimin käsivarsin!

 

Nam Myoho Renge Kyo 🙏

Nam Myoho Renge Kyo 🙏

Nam Myoho Renge Kyo  🙏

Tina Turner: Nutbush City Limits

Tämän biisin Tina kirjoitti itse omasta elämästään, pikku-kaupungista, josta oli kotoisin.

Zeena Schreckin haastattelu

 Tämä julkaisu on käännös englannista, alkuperäinen teksti löytyy zeenaschreck.comin blogista (22.4.2022), ja se taas on alunperin kansikuva-juttu ja haastattelu Zeena Schreckistä, joka on julkaistu Derailed Magazinessa huhtikuussa 2021. Kirjoittaja on Daphne Minks Daly. 

Miksi? Koska Zeena on minusta kiehtova persoona, ja tunnistan mielestäni itsessäni jotain samaa; ainakin olemme molemmat kulkeneet hyvin omalaatuista henkistä polkua. Vaikka hän on sanoutunut irti menneisyydestään, olen itse tutkinut myös hänen isänsä organisaatiota, kuten haastattelussa sanotaan nimeämättä kumpaakaan, ja lukenut hänen isänsä kirjoja - ja jopa löytänyt innoitusta sieltäkin, aikanaan. Jos joku ei tiedä kuka Zeena on ja mistä on kyse, niin hän on Wikipediassa (englanniksi); ks. myös Pakanaverkko ry aiheesta. Tämän julkaisun lopussa on kuitenkin myös zeenaschreck.comin virallinen YouTube-video Zeenan historiasta, joka sisältää alkuperäisen äänitteen hänen isänsä hänelle vuonna 1967 suorittamasta satanistisesta kasteesta😈Zeenan ollessa kolmivuotias! Hauskana yksityiskohtana videolle on päässyt myös senaikainen suomalainen Jallu-lehti, joka uutisoi tapahtumasta! 😄 Nykyään Zeena harjoittaa ja opettaa Tiibetin buddhalaista tantraa, joten siinä yhteys tämän blogin aihepiiriin. Vaikka on kulkenut eteenpäin, hän siis näkee silti menneisyytensä merkityksen, aivan kuten minä näen oman oudon polkuni jokaisen vaiheen merkityksen kokonaisuuden kannalta - kokonaisuuden, joka olen MINÄ. Minun henkinen tieni on itsenäisen ja vapaan yksilön tie, ei orjamentaliteetilla varustetun laumasielun. 

Arvostan Zeenaa ihmisenä, näin etäältä katsottuna... enhän toki tunne häntä. Tässäkin haastattelussa hän sanoo asioita, jotka todella puhuttelevat minua (olen korostanut keltaisella joitain ajatuksia): esim. tunnistan täysin omasta kokemuksestani sen mitä hän sanoo internetin vaikutuksesta; minun pitäisi myös oppia harjoittamaan kurinalaisuutta siinä suhteessa. Olen onnistunut saamaan elämääni järjestystä niin kuntoilun kuin ruokavalionkin suhteen, joten siinäpä seuraava tavoite: rajoittaa internetin käyttöä!  

Zeena Schreck. Kuva zeenaschreck.com

Innokas opiskelija, nöyrä opettaja

Zeena Schreckillä on ollut monia titteleitä, avantgarde-taiteilija, muusikko, kirjailija, henkinen johtaja ja Ylipapitar, nimetäksemme muutaman. Näinä päivinä, ammatillisesti, häntä kutsutaan yksinkertaisesti ZEENAKSI. Kaikista lisänimistä joihin hän on sonnustautunut, se joka on todella hänelle kaikista rakkain, on tietenkin joogi, tai sen feminiininen muoto, joogini. Hän lausuu: "Elämäni on kääntynyt. Sellaiseksi jossa minä olen 'tulossa joksikin'. Olen joogi joka elää ulkona metsässä. Elän yksinäistä olemassaoloa. Ja se on jotakuinkin välttämätöntä sellaiselle henkiselle polulle jolla olen." 

Hänen yksityinen olemassaolonsa tekee läpitunkeutumisen Zeenan sisäpiiriin vaikeaksi mutta ei mahdottomaksi tehtäväksi. Näinä päivinä hän on pysytellyt hyvin eristettynä ulkopuolisilta, eikä ole ihme miksi. 1980-luvulla hänen isänsä uskonnollinen organisaatio oli kiistelyn keskus ja maailmanlaajuinen media-painajainen, sysäten hänen jo muutenkin julkisen perheensä pidemmälle parrasvaloihin. Lopulta isänsä puolesta Zeena julkisesti osoitti tukensa hänelle ja hänen organisaatiolleen, kestäen pahennuksen molempien puolesta, samalla tullen sen ensimmäiseksi julkiseksi puolestapuhujaksi. 

