lauantai 26. helmikuuta 2022

UKRAINAN PUOLESTA

 


(Kirjoitusta on täydennetty 27.2.2022)

24.2.2022 alkoi pitkään valmisteilla ollut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Vaikka se oli nähtävissä ennakkoon, silti se järkytti toteutuessaan. Viha ja ahdistus ovat olleet päällimmäisiä tuntemuksiani näinä päivinä; viha henkilöityy ennen kaikkea Putiniin, jopa niin, että suorastaan toivon hänen kuolemaansa, ja myönnän heti itsekin että se ei ole positiivista. Se on vain luonnollista. 

Yhtä ahdistavaa mahtoi viimeksi olla syyskuun 11. terrori-iskujen tapahduttua 2001. On kuin raskas tumma pilvi leijuisi kaiken yllä. Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi 2016 järkytti kyllä, mutta ei vaatinut kuolonuhreja - ellei totuutta lasketa sellaiseksi. Ja nyt Putin on todistanut olevansa paljon pahempi kuin Trump ikinä: Hullut ovat aina arvaamattomia, mutta älykkäät, viekkaat hullut ovat vaarallisimpia. 

Kukaan ei halua kolmatta maailmansotaa, mutta keskustelu pakotteista saa välillä turhautumaan; aina pantataan kaikkein kovimpia pakotteita... ja loppujen lopuksi, välittääkö Venäjä vähääkään. Nyt ei tarvita puheita, vaan toimia. Ehkä jopa voimatoimia? Vähintäänkin Ukraina tarvitsee konkreettista tukea ja apua. Oli sodasta mitä mieltä hyvänsä, heillä on oikeus puolustaa maataan ja Venäjä käyttäytyy roistomaisesti. 

Maailmassa tapahtuu jatkuvasti kaikenlaista pahaa, mutta kaikki ei yhtä voimakkaasti kosketa, pakko myöntää; tätä ei voi sivuuttaa sillä että se tapahtuu "jossain tuolla kaukana": maantieteellisesti ja historiallisesti se koskettaa meitä hyvin läheltä. Poliitikot voivat vakuuttaa että Suomeen ei kohdistu uhkaa. Ei ehkä tänään. Venäjään ei voi luottaa. Uskon täysin että mikä tahansa on mahdollista Venäjän puolelta. Ei ihme jos alamme kallistua Naton puoleen, ja ehkä pitäisikin. 

Seuraavaksi lainaan Buddhist Door Global Tea House-blogista:

Vähän ennen Venäjän hyökkäystä pieni ryhmä buddhalaisia, jotka kuuluvat Nipponzan-Myohoji-Daisangaan, kokoontui Mihailovskayan aukiolla rukoilemaan rauhan puolesta, lausumaan "Namu Myoho Renge Kyo" Nichirenin tradition mukaan. Nipponzan-Myohoji-Daisanga on Nichirenin kannalla oleva 1917 perustettu liike, joka koostuu vähemmästä kuin 2000 jäsenestä, mutta sen rooli pasifistisissa rauhan liikkeissä ympäri maailman ylittää sen koon. 

Pientä ryhmää Kiovassa johti Junsei Terasawa (s. 1950), ensimmäinen munkki järjestössään, joka on aktiivinen yli Euraasian, Keski-Aasian maista Venäjälle ja Itä-Eurooppaan. 20. vuosisadan mullistukset ja politiikka eivät ole uutta hänelle, ja hän on ollut aktiivinen rauhanliikkeissä Lontoosta Kiovaan, rakentaen samalla monikulttuurillista sanghaa seuraajista, jotka tulevat monista etnisistä taustoista, Intialaisista, Keski-Aasialaisista, Itä-Eurooppalaisista. 

Hän johti pienen yhteisönsä prinsessa Olgan muistomerkin eteen 20-päiväisellä rauhan vigilialla läpi Kiovan. Vigilia oli sujunut kitkattomasti läpi Venäjän joukkojen vahvistamisen helmikuussa Ukrainan rajalla. Mutta 24. helmikuuta Sangha ei enää kyennyt pääsemään kaupungin keskustaan läpi valtavien liikenneruuhkien, ja Junsei Terasawa teki rohkean päätöksen siirtää toiminta ja uskonnollinen harjoitus välittömästi Karpaateille Länsi-Ukrainaan. 

Junsei Terasawa yhteisöineen on lähtenyt Kiovasta pienellä bussilla, 11 ihmisen seurueessa, johon kuuluu neljä lasta. He matkustavat 700 kilometriä Karpaateille, minne Junsei rakennutti temppelin nimeltä Bodhimandala, useita vuosia sitten valmistuksena sodanaikaiselle tilanteelle kuten nyt. 

Haastattelussa vähän ennen Kiovasta lähtöä, hän kertoi:

"Tiesimme 20 vuotta sitten että tämä tulisi tapahtumaan, eikä maailma kyennyt vastustamaan sellaista tapahtumien kehitystä. Tietenkin suoranainen syy tapahtumille on Putin, mutta niin ikään läpi maailman Neuvostoliiton romahduksen jälkeisten muutosten aikana kansat ja heidän johtajansa eivät osoittaneet todellista viisautta muuttaakseen koko ihmiskunnan tulevaisuuden. Sellainen on tänään tapahtuneen epäonnistumisen todellisuus."

