Seksi ja kuolema

 Osho oli ristiriitainen ja kiistelty guru, jolla oli hyvin vallankumouksellisia näkemyksiä - jotka ainakin minä luen ehdottomasti ansioksi; hän itse sanoi näkemystensä seksuaalisesta etiikasta olevan vastoin kaikkia tähän saakka kannatettuja, ahdasmielisiä ja tuomitsevia näkemyksiä. Kirjoitukseni otsikkoon liittyen hän sanoi:

Olen sanonut että ihminen pelkää sekä seksiä että kuolemaa. Sen takia ne ovat tabuja. Kukaan ei puhu seksistä ja kukaan ei puhu kuolemasta. Pysymme vaiti noista kahdesta asiasta. Olemme pysyneet vaiti vuosisatoja. Ne ovat tabu-aiheita, niitä ei pitäisi ikinä mainita. Sillä hetkellä kun ne mainitaan, jokin alkaa vapista meissä. 

Näyttää siltä että on olemassa syvä tukahduttaminen. Sen takia olemme luoneet korvaavia sanoja. Läntisessä maailmassa ei sanota, "Me harrastamme seksiä". Sanotaan, "Me rakastelemme" [make love]. Se on korvaava sana - ja valheellinen, koska rakkaus on täysin eri ulottuvuus. Seksin harrastaminen on seksin harrastamista [having sex], se ei ole rakastelemista. Rakkaus saattaa sisältää seksiä, mutta rakkaudella on kokonaan eri laatu.

Emme koskaan puhu suoraan kuolemasta. Jos joku kuolee, käytämme korvaavia sanoja. Sanomme että hän on mennyt Isän luo, tai hän on mennyt taivaaseen. Kuolemaa ei koskaan kohdata suoraan. 

Olemme luoneet monia epärehellisiä ilmiöitä seksin ja kuoleman ympärille. Jos kaksi ihmistä menee naimisiin, seksiä ei edes mainita - ja he menevät naimisiin seksin vuoksi! Olemme luoneet suuren illuusion avioliiton ympärille, mutta paljas, alaston tosiasia on seksi. Olemme luoneet rituaalin, suuren avioliiton rituaalin, vain kätkeäksemme tosiasian. Miksi?

Miksi on olemassa tabu vain näistä kahdesta asiasta? Ne liittyvät syvästi toisiinsa. Syy niiden suhteeseen on tämä: Ensinnäkin, sinä synnyt seksistä, syntymä on seksiä. Ja syntymä ja kuolema ovat yhden asian kaksi napaa. Syntymässä kuolema on kätkettynä. Siitä syystä ihminen tulee tietoiseksi syvästä suhteesta seksin ja kuoleman välillä. Kuolema ei voi tapahtua ilman seksiä, aivan kuten syntymä ei voi tapahtua ilman seksiä. 

Traagiset ihmiskohtalot ja liian varhain päättyvät elämät ympäröivät minua. Tunnen melkein syyllisyyttä omasta elämästäni, mutta maailma ei pyöri minun ympärilläni; meillä jokaisella on oma tarinamme, vaikka ne saattavat hetkellisesti sivuta toisiaan. 

Onko oikein kertoa tarina, johon sisältyy kaksi muuta tarinaa, mutta näkökulma on kokonaan kolmannen kertojan? Tarina on rehellinen, niin rehellinen, että se saattaa saada satunnaisen lukijan  kiusaantuneeksi. Omalla oudolla tavallaan se on muistokirjoitus, vaikka joku voisi sanoa että se halventaa edesmenneitä - mutta eikö se tosiasiassa kerro enemmän juuri minusta, minun suhteestani heihin. Tai sitten se on tunnustus, ilman katumusta, ilman synnintuntoa (jos on ollut jotain katumista, olen katunut ja sovittanut kauan sitten); nyt viimeistään poljen jalkoihini sädekehäni, jos joku vielä on kuvitellut minulla sellaisen näkevänsä. En silti sanoisi olevani huono ihminen... enkä hyvä ihminen; olen vain ihminen - en täydellinen, mutta kokonainen. 