Vaikka hän irtisanoutui roolistaan ja katkaisi siteet isäänsä 1990, monet ihmiset yhä virheellisesti liittävät hänet tapahtumiin vuosikymmeniä sitten. Monin tavoin hänen menneisyytensä varjot tulevat aina olemaan läsnä. Toisin tavoin ne eivät ole muuta kuin haipunut muisto. Hänen lapsuutensa talo, joka kerran seisoi San Franciscossa, Kaliforniassa, purettiin 2001. Se tunnettiin globaalisti mustana talona, ja oli monille vastarinnan ja uskonnollisen vapauden symboli. Toisille jumalanpilkan, pelon ja vihan. Mutta kiistelystä huolimatta Zeenalle se oli vain koti. 

Kieltäytyen keskustelusta jossa häntä puhutellaan aiemmilla sukunimillä tai titteleillä, hän on tehnyt parhaansa etäännyttääkseen itsensä aikaisemmasta identiteetistään. Pysyvänä Saksan asukkaana yli kaksi vuosikymmentä, Zeena sanoo: "Synnyinmaani jättämisessä ei ollut kyse vain perheestäni. Kyse oli itse maasta. Kyse on siitä mitä kävin läpi tuon kansallisen noitavainon kanssa, koko kokemuksesta." Entinen Ylipapitar vahvistaa: "1980-luvulla oli niin monia tekijöitä jotka tulivat yhteen, jotka aiheuttivat hyvän syyn matkustaa hyvin äärimmäisen matkan päähän. Päätökseni oli tehty. Ja se siitä, minun täytyi vain päästä pois. Ja joskus sinun täytyy mennä hyvin, hyvin kauas jotta saat elämäsi ja pääsi kokoon."

Zeena selittää miettiväisesti: "Vertaan tuota kokemusta usein oksaan puussa. Puulla, edustaen perhettä, saattaa olla juurimätää, ja se alkaa kurottaa läpi puun rungon sen kasvaessa. Juurimätä alkaa saada loistartunnan ja se on myrkyllinen ja mädäntynyt. Kuitenkin on pari oksaa, ehkä lähellä latvaa tai sivulla, joita juurimätä ei ole täysin tavoittanut. Se lähenee, mutta jos voit leikata ne irti ja istuttaa uudelleen, ehkä niissä on yhä tarpeeksi elämää että myrkyllinen vaikutus ei ole saavuttanut niitä täydellisesti."

Jatkaen, hän sanoo: "Leikkaa se irti, istuta se uudelleen, pistä se terveeseen maaperään auringonvalon ja ravinteiden kera. Silloin tuo puun oksa voi kasvaa ja tulla terveeksi. Mutta ensin se täytyy erottaa mädästä. Tuolla tavoin koen elämäni täällä Euroopassa, että palasin kotiin. Että itse asiassa olin väärässä paikassa ennen."

Hänen taiteellinen työnsä puhuttelee vanhaa sielua, joka arvostaa saksalaista romantiikkaa. Lausuen että hänen inspiraationsa tulee yksinäisyydessä viihtymisestä ja eloisista mielikuvituksen kyvyistä, Zeena jakaa: "Lapsena olin hyvin taiteellinen. Rakastin taiteellista ilmaisua. En koskaan halunnut sellaista mikä oli jo valmista. En halunnut nukkeja, vihasin nukkeja itse asiassa", hän huomauttaa, "mitä todella halusin, olivat taidetarvikkeet, tai... ja tämä saattaa kuulostaa oudolta, asiat jotka olivat vain 'eloonjäämistä' varten. Yhtenä vuonna pyysin kylmälaatikkoa jotta voisin säilyttää ruokaa huoneessani, alkaakseni oppia kuinka elää omillani. Halusin tietää kuinka olla kertakaikkisen riippumaton."

Ihmettelin hänen lapsuuttaan ja kuinka kasvaminen mustassa talossa saattaa kääntyä hänen taiteekseen. "Olinko ikinä lapsi?" Zeena sarkastisesti kysyy itseltään ennen vastaamista. "Minut jätettiin aika lailla koko päiväksi, joka päivä. Sisareni oli koulussa ja vanhempani nukkuivat läpi päivän. Kehitin välttämättömyyden, mutta myös kyvyn... no, tarkoitan, minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin laajentaa mielikuvitustani ja mieltäni", hän selittää. 

Pohtien hetken, Zeena muistaa: "Koska he nukkuivat kaiken päivää, äitini jätti aamiaiseni tuolille pinnasängyn viereen, niin että herätessäni saatoin kurkottaa ja ottaa sen. Hän kehuskeli ystävilleen: "Oi Zeena! Hän on kuin pieni apina. Olen kouluttanut hänet niin hyvin että hän osaa ruokkia itsensä." 

