Tyyneyttä myrskyn keskellä

Muokattu 25.4.2020

Tässä pisteessä jo jonkin aikaa olen saavuttanut jonkinlaisen rauhan ja tasapainon myrskyn keskellä, eli koronavirus-epidemian riehuessa ympärillä. Alussa saatoin kokea lievää hysteriaa, mutta minun piti vain muistuttaa itseäni siitä mitä olen jo oppinut elämästä tähän mennessä. Kaikki mitä pohdiskelin alkuvuodesta ja syntymäpäivän vietto helmikuussa tuntuvat nyt niin kaukaisilta asioilta. Elämään on tullut syvempää perspektiiviä, ja tavallaan se on jopa tervetullutta; asiat asettuvat oikeisiin mittasuhteisiin aina kun jokin rikkoo vakiintuneet kaavat. 

Meille tämä on uutta ja epätavallista, mutta historiallisessa perspektiivissä tuhoisia kulkutauteja on ollut aina. Silti olemme yhä täällä. Tämäkään ei ole maailmanloppu. Toisaalta ihmiskunnan kollektiivisen karman merkityksessä, emmekö me ole ansainneet tätä? Kaikesta siitä miten olemme kohdelleet tätä planeettaa ja eläinkuntaa. Minä aivan yhtä syyllisenä kuin sinäkin, ellei siksi mitä suoranaisesti olen tehnyt, niin ainakin sen takia mitä olen jättänyt tekemättä vaikka olisin voinut. Ei se ole niin kaukaa haettua nähdä yhteyttä - en väitä että asia olisi niin - vaikka ilmastonmuutos on jäänyt tämän kriisin varjoon, ja päästöt ovat tilapäisesti vähentyneet kun esim. lentoliikenne on rajusti vähentynyt. Olin kerran Tuomasmessussa, missä synnintunnustukseen oli otettu ekologinen näkökulma. Ja sitten julistettiin synninpäästö. Mutta se on yksi synti jota me emme voi saada anteeksi, koska jatkamme sitä kaiken aikaa, valtiot ja isot firmat voiton tavoittelun vuoksi, yksilöt silkasta mukavuuden halusta ja tottumuksesta. Kaikki alkaa yksilöistä.
Kaikessa tieteellisessä kehityksessään ihminen on yhä voimaton Luonnon edessä, olipa kyse sitten maanjäristyksestä tai viruksesta. Omalla oudolla tavallaan se on jopa lohdullista. 

Toistaiseksi täytyy sanoa, että Suomen tilastot sairaalahoidossa ja tehohoidossa olevista sekä kuolleista ovat varsin maltillisia, joskin jokainen kuollut on tietenkin liikaa. 

Kuitenkin vaikka taudinkuvassa voi olla tilastollisia todennäköisyyksiä, kenenkään ei pitäisi huijata itseään uskomaan että ei voisi sairastua vakavasti. Perusterveitä teini-ikäisiä on kuollut maailmalla, 80-vuotiaita parantunut. Ei ole mitään kaavaa, tauti on täysin ennalta-arvaamaton. Puhumattakaan siitä, että itämisaika on niin pitkä; saatat olla oireeton ja silti levittää sitä; sen sairastaneitten kokemusten perusteella voit luulla jo olevasi paranemassa kun yhtäkkiä tuleekin pahenemisvaihe. Kaikki on epävarmaa. Elämä on epävarmaa!

Silti en ole enää huolissani. Olen vain varovainen. Tunnettu tyyneysrukous sanoo: 

"Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

On järkevää noudattaa ohjeita, mutta turha tuntea pelkoa. Kuten Siddhartha Gautama oppi ennen valaistumistaan, sairaus ja kuolema kuuluvat elämään. Tee se minkä voit, ja hyväksy se mitä tulee; enempää et voi. 