On kai aivan luonnollista että omaksumme eri rooleja eri ympäristöissä, eri ihmisten kanssa. Toki se on paljolti kohteliaisuutta ja muiden huomioimista, mutta joskus minua on häirinnyt kovastikin miten varsinkin henkisessä yhteisössä sinun odotetaan olevan tietynlainen, parempi ja pyhempi kuin olet. Se voi tuntua ikään kuin näyttelemiseltä, naamion takana piileskelyltä. Puhumattakaan siitä, että totta kai blogikirjoituksissa yrittää olla - ja on helppokin olla - henkevä, mutta minä olen myös lihaa ja verta, eivätkä ajatuksenikaan aina ole niin yleviä; minulla on useinkin "likainen" mieli - jokainen ymmärtää mitä tarkoitan, vaikka en itse asiassa pidä kyseisestä sanasta tässä yhteydessä, sillä ei siinä ole mitään likaista! 

Joka tapauksessa on aika lunastaa vanha lupaus, jonka kirjasin tämän blogin esittelytekstiin kauan sitten, että kirjoitan kaikesta..."välttämättä raadollisempiakaan aiheita" (vaikka sekin sana on ihan yhtä kyseenalainen). Yhtälailla kuin henkisyys on osa ihmisyyttä tavalla tai toisella, niin on itsestään selvästi myös ruumiillisuus, ja ruumiillisuuteen kuuluu hyvinkin olennaisena seksuaalisuus. Minä olen hyvin yksityinen persoona, ja kai aika tarkka imagostanikin... Toisaalta haluankin järkyttää niitä mielikuvia joita muilla ihmisillä voi minusta olla; ne ovat todennäköisesti yksipuolisia. Sittenkin tämän julkaiseminen on ollut pitkän harkinnan takana: olen kypsytellyt tätä melkein vuoden päivät. Takarajaksi asetin tämän päivämäärän, koska se on sen henkilön kuoleman vuosipäivä, josta kohta kerron. Harkittavana oli sekin, julkaisenko kirjoituksen avoimesti tässä blogissa, vai ihan toisaalla täysin anonyymisti. Tämä kirjoitus on vähän kuin julkaisisin alastonkuvia itsestäni - riisuudun henkisesti paljaaksi. Tämän henkilökohtaisemmaksi ei voi mennä ilman että menee jo pornon puolelle. 

Helmikuussa 2020 kiinnitin huomiota siihen, että vanha kaveri, jonka tunsin henkilökohtaisesti, ei vastoin tapojaan ollut julkaissut mitään Facebookissa kuukauteen, eikä hän vastannut viestiini. Hän oli kertonut kärsineensä sydäninfarktista, ja saaneensa nitrot, mutta jatkoi silti elämäntapaansa johon kuului runsas kaljoittelu. 

En edes uskonut häntä tuolloin, vain muutama kuukausi oman sydänleikkaukseni jälkeen, koska hänellä oli historiansa terveydestään valehtelussa huomion hakemiseksi: kauan sitten hänellä oli muka syöpä, ja kun se paljastui valheeksi, se suututti minua koska työskentelin siihen aikaan vapaaehtoisena saattokodissa; hänen oli pakko pyytää minulta anteeksi, ennen kuin saattoi taas vierailla luonamme. Hän niin ikään valehteli silloiselle seurustelukumppanilleen olevansa sairaalassa, ja kumppani oli turhaan yrittänyt käydä häntä katsomassa.

 Nyt aloin epäillä, että hän saattaisi olla kuollut. Mitä enemmän aikaa kului, sitä vakuuttuneempi olin asiasta. Huhtikuussa yhteinen tuttava Facebookissa sitten kertoikin saaneensa tietää että näin on käynyt, mutta ei tiennyt mitään yksityiskohtia. Kerroin toiselle yhteiselle kaverille, joka sitten soitti väestörekisteriin, josta selvisi että hän oli todella kuollut jo tammikuussa.

Se ei ollut järkytys. Yhtään kyyneltä en hänen takiaan ole vuodattanut. Päinvastoin, harvoin on kenenkään kuolema kirvoittanut sellaista huumoria ja naurua kuin minun ja tuon yhteisen kaverin välillä spekuloidessamme asialla ennen varmistuksen saamista - eikä toki pahalla! Jos haluat että sinua surraan kuoltuasi, sinun pitää elää sillä tavoin että joku jää kaipaamaan sinua. Ei kukaan muutu enkeliksi heti kuoltuaan. 