Selventäen, hän sanoo: "Vanhempani eivät olleet 'lapsi-tyyppisiä' vanhempia, tiedäthän? En todella viettänyt paljon hauskaa aikaa heidän kanssaan, ellei ollut syntymäpäiväni, tai juhlapäivä tai jokin muu syy. Muutoin minut jätettiin aika lailla omilleni. Kehitin kyvyn viihdyttää itseäni". Zeena huomauttaa: "Äitini ei tiennyt mistä olin kiinnostunut. Hän vain työskenteli kaiken aikaa. Vietin hänen kanssaan laatuaikaa vasta vanhempieni välisen suuren räjähdyksen jälkeen."

Hänen isänsä, hän selittää, edesauttoi hyvin paljon hänen kiinnostustaan taiteeseen ja musiikkiin. "Varhaisimmassa elämässäni hän ehdottomasti vietti enemmän laatuaikaa kanssani kuin äitini, minua kiinnostavien asioiden kera. Hän soitti musiikkia, tai illallisen jälkeen hän joskus piirsi kanssani ja opetti minua klassisesta taiteesta ja musiikista. Hän vihasi rokkia ja metallimusiikkia, ja piti pitkiä palopuheita siitä kuinka typerää se oli. Joten minut kasvatettiin hyvin traditionaalisten musiikillisten vaikutteiden kera. Isäni alkuperäinen ammatti oli muusikko. Se oli kirjoitettuna syntymätodistukseeni, hänen ammattinaan. Sitä hän teki silloin aikanaan", hän sanoo ääni pehmentyen. 

Sitten Zeena huomauttaa: "Aloin lukea verrattain varhain, kiitos isoäitini. Joka viikonloppu kun menin heidän kotiinsa, hän antoi minulle uuden kirjan siitä sarjasta, Pienet Kultaiset Kirjat (Suomessa Tammen Kultaiset Kirjat, joita itsekin muistan nostalgialla! - suom.huom.). Satukirjoja joita luin, mieleni vaelsi ja tavallaan löysin vaihtoehtoisia todellisuuksia." Hän päättää ajatuksensa jakamalla: "Varhaisimmassa elämässäni isovanhempani olivat tuo pieni vakaus elämässäni. Koska he elivät 'normaalia säännöllistä elämää'. Oli paljon muutoksia jotka tapahtuivat hyvin nopeasti noiden varhaisten vuosien myötä. Elämässäni, perheessäni, kotonani."

Kun kysyn hänen kokemuksistaan koulunkäynnistä, Zeenan lempeä mutta hermostunut nauru ilmenee  jälleen. Hän vastaa: "Pitkään aikaan en kuolemaksenikaan voinut muistaa ensimmäistä koulupäivääni. Mutta kun käsittelin ongelmia jätettyäni perheeni, opin joitain itse-hypnoosi tekniikoita. Aloin saada selville paljon hyvin arkipäiväisiä, tavallisia muistoja. Yksi asia jonka oivalsin, oli se miksi en voinut muistaa ensimmäistä koulupäivääni. Siksi etten mennyt kouluun." 

Zeena selittää: "Äitini ei ollut tietoinen että koulu oli alkanut. Joten aloitin myöhään. Olen melko varma että se oli pari viikkoa myöhässä." Hän jatkaa sanoen: "Vietin niin paljon aikaa yksin, enkä ollut sosiaalistunut hyvin varhain elämässä. Se oli iso ongelma kun aloitin koulun. Olin hiukan kuin villi eläin. En todella tiennyt kuinka käyttäytyä koulussa."

Muistellen ensimmäistä päiväänsä koulussa, hän kuvaa: "Kaikki muut lapset olivat jo hyvin harjaantuneet. Opettaja sanoi: 'Syömme grahamkeksejä ennen kuin otamme nokoset'. Ja kaikki menivät 'muodostelmaan' saadakseen keksinsä. En tuntenut science fictionin käsitettä, mutta se oli kaikki vain hyvin outoa!" hän nauraa. "Kun opettaja sanoi: 'On aika ottaa nokoset pää pulpetilla', en pistänyt päätäni alas. Ajattelin että 'haluan mennä ulos ja leikkiä!'"

Hän huomauttaa: "Tietenkin ottaen huomioon filosofian jolla minut kasvatettiin... että vanhempani tekivät selväksi haastatteluissa, ja nämä ovat muuten heidän sanojaan, että he kasvattivat minut 'viidakon lakien mukaan.'" Hän selittää edelleen: "Kykenin olemaan hyvin itsenäinen, ja tietenkin se teki vanhempani hyvin onnellisiksi - vähemmän työtä heille. Pysyttelin aina itsekseni. Olin aina yksineläjä. Valitettavasti se teki minusta helpon saaliin kiusattavaksi ja hyväksikäytettäväksi monin tavoin. Joten opin myös varhain kuinka tapella", Zeena sanoo.

