PIMEYDESSÄ

Vielä 2024-2025 päivitin kirjoitukseni "Minun tieni" kappaletta, joka käsitteli lyhyeksi jäänyttä vaihetta (noin pari vuotta) elämässäni, kun vieraannuin kristinuskosta ja tunnustauduin luciferistiksi, kunnes vuoden 2015 lopussa elämäni muuttui totaalisesti silloisen puolisoni kuollessa. Nämä myöhemmät lisäykset tuohon kappaleeseen ovat koskeneet ajatuksiani modernista satanismista tänä päivänä, eivätkä oikeastaan enää sopineet kirjoitukseen, joka nimenomaan viittaa tuohon tiettyyn ajanjaksoon. Sen takia olen päättänyt julkaista nuo ajatukset nyt omana kirjoituksenaan. 

Alun alkaen aioin tehdä tästä osan kirjoitusta, jonka yleensä julkaisen vuoden vaihteessa ja tarkastelen menneen vuoden tapahtumia elämässäni, mutta se muokkautui paitsi itsenäiseksi julkaisuksi, myös luonnostaan jakautui kahteen osaan, joista tämä on ensimmäinen. Toinen osa nimeltä "Valoa" käsittelee lukemiani kirjoja, ja niiden kautta heränneitä ajatuksia... 

Eliphas Levi: Baphomet

Olen kannattanut lämpimästi The Satanic Templeä, joka toimii nykyään myös Suomessa, ja edustaa täysin ateistista ja symbolista lähestymistapaa asiaan. Sitä voisi ehkä myös kritisoida eräänlaisena "Halloween-satanismina". Katso myös kirjoitus, "Church of Satan vs. Satanic Temple", jossa vertaillaan heitä ja Anton LaVeyn 1960-luvulla perustamaa kirkkoa, sekä TST:n papin, Lilith Starrin nettisivu: hän on positiivinen esimerkki vakavasti otettavana satanistina; toisin sanoen, kunhan vakaumus on aito, eikä vain nimellistä puuhastelua. Sitaatti Lilith Starrin Facebook-postauksesta: "TST on uskonto, eikä vain yleisaktivistiryhmä, jota kuka tahansa voi käyttää lempiprojekteihinsa." Hänellä on kotialttari, ja blogissaan hän on julkaissut päivittäisen satanistisen omistautumisrituaalinsa. Hän on kirjoittanut myös kaksi kirjaa, The Happy Satanist: Finding Self-Empowerment, ja Compassionate Satanism: An Introduction to Modern Satanic Practice. 

Suomen seurakunnan toiminnasta en ole vielä täysin vakuuttunut näkemäni perusteella: myydään tuotteita, lahjoitetaan rahaa hyväntekeväisyyteen... Ok. Kiva. Tosin elämme (onneksi) aivan erilaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa kuin Yhdysvalloissa, vaikka kyllä meilläkin olisi vielä paljon tehtävää esim. uskonnonvapauden suhteen. Toisaalta voisi myös kysyä, onko TST niin perinjuurin amerikkalainen liike, ettei sillä ylipäänsä ole mitään annettavaa eurooppalaisille... 

Seuraavan invokaation TST:n edustaja antoi uskonnonvapauden nimissä Ottawan piirikunnan kokouksessa huhtikuussa 2024, kristittyjen tietenkin protestoidessa rakennuksen ulkopuolella:

"Seisokaamme nyt kumartumatta ja vapaana pimeinä aikoina pelokkaista mielistä syntyneistä mystisistä opeista. Omaksukaamme luciferinen virike syödä Tiedon Puusta ja hävittäkäämme vanhat autuaat ja lohdulliset harhakuvitelmamme. Vaatikaamme että yksilöitä arvostellaan todellisista teoistaan, ei uskollisuudestaan mielivaltaisille sosiaalisille normeille ja illusorisille luokitteluille. Järkeilkäämme ratkaisumme agnostisuudella kaikissa asioissa, pitäen lujasti kiinni ainoastaan siitä joka on todistetusti totta. Seisokaamme lujasti mitä tahansa ja kaikkea mielivaltaista auktoriteettia vastaan, joka uhkaa yhden tai kaikkien henkilökohtaista yksilönvapautta. Sen mikä ei taivu, täytyy murtua, ja sitä jonka totuus voi tuhota, ei pitäisi koskaan säästää kuolemaltaan. Se on tehty. Hail Satan."