Minä vuonna 2001

Kaveri, jota tästä eteenpäin kutsun nimellä Jorma (englanniksi Dick 😜) - joka ei siis ole hänen oikea nimensä - oli edesmenneen puolisoni kaveri, jonka hän oli tuntenut kauan ennen minua. Puolisoni tutustutti minut häneen samana vuonna kun mekin tutustuimme, eli 1997. Kanssakäymisemme oli alussa aika kiusallista - jos jäimme hetkeksi kahden huoneeseen, olimme hiljaa. Mutta puolisoni kertoi Jorman sanoneen hänelle kahden kesken, tietenkin kännissä, että hän haluaisi nuolla minua kauttaaltaan, ja se kiihotti minua suunnattomasti! Siitä lähtien voi sanoa, että masturboidessani yleisin fantasiani oli hänen kanssaan oleminen.
Suhtautumiseni häneen oli usein koetuksella sen takia, että hän yksinkertaisesti oli hyvin vaikea persoona, joka valehteli, huijasi, varasti, haastoi riitaa: usein hän järjesti puolisonikin pulaan, ja yhtä monta kertaa sai anteeksi. Toisaalta se oli tavallaan vain osa hänen viehätystään, sen lisäksi että hän oli olemukseltaan miehinen mies: hän oli tyypillinen "renttu", kaikkea muuta kuin ihanteellista poikaystävä-ainesta. Heidän keskinäisessä kanssakäymisessään alkoholi oli aina vahvasti mukana, Jorma oli taattu ryyppykaveri - tosin sillä edellytyksellä, että puolisoni tarjosi. Nuo kaksi ansaitsivat toisensa. Mutta se mikä puolisossani oli huonoa, oli vain tietynlaista heikkoutta, tai herkkyyttä, joka altisti hänet huonoille tavoille, ei mitään sinänsä pahaa.  
Kun jouduimme asumaan muutaman kuukauden maalla, Jorma oli ainoa joka tuli kyläilemään luoksemme. Silloin ryyppäsimme kerran kaikki kolme yhdessä ja leikimme "totuutta vai tehtävää", jolloin pyysin häntä laskemaan housunsa ja näyttämään itsensä edestä ja takaa, ja hän teki samoin minulle. Puolisoni sanoi kahden kesken minulle, että hän voisi suostua siihen että minä panisin Jormaa, mutta ei toisinpäin.

Minä ja puolisoni menetimme neitsyytemme toisillemme, mutta en paljon muista meidän seksikerroistamme, eikä hän varsinaisesti ollut siinä mielessä täysin minun tyyppiäni (enkä minäkään hänen, koska hän oli hulluna lihaksiin!). Seksielämämme ei koskaan ollut kovin aktiivista. Minä olisin tuohon aikaan pikemminkin tarvinnut miehekkään Top-miehen, joka tietää mitä tahtoo ja osaa ottaa, en toista minun laillani "söpöä" kaveria, joka on yhtä epävarma kuin minäkin (käytännössä olen aina ollut versatile, ja iän myötä liukunut enempi toppiin päin). 

Vuosia jälkeenpäin olen oivaltanut yhtä sun toista meidän suhteestamme, mutta ei hyödytä mitään kaivella sitä enää, eikä se tekisi oikeutta hänelle, vaikka enemmän se taitaisi tahrata minun rakkauteni häntä kohtaan: tuska, jota koin hänen kuoltuaan, oli aitoa, joten täytyi olla myös rakkautta. Rakkaus on rakkautta ja seksi on seksiä. 