"Suurimman osan elämääni vihasin koulua, mutta ei niin että olisin vihannut oppimista. Eikä niin etten olisi pitänyt opettajistani. Se oli vain... ongelmat joita minulla oli koulussa johtuen vanhempieni pahamaineisuudesta, ehdottomasti aiheuttivat vakavia ongelmia minulle. Joten tein GED-testin (General Educational Development) päästäkseni pois varhain", hän jakaa.

Zeena tarkentaa: "Vasta paljon myöhemmin elämässä saatoin purkaa kuinka paljon käytöksestäni oli reaktiota siihen kuinka muut lapset kohtelivat minua, ja yhteiskunnallisiin vaikutteisiin. Ja kuinka paljon oli synnynnäistä luonnolliselle luonteenlaadulleni." Hän tuo esille: "Minulla on aina ollut yksi tai kaksi hyvin läheistä ystävää, ja olen yhä sellainen itseasiassa. En ollut koskaan yksi näitä tyttöjä joilla oli tyttöjengi joiden kanssa he hengailivat, tai jokin kerho koulussa joka oli heidän oma kuppikuntansa." 

Hän täsmentää sanoen: "Ainoat paikat joissa muistan tunteneeni oloni turvalliseksi, olivat suosikki-enon ja kahden tietyn ystävän kanssa naapurustossani. Toivoin aina että he voisivat vain adoptoida minut." Lapsenkaltaisen hekotuksen myötä hän selittää tarkemmin: "Olin kulkukoira heidän ovellaan illallisaikaan. Niin kuin, 'voinko hengata täällä vähän aikaa?'"

Lapsuuden ystävistään hän jakaa: "Heidän vanhempansa olivat riittävän ystävällisiä antaakseen minulle pienen turvapaikan, hiukan suojaa, vaikka vain muutamaksi tunniksi, se riitti minulle saadakseni hengähdystauon." Ottaen vakavamman sävyn Zeena sanoo: "Vaikka minä itse en ollut vanhempien fyysisen väkivallan uhri, on monia tutkimuksia jotka osoittavat vanhempien välisen perheväkivallan vaikutukset lapsiin."

Taiteilija korostaa: "Vaikka lapsia itseään ei fyysisesti lyödä, se on aivan yhtä vahingollista. He elävät jatkuvassa ahdistuneisuuden tilassa, koskaan tietämättä milloin jokin räjähtää tai missä seistä. Kodin vakaus on täysin kumottu." Varhaisina vuosina tappouhkaukset, öinen vandalismi, kyttääjät odottamassa kodin ulkopuolella ja vihaposti olivat tavallisia tapauksia johtuen hänen vanhempiensa pahamaineisuudesta. Zeena korostaa: "Minun tapauksessani en kokenut vain väkivaltaa kotona vaan väkivaltaa myös kodin ulkopuolella. Minulla ei ollut missään todella rauhallista."

"Tunsin olevani yksinäinen susi tai viidakkokissa jonka täytyy pärjätä itsekseen, kuten jaguaari", Zeena tarkentaa. "Minulla oli hyvin vahva yhteys eläimiin, ja ilmiselvästi yhä on. Yhteyteni muihin ihmisiin oli paljon heikompi. Luultavasti yhä on", Zeena myöntää. "Samaistuin niin eläimiin. Kuten sanoin, en ollut sosiaalistunut kun olin lapsi. Mutta meillä oli paljon eläimiä ja olin todella tiukasti sidoksissa niihin. Ei ainoastaan meidän eläimiimme vaan kaikkiin eläimiin."

Hänen perheensä eri eksoottiset lemmikit olivat niin ikään lähde toiselle paljon julkisuutta saaneelle kiivaalle keskustelulle. Suurin osa huomiosta kohdistettiin perheen lemmikkileijonaan, Togareen. Zeena muistaa: "Sain hyvin vahvan yhteyden tuohon leijonaan. Isovanhempani asuivat muutaman korttelin päässä San Franciscon eläintarhasta. Ja sen jälkeen kun hänet vietiin sinne, he veivät minut vierailemaan tuon leijonan luona joka ikinen lauantai."

Hän toteaa uudelleen: "Tulin tuntemaan Togaren paremmin kuin vanhempani, niin monen vuoden jälkeen", muistellen, "vanhempani vain jättivät hänet sinne. He eivät koskaan palanneet vierailemaan hänen luonaan. Joten minä vierailin säännöllisesti, saaden shamanistisen yhteyden. Hän oli veljeni. Olimme molemmat vain näyttelyesineitä vanhempieni maailmassa." Vannoutunut vegaani ja eläinten oikeuksien puolustaja nopeasti huomauttaa että hän ei hyväksy villieläinten pitämistä henkilökohtaisina lemmikkeinä.

