Buddhalaisuus ja sota

 Tämän kirjoituksen olen koonnut välttämättömyydestä nykyisenä aikana, itse buddhalaisena, vanhana sivarina ja ylipäänsä lempeänä ja rauhaarakastavana ihmisenä, joka kuitenkin tajuaa maailman realiteetit ja on valmis tekemään mitä pystyy pakon edessä, ja jota Ukrainan sota on syvästi koskettanut, kuten olen kertonut tämän blogin edellisessä julkaisussa, "Ukrainan puolesta!" Tätä kirjoittaessa tilanteeni on sellainen, että pahin ahdistus tuntuu olevan takanapäin. Kuitenkin täytyy välttää myös toista äärimmäisyyttä, eli että turtuu sotauutisiin niin ettei enää välitä. Toki tunnistan myös itsessäni sen, että esim. sota Syyriassa ei koskettanut näin paljoa: ehkä se oli "kaukana"- paitsi maantieteellisesti, myös kulttuurillisesti: "me ja ne muut"; tiedämmehän kuinka paljon kritiikkiä Lähi-idän pakolaiset ovat herättäneet, ja nyt ei puhettakaan sellaisesta! Ja ehkä se on myös se historiallinen ja maantieteellinen tosiasia, että sama voisi tapahtua myös meille. Toisaalta myös viha jota tunsin, tuntuu hellittäneen. Olen päivittäin koettanut harjoittaa tonglenia ja mettaa pääasiallisen harjoitukseni eli Nichiren-buddhalaisen gongyon ohella (ks. sivu Harjoitus). Tonglenissa hengitän siis sisään ikään kuin mustana savuna vihaa, kärsimystä ja pelkoa, joita sota aiheuttaa, ja ulos valkoisena valona myötätuntoa, toivoa, rauhaa. Mettassa otan yhdeksi kohteekseni Putinin ja toivotan hänellekin onnellisuutta! 

Lisäys 19.3.22: Tässä kirjoituksessa on kaksi toisiaan täydentävää näkökulmaa, eli ensinnäkin, mitä jos buddhalainen joutuu sotaan, ja toiseksi, mitä voi tehdä juuri nyt, missä tahansa oletkin. Yleensä kun kokoan kirjoituksen jostain aiheesta, minulla saattaa olla käytössä sen kymmenen lähdettä; nyt olen tyytynyt kolmeen, koska ne mielestäni kertovat jo kaiken oleellisen mitä halusin tuoda esiin. En missään tapauksessa väitä että koko buddhalaisuuden laajan kentän kanta olisi ilmaistu tyhjentävästi tässä kirjoituksessa. Myönnän suoraan, että olen valinnut varsinkin kaksi ensimmäistä käännöstekstiä sillä perusteella, että ne sopivat minun näkemykseeni! Eivätköhän kaikkien uskontojen kannattajat toimi juuri tällä tavoin - poimi uskonnostaan sen mikä tukee heidän mielipiteitään, olivatpa sitten liberaaleja tai konservatiiveja; näin tein myös ollessani kristitty, ja niin tekevät kaikki kristityt. Mutta buddhalaisuus vielä nimenomaan korostaa henkilökohtaista harkintaa eettisissä kysymyksissä. Minulle buddhalaisuus on ennen kaikkea maanläheistä, jokapäiväisessä elämässä toimivaa, ilman turhia haihatteluja, vaikka toki filosofisia ulottuvuuksiakin löytyy. Valitsemani video tuokin mukaan omanlaisensa lisämausteen tai vaihtoehtoisen näkökulman, ja ripauksen Nichireniä (ja "käytännöllistä mystiikkaa", kenties) yleiseen buddhalaiseen  keitokseen, mahdollistaen sen soveltamisen omassa elämässä juuri nyt. Jos jotain positiivista pitäisi löytää tästä sodasta, niin ainakin omat itsekeskeiset pienet ongelmat ovat muuttuneet täysin merkityksettömiksi! Jos joskus olen epäillyt omaa kykyäni tuntea myötätuntoa, niin en epäile enää! 

Buddhalaisille sota on akusala - taitamatonta. Kuitenkin buddhalaiset joskus taistelevat sodissa. Buddhalaisuus haastaa meidät katsomaan yli yksinkertaisen oikein/väärin kahtiajaon. Buddhalaisuudessa teko, joka kylvää vahingollisen karman siemeniä, on valitettava vaikka se olisi väistämätön. Joskus buddhalaiset taistelevat puolustaakseen kansaansa, kotiaan ja perhettään. Tätä ei voi pitää "vääränä", vaikka jopa näissä olosuhteissa vihan hautominen mielessään vihollisia kohtaan on yhä myrkky. Ja mikä tahansa sotateko, joka kylvää tulevan vahingollisen karman siemeniä, on yhä akusala. 