Päästyämme takaisin kaupunkiin, petin puolisoani yhden kuukauden aikana neljä kertaa kahden eri ihmisen kanssa (siihen aikaan seuranhaku-kanava oli teksti-tv), ja salasin sen ilman tunnontuskia seuraavat pari vuotta, kunnes puolisoni yhtenä yönä sattui kerran pettämään minua eikä pystynyt pitämään sitä sisällään; en voinut siinä tilanteessa antaa hänen uskoa että hän olisi minua huonompi. Saimme asiat puhuttua, ja se tuntui vain vahvistavan suhdettamme sillä kertaa. Hän oli aina hyvin mustasukkainen minusta, mutta minua hänen kertomuksensa - vaadin saada kuulla kaiken yksityiskohtia myöten - seikkailustaan nuoremman pojan kanssa puistossa lähinnä kiihotti.
Vuosia myöhemmin olimme puhuneet puolisoni kanssa joskus kolmen kimpasta, ja kerran yöllä kännissä hän toi meille puistosta löytämänsä Thai-pojan. Pidän aasialaisista, mutta sillä kertaa en ollut juurikaan innostunut, koska en ole niin spontaani: se oli liian yllättävää. Yritimme silti. Melko pian  puolisoni häipyi paikalta ja minä jäin pojan kanssa kahdestaan sohvalle ja otin häneltä suihin, vain koska hän halusi... nähdessään sen puolisoni järjesti kohtauksen, huusi ja paiskoi ovia! Poika lähti. 

Puolisoni oli kerran koiranhoitajana sukulaisten luona, ja sekä minä että Jorma olimme siellä yötä. Lämmitimme saunan, ja puolisoni maanittelun myötä Jorma tuli kanssani lauteille kahdestaan. Puolisoni oli vain tyytyväinen että tulimme toimeen. Tuolloin sanoin hänelle että "hyvältä näyttää" - mietin tuota yksinkertaista repliikkiä etukäteen kovasti, ja siihen oli paljon ladattu.
Olimme tunteneet jo noin 10 vuotta, kun otimme Jorman meille alivuokralaiseksi silloiseen isoon keskusta-asuntoomme. Hän maksoi vuokransa suoraan minulle, eikä siinä ollut koskaan mitään huomauttamista... puolisoni sen sijaan jätti joskus osuutensa maksamatta. Onneksi tuttu vuokranantaja lopulta katsoi sitä läpi sormien.

Kerran kännissä puolisoni sanoi että Jorma saisi maistaa kaluani, minkä hän sitten hetken epäröityään tekikin, pikaisesti, puolisoni nähden. Noihin aikoihin tapanani oli kotibileissä joskus riisuutua alasti homomies-porukassa, ja niin tein kai muutaman kerran hänenkin läsnäollessaan, ja kerran tosi kännissä (koskaan en ole ollut niin kännissä kuin sen kerran) otin häneltä pikaisesti suihin kahden muun miehen nähden, kun puolisoni oli vessassa. Mutta sanottakoon vielä, että vaikka puolisollani oli kavereita kylässä joka viikko ja hän joi monta kertaa viikossa, minä harvoin osallistuin, ja join lopulta suunnilleen pari kertaa vuodessa. Se oli vastareaktio hänen juomiseensa, joka ärsytti minua suunnattomasti. 

En muista miten se lähti, mutta minä olin se joka aloin hyvin tieten tahtoen - ja täysin selvin päin - vietellä Jormaa, ja se johti siihen että kerran kun puolisoni oli poissa, Jorma kutsui minut vähän arkaillen huoneeseensa. Hän kutoi sukkaa, kuten hänellä oli tapana, ja istuin hänen viereensä sohvalle. Suutelimme (hän oli hyvä suutelija!). Imimme toisiamme 69-asennossa, hän päälläni, ja nuolin hänen peppuaan. Kumpikaan ei tullut, mutta se oli tavattoman kiihkeää. Myöhemmin olisin halunnut uusinnan, mutta Jorma ei siihen suostunut - ehkä hänellä oli omantunnon tuskia, ja kun hän sitten vielä riiteli puolisoni kanssa jostain tapansa mukaan, aloin kai tuntea itsekin jonkinlaista katumusta ja pyrin aktiivisesti unohtamaan koko jutun.  Lopulta, noin 5-6 vuotta myöhemmin, hän muutti pois, mikä oli helpotus kaikille.

Sattumalta kävi niin, että mekin pian muutimme, ja aivan hänen lähelleen. Mutta jo sitä ennen olin alkanut viestitellä Jorman kanssa. Jatkoimme sitä muutettuamme, jopa niin että kerrankin hän ja puolisoni ryyppäsivät kotimme parvekkeella, minä istuin tietokoneella selvinpäin, ja hän viestitteli kanssani puhelimellaan, miten olisi halunnut tulla aiemmin suihkuun kanssani. Sovimme jo että menisin hänen kanssaan saunaan, mutta hän perui sen ilmiselvällä tekosyyllä viime tipassa.
Sitten puolisoni kuoli, eikä siitä sen enempää.
Jorma sanoi minulle välittömästi sen jälkeen pelkäävänsä että hän on varmasti seuraava.