Selittäen yhteyttään eläimiin ja kuinka se liittyy hänen Tiibetin buddhalaisiin harjoituksiinsa, selvästi erottuva ilo nousee hänen äänessään. Zeena selittää: "Osana sitä mitä opetan, on parantavat harjoitukset ihmisten eläimille". Hän sanoo: "Minä todella nautin kyetessäni opastamaan ihmisiä, joilla ehkä on vanhempi tai sairaalloinen eläin, läpi tiettyjen henkisten harjoitusten. Tai jos he ovat juuri saaneet uuden eläinlapsen, opetan kuinka tehdä tiettyjä vahvistavia ja pitkäikäisyys-harjoituksia. Jopa sellaisen nimen valitseminen, joka on hyödyllinen eläimelle, on jotain jota buddhalaisuus painottaa."

Zeena huomauttaa: "Satun pitämään myös kaikista olennoista, jopa hyönteisistä joita en ole ennen nähnyt, jotka ovat tavallaan puistattavan näköisiä. Minulla on uteliaisuutta ja ajattelen, 'Vau, tuo on siisti. Ihmettelenpä mitä se ajattelee juuri nyt.' Yritän katsoa niitä silmiin ja liittyä niihin niiden tasolla." Lempeän naurun kera hän sanoo: "Jotkut ihmiset eivät reagoi kovin suopeasti kun he näkevät että tykkäät laulaa hyönteiselle, ajatellen että olet hiukan outo." 

Hän jatkaa selittäen: "Tietenkin tiedän ettei ötökkä puhu englantia. Mutta tiedätkö mitä? Tiedän myös että jos olet vieraassa maassa etkä ymmärrä kieltä, mutta joku on aidosti ystävällinen sinulle, sinä ymmärrät sen. Sinun ei tarvitse puhua heidän kieltään."

Zeena jakaa: "Niin usein kuulen luokseni tulevien ihmisten sanovan, 'Olen niin yksinäinen.' Etenkin näinä aikoina koronaviruksen, lockdownin ja kaiken kanssa. Ihmiset ovat niin yksinäisiä. Masennus ja mielisairaudet pahenevat eristäytymisen johdosta. Yritän aina muistuttaa heitä että jos he avaavat mielensä kaikille elämänmuodoille ympärillään, näkyville ja ei-näkyville, on kirjaimellisesti mahdoton olla yksinäinen."

Hän huomauttaa lempeästi: "On niin monia pieniä elämänmuotoja, joille voisit omistaa huomiosi, jotka voisivat hyötyä positiivisesta huomiostasi. Juuri kun tunnet olosi yksinäiseksi, toivoen että joku antaisi sinulle huomiota, niin myös koira joka istuu vieressäsi tai hämähäkki keittiössäsi!" Zeena ehdottaa: "Puhu vain niille kuten normaali henkilö puhuu toiselle henkilölle. Ne tuntevat aikomuksesi. Ne tuntevat hyväntahtoisuutesi. Ja tuo koko prosessi muuntaa sinut, silloin et tunne oloasi niin yksinäiseksi."

Jooginina Zeena opastaa oppilaitaan yksityisesti, opettaen buddhalaista filosofiaa, rituaaleja, meditaatiota, ja maagisia tekniikoita. Maallisella tasolla hän tarjoaa yksityistä elämänvalmennusta ja henkisyyteen perustuvaa neuvontaa kenelle tahansa mistä tahansa uskonnosta. Tarjoten luentoja, seminaareja ja työpajoja suurelle yleisölle, hän uskoo jatkuvan oppimisen ja mielen haastamisen tärkeyteen. Zeena ottaa usein osaa yksinäisiin buddhalaisiin retriitteihin laajentaakseen, syventääkseen ja hallitakseen omia harjoituksiaan. 

"Olen opettanut siitä saakka kun olin 16-vuotias. Metafysiikkaa ja maagista noituutta kun olin nuorempi.  Ei niin paljon noituutta enää", Zeena selventää, "vaan opettaen henkisiä harjoituksia ja meditaatiota hyvin pitkän aikaa." Hän kuvaa: "Elämäni ydin on pitää yllä henkisiä harjoituksiani. Kuin pyörän keskiö, josta kaikki muu elämässä laajenee pinnojen lailla."

Zeena tunnustaa: "Osittain suurin haasteeni näinä aikoina omissa henkisissä harjoituksissani on myötätunto ihmisiä kohtaan. Mitä tarkoitan tällä, on tuntea myötätuntoa ihmisiä kohtaan, mutta ei heidän häiritsevää käytöstään kohtaan. Se on tärkeä ero." Tiedustelin sitten hänen polustaan buddhalaisuuteen. Ihmettelin mikä se oli joka veti hänet sen koeteltuihin traditioihin. Hän vastasi: "Minulle se oli seurausta useista henkilökohtaisista koetuksista, jotka jouduin käymään läpi. Elämäni muuttui sillä tavalla että minä todella tarvitsin jotain metafyysisen tyyppistä henkistä ohjausta."

