GNOSIS

Kirja-arvostelu

Pentti Tuominen: GNOSIS. Basam Books 2019.

Tartuin tähän kirjaan, koska aihe on minulle hyvin tuttu ja läheinen. Kuten olen toisaalla kertonut omasta tiestäni, 1990-luvulla kuuluin gnostilaiseen mysteeriokouluun, Lectorium Rosicrucianum. Omaksuin gnostilaisen maailmankuvan täydellisesti. Silloisessa päiväkirjassani kirjoitin siitä näin:

Aivan uutta oli tämän liikkeen oppi kahdesta luonnonjärjestelmästä. Maapallo vertauskuvana me eläisimme planeetan päiväpuolella, aistein havaittavassa maailmassa, yöpuoli olisi tuonpuoleinen, vainajien maailma. Näin olemme vankeja elämän ja kuoleman pyörässä, koska syntiinlankeemuksessa ihminen alensi itsensä yhä rajoitetummille olemassaolon tasoille ja jatkaa tätä edelleen. Mutta tämän maailmamme kahden puoliskon takana on alkuperäinen jumalallinen maailma, Isän koti, josta olemme lähtöisin. Jokaisessa ihmisessä piilee uinuvana jäänne alkuperäisestä elämäntilasta, ”sydämen ruusu”. Tämä gnostilainen mysteeriokoulu opettaa tietä, jossa keskeisellä sijalla on sielun uudestisyntyminen ”vedestä ja hengestä”, eli ihmisen tulee luopua minä-luonnosta ja toteuttaa elämänasennetta, joka johtaa tietoisuuden muuttumiseen. Koulu toimii välittäjäelimenä jumalalliselta elämänalueelta Henkisen Veljeskunnan antamalle henkisen voiman impulssille, ja oppilaat ovat osallisia Koulun henkisestä voimakentästä yhä enemmän suhteessa suuntautumisensa määrään.

Inspiroituneena ystävien vauvauutisista kokosin tuolloin yhteen teemoja Lectorium Rosicrucianumin kirjallisuudesta ja kirjoitin runontapaisen, joka laajeni yli alkuaiheensa:

Siis nyt ootte saaneet lahjan taivaallisten sfäärien

Hän tullut on itsensä maiseen asuun käärien.

Kohtalon voimat vääjäämättä hänet johti

juuri hälle valittuja vanhempia kohti.

Nyt mitä lie lapsen silmissä kuvastuu

kun hän taas alemmas aineeseen astuu?

Kai vanhempiinsa ihmettelevän katseen luo

pieni ihminen tuo.

Taas uusi persoonallisuus mikroksessa tyhjentyneessä

jumalallisesta armosta uusi mahdollisuus eessä,

tuoden mukanaan kokemusten summan edeltäjiensä –

nyt mikä lienee hänen tiensä?

On tieto tää ehkä uus, vaan ei salainen:

on elo tääl’ pyörän pyörähdysten alainen.

Niin kaikki syntyy, kukoistaa ja haihtuu;

vain näyttämö alati vaihtuu,

mut kaiken muun uusi kierros toistaa.

Vaan eessä päin polku kirkkaana loistaa.

Ken sen tahtoo totuudessa kulkea

saa pian tämän luonnon oven takanansa sulkea.

Jeesus ei tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan:

siis kuljetko yhä läpi erämaan ikuisen hiekan?

Kun riittävästi kokemusta on läpi monen inkarnaation

on ihminen valmis tielle transfiguraation.

Kun vahvana pysyy kaipuu

jo huolet, murheet pois haipuu.

Kristuksen voima yli esteiden kantaa,

uuden elämän avaimet käteen antaa:

Olet maan suola ja maailman valo –

ei enää pala minän talo.

Siks’ alati kaikuu kutsu: herää!

Yhä uudelleen Veljeskunta satoansa kerää,

alas laskeutuen noustakseen kera monien;

näin on ollut ja on oleva kautta aionien.

Gnosis Hengen voimaa maailmaan säteilee,

niin vastauksena siihen sydämen ruusu väreilee.

Kun astut pois lain-ikeen alta

taas vähenee valta

tämän maailman herran

päättyäkseen kerran.

Jo rientää Isä vastaan

Kotiin palaavaa lastaan.

On taivasten valtakunta hengessään köyhän, joka Henkeä janoo,

näin Herra Jeesus meille sanoo.

Puhdista olemuksesi:

jo virtaa esiin elävä vesi.

Ruusu tuoksuu ja aurinko paistaa,

saat elämän mannasta maistaa.

Älä enää aikaa tuhlaa

jotta saisit juhlia voitonjuhlaa.

Gnosis kutsuu myös teitä –

siis kahleesi pois heitä!