Hän kieltäytyi ehdottomasti tulemasta hautajaisiin, käyttäen aika kovia sanoja; jotkut muut enemmänkin loukkaantuivat minun puolestani, mutta minä taisin ymmärtää että se oli hänen reaktionsa menetykseen, mitä hän ei muulla tavoin osannut käsitellä. Sikäli on kuitenkin vain oikeudenmukaista, että hänen hautajaisensa ovat tapahtuneet todennäköisesti kaikessa hiljaisuudessa, ilman että kukaan hänet tuntenut on osallistunut, koska kukaan ei yksinkertaisesti ole tiennyt (kokonaan toinen asia on se, moniko hänet oikeasti tuntenut olisi halunnut osallistua). 
Seuraavan vuoden alussa kun muutin omaan asuntoon ja aloin jo kaivata miesseuraakin, Jorma tarjoutui tulemaan kanssani saunomaan - asunnossani oli oma sauna - ja varmistin vielä, että tietäähän hän että haluan seksiä.
Mutta sitten yhtä-äkkiä rakastuin, ja muutin syksyllä toiseen kaupunkiin. Yllättäen Jorma soitti minulle, mikä oli ennen kuulumatonta, hän oli kännissä ja sanoi, "Mä tulen rakastamaan sua ikuisesti". Humalaisen horinoita, mutta hämmennyin, enkä voinut sanoa siihen muuta kuin että minullakin oli aina ollut "tunteita" häntä kohtaan.  Oli toki, nimittäin himon tunteita. Ei hän ollut minulle edes "kaveri", vaan pelkkä objekti, ihmisenä en häntä tuntenut enkä pitänyt kiinnostavana. Vaikka hän lihoi huomattavasti ja alkoi näyttää vanhemmalta kuin minä, vaikka oli muutaman vuoden nuorempi, minä yhä halusin häntä. Jos mahdollista, hänestä tuli minun silmissäni vain seksikkäämpi. Olin varmasti viimeinen mies maan päällä joka halusi häntä. Harmi, että hän ei osannut arvostaa sitä tarpeeksi. Kun edesmennyt puolisoni lihoi, sanoin että olin aina pitänytkin ennen kaikkea hänen persoonallisuudestaan; Jorman persoonallisuudessa ei ollut mitään mistä pitää. 

Vuosia sitten kesällä muutimme takaisin vanhaan kotikaupunkiini. Joulukuussa Jorma pyysi minut luokseen, ja lähdin nopeasti ennen kuin hän ehtisi muuttaa mieltään. Melkein heti ovesta astuttuani hän otti minusta kiinni ja suutelimme kiihkeästi; riisuimme vaatteemme, otin häneltä suihin, ja sitten hän pani minua: Hän oli vasta toinen mies joka teki niin, edesmenneen puolisoni jälkeen. Tämä tapahtui uuden puolisoni tieten; Jorma jopa vieraili luonamme pian sen jälkeen. 

Kuten edelliselläkin kerralla, Jorma ei enää halunnut uudestaan, vaikka minä olisin ollut valmis koska vain; niinpä turhauduin, enkä enää edes odottanut mitään häneltä. Sitten kun vielä kutsuin hänet synttäreilleni 2019 ja hän kehtasi pyytää minulta sitä varten rahaa lainaksi, ja kun en suostunut, hän katkaisi kaiken yhteydenpidon muutamaksi kuukaudeksi... Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta ikinä, kun hän on minulta pyytänyt rahaa, ja tiesin varsin hyvin etten olisi saanut omiani takaisin. 

Ainoa asia, mitä minä voin kaivata tai katua hänen suhteensa, on se, etten koskaan saanut vuorostani panna häntä. Joskus saatan vieläkin fantasioida, että entä jos olisin kohdannut hänet ensin 1990-luvulla ja ollut silloin varmempi ja rohkeampi, millaista se olisi ollut, mutta se ei tarkoita että toivoisin elämäni menneen toisin. 