"En ollut kiinnostunut psykoterapiasta. Tutkin sitä aikaisemmin elämässä. Se oli niin hyvää kuin se saattoi olla sitä tarjoavien ihmisten vuoksi", hän selittää. "Mutta tiedätkö, se ei vain toiminut minulle. Se ei ollut minun ratkaisuni. Minulla oli erityisiä asioita joita kävin läpi elämässäni." Hän selittää tarkemmin sanoen: "Neuvot, vahvistukset, initiaatiot ja koulutus joita olen vastaanottanut buddhalaisilta opettajiltani, herättivät kyvyn tehdä selkeitä henkisiä, metafyysisiä ja jopa terveyteen liittyviä muutoksia nopeammin kuin ikinä ennen."

Zeena selittää: "Myötätuntoinen tapa, myös tapa jolla he opettivat esimerkillä, aktivoi syvemmän ymmärryksen maailman todellisesta luonteesta jossa elämme. Elämästä yleensä, ja siitä kuinka mieli toimii. Se todisti minulle näiden Tiibetin buddhalaisten harjoitusten puhtaan ja maagisen luonteen, joka on yhä elävä asia."

Hän huomauttaa nopeasti: "Käydessäni läpi kaikkia näitä haasteita, opetuksia, koulutusta ja initiaatioita, tämä kaikki yhdistyi, tapahtuen samanaikaisesti luovaan taiteeseeni, joka on ammattini." Kuitenkin Zeena huomauttaa: "Henkinen elämäni on yksityiselämääni. Se ei ole identiteetti. Se on vain olemassaoloani, millainen olen. Ikään kuin sanoisit, minulla on ruskeat silmät, tiedätkö? Mutta minä en kulje ympäriinsä sanoen, 'Hei, tiedätkö mitä? Minulla on ruskeat silmät.' Sellainen minä vain olen."

Lyhyen tauon jälkeen hän sanoo: "Buddhalaisuus on tosiasiassa realismia. Se ei ole sen paremmin nihilismiä kuin utopististakaan. Mystiset ja metafyysiset tekniikat joita käytän näinä päivinä, ovat hyvin erilaisia kuin silloin kun olin nuorempi." Keskeyttäen hetkeksi hän lausuu: "Luulen, että se on kehitysprosessi." Jatkaen ajatustaan hän pohtii: "Viime vuosina kasaantuneet vaikutukset vuosikymmenten meditaatiosta ja muista harjoituksista ovat sallineet minun muuttaa niin ikään prosessia, jolla teen taidettani."

"Havainnoin ja kuuntelen nyt paljon enemmän", Zeena selittää. "Käytän enemmän aikaa avatakseni mieleni ja hyväksyäkseni sen mikä orgaanisesti nousee esiin, syyttämättä, pakottamatta, johdattelematta tarkkaa merkitystä tai päämäärää johonkin." Selittäen edelleen hän kertoo: "Joskus kun jokin, jota en alunperin tarkoittanut tehdä, kehittyy, joka on merkityksellisempää kuin alkuperäinen suunnitelma, ajattelen, 'Joo, okei. Tämä siis minun oli todellisuudessa tarkoitus tehdä.'"

Zeena kertoo minulle: "Sen havainnoiminen mikä luonnostaan syntyy, se ei usein edes ole etualalla joka paljastaa itsensä niin tärkeänä, vaan mikä on periferiassa tai taustalla. Monet tietoisuuden tasot tapahtuvat samanaikaisesti." Hän selittää edelleen, sanoen: "Minulla on tietty harjoitus, jonka läpi opastan jotkut oppilaistani, jota kutsun 'oheisiksi'. Oheiset eivät ole asia joka on näköpiirisi etualalla."

Yksinkertaistaen hän kuvaa: "Jos menet esimerkiksi eläintarhaan, menet se ajatus mielessä että tulet näkemään tiikereitä, karhuja ja elefantteja. 'Isoja asioita.' Et todellisuudessa ajattele että siellä tulee olemaan myös kaupunkivarpusia. Tai hiiri varastamassa ruokatarjottimilta. Tai muita asioita, kuten siellä työskentelevät ihmiset, joita nähdäksesi et todellisuudessa maksaisi. Mutta ne ovat siellä, niin ikään eläviä olentoja. Ne ovat mitä tarkoitan 'oheisilla'. Se on mitä yleensä jätämme huomiotta." Hän vakuuttaa: "Tietenkin tähän harjoitukseen kuuluu paljon enemmän kuin ainoastaan tuo! Mutta tuolla lailla taiteeni on aina enemmän integroitu henkisiin harjoituksiini."

