JOULU

Omatekoinen kranssi

Lapsuuden jouluja 1970-luvulla ympäröi muistoissani maaginen hohde. Totta kai lahjat olivat aina pääasia - ruualla ei ollut minkäänlaista roolia minulle, niistä en muista yhtään mitään. Sain sukulaisilta paljon paketteja, vaikka kukaan ei varmasti ollut kovin varakas. Mutta esimerkkinä siitä miten lapsi iloitsee pienestäkin, voin kertoa parhaiten muistamastani lahjasta: sain ison suklaamunan (kyllä, joululahjaksi), jonka sisältämä yllätys oli pikkiriikkinen muovinen Disneyn Pinokkio. Siitä lähti seikkailurikas leikki, jossa kuusen koristeetkin saivat olla mukana. 

Muistan myös sen tunteen, kun sitten teini-iässä tajusin että joulu ei enää ollenkaan tuntunut samalta kuin ennen. Nuorena kehitin tietyn kaavan, jolla sain jouluuni jotain sisältöä: huolehdin siitä että sain aina lahjaksi uuden Disneyn jättikirjan, joita tuohon aikaan julkaistiin vuosittain; makeisia, joita yleensä tulikin yllin kyllin muutenkin; itse valitsemaani uutta musiikkia (C-kasetilla) ja sittemmin myös jokin elokuva VHS-kasettina. Omalla tavallaan myös sen ajatteleminen tuntuu nyt hyvin nostalgiselta. Samu Sirkan joulutervehdys toki kuuluu niin ikään jouluun, ainakin periaatteessa, vaikka sitä ei joka kerta tulisi katsottua edes. Sen toisen, lumiukko-jutun, tiedän vain nimeltä - en ole koskaan katsonut. 

Ennätyksellinen jouluateria 1994: 12 ruoka-
lajia lisukkeineen.

Kun minusta päälle parikymppisenä tuli kasvissyöjä (lakto-ovo-vegetaristi), panostin jouluihin kunnolla, asuessani vielä äitini ja pikkuveljeni kanssa. Käytin yleensä Voi hyvin-lehden reseptejä ja tein kirjaimellisesti "sen kymmenen sorttia"; alussa mukana oli myös kokonainen lohi paistettuna. Tein jopa pipari- ja torttutaikinat itse, ja erilaisia makeisia, koska tuohon aikaan en käyttänyt edes valkoisia jauhoja ja sokeria. Täytyy sanoa, että perinteiset suomalaiset jouluruuat ovat aina mielestäni olleet vähän tylsiä, joten kehitin aivan omat perinteeni. Ainoastaan perunalaatikon olen sittemmin hyväksynyt joukkoon. 

Joulu Joulusaarella 1996 (kännykkäkuva paperi-
kuvasta, joten valo ei ole paras mahdollinen)

Sukulaisille ostelin tuolloin lahjaksi kaikenlaista "vaihtoehtoista", kehitysmaakaupoista ja luontaistuotekaupoista. En tainnut niinkään ajatella lahjan saajaa, kuin itseäni ja mitä minä halusin. 

Seimi ja Emilè

Joulu 1996 oli erilainen. Olin Viittakiven opistossa, ja vietin joulun japanilaisen pojan, Masakin, kanssa hänen suomalaisen enonsa ja tämän vaimon luona, osuvasti "joulusaarella" eli Julössä, Porvoon saaristossa, lähellä Tove Janssonin luotoa. Se oli erittäin tunnelmallista. Kun menimme saarelle, pääsimme sinne veneellä; lähtiessämme kävelimme jäätä pitkin! 

Seuraavan joulun, ja aina siitä eteenpäin, vietin uuden puolisoni kanssa Tampereella, jonne muutin. Säilytin omat perinteeni, mitä tulee ruokaan; kun parin vuoden kuluttua aloin jälleen syödä lihaa, meillä oli joulupöydässä kalkkunarullaa, sekä lammas- ja pororuokaa - ei kinkkua. Ensimmäistä yhteistä jouluamme varten ostin Tiimarista jouluseimen, sekä askartelin itse oveen kranssin, jossa oli mm. rypäleterttu ja vehnäntähkiä, mikä liittyi voimakkaasti yhtäältä Kristiyhteisön löytämiseen, toisaalta meihin kahteen; ne kulkivat mukana siitä asti. Puolisoni kuoltua 2015 se oli viimeinen joulu, jolloin laitoin ne esille ja sen jälkeen heitin pois.