Buddhalainen etiikka perustuu periaatteisiin, ei sääntöihin. Periaatteet ilmaistaan ohjeissa ja neljässä mittaamattomassa hyveessä - rakastava ystävällisyys, myötätunto, sympaattinen ilo ja mielentyyneys. Periaatteet sisältävät myös ystävällisyyden, lempeyden, armon ja suvaitsevaisuuden. Edes äärimmäisimmät olosuhteet eivät pyyhi pois noita periaatteita, tai tee niiden rikkomista "oikeamieliseksi" tai "hyväksi". 

Kuitenkaan ei ole myöskään "hyvää" tai "oikeamielistä" seistä sivussa kun viattomia ihmisiä teurastetaan. Edesmennyt kunnianarvoisa tri K. Sri Dhammananda, Theravada-munkki ja oppinut, sanoi: "Buddha ei opettanut seuraajiaan antautumaan minkään muotoiselle pahalle voimalle, olkoon se inhimillinen tai yliluonnollinen olento."

Kunnianarvoisa Dhammananda kirjoitti: "Buddhalaisten ei pitäisi olla hyökkääjiä edes suojellessaan uskontoaan tai mitään muuta. Heidän täytyy koettaa parhaansa välttääkseen kaikenlaista väkivaltaista tekoa. Joskus toiset, jotka eivät kunnioita Buddhan opettamaa ihmisten veljeyden käsitystä, saattavat pakottaa heidät sotaan. Heidät saatetaan kutsua puolustamaan maataan ulkoiselta hyökkäykseltä, ja niin kauan kuin he eivät ole hylänneet maailmallista elämää, he ovat velvollisuuden sitomia littymään kamppailuun rauhan ja vapauden puolesta. Näissä olosuhteissa heitä ei voi moittia sotilaaksi tulemisesta tai liittymisestä puolustukseen. Kuitenkin jos jokainen seuraisi Buddhan neuvoja, tässä maailmassa ei olisi syytä sotaan. On jokaisen sivistyneen henkilön velvollisuus löytää kaikki mahdolliset tavat ja keinot sovitella erimielisyydet rauhanomaisella tavalla, julistamatta sotaa kanssaihmistensä  tappamiseksi."

Kuten aina eettisissä kysymyksissä, valitessaan taistellako vai ei, buddhalaisen täytyy tutkia omia motivaatioitaan rehellisesti. On liian helppo perustella että on puhtaat motiivit, kun tosiasiassa on pelokas ja vihainen. Useimmille meistä rehellisyys itseä kohtaan tällä tasolla vaatii epätavallista ponnistusta ja kypsyyttä, ja historia kertoo että jopa vanhemmat papit vuosien harjoituksen jälkeen voivat valehdella itselleen.

Meidät on kutsuttu niin ikään laajentamaan rakastava ystävällisyys ja myötätunto vihollisiimme, jopa kohdatessamme heidät taistelukentällä. Se ei ole mahdollista, saatat sanoa, kuitenkin tämä on buddhalainen polku.

Ihmiset näyttävät joskus ajattelevan että olemme velvoitettuja vihaamaan vihollisiamme. He saattavat sanoa, "kuinka voit puhua hyvää jostakusta, joka vihaa sinua?" Buddhalainen lähestymistapa tähän on se, että voimme kuitenkin valita olla vihaamatta takaisin. Jos sinun täytyy taistella jotakuta vastaan, taistele sitten. Mutta viha on valinnaista, ja voit valita toisin.

Niin usein historiassa sota on kylvänyt siemeniä, jotka kypsyivät seuraavaksi sodaksi. Ja usein taistelut itsessään olivat vähemmän vastuussa pahasta karmasta kuin tapa jolla miehittävät armeijat kohtelivat siviilejä, tai tapa jolla voittaja nöyryytti ja alisti valloitettua. Vähintäänkin, kun on aika lopettaa taistelu, lopeta taistelu. Historia osoittaa meille että voittaja joka kohtelee valloitettua jalomielisyydellä, armolla ja armeliaisuudella, tulee todennäköisemmin saavuttamaan pysyvän voiton ja lopullisen rauhan. 

Hollow Bones Rinzai Zen-koulukunnan pastori, Dai En Wiley Burch Yhdysvaltojen ilmavoimien akatemiasta, sanoi: "Ilman myötätuntoa sota on rikollista toimintaa. Joskus on välttämätöntä viedä elämä, mutta emme koskaan pidä elämää itsestään selvyytenä." 