Olen kokenut sekä läheisen ihmisen kuoleman, että akuutin kuoleman pelon sydänleikkauksen edellä. Ne olivat suoraan sanottuna paljon henkilökohtaisempia ja siten koskettavampia kokemuksia kuin nyt koronavirus, mutta näen tämän kuitenkin yhtenä jatkumona kehittyvässä tiedostamisprosessissa: nyt onkin nimenomaan aika katsoa omaa nenäänsä pidemmälle, ja ajatella muita ihmisiä ja ihmisten kärsimystä, joka on hyvin todellista. Buddhalaisuus tarjoaa mm. tonglen-meditaatiota apuna myötätunnon herättämiseen. Erästä memeä mukaillen, suurinta lähimmäisenrakkautta juuri nyt on pestä käsiään ja pitää etäisyyttä ihmisiin. Käsiä pestessäni toistan mielessäni mantraani tietyllä rytmillä niin monta kertaa kuin olen laskenut siihen menevän 20 sekuntia, ja kuvittelen peseväni pois samalla kaiken negatiivisuuden itsestäni. 

Intoverttina sosiaalisen etäisyyden pitämisellä ei ole itse asiassa ollut mitään vaikutusta elämääni, se on aivan normaalia arkea. On jopa eräänlainen helpotus elää ilman minkäänlaista sosiaalista painetta että pitäisi käydä siellä ja tavata se ja se. Käyn edelleen töissä, mistä olen kiitollinen, kuten niin monesta muustakin asiasta. Toki välillä poikkeustilanne on käynyt hermoille ja olemme puolisoni kanssa ärähdelleet toisillemme, mutta hän on se yksi ja ainut ihminen rinnallani tässäkin tilanteessa, ja olen kiitollinen myös hänestä. Niin... voisi jopa sanoa että olen kiitollinen tästä kriisistäkin: krisis, latinalaistettu muoto kreikan sanasta, joka raamatussa on yleensä suomennettu "tuomioksi". Se merkitsee "sairauden käännekohtaa", kriittistä hetkeä, jolloin sairas henkilö voi mennä parempaan tai huonompaan suuntaan. Erittäin osuvaa ja kuvaavaa ihmiskunnan tilalle.

Tätä kirjoittaessa Ruisrock on peruttu heinäkuussa, mutta Provinssi kesäkuun lopussa odotti vielä hallituksen virallista linjausta, mikä on minusta typerää. Järkeä saa käyttää. Jos tapahtumaa ei peruttaisi - mikä on aika absurdi ajatus, koska se olisi täysin edesvastuutonta - mieluummin menettäisin kahden hengen päivän lipuista maksamani parisataa euroa kuin riskeeraisin terveyteni tieten tahtoen. Lopulta linjaus tuli, yleisötilaisuuksien kieltoa jatketaan heinäkuun loppuun saakka. Provinssi tiedottaa "selvittävänsä eri vaihtoehtoja". Vaihtoehtoja? Aivan sama. Minä olin menossa katsomaan vain ja ainoastaan Hataria, mikään muu ei kiinnosta tarpeeksi; en edes ole mikään "festivaali-ihminen". En usko että koko tänä vuonna voidaan vielä viettää aivan normaalia elämää. 

Oman mielen tyyneyteni tähden olen päättänyt etten enää lue lukijoiden kommentteja esim. Ylen uutisiin sosiaalisessa mediassa. Tämän päätöksen olisin voinut tehdä jo paljon ennen koronaa. Idiotismi on niin laajalle levinnyt - tai sellaisen vaikutelman ainakin saa; ehkä fiksummat ihmiset eivät vaivaudu edes kommentoimaan. Enhän sitä itsekään tee - ikinä, mihinkään netissä, vanhoista kokemuksista viisastuneena. (Kunpa ihmiset viisastuisivatkin kokemuksesta, mutta niin ei käy kaikille...) Eiköhän se riitä että lukee uutiset ja tekee niistä omat johtopäätöksensä; mihin niitä muiden ihmisten mielipiteitä tarvitaan.