Syksy

Syksy. Ympäröivän luonnon elämä vetäytyy maahan ja ihmiselläkin on taipumus sen myötä kääntyä sisäänpäin. Tämän oivalluksen sain antroposofian pohjalta vasta hiljattain, kun olin jo sitä ennen tiedostanut tällaisen tarpeen itsessäni. Muistan viime syksyn kun olin vasta muuttanut pikku kaupunkiin ja tunsin ahdistusta, jota lievitti meditaatio. Ajattelin silloin sen johtuvan vain siitä että olin jättänyt suuren kaupungin sykkeen taakseni... Nyt olen kuitenkin palannut rakkaaseen kotikaupunkiini.

Viime aikoina olen tuntenut tarvetta meditoida tavallista enemmän ja käydä yksin kävelyllä. Olemme olleet aika tiiviisti yhdessä rakkaani kanssa ja ihmettelin mistä tämä tarve tulee - olenko kyllästynyt hänen seuraansa. 

Mutta ei: olen vain viettänyt aikaa tärkeimmän ihmiseni kanssa, joka on kaivannut huomiotani - oman itseni. Se voi kuulostaa itsekeskeiseltä, mutta sanoihan Jeesuskin "rakasta lähimmäistäsi... niin kuin itseäsi". Ellet ensin rakasta itseäsi ja huolehdi omasta hyvinvoinnistasi, kuinka voisit rakastaa ketään muuta. Ei tee parisuhteellekaan hyvää, jos kadotat itsesi ja elät toisen elämää.
Ainoastaan yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa voit saada yhteyden sisimpääsi; monet pelkäävät yksinäisyyttä ehkä juuri siksi etteivät pidä siitä mitä silloin löytävät itsestään. Ei kai mikään ihme että syksy on aina ollut lempivuodenaikani; olenhan muutenkin aika introvertti ihminen.