Liikuttavassa keskustelussa joka tapahtui kun sekä Buddha että kuningas Pasenadi olivat 80-vuotiaita, kuningas ylistää Buddhaa, hänen oppiaan ja seuraajiensa käyttäytymistä, samalla kuvaten itseään... "voidelluksi soturi-kuninkaaksi, kykeneväksi teloittamaan ne jotka pitää teloittaa..." Kuninkaan lähdettyä Buddha kommentoi meditoijille ympärillään, että kuninkaan oivallukset olivat "monumentteja Dhammalle", jotka pitäisi oppia ja muistaa "pyhän elämän perusasioina." (Majjhima Nikaya) Tämä kohta selventää että Buddha ei sen paremmin tuominnut kuin edes moittinut kuningasta hänen kuninkuutensa täyttämisestä, kamaline velvollisuuksineen. 

Samankaltainen ikkuna varhaiseen ja muinaiseen tulkintaan Buddhan opista tulee kuningas Asokalta, joka eli useita satoja vuosia Buddhan jälkeen, mutta joka tunnustetaan suurimmaksi buddhalaiseksi kuninkaaksi sekä vaikutuksensa laajuudessa että Dhamman ymmärryksensä syvyydessä, ja joka on vastuussa kuuluisista kiveen kaiverretuista säädöksistä, jotka muodostavat vanhimmat jäljellä olevat intialaiset kirjoitetut dokumentit. Nämä viisaat ja inhimilliset jakeet, jotka sisältävät sen tasoisen sivistyneen käytöksen johon ihmiskunta yhä pyrkii, ylistävät sellaisia hyveitä kuin itse-tutkiskelua ja uskonnollista suvaitsevaisuutta. Ne perustuvat Dhammaan - universaaliin vapautuksen polkuun - eivätkä koskaan mainitse Buddhaa tai "buddhalaisuutta". Selvästi kieltäen eläinuhrit (jotka olivat olleet etummainen uskonnollinen rituaali ennen Buddhan aikaa), säädökset ylistävät vahingoittamattomuutta, mutta eivät mene jäykkään ehdottomuuteen: "Olla vahingoittamatta eläviä olentoja on hyvä". Vaikka Asokan kääntyminen Dhammaan johti hänet hylkäämään sotilaallisen valloituksen (jota hän oli jo tehnyt yhden eliniän osalta), ja väittämään että valloitus Dhammalla on ainoa todellinen valloitus, hän ei arvovaltaisen historioitsijan mukaan luopunut sodankäynnistä, ei koskaan hylännyt armeijoita... ja hän vältti katastrofaalista pasifismia... säilyttäen mahdollisuuden kuolemanrangaistukseen. Ei ole syytä kuvitella, että Buddha koskaan rohkaisi niitä oppilaitaan, joilla oli hallinnollisia velvollisuuksia, levittämään anarkistista kieltäytymistä valtiollisesta toiminnasta.

Lyhyessä keskustelussa Buddhan haastaa kenraali, joka väittää että Dhamma on pelkkää passiivisuutta. Buddha vastaa että hän opettaa toimimattomuutta epäterveiden asioiden suhteen, ja "toimimista hyvän käytöksen keinoin teoin, sanoin ja ajatuksin." Ei ole pidemmälle menevää kantaa hallintoa, sotaa tai kenraalien karmaa kohtaan. Se mistä rakentuu hyvä käytös, jätetään kenraalin arvostelukyvyn varaan. Buddha antoi periaatteen, ei yksityiskohtia äärettömistä tulkinnan ja sovelluksen muodoista. 

Mikään tästä ei kuitenkaan oikeuta vihaa tai väkivaltaa henkilökohtaisten päämäärien tai saavutusten palveluksessa. Hallinnon palvelijalta, jonka esimerkiksi sotilaana täytyy tappaa, Buddha epäsuorasti kysyy: "Voitko suorittaa tämän tehtävän turvallisuuden ja oikeudenmukaisuuden edustajana, keskittyen niiden rakkauteen joita suojelet, pikemmin kuin vihaan niitä kohtaan jotka sinun täytyy tappaa? Jos toimit kostolla tai saat mielihyvää tuhosta, silloin et ole lainkaan Dhamman oppilas. Mutta jos kova työsi voidaan tehdä puhtaan mielen perustalla, vaikka et selvästikään elä valaistuneen henkilön elämää, kykenet silti alkamaan kulkea polkua kohti harmoniaa ja myötätuntoa." Buddhan etiikka selvästi sallii eron tilanteiden välillä, kuten amerikkalaisten sotilaiden taistellessa keskitysleirien vapauttamiseksi toisen maailmansodan lopussa, verrattuna kuolemanleirien vartijoihin ja massamurhaajiin. Jos sotilas toimii suojelevalla, puhdassydämisellä elämäntavalla, hän saattaa olla oikeudenmukaisuuden välittäjä, joka yksinkertaisesti on väline jolla murhaajien karma loppuu heidän omaan kuolemaansa. 