"Nyt olemme konfliktin sydämessä, ja toivon että se ei leviä täysimittaiseksi maailmansodaksi, vaikka jotain käsittämätöntä on jo alkanut tapahtua, ja kaikkien pitäisi rukoilla ja toimia aivan uudella näkemyksellä. Koko ihmiskunta täytyy pelastaa. Nyt ei ole aikaa tyhjille mielen peleille. Meidän kaikkien täytyy myöntää [eksistentiaalinen] häviömme yhdessä ja saavuttaa kokonaan uusi näkemys, ellei ole liian myöhäistä ja jos maailma voi selvitä tästä katastrofista. Me rukoilemme edelleen Ukrainan luonnon ja maan puolesta, kuten myös ihmisten, jotta he heräisivät kaikkialla: Ukrainassa, Venäjällä, ja ympäri maailman - ja että salainen jumalallinen viisaus johtaa meitä kaikkia yhdessä tänä vaikeana aikana." 

Nichiren Shu, Japanin buddhalainen järjestö ja yksi suurimmista Nichiren-buddhalaisista koulukunnista, jakoi virallisen lausuntonsa:

"Buddhalaisena uskonnollisena organisaationa Nichiren Shu voimakkaasti tuomitsee Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Media on jo raportoinut useita kuolemia, emmekä voi muuta kuin olla huolissamme että tilanne saattaa aiheuttaa kierteen syväksi kriisiksi. Sodankäynnin käyttämistä poliittisen ongelman ratkaisuun ei koskaan pidä suvaita. Me seuraamme Buddhan ja Lootus-sutran opetuksia, ja pidämme yllä perustajamme Nichiren Shoninin henkisiä opetuksia kumartaa kunnioittavasti kaikelle elämälle ja pyrkiä levittämään rauhaa läpi maailman. Me vastustamme vahvasti kaikkia sotatoimia ja vahvasti pyydämme että tämä hyökkäys lopetetaan välittömästi rauhalliseen dialogiin, ja rukoilemme ikuista rauhaa maailmassa. Namu Myoho Renge Kyo."

Riippumatta geopoliittisista yhteyksistä, liittolaisuuksista ja kuuliaisuuksista, kaikkien buddhalaisten prioriteetti pitäisi olla rukoilla etenkin siviiliuhrien minimoinnin puolesta. Junsei Terasawan yhteisön, Nipponzan-Myohoji-Daisangan, ja todellakin koko Nichirenin tradition ja laajemman buddhalaisen yhteisön rauhaarakentava filosofia ja tekniikat tulevat olemaan äärimmäisen tärkeitä tarjoamalla jossain määrin lohtua ja toivoa siviileille, ukrainalaisille ja venäläisille yhtälailla, tulevina päivinä, viikkoina ja kuukausina. 

Tähän väliin sopii lisätä omana kommenttinani, että edesmenneen puolisoni isoisä oli buddhalainen: kokemukset sodassa johtivat siihen, ja se auttoi häntä; näin kertoivat sukulaiset. 

Hiljattain edesmennyt Zen-mestari Thich Nhat Hanh kirjoitti 1997:

Me ajattelemme usein rauhaa sodan poissaolona, että jos voimakkaat maat vähentäisivät asearsenaalejaan, meillä voisi olla rauha. Mutta jos tarkastelemme syvästi aseitamme, näemme omat mielemme - omat ennakkoluulomme, pelkomme ja tietämättömyytemme. Vaikka siirtäisimme kaikki pommit kuuhun, sodan juuret ja pommien juuret ovat yhä täällä, sydämissämme ja mielissämme, ja ennemmin tai myöhemmin tulemme tekemään uusia pommeja. Rauhan puolesta työskentely on sodan juurimista itsestämme ja ihmisten sydämistä. Valmistautuminen sotaan, antaa miljoonille ihmisille mahdollisuus harjoittaa tappamista päivin ja öin sydämissään, on istuttaa miljoonia väkivallan, suuttumuksen, turhautumisen ja pelon siemeniä, jotka siirretään eteenpäin tuleville sukupolville. 

On vähän mitä tavallinen kansalainen, jota asia syvästi koskettaa, voi tehdä, kun tuntuu että pelkät rukoukset eivät nyt riitä... mutta jotain pientä sentään. Olen itse lahjoittanut rahaa National Bank of Ukrainelle, joka on avannut erityistilin kerätäkseen varoja Ukrainan asevoimille. Vastapainoksi voi tietysti lahjoittaa rahaa hyväntekeväisyysjärjestöille ukrainalaisten auttamiseksi, esim.:

Unicef: Auta Ukrainan lapsia 

Kirkon Ulkomaanapu: Auta toimittamaan perheille hätäapua Ukrainaan

Lyhyt uutisvideo yhteisöstä Karpaateilla, vuodelta 2018:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Vain asialliset kommentit ovat tervetulleita; kaikki kommentit tarkistetaan ennen julkaisua. Henkilökohtaisia viestejä ei julkaista (kunhan sanot että se on henkilökohtaista, ja muista e-mail osoitteesi, jos haluat vastauksen!)/Only suitable comments are welcome; all comments are checked before publishing; Personal messages are not published (if you SAY it's personal; add your e-mail address if you want a reply!).