Nöpö kuusen alla

Muutamana ensimmäisenä jouluna meillä oli myös kuusi, ainoastaan kerran ostettuna, muutoin se oli varastettu tai "löydetty", kerran jopa omasta metsästä kaadettu, kun vähän aikaa sellainenkin oli. 

Tein itse joulukortit tai teetin valokuvista, ja lähettelin melko isolle joukolle ihmisiä. Sittemmin innostus siihen hiipui, ja lähetin (ostetut) kortit korkeintaan kouralliselle. Muutama joulu on tainnut korttien osalta jäädä kokonaan väliin.

Ensimmäisestä joulustamme asti kävimme jouluyönä, keskiyöllä, Kristiyhteisön Ihmisen vihkitoimituksessa, ja joskus vielä hautausmaallakin sen jälkeen. Loppuvuosina puolisoni ei enää jaksanut lähteä kirkkoon, ja minäkin jätin sen väliin. 

Jouluaterialle pukeuduimme hyvin, ja pidimme myös oman rituaalimme. Lauloimme pari joululaulua ja luin seuraavat tekstit:

Joulu on juhlista kallein, lempeä, pehmeä, hellä. Joulu on hyvyyden ja anteeksiannon juhla, joulu on muistojen juhla. Ah joulu, avaa ovet ihmisten sielujen kätköihin! Vie heidät takaisin lapsuutensa viattomiin iloihin, anna heidän taas katsella toisiaan uskolla ja luottamuksella! Vaivuta heidät kerran taas lapsen ihanaan uneen ja anna heidän seurustella nukkuessaan enkelein kanssa! Avaa heidän korvansa kuulemaan luonnotarten laulua, että voisivat ottaa osaa paimenten iloon, ja avaa heidän silmänsä näkemään Betlehemin loistavaa tähteä, että idän tietäjien seurassa löytäisivät tien Kristuksen seimen luo! Amen. Olkoon niin.

- Pekka Ervast, 1921

Tule, Lapsi, sydämiimme, ja aseta siellä raivoava itsekkäiden toiveidemme tekemä myrsky; Ja kudo uudelleen ihmiskunnan kudos Sinun Valostasi, Sinun Elämästäsi, Sinun rakastavasta Tulestasi.

- Adam Bittleston: Meditatiivisia rukouksia

1997:Kuva, josta teetin
kortteja seuraavana vuonna

Ikimuistoinen joulu vietettiin Ähtärissä vuonna 2000, isältäni perimässäni mummon mökissä keskellä ei-mitään: tähtitaivas loisti yllä kirkkaana, kaupungin valojen himmentämättä, ja vain pakkanen paukkui puissa, muutoin oli aivan hiljaista. Jouluyön keskiyöllä pidimme oman hartaushetkemme, liittyen henkisesti samaan aikaan pidettävään Ihmisen vihkitoimitukseen: luimme evankeliumin, uskontunnustuksen ja Isä meidän-rukouksen; olen säilyttänyt sitä varten kirjoittamani muistilapun, missä on rukouksen teksti kultaisella tussilla. Juuri ennen joulua saimme kiinni kaksi kuukautta karkuteillä olleen kissamme, ja se oli ehdottomasti paras joululahjamme! Sen johdosta kirjoitin ja kuvitin puolisolleni lahjaksi satukirjan tapahtumasta, "Pieni mökki metsässä". 

Ainoan yksinäisen jouluni vietin 2015, puolisoni kuoltua marraskuussa. Halusin olla yksin. Kaikesta huolimatta juuri tuolloin koin aivan erityisesti minua ympäröivän Valon ja Rakkauden ilmapiirin! Pitkästä aikaa sain myös kyydin Kristiyhteisön joulukirkkoon pyynnöstäni. Ostin ruuat valmiina, ensimmäistä kertaa myös kinkkua, jota siitä lähtien

Lahja ystävältä
2015

onkin aina ollut joulupöydässä. Yhteinen ystävä antoi minulle lahjaksi enkelikynttilän, jota olen polttanut ainoastaan kerran seuraavana vuonna, saadakseni siitä kuvan: se on muisto tuosta joulusta. Edesmenneen puolisoni kanssa kauneimmat joululaulut jäivät vain puheeksi joskus aikanaan, nyt halusin mennä ja sain seurakseni toisen yhteisen ystävän. 