Ei hän ollut edes ainoa edesmenneen puolisoni kaveri, joka oli kiinnostunut minusta ja josta minä olin kiinnostunut, mutta ainoa, joka oli niin paljon mukana elämässämme ja jonka kanssa oli käytännössä mahdollisuus mihinkään. 

Tässä kirjoituksessa en käsittele syvemmin henkisyyden ja seksuaalisuuden vaikeaa suhdetta. En ole "asiantuntija" itsekään - onko kukaan? - kuten näkyy, minä vain elän elämääni. Joitain viitteitä siitä mitä buddhalaisuus asiasta sanoo, voi lukea sivulta "opillisia peruskäsitteitä", otsikolla, "Etiikka; viisi ohjetta". Buddhalainen näkökulma poikkeaa huomattavasti kristinuskosta, joka näkee syntiä kaikessa ja latelee käskyjä ja tuomioita Jumalan nimissä. Se ei ole niin musta-valkoista. Toki halu ja takertuminen aiheuttavat kärsimystä, tai vähintäänkin epätyydyttävyyttä (dukkha voidaan kääntää monella tapaa), mutta en ole niin pitkällä että haluaisin ryhtyä munkiksi. Olen ollut pisimmillään kolme kuukautta täydellisessä selibaatissa, edellisen puolisoni kuoleman jälkeen (ei liene tarpeen selittää mitä "täydellinen" tarkoittaa tässä yhteydessä). Se ei ollut ensimmäinen kerta, ja kokemukseni mukaan se ei suinkaan ole vaikeaa: se alkaa pian pyöriä omalla painollaan, ja kun seksuaaliset mielikuvat lakkaavat kun niitä ei ruokita eivätkä ne johda mihinkään, olosi on paljon seesteisempi kuin normaalisti. Tuolloin minun piti suorastaan väkisin lopettaa se - koska en aloittanut sitä tarkoituksella enkä aikonut elää loppuelämääni sillä tavoin - ja se vasta olikin vaikeaa! Väitänkin, että olisi helpompi elää kokonaan ilman seksiä. Se, että kaikki katoliset papit eivät siihen kykene, ei todista sitä vastaan. 

Joka tapauksessa buddhalaisittain on selvää, että edesmenneen puolisoni kanssa rikoin kolmatta ohjetta pidättäytyä "seksuaalisesta väärinkäytöksestä" - mutta silloin en edes ollut buddhalainen; sen sijaan nykyisen puolisoni kanssa en ole sitä rikkonut, joskaan en ole myöskään lupautunut seuraamaan viittä ohjetta - se ei ole mikään itsestäänselvyys, kuten ei ylipäänsä viiden ohjeen rooli Nichiren-buddhalaisuudessa, niin kuin voi lukea edellä mainitulta sivulta; joka tapauksessa kysymys on aikuisista, jotka yhdessä sopivat asioista ja ovat tyytyväisiä: se juuri on kolmannen ohjeen henki.  

Sangharakshitan huomio on paikallaan: on "hyviä munkkeja", jotka ovat "huonoja buddhalaisia", aivan kuten on "huonoja munkkeja", jotka ovat "hyviä buddhalaisia". Sangharakshitaa itseään syytettiin seksuaalisesta väärinkäytöksestä, ja jos asiaan liittyi hyväksikäyttöä ja pakottamista, mihin hän ainakin tietoisesti kiisti syyllistyneensä, se pitäisi paikkansa, mutta muuten voi saada vaikutelman että pelkästään tosiasia, että buddhalainen opettaja luopui munkkeudesta ja harrasti seksiä (toisten miesten kanssa), on joidenkin mielestä "väärinkäytös". Miesten välinen seksi ei buddhalaisuudessa ole - tai sen ei pitäisi olla - yhtään eri asia kuin heteroseksi: olen koonnut toiseen blogiini kirjoituksen, "Buddhalaisuus ja HLBTQ-ihmiset", jossa lisää aiheesta. 