Älä odota, että kaikki huomiseen siirtyy,

sillä katso: pitkä tulinen pyrstö piirtyy

tuhon tummaa punaa vasten:

se on tulemus Jumalan lasten.

Kun Herran tuleva päivä koittaa

ainoastaan Ihmisen pojan merkin avulla voi voittaa.

Ei liha eikä veri

Jumalan valtakuntaa peri.

Kaipaan, halajan, toivon ja uskon:

nään kaukana siintävän saavuttamisen aamuruskon.

Uusi tietoisuudentila vaaditaan aikana uuden ajan,

siks’ transmutoin ja transformoin tämän mikrokosmisen majan.

On oleva kerran jokainen sisar ja veli

yllään uusi astraalinen kulkuneuvo, rakkauden mantteli.

Kaikki Gnosiksen palvelijat ja tunnustajat

ovat ylittäneet vanhan menneen elämänsä rajat.

Alati jatkuu suuri pyhä työ

nopeasti lähestyy kosminen yö.

Niin kulkee lukematon joukko tietä ristin,

jäseniksi Kristuksen ruumiin – Corpus Christin.

Jo monet ovat kulkeneet edelläsi.

Värjää ruusu valkoinen punaiseksi sydänverelläsi

niin on aikasi järkevästi käytetty

ja kajahtaa huuto: ”Se on täytetty!”

Salli Herran tulevan päivän lähetä.

”Hän kasvakoon, minun tulee vähetä.”

Ja katso: syntyy uusi sielu – on joulu.

Näin ilmoittaa meille Hengenkoulu.

Ajauduin sittemmin eroon kyseisestä liikkeestä, johtuen heidän kielteisestä suhtautumisestaan homoseksuaalisuuteen, ja jälkeenpäin aloin nähdä selvemmin koko sen ehdottomuuden oikeassa perspektiivissä: lähin vertailukohde, joka tulee mieleeni, olisivat Jehovan todistajat! 

Tässä onkin syytä huomata, että aivan kuten kristikunta on jakautunut erilaisiin suuntauksiin, joilla on hyvinkin suuria näkemyseroja, ja jotkut jopa katsovat edustavansa ainoaa oikeaa kristinuskoa, sama pätee gnostilaisuuteen. Olen siteerannut joskus lausetta, "on yhtä monta tapaa olla kristitty, kuin on kristittyjä", ja tähän voi lisätä Victor Whiten sanoin: "Oli melkein yhtä monta gnosista kuin oli ihmisiä, jotka kutsuivat itseään gnostikoiksi, tai joita myöhemmät historioitsijat ovat kutsuneet gnostikoiksi." 

Huolimatta kokemuksestani yhdestä nykyajan gnostilaisesta liikkeestä, en toki menettänyt kiinnostustani gnostilaisuuteen yleensä. Lectorium Rosicrucianumin jyrkkyyden jälkeen minua vain miellytti enemmän vapaampi tulkinta. Siteeraan toisesta blogistani:
"Gnostilaiset korostivat välittömän kokemuksen ensisijaisuutta. Gnostilainen voi hyväksyä 'uskossa' mitä muut ovat sanoneet, ainoastaan väliaikaisesti, kunnes hän on löytänyt oman polkunsa. Gnostilaisuus oli hengen liike ilman ehdottomia rajoja. Todellinen Gnosis on mystinen tieto ja kokemus, johon tullaan sisäisin, intuitiivisin keinoin, ja joka ylittää asioiden ulkomuodon, jonka tavallinen yksilö hyväksyy 'todellisuutena'. Ulkoinen kristitty pyrkii pelastukseen elämän jälkeen, sisäinen kristitty etsii 'gnosista' tässä elämässä. Gnosis punoutuu suoraan 'tietoon' ja kokemukseen pyhästä, mieluummin kuin nojaa pelkästään uskoon tai pyhien tekstien tutkimiseen."

Muuan ystävä taannoin sai minut melkein hermostumaan kun keskustelimme uskon asioista Messengerissä; hän totesi että on... "saanut kokea (tietää) Jumalan (ja Jeesuksen ja Kristuksen) olevan olemassa..." Onneksi en kiirehtinyt vastaamaan, ja luettuani viestin uudestaan, vasta kiinnitin huomiota sanaan "kokea". Jos väittää tietävänsä jotain tuollaista, se vaikuttaa ylimieliseltä ja kyseenalaistaa toisen ihmisen kokemuksen, joka voi olla aivan yhtä vahva, mutta on johtanut toisenlaisiin johtopäätöksiin. Jos sen sijaan "tietäminen" käsitetään Gnosiksena, sisäisenä, omakohtaisena, intuitiivisena tietona, se voi todellakin olla - ja sen täytyykin olla - subjektiivista ("yhtä monta gnosista kuin gnostikoita"); ei se tee kokemustasi pelkäksi mielikuvitukseksi, olet vain pukenut puhtaan kokemuksen määrättyyn ajatusmuotoon. Kun sanoin yritetään määritellä jotain syvällistä, siitä tulee pinnallista. Muodostuu opinkappaleita, joista aletaan kiistellä. Gnostikoita on sitä paitsi ollut eri uskontojen sisällä, esim. Islamin suufilaisuus. Yhteistä on nimenomaan kääntyminen sisäänpäin. 