TST perustettiin 2013, jolloin minä aloin tympääntyä kristinuskoon, joten se ei vielä ollut niin laajalle levinnyt ja tunnettu kuin nykyään; jos olisin tiennyt heidänlaisestaan satanismin tulkinnasta, joka ei ole niin negatiivista kuin Church of Satanilla (tai sanokaamme, että sellaiselta se saattaa ainakin vaikuttaa), minun ei ehkä olisi tarvinnut kikkailla nimien ja tulkintojen kanssa. Tosin välittömästi esoteerisen kristinuskon jälkeen ymmärrettävästi ehkä vielä tarvitsin esoterismia. Nyt vuosien kuluttua uskon yhä vähemmän mihinkään. Sillä poikkeuksella, että TST mainitsee heidän eroavan Church of Satanista mm. siinä, että LaVeyn ajatusmaailmassa oli vielä kaikesta huolimatta tilaa magialle. Tämä on totta myös minun suhteeni, jollain vaikeasti määriteltävällä tavalla.

Olen myös kuunnellut podcastia, jonka yhdessä jaksossa ateistiset satanistit puhuvat teistisestä satanismista, ja etenkin sen suurimmasta ja tunnetuimmasta edustajasta Suomessa eli Azazelin Tähdestä, ja se oli yksiselitteisesti täysin ala-arvoista roskaa! Outoa, että he syyttivät AT:tä ylimielisyydestä ateistista satanismia kohtaan - jollaista minä en ole huomannut - ja sitten itse osoittivat äärimmäistä ylimielisyyttä; tästä myös keskusteltiin AT:n foorumilla, jonka podcastin tekijätkin panivat merkille, ja vielä seuraavassa jaksossa kuultiin yhden osallistujan tekemä "nokkela" pilkkakirjoitus (kyseinen henkilö on esiintynyt sittemmin myös Ylen Perjantai-dokkarissa).

 Älykkyys on mielestäni hyvin "satanistinen" ominaisuus, ja AT on tässä tapauksessa osoittanut sitä paremmin, vaikka voikin olla eri mieltä mihin sitä kannattaisi käyttää; minustakin esim. jumalan ja Jeesuksen sekoittaminen keitokseen on vähintäänkin outoa: satanismin koko pointti on nähdäkseni juuri irtiotto kristinuskosta (joskin ilman kristinuskoa ei olisi satanismiakaan) - sen on nimenomaan tarkoituskin ärsyttää ja pelottaa kristittyjä. TST:n käyttämä Baphomet-symboli kuvaa dualismia, joka on kristinuskossa vahvasti läsnä; toisaalta se kuvaa myös tasapainoa. 

Kusipäisyys ei ole eduksi kenellekään. Jonkin arvostelu puutteellisin tiedoin on vain ennakkoluuloista. Minulla taas on aidosti omakohtaista kokemusta ja sisäpiirin tietoa moneen suuntaan: se oikeuttaa minun esittämäni arvostelun. Sitä paitsi heillä oli myöhemmässä jaksossa vieraana Church of Satanin suomalainen jäsen, joka oikoi joitain harhakäsityksiä laveylaisesta satanismista, jota he ovat myös paljon kritisoineet. Siitä huolimatta sen jälkeenkin yksi ohjelman tekijöistä jatkoi LaVeyn vähättelevää ja pilkallista nimittelyä jakso toisensa perään. En ole mikään LaVeyn ykkösfani, vaikka tunnustankin myös hänen ansionsa (ennemminkin ihailen hänen tytärtään, Zeena Schreckiä, joka on jo kauan sitten irtisanoutunut satanismista), mutta minulta meni kyllä tyystin maku tästä podcastista. 

Minä odotan vähän enemmän myös satanisteilta, olivatpa sitten ateisteja tai ei, mutta toisaalta... voiko ihmisiltä odottaa paljoakaan? 

Niin ikään Yle Areenassa (vielä tätä kirjoittaessa) on sarja Miki Liukkonen, sivullinen, jonka yhdessä jaksossa teemana on satanismi, ja mukana aluksi kaksi Azazelin Tähden edustajaa ja lopuksi ateistinen feministinen satanisti. Jälkimmäisen suhteen on pakko tulla samaan johtopäätökseen kuin Miki: jos kuka tahansa voi olla "satanisti" ja "satanismia" voi olla mikä tahansa, ei siinä ole paljon mihin tarttua. Sen sijaan Azazelin Tähden filosofinen ja palvonnallinen perusta vaikuttaa lujalta, oli siitä muuten mitä mieltä hyvänsä. 