Nykyisen puolisoni kanssa olen tehnyt ruokia vain kohtuudella, kun edesmenneen puolisoni kanssa söimme niitä aina koko viikon! Kristiyhteisössä ainakin minä käyn jouluyönä, hän on ollut pari kertaa mukana, ja hautausmaalla sen jälkeen, sytyttämässä kynttilän edesmenneen puolisoni haudalle. Kauneimmissa joululauluissa olemme käyneet yhdessä joka vuosi - tämä koronavuosi on tietenkin poikkeus. Suosikkilauluni on epäilemättä Sydämeeni joulun teen: sopii hyvin myös tämän kirjoituksen henkeen. Kyllä minä voin sanoa kokevani joulumieltä, joskus enemmän, joskus vähemmän: se on anteliaisuuden henki, haluat ilahduttaa muita, läheisiäsi, ehkä jopa harjoittaa hyväntekeväisyyttä varojesi mukaan.  

Kristiyhteisön alttari jouluasussa

Miksi buddhalainen viettää joulua? Miksi ei? Sehän on enemmän nostalgisia traditioita kuin hengellistä sanomaa, ja toisaalta sen sanomankin takaa löytyy enemmän kuin pinnalta näkyy, onhan se ladattu vahvalla symboliikalla. Onkin tunnettu tosiasia, että Jeesus tuskin syntyi tähän aikaan vuodesta: Kirkko halusi syrjäyttää pakanallisen Auringon juhlan. 21.12. on talvipäivänseisaus, vuoden lyhin päivä, jolloin päivä ja yö ovat yhtä pitkät, sen jälkeen päivä alkaa pidentyä ja valo lisääntyä. Suomenkielen "joulu"-nimelläkin on pakanallinen alkuperä, toisin kuin englannin nimellä Christmas. Se voi vaikuttaa nurinkuriselta, mutta minulle juuri tämä tosiasia on jo pitkään antanut joululle enemmän merkitystä - se on enemmän kuin yhden uskonnon keksimä juhla. Pikemminkin joulun kristillisyys on vain ohut, päälleliimattu kerros. Jehovan todistajathan taas eivät vietä joulua johtuen juurikin sen pakanallisuudesta, eli he näkevät asian aivan päinvastaisessa valossa. 

Evankeliumien (Matteus ja Luukas) keskenään ristiriitaiset syntymäkertomukset ovat myyttistä kerrontaa. Rudolt Steiner otti ne niin vakavasti ja kirjaimellisesti, että sovittaakseen ristiriitaisuudet hänen piti kehittää oppi kahdesta Jeesus-lapsesta, mitä minä en ikinä ole voinut hyväksyä, vaikka muuten aikanaan paljon sain eväitä hänen kristologiastaan. Kolmen "itämaan tietäjän" ja heidän lahjojensa merkityksestä olen koonnut toiseen blogiini kirjoituksen: Kulta, suitsuke ja mirha. 

 Pekka Ervast on todennut joulun muistuttavan meille että valo voittaa pimeyden, totuus voittaa valheen, veljellinen rakkaus voittaa itsekkyyden ja vihan. Mystinen Kristus on sielun pimeydessä kirkkaasti loistava aurinko. Joulun henki on: Gloria in excelsis Deo et in terra pax hominibus bonae voluntatis! Kunnia Jumalalle taivaissa, ja maan päällä rauha ihmisille, joilla on hyvä tahto! 

Kirjassa "Kristus meissä" (1951) Pekka Ervast kuvaa näin: 