Ote Sangharakshitan kirjasta Opas Buddhan Polulle (LIKE 2000):

...Ihminen kieltäytyy kokemasta kehon tuntemuksia, erityisesti seksuaalisuuteen liittyviä tuntemuksia. Tämä kieltäytyminen liittyy usein lapsena saatuun vääränlaiseen kasvatukseen. Voi esimerkiksi nähdä ihmisiä, jotka on kasvatettu siihen ajatukseen tai sellaiseen epämääräiseen tunteeseen, että keho on jollakin tavoin hävettävä tai, että se ei ole ainakaan niin jalo, niin korkealle arvostettava kuin mieli. Samalla tavoin joihinkin ihmisiin on iskostettu sellainen ajatus, että seksuaaliset tunteet ovat syntisiä. Kaikki tällaiset ajatukset ja tunteet ovat perintöä kristinuskosta. Vaikka me olemme varmasti monilla tavoin kasvaneet ulos kristinuskosta, tai ainakin kasvaneet ulos kristinuskon dogmeista ja kirkon valvonnasta, nämä asenteet ovat hyvin laajalle levinneitä ja aiheuttavat edelleen paljon vahinkoa. Voimme lukea Wilhelm Reichin erääksi suureksi ansioksi sen, että hän on tutkinut koko tätä aluetta hyvin perusteellisesti ja on osoittanut aivan selvästi kuinka lapsen miellyttävien fyysisten tuntemusten estäminen voi johtaa siihen, että ihminen aikuisena kieltää rampauttavalla tavalla koko elämänvoimansa.

Kristinusko näkee kovasti vaivaa seksin takia: kun kristityt puhuvat "moraalista", kyse on lähes aina yksinomaan seksistä. Sitä paitsi monet uskovaiset, jotka ryntäävät nuorina naimisiin, tekevät sen tasan yhdestä syystä: silloin he saavat luvallisesti harrastaa seksiä! Se, jos mikä, on tekopyhää. 

En yritä käyttää buddhalaisuutta puolustuksenani, vaan sanon vain etten koe tässä asiassa ristiriitaa, toisin kuin parikymppisenä henkisenä etsijänä. 

Vielä haluaisin muutamalla sitaatilla kosketella japanilaista kulttuuria, jonka piirissä nimenomaan harjoittamani Nichiren-buddhalaisuus on syntynyt, ja sen suhdetta seksuaalisuuteen. Japani on ollut poikkeus jopa buddhalaisten munkkien selibaatin suhteen - viittaan edelleen sivulle "opillisia peruskäsitteitä: etiikka; viisi ohjetta". 

Luen juuri Cambridgen yliopiston kulttuuri-antropologian professorin, Alan Macfarlanen kirjaa, Japanin sydämessä (Atena Kustannus Oy 2008), josta seuraavat otteet:

...Japanissa vallitsee myös proosallinen ja monien länsimaalaisten mielestä varsin järkyttävä suhtautuminen ihmisruumiin näyttämiseen ja seksuaalisuuden äärimmäisyyksiin, joita pornografinen teollisuus harrastaa. Prostituutioon on aina suhtauduttu erittäin hyväksyvästi, ja geishojen käyttö viihdetarkoituksessa on ollut yleistä. Varhaiset matkalaiset häkeltyivät poikaprostituution avoimuudesta. [...] Pompe van Meerdevort pani 1800-luvun alussa merkille, että "japanilaiset eivät pidä vapaata seksielämää huonona asiana eivätkä varsinkaan syntinä, joten sana 'pahe' ei ole sille oikea..." [...] ...Seksi on japanilaisille neutraali aihe. Seksin haluaminen on luonnollista. On täysin normaalia rakastella vastakkaisen sukupuolen kanssa, tai vaikka saman. Pornografia, joka on ollut laajalle levinnyttä aina 700-luvulta asti, mielletään taiteeksi siinä missä mikä tahansa muukin taide - ruoanlaitto, kalligrafia tai miekkailu. Seksuaalinen käyttäytyminen opitaan siinä missä instrumentin soittaminen tai teeseremonian oikeoppinen järjestäminen. Seksi on pitkään ollut erittäin tärkeä osa ihmiselämää. [...] Kun Isabella Bird kävi Isen suuressa shintolaispyhätössä, hän pani merkille että pyhätön vieressä oli porttola. Seksiä ja uskontoa ei pidetty keskenään ristiriitaisina. Länsimaalaisten kahtalainen suhtautuminen ruumiiseen, jota pidetään toisaalta jumaluuden ilmiasuna ja jumalan kuvana ja toisaalta synnin ja kiusauksen täyttämänä, on japanilaisille tyystin käsittämätön. Heidän mielestään on järjetöntä ajatella, että ruumista koskisivat hyvän ja pahan käsitteet yhtään sen enempää kuin moraali liittyy syömiseen tai ulostamiseenkaan, joskin kumpaakin koskevat toki säädyllisyys ja hyvät tavat. [...] Ruumis on pelkkä ruumis: se syö, ulostaa, harrastaa seksiä ja kuolee. Mitä muuta siitä voisi sanoa? Toisaalta japanilaisten eroottinen traditio on intialaisen vastineensa ohella yksi maailman kursailemattomimmista ja suorasukaisimmista. Japani häkellyttää meitä viattomuudellaan, mutta se myös järkyttää suorasukaisuudella ja vapaudella, jonka se seksualisoidusta ihmisruumiista nauttimiselle sallii. Seksiä tunnutaan käsittelevän tyynesti nautintona josta voi riemuita ja josta voi keskustella samaan tapaan kuin ruoasta, juomasta, taiteesta ja seurasta. Seksuaalisilla suhteilla ei ole hengellistä ulottuvuutta, eikä niihin liity vaaraa, paitsi mahdollisesti terveydelle. Seksi on seksiä, ei symboli yhteydestä Jumalaan tai toiseen ihmiseen niin kuin kristillisessä perinteessä. Itse asiassa seksiä ajatellaan olevan kahtalaista: seksiä nautinnon ja seksiä lisääntymisen vuoksi. Seksi yhteyden välineenä on harvinaisempaa. Mutkaton asenne tekee seksistä maksamisenkin varsin vähäpätöiseksi... [...] Mitä seksiin tulee, niin en tiedä toista kulttuuria, joka olisi länsimaisesta perspektiivistä katsottuna niin selvästi viattomuuden ja irstauden välissä. Monet japanilaiset taas ovat ajatelleet jo pitkään, että länsimaiset seksuaalikäsitykset ovat syvästi tekopyhiä, syyllisyyden läpitunkemia, irstaita ja omituisen mystisiä.

Tästä meillä olisi paljon opittavaa! Tämänkin takia tämän kirjoituksen julkaiseminen puolustaa paikkaansa ja sen myötä ylitän myös itseni länsimaisen, kristillisen kulttuurin kasvattina. 

Henkisesti koen jo jotain saavuttaneeni elämässä - ei toki niin että olisin millään tapaa "valmis"; ruumiin kokemukset ovat osaltani jääneet vähäisemmiksi, olen elänyt enemmän mielessäni. 

Vaikka tämä kirjoitus saattaa olla hiukan "tuhma", eihän se ole oikeasti juuri mitään. Tosiasia on, että pystyn laskemaan kaikki miehet, joiden kanssa olen harrastanut minkäänlaista seksiä - kerran tai useammin, koko elämäni aikana - kahden käden sormilla! Ja jos oikein ajattelee, niin onko se sitten huono asia... ei kai kokemus kaikessa ole välttämättä hyväksi. Sitä paitsi introvertiksi taidan olla melko kokenut sikäli että olen jo toisessa pitkässä parisuhteessa. 

On helppo ajatella, että kunpa olisin nuorena ja kauniina ollut rohkeampi, heittäytynyt lutkaksi ja jakanut p***että (huolimatta siitä miten negatiiviseksi lauseen voi tulkita, minä en tarkoita sitä niin: mitä pahaa siinä on, jos se sinulle sopii? Melkein kadehdin heitä, jotka siihen pystyvät.), mutta kuka tietää mihin suuntaan se olisi minua muovannut, miten huonoja kokemuksia olisin saanut. Siihen aikaan olin niin uskomattoman viaton, että se olisi todella voinut vahingoittaa minua. Sittemmin elämä on karaissut. 

Ei se ole välttämättä aina kiinni halusta, ei periaatteista eikä ulkonäöstä, vaan persoonallisuudesta. Introvertille satunnaiset seksisuhteet aina uusien vieraitten ihmisten kanssa voivat olla todella rasittavia. Minun ongelmani on se että ajattelen liikaa yläpäällä.