Ennemmin kuin yllämainittua podia, suosittelen lämpimästi englanninkielistä Hail Satan-podcastia, jota houstaa amerikkalainen Joseph Rose, TST:n jäsen, joka on myös perustanut taas yhden uuden modernin satanismin haaran, itsenäisen seurakunnan, joka hyväksyy jäseniä kaikkialta maailmasta. Hän on puolustanut TST:n puhemiestä, Lucien Greavesia, joissain yhteyksissä missä hän on saanut paskaa niskaan omiltaan, ja yhtälailla tarpeen vaatiessa kritisoinut häntä. Sanottakoon, että TST ei suhtaudu häneen ystävällismielisesti. Podissa on käsitelty asiallisesti ja tasapuolisesti myös Church of Satania. TST:ssä on ollut sisäisiä konflikteja, joiden johdosta se on kiristänyt autoritäärista otettaan jäsenistöstään; siihenkään porukkaan en liittyisi. 

Ensimmäinen TST:n seitsemästä opinkappaleesta sanoo: "Ihmisen tulee pyrkiä toiminnassaan myötätuntoon ja empatiaan kaikkea elollista kohtaan, järjen ja kohtuuden rajoissa" (engl. "in accordance with reason"; suomennos Suomen seurakunnan sivulta). TST on hyvin muodikas tässä ajassa, ja siitä onkin tullut modernin satanismin pää-äänenkannattaja. 

Silti Church of Satan on se alkuperäinen, jo yli 50 vuotta, eikä se edes halua vedota massoihin vaan yksilöihin. Joseph Rose suositteli jossain jaksossa satanismista kiinnostuneita lukemaan ensimmäiseksi LaVeyn Saatanallisen Raamatun, ja katsomaan mistä on samaa mieltä, mistä eri mieltä (olen tietysti lukenut sen kauan sitten; suomenkielistä kirjaa myydään satasella divareissa: ihan sen arvoinen se ei mielestäni ole!). Hän on osoittanut kuinka paljon TST on myös velkaa kirjalle, vaikka heikäläiset haluaisivatkin asian kiistää. TST:n seitsemän opinkappaletta ovat ilmeisesti monelle olleet hyvin samaistuttavia. Minulla ei ole tällaista kokemusta, vaikka en näe niissä paljoa vastaansanomistakaan.

 

Pakko todeta, että myötätunto-aspekti on minulle erityisen vaikea, vaikka lopun viittaus järkeen ja kohtuuteen hiukan sitä lieventää. Myönnän, että olen taipuvainen misantropiaan, ja siten Church of Satan vetoaa minuun tietyllä tapaa paremmin, esim. Anton LaVeyn yhdeksästä saatanallisesta julkilausumasta numero 7: "Saatana edustaa ihmistä vain yhtenä eläimistä, toisinaan parempana, useammin huonompana kuin nelijalkaiset, koska hän on 'jumalallisen hengellisen ja älyllisen kehityksensä' ansiosta tullut eläimistä häijyimmäksi!" Ja toisaalta minua miellyttää että Maan yhdestätoista saatanallisesta säännöstä numero 10 sanoo: "Älä tapa ei-ihmis-eläimiä muutoin kuin hyökkäyksen kohteeksi joutuessasi tai ravinnoksesi." Eläimiä kohtaan tunnen aitoa myötätuntoa, ihmisiä kohtaan se on vaikeaa - koska ihmiset tekevät siitä vaikeaa. 

No, yksi reikin periaatteista sanoo, "osoita myötätuntoa itsellesi... ja toisille": toisin sanoen, armahdan itseäni siitä että en (vielä) kovin hyvin kykene myötätuntoon toisia kohtaan. Lähimmäisenrakkauskin alkaa itsestä; niin hoin itselleni kristittynä. Minä olen monia asioita, myös keskenään ristiriitaisia asioita. Satanismi kanavoi hyvin vihaa ja turhautumista, mutta silloin se ei tietenkään saa olla liian lempeää ja kilttiä, vaikka Saatanan hahmosta on kyllä moneksi. 