Jos hän [totuudenetsijä] tekee ensimmäisen kerran suuren ihmeellisen kokemuksen ja sitten lukee evankeliumeja, hän huomaa, että se, mitä kerrotaan Jeesus Kristuksen syntymästä, on juuri totta hänen itsensä suhteen henkisesti eli sielullisesti. Hän huomaa, että hän on ollut aivan kuin Joosef ja Maria. Sisässään hän on ollut kuin Maria; pyrkinyt kaikkea puhtautta ja kauneutta kohti, samalla kun se, mitä hän nimittää Joosefiksi, hänen miehinen järkensä, on kohteliaasti ja kunnioittavasti pysynyt syrjässä ja ihmetellyt, eikä hypännyt hänen silmilleen. Järki, arvostelukyky, on mielestään vanhempi kuin se ihmeellinen sielu, joka on kuin kaunis nuori tyttö, joka yht'äkkiä uskoo kaikkeen puhtaaseen ja kauniiseen, sillä järki on paljon elänyt ja nähnyt. Se ei kuitenkaan arvostele, vaan hämmästyy sitä, että sielussa puhkeaa nuoren tytön puhdas kaipaus. Järki astuu syrjään ja poistuu. Sitten tulee riemukas hetki, kun järjelle sanotaan: tuo on sinun omasi, älä pelästy, yhdy siihen. Järki pelästyy: kuinka minä uskaltaisin olla yhtä tuon puhtaan, nuoren tytön kanssa. Minähän olen mies, joka olen paljon kokenut... Mutta tulee hetki, jolloin on kuin järjelle puhuisi jumalallinen ääni: älä pelkää. Ja silloin järki tunnustaa tuon sielun omakseen ja auttaa sitä kaikella ajatuksellaan. Silloin se järki myöskin viisastuu uudella tavalla, ja puhdas sydän saa kuin voimaa ja tukea, suojelusta, tuolta järjeltä. Sillä järki silloin huomaa, että tuota ihanaa sydämen ruusua ei ole jätettävä maailman tallattavaksi, vaan sitä on suojattava, että se voi puolustautua ja taistella maailman arvosteluja ja epäilyksiä vastaan. Kun järki on antanut itsensä tuolle hienolle, puhtaalle sielulle - aivan kuin joku mies uskaltaa tunnustaa omakseen jonkun naisen - silloin sattuu semmoinen ihmeellinen, taivaallinen tapahtuma, että syntyy lapsi - ja se lapsi on Kristus. Kristus syntyy ihmisen sisällä, sydämessä tai sielussa. 

Joulupukin pajakylässä napapiirillä 1997

Pekka Ervast on ollut henkisessä elämässäni suuri vaikuttaja, jota on pakko kiittää yhä tänä päivänä, vaikka näyttäisi että olen etääntynyt kauas hänen ajatuksistaan. Parhaimmillaan omistin varmaan kymmenittäin hänen kirjojaan, joista olen säilyttänyt ainoastaan muutaman itselleni tärkeimmän. Yhä voin painottaa usein toistamaani näkemystä: Kristus meissä = Buddhaluonto. Juuri esoteerinen, mystinen näkemys kristinuskosta muodostaa yhdyssiteen buddhalaisuuteen. Toinen evankeliumien syntymäkertomus, eli paimenkertomus Luukkaan mukaan, on niin ikään täynnä symboliikkaa, jota monet ovat analysoineet. Minulla ei valitettavasti ole enää lähteitä käydä tätä tarkemmin selostamaan, mutta kaikille yksityiskohdille, Joosef ja Maria - kuten yllä - , talli, paimenet, jopa tallin eläimet, voi löytää syvemmän selityksen, joka tuo hengen pelkkään kirjaimeen. 

Lisäys jouluna 2021: runo, jonka kirjoitin vuonna 1999, liittyessäni Kristiyhteisöön...

Ihmissielut nukkuvat levotonta untaan

harteillansa koko maailman taakka;

vaan on Kristus verisitein liittynyt ihmiskuntaan,

laskeutunut alas aina maan sydämeen saakka!

Ken ottaa Sanan vastaan,

sen sydämeensä sinetöiden,

on kuin Hengessä kantaisi lastaan

läpi näiden talven pakkasöiden.

Joka voi Sanan pitää

antamatta maailman tuulten sitä varastaa

saa kerran tuntea kuinka siemen itää

ja katso, jo aamu sarastaa!

Rakkauden Herra seisoo keskellämme -

on Sana tullut lihaksi;

Hän Valon muassaan tuo keskelle pimeyttä tänne

eikä Rakkaus jumalainen muutu vihaksi,

ei tunne vastakohtaa;

"Kristusvalo päivämme valossa",

lailla auringon se kaikille hohtaa.

Ovat ihmislapset saaneet lahjan kalliin;

Kun sijaa ei ole majatalossa

voi eläinten pariin syntyä Jumalan Poika talliin.

Oi ihmissydämen pyrkimys jalo -

Rakkaus on Elävä Valo!

Katso myös:

Kulmakivi: Vapahtajan syntymä

Pekka Ervastin jouluaiheisia kirjoituksia

Yle: Joulun pimeä menneisyys

Thuleian tupa: Jouluperinteiden pakanallinen alkuperä

Tunturisuden joulusivut

Kenties kuitenkin kaikkien aikojen paras joululaulu

minun mielestäni, Hanoi Rocksin Dead by X-mas:

Dead by X-mas lyrics. "Friday is the 13th..." 

Edellinen puolisoni kuoli perjantaina 13.11.2015,

"jouluun mennessä".