Vaikka Buddha ei koskaan läksyttänyt pitkäaikaista oppilastaan, kuningas Pasenadia, hylkäämään valtaistuintaan, kun ikääntyvä kuningas tunsi kuoleman lähestyvän, hän teki johtopäätöksen Buddhan kyselyn avulla: "taisteluille ei ole sijaa tai käyttöä kun ikääntyminen tai kuolema lähestyvät... mitä muuta voin tehdä kuin kulkea Dhammassa?" Joten eri valinnat ovat sopivia eri ihmisille ja saman henkilön eri elämäntilanteissa. Buddha kunnioitti kuningas Pasenadia ja ystävystyi hänen kanssaan hänen pysyessään kuninkaana, ja kuningas peilasi keskinäistä kunnioitusta ja jatkoi sinnikkäästi Buddhan oppilaana samalla jatkaen kuninkaallisen etuoikeuden ja ongelmien kanssa; kunnes kuningas perustuen omaan oivallukseensa ja vapaaseen tahtoonsa kypsyi uuteen sitoutumisen tasoon Dhammaan ja väkivallattomuuteen. 

Vakaville, sitoutuneille meditoijille, jotka ovat eettisten ohjeiden, päivittäisen meditaation ja puhdistetun mielen elinikäisiä harjoittajia, Buddha antoi usein siteeratun, tyrmäävän neuvonsa väkivallattomuudesta: "Vaikka rosvot brutaalisti leikkaisivat irti hänen raajansa sahalla, hän joka elättelee siksi vihaa sydämessään, ei ole minun oppini seuraaja." Huomaa, että tämä kuuluisa kohta ei estä taitavaa ja tarmokasta itsepuolustusta, joka on vapaa vihasta. 

Passiivinen, myötämielinen väkivallan salliminen ei ole Dhammaa. Olemme nähneet kuinka Buddha vakuutti kenraalille että Dhamma ei ole toimimattomuutta. Jos todella uskoo että sydämen ja mielen ominaisuudet muodostavat valaistumisen, ja että korkein hyvä kaikille olennoille on harmonian ja rauhan elämä, silloin jonkun muun salliminen tuottaa vahinkoa ilman seurauksia, ei ole väkivallattomuutta. 

Buddha ei koskaan väittänyt että hän voisi tuoda rauhan koko maailmaan. Lännen esi-tieteellisten kirjoitusten narsistiset aika-skaalat eivät koskaan pälkähtäneet hänen päähänsä. Hän näki että kärsivät olennot ovat rajattomat ajassa ja avaruudessa. Buddha puhuu meille asemastaan loputtoman maailmankaikkeuden sisällä, jossa nykyiset kamppailumme rauhan puolesta eivät ole voittoisia vaan ikuisia. Mutta hän torjuu myös tappiomielialan ja kyynisyyden ja lupaa tämän: käytännöllisen polun vähentää kärsimystä, joka sisältää anteliaan itsensä jakamisen toisille. 

Lähteet: 

Learn Religions: Buddhist Views on War

Barre Center for Buddhist Studies: The Buddha Taught Nonviolence, Not Pacifism

(Jälkimmäistä kirjoitusta olen käyttänyt ankaralla kädellä lyhenneltynä, koska se on pitkä.)

A Buddhist Response to Russia-Ukraine War: Power of Inner Peace

Tämän 10 minuuttisen videon tekijä edustaa japanilaista buddhalaista maallikkoliikettä, Rissho Kosei-kai, joka on lähtöisin Nichiren-buddhalaisuudesta, mutta on kehittänyt siinä määrin erottavia piirteitä että jotkut pitävät sitä Nichiren-buddhalaisuudesta erillisenä suuntauksena, mutta sillä on monia yhteisiä piirteitä muiden Nichiren-suuntausten kanssa, kuten Lootus-sutra ylimpänä buddhalaisena oppina, Namu Myoho Renge Kyo'n resitoiminen, Nichirenin kunnioitus. 

Lyhyt tiivistelmä: Videon tarkoitus on keskustella kuinka kukin meistä, mahdollisesta maantieteellisestä etäisyydestä huolimatta, voi myötävaikuttaa sodan loppumiseen väkivallattomuuden harjoittamisella jokapäiväisessä elämässämme. Tässä sodassa käytetty väkivalta ei ole erillinen jokapäiväisestä elämästämme. 