Vihakin on sinänsä vain tunne siinä missä mikä tahansa muukin, mutta olen aina kokenut sen kuin myrkkynä, tai tulena: saatat kyllä levittää sitä ympärillesikin, mutta ensisijaisesti se aina myrkyttää sinut itsesi sisältäpäin, polttaa sinua itseäsi. Vihasta ei pääse kohdistamalla se satunnaisesti valikoituneeseen  kohteeseen, vaan eliminoimalla sen juurisyy, joka on siis itsessä. Sananmukaisesti yksilö on se joka nousee massan yläpuolelle, ei älyllisesti, vaan niin ettei anna kaikkien maailman tuulten kuljettaa itseään muiden mukana.  

Baphomet-ruusukko, joita
myydään Etsyssä: esteettisesti
miellyttävä.

 Ainoastaan yksi TST:n seitsemästä opinkappaleesta ei ole täysin minun mieleeni: "Jokaisen vapautta on kunnioitettava, mukaanlukien oikeutta loukata." Tämä on amerikkalaista "sananvapautta", jota me emme tarvitse, ja mielestäni on hyvä että meillä on laki uskonrauhan rikkomisesta, joka luonnollisesti koskee mitä tahansa uskontoa.  Ihmisiä ja heidän katsomuksiaan tulee kunnioittaa... mutta toki vain niin kauan kuin he eivät niitä väkisin tyrkytä muille ja loukkaa muiden vapautta, hyökkää muiden katsomuksia vastaan. Mutta ehkäpä samaisen opinkappaleen jälkimmäinen osa sanoo juurikin sen: "Jos joku kajoaa toisen henkilökohtaiseen vapauteen, joutuu hän luopumaan myös omasta vapaudestaan." Esimerkkinä aihepiiri, jonka ympärillä The Satanic Templen aktivismi Suomessa on paljolti pyörinyt: jos ajattelet että sinulla on oikeus hyökätä seksuaalivähemmistöjä vastaan, koska raamattu sanoo... niin ensinnäkin: haista paska! Toiseksi, nämä asiat eivät ole lainkaan vertailukelpoisia. Seksuaalinen suuntautuminen on osa sinua koska olet syntynyt sellaiseksi, etkä voi sitä muuttaa; uskonto valitaan (tai, valitettavasti, siihen joskus myös kasvatetaan ilman omaa valintaasi). Toisin sanoen, homous ei ole valinta; uskontosi on (ja siitä voi parantua!). Joten usko mitä uskot, kunhan pysyt samanmielisen lahkosi piirissä rukoilemassa, etkä tule julkisuuteen tuomitsemaan "syntisiä" ja pyri muuttamaan koko yhteiskuntaa koskevia lakeja uskontosi mukaiseksi. Tänä päivänä olen sitä mieltä että vaikka tulkintoja on toki monia, kristinuskoon (ja kaikkiin abrahamilaisiin uskontoihin) on sisäänrakennettu monia hyvin ongelmallisia elementtejä, joita en nyt käy erittelemään: sen takia vaikka olisit liberaali kristitty, joudut näkemään vaivaa selittääksesi parhain päin nämä asiat, ja se on älyllistä itsepetosta. Siihen olen syyllistynyt itsekin. 

Jos Raamatun ottaisi vakavasti, tulisi hulluksi; mutta ottaakseen sen vakavasti, täytyy jo olla hullu

        En vihannut Jumalaa tai Kristusta, vaan pelkästään vihaamieni ihmisten Jumalaa ja Kristusta.

- Aleister Crowley

En syty tuleen jos käyn kirkossa ja saatan jopa kokea hetken rauhoittumista, mutta en voi yhtyä mihinkään mitä siellä sanotaan - se on tyhjää sanahelinää. Saattaisin kyllä oksentaa, kuten Manaaja-elokuvan Regan-tyttö, jos joku tulee minulle henkilökohtaisesti tuputtamaan uskoaan. Ei minulla ole mitään fiksuja kristittyjä vastaan, mutta paljonkin kiihkoilevia hihhuleita vastaan. 

Kun ajattelee esim. Yhdysvaltain ns. evankelikaalisia kristittyjä, jotka selvästi ovat osoittaneet täysin vastakkaisia arvoja kuin ne joita Jeesus ruumiillisti - he "seuraavat Jeesusta" vain nimellisesti ja sen sijaan palvovat hänestä tehtyä epäjumalankuvaa - on hyvinkin loogista että juuri The Satanic Temple puhuu myötätunnon ja empatian puolesta... kuten myös se, että Azazelin Tähden Johannes Nefastos on kirjoittanut kaksikin kirjaa Jeesuksen vuorisaarnasta, ja heillä on myös osuvasti nimetty lehtinen, "Kristus vai kristinusko?"