"Toinen taiteellisen inspiraation aspekti", Zeena sanoo, "on että tunnen suurta vetoa symbolismiin ja symbolistiseen taidesuuntaukseen, ja minulla oli varhaisen elämän kokemusta sen tutkimisesta." On olemassa niin ikään elintärkeä inspiraation lähde, joka tulee hänen unistaan. Hän selittää sanoen: "Siinä mielessä minuun vaikuttavat samat asiat kuin surrealisteihin ja expressionisteihin. Vuosikymmeniä pidin unipäiväkirjaa. Joskin nykyään minun ei enää niin paljon tarvitse."

Mitä tulee hänen oppilaisiinsa, en voi kuin ihmetellä miltä hänestä tuntuvat 'internet-seuraajat.' Kysyttäessä sosiaalisesta mediasta ja sen roolista hänen elämässään, hän vilpittömästi vastaa: "En ole koskaan halunnut 'seuraajia'. Internetin alusta saakka olen ollut sen ihmisten mieliin kohdistamaa narkoottista vaikutusta vastaan, enkä ole koskaan halunnut olla tekemisissä sen kanssa". Zeena paljastaa: "Ainoa syy miksi avasin tiettyjä tilejä, hankin nettisivun, ja ollenkaan aloitin online-läsnäolon, oli se, että oli niin monia huijaus-sivuja... väittäen olevansa minä... jopa puhuen minuna ajoittain!" 

Hän jatkaa vahvistaen: "Mitä tulee oppilaisiini, kannustan heitä pidättäytymään ylenmääräisestä netin käytöstä, tai kehittämään tietoisuuden siitä kuinka he käyttävät sitä. Aseta ajastin, äläkä ylitä tiettyä minuuttimäärää päivässä. Pane virta pois tiettyyn aikaan ja tee mitä tahansa mikä on tarpeen ettet jää toksisen vaikutuksen koukkuun."

Zeena neuvoo: "Säännöllisten digitaalisten detox-päivien tai viikonloppujen pitäminen auttaa myös. Ole yhtä valpas netin käytössä, kuin jos astuisit myrkyllisen jätteen kaatopaikalle. Me navigoimme jo riittävästi illuusioiden läpi todellisessa elämässä. Itsesi salliminen jäädä kiinni vielä enempiin illuusioihin virtuaalitodellisuuden avulla menee yli kaiken logiikan, se on mielipuolista. En olisi surullinen jos koko internet vain katoaisi huomenna."

Zeena miettii sitten sitaattia, jonka hän kerran luki saksalaisesta lehdestä. Hän muistelee ajatuksekkaasti: "Kuuluisalta Tiibetin buddhalaiselta, 17. Karmapalta, Ogyen Trinley Dorjelta, kysyttiin käyttääkö hän nykyaikaisia keksintöjä, kuten internettiä tai sähköpostia. No, hän hiukan yskäisi ja sanoi, 'Kenelle minun pitäisi lähettää sähköpostia? Internet tarjoaa ainoastaan illuusion informaatiosta. Se luo myös paljon hämmennystä.' Tuo sitaatti oli itsessään aivan mahtava pieni opetus."

Hän huomauttaa: "Elämme nyt hyvin sairaassa yhteiskunnassa, joka vaatii radikaalia vastarintaa. Tätä yritän välittää tuntemilleni ihmisille." Zeena kysyy retorisesti: "Mitä on radikaali vastarinta?" Hän vastaa: "Tapa olla radikaali, on lopettaa mielipuolinen mieltä vahingoittava käyttäytyminen, josta on tullut addiktio. Sillä tavoin tullaan radikaaliksi!"

Selittäen edelleen hän sanoo: "Radikaalia on saada ote itsestäsi, mielestäsi, ja olla tulematta uusimman, viimeisimmän asian viettelemäksi. Olla kaatumatta emotionaalisesti koska luulet että sinun pitäisi tehdä mitä ikinä vertaisesi tekevätkin. Kuinka olla radikaali tänäpäivänä ja aikana, on ajatella tekojesi seurauksia. Sillä tavalla olet radikaali. Älä vain tee asioita järjettömästi ja impulsiivisesti."

Zeena kertoo minulle: "Radikaalina olemista on lopettaa tuhoisa tavanomainen käyttäytyminen. Älä välitä mitä naapurisi tekevät. Älä välitä mitä joku poliitikko tekee tai sanoo. Kuka helvetti välittää? Välitä siitä mitä sinä teet. Välitä kuinka myötätuntoinen sinä olet toisia kohtaan." 

Hän kertoo: "Monet ihmiset saattavat ajatella, 'Miksi minun pitäisi olla myötätuntoinen kun kukaan muu ei ole?' No, koska se on milloinkaan toiminut että kaksi väärää luovat oikean? Syy siihen, miksi maailma on sellaisessa tilassa kuin on, on se, että ei kiinnitetä huomiota tai välitetä omista teoista ja seurauksista."