Ensimmäisenä esiin tulee Tiantai-buddhalaisuuden teoria "3000 maailmasta yhdessä kokemuksen hetkessä" (ks. Opillisia peruskäsitteitä/Ichinen Sanzen), jonka omaksui myös japanilainen Tendai-buddhalainen koulukunta, johon Nichiren alun alkaen kuului. Teoriasta tuli hänellekin keskeinen oppi. 

Tiantain mukaan mielen pääasiallinen toimi on rajoittaa tietoa, joka siihen virtaa, rajoittaakseen kohtaamaamme todellisuutta saadakseen siitä selvää. Toisin sanoen, mielellämme on taipumus tehdä todellisuudesta "helpommin pureskeltavaa", jotta siinä mitä näemme ja kuulemme, on meidän mielestämme järkeä. Tällä taipumuksella on huomattava positiivinen aspekti: kaikessa mitä mielessämme syntyy, on aina "jotain enemmän"; kaikki laajenee kohti rajoittamatonta avoimuutta äärettömyydelle. Siinä mitä normaalisti havaitsemme Ukrainana, on jotain enemmän: Ukraina, joka saattaa näyttää olevan etäällä, onkin välittömässä ympäristössämme. Rauhan palauttaminen Ukrainaan voi alkaa rauhan palauttamisella sydämeemme ja mieleemme ja jokapäiväiseen elämäämme. 

Esimerkki Ukrainan "enemmyydestä" on mielenliikutuksemme, empatiamme ja tunteemme ukrainalaisten ja venäläisten kärsimystä kohtaan. Ukrainalaisille osoitetaan tukea ja heidät toivotetaan tervetulleiksi naapurimaihin odottamatta mitään vastalahjaksi. Joten on olemassa joukko bodhisattvoja, ja monet venäläiset vastustavat niin ikään tätä sotaa. Meidän täytyy kokoontua luodaksemme ykseyden sydämessämme, ykseyden mielenliikutuksessa ja empatiassa. Buddhalaisuudessa tiedetään että kaikki on pysymätöntä, ja siltä pohjalta maan, kuten Ukrainan, merkitys myös muuttuu ja kasvaa edelleen. Tunteemme ja empatiamme syntyvät yhteisesti riippuen nykyisestä kriisistä, ja tämä tunnepitoinen laatu on uusi nouseva ja kasvava Ukrainan aspekti. Tämä on Ukrainan "enemmyys" jonka luomme yhdessä, ja joka ylittää maantieteellisen etäisyyden. 

Kuinka voimme harjoittaa tätä teoriaa muuntaaksemme sodan rauhaksi? Tietenkin jatkuva poliittinen dialogi ja taloudelliset pakotteet Venäjää vastaan muuttavat tilannetta, ja lahjoitukset hyväntekeväisyyteen ovat myös hyvä. Mutta jos haluamme perustavanlaatuisesti lopettaa sodan, meidän täytyy rakentaa rauhaa mielessämme ja jokapäiväisissä elämäntilanteissamme. Ei tule olemaan todellista rauhaa ellemme vakiinnuta rauhaa sydämessämme. Ensimmäinen askel on tunnistaa, että väkivalta jota harjoitetaan Ukrainassa, on niin ikään läsnä ja sitä harjoitetaan jokapäiväisessä elämässämme. Esimerkki: jos lapsi oikuttelee aamulla, ja vanhemmalla on taipumus kohottaa ääntään ja ottaa lapsi kiinni ja pakottaa valmistautumaan kouluun lähtöön, se on jotain samankaltaista kuin mitä Putin tekee, joskin aseettomasti, hallitaksemme ulkoista ympäristöämme. Ellen lopeta omaa väkivaltaista toimintaani, ei tule olemaan rauhaa sydämessäni, perheessäni, jokapäiväisessä elämässäni, missään maailmassa. Putinin väkivaltaisuus on heijastusta omasta väkivaltaisesta luonnostani. Tämä on epämiellyttävä totuus. Kuitenkin ellen hyväksy tätä väkivaltaista luontoa, joka on synnynnäisenä mielessäni, kaikkien mielissä, ei ole vaikuttavaa buddhalaista väkivallatonta toimintaa tarjolla. Jos haluamme pysäyttää Putinin, minun täytyy pysäyttää oma väkivaltainen käyttäytymiseni. Joka kerta kun onnistun välttämään voiman käyttöä esim. lapsiani kohtaan, se on pieni askel rauhaa kohti Ukrainassa.