Tämän kirjan alkupuolella minua vaivasi tunne, että se on hyvin alkeistason tietoa, joka minulla on ollut hallussa jo iät ja ajat - mutta toisaalta sellaisena varmasti monillekin hyödyllinen perusteos.
Samoin oli muutama viittaus, joiden sisällyttämistä tällaiseen teokseen en pitänyt hyvänä ideana: Elisabeth Haichin kertomus mysteerivihkimyksestään menneessä elämässään muinaisegyptiläisenä prinsessana; tällaiset "muistot" ovat hyvin kyseenalaisia.
Oli myös viittaus Urantia-kirjaan, ja kanavoidut sanomat niin ikään ovat erittäin petollisia (ks. toisessa blogissani käännös, "kanavoinnin vaara ja petos").
Kolmanneksi, viittaus muinaiset astronautit-teoriaan, joka tuntui olevan aivan väärässä yhteydessä tässä kirjassa.

Pidemmälle lukiessa kirja kyllä parani huomattavasti, ja sisälsi sellaistakin, joka ei ollut minulle entuudestaan tuttua. Tosin kun luin kappaleen kataareista, kuvaus heistä oli melkein sama kuin kauan sitten eri lähteistä kokoamassani kirjoituksessa.
Mutta esim. mandealaisuudesta (joka, mielenkiintoista kyllä, on nykyään edustettuna myös Suomessa!) ja manikealaisuudesta en ole juurikaan suomeksi lukenut aiemmin.

Kirjan luku Gnosis Intiassa käsittelee ainoastaan Brahmalaisuutta. Buddhalaisena minua tietysti kiinnostaa, mitä siitä saisi irti, mutta tietoa jouduin etsimään itse netistä, ja löysin esim. luvun Herbert Christian Merillatin kirjasta The Gnostic Apostle Thomas (1997), joka minun täytyi välittömästi kääntää suomeksi toiseen blogiini.
Henkilökohtaisesti olen kiinnittänyt huomiota siihen, miten samankaltainen ilmapiiri vallitsee Lootus-Sutrassa, jota Nichiren-buddhalaisuus pitää korkeimmassa arvossa, ja gnostilaisissa evankeliumeissa, eli toisin sanoen kuten Andrew Skilton toisaalla tässä blogissa lainaamassani lauseessa sanoo: "Mahayana-sutrat... maalaavat taianomaisen maailman täynnä arkkityyppisiä, historiallisen ajan ja paikan ulkopuolella eläviä hahmoja. Sutrat vetoavat henkiseen mielikuvitukseen. Ne pyrkivät avartamaan ja työstämään mielikuvitusta visionäärisen draaman keinoin."

Tuomaan tekojen helmihymnillä on minusta paljonkin yhteistä tämän blogin sivupalkissa oikealla (kun rullaat tarpeeksi alas) esitetyn Lootus-Sutran kätketty jalokivi-vertauksen kanssa. Totta kai tarina on erilainen, mutta tuttuuden tunne on läpitunkeva. Idea sen takana on epäilemättä sama: ihmisessä itsessään on jotain enemmän, jotain arvokasta, mutta hän helposti unohtaa sen tai on tietämätön siitä tämän maailman menon keskellä. 

Suosittelen kyllä lukemaan ihan tieteellistä tutkimusta gnostilaisuudesta, se on kyllin mielenkiintoista ilman mitään esoteerisia teorioita.
Kirjan kirjoittaja on mukana Gnostilaisessa Seurassa, joka vaikuttaa hyvin kiinnostavalta. Heidän gnostilaisessa messussaan vierailisin mielelläni, jos tilaisuus tulisi (vain Helsingissä!); pidän siitä, että se vaikuttaisi olevan enempi yleisuskonnollinen kuin kristillinen. Sen sijaan mitään esoteerisempaa sisäpiirin toimintaa en kaipaa.

Toisessa blogissani aihetta sivuavat kirjoitukset:

Carl Gustav Jungin ajatuksia uskonnosta

Stephan A. Hoeller: Kiertelevät piispat

Kuinka tulkita kristinuskoa gnostilaisesta näkökulmasta?

Stephan A. Hoeller: Eukaristian Gnosis