Hän korostaa: "Tule terveeksi. Tule niin vahvaksi kuin mahdollista... ruumiiltasi ja mieleltäsi. Tämä on radikaalia. Miksi se on radikaalia? Koska se itse asiassa vaatii enemmän mielen voimaa ja kurinalaisuutta kuin vain hajoaminen ja taaperon kiukunpuuskan saaminen joka kerta kun jokin loukkaa." Selventäen ajatustaan hän selittää: "Me astumme elämään, ja perheemme, yhteiskuntamme, koulumme antavat meille nämä identiteetit. Ehdollistaminen tulee sekä itsemme ulkopuolelta että myös itse aikaansaatuna."

Zeena sanoo: "Aiotko tähän vai tuohon ammattiin? Mikä identiteettisi tulee olemaan? Mikä politiikkasi tulee olemaan? Mikä tulee olemaan uskontosi? Vai ei uskontoa? Mitä aiot tehdä elämälläsi? Pistämme paljon ajatusta ja odotuksia siihen että 'minä olen tämä', 'minä olen tuo', 'minä en ole tämä', 'minä en ole tuo.'"

Hän neuvoo: "Sillä ne, jotka ovat todellisella henkisellä polulla, vähitellen alkavat tuntea tervettä inhoa kaikkia identiteetti-etikettejä kohtaan. Et halua tai tarvitse niitä enää." Tarkentaen edelleen hän selittää: "Vähitellen kaikki tuo alkaa pudota pois. Jopa omat ideasi ja määritelmäsi vähitellen hajoavat ja putoavat pois, niin että sinun ei tarvitse tulla määritellyksi millään vertailuilla."

Zeene päättää lausumalla: "Sinusta tulee puhdas olemassaolo. Sinä vain olet. Tiibetiläisessä buddhalaisuudessa on tapa kuvata tätä. Juurilamani Thrangu Rinpoche selittää sen 'sellaisuuden' tilan saavuttamisena. Niin kaunis sana yksinkertaisuudessaan. 'Sellaisuus'. Puhdas olemassaolo. Ei tämä. Ei tuo. Ei molemmat. Ei kummatkaan. Vain rentoutuminen puhtaassa olemisen tilassa. Yksinkertaisesti ollen."

Zeena Schreck: 50 Years as Ritual Performance Artist & Spiritual Warrior 1967-2017

Alla olevan videon esittelyteksti sanoo: "1990 Zeena hylkäsi satanismin seuratakseen omaa polkuaan, etsien henkistä selitystä väärinkäytöksille ja vastoinkäymisille, mutta perimmiltään harjoittaen ikiaikaista totuuden etsintää. Tuo etsintä johti hänet purkamaan juurensa satanismissa. Löytäen tiensä Vedalaisen tantran aidon vasemman käden polun harjoitusten alkuperään, hän tuli vihityksi jooginina intialaisessa Shaktismissa, sitten myöhemmin Tiibetiläisessä tantrisessa buddhalaisuudessa. Tantrinen buddhalaisuus opettaa, että kaikki mitä koemme on seurausta omista teoistamme, mutta ennen kaikkea, että voimme aktiivisesti luoda muutoksen noiden kokemusten lopputulemaan. Zeena ymmärtää kasteensa ja hänen vanhempiensa tuon tapahtuman hyväksikäytön negatiiviset vaikutukset karmallisena kypsymisenä aiemmista elämistä; kokemuksina, jotka auttoivat antamaan ravintoa sille joka hän on tänään. Hän pitää niin ikään satanistista kastettaan ensiesiintymisenään julkiseen rituaaliseen performanssitaiteeseen. Huolimatta siitä, että hän yksin puolusti poissaolevaa isäänsä ja hänen kirkkoaan modernin USA:n historian pahimman noitavainon aikana (jota nimitettiin nimellä 'satanic panic' tai 'saatananpalvontapaniikki'), Saatanan kirkon nykypäivän hallinnoijat stalinistiseen tyyliin edelleen pyyhkivät Zeenan historiastaan. Eräs sellainen esimerkki on satanistisen kasteen ääniraidan poistaminen 'Satanistisen Messun' tallenteen valikoiduilta uudelleenjulkaisuilta. Sen tähden tämä tietty pala historiaa alkuperäisiltä vinyylitallenteilta sisältyy oikeutetusti tähän muistojuhla-videoon. Tämä on Zeenan rituaalinen muistutus omasta historiastaan ja kasteestaan osana henkilökohtaisesti virittynyttä äänitaide-videokollaasia, juhlistaen 50 vuotta julkista palvelua rituaalisena performanssitaiteilijana ja henkisenä soturina - 1967-2017."

Toinen mielenkiintoinen Zeenan haastattelu, joka keskittyy buddhalaisuuteen: 

Compassion is contagious, Zeena Schreck explains why