Minun enkelini on minun demonini, eli daimonini; inspiroijani yhtä lailla kuin riivaajani. 😇😈

YouTube-video: Blutengel - Morningstar. Tämä olisi minun valintani luciferistiseksi anthemiksi. (Genre ei todellakaan ole black metal, josta en välitä, vaan darkwave.) Bändi on saksalainen, ja engl. sanoitus hiukan tökkii minun korvaani, puhumattakaan siitä että video on kliseinen tuhmine nunnineen ja ylösalaisine risteineen (joka on alunperin Pietarinristi, mutta symbolien merkitys voi muuttua, kuten on lännessä käynyt swastikalle), mutta muuten se on hyvin voimaannuttava: "Follow the morningstar!"  

Ongelmallista satanismissa on sen täydellinen riippuvuus kristinuskosta, johon se on reaktio. Hedelmällisempää on omaksua kokonaan uusi uskonto. 

Pikainen googlaus "buddhism satanism" antoi ensimmäisenä tämän lausunnon: "Buddhalaisuuden ja satanismin nähdään yleisesti edustavan perustavanlaatuisesti vastakkaisia filosofisia lähestymistapoja. Buddhalaisuus olennaisimmillaan pyrkii ylittämään itsen ja sen riippuvuudet, kun taas satanismi usein korostaa yksilöllistä tahtoa ja voimaa tässä aineellisessa olemassaolossa." 

Minussa on sekaisin valoa ja pimeyttä, eikä missään absoluuttisessa hyvä/paha-merkityksessä: ne eivät "taistele", kumpikin on yhtä luonnollista kuin yö ja päivä, saman asian kaksi vastakkaista puolta; yhtäältä olemassaolon karujenkin realiteettien tunnustaminen, ja toisaalta taas unelma ja toive paremmasta. Ilman uskoa parempaan elämästä voisi tulla melko synkkää. Tai kuten esoteerisesti voisi sanoa: oikean käden polku ja vasemman käden polku... mutta ihminen on siinä keskellä, pää ja sydän. Tasapaino, keskitie... samalla se tekee minusta väliinputoajan.

 Vähän kuin Maailmanpuu-podcastin eräässä jaksossa mielestäni hyvin perusteltiin että poliittisesti sekä vasemmistoa että oikeistoa tarvitaan tasapainottamaan toisiaan, koska yksin kumpikin ääripää vie liiallisuuksiin (kuten nähdään tapahtuvan USA:ssa tällä hetkellä). Toisessa jaksossa puitiin valon ja pimeyden tematiikkaa, ja todettiin että meidän nykykulttuurimme kieltää puolet todellisuudesta leimaamalla pimeyden "pahaksi". 

 Tavallaan aina kun luen, kuuntelen, katselen jotain joka puhuttelee minua, minä eläydyn siihen täysillä, se herää eloon minussa ja minä elän sitä. Mikä kirous! Sehän juuri selittää senkin miten olen voinut vaihtaa katsomuksesta toiseen monta kertaa elämässäni; mukaanlukien se miten helposti ja nopeasti minut nuorena käännytettiin kulttiin, ja samoihin aikoihin jopa vahva persoona, joka ilmaantui elämääni, kietoi  minut niin pauloihinsa että omaksuin hänen päämääränsä ja aloin elää hänen elämäänsä, joka taas lopulta johti minut eroon tuosta kultista. 

En voisi edes kuvitella täydellistä uskonnottomuutta, täydellistä materialismia itselleni. Elämästäni yksinkertaisesti puuttuisi jotain oleellista. Harjoituksen omaksuminen teki minusta buddhalaisen, ja buddhalaisuuden mukana tuli ajatus myötätunnosta. Se ei automaattisesti muuta minua sisältäpäin, enkä pyytele anteeksi sitä että minä olen minä. En suostu enää teeskentelemään kenenkään mieliksi muuta kuin olen. Kuten suosikkibändini Lord of the Lost laulaa: "In my own darkness... I find my Sanctuary". Sekä pyhäkön että turvapaikan merkityksessä minäkin liitän sen ennemmin pimeyteen kuin valoon. Pimeys kätkee ja säilyttää mysteerin, kaikkea ei tuoda valoon. Pimeys on kuin lohduttava syleily. 

 - Katso myös julkaisuni, "Saatanan kunniaksi", joka kertoo romaanista jota TST pitää arvossa.