Takaisin alkuun ja eteenpäin

 

Tämän kirjoituksen siemen oli pitkään osana sivua "Harjoitus", mutta poistin sen ja muokkasin uusien oivallusten myötä erilliseksi julkaisuksi, nyt kun vuosi on taas vaihtunut ja oli aika asettaa uusia tavoitteita ja toiveita. 

Nichiren-buddhalaisista koulukunnista ehkä ennen kaikkea Soka Gakkai International korostaa sitä, että Daimokua voi lausua jonkin tietyn päämäärän saavuttamiseksi, jopa täysin materiaalisen päämäärän, kun vain päättää niin ennen harjoitusta. Tätä on usein kritisoitu myös toisten Nichiren-buddhalaisten koulukuntien toimesta materialistiseksi käsitykseksi, joka on vierasta buddhalaisuudelle. Sitä on puolusteltu niin että saadessaan konkreettisia todisteita harjoituksensa vaikutuksesta, harjoittaja ennen pitkää kääntyy tavoittelemaan pikemminkin henkistä kehitystä. 

Tuollainen käsitys todellakin muistuttaa tiettyjä New Age-oppeja - usein mainitaan nk. "vetovoiman laki". 

Edes vielä kristityksi tunnustautuessani en halunnut rukoilla mitään tiettyä lopputulosta tai jonkin konkreettisen päämäärän toteutumista. Se tuntui minusta liian egoistiselta. Se on aivan sama asia, ja silti juuri niin monet kristityt tekevät, joten heidän on kyllä turha arvostella. 

Toki Jeesus sanoi Johanneksen evankeliumin mukaan (Joh.14:14): "Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen", mutta se pitää suhteuttaa hänen muihin sanoihinsa: "Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään" (Matt.6:8); "Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät" (Luuk.11:13). Pyhä Henki, Elämän Leipä, henkinen ravinto... Isä meidän-rukouksen "leipä". En mene siihen sen syvemmälle, koska se ei kuulu buddhalaisuuteen. Nämä sanat ovat raamatusta, mutta näkökulma on universaali. Henkinen kehitys, valaistuminen, on ensisijainen päämäärämme. Kaikki muu mahdollinen hyvä on sivutuotetta. 

Stephan Pastis: Helmiä sioille

Oikeasti ihminen ei voi tietää mikä hänelle on parasta (tai yhtä hyvin toiselle). Kun puolisoni kuoli äkillisesti ja yllättäen, se osoittautui kenties koko tähän astisen elämäni parhaaksi yksittäiseksi tapahtumaksi, vaikka se tietenkin sillä hetkellä tuntui suurelta tragedialta. Ja kuka voi sanoa etteikö se olisi ollut parasta myös hänelle, varsinkin jos uskoo ettei elämä pääty kuolemaan; hänen elämänsä oli täysin jumissa. Ja olisiko mieleenikään tullut rukoilla että hän kuolisi - ei tietenkään! Elämä ("jumala")  löytää keinot. Viittaan usein tuohon tapahtumaan, koska se oli minun elämässäni kuin "vuosi 0", ja elämäni jakaantuu aikaan "ennen" ja "jälkeen". 

Todellinen onni löytyy ihmisestä itsestään, ei ulkopuolelta. Miksi odottaa ihmettä, kun itse elämä on ihme. En harjoita jonkin tulevan palkkion toivossa, vaan harjoituksen välittömän positiivisen vaikutuksen vuoksi. New Age-terminologialla, hiukan kieli poskessa, voisi sanoa että "värähtelytaso nousee"; äänihän on värähtelyä, ja se tuntuu todella kohottavalta koko olotilassa.

Sittemmin en kuitenkaan halunnut tuomita konkreettisen päämäärän asettamista, vaan aloin itsekin lausua myös tiettyjen huolenaiheiden puolesta - oli sitten kyse vaikka rahasta; tämä muutos taisi tapahtua valmistautuessani sydänleikkaukseen: otat asian joka painaa, ja jätät sen Elämän haltuun. Kävi miten kävi, tiedät että kaikki menee kuitenkin parhain päin, niin kuin on tarkoituksenmukaista. Tarvittiin lisää kokemusta lisäämään ymmärrystä, kuten usein on laita, mutta sekin oli vain yksi vaihe henkisellä polullani, sillä lopulta kuitenkin muutin taas mieleni joulukuussa 2020. 

Olin suorittanut aamu-Gongyon itseni ja oman elämäni hyväksi, ja ilta-Gongyon läheisteni ja maailman hyväksi, luetellen yksittäisiä asioita ja miten toivoin niiden sujuvan, mutta muistin sitten miten juuri puolisoni kuoleman jälkeen pitkään koin Elämän virran kantavan minua eteenpäin ja kaiken menevän juuri niin kuin on tarkoitus. Silloin olin vieläpä lakannut rukoilemasta, ainoastaan meditoin hiljaisesti. Löydettyäni muutaman vuoden päästä Nichiren-buddhalaisuuden, koin mantran olevan kaipaamani avain virittämään minut Maailmankaikkeuden rytmiin entistäkin paremmin. 

Tähän puhtaaseen lähtökohtaan haluan nyt palata jälleen. Voin toki omistaa harjoitukseni itselleni tai läheisilleni yleisesti, mutta se riittää - uskon ja luottamuksen asenne on ainoa mitä tarvitaan: eikö ole merkki epäluottamuksesta, että luettelet mitä haluat ja miten elämän mielestäsi pitäisi sujua? 

Lähinnä tavan vuoksi tein vielä tässä vuoden vaihteessa netissä Tarot-tulkinnan tulevalle vuodelle, sekä kirjoitin ylös tavoitteeni, jotka sitten suljin sinetöityyn kuoreen. Aiemmin olen luopunut joistain uuden vuoden perinteistäni, ja nyt kiinnitin huomiota miten väsähtäneeltä tämäkin tuntui. Totta kai ihmisellä pitää ja saa olla tavoitteita, unelmia ja toiveita, mutta kun kokoan niitä yhteen ikään kuin velvollisuudesta, tekemällä tehden, ja toistaen itseäni, siitä tulee merkityksetön lista. 

Tarot-tulkinnan pitäisi puolestaan olla oivalluksia herättävä, mutta se tuntuu aina turhan negatiiviselta, ongelmia osoittelevalta, ja aivan suotta. Jos sen on määrä antaa inspiraatiota, positiivisempi lähestymistapa olisi tehokkaampi. Näin ollen saatan luopua vastedes viimeisistäkin vanhoista uuden vuoden perinteistäni. 

Elämän isoimpia kysymyksiä tuntuu olevan usein raha, vaikka se onkin hyvin pinnallinen asia. Viime vuosi oli minulle koronasta huolimatta taloudellisesti erinomainen, pakko todeta. Silti suuremmat asiat ovat puhtaasti henkisiä, ja sitä kohti kulkekoon pyrkimykseni...

Onnenkeksin ennustus vuodelle 2021